Yleistä

 

Faktatietoja antaa lukijoille yleiskuvan Euroopan yhdentymisestä ja Euroopan parlamentin panoksesta siihen.

 
 

Faktatiedot luotiin vuonna 1979 Euroopan parlamentin ensimmäisten suorien vaalien yhteydessä. Sen jälkeen niitä on tarkistettu ja muokattu säännöllisesti. Faktatiedot täyttävät edelleen alkuperäisen tehtävänsä, joka on tarjota asiaa tuntemattomille yleiskatsaus Euroopan yhdentymiseen ja Euroopan parlamentin siihen antamaan panokseen. Faktatietoja käyttävät myös useat ammattilaiset, viranomaiset sekä opiskelijat, joiden työ liittyy eurooppalaisiin asioihin. Siksi asiat on pyritty esittämään yksinkertaisesti, selkeästi ja suppeasti mahdollisimman yhdenmukaisessa ja helppolukuisessa muodossa.

Olemme päivittäneet Faktatiedot ja toivomme myös, että ne ovat nyt entistä helppolukuisemmat ja siten hyödyllisemmät lukijoille. Tarkempia tietoja kaipaaville tarjolla on viittauksia asiantuntijoiden töihin sekä Euroopan parlamentin politiikoista vastaavien yksikköjen tekemiin tutkimuksiin Tutkimukset-otsikon alla.

Faktatietoja sähköisessä muodossa

Faktatietoja-julkaisun sähköistä versiota tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa – aina Euroopan parlamentin tehdessä tärkeitä päätöksiä ja muutoksia – säännöllisesti kautta vuoden. Se on nyt saatavilla kolmella kielellä – englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

Viimeisimmässä versiossa on otettu huomioon Lissabonin sopimuksesta johtuvat muutokset.
Olemme lisänneet uusimpaan sähköiseen versioon kunkin tietosivun laatijan tai laatijoiden nimet ja julkaisupäivämäärän.

Faktatietoja-kirja

Faktatiedot julkaistaan myös kirjana kahdesti kunkin vaalikauden aikana. Euroopan unionin julkaisutoimisto julkaisi viimeisimmän painoksen kuudella kielellä (englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, espanjaksi ja puolaksi) keväällä 2009.

Painoksen voi tilata EU:n julkaisutoimistosta, osoitteesta: http://bookshop.europa.eu.

Saatavilla on myös CD-ROM-versio 21 kielellä.

Kommentit ja ehdotukset

Pyydämme lähettämään Faktatietoja-julkaisua koskevan kritiikin, kommentit ja ehdotukset osoitteeseen ipxp-editorial@europarl.europa.eu. Otamme mielellämme palautetta vastaan.

Lisätietoja:
 
 
Tools
 
 
Euroopan unioni yhdellä silmäyksellä

Faktatietojen tarkoituksena on antaa muille kuin asiantuntijoille yleiskuva Euroopan yhdentymisestä ja Euroopan parlamentin panoksesta tähän kehitykseen.

Verkkosivuille on hiljattain lisätty uusia faktatietoja ajankohtaisista aiheista ja viime vuosien kehityksestä, kuten toimielinten uudistamisesta Bulgarian ja Romanian jäsenyyden valmistelemiseksi, uudesta rahoituskehyksestä, naisten ja miesten tasa-arvosta, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta, ulkorajojen hallinnoinnista, siviili- ja rikosoikeudellisesta yhteistyöstä, urheilupolitiikasta, Lissabonin strategiasta, Euroopan naapuruuspolitiikasta (ENP), Etelä-Kaukasiasta (Armenia, Azerbaidžan, Georgia) ja Keski-Aasiasta.

Lukijoiden käytettävissä on noin 160 asiakokonaisuutta, jotka ovat yksi parhaista unionin toimielimiä ja politiikkaa koskevan tiedon lähteistä.

Faktatiedot on jaoteltu sisällöllisesti kuuteen pääotsikkoon, jotka ovat: Miten Euroopan unioni toimii, Kansalaisten Eurooppa, sisämarkkinat, yhteiset politiikat, talous- ja rahaliitto, unionin ulkosuhteet.