menu.mainnavigation
Yhteispäätösmenettely otettiin käyttöön Euroopan unionista tehdyllä Maastrichtin sopimuksella (1992), ja sitä laajennettiin ja muutettiin Amsterdamin sopimuksella (1999) menettelyn tehostamiseksi. Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1. joulukuuta 2009 uudelleen nimetystä tavallisesta lainsäätämisjärjestyksestä tuli EU:n päätöksentekojärjestelmän tärkein lainsäädäntömenettely.
Tavallinen lainsäätämisjärjestys antaa useimmilla aloilla parlamentille tasavertaisen aseman lainsäätäjänä neuvoston kanssa (esim. talouden ohjaus ja hallinta, maahanmuutto, energia, liikenne, ympäristö ja kuluttajansuoja). Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät yhdessä ylivoimaisesti suurimman osan Euroopan unionin laeista.
Komissio lähettää ehdotuksensa parlamentille ja neuvostolle.
Pääpiirteissään menettelyn kulku on seuraavanlainen:
Yleensä komissio esittää säädösehdotuksen. Myös Euroopan parlamentti voi kuitenkin hyväksyä lainsäädäntöaloitteen, ja vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevan ehdotuksen voi antaa joko komissio tai neljäsosa jäsenvaltioista. Myös tuomioistuin tai Euroopan investointipankki voi esittää säädöksen hyväksymistä koskevan pyynnön ja Euroopan keskuspankki voi ehdottaa suositusta säädökseksi.
Säädösehdotus esitetään Euroopan parlamentille ja neuvostolle ja toimitetaan jäsenvaltioiden parlamenteille.
Kansalliset parlamentit voivat kahdeksan viikon kuluessa lähettää Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun lausunnon siitä, onko säädösesitys toissijaisuusperiaatteen mukainen.
Parlamentti vahvistaa ensimmäisessä käsittelyssä kantansa säädösehdotukseen. Ensimmäiselle käsittelylle ei ole asetettu määräaikaa.
Parlamentin esittelijä laatii mietintöluonnoksen, josta keskustellaan poliittisissa ryhmissä ja johon yksi tai useampi EP:n asiasta vastaava asiakunta esittää tarkistuksia. Täysistunnossa parlamentti vahvistaa kantansa yksinkertaisella enemmistöllä.
Kantaan voi sisältyä tarkistuksia alkuperäiseen säädösehdotukseen.
Jos parlamentin kanta ei sisällä tarkistuksia ja jos myös neuvosto hyväksyy alkuperäisen ehdotuksen, neuvosto hyväksyy säädöksen määräenemmistöllä, Euroopan parlamentin puhemies ja neuvoston puheenjohtaja allekirjoittavat sen ja se julkaistaan virallisessa lehdessä.
Jos parlamentin kantaan sisältyy tarkistuksia, toimitaan seuraavasti:
Jos neuvosto hyväksyy kaikki tarkistukset eikä muuta muulla tavoin alkuperäistä ehdotusta, neuvosto hyväksyy säädöksen määräenemmistöllä, minkä jälkeen se allekirjoitetaan ja julkaistaan.
Jos neuvosto ei hyväksy kaikkia tarkistuksia tai hylkää ne, se vahvistaa määräenemmistöllä kantansa, joka toimitetaan parlamentille toiseen käsittelyyn. Neuvoston on ilmoitettava kaikista syistä, jotka ovat johtaneet kannan vahvistamiseen. Komissio ilmoittaa parlamentille kannastaan.
Toisessa käsittelyssä parlamentti tarkastelee neuvoston kantaa. Sillä on kolmen (määräaikaa pidennettäessä neljän) kuukauden aikana mahdollisuus toimia kolmella tavalla:
Se hyväksyy neuvoston kannan tai ei tee päätöstä määräajassa. Ehdotettu säädös katsotaan hyväksytyksi, ja se allekirjoitetaan ja julkaistaan.
Se hylkää neuvoston kannan jäsentensä ehdottomalla enemmistöllä. Menettely päättyy lopullisesti.
Se ehdottaa tarkistuksia neuvoston kantaan jäsentensä ehdottomalla enemmistöllä. Parlamentin kanta välitetään neuvostolle ja komissiolle. Neuvostolla on kolme (määräaikaa pidennettäessä neljä) kuukautta aikaa toimia.
Teksteistä, joita ei ole voitu hyväksyä kahdessa ensimmäisessä käsittelyssä, järjestetään sovittelumenettely.
Koolle kutsutaan sovittelukomitea, jossa kokoontuvat 27 jäsenvaltion edustajat ja yhtä suuri määrä Euroopan parlamentin jäseniä. Parlamentin jäsenet muodostavat EP:n valtuuskunnan, johon jäsenet on valittu poliittisten ryhmien suhteellisen painoarvon mukaisesti.
Komitea käsittelee neuvoston kantaa ja parlamentin toisessa käsittelyssä tekemiä tarkistuksia. Sillä on kuusi (määräaikaa pidennettäessä kahdeksan) viikkoa aikaa päästä sopimukseen ja laatia yhteinen teksti.
Ellei sovittelukomitea pääse sopimukseen yhteisestä tekstistä asetetussa määräajassa, katsotaan, ettei ehdotettua säädöstä ole hyväksytty, ja menettely päättyy.
Jos sovittelukomitea hyväksyy yhteisen tekstin, se annetaan neuvoston ja parlamentin hyväksyttäväksi. Neuvostolla ja parlamentilla on kuusi (määräaikaa pidennettäessä kahdeksan) viikkoa aikaa hyväksyä se siten, että neuvosto tekee päätöksen määräenemmistöllä ja parlamentti annettujen äänten enemmistöllä. Kun sekä parlamentti että neuvosto ovat hyväksyneet tekstin, se allekirjoitetaan ja julkaistaan.
(1) Komissio esittää säädösehdotuksen samanaikaisesti (2) parlamentille ja (3) neuvostolle.
Parlamentti hyväksyy (4) kantansa ja toimittaa sen neuvostolle.
Neuvosto hyväksyy parlamentin ensimmäisen käsittelyn tuloksen: (5) ehdotettu säädös katsotaan annetuksi.
(1) Neuvosto ei hyväksy parlamentin ensimmäisen käsittelyn kantaa; se laatii (2) oman kantansa.
(3) Parlamentilla on kolme kuukautta aikaa reagoida (pidennystä neljään kuukauteen voidaan pyytää). Se voi hyväksyä neuvoston kannan tai olla ilmaisematta kantaansa: (4) ehdotettu säädös katsotaan annetuksi neuvoston kannan mukaisesti.
Parlamentti voi tehdä tarkistuksia neuvoston kantaan (tietyin rajoituksin). Tässä tapauksessa
Sovun löytämisen jälkeen (1) sovittelukomitea hyväksyy neuvoston kantaan ja Euroopan parlamentin toisen käsittelyn tarkistuksiin perustuvan (2) yhteisen tekstin.
Jos neuvosto ja (3) parlamentti hyväksyvät yhteisen tekstin kokonaisuudessaan, (4) säädös katsotaan annetuksi.
Jos sovittelukomitea ei onnistu laatimaan yhteistä tekstiä tai jos parlamentti tai neuvosto ei hyväksy sitä, (5) katsotaan, ettei säädöstä ole annettu.