Ihmisoikeuksien suojelu

 

Ihmisoikeuksien suojelu maailmassa on Euroopan parlamentin ensisijainen tavoite. Sen ulkoasiainvaliokunta ja ihmisoikeuksien alivaliokunta käsittelevät suoraan ihmisoikeuksien suojeluun unionin ulkopuolisissa maissa liittyviä kysymyksiä.

 
 

Euroopan parlamentti esittää joka vuosi mietinnön ihmisoikeuksien tilasta kolmansissa maissa sekä toisen mietinnön perusoikeuksien noudattamisesta Euroopan unionin sisällä.

Neuvosto tiedottaa parlamentille kaikista päätöksistä, jotka koskevat ihmisoikeuksista johtuvaa sopimusten purkamista jonkin maan kanssa. Parlamentti voi näin ollen painostaa kyseistä valtiota, jotta se esimerkiksi vapauttaa poliittiset vangit tai allekirjoittaa kansainväliset, ihmisoikeuksien suojelua koskeva sitoumukset.

Euroopan parlamentti käy kuukausittaisissa täysistunnoissaan keskustelua ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon kohdistuvista rikkomuksista.
Parlamentti on hyväksynyt joukon päätöslauselmia, joissa tuomitaan ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneet hallitukset.
Istuntosali on kansainvälinen foorumi, jossa voidaan tuoda julki joissakin maissa tehtyjä ihmisoikeusrikkomuksia ja kiinnittää jäsenten ja kansalaisten huomio niihin.

Euroopan parlamentti perusti vuonna 1988 mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon. Se myönnetään joka vuosi kansainvälisesti tunnetulle henkilölle tai järjestölle, joka vuonna 1975 Nobel-palkinnon saaneen venäläisen ydinfyysikon Andrei Saharovin tavoin on kunnostautunut ihmisoikeuksien alalla.

Euroopan parlamentti tuomitsee jyrkästi kuolemanrangaistuksen kaikissa tapauksissa ja kaikissa olosuhteissa. Euroopan parlamentin jäsenet ovat useaan otteeseen vaatineet kuolemantuomioiden täytäntöönpanon yleismaailmallista ja ehdotonta keskeyttämistä vuosina 2007 ja 2008 annettujen Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) päätöslauselmien mukaisesti. Parlamentti katsoo, että tällä tavalla voitaisiin parantaa ihmisarvon kunnioittamista ja edistää ihmisoikeuksia.

 
 
Tools