menu.mainnavigation
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 289 artiklan mukaisesti kuuleminen on erityinen lainsäätämisjärjestys, jossa parlamentti antaa lausuntonsa säädösehdotuksesta ennen kuin neuvosto hyväksyy sen.
Euroopan parlamentti voi hyväksyä tai hylätä säädösehdotuksen tai ehdottaa siihen muutoksia. Neuvosto ei ole juridisesti velvollinen noudattamaan parlamentin lausuntoa, mutta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti se ei voi tehdä päätöstä ennen kuin se on saanut lausunnon.
Vuoden 1957 Rooman sopimuksessa parlamentille annettiin neuvoa-antava tehtävä lainsäädäntöprosessissa. Komissio laati säädösehdotuksen ja neuvosto hyväksyi sen.
Vuoden 1986 yhtenäisasiakirja ja sen jälkeen Maastrichtin, Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin sopimukset laajensivat toinen toisensa jälkeen parlamentin valtaoikeuksia. Nyt parlamentti voi toimia neuvoston kanssa tasavertaisena lainsäätäjänä useimmilla aloilla (katso tavallinen lainsäätämisjärjestys) ja kuulemisesta on tullut erityinen lainsäätämisjärjestys, jota käytettään vain harvoissa tapauksissa, joissa ei aina edes ole kyse lainsäädäntömenettelystä.
Kuulemismenettelyä sovelletaan nyt vain harvoihin lainsäädännön aloihin, kuten sisämarkkinoihin liittyviin poikkeuksiin ja kilpailulainsäädäntöön. Parlamenttia on kuultava myös hyväksyttäessä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) piiriin kuuluvia kansainvälisiä sopimuksia. Tällöin kyseessä ei ole lainsäädäntömenettely.