Menettely : 2016/2141(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A8-0119/2017

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0119/2017

Keskustelut :

PV 26/04/2017 - 22
CRE 26/04/2017 - 22

Äänestykset :

PV 27/04/2017 - 5.66
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2017)0197

MIETINTÖ     
PDF 404kWORD 66k
30.3.2017
PE 592.416v02-00 A8-0119/2017

viljelysmaiden keskittymistä koskevasta tilanteesta EU:ssa: miten helpotetaan viljelijöiden mahdollisuuksia maan hankkimiseen?

(2016/2141(INI))

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta

Esittelijä: Maria Noichl

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
 PERUSTELUT
 TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA
 LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

viljelysmaiden keskittymistä koskevasta tilanteesta EU:ssa: miten helpotetaan viljelijöiden mahdollisuuksia maan hankkimiseen?

(2016/2141(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 21. tammikuuta 2015 antaman lausunnon ”Maananastus – Euroopan on herättävä huomaamaan perheviljelmiin kohdistuva välitön uhka”,

–  ottaa huomioon Maailman ruokaturvakomitean (CFS) 12. toukokuuta 2012 antamat vapaaehtoiset suuntaviivat, jotka koskevat maaperää ja maankäyttöä koskevien oikeuksien, kalastuksen ja metsien vastuullista hallinnointia,

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentille esitetyn vetoomuksen nro 187/2015, joka koskee Euroopan maatalousmaan suojelua ja hallinnointia yhteisenä hyödykkeenä ja jossa kansalaisjärjestöt peräänkuuluttavat unionilta kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa maapolitiikkaa;

–  ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan teettämän selvityksen, joka koskee viljelymaan anastuksen laajuutta unionissa(1),

–  ottaa huomioon rikkomismenettelyt, joita komissio suunnittelee tai on jo aloittanut unionin jäsenvaltioita Bulgariaa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa, Slovakiaa ja Unkaria vastaan,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan lausunnon (A8-0119/2017),

A.  toteaa, että vuonna 2013, siis 27 jäsenvaltion unionissa, vain 3,1 prosenttia tiloista piti hallussaan 52,2:ta prosenttia maatalousmaasta ja että vuonna 2013 taas tiloista 76,2 prosentilla oli käytössään kaikkiaan vain yli 11,2 prosenttia viljelysmaista; korostaa, että tämä kehityssuuntaus ei vastaa eurooppalaista mallia, johon kuuluu kestävä ja monitoiminnallinen maatalous, jossa on paljon perheyrityksiä;

B.  toteaa, että maankäytön epätasa-arvo, josta kertoo gini-kerroin 0,82, on EU:ssa täten samalla tasolla kuin esimerkiksi Brasiliassa, Kolumbiassa ja Filippiineillä(2);

C.  katsoo, että tämä maatalousmaiden epätasainen jakautuminen vastaa YMP:n tukien epätasaista jakautumista, sillä suorat tuet, jotka muodostavat suurimman osan YMP:n menoista, maksetaan pääasiassa hehtaaria kohti;

D.  toteaa, että alojen ja tukien todellinen jakautuminen voisi paljastaa vielä suuremman epätasa-arvon, sillä saatavilla olevat tilastot eivät kerro mitään tilojen omistuksesta ja valvonnasta;

E.  toteaa, että mahdollisuus hankkia maata ja omaisuutta on kunkin jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön takaama perusoikeus;

F.  toteaa, että mahdollisuus hankkia maata on olennaista eräiden ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta ja vaikuttaa Euroopan unionin perusoikeuskirjaan;

G.  toteaa, että maaperä on toisaalta omaisuutta ja toisaalta julkinen hyödyke, johon pätevät yhteiskunnalliset velvoitteet;

H.  ottaa huomioon, että unionilla ei ole jaettua eikä yksinomaista toimivaltaa maata koskevissa kysymyksissä ja maanhallintaa käsitellään erilaisilla unionin politiikkatoimilla poliittisesta, yhteiskunnallisesta, kulttuurisesta ja ympäristöä koskevasta näkökulmasta, minkä vuoksi unionin tasolla tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa maanhallintaan;

I.  panee merkille, että Saksan perustuslakituomioistuin totesi jo 12. tammikuuta 1967 tekemässään päätöksessä (1 BvR 169/63, BVerfG 21, 73-87), että maaseudun tonttikaupassa ei edellytetä yhtä vapaata liikkuvuutta kuin muun pääoman kohdalla, sillä maaperän ja maan määrä on vakio ja ne ovat korvaamattomia ja että oikeudenmukaisen oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmän nimissä yleinen etu on otettava huomioon huomattavasti voimakkaammin kuin muun omaisuuden kohdalla(3);

J.  toteaa, että maa on yhä niukemmaksi käyvä uusiutumaton luonnonvara, joka muodostaa perustan terveellistä ja riittävää ravintoa koskevalle ihmisoikeudelle sekä monille elintärkeille ekosysteemipalveluille, joten sitä ei saisi käsitellä tavanomaisena kauppatavarana; toteaa, että maahan kohdistuu kaksinkertainen uhka, kun maatalousmaata menetetään maanpinnan eristämisen, kaupungistumisen, matkailun, infrastruktuurihankkeiden, käytön muuttumisen, metsittämisen sekä ilmastonmuutoksesta johtuvan aavikoitumisen myötä, ja samanaikaisesti maata keskittyy suurtiloille ja maatalouden ulkopuolisille sijoittajille; toteaa samalla, että on viranomaisten vastuulla valvoa ja rajoittaa maatalousmaan menettämistä tällaisten toimintojen seurauksena;

K.  toteaa, että maavaroja koskevien ristiriitojen syynä on paitsi niiden liiallinen käyttö myös maatalouden ja maatalouden ulkopuolisten sijoittajien sekä viljelijäsukupolvien välinen kilpailu, sillä asettautumaan pyrkivillä nuorilla on kustannusten vuoksi suurempia vaikeuksia hankkia maata erityisesti, jos he eivät tule viljelijäperheistä;

L.  toteaa jäsenvaltioiden olevan vastuussa siitä, että maamarkkinoita koskevaa politiikkaa ja viljelysmaan markkinoita säännellään eri tavoin yksittäisissä jäsenvaltioissa, ja katsoo, että tämä saattaa vaikuttaa vakavasti tilojen kilpailukykyyn sisämarkkinoilla;

M.  toteaa maan olevan tuotantotekijä, jonka rahoittaminen on kallista; toteaa asian kytkeytyvän kansallisiin perimistä koskeviin sääntöihin, joissa edellytetään uudelleen rahoittamista aina sukupolvenvaihdosta tehtäessä; toteaa maan hintojen vaikuttavan maan keskittymiseen; toteaa, että perheettömät viljelijät saattavat työuransa päättäessään myydä tilansa korkeimman tarjouksen esittäjälle kartuttaakseen pientä eläkettään;

N.  toteaa, että unionin tilintarkastustuomioistuin arvostelee erityiskertomuksessaan nro 25/2016 sitä, että on parannettava viljelysmaiden kartoitusjärjestelmiä, joita käytetään laskettaessa tukikelpoisuutta maa-alan mukaisesti;

O.  ottaa huomioon, että unionin tasolla olemassa olevat tilastovälineet, esimerkiksi maatalouden kirjanpidon tietoverkko (FADN), Eurostatin tutkimus maatilojen rakenteesta sekä yhdennetty hallinto- ja valvontajärjestelmä (IACS), keräävät tietoa maanhallinnan eri näkökohdista; toteaa, että kattavia, ajantasaisia, avoimia ja laadukkaita tietoja maankäyttöoikeuksista, omistus- ja vuokrausrakenteista, maan osto- ja vuokrahintojen ja määrien vaihteluista markkinoilla sekä asiaan liittyvistä sosiaalisista ja ympäristöindikaattoreista unionin tasolla ei ole tähän saakka ollut ja monissa jäsenvaltioissa kerättävät ja julkaistavat tiedot ovat puutteellisia;

P.  katsoo, että markkinoiden tietty avoimuus on tarpeen ja myös maamarkkinoilla toimivilta instituutioilta olisi edellytettävä avoimuutta, jotta voidaan varmistaa maan jakautuminen tarkoituksenmukaisesti;

Q.  katsoo, että maatalousmaiden myyminen maatalousalan ulkopuolisille sijoittajille ja holdingyhtiöille on vakava ongelma koko unionissa ja erityisesti uusiin jäsenvaltioihin kohdistuu erityisen voimakas paine muuttaa lainsäädäntöään maaperän myyntiä ulkomaalaisille rajoittavien suoja-aikojen päätyttyä, sillä suhteellisen matalat maanhinnat ovat nopeuttaneet viljelysmaiden myyntiä suursijoittajille;

R.  toteaa, että maatalousmaan omistuksen hajautuminen laajalle on yksi sosiaalisen markkinatalouden pääperiaatteista ja merkittävä edellytys sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle sekä maaseudun työpaikkojen luomiselle, maatalouden suurelle lisäarvolle ja yhteiskuntarauhalle;

S.  toteaa, että pientilojen viljelysmaat ovat erittäin merkittäviä vesihuollolle ja ilmastolle, hiilibudjetille, terveellisten elintarvikkeiden tuotannolle sekä luonnon monimuotoisuudelle, maaperän hedelmällisyydelle ja maisemansuojelulle; toteaa, että noin 20 prosenttia Euroopan viljelysmaista kärsii jo nyt ilmastonmuutoksesta, veden ja tuulen aiheuttamasta maaperän eroosiosta ja huonoista viljelymenetelmistä; toteaa, että maapallon lämpenemisen vuoksi jotkut unionin alueet erityisesti Etelä-Euroopassa kärsivät tulevaisuudessa kuivuudesta ja muista sään ääri-ilmiöistä, jotka huonontavat maaperää ja rajoittavat mahdollisuuksia hankkia laadukasta maata ja/tai maatalouskäyttöön soveltuvaa maata;

T.  ottaa huomioon, että laadullisesti korkeatasoisten maatalousmaiden jakautumisessa vallitsee suuri epätasapaino ja että näillä on ratkaiseva merkitys elintarvikkeiden laadun, elintarviketurvallisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta;

U.  ottaa huomioon, että elintarvikkeiden ja rehun, muiden kuin fossiilisten polttoaineiden sekä polttoaine-, kemian- ja tekstiiliteollisuuden ja biotalouden uusiutuvien raaka-aineiden kysyntä kasvavat jatkuvasti ja niiden mukana myös maan hinta;

V.  pitää pieniä ja keskikokoisia tiloja, jaettua omistajuutta tai asianmukaisesti säädeltyä maanvuokrausta sekä yhteisen maan saatavuutta parhaina keinoina varmistaa vastuullinen suhde maahan, kestävä maanhallinta sekä identifioitumisen ja sitoutuneisuuden edistäminen; katsoo, että tällaiset hallintaoikeuden muodot kannustavat ihmisiä pysymään maaseutualueilla ja tarjoavat mahdollisuuden työskennellä niillä, mikä vaikuttaa myönteisesti maaseutualueiden sosioekonomiseen infrastruktuuriin, elintarviketurvaan, elintarvikeomavaraisuuteen sekä maaseudun elintavan säilyttämiseen; toteaa, että maan ja luonnonvarojen epätasainen jakautuminen ja saatavuus lisäävät yhteiskunnan juopien, sosiaalisen epätasapainon, työn laadun ja elämänlaadun heikkenemisen ja köyhtymisen riskiä; toteaa, että vallan tuntuva keskittyminen unionin elintarvikemarkkinoiden sektoreilla saattaa haitatta kuluttajien oikeuksia ja vähentää viljelijöiden tuloja; toteaa, että maata omistamattomien viljelijöiden olisi voitava vuokrata maata vakain ehdoin ja riittävän pitkäksi aikaa, jotta he voivat saada tuottoa sijoituksilleen;

W.  toteaa, että unionin maatalouspolitiikassa pyritään säilyttämään eurooppalainen viljelymalli, joka perustuu monitoiminnalliseen maatalouteen, jota leimaavat pienet ja keskisuuret perhe- ja osuuskuntatilat, jotka omistavat maan; toteaa, että omistuksen levittyminen laajalle, varmat maanomistusoikeudet ja mahdollisuus käyttää kestävästi hoidettua yhteistä maata takaavat luonnonvarojen oikeudenmukaisen saatavuuden ja monimuotoisen, asuinseutuun kytkeytyvän maatalousrakenteen, joka perustuu perinteisiin, oikeusvarmuuteen ja yhteiskuntaa hyödyttävään vastuullisuuteen; toteaa tällaisen mallin turvaavan perinteiset tuotteet ja elintarvikeomavaraisuuden ja edistävän innovointia, samalla kun suojellaan ympäristöä ja tulevia sukupolvia;

X.  toteaa, että elintarvikkeiden tuotannon lisäksi perhetilat hoitavat muita hyvin tärkeitä sosiaalisia ja ympäristöä koskevia tehtäviä, joista teollistunut maatalous ei aina suoriudu; katsoo, että rakenteeltaan pieni ja keskisuuri maatalous, josta viljelijäperheet vastaavat yksin tai kuluttajien tuella, on myös taloudelliselta kannalta katsottuna erittäin elinkelpoinen malli tulevaisuudessa, sillä nämä tilat ovat usein sisäisesti erittäin monipuolisia ja tätä kautta kestäviä ja tuovat huomattavaa lisäarvoa maaseudulla;

Y.  toteaa, että viljelysmaiden keskittyminen haittaa maaseudun yhteisöjen kehittymistä ja maaseutualueiden sosioekonomista elinkelpoisuutta ja johtaa maatalouden työpaikkojen häviämiseen ja heikentää siten maaseudun yhteisöjen elintasoa ja elintarvikkeiden saatavuutta ja aiheuttaa häiriöitä alueellisessa kehityksessä ja sosiaalialalla;

Z.  toteaa, että maatalousalan tulevaisuus riippuu nuoremmasta sukupolvesta ja sen innovointi- ja investointivalmiudesta, ja että nuorempi sukupolvi on keskeisessä asemassa maaseutualueiden tulevaisuuden kannalta, koska tämä on ainoa keino pysäyttää maatalousalalla ilmenevä ikääntyminen ja varmistaa sukupolvenvaihdokset, joita ilman myös sukupolvien välinen sopimus menettää merkitystään; toteaa toisaalta, että nuorten viljelijöiden ja aloittavien yrittäjien on erityisen vaikea hankkia maata ja lainoitusta, mikä vähentää alan houkuttelevuutta;

AA.  toteaa, että mahdollisuus hankkia maata on keskeinen edellytys työpaikkoja sekä sosiaalista ja taloudellista kehitystä luovien tilojen perustamiselle;

AB.  toteaa, että viljelysmaiden osto- ja vuokrahinnat ovat kivunneet monilla alueilla tasolle, joka kannustaa keinotteluun, jolloin useiden tilojen on taloudellisesti mahdotonta säilyttää vuokramaataan tai lisätä maitaan pienten ja keskisuurten tilojen elinkelpoisuuden edellyttämällä tavalla, uusien yritysten perustamisesta puhumattakaan, koska maata ei ole juuri saatavilla markkinoilla;

AC.  toteaa, että viljelysmaiden hintojen vaihtelu jäsenvaltiosta toiseen edistää keskittymistä edelleen ja maan hintojen kehitys ei noudata muiden alojen talouskehitystä;

AD.  toteaa, että viljelysmaiden osto- ja osittain myös vuokrahinnat eivät enää perustu tuottoon, joka maataloudessa on mahdollista saavuttaa elintarvikkeiden tuotannolla;

AE.  toteaa, että vuokrahinnat eivät usein enää perustu tuottoon, joka tiloilla voidaan saada, ja tämän vuoksi pääomavaatimukset ovat liian korkeat ja riskialttiit maatalousalalle ryhtymisen kannalta;

AF.  toteaa, että elintarvikkeiden ja rehun ohella myös biotalouden raaka-aineiden, kuten biopolttoaineiden ja kemian- ja tekstiiliteollisuudessa käytettävien aineiden, kysyntä kasvaa, mikä houkuttelee uusia toimijoita hankkimaan viljelysmaita;

AG.  katsoo, että koska eräissä jäsenvaltioissa ei ole vielä käynnistetty tehokasta maapolitiikkaa, unionin politiikka ja tuet edistävät joissain tapauksissa keskittymistä, koska pinta-alaan sidotut suorat tuet päätyvät suuremmassa määrin suurtiloille ja jo asemansa vakiinnuttaneille viljelijöille, ja näiden varojen käyttö nostaa osaltaan maan hintoja, mikä puolestaan sulkee maamarkkinoiden ulkopuolelle nuoret, jotka etsivät maita asettautumispaikakseen, sekä pienet ja keskisuuret yritykset, joilla on usein vähemmän varoja käytettävissään; toteaa tämän merkitsevän sitä, että Euroopan maatalousvarat, jotka on tarkoitettu myös keskikokoisille ja pienille tiloille, päätyvät usein vääriin taskuihin;

AH.  katsoo, että maan keskittyminen pienen tuottajajoukon käsiin vääristää tuotantoa ja markkinaprosesseja ja haittaa todennäköisesti viljelyä jäsenvaltioissa ja/tai koko unionissa;

AI.  toteaa, että vuonna 2013 uudistettu yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on myös mahdollistanut näiden vaikutusten rajoittamisen, kun tukea maksetaan enemmän ensimmäisiltä hehtaareilta ja tämän jälkeen tukea lasketaan asteittain; katsoo lisäksi, että pinta-alaan sidotuilla suorilla tuilla on olennainen rooli korkeita tuotantonormeja soveltavien eurooppalaisten tilojen kilpailukyvyn ja kannattavuuden varmistamisessa;

AJ.  toteaa, että viljelysmaiden ostamista on pidetty monissa jäsenvaltioissa turvallisena investointina, etenkin vuonna 2007 käynnistyneen finanssi- ja talouskriisin jälkeen; toteaa, että maatalouden ulkopuoliset investoijat ja keinottelijat, kuten eläkerahastot, vakuutusyhtiöt ja yritykset, ovat ostaneet viljelysmaita hälyttävän paljon; toteaa, että maan omistaminen on investoinnin kannalta turvallista myös mahdollisen tulevan inflaation myötä;

AK.  toteaa, että eräät jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sääntelytoimenpiteitä suojellakseen viljelysmailtaan ostohalukkailta investoijilta; toteaa, että maan ostamisen yhteydessä on havaittu petostapauksia, joissa on tehty niin kutsuttuja taskusopimuksia, joissa sopimuksentekopäivä on väärennetty; toteaa, että investoijat ovat samaan aikaan hankkineet suuria määriä maata;

AL.  katsoo, että viljelysmaiden markkinoilla ilmenevät keinottelukuplat vaikuttavat maatalouteen vakavasti ja että hyödykkeillä keinotteleminen futuurikaupoissa nostaa viljelysmaiden hintoja entisestään;

AM.  katsoo, että maananastusta edistävät muun muassa lisääntyvä globalisaatio, väestönkasvu, elintarvikkeiden ja raaka-aineiden kysynnän kasvu sekä maatalouspolitiikan haittavaikutukset;

AN.  toteaa, että viljelysmaiden hallitsematon keskittyminen johtaa suurtiloihin, jotka pyrkivät saamaan maataloustuotannosta mahdollisimman paljon voittoa ja vahingoittavat tällöin usein ympäristöä huomattavasti ja peruuttamattomasti;

AO.  toteaa, että viljelysmaiden keskittymisen yhtenä seurauksena on se, että voitot ja verotulot virtaavat maaseudulta konsernien pääkonttoreihin;

AP.  toteaa, että nykyisten säännösten nojalla suorien tukien 150 000 euron ylärajaa ei sovelleta, kun oikeushenkilöt omistavat useita pienempiä tiloja, joista jokaisen saama suora tuki jää alle 150 000 euron;

AQ.  toteaa, että osakeyhtiöiden esiinmarssi etenee maataloudessa huolestuttavan nopeasti; toteaa näiden yhtiöiden toimivan usein rajojen yli ja soveltavan usein liiketoimintamalleja, joiden pontimena on paljon selvemmin maalla keinotteleminen kuin maataloustuotanto;

AR.  katsoo, että kuvatut ongelmat liittyvät paitsi viljelysmaihin myös metsiin ja kalakantoihin ja koskettavat näitä yhtä tuntuvina;

1.  muistuttaa, että maata ja maan hallintaa koskevat kysymykset ja kaupunkisuunnittelua koskevat määräykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan; kehottaa siksi jäsenvaltioita ottamaan politiikassaan paremmin huomioon maatalousmaan hoitamisen ja hallinnoinnin ja maatalousmaan omistuksen siirtämisen;

2.  kehottaa komissiota perustamaan seurantakeskuksen, joka kerää tietoja viljelysmaiden ja hallintaoikeuden keskittymisestä koko unionissa ja jolle olisi annettava tehtäväksi pitää kirjaa ostohinnoista ja vuokrista sekä omistajien ja vuokraajien markkinakäyttäytymisestä, valvoa viljelysmaiden vähenemistä maankäytön muutosten sekä viljavuuden ja maaperän eroosion kehittymisen seurauksena ja raportoida niistä säännöllisesti;

3.  katsoo, että jäsenvaltioiden olisi toimitettava säännöllisesti toisilleen ja komissiolle tietoja kansallisesta lainsäädännöstä, joka koskee maata, maankäytön muutoksia ja etenkin tapauksia, joissa maat hankitaan keinottelumielessä;

4.  kehottaa komissiota perustamaan korkean tason työryhmän tarkastelemaan viljelysmaiden keskittymisen ongelmaa ja tekemään tutkimuksen siitä, miten jäsenvaltioiden toteuttamat poliittiset toimenpiteet ovat vaikuttaneet maan keskittymiseen ja maataloustuotantoon, ja analysoimaan riskejä, joita maiden keskittymisestä aiheutuu elintarvikehuollolle, työllisyydelle, ympäristölle, maaperän laadulle ja maaseudun kehitykselle;

5.  kehottaa jäsenvaltioita keskittymään maankäyttöpolitiikassa käytettävissä olevien keinojen, kuten verotuksen, tukijärjestelmien sekä YMP-rahoituksen hyödyntämiseen, jotta koko unionissa voidaan säilyttää perhetiloihin perustuva maatalousmalli;

6.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita keräämään säännöllisesti vertailukelpoisia tietoja vuokrien määristä ja maiden hinnoista, mukaan lukien osuuksien myyntiin perustuva maiden hankkiminen, suuria maa-aloja koskevat liiketoimet, hallintaoikeuksien loukkaaminen ja keinotteluun perustuvat hinnannousut kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota julkaisemaan suuntaviivoja tilinpitokäytänteiden yhdenmukaistamisesta ja kannustamaan kansallisten lainsäädäntöjen parhaiden käytänteiden jakamiseen, jotta voidaan kartoittaa toimenpiteet, joilla kyetään turvaamaan viljelysmaat ja tilojen toiminnot;

7.  pitää tarpeellisena tehdä jäsenvaltioissa asianomaisten osapuolten tietosuojaa täysin kunnioittaen yhtenäinen viljelysmaiden inventaario, jossa käsitellään ajantasaisesti, tarkasti ja helppotajuisesti kaikkia viljelysmaihin liittyviä omistusoikeuksia ja käyttöoikeutta ja jonka tulokset esitetään anonymisoituina ja julkisesti saatavilla olevina tilastoina;

8.  kehottaa komissiota tekemään tämän perusteella säännöllisesti neuvostolle ja parlamentille selkoa tilanteesta, joka koskee maankäyttöä, viljelysmaiden omistuksen ja vuokraamisen rakennetta, hintoja sekä niihin sovelleltavaa kansallista politiikkaa ja lainsäädäntöä; kehottaa komissiota tiedottamaan Maailman ruokaturvakomitealle siitä, miten unioni on pannut täytäntöön ruokaturvakomitean vapaaehtoiset suuntaviivat, jotka koskevat maaperää ja maankäyttöä koskevien oikeuksien, kalastuksen ja metsien vastuullista hallinnointia kansallisen elintarviketurvan yhteydessä;

9.  myöntää, että maatalouden rakenteiden parantamiseen ja maankäyttökiistojen ratkaisemiseen tarvitaan välttämättä tilusjärjestelyjä, joilla eheytetään pirstoutuneet lohkot, soveltaen erilaisia menettelyjä integroidussa maanhallintajärjestelmässä, jossa otetaan huomioon paikalliset ja alueelliset erityispiirteet; suosittelee tässä yhteydessä, että kun tilusjärjestelyt toteutetaan vuokraamalla maata, vuokran suuruus kytketään tuotantokapasiteettiin ja kannattavuuteen; pitää tätä maatalousekonomiaan parhaiten soveltuvana keinona ja kehottaa jäsenvaltioita jakamaan kokemuksia viljelysmaiden hallinnasta;

10.  katsoo, että alueelliseen ja paikalliseen maankäytön suunnitteluun perustuvalla tarkkaan harkitulla ja koordinoidulla maamarkkinapolitiikalla olisi vähennettävä osaltaan maan käyttämistä muuhun kuin maataloustarkoitukseen;

11.  toteaa, että vaikka maapolitiikka kuuluu olennaisilta osin jäsenvaltioille, siihen saattavat vaikuttaa myös YMP tai muut politiikan alat, jotka vaikuttavat tuntuvasti tilojen kilpailukykyyn sisämarkkinoilla; katsoo, että maapolitiikalla on edistettävä maan hallintaoikeuden jakaantumista laajalle ja oikeudenmukaisesti, maan saatavuutta sekä vuokraviljelijän asemalle soveltuvaa järjestelmää, koska näin vaikutetaan suoraan maaseudun elin- ja työoloihin ja elämänlaatuun; muistuttaa maan hallintaoikeuden ja maanhallinnan tärkeästä sukupolvien välisestä sosiaalisesta tehtävästä, sillä tilojen ja työpaikkojen katoaminen johtaa pienviljelyyn perustuvan eurooppalaisen maatalouden ja maaseutualueiden hiipumiseen ja siten koko yhteiskunnan kannalta epäsuotuisiin rakenteellisiin muutoksiin;

12.  kehottaa YMP:n tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioita asettamaan sukupuolten yhdenvertaisista mahdollisuuksista huolehtien pienet ja keskikokoiset paikalliset tuottajat, uudet tulokkaat ja nuoret viljelijät etusijalle viljelysmaita ostettaessa ja vuokrattaessa, mukaan lukien mahdollisten etuoikeuksien myöntäminen, koska on tilojen kestävän ja luotettavan kehittämisen mukaista, että nämä ryhmät omistavat mahdollisimman pitkälle viljelemänsä maan, etenkin kun muut kuin viljelijät ovat entistä kiinnostuneempia ostamaan maatalousmaata ja hyvin usein pelkästään keinottelutarkoituksessa; kannustaa jäsenvaltioita edistämään pienen mittakaavan perhetiloja ja kestäviä tuotantomenetelmiä;

13.  muistuttaa, että suuret investointikustannukset haittaavat pieniä ja keskisuuria perhetiloja ja osuuskuntatiloja niiden pyrkiessä ostamaan tai vuokraamaan viljelys- ja metsämaita;

14.  ottaa huomioon pienten mittakaavan perhetilojen merkityksen maaseudun arjelle, sillä niillä on aktiivinen rooli maaseutualueiden talouden rakenteessa, kun ne vaalivat kulttuuriperintöä ja pitävät maaseutua asuttuna, edistävät sosiaalista elämää ja käyttävät luonnonvaroja kestävästi ja tuottavat tämän ohella riittävästi terveellisiä ja laadukkaita elintarvikkeita ja varmistavat maanomistuksen laajan hajaantumisen kyseisillä alueilla; korostaa tilojen sukupolvenvaihdoksista aiheutuvia ongelmia ja muistuttaa erityisesti tapauksista, joissa tila luovutetaan muulle kuin perheenjäsenelle, ja kehottaa jäsenvaltioita keräämään tietoja tästä ilmiöstä ja luomaan oikeudellisen kehyksen tällaisten ongelmien käsittelemiseksi;

15.  muistuttaa, että YMP:hen on kirjattu nuorten viljelijöiden tukeminen, jolla pyritään edistämään heidän pääsyään maatalouteen; kehottaa lisäksi soveltamaan kattavaa lähestymistapaa, jolla osaltaan mahdollistetaan tilojen siirtäminen tai perustaminen ammattitaitoisille nuorille viljelijöille, naisille ja henkilöille, jotka haluavat ryhtyä viljelijöiksi; toteaa kuitenkin, että uusilla tulokkailla on edelleen rakenteellisia esteitä, kuten maan korkeat hinnat tai korkea verotus tilan siirtyessä muulle kuin perheenjäsenelle;

16.  korostaa unionin rakennepolitiikan merkitystä maaseudun edistämisessä, esimerkiksi silloin, kun halutaan varmistaa, että tuetaan erityisesti pk-yrityksiä ja osuuskuntia, nuoria ja etenkin naisia viljelysmaiden saatavuuden suhteen;

17.  tähdentää, että etenkin uusilla tulokkailla ja nuorilla viljelijöillä on vaikeuksia saada luottoa maan hankkimista tai hallinta- ja käyttöoikeutta varten; kehottaa komissiota huolehtimaan YMP:ssä ja siihen liittyvissä politiikkatoimissa asianmukaisista välineistä, joilla helpotetaan näiden ryhmien maataloustoiminnan käynnistämistä varmistamalla kestävien luottojen oikeudenmukainen saatavuus;

18.  katsoo, että paikallisyhteisöt olisi otettava mukaan maankäyttöä koskevaan päätöksentekoon;

19.  kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan kannustimia kaupunkialueilla sijaitsevien tilojen ja muiden osallistavaa maanviljelyä ja maanjakamista koskevien järjestelyjen kehittämiseksi, kun otetaan huomioon yhtäältä viljelysmaiden rajallinen saatavuus maaseutualueilla ja toisaalta kasvava kiinnostus kaupungeissa ja kaupunkien lähialueilla harjoitettavaan maatalouteen;

20.  kannustaa jäsenvaltioita lisätoimiin osaamisen siirtämiseksi tutkimus- ja innovointihankkeilla, joilla parannetaan maaperän laatua maatalouden ympäristökäytäntöjen soveltamisen avulla, kun otetaan huomioon, että viljelysmaat ovat elintarviketuotannon, kestävien ekosysteemien ja menestyvien maaseutualueiden perusedellytys;

21.  kehottaa jäsenvaltioita suunnittelemaan maamarkkinoita koskevat politiikkansa siten, että mahdollistetaan maataloustoiminnan kannalta asianmukaisiin rahoitusehtoihin perustuva omistajuus tai hallinta- ja käyttöoikeus, sekä valvomaan viljelysmaiden hintoja ja vuokria; edellyttää lisäksi, että viljelysmaita koskeviin liiketapahtumiin sovelletaan ennakkomenettelyä, jossa tarkastetaan yhdenmukaisuus kansallisen maalainsäädännön kanssa ja jota sovelletaan myös fuusioihin, pilkkomisiin ja säätiöiden perustamiseen; katsoo, että vuokrasopimuksia olisi valvottava tiukemmin ja että niihin olisi tarkoituksenmukaista soveltaa ilmoitusvelvollisuutta, johon sisältyy seuraamusmahdollisuuksia, koska vuokraaminen on usein ensimmäinen askel kohti ostamista; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että vuokrapolitiikassa edellytetään myös, että vuokraajat ovat mukana viljelytoiminnassa; katsoo, että maaperämarkkinoita koskevalla politiikalla olisi estettävä määräävän aseman muodostuminen maamarkkinoilla;

22.  kannustaa kaikkia jäsenvaltioita hyödyntämään maaperämarkkinoiden sääntelemisessä muun muassa seuraavia välineitä, joita käytetään jo menestyksekkäästi eräissä jäsenvaltioissa perussopimusten määräysten mukaisesti: valtiollisten lupavelvoitteiden soveltaminen maakauppoihin ja maanvuokraukseen, etuosto-oikeudet, vuokraajien velvoite viljellä maata itse, oikeushenkilöiden maanosto-oikeuden rajoittaminen, ostettavissa olevaa maata koskevien enimmäismäärien asettaminen, viljelijöiden suosiminen, maavarantojen soveltaminen, hintojen indeksointi maataloustulon perusteella ja niin edelleen;

23.  korostaa, että kansallisten oikeusjärjestelmien on puolustettava kaikkien osapuolten oikeuksia vuokrasopimuksiin liittyviä epäsäännönmukaisuuksia koskevissa tapauksissa ja että kansallisten viranomaisten olisi ryhdyttävä toimiin sulkeakseen voimassa olevasta kansallisesta lainsäädännöstä kaikki porsaanreiät, jotka mahdollistavat sopimusten väärinkäytön;

24.  palauttaa mieliin eräiden jäsenvaltioiden toteuttamat myönteiset toimet, joilla ne sääntelivät maamarkkinoitaan maakaupoilla keinottelun ehkäisemiseksi; muistuttaa jäsenvaltioille, että verolainsäädäntö tarjoaa niille tehokkaan keinon säännellä maamarkkinoita;

25.  kehottaa jäsenvaltioita suunnittelemaan maamarkkinoita koskevan sääntelypolitiikan siten, että sillä hillitään viljelysmaiden osto- ja vuokrahintojen nousua; kehottaa lisäksi soveltamaan kyseisiin hintoihin lupamenettelyä, jonka piiriin kuuluvat myös fuusiot, pilkkomiset ja säätiöiden perustamiset; katsoo, että vuokrasopimuksia olisi valvottava tiukemmin ja että niihin olisi tarkoituksenmukaista soveltaa ilmoitusvelvollisuutta, johon sisältyy seuraamusmahdollisuuksia, koska vuokraaminen on usein ensimmäinen askel kohti ostamista;

26.  kehottaa jäsenvaltioita tukemaan tai luomaan asianmukaisia maanhallintalaitoksia, jotka ovat valtion omistuksessa ja kuuluvat julkisen valvonnan piiriin;

27.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota tukemaan kaikkia innovatiivisia maan jakamiseen tähtääviä toimia, joilla helpotetaan nuorten viljelijöiden alkuunpääsyä ja joilla hyödynnetään erityisesti yhteisvastuuseen perustuvia sijoitusrahastoja, joiden avulla säästäjät voivat sijoittaa varansa yhteiskunnallisesti järkevällä tavalla tukeakseen nuoria, joilla ei ole riittävästi omia varoja hankkiakseen maata ja ryhtyäkseen maatalousammattien harjoittajiksi;

28.  kehottaa unionia ja jäsenvaltioita panemaan täytäntöön vapaaehtoiset suuntaviivat, jotka koskevat maaperää ja maankäyttöä koskevien oikeuksien, kalastuksen ja metsien vastuullista hallinnointia kansallisen elintarviketurvan yhteydessä ja jotka kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet, millä edistetään unionin selkeiden maatalouden rakenteita koskevien ohjaavien periaatteiden kehittämistä; kehottaa erityisesti jäsenvaltioita harkitsemaan laajempia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöllisiä tavoitteita ja välttämään epäsuotavia vaikutuksia, joita maalla keinottelusta ja maan keskittymisestä koituu paikallisille yhteisöille, kun jäsenvaltiot toteuttavat toimenpiteitä, jotka koskevat valtion omistamien luonnonvarojen käyttöä ja valvontaa; kehottaa jäsenvaltioita tiedottaman komissiolle siitä, miten ne ovat käyttäneet ja soveltaneet näitä suuntaviivoja omassa maanhallintapolitiikassaan;

29.  ehdottaa tässä yhteydessä, että komissio antaa maanhallintaa koskevia EU:n suosituksia, jotka ovat vapaaehtoisten suuntaviivojen hengen mukaisia ja joissa otetaan huomioon maataloutta, ympäristöä, sisämarkkinoita ja alueellista yhteenkuuluvuutta koskevat EU:n horisontaaliset kehykset;

30.  katsoo, että suorille tuille saataisiin enemmän vastinetta, jos niiden maksuperusteena sovellettaisiin maatilojen tuottamia ympäristöä, yhteiskuntaa ja taloutta hyödyttäviä julkisia hyödykkeitä eikä pelkästään maatilan pinta-alaa;

31.  korostaa jäsenvaltioille tarjoutuvia mahdollisuuksia, kun 150 000 euron ylittävää suorien tukien määrää alennetaan vähintään 5 prosenttia, kuten suoria tukia koskevan asetuksen (EU) N:o 1307/2013 11 artiklassa säädetään;

32.  katsoo, että uudistetussa YMP:ssä olisi otettava käyttöön enimmäismääriä ja suorien tukien järjestelmää olisi muutettava siten, että siinä painotetaan ensimmäisiä hehtaareja, ja katsoo myös, että siinä olisi ryhdyttävä toimiin investointien edistämiseksi sekä pienille tiloille myönnettyjen suorien tukien maksattamisen helpottamiseksi; kehottaa komissiota ottamaan käyttöön aiempaa tehokkaamman tukien jakojärjestelmän viljelysmaiden keskittymisen ehkäisemiseksi;

33.  kannustaa jäsenvaltioita hyödyntämään suuremmassa määrin jo tarjolla olevaa liikkumavaraa YMP-varojen ylärajan asettamista ja uudelleen kohdentamista varten, kuten mahdollisuutta kohdentaa 30 prosenttia suorista tuista tilan ensimmäisille hehtaareille, keinona tehostaa pienen mittakaavan viljelyä ja perheviljelyä, edellyttäen että jäsenvaltiot soveltavat samalla suoria tukia koskevan asetuksen 41 ja 42 artiklan mukaisia vaatimuksia; ehdottaa, että ensimmäisiä hehtaareja suosiva kohtelu olisi määritettävä tilan sijaan emoyhtiön perusteella; kehottaa siksi komissiota julkistamaan tietosuojasääntöjä noudattaen tiedot sekä YMP-tukia saavien tilojen omistajista että avustusten saajista, kuten omistajista/emoyhtiöistä;

34.  korostaa, että on tärkeää ottaa koko unionissa käyttöön yhtenäinen ”aktiiviviljelijän” määritelmä, joka kytkeytyy yksiselitteisesti tilalla tehtävään työhön ja jolla tehdään täsmällinen ero tukikelpoisen ja muun kuin tukikelpoisen maan (kuten lentokentät, teollisuuden käytössä olevat avoimet alueet sekä golfkentät) välillä; kehottaa komissiota varmistamaan, että suoraa tukea myönnetään pelkästään aktiiviviljelijöille;

35.  kehottaa komissiota tarkastamaan kunkin asiaan liittyvän politiikan alan kohdalla, kuten maatalouden, energia-alan, ympäristön, aluekehityksen, liikkuvuuden, rahoituksen ja investointitoiminnan kohdalla, lisääkö se unionin viljelysmaiden keskittymistä vai hillitseekö se sitä; kehottaa komissiota käynnistämään viljelijöiden, viljelijäjärjestöjen ja muiden asiaa koskevien kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa kuulemismenettelyn, jossa arvioidaan viljelysmaiden hallinnoinnin nykyistä tilannetta vapaaehtoisten suuntaviivojen ja Maailman ruokaturvakomitean hyväksymien tehtävänmääritysten mukaisesti;

36.  suosittaa, että jäsenvaltiot tarkastavat kohdennetusti voimassa olevan YMP:n kansallisen täytäntöönpanon erityisesti havaitakseen mahdolliset maanomistuksen keskittymisen haittavaikutukset;

37.  on samaa mieltä komission kanssa siitä, että maaperä on rajallinen resurssi, johon ilmastonmuutos, maaperän eroosio ja ylikuormitus tai käytön muutokset kohdistavat jo nyt kovia paineita, ja kannattaa siksi ekologisia ja sosiaalisia toimia maaperän suojelemiseksi; korostaa kuitenkin, että maa-asiat kuuluvat kokonaisuudessaan jäsenvaltioiden vastuulle;

38.  kehottaa asettamaan viljelysmaat erityissuojeluun, jotta jäsenvaltiot voivat yhteistyössä paikallisviranomaisten ja viljelijäjärjestöjen kanssa säännellä maatalousmaan myyntiä, käyttöä ja vuokraamista voidakseen varmistaa elintarviketurvan unionin perussopimusten ja maan hallinta-ja käyttöoikeutta ja maan saatavuutta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti, samalla kun otetaan huomioon unionin neljä perusvapautta ja yleinen etu;

39.  ehdottaa, että toimielinten välisen avoimuuden vaalimiseksi komission olisi annettava parlamentille mahdollisuus tutustua aiempaa tarkemmin asiakirjoihin, jotka koskevat perussopimusten rikkomismenettelyjä ja sellaisten tapausten esikäsittelyjä, joissa on kyse maamarkkinoiden sääntelystä jäsenvaltioissa;

40.  kehottaa komissiota julkaisemaan yhteistyössä jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa selkeät ja kattavat kriteerit, joissa käsitellään muun muassa viljelysmaita koskevia liiketapahtumia pääomamarkkinoilla ja joilla varmistetaan yhdenvertaiset lähtökohdat, ja täsmentämään jäsenvaltioille, mitkä maamarkkinoiden sääntelytoimenpiteet ovat sallittuja pyrittäessä varmistamaan, että viljelijät voivat hankkia helpommin maata viljely- ja metsätaloustarkoitukseen, kun otetaan huomioon yleinen etu ja unionin neljä perusvapautta; kehottaa komissiota harkitsemaan, että käynnissä olevat menettelyt, joissa arvioidaan viljelysmaiden kauppaa koskevan kansallisen lainsäädännön yhdenmukaisuutta unionin lainsäädännön kanssa, keskeytetään siihen saakka, että edellä mainitut kriteerit julkaistaan;

41.  kehottaa komissiota valistamaan jäsenvaltioita maakauppoihin liittyvän veronkierron, korruption ja laittomien käytäntöjen (kuten niin kutsuttujen taskusopimusten) torjumisesta ja tukemaan niitä siinä; kiinnittää huomiota tietyissä jäsenvaltioissa oikeusviranomaisten tutkimusten kohteena oleviin viljelysmaiden hankintaprosessiin liittyviin väärinkäytöksiin;

42.  pitää myönteisenä ehdotusta yksinkertaistaa YMP:tä ja on tyytyväinen erityisesti toimenpiteisiin, joilla pyritään vähentämään perhetilojen sekä maaseutualueiden mikroyritysten ja pienten ja keskisuurten yritysten kustannuksia ja hallinnollisia rasitteita;

43.  kehottaa komissiota, kun se laatii esitystä vuoden 2020 jälkeen sovellettavaksi YMP:ksi, pitämään voimassa toimenpiteet, joilla torjutaan viljelysmaiden keskittymistä, sekä kehittämään lisää toimenpiteitä mikroyritysten ja pienten ja keskisuurten yritysten tukemiseksi;

44.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1)

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan selvitys ”Extent of Farmland Grabbing in the EU”, s. 24 (PE 540.369).

(2)

Ks. edellinen viite.

(3)

Maaseudun maapolitiikka: Yleinen tilanne ja toimintavaihtoehdot, liittovaltion ja osavaltioiden maapolitiikkaa käsitelleen työryhmän kertomus osavaltioiden maataloudesta vastaavien virastonpäälliköiden päätöksen mukaisesti, 16. tammikuuta 2014 (maaliskuu 2015), s. 37.


PERUSTELUT

Maanomistuksen keskittyminen – eurooppalainen teema

Maananastus ja maanomistuksen keskittyminen ovat aiheina kytkeytyneet jo pitkään maapallon eteläisiin maihin. Asiaa lähemmin tarkasteltaessa on kuitenkin syytä todeta, että viljelysmaiden keskittyminen on ollut jo vuosien ajan myös eurooppalainen teema.

Maanomistuksen keskittymisestä puhutaan, kun maatalousmaiden kauppa johtaa Euroopan mittakaavassa epätavallisen suuriin maahankintoihin.

Vuoden 2010 luvut osoittavat, että 27 jäsenvaltion unionissa vain noin 3 prosenttia tiloista piti hallussaan 50:tä prosenttia maatalousmaasta ja että vuonna 2012 taas 80 prosentilla tiloista oli yhteensä käytössään kaikkiaan vain reilut 12 prosenttia viljelysmaista.

Euroopan viljelysmaiden keskittymisaste muistuttaa maanomistuksen epätasaista jakautumista esimerkiksi Brasiliassa, Kolumbiassa ja Filippiineillä.

Viljelysmaa ei ole tavanomainen kauppatavara, sillä maan määrä ei enää lisäänny ja mahdollisuus maan hankkimiseen on ihmisoikeus. Viljelysmaan keskittyminen vain muutamien toimijoiden käsiin aiheuttaa tuntuvia sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia unionin kaikissa jäsenvaltioissa.

Rahaomaisuuden keskittymisen tavoin myös maatalousmaan liian suuri keskittyminen jakaa yhteiskuntaa, epävakauttaa maaseutua ja vaarantaa elintarviketurvan ja siten myös Euroopan ekologiset ja sosiaaliset tavoitteet.

Yleisesti ottaen ei ole riittävästi kattavia, avoimia, ajantasaisia, laadukkaita ja koko unionissa yhtenäisiä tietoja Euroopan maamarkkinoiden hintojen ja määrien vaihtelusta. Tämä koskee niin maan ja osuuksien myyntiä kuin vuokrahintoja.

Vaikutukset Euroopan maatalouteen

Viljelysmaiden osto- ja vuokrahinnat ovat kivunneet monilla Euroopan alueilla sellaiselle tasolle, että useiden tilojen on taloudellisesti mahdotonta säilyttää vuokramaataan tai ostaa lisämaita tilan elinkelpoisuuden edellyttämällä tavalla. Maamarkkinoilla ei ole juuri käytettävissä lisämaata, ja lisäksi vuokrahinnat perustuvat sellaiseen maatalouden tuottoon, joka ei ole enää mahdollista. Tämä johtaa siihen, että pääomavaatimukset ovat alalle uusina pyrkiville liian suuria ja riskialttiita.

Vaikutus yhteiskuntaan

Maanomistuksen keskittyminen koskee ensisijassa viljelijöitä ja maaseudulla työskenteleviä. Lähempi tarkastelu osoittaa, että asia koskee myös koko yhteiskuntaa.

Omistaminen on paras edellytys maaperän vastuulliselle käsittelylle ja kestävälle maankäytölle. Se edistää sitoutuneisuutta ja myötävaikuttaa siihen, että ihmiset pysyvät maaseutualueilla.

Viljelysmaiden omistuksen hajautuminen laajalle on yksi sosiaalisen markkinatalouden pääperiaatteista ja merkittävä edellytys kansantalouden sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle. Maatalousmaat ovat korvaamaton tuotantotekijä laadukkaille elintarvikkeille ja rehuille, ja ne ovat erittäin merkittäviä vesitaloudelle, luonnon monimuotoisuudelle ja maaperän hedelmällisyydelle, jotka kärsivät jo nyt ilmastonmuutoksesta ja maaperän eroosiosta.

Syyt viljelysmaiden keskittymiseen unionissa ja tästä aiheutuvat haasteet

Vaikka unionin viljelysmaiden hintataso vaihtelee jäsenvaltioittain, maanomistuksen keskittyminen voimistuu koko Euroopassa, mikä vaikuttaa kielteisesti viljelijöihin.

Unionin maanomistuksen keskittymiselle on monta syytä. Maan hankkiminen merkitsee nykyisin kaikkialta maailmasta tuleville sijoittajille parhaimpia ja turvallisimpia sijoitus- ja voitonsaantimahdollisuuksia, kun otetaan huomioon elintarvikkeiden ja rehujen, polttoaine-, kemian- ja tekstiiliteollisuuden uusiutuvien raaka-aineiden sekä muiden kuin fossiilisten polttoaineiden kasvava kysyntä.

Finanssikriisistä käynnistynyt matalien korkojen vaihe on myös johtanut perusarvoihin palaamiseen, eli arvossa pidetään maaperää. Maaperän hankkimisesta ovat siis kiinnostuneet myös muilla aloilla toimivat sijoittajat.

Maanomistuksen keskittymisen ohella viljelysmaita uhkaavat myös käyttö muuhun kuin maataloustarkoituksiin: maanpinnan eristäminen, kaupungistuminen, matkailu ja infrastruktuurihankkeet verottavat viljelysmaita.

Tämän lisäksi unionin monet politiikan alat ja tuet edistävät tilojen laajentumispyrkimyksiä tai houkuttelevat muita kuin maatalousalan investoijia ”pellon laidalle”. Esimerkiksi pinta-alaan sidotut suorat tuet johtavat suurimpien tilojen yksipuoliseen edistämiseen.

Samoin vaikuttavat unionin tai jäsenvaltioiden tukiohjelmat, joilla tuetaan esimerkiksi muita kuin fossiilisia polttoaineita ja joilla kiristetään siten kilpailua ”pöydän, purtilon ja polttoainetankin” välillä.

Maanomistuksen keskittymisen laajuus ja vauhti ovat hälyttäviä. Tämä pätee erityisesti esimerkiksi Romaniaan, Unkariin ja Bulgariaan. Ongelma on tiedossa myös Saksassa, Italiassa ja Espanjassa.

Monet jäsenvaltiot ovat tietoisia ongelmasta ja pyrkivät hillitsemään keskittymissuuntausta laeilla. Tämä johtaa usein ristiriitaan, sillä huomioon on otettava myös yksi unionin neljästä perusvapaudesta, eli pääoman vapaa liikkuvuus. Tämä perusvapaus on perustellusti voimassa koko unionissa ja siihen kuuluu ulkomaisten unionin kansalaisten syrjinnän kielto, mutta viljelysmaiden myynnissä tämä vapaus törmää rajoihinsa.

Viljelysmaiden saatavuus on olennaista

Unionin viljelysmaiden keskittyminen vaikuttaa monin tavoin yhteiskuntaan sekä aktiiviviljelijöihin. Maatalousalan elinkelpoisuus riippuu erityisellä tavalla siitä, että viljelysmaita on nuorten saatavilla. Heidän innovointi- ja investointivalmiutensa ovat ratkaisevia maaseutualueiden tulevaisuudelle. Vain näin voidaan pysäyttää viljelijöiden ikääntyminen ja varmistaa sukupolvenvaihdokset sekä turvata monitoiminnallinen maatalous, jossa omistajina toimivat perhetilat ja osuuskunnat.


TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

21.3.2017

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

34

2

6

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

John Stuart Agnew, Clara Eugenia Aguilera García, Eric Andrieu, José Bové, Daniel Buda, Nicola Caputo, Michel Dantin, Jean-Paul Denanot, Albert Deß, Diane Dodds, Herbert Dorfmann, Norbert Erdős, Luke Ming Flanagan, Martin Häusling, Esther Herranz García, Jan Huitema, Peter Jahr, Ivan Jakovčić, Elisabeth Köstinger, Zbigniew Kuźmiuk, Philippe Loiseau, Mairead McGuinness, Nuno Melo, Ulrike Müller, James Nicholson, Maria Noichl, Marijana Petir, Laurenţiu Rebega, Jens Rohde, Maria Lidia Senra Rodríguez, Ricardo Serrão Santos, Czesław Adam Siekierski, Tibor Szanyi, Marco Zullo

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Paul Brannen, Angélique Delahaye, Maria Heubuch, Karin Kadenbach, Anthea McIntyre, Massimo Paolucci, John Procter, Molly Scott Cato, Estefanía Torres Martínez, Vladimir Urutchev


LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

34

+

ALDE

Jan Huitema, Ivan Jakovčić, Ulrike Müller, Jens Rohde

ECR

Zbigniew Kuźmiuk

EFDD

Marco Zullo

ENF

Laurenţiu Rebega

GUE/NGL

Luke Ming Flanagan, Maria Lidia Senra Rodríguez, Estefanía Torres Martínez

NI

Diane Dodds

PPE

Daniel Buda, Michel Dantin, Herbert Dorfmann, Norbert Erdős, Esther Herranz García, Elisabeth Köstinger, Nuno Melo, Marijana Petir, Czesław Adam Siekierski, Vladimir Urutchev

S&D

Clara Eugenia Aguilera García, Eric Andrieu, Paul Brannen, Nicola Caputo, Jean-Paul Denanot, Karin Kadenbach, Maria Noichl, Massimo Paolucci, Ricardo Serrão Santos, Tibor Szanyi

Verts/ALE

José Bové, Martin Häusling, Molly Scott Cato

2

-

EFDD

John Stuart Agnew

ENF

Philippe Loiseau

6

0

ECR

Anthea McIntyre, James Nicholson, John Procter

PPE

Albert Deß, Peter Jahr, Mairead McGuinness

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää

Oikeudellinen huomautus