Menettely : 2016/2328(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A8-0168/2018

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0168/2018

Keskustelut :

PV 29/05/2018 - 19
CRE 29/05/2018 - 19

Äänestykset :

PV 30/05/2018 - 13.13

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2018)0229

MIETINTÖ     
PDF 610kWORD 79k
14.5.2018
PE 618.057v03-00 A8-0168/2018

rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin 2012/29/EU täytäntöönpanosta

(2016/2328(INI))

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

Esittelijät: Teresa Jiménez-Becerril Barrio, Angelika Mlinar

(Valiokuntien yhteiskokoukset – työjärjestyksen 55 artikla)

PERUSTELUT – YHTEENVETO TOSISEIKOISTA JA HAVAINNOISTA
 EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PERUSTELUT – YHTEENVETO TOSISEIKOISTA JA HAVAINNOISTA

Tämän mietinnön tarkoituksena on arvioida rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin 2012/29/EU täytäntöönpanoa EU:n jäsenvaltioissa. Siinä keskitytään erityisesti täytäntöönpanon johdonmukaisuuteen, merkityksellisyyteen, vaikuttavuuteen ja tehokkuuteen. Näin mietintö kattaa useita direktiivin soveltamista koskevia seikkoja: oikeudelliset täytäntöönpanotoimet jäsenvaltioissa, direktiivin käytännön täytäntöönpano paikan päällä, sen tarjoamat edut uhreille sekä kohdatut haasteet. Lopuksi mietinnössä annetaan komissiolle ja jäsenvaltioille erinäisiä suosituksia, joilla edistetään direktiivin täytäntöönpanoa tulevaisuudessa.

Euroopan parlamentilla on tärkeä rooli edistettäessä EU:n lisätoimia, joilla voidaan vahvistaa direktiivin asianmukaista soveltamista tukemalla ja edistämällä rikoksen uhrien oikeuksia yleisesti ja erityisesti tukemalla EU:n rahoitusta, joka kohdennetaan asianmukaiseen oikeusalan koulutukseen.

Parlamentin olisi myös tuettava ja edistettävä uhrien oikeuksia koskevien erilaisten EU:n lainsäädäntövälineiden suurempaa yhdenmukaisuutta järkeistämällä lähestymistapaa ja huolehtimalla yhdenmukaisemmasta menettelystä.

Direktiivi oli määrä saattaa osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä viimeistään 16. marraskuuta 2015. Marraskuussa 2017 23 jäsenvaltiota 27:stä oli virallisesti saattanut direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään (Tanska päätti jättäytyä direktiivin ulkopuolelle). Komissio ei ole kuitenkaan vielä arvioinut direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä eikä direktiivin täytäntöönpanoa, vaikka sen arviointivelvoitteiden määräaika oli direktiivin 29 artiklan mukaisesti marraskuussa 2017.

Esittelijät ovat nimittämisensä jälkeen keränneet tietoja ja tukeutuneet muun muassa seuraaviin lähteisiin:

  LIBE- ja FEMM-valiokuntien yhteiskokouksessa 11. tammikuuta 2018 pidetty kuuleminen

  Euroopan parlamentin tutkimuspalvelujen joulukuussa 2017 julkaisema vaikutusten jälkiarviointi

  tietojen vaihto asiaankuuluvien institutionaalisten sidosryhmien ja uhrien tukijärjestöjen kanssa.

ARVIOINTI

EU:ssa joutuu joka vuosi suuri määrä ihmisiä rikoksen uhriksi – poliisin tietoon tulee vuosittain noin 30 miljoonaa rikosta. Tähän lukuun ei sisälly vähäisiä rikkomuksia. Yhä useammat ihmiset matkustavat, asuvat tai opiskelevat ulkomailla ja ovat näin ollen vaarassa joutua rikoksen uhriksi muussa maassa kuin kotimaassaan. EU:n tehtävänä on varmistaa, että sen rajojen sisäpuolella liikkuvia kansalaisia ja ulkomaalaisia suojellaan.

Uhreilla on oltava oikeus

• ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi ottaessaan yhteyttä viranomaiseen (esimerkiksi kielen on oltava selkeää ja yksinkertaista)

• saada tietoja alkaen ensimmäisestä yhteydenotosta viranomaiseen

• tehdä virallinen rikosilmoitus ja saada siitä kirjallinen vahvistus

• tulkkaukseen ja käännöksiin (ainakin uhrin haastattelujen/kuulustelun aikana)

• saada tietoja asian edistymisestä

• saada yhteys uhrien tukipalveluihin.

Useat tekijät saattavat heikentää direktiivin vaikuttavuutta käytännössä:

• puutteellinen tiedottaminen direktiivin täytäntöönpanotoimista

• tietojen heikko saatavuus uhrien ymmärtämällä kielellä, tarvittaessa myös selkokielellä tai viittomakielellä

• palveluntarjonnan riittämätön rahoitustuki ja tukipalvelujen, poliisin, syyttäjäviranomaisten ja muiden asiaankuuluvien toimijoiden välinen heikko koordinointi

• sidosryhmien heikko sitoutuminen ja ammattihenkilöiden vähäinen koulutus.

Yksi tärkeistä uhrien suojeluun vaikuttavan kansallisen rikoslainsäädännön eroista liittyy jäsenvaltioiden käyttämiin keskeisten käsitteiden erilaisiin määritelmiin. On erityisesti huomattava, että erot ”uhrin” käsitteessä merkitsevät sitä, että kansallisen lainsäädännön kattavuus vaihtelee, esimerkiksi perheenjäsenten suhteen (ks. osa 3.4 ”Rikoksen uhrien määrittely”). Toinen esimerkki on vainoaminen, jota ei ole otettu huomioon kaikkien jäsenvaltioiden rikoslaissa.

Useimmat jäsenvaltiot ovat edistyneet merkittävästi sekä lainsäädännön että hallinnon tasolla henkilökohtaisen arvioinnin alalla (direktiivin 22 artikla). Henkilökohtaisen arvioinnin tekeminen silloin, kun uhrit ilmoittavat rikoksesta, on keskeistä sen varmistamiseksi, että alan toimijat arvioivat asianmukaisesti heidän tarpeensa ja mahdolliset ratkaisut. Uhria ei voida tukea asianmukaisesti, jos kentällä toimivat viranomaiset (useimmissa tapauksissa poliisi, jonka luona uhri tekee rikosilmoituksen) eivät tunne uhrin henkilökohtaisia ominaisuuksia, rikoksen lajia tai luonnetta eivätkä rikoksen olosuhteita.

Henkilökohtaisten arviointien tekeminen vaihtelee kuitenkin suuresti eri jäsenvaltioissa, ja joissakin tapauksissa turvaudutaan pelkästään ”rasti ruutuun” -menetelmään. Vaikka henkilökohtaiset arvioinnit olisi tehty asianmukaisesti kaikkialla EU:ssa, uhrien tukirakenteiden saatavuus ei ole yhdenmukainen kaikissa jäsenvaltioissa ja joissakin tapauksissa edes saman jäsenvaltion sisällä. Lisäksi asianmukainen koordinointi jäsenvaltioiden kesken on edelleen haasteellista. Palveluntarjoajat, jotka vastaavat uhreille annettavasta tuesta, ovat yleensä joko valtion tai kansalaisjärjestöjen järjestämiä ja toimivat usein rinnakkain, mikä herättää kysymyksiä tukipalvelujen johdonmukaisesta ja pitkäaikaisesta rahoituksesta sekä palveluntarjoajien vastuualueista.

PÄÄTELMÄT

Yhteisesittelijät suosittavat painokkaasti kaikkia jäsenvaltioita saattamaan direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään ja panemaan sen kaikilta osin täytäntöön.

He huomauttavat myös, että jäsenvaltioiden olisi direktiivin täytäntöönpanossa vältettävä mahdollisia puutteita, jotka johtuvat erilaisesta tulkinnasta kansallisella tasolla ja uhrien suojeluun vaikuttavista kansallisen rikoslainsäädännön eroista.


EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin 2012/29/EU täytäntöönpanosta (2016/2328(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 ja 3 artiklan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 8, 10, 18, 19, 21, 79 ja 82 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 3, 6, 20, 21, 23, 24, 41 ja 47 artiklan,

–  ottaa huomioon yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus),

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksessa vuonna 1948 hyväksytyn ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

–  ottaa huomioon vuonna 1989 tehdyn YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista,

–  ottaa huomioon vuonna 1979 tehdyn YK:n yleissopimuksen kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta (CEDAW),

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksessa 29. marraskuuta 1985 hyväksytyn julistuksen rikosten ja vallan väärinkäytön uhreja koskevista oikeusperiaatteista,

–  ottaa huomioon Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin yleissopimus) sekä 11. toukokuuta 2017 annetut neuvoston päätökset (EU) 2017/865(1) ja (EU) 2017/866(2) naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta,

  ottaa huomioon 14. kesäkuuta 2006 annetun Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen CM/Rec(2006)8 jäsenvaltioille avusta rikoksen uhreille,

  ottaa huomioon 31. maaliskuuta 2010 annetun Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen CM/Rec(2010)5 jäsenvaltioille toimista seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuvan syrjinnän torjumiseksi,

–  ottaa huomioon 15. maaliskuuta 2001 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä,

–  ottaa huomioon 6. joulukuuta 2013 annetut neuvoston päätelmät viharikosten torjumisesta EU:ssa ja 5. kesäkuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät naisiin ja tyttöihin kohdistuvan kaikenlaisen väkivallan, myös sukuelinten silpomisen, ehkäisystä ja torjunnasta,

–  ottaa huomioon terrorismin torjumisesta sekä neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS korvaamisesta sekä neuvoston päätöksen 2005/671/YOS muuttamisesta 15. maaliskuuta 2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/541(3),

  ottaa huomioon rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä 11. toukokuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/800(4),

–  ottaa huomioon yksityisoikeuden alalla määrättyjen suojelutoimenpiteiden vastavuoroisesta tunnustamisesta 12. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 606/2013(5),

–  ottaa huomioon rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta 25. lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU(6),

–  ottaa huomioon eurooppalaisesta suojelumääräyksestä 13. joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/99/EU(7),

–  ottaa huomioon ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta 5. huhtikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/36/EU(8),

  ottaa huomioon lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2004/68/YOS korvaamisesta 13. joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/93/EU(9),

–  ottaa huomioon 14. joulukuuta 2017 antamansa päätöslauselman lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta 13. joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/93/EU täytäntöönpanosta(10),

–  ottaa huomioon rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 3. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/42/EU(11),

–  ottaa huomioon rikoksen uhreille maksettavista korvauksista 29. huhtikuuta 2004 annetun neuvoston direktiivin 2004/80/EY(12),

–  ottaa huomioon syyskuussa 2017 julkaistun terrorismin uhreja koskevan kansalaisoikeuksien sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden politiikkayksikön tutkimuksen ”How can the EU and the Member States better help victims of terrorism?”,

–  ottaa huomioon joulukuussa 2017 julkaistun vähemmistöjä ja syrjintää koskevan Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen ”Second European Union minorities and discrimination survey”,

  ottaa huomioon helmikuussa 2017 julkaistun lapsiystävällistä oikeudenkäyttöä koskevan Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen ”Child-friendly justice: Perspectives and experiences of children involved in judicial proceedings as victims, witnesses or parties in nine EU Member States”,

  ottaa huomioon toukokuussa 2017 julkaistun Euroopan unionin perusoikeusviraston perusoikeusraportin 2017,

–  ottaa huomioon toukokuussa 2016 julkaistun Euroopan unionin perusoikeusviraston perusoikeusraportin 2016,

–  ottaa huomioon tammikuussa 2015 julkaistun rikoksen uhreja koskevan Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen ”Victims of crime in the EU: the extent and nature of support for victims”,

  ottaa huomioon kesäkuussa 2015 julkaistun työntekijöiden vakavaa hyväksikäyttöä koskevan Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen ”Severe labour exploitation: workers moving within or into the European Union”,

  ottaa huomioon maaliskuussa 2014 julkaistun naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan Euroopan unionin perusoikeusviraston raportin ”Violence against women: an EU-wide survey”,

–  ottaa huomioon 6. toukokuuta 2016 julkaistun IVOR-hanketta koskevan kertomuksen ”Implementing victim-oriented reform of the criminal justice system in the European Union”,

–  ottaa huomioon uhrien oikeuksia koskevasta direktiivistä laaditun Euroopan tasa‑arvoinstituutin (EIGE) raportin ”An analysis of the Victims’ Rights Directive from a gender perspective”,

–  ottaa huomioon 10. marraskuuta 2017 hyväksytyt Yogyakartan periaatteiden 10 lisäperiaatetta, jotka koskevat seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, sukupuolen ilmaisuun ja seksuaalisiin ominaisuuksiin liittyvän ihmisoikeuksia koskevan kansainvälisen oikeuden soveltamista koskevia periaatteita ja valtioiden sitoumuksia,

  ottaa huomioon 12. syyskuuta 2017 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen tekemisestä Euroopan unionin osalta(13),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun jälkiarviointiyksikön tekemän arvioinnin direktiivin 2012/29/EU Euroopan tason täytäntöönpanosta,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan sekä valiokunta-aloitteisten mietintöjen laatimista koskevasta lupamenettelystä 12. joulukuuta 2002 tehdyn puheenjohtajakokouksen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja liitteen 3,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan työjärjestyksen 55 artiklan mukaisesti järjestämät yhteiskokoukset,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A8-0168/2018),

A.  ottaa huomioon, että rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista 25. lokakuuta 2012 annetussa direktiivissä 2012/29/EU (”uhrien oikeuksia koskeva direktiivi”) pyritään asettamaan uhri rikosoikeusjärjestelmän keskiöön ja tavoitteena on lujittaa rikoksen uhrien oikeuksia, jotta rikoksen uhri voi luottaa saavansa samat oikeudet rikospaikasta, kansalaisuudestaan tai oleskeluoikeudestaan riippumatta;

B.  ottaa huomioon, että vain 23 jäsenvaltiota 27:stä oli saattanut uhrien oikeuksia koskevan direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään syyskuuhun 2017 mennessä; ottaa huomioon, että komissio on käynnistänyt 16 rikkomusmenettelyä niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät vielä kaikilta osin noudata direktiiviä käytännössä; ottaa huomioon, että direktiivillä on saavutettu edistystä rikoksen uhriksi toisessa jäsenvaltiossa joutuneiden henkilöiden tapausten käsittelyssä; ottaa huomioon, että rajatylittävissä tapauksissa esiintyy edelleen puutteita;

C.  ottaa huomioon, että unionin tasolla on käytössä yhdenmukaisia normeja ja välineitä, jotka parantavat unionin kansalaisten elämää, mutta rikoksen uhrien kohtelu vaihtelee edelleen maasta toiseen;

D.  ottaa huomioon, että jäsenvaltioissa tehdyistä useista muutoksista huolimatta uhreilla ei usein edelleenkään ole tietoa oikeuksistaan, mikä heikentää uhrien oikeuksia koskevan direktiivin vaikuttavuutta paikan päällä ja erityisesti tiedonsaantivaatimuksen täyttymistä;

E.  ottaa huomioon, että oikeusavun ohella uhrien tukiryhmät jakavat uhrien tarpeet neljään ryhmään: oikeus oikeuskäsittelyyn, oikeus ihmisarvoon, oikeus totuuteen ja oikeus muistamiseen, joista viimeksi mainittu merkitsee terrorismin ehdotonta tuomitsemista;

F.  ottaa huomioon, että eräissä jäsenvaltioissa uhrien tukipalvelut ovat puutteellisia eikä niitä koordinoida paikallisella, alueellisella, kansallisella eikä kansainvälisellä tasolla, minkä vuoksi uhrien on vaikea käyttää olemassa olevia tukipalveluja;

G.  katsoo, että naisten turvakodit ja -keskukset sekä auttavat puhelimet ovat keskeisiä tekijöitä väkivallan uhriksi joutuneiden naisten ja heidän lastensa tukemisessa; toteaa, että unionissa ei ole riittävästi naisten turvakoteja ja -keskuksia; katsoo, että naisten turvakoteja tarvitaan pikaisesti lisää, koska ne tarjoavat turvaa, asunnon, neuvontaa ja tukea perheväkivallasta selviytyneille naisille ja heidän lapsilleen; katsoo, että naisten turvakotien puute voi vaarantaa ihmishenkiä;

H.  katsoo, että tapauksissa, joissa terrori-isku tehdään yhdessä jäsenvaltiossa ja sen uhri asuu toisessa jäsenvaltiossa, molempien jäsenvaltioiden olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä helpottaakseen avun antamista uhrille;

I.  katsoo, että jos hallintoelimet ja kansalliset toimijat auttaisivat uhreja tehokkaasti ja suojelisivat heitä, kansalaiset tukisivat toimijoita ja luottaisivat niihin, mikä parantaisi niiden mainetta;

J.  ottaa huomioon, että monet terveydenhuollon ammattihenkilöt joutuvat todennäköisesti kosketuksiin uhrien kanssa, erityisesti sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrien kanssa, ja usein rikoksen uhri ottaa ensiksi yhteyttä heihin rikoksesta ilmoittaakseen; ottaa huomioon, että on näyttöä siitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöt, kuten lääkärit ja muut kliinistä työtä tekevät ammattihenkilöt, saavat vain vähän koulutusta siihen, miten sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa käsitellään tehokkaasti;

K.  katsoo, että sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhrit tarvitsevat aina erityistä tukea ja suojelua, koska he ovat erityisen alttiita toissijaiselle tai toistuvalle uhriksi joutumiselle;

L.  ottaa huomioon, että väkivallanteot ja niihin syyllistyneet jäävät yhä usein järjestelmällisesti ilmoittamatta EU:ssa, erityisesti tapauksissa, jotka koskevat vähemmistöjä, maahanmuuttajia, ihmisiä, joiden oleskeluoikeus on riippuvuussuhteeseen perustuva tai epävarma, hlbti-ihmisiä, antisemiittisiä rikoksia, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, ihmiskauppaa ja pakkotyön uhreja; ottaa huomioon, että noin kaksi kolmasosaa sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhreista ei ilmoita siitä viranomaisille, koska he pelkäävät kostotoimia, häpeää ja sosiaalista leimautumista;

M.  ottaa huomioon, että hlbti-ihmisiin kohdistuvat viharikokset ovat tosiasia koko EU:ssa; ottaa huomioon, että nämä rikokset jäävät usein ilmoittamatta eikä uhrien oikeuksia siksi kunnioiteta;

N.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksessa ”Making hate crime visible in the European Union: acknowledging victims’ rights” todetaan, että maahanmuuttajatausta lisää riskiä joutua rikoksen uhriksi riippumatta muista tunnetuista riskitekijöistä;

O.  ottaa huomioon, että maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin kohdistuvat rasistiset viharikokset ovat lisääntyneet kaikissa jäsenvaltioissa; ottaa huomioon, että vain harvat näiden viharikosten tekijöistä saadaan oikeuden eteen;

P.  ottaa huomioon, että vaikka direktiivin 1 artiklan nojalla kaikille rikoksen uhreille taataan samat oikeudet syrjimättömästi, todellisuudessa useimmissa jäsenvaltioissa ei ole otettu käyttöön politiikkatoimia tai prosesseja sen varmistamiseksi, että paperittomat uhrit voivat turvallisesti ilmoittaa vakavasta työvoiman hyväksikäytöstä, sukupuoleen perustuvasta väkivallasta ja muista hyväksikäytön muodoista ilman pelkoa maahanmuuttoon liittyvistä seuraamuksista; ottaa huomioon, että tämä vaikuttaa suhteettomasti naisiin ja tyttöihin, jotka ovat myös alttiimpia ihmiskaupalle ja seksuaaliselle riistolle; ottaa huomioon, että Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksessa ”Second European Union minorities and discrimination survey” todetaan, että vain yksi kahdeksasta vastaajasta on ilmoittanut tai tehnyt rikosilmoituksen viimeisimmästä kokemastaan syrjintätilanteesta, jonka syynä on ollut heidän etninen tai maahanmuuttajataustansa;

Q.  ottaa huomioon, että direktiivin 1 artiklan mukaan direktiivissä vahvistettuja oikeuksia sovelletaan uhreihin syrjimättömästi, myös siltä osin kuin kyse on heidän oleskeluoikeudestaan;

R.  ottaa huomioon, että #MeToo-kampanja on tuonut esiin sen, että oikeusjärjestelmä ei tarjoa riittävästi oikeutta ja suojelua naisille ja tytöille ja että sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrit eivät siksi saa tarvittavaa tukea;

S.  ottaa huomioon, että Istanbulin yleissopimuksen ratifiointi ja täysimääräinen täytäntöönpano tarjoaa yhdenmukaisen eurooppalaisen oikeuskehyksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä sen uhrien suojelemiseksi; katsoo, että sukupuoleen perustuvan väkivallan määritelmän olisi perustuttava Istanbulin yleissopimukseen ja siinä olisi tunnustettava naisiin kohdistuvan väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan muiden muotojen rakenteellinen luonne sekä niiden yhteys yhteiskunnassa edelleen vallitsevaan naisten ja miesten väliseen epätasa‑arvoon; katsoo, että läheisväkivaltaa on tarkasteltava sukupuolinäkökulmasta, koska se vaikuttaa naisiin suhteettomasti;

T.  toteaa, että naiset ovat altteimpia vainoamiselle, joka on yleinen sukupuoleen perustuvan väkivallan muoto, ja ottaa huomioon, että vainoamista erillisenä rikosnimikkeenä ei ole otettu huomioon seitsemän jäsenvaltion rikoslainsäädännössä;

U.  katsoo, että erityistä huomiota on kiinnitettävä sukupuoleen perustuvan väkivallan ja perheväkivallan naisuhrien lasten turvallisuuteen ja suojeluun;

V.  ottaa huomioon, että uhrit eivät usein saa riittävästi tietoja oikeudenkäynnistä ja sen tuloksista; ottaa huomioon, että uhrit saavat aivan liian usein yllättäen tietää rikoksentekijän vapauttamisesta median tai muiden ulkoisten toimijoiden kautta toimivaltaisten viranomaisten sijasta;

W.  ottaa huomioon, että uhrit ja perheenjäsenet eivät saa riittävästi tietoja oikeuksiaan, jos rikos tapahtuu muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa uhri asuu; ottaa huomioon, että jäsenvaltiot ovat määritelleet ”uhrin” käsitteen eri tavalla; ottaa huomioon, että tämän vuoksi kansallisen lainsäädännön soveltamisaloissa on eroja (toisinaan se laajennetaan koskemaan esimerkiksi perheenjäseniä);

X.  ottaa huomioon, että helposti saatavilla olevat ja laajasti tunnetuksi tehdyt auttavat puhelimet ovat monille naisille ensimmäinen keino saada apua ja tukea, kun he kokevat läheisväkivaltaa;

Y.  ottaa huomioon, että vain 27 prosenttia eurooppalaisista tuntee yhteisen eurooppalaisen hätänumeron 112; toteaa, että kaikilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta käyttää sitä;

Z.  katsoo, että huomattavan monessa tapauksessa uhri on myös oikeudenkäynnin tärkein todistaja ja häntä on suojeltava syytetyn mahdollisilta kostotoimilta tai uhkaavalta käyttäytymiseltä, esimerkiksi estämällä toistuva tai toissijainen uhriksi joutuminen; katsoo, että todistajanlausunto on ratkaiseva rikosoikeusjärjestelmän asianmukaisen toiminnan ja sitä kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta ja tärkeä järjestäytyneen rikollisuuden ja terroristiryhmien tehokkaan tutkinnan ja syytteeseenpanon kannalta, koska se saattaa johtaa niiden hajottamiseen; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi toteutettava asianmukaisia toimia todistajien suojelemiseksi tehokkaasti ja lisättävä parhaiden käytäntöjen vaihtoa ja kansainvälistä yhteistyötä tällä alalla;

AA.  ottaa huomioon, että uhrien oikeuksia koskevan direktiivin täytäntöönpanon puutteista on ilmoitettu erityisesti seuraavien seikkojen osalta:

–  asianmukaisten palvelujen tarjoaminen uhreille heidän erityistarpeidensa mukaisesti

–  uhrien henkilökohtaisen arvioinnin takaavien vaatimusten asianmukainen täytäntöönpano

–  asianmukaisten mekanismien käyttöönotto rikosilmoituksen jäljennöksen toimittamiseksi rikoksesta epäillylle

–  uhrien tukipalvelujen ja asiantuntijatukipalvelujen yhdenvertaisten käyttömahdollisuuksien varmistaminen kaikille uhreille, myös vammaisille henkilöille, hlbti-ihmisille, lapsiuhreille, sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreille, myös seksuaalisen väkivallan uhreille, sekä viha- ja kunniarikosten uhreille riippumatta heidän oleskeluoikeudestaan

–  sellaisten nopeiden, tehokkaiden ja uhrin huomioivien menettelyjen takaaminen rikosoikeudenkäynneissä, joissa otetaan huomioon haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien erityistarpeet;

–  väkivaltaan, naisvihaan ja sukupuolistereotypioihin perustuvaa kulttuuria sekä niiden yhteyttä viharikoksiin koskevien tietojen kerääminen ja analysoiminen

–  uhreille tiedottaminen rikoksen tekijöiden tilanteesta rikosoikeuden tai prosessioikeuden nojalla;

AB.  ottaa huomioon, että rikoksen uhrit ilmoittavat yleisesti, että oikeusprosessi sinänsä on yksi uhriksi joutumisen muoto – toissijainen tai toistuva uhriksi joutuminen; ottaa huomioon, että siihen, miten uhrit kokevat järjestelmän, vaikuttaa se, miten heitä kohdellaan prosessin aikana, ja se, missä määrin he voivat itse valvoa prosessia ja osallistua siihen;

AC.  ottaa huomioon, että terrorismin uhrit ovat kärsineet iskuista, joiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut yhteiskunnan tai uhrien edustaman suuremman ryhmän vahingoittaminen; ottaa huomioon, että heihin kohdistuneen rikoksen erityisestä luonteesta johtuen he tarvitsevat erityistä huomiota, tukea ja huomioon ottamista yhteiskunnassa;

AD.  ottaa huomioon, että tiettyjä oikeuksia, kuten oikeutta taloudelliseen apuun ja korvaukseen, ei ollut pantu asianmukaisesti täytäntöön tai myönnetty Brysselin vuoden 2016 terrori-iskujen uhreille uhrien oikeuksia koskevan direktiivin säännösten mukaisesti;

Direktiivin täytäntöönpanon arviointi

1.  pitää valitettavana, ettei komissio esittänyt parlamentille ja neuvostolle kertomusta uhrien oikeuksia koskevan direktiivin soveltamisesta viimeistään marraskuussa 2017, kuten direktiivin 29 artiklassa säädetään; kehottaa jäsenvaltioita tekemään yhteistyötä ja lähettämään kaikki asiaankuuluvat tiedot ja tilastot komissiolle sen direktiivin täytäntöönpanoa koskevan arvioinnin helpottamiseksi;

2.  pitää valitettavana, että kaksi vuotta sen jälkeen, kun direktiivi oli määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, vain 23 jäsenvaltiota 27:stä oli saattanut uhrien oikeuksia koskevan direktiivin virallisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään syyskuussa 2017 ja jotkut niistä vain osittain ja vain joidenkin säännösten osalta;

3.  panee merkille, että eräissä jäsenvaltioissa on pantu onnistuneesti täytäntöön tiettyjä uhrien oikeuksia koskevan direktiivin säännöksiä eli

–  oikeus tulkkaukseen ja käännöksiin

–  oikeus tulla kuulluksi

–  lapsiuhrien suojelu

–  uhrin oikeudet rikosilmoituksen tekemisen yhteydessä

–  oikeus saada tietoja alkaen ensimmäisestä yhteydenotosta toimivaltaiseen viranomaiseen;

4.  pitää kuitenkin valitettavana jäljellä olevia merkittäviä puutteita direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanossa monissa jäsenvaltioissa, erityisesti seuraavien seikkojen osalta:

–  monimutkaiset menettelyt tukipalvelujen käytössä ja uhrien tukijärjestelmien puutteet, mukaan lukien riittämätön oikeusavun ja korvausten saanti, tukipalvelujen taloudellisen tuen ja koordinoinnin puute sekä epäjohdonmukaiset mekanismit uhrien ohjaamiseksi tukipalvelujen pariin

–  selkeitä tietoja ei useinkaan anneta useammalla kuin yhdellä kielellä, minkä vuoksi uhrien on tosiasiassa vaikea hakea suojelua ulkomailla toisessa jäsenvaltiossa

–  lainsäädännön puuttuminen rajatylittävissä tapauksissa ja muissa jäsenvaltioissa asuvien uhrien oikeudet sekä sellaisten toimien toteuttamatta jättäminen, joilla varmistettaisiin, ettei oleskeluoikeuden puuttuminen tai epävarmuus muodosta esteitä uhrien kyvylle puolustaa oikeuksiaan tämän direktiivin nojalla;

5.  pitää erittäin tärkeänä, että ensimmäinen yhteydenotto uhriin tapahtuu asianmukaisesti, erityisesti sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrien tapauksessa; toteaa kuitenkin, että eräillä heikoimmassa asemassa olevilla uhreilla, kuten alaikäisillä ja kouluttamattomilla, vammaisilla tai ikääntyneillä uhreilla sekä (kielellisistä syistä) maahanmuuttajilla ja ihmiskaupan uhreilla, voi olla vaikeuksia ymmärtää heille annettuja tietoja ja näin ollen heidän direktiivin 4 artiklan mukainen oikeutensa saada tietoja ei toteudu täysimääräisesti, minkä vuoksi on varmistettava pätevän asiantuntijan läsnäolo uhrin auttamiseksi; toteaa, että 4 artikla on yksi direktiivin vahvuuksista, koska se auttaa uhreja käyttämään oikeuttaan direktiivissä vahvistettuun saatavilla olevaan tukeen ja suojeluun;

6.  kehottaa jäsenvaltioita edistämään oikeussuojan ja asianmukaisen maksuttoman oikeusavun helppoa saatavuutta, sillä näin rikotaan hiljaisuus ja lisätään uhrin luottamusta rikosoikeusjärjestelmään, vähennetään rankaisemattomuuden mahdollisuutta ja annetaan uhrille mahdollisuus henkiseen toipumiseen;

7.  kehottaa kaikkia jäsenvaltioita panemaan täytäntöön uhrien oikeuksia koskevan direktiivin 4 artiklassa säädetyn kaikkien uhrien tai mahdollisten uhrien oikeuden saada tietoja ja valvomaan sen täytäntöönpanoa tehokkaasti; korostaa, että jäsenvaltioiden sisäisiä tiedotusmekanismeja on parannettava, jotta uhrit eivät ole ainoastaan tietoisia oikeuksistaan vaan myös tietävät, mihin heidän on otettava yhteyttä voidakseen käyttää niitä; huomauttaa, että uhria ensimmäisinä auttavien ammattihenkilöiden olisi oltava myös uhrien ensimmäinen yhteyspiste, josta he saavat tietoja oikeuksistaan ja ohjelmista, jotka on tarkoitettu ratkaisemaan uhriksi joutumiseen johtaneita tilanteita; korostaa, että puutteellinen tietojen antaminen uhrille ennen rikosoikeudellista menettelyä, sen aikana ja sen jälkeen johtaa uhrin oikeuksien heikkoon toteutumiseen ja tyytymättömyyteen oikeusjärjestelmää kohtaan eikä kannusta uhreja osallistumaan aktiivisesti rikosoikeudellisiin menettelyihin;

8.  pitää valitettavana, että liian monet jäsenvaltiot eivät ole kyenneet sisällyttämään uhrin henkilökohtaista arviointia lainsäädäntöönsä, minkä vuoksi uhrien erityistarpeiden havaitseminen ja tunnistaminen, uhrien kunnioittava ja ihmisarvoinen kohtelu sekä heidän erityistarpeidensa mukaisen suojelun saaminen on ollut tehotonta;

9.  katsoo, että jos tietyt jäsenvaltiot eivät saata uhrien oikeuksia koskevaa direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään, näiden maiden kansalaiset kärsivät syrjinnästä, kun on kyse heidän oikeuksistaan unionin kansalaisina;

10.  pitää valitettavana, että uhrien oikeuksia koskeva direktiivi rajoittaa uhrin oikeutta oikeusapuun, koska säännökset velvoittavat jäsenvaltioita antamaan oikeusapua ainoastaan, jos uhrilla on rikosoikeudellisen menettelyn osapuolen asema, ja niissä säädetään, että edellytykset tai menettelymääräykset, joiden nojalla uhri voi saada oikeusapua, määritetään kansallisessa oikeudessa; korostaa, että tällaiset rajoitukset saattavat olla erityisen raskaita sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreille, jotka eivät tee rikosilmoitusta ja joiden tapauksia ei koskaan käsitellä rikosoikeusjärjestelmässä;

11.  toteaa, että muut säädökset, jotka koskevat vastaavia myöhempiä lisäyksiä uhrien oikeuksiin, hankaloittavat yhdenmukaisuutta uhrien oikeuksia koskevan direktiivin kanssa;

12.  muistuttaa, että kolmansien maiden kansalaisilla ja unionin kansalaisilla, jotka ovat joutuneet rikoksen uhriksi toisessa jäsenvaltiossa, on myös mahdollisuus nauttia tämän direktiivin tarjoamista samoista oikeuksista, tuesta ja suojelusta riippumatta heidän oleskeluoikeudestaan ja että jos rikoksen uhrit asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa rikos tehtiin, he voivat tehdä rikosilmoituksen asuinjäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille; toteaa kuitenkin, että ekstraterritoriaalisuutta koskevien jäsenvaltioiden säännösten epävarmuus usein heikentää tätä oikeutta; kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että oleskeluoikeus ei ole edellytys uhrien oikeuksien täysimääräiselle nauttimiselle, ja selkiyttämään ekstraterritoriaalisuutta koskevia kansallisia säännöksiään; kehottaa jäsenvaltioita takaamaan toisessa jäsenvaltiossa asuville rikoksen uhreille mahdollisuuden käyttää tukipalveluja ja saada tietoja oikeuksistaan ja hyväksymään toimia, joiden painopisteenä on erityisesti kaikkien uhrien oikeudet korvauksiin ja heidän oikeutensa rikosoikeudellisissa menettelyissä; kehottaa jäsenvaltioita tältä osin toteuttamaan asianmukaisia toimia helpottaakseen toimivaltaisten viranomaistensa tai asiantuntijatukea antavien yksiköidensä välistä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että uhreilla on tosiasiallinen mahdollisuus saada näitä tietoja ja palveluja;

13.  muistuttaa jäsenvaltioita siitä, että ilman oleskelulupaa maassa olevilla uhreilla olisi myös oltava mahdollisuus käyttää oikeuksia ja palveluja, myös turvakoteja ja muita direktiivin mukaisia erityispalveluja, kuten jäsenvaltioiden tarjoama oikeudellinen suojelu ja psykososiaalinen ja taloudellinen tuki ilman pelkoa siitä, että heidät karkotetaan; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimia, joilla varmistetaan, että nämä oikeudet ja palvelut ovat käytettävissä syrjimättömästi; suhtautuu myönteisesti joidenkin jäsenvaltioiden toteuttamiin toimiin, joilla paperittomille uhreille myönnetään oleskelulupa humanitaarisin perustein rikosoikeudellisen menettelyn ajaksi, mikä saattaisi kannustaa uhreja ilmoittamaan rikoksista ja auttaa pääsemään eroon rankaisemattomuuden ilmapiiristä; kehottaa jäsenvaltioita laatimaan lainsäädäntöä, joka tarjoaa uhreille, joilla on riippuvuussuhteeseen perustuva oleskeluoikeus, väyliä päästä eroon hyväksikäyttötilanteista tekemällä mahdolliseksi erillisen oleskeluoikeuden saamisen; kehottaa komissiota kannustamaan ja edistämään olemassa olevien hyvien käytäntöjen vaihtamista ja arvioimista jäsenvaltioiden kesken ja yhdistämään näin uhrien ja kansalaisyhteiskunnan näkökulmat;

Suositukset

Henkilökohtainen arviointi

14.  muistuttaa, että yksi uhrien oikeuksia koskevan direktiivin tärkeimmistä tavoitteista on parantaa rikoksen uhrien asemaa kaikkialla EU:ssa ja sijoittaa uhri rikosoikeudellisen järjestelmän keskiöön;

15.  kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan viharikosten uhrien, myös hlbti-ihmisten tai rasismiin perustuvien viharikosten uhrien, oikeuksia;

16.  korostaa, että henkilökohtaiset arvioinnit ovat tärkeitä kaikkien uhrien voimaannuttamiseksi niin, että he saavat tietoja oikeuksistaan ja oikeudesta tehdä päätöksiä menettelyissä, joissa he ovat mukana, ja, jos on kyse lapsesta, oikeudesta saada häntä koskevat erityiset menettelytakeet, joita sovelletaan heti oikeudellisen menettelyn alusta alkaen; kehottaa jäsenvaltioita panemaan lainsäädännössään täytäntöön uhrien oikea-aikaisen henkilökohtaisen arvioinnin, myös tarvittaessa silloin, kun he ovat ensimmäisen kerran yhteydessä toimivaltaiseen viranomaiseen, tärkeänä menettelyvaiheena uhrin erityistarpeiden havaitsemiseksi ja tunnistamiseksi, ja tämän jälkeen myöntämään erityissuojelua uhrin tarpeiden mukaisesti ja estämään toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimet; painottaa, että henkilökohtaiset arvioinnit on tarkistettava säännöllisesti, jotta voidaan määritellä jatkuvat tukitarpeet, ja että uhreille olisi tarjottava sopivan ajan kuluttua rikoksesta seurantatarkistus, joka perustuu olemassa olevaan tietämykseen traumareaktioista; muistuttaa, että henkilökohtaiset arvioinnit ovat erityisesti tarpeen ihmiskaupan uhriksi joutuneille ja seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuneille lapsille, kun otetaan huomioon näiden rikosten sosiaaliset, fyysiset ja psykologiset seuraukset; muistuttaa, että kaikissa henkilökohtaisissa arvioinneissa olisi otettava huomioon sukupuoli, sillä sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi joutuneet naiset ja hlbti-ihmiset vaativat erityistä huomiota ja suojelua, koska heillä on suuri vaara joutua uudelleen uhriksi, ja siksi olisi taattava erityistoimet ja asiantuntijatuki;

Uhrien tukipalvelut

17.  pitää huolestuttavana, että uhreilla on ollut vaikeuksia tukipalvelujen saannissa; pitää valitettavana, että joissakin jäsenvaltioissa ei ole vielä perustettu uhrien tukipalveluja; korostaa, että uhrien tukipalveluja ja oikeuksia olisi annettava kaikille uhreille koko EU:ssa ja niiden olisi oltava käytettävissä, vaikka henkilö ei olisi vielä todistanut rikoksen uhriksi joutumistaan tai ennen kuin virallista menettelyä tai toimenpidettä on aloitettu; kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan naisten turvakoteja ja -keskuksia ja lisäämään niiden määrää sekä parantamaan niiden käyttömahdollisuutta ja huolehtimaan siitä, että niissä avustetaan kaikenlaisen sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhreja, sekä varmistamaan, että väkivallasta selviytyneiltä naisilta ei koskaan evätä paikkaa niissä; painottaa, että palveluja on laajennettava, jotta ne täyttäisivät tarkoituksenmukaisemmin kaikkien naisten ja erityisesti vammaisten naisten ja maahanmuuttajanaisten, myös paperittomien maahanmuuttajanaisten, tarpeet; korostaa, että näihin palveluihin olisi kuuluttava myös muille kuin niissä asuville naisille tarkoitettuja erityistukipalveluja, kuten tietoja, neuvontaa, tukihenkilö tuomioistuimeen ja tiedotuspalveluja; katsoo, että naisten turvakodeissa olisi autettava kaikkia läheisväkivallan kohteeksi joutuneita naisia ja niiden olisi oltava naisten ja heidän lastensa käytettävissä ympäri vuorokauden maksutta, jotta naiset voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja ilmoittaa sukupuoleen perustuvasta väkivallasta;

18.  kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota lasten henkilökohtaiseen arviointiin ja kaikenlaisten rikosten, erityisesti ihmiskaupan, myös seksuaalisen hyväksikäytön, ja sukupuoleen perustuvan väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön ja riiston lapsiuhrien henkilökohtaiseen arviointiin; muistuttaa, että lapsiuhrien on aina katsottava olevan erityissuojelun tarpeessa heidän haavoittuvuutensa vuoksi direktiivin 22 artiklan 4 kohdan mukaisesti; korostaa tarvetta ottaa lapsista ja nuorista uhreista huolehdittaessa asianmukaisesti huomioon heidän haavoittuvuutensa;

Koulutus

19.  korostaa, että unionin tason täydennyskoulutusohjelmien varmistaminen on erittäin tärkeää menettelyjen yhdenmukaistamiseksi ja standardoimiseksi kaikissa jäsenvaltioissa ja kaikkien unionin kansalaisten yhtäläisen kohtelun varmistamiseksi;

20.  kehottaa jäsenvaltioita järjestämään erityiskoulutusta terroritekojen uhrien tukemisesta vastaaville henkilöille ja myöntämään tähän tarkoitukseen tarvittavat voimavarat;

21.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tarjoamaan sukupuolinäkökulman huomioon ottavia koulutusohjelmia ja suuntaviivoja kaikille ammattihenkilöille, kuten oikeusalan toimijoille, poliiseille, syyttäjille, tuomareille, terveydenhuollon ammattihenkilöille, sosiaalityöntekijöille ja kansalaisyhteiskunnan järjestöille, jotka ovat tekemisissä rikosten uhrien kanssa; kannustaa jäsenvaltioita käyttämään asianmukaisesti EU:n rahoitusta näihin koulutustarkoituksiin; kehottaa jäsenvaltioita erityisesti varmistamaan, että ne täyttävät kaikki poliisien kouluttamista koskevat velvoitteensa, jotta poliisit voivat tehdä henkilökohtaisen arvioinnin paremmin ja oikea-aikaisesti heti rikoksen tapahduttua; kehottaa jäsenvaltioita estämään rikoksen uhrien lisäkärsimykset tai toissijaisen uhriksi joutumisen, antamaan uhreille tietoja heidän oikeuksistaan ja palveluista, joita heillä on mahdollisuus saada, sekä voimaannuttamaan heitä keinona vähentää jälkitraumaattista stressiä; korostaa, että kyseinen koulutus olisi myös sisällytettävä opetusohjelmiin yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen kanssa ja että pakollisen koulutuksen ja erityiskoulutuksen olisi oltava säännöllisesti kaikkien rikoksen uhrien kanssa tekemisissä olevien ammattihenkilöiden saatavilla, jotta voidaan kehittää erilaisten uhrien erityispiirteisiin ja tarpeisiin soveltuva ajattelutapa, auttaa ammattihenkilöitä estämään väkivaltaa ja tarjota asianmukaista tukea haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille, kuten lapsille, sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhreille, ihmiskaupan uhreille, hlbti-ihmisille ja vammaisille henkilöille; palauttaa mieliin, että henkilöstön koulutus on tärkeää, jotta tämän direktiivin tavoitteet voidaan panna tehokkaasti täytäntöön; katsoo, että koulutukseen olisi kuuluttava ohjausta siinä, miten varmistetaan, että uhrit saavat suojaa pakottamiselta, hyväksikäytöltä ja väkivallalta ja että heidän fyysistä ja psyykkistä koskemattomuuttaan kunnioitetaan; painottaa lisäksi, että kaiken koulutuksen olisi korostettava syrjimättömyyttä, joka on direktiivin kulmakivi;

22.  muistuttaa, että rikosten lapsiuhrit ovat erityisen haavoittuvaisia ja että olisi kiinnitettävä erityistä huomiota niiden ammattihenkilöiden kouluttamiseen, jotka ovat tekemisissä lapsiin liittyvien rikosten uhrien kanssa, erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston tapauksissa, ottaen huomioon eri ikäryhmien tarpeet; korostaa, että näiden ammattihenkilöiden olisi kommunikoitava lapsiystävällisellä tavalla;

23.  kannustaa komissiota luomaan terrorismin uhrien kansainväliselle päivälle käytännön sisällön järjestämällä vähintään kahdesti vuodessa kansainvälisen kokouksen, jonka tarkoituksena on jäsenvaltioiden paikallisten, alueellisten ja kansallisten viranomaisten välinen kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihtaminen ja uhrien todistajalausuntojen kerääminen; toteaa, että näin olisi varmistettava direktiivin saattaminen nopeasti, yhdenmukaisesti ja täysimääräisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhteisten soveltamiseen liittyvien ongelmien havaitseminen varhaisessa vaiheessa ja jatkuva arviointiprosessi siitä, miten sen avulla pystytään lisäämään tietoisuutta, ja lisättävä toiminnallinen ulottuvuus solidaarisuuden osoituksiin ja uhreille annettavaan institutionaaliseen ja sosiaaliseen tukeen;

24.  korostaa, että terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat keskeisessä asemassa perheväkivallan uhrien tunnistamisessa, koska naisiin kohdistuva läheisväkivalta vaikuttaa sekä fyysiseen terveyteen että mielenterveyteen pitkällä aikavälillä; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että tiedot uhrien tukipalveluista ja uhrien oikeuksista ovat terveydenhuollon ammattihenkilöiden saatavilla, ja järjestämään kohdennettua koulutusta eri terveydenhuollon ammattihenkilöille, kuten yleislääkäreille, ensiapuun erikoistuneille lääkäreille, sairaanhoitajille, lähihoitajille, sairaaloiden sosiaalityöntekijöille ja vastaanottohenkilöstölle, jotta uhrille voidaan tarjota tehokkaasti apua erityisesti sukupuoleen perustuvan väkivallan tapauksissa ja jotta terveydenhuollon ammattihenkilöt osaavat tunnistaa mahdolliset pahoinpitelytapaukset ja kannustaa naisuhreja ottamaan yhteyttä toimivaltaiseen viranomaiseen;

Rajatylittävä ulottuvuus

25.  kehottaa jäsenvaltioita antamaan taloudellista ja oikeusapua perheenjäsenille, jos vakava rikos on tapahtunut – esimerkiksi, jos uhri on kuollut tai loukkaantunut vakavasti – muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa uhri asuu, erityisesti tapauksissa, joissa perheellä ei ole taloudellisia edellytyksiä matkustaa kyseiseen jäsenvaltioon oikeudenkäyntiin tai maksaa psykologista tukea uhrille tai kotiuttaa uhria;

26.  pyytää jäsenvaltioita tekemään menettelyistä joustavampia ja vauhdittamaan yhdessä maassa sukupuoleen perustuvasta väkivallasta annettujen tuomioiden toimittamista edelleen erityisesti kansainvälisten pariskuntien tapauksessa, jotta molempien puolisoiden kotimaiden viranomaiset voivat toimia mahdollisimman pian sen mukaisesti ja jotta vältytään myöntämästä lasten huoltajuutta toisessa maassa sukupuoleen perustuvasta väkivallasta syytetylle isälle;

27.  pyytää komissiota ja neuvostoa kehittämään uhrien oikeuksia edelleen niin, että EU voi olla johtavassa asemassa uhrien oikeuksien suojelussa;

Menettelylliset oikeudet

28.  korostaa, että on tärkeää tarjota maksutonta oikeusapua samalla kun varmistetaan, että byrokraattinen rasite uhrille on mahdollisimman pieni;

29.  kehottaa erityisesti jäsenvaltioita luomaan luottamuksellisen ja anonyymin menettelyn rikoksesta ilmoittamiseen erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön ja vammaisten henkilöiden ja alaikäisten hyväksikäytön tapauksissa rikosilmoitusten määrän seuraamiseksi ja arvioimiseksi ja sen varmistamiseksi, että paperittomat uhrit voivat tehdä rikosilmoituksen, ilman että heille voi aiheutua maahanmuuttoon liittyviä seurauksia;

30.  kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan rikosprosesseissaan oikeudellisia toimenpiteitä, joilla taataan koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan lapsiuhrien suojelu, myös sukupuoleen perustuvan väkivallan lapsiuhrien erityistarpeet, erityisesti tapauksissa, joissa kumppani on surmannut lapsen äidin, ja varmistamaan, että he saavat apua ja sosiaalista ja psykologista tukea sen jälkeen, jotta vältetään lapsiuhrien altistuminen toissijaiselle uhriksi joutumiselle; kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan erityistoimia lapsiuhrien suojelemiseksi tehokkaammin parantamalla kansallisten auttavien puhelinten roolia, koska lasten itsensä tekemät ilmoitukset ovat harvinaisia;

31.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon merkittävät sukupuoleen perustuvat väkivallanteot, myös perheväkivallan, määrittäessään huoltajuus- ja vierailuoikeuksia ja katsoo, että myös lapsitodistajien oikeudet ja tarpeet olisi otettava huomioon, kun uhreille tarjotaan suojelu- ja tukipalveluja;

32.  muistuttaa jäsenvaltioita vaatimuksesta tarjota käännös- ja tulkkauspalveluja maksutta, ja toteaa, että puutteellinen tietojen saanti muilla kielillä voi muodostaa esteen uhrin tosiasialliselle suojelulle ja on yksi uhriin kohdistuvan syrjinnän muoto;

33.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita osallistumaan aktiivisesti tiedotuskampanjoihin ja tekemään tiivistä yhteistyötä suuren yleisön valistamiseksi EU:n oikeuteen perustuvista uhrien oikeuksista, myös lapsiuhrien erityistarpeista; korostaa, että valistuskampanjoita olisi järjestettävä myös kouluissa, jotta lapset saavat tietoja oikeuksistaan ja jotta heille voidaan antaa välineet, joiden avulla he voivat tunnistaa kaikki sellaiset rikoksen muodot, joiden uhreiksi tai todistajiksi he ovat saattaneet joutua; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita käynnistämään kampanjoita naisten ja hlbti-ihmisten rohkaisemiseksi ilmoittamaan kaikenlaisesta sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, jotta heitä voidaan suojella ja he voivat saada tarvitsemaansa tukea;

34.  kehottaa jäsenvaltioita vaihtamaan parhaita käytäntöjä, jotka liittyvät uhrilähtöiseen lähestymistapaan poliisin päivittäisessä työssä;

35.  kehottaa jäsenvaltioita käynnistämään aktiivisesti valistuskampanjoita sekä alueellisella että kansallisella tasolla sukupuoleen perustuvan väkivallan ja oikeusjärjestelmässä ja mediassa uudelleen uhriksi joutumisen ehkäisemiseksi ja kulttuurin muutoksen edistämiseksi yleisessä mielipiteessä, jotta vältetään uhria syyttävä asennoituminen tai käyttäytyminen, joka voi aiheuttaa tiettyjen rikosten, kuten sukupuoleen perustuvan väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön, uhrille lisätrauman; kehottaa jäsenvaltioita kannustamaan yksityistä sektoria, tietotekniikka-alaa ja mediaa hyödyntämään parhaalla tavalla mahdollisuutensa ja osallistumaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseen;

36.  kehottaa jäsenvaltioita vaihtamaan parhaita käytäntöjä, jotka koskevat sellaisten mekanismien perustamista, joilla kannustetaan ja avustetaan uhreja ilmoittamaan heihin kohdistuneista rikoksista;

37.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön erityistoimia runsaasti kuolonuhreja aiheuttavien iskujen tapauksessa, niin että rikosoikeudellisiin menettelyihin voi osallistua suuri määrä uhreja;

38.  muistuttaa jäsenvaltioita siitä, että olisi kiinnitettävä erityistä huomiota pelottelun ja kostotoimien riskiin ja tarpeeseen suojella uhrien ihmisarvoa ja fyysistä koskemattomuutta, myös kuulustelun ja todistajalausunnon antamisen yhteydessä, jotta voidaan määrittää, hyötyisikö uhri ja missä määrin rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa toteutettavista suojelutoimista;

39.  korostaa sen merkitystä, että uhreille on ilmoitettava rikoksen tekijöiden rikosoikeudellisten menettelyjen etenemisestä, erityisesti silloin, jos rikoksen tekijöille esitetään vankeusrangaistusta tai he suorittavat sitä;

Institutionaalinen näkökulma

40.  kehottaa komissiota täyttämään direktiivissä vahvistetut kertomuksen laatimista koskevat velvoitteensa;

41.  korostaa kaikkia rikoksia koskevien merkityksellisten eriytettyjen vertailukelpoisten tietojen merkitystä erityisesti, kun on kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja ihmiskaupasta, jotta voidaan varmistaa ongelman ymmärtäminen paremmin ja antaa tietoja jäsenvaltioiden toimista uhrien tukemiseksi sekä arvioida ja parantaa niitä;

42.  kehottaa komissiota torjumaan tämän direktiivin täytäntöönpanossa esiintyviä oikeudellisia ja käytännön puutteita panostamalla asianmukaiseen vuorovaikutukseen uhrien suojeluun liittyvillä EU:n eri välineillä, kuten eurooppalaisesta suojelumääräyksestä annettu direktiivi 2011/99/EU, ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta annettu direktiivi 2011/36/EU, lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta annettu direktiivi 2011/92/EU ja, rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa annettu direktiivi 2014/42/EU; kehottaa kaikkia jäsenvaltioita ja EU:ta ratifioimaan ja panemaan kaikilta osin täytäntöön Euroopan neuvoston Istanbulin yleissopimuksen(14), ehkäisemään ja torjumaan naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja panemaan nämä tärkeät välineet täytäntöön johdonmukaisesti, jotta varmistetaan, että uhrien oikeudet toteutuvat Euroopassa täysimääräisesti;

43.  kehottaa komissiota sisällyttämään seurantaansa ja raportointiinsa alakohtaisia tutkimuksia ja varmistamaan direktiivin yhdenmukaisen soveltamisen kaikkien uhrien suojelemiseksi riippumatta uhriksi joutumisen syystä tai erityispiirteistä, kuten rodusta, ihonväristä, uskonnosta, sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, sukupuoliominaisuuksista, vammaisuudesta, maahanmuuttaja-asemasta tai muusta asemasta;

44.  muistuttaa, että uhrien perheenjäsenet kuuluvat ”uhrin” määritelmään, ja kehottaa jäsenvaltioita tulkitsemaan käsitettä ”perheenjäsenet” – ja muita keskeisiä käsitteitä, kuten ”erityisen haavoittuva” – laajasti, jotta mahdollisten oikeudenhaltijoiden luetteloa ei rajoitettaisi tarpeettomasti;

45.  kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimia sen varmistamiseksi, että kirjallinen ja suullinen viestintä on yksinkertaista kieltä koskevien vaatimusten mukaista, että se on mukautettu alaikäisille ja vammaisille henkilöille ja että se esitetään kielellä, jota uhri voi ymmärtää, jotta uhreille voidaan tiedottaa heidän oikeuksistaan ymmärrettävästi, riittävästi ja kohdennetusti ennen rikosoikeudellista menettelyä, sen aikana ja sen jälkeen;

46.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että silloin, kun oikeuksien käyttö on sidoksissa vanhentumisaikoihin, otetaan huomioon käännös- ja tulkkausongelmien aiheuttamat viipeet;

47.  toteaa, että vainoaminen on sukupuoleen perustuvan väkivallan yleinen muoto, joka vaatii erinäisiä ehkäisytoimia, ja kehottaa siksi niitä seitsemää jäsenvaltiota, joissa vainoaminen ei ole vielä rikos, säätämään sen rangaistavaksi, kuten Istanbulin yleissopimuksen 34 artiklassa vaaditaan, ja ottamaan tällöin huomioon, mitä direktiivin asiaa koskevissa säännöksissä säädetään oikeudesta yksityisyyden suojaan, oikeudesta suojeluun ja erityisesti oikeudesta välttää rikoksentekijän tai muiden mahdollisten rikoksentekijöiden tai rikoskumppaneiden kohtaamista;

48.  pyytää jäsenvaltioita estämään uhrin lisäkärsimykset, joita aiheutuu, jos uhri joutuu alkuperäisen hyökkääjän sosiaalisiin piireihin kuuluvien henkilöiden nöyryytyksen ja kunnianloukkausten kohteeksi; muistuttaa, että tällaisissa teoissa on kyse lisäkärsimysten tuottamisesta, eivätkä ne kuulu sananvapauden piiriin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdan tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti(15);

49.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että toiminnassa on hätänumero terrori-iskun tapahduttua, tai mieluummin sisällyttämään tällaisen palvelun eurooppalaisesta hätänumerosta 112 saataviin palveluihin ja varmistamaan, että vierailla kielillä annettavasta avusta on olemassa säännökset; kehottaa siksi kaikkia jäsenvaltioita välittömästi saattamaan uhrien oikeuksia koskevan direktiivin 22 artiklan osaksi kansallista lainsäädäntöään;

50.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että jos terrorismin uhri ei asu siinä jäsenvaltiossa, jossa terroriteko tapahtui, tämän jäsenvaltion olisi tehtävä yhteistyötä asuinjäsenvaltion kanssa helpottaakseen avun antamista uhrille;

51.  kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan kansallinen ympäri vuorokauden toimivan maksuttoman auttavan puhelimen sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreiksi joutuneille naisille ja hlbtqi-ihmisille;

52.  kehottaa jäsenvaltioita takaamaan uhreille avun, myös psykologisen tuen, uhrien tukipalveluista ennen rikosoikeudellista menettelyä, sen aikana ja sen jälkeen; korostaa myös kansalaisyhteiskunnan tärkeää roolia uhrin tukemisessa; katsoo kuitenkin, että hallitukset eivät saa luottaa ainoastaan kansalaisjärjestöihin keskeisten tukipalvelujen tarjoamisessa uhreille (vapaaehtoistyö); vaatii jäsenvaltioita varmistamaan, että naisten oikeuksia ja uhrien oikeuksia ajavien kansalaisjärjestöjen rahoitusta ja voimavaroja lisätään, ja luomaan valmiudet kehittää uhrien tukimekanismeja, joihin osallistuvat lainvalvontaviranomaiset, terveys- ja sosiaalipalvelut ja kansalaisyhteiskunta;

53.  kehottaa jäsenvaltioita osana hätätilannesuunnitteluaan tarjoamaan terrorismin uhreille asiantuntijatukea sen varmistamiseksi, että asianmukaisia tukipalveluja voidaan tarjota sekä heti iskun jälkeen että pitkällä aikavälillä;

54.  kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan erityistoimia sen varmistamiseksi, että tietoja annetaan myös uhreille, jotka eivät asu siinä jäsenvaltiossa, jossa terrori-isku on tapahtunut; katsoo, että näiden toimien painopisteenä olisi oltava erityisesti toisessa jäsenvaltiossa asuvien uhrien oikeudet rikosoikeudellisissa menettelyissä ja heidän oikeutensa korvauksiin;

55.  kehottaa kaikkia jäsenvaltioita torjumaan rankaisemattomuutta kaiken aikaa ja varmistamaan, että tekijät joutuvat oikeuden eteen, jotta uhrit voivat kokea olevansa turvassa; kehottaa lisäksi kaikkia jäsenvaltioita työskentelemään monialaisesti, jotta tunnistetaan systeemiset tekijät, jotka vaikuttavat haavoittuvassa asemassa olevien ja/tai paljon syrjintää kokevien ihmisten toistuvasti uhriksi joutumiseen, ja voidaan puuttua niihin, sillä jos näin ei tehdä, uhrin henkinen toipumisprosessi saattaa vaikeutua merkittävästi;

56.  kehottaa jäsenvaltioita perustamaan oikeudellisia mekanismeja terroriteon ihannoinnin kriminalisoimiseksi, jos se nöyryyttää uhreja ja saattaa aiheuttaa toissijaista uhriksi joutumista heikentämällä terroriteon uhriksi joutuneen ihmisarvoa ja toipumista;

57.  katsoo, että terrorismin uhreilla on oltava eurooppalaisessa yhteiskunnassa keskeinen asema, joka symboloi moniarvoista demokratiaa; vaatii tätä varten konferensseja, muistomerkkejä ja audiovisuaalista materiaalia, joilla valistetaan unionin kansalaisia, ja rekisterin eurooppalaisista uhreista hallinnollista käyttöä varten;

58.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, uhrien vahvemman suojelun keinona parantaa oikeussuojan saatavuutta ja tehostaa rikosoikeudellisia menettelyjä;

59.  muistuttaa terrori-iskujen uhrien erityisluonteesta, sillä he kuuluvat omaan ryhmäänsä ja heillä on erityistarpeita; pyytää komissiota laatimaan direktiivin terrorismin uhrien suojelusta;

60.  kehottaa jäsenvaltioita takaamaan tukipalvelut, kuten avun ja neuvonnan trauman yhteydessä, ja tarpeelliset terveyspalvelut, myös seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut, osana kohdennettua tukea uhreille, joilla on erityistarpeita, kuten lapsille, sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhreille, ihmiskaupan uhreille, hlbti-ihmisille ja vammaisille henkilöille;

61.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön riittävät laadunvalvontamekanismit sen arvioimiseksi, miten ne ovat täyttäneet sukupuolen huomioon ottamista sekä nais- ja lapsiystävällisyyttä koskevat vaatimukset niiden toimien osalta, joita uhrien tukipalveluissa toteutetaan uhrien rikoksista ilmoittamisen edistämiseksi ja uhrien tosiasialliseksi suojelemiseksi;

62.  kehottaa jäsenvaltioita auttamaan uhreja käsittelemään oikeudellisia, taloudellisia ja käytännön kysymyksiä sekä vaaraa joutua kokemaan lisäkärsimyksiä;

63.  kehottaa komissiota korostamaan EU:n rahoittaman ”Infovictims”-hankkeen mahdollista käyttöä keinona, jolla pyritään tavoittamaan uhrit ja tiedottamaan heille rikosprosessista käyttämällä erilaisia viestintäkeinoja, kuten esitteitä ja julisteita; katsoo, että tämä hanke tehostaa rikoksen uhreille tiedottamista koskevien hyvien käytäntöjen jakamista;

64.  kehottaa jäsenvaltioita perustamaan koordinoituja mekanismeja tietojen keräämiseksi niiden alueella tapahtuneiden terrori-iskujen uhreista ja luomaan ja kehittämään keskitetyn palvelupisteen, joka tarjoaa uhreille internetportaalin ja hätänumeron tai muita viestintävälineitä, kuten sähköpostin tai multimediaviestipalvelun, jossa tarjotaan suojattua, henkilökohtaista ja käyttäjän tarpeiden kannalta olennaista tietoa luottamuksellisen, maksuttoman ja helposti saatavilla olevan tukipalvelun kautta; korostaa, että tämän tukipalvelun on kyettävä antamaan terrorismin uhreille heidän erityistarpeidensa mukaista apua ja tukea, kuten emotionaalista ja psykologista tukea, neuvontaa ja tietoja asiaan liittyvistä oikeudellisista, käytännöllisistä tai taloudellisista asioista, auttamaan uhreja heidän kanssakäymisessään eri viranomaisten kanssa ja tarvittaessa toimimaan uhrien edustajana viranomaisiin nähden heti iskun jälkeen ja myös mahdollisten rikosoikeudellisten menettelyjen aikana sekä antamaan apua korvausvaatimusten esittämisessä kansallisissa menettelyissä;

65.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön asianmukaisia toimia, jotta voidaan estää mahdollisuuksien mukaan uhrin yksityiselämään ja perheenjäseniin kohdistuvat hyökkäykset, erityisesti tutkintatoimien yhteydessä ja oikeudellisten menettelyjen aikana;

66.  kehottaa komissiota muuttamaan nykyisen e-Justice-portaalin käyttäjäystävällisemmäksi alustaksi, jolla annetaan uhreille tiiviisti ja yksinkertaisesti tietoja heidän oikeuksistaan ja noudatettavista menettelyistä;

67.  kehottaa jäsenvaltioita ilmaisunvapautta täysimääräisesti kunnioittaen yhdessä median ja toimittajien kanssa ottamaan käyttöön itsesääntelytoimia terroristihyökkäyksen jälkeen, jotta taataan uhrien ja heidän perheenjäseniensä yksityiselämän suojelu; kehottaa jäsenvaltioita lisäksi tunnustamaan uhreja auttamaan erikoistuneiden palvelujen kanssa tehtävän yhteistyön merkityksen ja niiden antaman tuen autettaessa uhreja selviytymään heidän saamastaan mediahuomiosta;

68.  kehottaa jäsenvaltioita luomaan koordinointimekanismeja, joilla varmistetaan uhreille annettavan tuen yhteydessä tuloksellinen siirtyminen rikoksen jälkeisestä välittömästä sukupuolen huomioon ottavasta hoidosta pitemmällä aikavälillä tarvittaviin hoitomuotoihin; muistuttaa, että paikallis- ja alueviranomaiset, jotka antavat tavallisesti suurimman osan uhrien tarvitsemista tukipalveluista, olisi olettava mukaan kaikkiin suunnittelu-, päätöksenteko- ja toteutusvaiheisiin; korostaa, että tällaisilla mekanismeilla olisi erityisesti varmistettava uhrien ohjaaminen pitkäaikaisiin palveluihin, joissa eri järjestöt antavat tukea eri vaiheissa; katsoo, että näiden mekanismien olisi toimittava myös rajojen yli uhrien tukipalvelujen varmistamiseksi ja taattava uhrin oikeus saada tietoja, apua ja korvauksia asuinpaikassaan siinä tapauksessa, että rikos on tapahtunut muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa uhri asuu;

69.  kehottaa jäsenvaltioita perustamaan terrori-iskun tapahtuessa koordinointikeskuksen kootakseen yhteen organisaatioita ja asiantuntijoita, jotka ovat päteviä tarjoamaan tietoja, tukea ja käytännön palveluja uhreille ja heidän perheilleen ja sukulaisilleen; korostaa, että näiden palvelujen olisi oltava luottamuksellisia, maksuttomia ja helposti kaikkien terrorismin uhrien saatavilla ja niihin olisi kuuluttava erityisesti

a)   asiantuntijoiden emotionaalinen ja psykologinen tuki, kuten terrorismin uhrien tarpeisiin mukautettu apu ja neuvonta trauman yhteydessä

b)  ammatilliset kuntoutuspalvelut niiden uhrien auttamiseksi, jotka ovat saaneet vammoja ja joiden vaikea löytää uutta työpaikkaa tai vaihtaa ammattia

c)   uhrien välisten turvallisten virtuaalisten yhteyksien luomisen ja uhrien ohjaamien tukiryhmien perustamisen helpottaminen

d)   yhteisöperusteiset tukipalvelut

e)   palvelut, joilla ilmoitetaan perheenjäsenille uhrien ja heidän jäännöstensä tunnistamisesta ja jäännösten palauttamisesta kotimaahan;

70.  pitää valitettavana, että Istanbulin yleissopimukseen verrattuna uhrien oikeuksia koskevan direktiivin soveltamisala on sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrien (myös naisten sukuelinten silpomisen kohteeksi joutuneiden) suojelun suhteen rajoitetumpi; on kuitenkin tyytyväinen uhrien oikeuksia koskevan direktiivin vahvempaan vastuumekanismiin ja painottaa, että näitä kahta välinettä olisi edistettävä yhdessä, jotta sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreille tarjottaisiin mahdollisimman paljon suojelua;

71.  kannustaa jäsenvaltioita tarjoamaan asianmukaista tiedotusmateriaalia ja maksutonta oikeusapua terrorismin uhreille, jotka ovat myös osapuolina rikosoikeudellisessa menettelyssä, jotta he voivat saada korvauspäätöksen;

72.  kehottaa komissiota ehdottamaan, että terrorismin uhrien avustamista varten perustetaan eurooppalainen tukirahasto;

73.  kehottaa jäsenvaltioita

  a) perustamaan pysyvän verkkosivuston, jossa voi tutustua kaikkiin julkisiin tietoihin kyseisessä jäsenvaltiossa tapahtuneen terrori-iskun jälkeen perustetusta tukipalvelusta ja jolla olisi asetettava pikaisesti saataville seuraavat tiedot: niiden järjestöjen yhteystiedot, jotka vastaavat tuen ja tietojen antamisesta uhreille, perheenjäsenille ja suurelle yleisölle terrori-iskun jälkeen, sekä tiedot iskusta ja sen seurauksena toteutetuista toimista, kuten tiedot kateissa olevien uhrien etsimisestä ja yhteyden saamisesta heihin ja uhrien avustamisesta kotiin palaamisessa; näihin tietoihin olisi kuuluttava seuraavat:

i. miten iskun seurauksena kadonneen omaisuuden saa takaisin

ii. iskun uhrien tavanomaiset psykologiset reaktiot ja kielteisten reaktioiden lieventämistä koskevat ohjeet uhreille sekä tiedot mahdollisista näkymättömistä vammoista, kuten kuulonalenemasta;

iii. tiedot siitä, miten voi hankkia uudet henkilöllisyysasiakirjat

iv. tiedot siitä, miten voi saada taloudellista tukea, korvauksia tai julkisia etuuksia

v. tiedot terrorismin uhrien ja heidän perheenjäsentensä erityisoikeuksista, mukaan lukien rikoksen uhrien oikeuksia koskevan direktiivin mukaiset oikeudet rikosoikeudellisissa menettelyissä

vi. mahdolliset muut tiedot, joiden katsotaan olevan tarpeellisia sen varmistamiseksi, että uhrit saavat riittävästi tietoja oikeuksistaan, turvallisuudestaan tai käytettävissään olevista palveluista

b)   takaamaan yksityisen pääsyn verkkosivustolle, joka on terrori-iskujen uhrien ja heidän perheenjäsentensä käytettävissä ja jolla annetaan uhreille tietoja, jotka eivät ole julkisesti nähtävillä

c)   suunnittelemaan, miten perheenjäsenille tiedotetaan uhrien tilanteesta

d)   kokoamaan yhteen kaikkien uhrien vastaanotosta, hoidosta ja avustamisesta vastaavien viranomaisten ja järjestöjen uhreja koskevat tiedot; tiedot olisi kerättävä kaikkien terrori-iskun jälkeiseen toimintaan sekä uhrien ja heidän perheidensä tukemiseen osallistuvien järjestöjen tarpeiden mukaisesti;

74.  kehottaa jäsenvaltioita perustamaan kansallisen uhrien tukipalvelujen verkoston näiden organisaatioiden välisen yhteistyön tehostamiseksi ja käynnistämään työryhmiä, joissa jaetaan hyviä käytäntöjä, kehitetään koulutusta ja parannetaan viranomaisten ja rikoksen uhrien välistä kommunikointia;

75.  kehottaa komissiota käymään vuoropuhelua jäsenvaltioiden kanssa, jotta voidaan vähentää kunkin jäsenvaltion terrori-iskun uhreille myöntämien rahallisten korvausten huomattavia eroja(16);

76.  pitää tärkeänä, että jäsenvaltiot auttavat rikoksen uhreja kunnioittavasti, huomaavaisesti ja ammattimaisesti, jotta rikoksen uhrit rohkaistuisivat ilmoittamaan rikoksesta lainvalvontaviranomaisille tai lääketieteelliselle henkilöstölle;

77.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että vammaiset henkilöt voivat käyttää hätänumeroa 112 esteettä ja että numeroa tehdään paremmin tunnetuksi kampanjoilla;

78.  kehottaa komissiota esittelemään mahdollisimman pian kattavan sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan eurooppalaisen strategian, johon olisi kuuluttava säädös, jolla tuetaan jäsenvaltioita kaikenlaisen naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisemisessä ja torjumisessa; pyytää neuvostoa uudelleen käyttämään ”yhdyskäytävälauseketta” päättämällä yksimielisesti, että naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta (ja muu sukupuoleen perustuva väkivalta) katsotaan SEUT:n 83 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi rikokseksi;

79.   kehottaa jäsenvaltioita perustamaan mekanismeja asianmukaisten korvausten perimiseksi tekijöiltä;

80.  kehottaa jäsenvaltioita täydessä yhteistyössä komission ja muiden asiaankuuluvien toimijoiden, myös kansalaisyhteiskunnan, kanssa panemaan kaikilta osin ja asianmukaisesti täytäntöön uhrien oikeuksia koskevan direktiivin;

81.   kehottaa komissiota sisällyttämään Euroopan turvallisuusagendaan ensisijaisena tavoitteena kaikkien henkilöiden henkilökohtaisen turvallisuuden takaamisen ja sukupuoleen perustuvalta ja ihmisten väliseltä väkivallalta suojelun;

o

o    o

82.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

TIEDOT HYVÄKSYMISESTÄ

ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

Hyväksytty (pvä)

26.4.2018

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

42

4

2

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Asim Ademov, Jan Philipp Albrecht, Beatriz Becerra Basterrechea, Malin Björk, Vilija Blinkevičiūtė, Michał Boni, Caterina Chinnici, Anna Maria Corazza Bildt, Rachida Dati, Agustín Díaz de Mera García Consuegra, Cornelia Ernst, Tanja Fajon, Nathalie Griesbeck, Sylvie Guillaume, Monika Hohlmeier, Sophia in ‘t Veld, Teresa Jiménez-Becerril Barrio, Eva Joly, Dietmar Köster, Agnieszka Kozłowska-Rajewicz, Barbara Kudrycka, Florent Marcellesi, Louis Michel, Angelika Mlinar, Claude Moraes, Maria Noichl, Ivari Padar, Marijana Petir, Pina Picierno, Judith Sargentini, Branislav Škripek, Michaela Šojdrová, Helga Stevens, Ernest Urtasun, Udo Voigt, Josef Weidenholzer, Kristina Winberg, Anna Záborská

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Carlos Coelho, Andrejs Mamikins, Maite Pagazaurtundúa Ruiz, Evelyn Regner, Elissavet Vozemberg-Vrionidi, Julie Ward

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (200 art. 2 kohta)

Francisco Assis, Esther Herranz García, Verónica Lope Fontagné, Patricija Šulin

LOPULLINEN ÄÄNESTYS NIMENHUUTOÄÄNESTYKSENÄ

ASIASTA VASTAAVASSA VALIOKUNNASSA

42

+

ALDE

Beatriz Becerra Basterrechea, Nathalie Griesbeck, Sophia in 't Veld, Louis Michel, Angelika Mlinar, Maite Pagazaurtundúa Ruiz

EFDD

Kristina Winberg

GUE/NGL

Malin Björk, Cornelia Ernst

PPE

Asim Ademov, Michał Boni, Carlos Coelho, Anna Maria Corazza Bildt, Rachida Dati, Agustín Díaz de Mera García Consuegra, Esther Herranz García, Monika Hohlmeier, Teresa Jiménez-Becerril Barrio, Agnieszka Kozłowska-Rajewicz, Barbara Kudrycka, Verónica Lope Fontagné, Patricija Šulin, Elissavet Vozemberg-Vrionidi

S&D

Francisco Assis, Vilija Blinkevičiūtė, Caterina Chinnici, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Dietmar Köster, Andrejs Mamikins, Claude Moraes, Maria Noichl, Ivari Padar, Pina Picierno, Evelyn Regner, Julie Ward, Josef Weidenholzer

VERTS/ALE

Jan Philipp Albrecht, Eva Joly, Florent Marcellesi, Judith Sargentini, Ernest Urtasun

4

-

ECR

Branislav Škripek

PPE

Marijana Petir, Michaela Šojdrová, Anna Záborská

2

0

ECR

Helga Stevens

NI

Udo Voigt

Symbolien selitys:

+  :  puolesta

-  :  vastaan

0  :  tyhjää

(1)

EUVL L 131, 20.5.2017, s. 11.

(2)

EUVL L 131, 20.5.2017, s. 13.

(3)

EUVL L 88, 31.3.2017, s. 6.

(4)

EUVL L 132, 21.5.2016 s. 1.

(5)

EUVL L 181, 29.6.2013, s. 4.

(6)

EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57.

(7)

EUVL L 338, 21.12.2011, s. 2.

(8)

EUVL L 101, 15.4.2011, s. 1.

(9)

EUVL L 335, 17.12.2011, s.1.

(10)

Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0501.

(11)

EUVL L 127, 29.4.2014, s. 39.

(12)

EUVL L 261, 6.8.2004, s. 15.

(13)

Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0329.

(14)

Ks. parlamentin 12. syyskuuta 2017 antama päätöslauselma Istanbulin yleissopimuksen tekemisestä.

(15)

16. heinäkuuta 2009 annettu tuomio, Féret v. Belgia, C-573.

(16)

Kansalliset rahalliset korvaukset vaihtelevat joidenkin jäsenvaltioiden symbolisesta yhdestä eurosta toisten jäsenvaltioiden yli 250 000 euroon.

Päivitetty viimeksi: 24. toukokuuta 2018Oikeudellinen huomautus