Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Pöytäkirja
Keskiviikko 17. huhtikuuta 2019 - StrasbourgLopullinen painos

8. Äänestykset
CRE

Äänestysten kulkua koskevat yksityiskohdat (tarkistukset, erilliset äänestykset, kohta kohdalta ‑äänestykset, ...) esitetään pöytäkirjaan sisältyvässä liitteessä ”Äänestysten tulokset”.

Nimenhuutoäänestysten tulokset, jotka ovat pöytäkirjan liitteenä, ovat saatavana ainoastaan sähköisessä muodossa, ja niihin voi tutustua parlamentin sivustolla.


8.1. Työjärjestyksen 32 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan tulkinta (äänestys)

Työjärjestyksen 32 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan tulkinta

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 1)

TULKINTA

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0393)


8.2. EU:n ja Tanskan välisen sopimuksen pöytäkirja niistä perusteista ja menettelyistä, joilla ratkaistaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio, sekä Eurodac-järjestelmästä *** (äänestys)

Suositus esityksestä neuvoston päätökseksi niistä perusteista ja menettelyistä, joilla ratkaistaan Tanskassa tai jossakin muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio, sekä Eurodac-järjestelmästä sormenjälkien vertailua varten Dublinin yleissopimuksen tehokkaaksi soveltamiseksi tehtyyn Euroopan yhteisön ja Tanskan kuningaskunnan väliseen sopimukseen liitettävän lainvalvontatarkoituksessa Eurodaciin pääsyä koskevan pöytäkirjan tekemisestä [15822/2018 - C8-0151/2019 - 2018/0423(NLE)] - Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta. Esittelijä: Ignazio Corrao (A8-0196/2019)

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 2)

ESITYS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

Hyväksyttiin kertaäänestyksessä (P8_TA(2019)0394)

Parlamentti antoi hyväksyntänsä pöytäkirjan tekemiselle.


8.3. Euroopan horisontti -puiteohjelma ja sen osallistumista ja tulosten levittämistä koskevat säännöt ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmasta ”Euroopan horisontti” ja sen osallistumista ja tulosten levittämistä koskevista säännöistä [COM(2018)0435 - C8-0252/2018 - 2018/0224(COD)] - Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta. Esittelijä: Dan Nica (A8-0401/2018)

Ensimmäinen keskustelu käytiin 11. joulukuuta 2018 (istunnon pöytäkirja 11.12.2018, kohta 23).
Asia palautettiin 12. joulukuuta 2018 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 12.12.2018, kohta 12.11).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 3)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUKSET

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0395)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.4. Euroopan horisontti -puiteohjelman täytäntöönpanoa koskeva ohjelma ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman ”Euroopan horisontti” täytäntöönpanoa koskevasta erityisohjelmasta [COM(2018)0436 - C8-0253/2018 - 2018/0225(COD)] - Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta. Esittelijä: Christian Ehler (A8-0410/2018)

Ensimmäinen keskustelu käytiin 11. joulukuuta 2018 (istunnon pöytäkirja 11.12.2018, kohta 23).
Asia palautettiin 12. joulukuuta 2018 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 12.12.2018, kohta 12.12).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 4)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUKSET

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0396)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.5. Markkinavalvonta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuus ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sääntöjen ja menettelyjen vahvistamisesta tuotteita koskevan unionin yhdenmukaistamislainsäädännön noudattamista ja täytäntöönpanon valvontaa varten sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) N:o 305/2011, (EU) N:o 528/2012, (EU) 2016/424, (EU) 2016/425, (EU) 2016/426 ja (EU) 2017/1369 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2004/42/EY, 2009/48/EY, 2010/35/EU, 2013/29/EU, 2013/53/EU, 2014/28/EU, 2014/29/EU, 2014/30/EU, 2014/31/EU, 2014/32/EU, 2014/33/EU, 2014/34/EU, 2014/35/EU, 2014/53/EU, 2014/68/EU ja 2014/90/EU muuttamisesta [COM(2017)0795 - C8-0004/2018 - 2017/0353(COD)] - Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. Esittelijä: Nicola Danti (A8-0277/2018)

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 5)

Puheenvuorot: Marco Zullo EFDD-ryhmän puolesta pyytääkseen, että tarkistuksista toimitettaisiin ennen alustavan sopimuksen tekemistä äänestys työjärjestyksen 59 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ja Nicola Danti (esittelijä) vastustaakseen tätä pyyntöä.

Parlamentti hylkäsi pyynnön.

ALUSTAVA SOPIMUS

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0397)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.6. Oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden edistäminen verkossa toimivien välityspalvelujen yrityskäyttäjiä varten ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden edistämisestä verkossa toimivien välityspalvelujen yrityskäyttäjiä varten [COM(2018)0238 - C8-0165/2018 - 2018/0112(COD)] - Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. Esittelijä: Christel Schaldemose (A8-0444/2018)

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 6)

ALUSTAVA SOPIMUS

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0398)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.7. EU:n kuluttajansuojasääntöjen täytäntöönpanon parempi valvonta ja nykyaikaistaminen ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi 5 päivänä huhtikuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/6/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU muuttamisesta EU:n kuluttajansuojasääntöjen täytäntöönpanon paremman valvonnan ja nykyaikaistamisen osalta [COM(2018)0185 - C8-0143/2018 - 2018/0090(COD)] - Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. Esittelijä: Daniel Dalton (A8-0029/2019)

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 7)

Puheenvuorot: Róża Thun und Hohenstein pyytääkseen yli 38 jäsenen puolesta, että tarkistuksista toimitettaisiin ennen alustavan sopimuksen tekemistä äänestys työjärjestyksen 59 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ja Daniel Dalton (esittelijä) vastustaakseen tätä pyyntöä.

Parlamentti hylkäsi pyynnön NHÄ:ssä (295 puolesta, 331 vastaan, 17 tyhjää).

ALUSTAVA SOPIMUS

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0399)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.8. Elintarvikeketjuun sovellettavan EU:n riskinarvioinnin avoimuus ja kestävyys ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi elintarvikeketjuun sovellettavan EU:n riskinarvioinnin avoimuudesta ja kestävyydestä sekä asetuksen (EY) N:o 178/2002 [yleinen elintarvikelainsäädäntö], direktiivin 2001/18/EY [muuntogeenisten organismien tarkoituksellinen levittäminen ympäristöön], asetuksen (EY) N:o 1829/2003 [muuntogeeniset elintarvikkeet ja rehut], asetuksen (EY) N:o 1831/2003 [rehun lisäaineet], asetuksen (EY) N:o 2065/2003 [savuaromit], asetuksen (EY) N:o 1935/2004 [elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvat materiaalit], asetuksen (EY) N:o 1331/2008 [elintarvikelisäaineiden, elintarvike-entsyymien ja elintarvikearomien yhtenäinen hyväksymismenettely], asetuksen (EY) N:o 1107/2009 [kasvinsuojeluaineet] ja asetuksen (EU) 2015/2283 [uuselintarvikkeet] muuttamisesta [COM(2018)0179 - C8-0144/2018 - 2018/0088(COD)] - Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta. Esittelijä: Pilar Ayuso (A8-0417/2018)

Ensimmäinen keskustelu käytiin 10. joulukuuta 2018 (istunnon pöytäkirja 10.12.2018, kohta 15).
Asia palautettiin 11. joulukuuta 2018 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 11.12.2018, kohta 5.7).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 8)

ALUSTAVA SOPIMUS

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0400)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.9. Lääkkeiden lisäsuojatodistus ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi lääkkeiden lisäsuojatodistuksesta annetun asetuksen (EY) N:o 469/2009 muuttamisesta [COM(2018)0317 - C8-0217/2018 - 2018/0161(COD)] - Oikeudellisten asioiden valiokunta. Esittelijä: Luis de Grandes Pascual (A8-0039/2019)

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 9)

ALUSTAVA SOPIMUS

Hyväksyttiin P8_TA(2019)0401)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.

Puheenvuorot:

Luis de Grandes Pascual (esittelijä).


8.10. Unionin avaruusohjelman ja Euroopan unionin avaruusohjelmaviraston perustaminen ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin avaruusohjelman ja Euroopan unionin avaruusohjelmaviraston perustamisesta sekä asetusten (EU) N:o 912/2010, (EU) N:o 1285/2013 ja (EU) N:o 377/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU kumoamisesta [COM(2018)0447 - C8-0258/2018 - 2018/0236(COD)] - Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta. Esittelijä: Massimiliano Salini (A8-0405/2018)

Ensimmäinen keskustelu käytiin 12. joulukuuta 2018 (istunnon pöytäkirja 12.12.2018, kohta 28). Asia palautettiin 13. joulukuuta 2018 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 13.12.2018, kohta 9.3).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 10)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUKSET

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0402)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.

Puheenvuorot:

Ennen äänestystä Elżbieta Bieńkowska (komission jäsen).


8.11. Digitaalinen Eurooppa -ohjelma vuosiksi 2021–2027 ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Digitaalinen Eurooppa -ohjelman perustamisesta vuosiksi 2021–2027 [COM(2018)0434 - C8-0256/2018 - 2018/0227(COD)] - Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta. Esittelijä: Angelika Mlinar (A8-0408/2018)

Keskustelu käytiin 12. joulukuuta 2018 (istunnon pöytäkirja 12.12.2018, kohta 29).
Asia palautettiin 13. joulukuuta 2018 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 13.12.2018, kohta 9.4).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 11)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUS

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0403)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.

Puheenvuorot:

Ennen äänestystä Elżbieta Bieńkowska (komission jäsen).


8.12. Veroyhteistyötä koskeva Fiscalis-ohjelma ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi veroyhteistyötä koskevan Fiscalis-ohjelman perustamisesta [COM(2018)0443 - C8-0260/2018 - 2018/0233(COD)] - Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Esittelijä: Sven Giegold (A8-0421/2018)

Keskustelu käytiin 16. tammikuuta 2019 (istunnon pöytäkirja 16.1.2019, kohta 30).
Asia palautettiin 17. tammikuuta 2019 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 17.1.2019, kohta 10.9).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 12)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUS

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0404)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.13. Ympäristön ja ilmastotoimien ohjelma (Life) ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ympäristön ja ilmastotoimien ohjelman (Life) perustamisesta ja asetuksen (EU) N:o 1293/2013 kumoamisesta [COM(2018)0385 - C8-0249/2018 - 2018/0209(COD)] - Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta. Esittelijä: Gerben-Jan Gerbrandy (A8-0397/2018)

Keskustelu käytiin 10. joulukuuta 2018 (istunnon pöytäkirja 10.12.2018, kohta 13).
Asia palautettiin 11. joulukuuta 2018 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 11.12.2018, kohta 5.5).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 13)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUKSET

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0405)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.

Puheenvuorot:

Ennen äänestystä Elżbieta Bieńkowska (komission jäsen).


8.14. Oikeusalan ohjelma ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi oikeusalan ohjelman perustamisesta [COM(2018)0384 - C8-0235/2018 - 2018/0208(COD)] - Oikeudellisten asioiden valiokunta - Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta. Esittelijät: Josef Weidenholzer ja Heidi Hautala (A8-0068/2019)

Asia palautettiin 13. helmikuuta 2019 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 13.2.2019, kohta 8.15).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 14)

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUKSET

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0406)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.15. Perusoikeuksien ja arvojen ohjelma ***I (äänestys)

Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi perusoikeuksien ja arvojen ohjelman perustamisesta [COM(2018)0383 - C8-0234/2018 - 2018/0207(COD)] - Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta. Esittelijä: Bodil Valero (A8-0468/2018)

Keskustelu käytiin 16. tammikuuta 2019 (istunnon pöytäkirja 16.1.2019, kohta 31).
Asia palautettiin 17. tammikuuta 2019 asiasta vastaavaan valiokuntaan toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan mukaisesti (istunnon pöytäkirja 17.1.2019, kohta 10.10).

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 15)

EHDOTUS KOMISSION EHDOTUKSEN HYLKÄÄMISEKSI

Hylättiin

KOMISSION EHDOTUS ja TARKISTUKSET

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0407)

Parlamentin ensimmäinen käsittely on päättynyt.


8.16. Parlamenttien välisistä suhteista vastaavien valtuuskuntien, parlamentaarisiin sekavaliokuntiin osallistuvien valtuuskuntien sekä parlamentaarisiin yhteistyövaliokuntiin ja monenvälisiin parlamentaarisiin edustajakokouksiin osallistuvien valtuuskuntien määrä (äänestys)

Puheenjohtajakokouksen työjärjestyksen 212 ja 214 artiklan mukaisesti käsiteltäväksi jättämä ehdotus päätökseksi parlamenttien välisistä suhteista vastaavien valtuuskuntien sekä parlamentaarisissa sekavaliokunnissa, parlamentaarisissa yhteistyövaliokunnissa ja monenvälisissä parlamentaarisissa edustajakokouksissa olevien valtuuskuntien lukumäärästä (2019/2968(RSO)) (B8-0240/2019)

(yksinkertainen enemmistö)
(äänestystulokset: "Äänestysten tulokset" -liite, kohta 16)

EHDOTUS PÄÄTÖKSEKSI

Hyväksyttiin (P8_TA(2019)0408)

Päivitetty viimeksi: 6. elokuuta 2019Oikeudellinen huomautus