Hakemisto 
Hyväksytyt tekstit
Tiistai 12. huhtikuuta 2016 - StrasbourgLopullinen painos
Tietyistä AKT-valtioista peräisin olevat tuotteet ***I
 Tanskan ja Grönlannin kanssa tehty kalastuskumppanuussopimus: kalastusmahdollisuudet ja taloudellinen korvaus ***
 EU:n ja Macaon välinen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskeva sopimus ***
 Yleisen verokannan vähimmäistaso yhteisessä arvonlisäverojärjestelmässä *
 Brasilian ja Europolin välistä strategista yhteistyötä koskeva sopimus *
 Hermann Winklerin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö
 Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus: kalastukseen liittyvät näkökulmat
 Jalostuseläimet ja niiden sukusolut ja alkiot ***I
 Välimeren tilanne ja tarve kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen
 Vuosikertomukset 2012–2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista
 Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma
 Kohti parempaa sisämarkkinasääntelyä
 EU-asioiden oppiminen koulussa
 Erasmus+ ja muut välineet ammatillisen koulutuksen liikkuvuuden edistämiseksi
 EU:n rooli kansainvälisissä rahoitus-, valuutta- ja sääntelylaitoksissa ja ‑elimissä
 Pienimuotoinen rannikkokalastus kalastuksesta riippuvaisilla alueilla
 YKP:n ulkoinen ulottuvuus, kalastussopimukset mukaan lukien

Tietyistä AKT-valtioista peräisin olevat tuotteet ***I
PDF 239kWORD 81k
Päätöslauselma
Teksti
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi talouskumppanuussopimukset vahvistavissa tai niiden vahvistamiseen johtavissa sopimuksissa määrättyjen järjestelyjen soveltamisesta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän (AKT) tietyistä valtioista peräisin oleviin tuotteisiin (uudelleenlaadittu) (COM(2015)0282 – C8-0154/2015 – 2015/0128(COD))
P8_TA(2016)0094A8-0010/2016

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys – uudelleenlaatiminen)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2015)0282),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan sekä 207 artiklan 2 kohdan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8-0154/2015),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 8. lokakuuta 2015 antaman lausunnon(1),

–  ottaa huomioon säädösten uudelleenlaatimistekniikan järjestelmällisestä käytöstä 28. marraskuuta 2001 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen(2),

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan kansainvälisen kaupan valiokunnalle työjärjestyksen 104 artiklan 3 kohdan mukaisesti osoittaman 16. syyskuuta 2015 päivätyn kirjeen,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 104 ja 59 artiklan,

–  ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan mietinnön (A8-0010/2016),

A.  toteaa, että Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission oikeudellisista yksiköistä koostuvan neuvoa-antavan ryhmän mukaan komission ehdotus ei sisällä muita sisällöllisiä muutoksia kuin ne, jotka siinä on sellaisiksi yksilöity, ja siinä ainoastaan kodifioidaan aikaisemman säädöksen muuttumattomina säilyvät säännökset näiden muutosten kanssa säännösten asiasisältöä muuttamatta;

1.  vahvistaa ensimmäisen käsittelyn kantanaan komission ehdotuksen ja ottaa huomioon Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission oikeudellisista yksiköistä koostuvan neuvoa-antavan ryhmän suositukset;

2.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se aikoo tehdä ehdotukseensa huomattavia muutoksia tai korvata sen toisella ehdotuksella;

3.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 12. huhtikuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/… antamiseksi talouskumppanuussopimukset vahvistavissa tai niiden vahvistamiseen johtavissa sopimuksissa määrättyjen järjestelyjen soveltamisesta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän (AKT) tietyistä valtioista peräisin oleviin tuotteisiin (uudelleenlaadittu teksti)

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EU) 2016/1076.)

(1)EUVL C 32, 28.1.2016, s. 23.
(2)EUVL C 77, 28.3.2002, s. 1.


Tanskan ja Grönlannin kanssa tehty kalastuskumppanuussopimus: kalastusmahdollisuudet ja taloudellinen korvaus ***
PDF 230kWORD 59k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta (11634/2015 – C8-0377/2015 – 2015/0152(NLE))
P8_TA(2016)0095A8-0067/2016

(Hyväksyntä)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon esityksen neuvoston päätökseksi (11634/2015),

–  ottaa huomioon luonnoksen pöytäkirjaksi Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta (11633/2015),

–  ottaa huomioon neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan, 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan ja 218 artiklan 7 kohdan mukaisesti esittämän hyväksyntää koskevan pyynnön (C8-0377/2015),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 99 artiklan 1 kohdan ensimmäisen ja kolmannen alakohdan ja 2 kohdan sekä 108 artiklan 7 kohdan,

–  ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan suosituksen sekä kehitysvaliokunnan ja budjettivaliokunnan lausunnot (A8-0067/2016),

1.  antaa hyväksyntänsä pöytäkirjan tekemiselle;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden ja Grönlannin hallituksille ja parlamenteille.


EU:n ja Macaon välinen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskeva sopimus ***
PDF 228kWORD 60k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueen Macaon hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä (05255/2014 – C8-0040/2015 – 2012/0015(NLE))
P8_TA(2016)0096A8-0072/2016

(Hyväksyntä)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon esityksen neuvoston päätökseksi (05255/2014),

–  ottaa huomioon luonnoksen Euroopan unionin ja Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueen Macaon hallituksen väliseksi sopimukseksi tietyistä lentoliikenteen näkökohdista (08179/2012),

–  ottaa huomioon neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 100 artiklan 2 kohdan ja 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan sekä 218 artiklan 8 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti esittämän hyväksyntää koskevan pyynnön (C8-0040/2015),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 99 artiklan 1 kohdan ensimmäisen ja kolmannen alakohdan, 99 artiklan 2 kohdan ja 108 artiklan 7 kohdan,

–  ottaa huomioon liikenne- ja matkailuvaliokunnan mietinnön (A8-0072/2016),

1.  antaa hyväksyntänsä sopimuksen tekemiselle;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille ja Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueen Macaon hallitukselle.


Yleisen verokannan vähimmäistaso yhteisessä arvonlisäverojärjestelmässä *
PDF 232kWORD 61k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta yleisen verokannan vähimmäistason noudattamista koskevan velvoitteen soveltamisajan osalta (COM(2015)0646 – C8-0009/2016 – 2015/0296(CNS))
P8_TA(2016)0097A8-0063/2016

(Erityinen lainsäätämisjärjestys – kuuleminen)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (COM(2015)0646),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 113 artiklan, jonka mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C8-0009/2016),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0063/2016),

1.  hyväksyy komission ehdotuksen sellaisena kuin se on tarkistettuna;

2.  pitää valitettavana, että komissio julkaisi ehdotuksensa niin myöhään, että arvonlisäveron vähimmäistasoa sovelletaan takautuvasti;

3.  pyytää komissiota muuttamaan ehdotustaan vastaavasti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 293 artiklan 2 kohdan mukaisesti;

4.  pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

5.  pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen;

6.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Komission teksti   Tarkistus
Tarkistus 1
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta
Direktiivi 2006/112/EY
97 artikla
Yleisen verokannan on oltava 1 päivästä tammikuuta 2016 31 päivään joulukuuta 2017 vähintään 15 prosenttia.
Yleisen verokannan on oltava 1 päivästä tammikuuta 2016 31 päivään joulukuuta 2018 vähintään 15 prosenttia.

Brasilian ja Europolin välistä strategista yhteistyötä koskeva sopimus *
PDF 235kWORD 60k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi hyväksynnän antamisesta Euroopan poliisivirastolle (Europol) Brasilian liittotasavallan ja Europolin välistä strategista yhteistyötä koskevan sopimuksen tekemiseen (13980/2015 – C8-0010/2016 – 2016/0801(CNS))
P8_TA(2016)0098A8-0070/2016

(Kuuleminen)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon neuvoston esityksen (13980/2015),

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna Amsterdamin sopimuksella, 39 artiklan 1 kohdan ja siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan N:o 36 9 artiklan, joiden mukaisesti neuvosto on kuullut parlamenttia (C8-0010/2016),

–  ottaa huomioon Euroopan poliisiviraston (Europol) perustamisesta 6. huhtikuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/371/YOS(1) ja erityisesti sen 23 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon täytäntöönpanosäännöistä, jotka koskevat Europolin suhteita kumppaneihin, henkilötietojen ja turvallisuusluokiteltujen tietojen vaihto mukaan lukien, 30. marraskuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/934/YOS(2) ja erityisesti sen 5 ja 6 artiklan,

–  ottaa huomioon luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista, joiden kanssa Europol tekee sopimuksia, 30. marraskuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/935/YOS(3),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan ja 50 artiklan 1 kohdan,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön (A8-0070/2016),

1.  hyväksyy neuvoston esityksen;

2.  pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta;

3.  pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia parlamentin hyväksymään tekstiin;

4.  kehottaa komissiota arvioimaan yhteistyösopimuksen säännöksiä uuden Europol-asetuksen (2013/0091(COD)) voimaantulon jälkeen; kehottaa komissiota tiedottamaan arvioinnin tulokset Euroopan parlamentille ja neuvostolle ja antamaan tarvittaessa suosituksen sopimusta koskevien kansainvälisten neuvotteluiden uudelleenkäynnistämisen hyväksymiseksi;

5.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle, komissiolle ja Europolille.

(1)EUVL L 121, 15.5.2009, s. 37.
(2)EUVL L 325, 11.12.2009, s. 6.
(3)EUVL L 325, 11.12.2009, s. 12.


Hermann Winklerin koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö
PDF 156kWORD 61k
Euroopan parlamentin päätös 12. huhtikuuta 2016 Hermann Winklerin koskemattomuuden pidättämistä koskevasta pyynnöstä (2016/2000(IMM))
P8_TA(2016)0099A8-0062/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Hermann Winklerin koskemattomuuden pidättämistä koskevan, Leipzigin syyttäjänviraston 25. syyskuuta 2015 välittämän pyynnön, joka liittyy liikenneonnettomuutta koskevaan esitutkintaan (viite: 600 AR 3037/15) ja josta ilmoitettiin täysistunnossa 14. joulukuuta 2015,

–  ottaa huomioon, että Hermann Winkler on luopunut työjärjestyksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesta oikeudestaan tulla kuulluksi,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevan 8 ja 9 artiklan sekä Euroopan parlamentin jäsenten valitsemisesta yleisillä välittömillä vaaleilla 20. syyskuuta 1976 annetun säädöksen 6 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 12. toukokuuta 1964, 10. heinäkuuta 1986, 15. ja 21. lokakuuta 2008, 19. maaliskuuta 2010, 6. syyskuuta 2011 ja 17. tammikuuta 2013 antamat tuomiot(1),

–  ottaa huomioon Saksan perustuslain (Grundgesetz) 46 artiklan,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 5 artiklan 2 kohdan, 6 artiklan 1 kohdan ja 9 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0062/2016),

A.  ottaa huomioon, että Leipzigin (Saksa) syyttäjänvirasto on pyytänyt Euroopan parlamentin jäsenen Hermann Winklerin koskemattomuuden pidättämistä tutkintamenettelyn käynnistämiseksi väitetystä rikoksesta;

B.  toteaa, että Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 9 artiklan mukaan jäsenillä on oman valtionsa alueella kansanedustajille myönnetty koskemattomuus;

C.  ottaa huomioon, että Saksan perustuslain (Grundgesetz) 46 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsentä ei voida vaatia vastaamaan rangaistavasta rikoksesta ilman liittopäivien suostumusta, ellei häntä tavata itse teosta tai seuraavan päivän kuluessa;

D.  ottaa huomioon, että koskemattomuuden pidättämistä koskeva pyyntö liittyy 23. syyskuuta 2015 tapahtuneen vakavan liikenneonnettomuuden, jossa Hermann Winkler oli osallisena, esitutkintaan;

E.  toteaa, että rikosoikeudellisessa menettelyssä ei ole kyse Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa N:o 7 olevassa 8 artiklassa tarkoitetuista Euroopan parlamentin jäsenen tehtäviensä hoitamisen yhteydessä ilmaisemista mielipiteistä tai suorittamasta äänestyksestä;

F.  toteaa, että valiokunnan saamien tietojen perusteella ei ole syytä olettaa, että rikosoikeudellisen menettelyn tarkoituksena olisi vahingoittaa jäsenen poliittista toimintaa (fumus persecutionis);

G.  toteaa, että väitetyllä rikoksella ei selvästikään ole yhteyttä Hermann Winklerin asemaan Euroopan parlamentin jäsenenä;

H.  katsoo siksi, että parlamentaarinen koskemattomuus on aiheellista pidättää kyseisessä tapauksessa;

1.  päättää pidättää Hermann Winklerin koskemattomuuden;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen sekä asiasta vastaavan valiokunnan mietinnön viipymättä Saksan liittovaltion toimivaltaiselle viranomaiselle ja Hermann Winklerille.

(1)Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 12.5.1964, Wagner v. Fohrmann ja Krier, 101/63, ECLI:EU:C:1964:28, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.7.1986, Wybot v. Faure ym., 149/85, ECLI:EU:C:1986:310, yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 15.10.2008, Mote v. parlamentti, T-345/05, ECLI:EU:T:2008:440, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 21.10.2008, Marra v. De Gregorio ja Clemente, C-200/07 ja C-201/07, ECLI:EU:C:2008:579, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 19.3.2010, Gollnisch v. parlamentti, T-42/06, ECLI:EU:T:2010:102, unionin tuomioistuimen tuomio 6.9.2011, Patriciello, C-163/10, ECLI: EU:C:2011:543 sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio 17.1.2013, Gollnisch v. parlamentti, T-346/11 ja T-347/11, ECLI:EU:T:2013:23.


Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus: kalastukseen liittyvät näkökulmat
PDF 187kWORD 85k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 kalastukseen liittyvistä näkökulmista Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen alaisessa kansainvälisessä sopimuksessa kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologisesta monimuotoisuudesta (2015/2109(INI))
P8_TA(2016)0100A8-0042/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen sekä sen XI osan soveltamiseen liittyvän sopimuksen ja sen kalakantoja koskevien määräysten täytäntöönpanosopimuksen (YK:n kalakantasopimus),

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen päätöslauselman, joka koskee YK:n merioikeusyleissopimuksen alaisen oikeudellisesti sitovan kansainvälisen sopimuksen laatimista kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä,

–  ottaa huomioon Rio de Janeirossa vuonna 2012 pidetyssä YK:n kestävän kehityksen kokouksessa hyväksytyn päätösasiakirjan ”Tulevaisuus, jota tavoittelemme”,

–  ottaa huomioon YK:n avoimen epävirallisen ad hoc -työryhmän raportit,

–  ottaa huomioon biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen sekä Aichin biodiversiteettitavoitteet, jotka kyseisen yleissopimuksen osapuolet hyväksyivät, ja etenkin tavoitteet 6, 10 ja 11,

–  ottaa huomioon vuonna 2009 Azoreilla määritetyt tieteelliset kriteerit ja ohjeet ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden tunnistamiseksi ja biologista monimuotoisuutta koskevassa sopimuksessa tarkoitettujen suojeltujen merialueiden avomeren ja syvänmeren elinympäristöjen edustavien verkostojen nimeämiseksi,

–  ottaa huomioon biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa esitetyn ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden kuvaamista koskevan menetelmän, joka on jo johtanut 204:n kriteerit täyttävän alueen kuvaamiseen, joista moni on kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla,

–  ottaa huomioon, että ekologisesti tai biologisesti merkittäviä merialueita on kuvattu eteläisellä Intian valtamerellä, itäisellä trooppisella ja lauhkean vyöhykkeen Tyynellä valtamerellä, pohjoisella Tyynellä valtamerellä, kaakkoisella Atlantin valtamerellä, arktisella alueella, luoteisella Atlantin valtamerellä, Välimerellä, eteläisen Tyynen valtameren länsiosissa, koko Karibian alueella ja keskisen Atlantin valtameren länsiosissa mutta ei vielä muilla alueilla,

–  ottaa huomioon Rion ympäristö- ja kehitysjulistuksen, Agenda 21 -toimintaohjelman, Agenda 21 -toimintaohjelman täytäntöönpanon jatkamista koskevan ohjelman sekä kestävän kehityksen maailmankokouksen toimintasuunnitelman (kestävää kehitystä koskevan Johannesburgin julistuksen ja sen täytäntöönpanosuunnitelman),

–  ottaa huomioon YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n vastuuntuntoista kalastusta koskevat säännöt, jotka hyväksyttiin FAO:n kokouksessa lokakuussa 1995, sekä niihin liittyvät välineet, etenkin vuonna 1995 tehdyn sopimuksen kansainvälisten suojelu- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen edistämisestä aavalla merellä toimivien kalastusalusten osalta,

–  ottaa huomioon YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 (UNGA A/RES/70/1, hyväksytty vuonna 2015) ja kestävän kehityksen tavoitteen 14, joka koskee valtamerien, merien ja meriluonnonvarojen suojelemista ja kestävää käyttöä,

–  ottaa huomioon YK:n kestävän kehityksen ohjelman tavoitteen 14,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön (A8-0042/2016),

A.  ottaa huomioon, että meri kattaa maapallon pinta-alasta 71 prosenttia ja että meren osuus maapallon vedestä on 97 prosenttia; ottaa huomioon, että huomattava osuus maailman vielä tutkimattomasta biologisesta monimuotoisuudesta sijaitsee meressä;

B.  ottaa huomioon, että arviolta 64 prosenttia merestä, varsinkin avomerestä ja syvänmerenpohjasta, on kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolista aluetta, johon sovelletaan kansainvälistä oikeutta;

C.  ottaa huomioon, että valtamerillä on tärkeä asema muun muassa maapallon ilmasto- ja sääjärjestelmissä ja että ihminen käyttää valtameriä useisiin toimiinsa, kuten kalastus, energia, kuljetus ja kauppa;

D.  ottaa huomioon, että alle yksi prosentti kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisista merialueista on suojeltu siten, että on perustettu suojeltu merialue, ja että valtaosalla valtamerialueista ei ole olemassa hallintokehystä, jolla olisi oikeudelliset valtuudet perustaa suojeltu merialue;

E.  toteaa, että merialueiden biologisen monimuotoisuuden suojelu ja säilyttäminen on koko ihmiskunnan yhteinen huolenaihe, joten sitä olisi kohdeltava sen mukaisesti;

F.  ottaa huomioon, että terveiden merellisten luontotyyppien ja kestävien kalakantojen ylläpitäminen on olennaista kalastuksen pitkän aikavälin kestävyyden kannalta;

G.  ottaa huomioon, että vuonna 2014 suojellut ekosysteemit kattoivat 15,2 prosenttia maa‑alasta ja ainoastaan 8,4 prosenttia merialueista maailmanlaajuisesti;

H.  ottaa huomioon, että ilmastonmuutos ja happamoituminen pahentavat liikakäytön, saastumisen, merien roskaantumisen sekä merellisten luontotyyppien ja ekosysteemien tuhoutumisen kielteisiä vaikutuksia;

I.  ottaa huomioon, että Rio de Janeirossa vuonna 2012 pidetyn YK:n kestävän kehityksen kokouksen päätösasiakirjassa ”Tulevaisuus, jota tavoittelemme” korostettiin taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edellyttämien luonnonvarojen suojelun ja hoidon olevan kestävän kehityksen yleistavoitteita ja olennaisia edellytyksiä;

J.  ottaa huomioon, että merien ja valtamerien potentiaalia ns. siniseen kasvuun on lähes käyttämättä esimerkiksi uusiutuvan energian ja lääkkeiden valmistuksen alalla, mikä voitaisiin myös nähdä järkevänä kehitysvaihtoehtona nykypäivän kehitysmaille; ottaa huomioon, että meriympäristön lajien ja itse meriympäristön tuntemus, merenpohjan syvyyskartoitus sekä haavoittuvien meriekosysteemien kartoittaminen ovat olennaisia merialan kehittämisen ja sen sinistä taloutta koskevan potentiaalin kannalta;

K.  ottaa huomioon, että merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja sen kestävä käyttö liittyvät suoraan pitkän aikavälin kestävään kehitykseen ja niillä on sitä kautta sosiaalista, taloudellista ja ekologista merkitystä kaikille maille ja alueille;

L.  katsoo, että yli 30 vuotta sitten laadittu, kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisia merialueita koskeva nykyinen asiaankuuluva oikeudellinen kehys, joka perustuu avomerten vapautta koskevaan doktriiniin, edellyttää lisätyötä, jotta merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla voidaan edistää menestyksekkäästi;

M.  ottaa huomioon, että meriympäristössä kehitettyjen uusien toimintojen määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä; ottaa huomioon erilaisten avomeritoimintojen ja niiden meren biologiseen monimuotoisuuteen aiheuttaman vaikutuksen välisen dynamiikan;

N.  ottaa huomioon erilaisten avomeritoimintojen vuorovaikutuksen ja kumulatiiviset seuraukset sekä sen, että toiminnoilla on vaikutusta merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen;

O.  ottaa huomioon, että YK:n yleiskokous perusti vuonna 2004 avoimen epävirallisen ad hoc -työryhmän, jonka tarkoituksena on tutkia ja analysoida merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

P.  ottaa huomioon, että työryhmä suositteli vuonna 2011, että aloitettaisiin prosessi puutteiden ja uusien etenemistapojen tunnistamiseksi muun muassa laatimalla monenvälinen sopimus merioikeusyleissopimuksen puitteissa ja että prosessissa käsiteltäisiin yhdessä merten geenivaroja koskevia kysymyksiä (mukaan lukien hyötyjen jakamiseen liittyvät kysymykset), aluekohtaisten hallinnointivälineiden kaltaisia toimenpiteitä (mukaan lukien suojellut merialueet), ympäristövaikutusten arviointiprosesseja, valmiuksien vahvistamista ja meriteknologian siirtoa;

Q.  ottaa huomioon, että vuonna 2011 perustetun työryhmän yhteispuheenjohtajien laatimassa yhteenvedossa todetaan, että ekologisesti ja biologisesti merkittävien alueiden kuvaamista koskevan tieteellisen menetelmän ja näiden alueiden nykyisen tunnistamisen/nimeämisen välillä on kuilu, koska millään globaalilla foorumilla ei ollut tuolloin virallisia valtuuksia hoitaa asiaa ja koska alueelliset ja alakohtaiset foorumit törmäsivät alan toimissaan laillisuuskysymyksiin;

R.  ottaa huomioon, että tässä yhteispuheenjohtajien yhteenvedossa todettiin, että vallitsevan tilanteen rajoitteet ja puutteet on tunnustettu yleisesti;

S.  ottaa huomioon, että kesäkuussa 2012 pidetyn Rio+20-kokouksen loppuasiakirjassa valtion- ja hallitusten päämiehet sitoutuivat käsittelemään kiireellisesti – työryhmän työhön tukeutuen ja ennen YK:n yleiskokouksen 69. istunnon päättymistä – merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla muun muassa tekemällä päätöksen merioikeusyleissopimukseen liittyvän kansainvälisen välineen luomisesta;

T.  ottaa huomioon, että kalastuksella on yksinään ja yhdessä ilmastonmuutoksen, merien saastumisen tai muiden mereen liittyvien toimintojen kanssa huomattava vaikutus merialueiden biomassaan ja biologiseen monimuotoisuuteen, joten kalastuksen vaikutukseen merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla olisi sovellettava kaikkia merten suojelu- ja hoitotoimenpiteitä näiden vaikutusten estämiseksi tai minimoimiseksi; ottaa lisäksi huomioon, että kalastus ei ole valtamerissä ainoa ihmisen aiheuttama luonnonvarojen kuolleisuustekijä eikä sen pitäisi olla kansainvälisen toiminnan yksinomainen kohde;

U.  ottaa huomioon, että muun muassa mineraalien louhinta, energian poraus ja merenpohjan käyttö urbaaneihin tarkoituksiin ovat nykyisin myös kalavarojen kuolleisuustekijä ja että merialan kehittämisessä saattaa tulevaisuudessa ilmetä ennakoimattomia kuolleisuustekijöitä, joita on varottava;

V.  ottaa huomioon, että merialueiden biologinen monimuotoisuus on jo kärsinyt merkittävästä rappeutumisesta; toteaa, että tulevien sukupolvien kalastusmahdollisuuksien säilyttäminen sekä merialueiden biologisen monimuotoisuuden suojelu ja meren ekosysteemien säilyttäminen liittyvät läheisesti toisiinsa;

W.  toteaa, että kestävät ja valikoivat pyyntimenetelmät ovat kalavarojen kestävän hoidon ja tahattomien saaliiden minimoimisen keskeinen väline ja auttavat merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämisessä;

X.  katsoo, että merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö edellyttävät kaikkien mereen liittyviä toimintoja harjoittavien toimijoiden välistä koordinointia ja konsultointia;

Y.  toteaa, että unionin syrjäisimmillä alueilla on luonteensa vuoksi erityisiä maantieteellisiä ja joskus myös geopoliittisia olosuhteita ja että nämä alueet on sisällytetty erityisiin alueellisiin yhteistyömekanismeihin;

Z.  toteaa, että kalastus on erittäin tärkeä toiminto, jota suoritetaan sekä kansallisen lainkäyttövallan alueilla että niiden ulkopuolella;

AA.  toteaa, että unionilla on keskeinen asema merien ja valtamerien globaalissa hallinnassa ja sillä on kansainvälisesti huomattavaa vaikutusvaltaa kalastusalalla myös siksi, että se osallistuu seitsemäntoista alueellisen kalastuksenhoitojärjestön toimintaan; toteaa, että tämä johtava asema tarkoittaa, että unionin on harjoitettava aktiivista politiikkaa merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi maailmanlaajuisesti;

AB.  toteaa, että YK:n kalakantasopimus, jossa määritellään sopimuspuolten oikeudet ja velvoitteet hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisen ja hoidon osalta, on kattava ja tulevaisuuteen suuntautunut asiakirja, jota ei pitäisi muuttaa, heikentää tai vesittää ja jonka täysimääräinen täytäntöönpano on varmistettava tehostetuilla yhteistyöprosesseilla, joita uudessa kansainvälisessä välineessä on määrä hyväksyä;

AC.  toteaa, että olisi otettava opikseen unionin viimeaikaisista erimielisyyksistä Färsaarten ja Islannin kanssa, jotta kantoja voidaan hoitaa kestävästi maailmanlaajuisesti;

AD.  katsoo, että kaikilla mailla on oikeus hyötyä luonnonvarojensa säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä merioikeusyleissopimuksen mukaisesti;

AE.  panee merkille, että valtioilla on velvoite suojella ja säilyttää meriympäristöä sekä suojella harvinaisia ja hauraita ekosysteemejä ja herkkien, harvinaistuneiden, vaarantuneiden tai uhanalaisten lajien ja muiden meren elollisten luonnonvarojen elinympäristöä;

AF.  ottaa huomioon, että YK:n kalakantasopimuksessa määritellään kehys kalastuksenhoidon ennalta varautuvien ja ekosysteemipohjaisten lähestymistapojen, hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilytys- ja hoitotoimenpiteiden sekä osa-alueellisten ja alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ja järjestelyjen kautta toteutettavan kansainvälisen yhteistyön soveltamiseksi; toteaa, että sen tosiasiallista täytäntöönpanoa olisi edelleen tehostettava;

AG.  toteaa, että YK:n yleiskokouksen päätöslauselmissa 61/105 ja 64/72 kehotetaan valtioita ja alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä varmistamaan avomeren resurssien tosiasiallinen säilyttäminen ja estämään pohjakalastuksen merkittävä haittavaikutus haavoittuviin meriekosysteemeihin kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

AH.  ottaa huomioon valmiuksien kehittämistä koskevat kehitysmaiden oikeudet ja erityisvaatimukset ja tukee niitä, jotta kehitysmaat voivat hyötyä luonnonvarojen sekä hajanaisten kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä;

AI.  ottaa huomioon, että ns. Koben prosessin toimien yhteydessä tunnustetaan niiden tonnikalakantoja hoitavien kalastuksenhoitojärjestöjen jo toteuttamat toimet, jotka ovat tehneet riippumattomia arvioita toiminnasta, ja kehotetaan kyseisiä kalastuksenhoitojärjestöjä tekemään säännöllisesti näitä arvioita ja julkistamaan niiden tulokset sekä panemaan niiden perusteella tehdyt suositukset täysimääräisesti täytäntöön; toteaa, että YK:n yleiskokous ja kalastuskomitea ovat myös vaatineet, että muut alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt toimivat samoin, ja että tällaisia arvioita onkin tehty;

AJ.  toteaa, että alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä on luotu ja että jotkut niistä pyrkivät perustamaan suojeltuja merialueita voidakseen säilyttää kalakantoja kestävällä tasolla ja palauttaa niitä sille;

AK.  ottaa huomioon, että biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus on antanut työryhmille sysäyksen kuvata ekologisesti tai biologisesti merkittäviä merialueita kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla ja että näiden työryhmien tulokset ovat nyt laajalti saatavilla luonnonvarojen hoitamista koskeviin konsultoimistarkoituksiin biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen verkkosivustolla;

AL.  toteaa, että tieteellisen tiedon ja tietämyksen kerääminen ja jakaminen ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta päätökset voidaan tehdä vilpittömin mielin ja parhaimpien saatavilla olevien tieteellisten neuvojen pohjalta;

AM.  toteaa, että meriympäristön muovijätteen aiheuttama ympäristöongelma on suora uhka merialueiden biologiselle monimuotoisuudelle, että ongelman torjunnan laajuutta ja välineitä ei edelleenkään ole tutkittu tarpeeksi ja että ongelman ratkaiseminen voisi olla taloudellinen mahdollisuus;

AN.  toteaa, että työryhmä korosti 23. tammikuuta 2015 antamassaan asiakirjassa tarvetta kattavaan maailmanlaajuiseen järjestelmään, jossa otettaisiin paremmin huomioon merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja hoito kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

AO.  toteaa, että unioni kehittää aktiivisesti ja kannustaa parhaita käytäntöjä kalavarojen kestävän käytön saavuttamiseksi sekä kannustaa ja rahoittaa muun muassa Horisontti 2020 -ohjelman kautta tietojen keräämistä, tutkimusta ja kestävää kehitystä;

AP.  ottaa huomioon, että työryhmä ilmaisi 23. tammikuuta 2015 tukensa suositukselle laatia yleissopimuksen alainen kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline;

AQ.  ottaa huomioon, että YK:n yleiskokous hyväksyi 19. kesäkuuta 2015 päätöslauselman, joka koskee YK:n merioikeusyleissopimuksen alaisen oikeudellisesti sitovan kansainvälisen sopimuksen laatimista kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä ja kestävästä käytöstä;

1.  pitää tervetulleena YK:n yleiskokouksen päätöstä luoda merioikeusyleissopimuksen alaisuuteen kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline, joka koskee merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla, jotta muun muassa nykyiset puutteet korjattaisiin; korostaa, että tämä prosessi ei heikennä nykyisiä asiaankuuluvia välineitä tai kehyksiä eikä asiaa käsittelevien globaalien, alueellisten ja alakohtaisten elinten (esimerkiksi alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt) toimintaa; painottaa, että tämän uuden välineen kehittämisessä on tärkeää edistyä nopeasti mutta huolellisesti ja siten, että luonnos saataisiin valmiiksi ennen vuoden 2017 loppua;

2.  korostaa merioikeusyleissopimuksen visiota, tarjoamia mahdollisuuksia ja sen merkitystä valtioiden hyville suhteille ja luonnonvarojen kestävälle kehitykselle, mutta toteaa, että uudet paineet ja mahdollisuudet edellyttävät yleissopimuksen mukauttamista;

3.  korostaa valtamerien ja merien ja niiden luonnonvarojen säilyttämisen ja kestävän käytön tärkeyttä; kehottaa unionia ja kansainvälistä yhteisöä edistämään merialueiden biologisen muotoisuuden säilyttämistä ja kestävää käyttöä panemalla täytäntöön muiden toimenpiteiden ohella nykyaikaisia ja kestäviä meriekosysteemin hoitokonsepteja, valtamerien hallinnointiperiaatteita, meren luonnonvarojen hyödyntämisen ja kalastuksen hallinnointia (muun muassa mineraalien louhinta ja energian poraus) soveltamalla tieteeseen perustuvaa merialueiden hallintoa, kantojen palauttamista kestävän enimmäistuoton mahdollistavien tasojen yläpuolelle ja pitämistä niillä, ekosysteemipohjaista hallinnointia ja merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä, nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa sekä ennalta varautuvaa lähestymistapaa;

4.  huomauttaa, että jäsenvaltioiden on toteuttava toimia hoitosuunnitelmien toteuttamiseksi, valvottava sääntöjen soveltamista, syvennettävä tietopohjaansa ja vahvistettava merialueiden biologista monimuotoisuutta käsitteleviä tutkimusverkostoja ja koordinointia, jotta voidaan vastata paineeseen saavuttaa merialueiden biologinen monimuotoisuus vuoteen 2020 mennessä;

5.  tunnustaa unionin ja komission myönteisen ja johtavan roolin ja tukee sitä, kun otetaan huomioon unionin kalatalousteollisuuden ja -markkinoiden merkittävä asema ja se, että unionin kalastuspolitiikalla pyritään kestävään kehitykseen;

6.  toteaa, että unionilla on ollut tärkeä rooli meren elävien luonnonvarojen kestävän hoidon varmentamisessa ja etenkin laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen (LIS-kalastus) torjunnassa; korostaa, että LIS-kalastus on luonteensa vuoksi uhka merialueiden biologiselle monimuotoisuudelle ja vaarantaa vakavasti meriekosysteemien suojelun; toteaa, että unioni on nostanut LIS-kalastuksen torjunnan etusijalle ja että kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä torjunnan onnistumiseksi; kannustaa FAO:ta ja alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä lisäämään ponnistelujaan monenvälisen yhteistyön parantamiseksi;

7.  korostaa ympäristömerkinnän myönteistä roolia merestä saatujen tuotteiden alalla, koska merkintä mahdollistaa sen, että kuluttajat myötävaikuttavat luonnonvarojen kestävään käyttöön ja merialueiden biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen tehdessään tietoon perustuvia päätöksiä;

8.  kannustaa komissiota edelleen koordinoimaan ja varmistamaan, että ihmisen toiminnan ja myös kalastuksen ja merenpohjan ja valtamerten kaiken hyödyntämisen vaikutus kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisten merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen hoidetaan asianmukaisesti uudessa kansainvälisessä sopimuksessa, sekä edistämään tätä; panee lisäksi merkille, että on tarpeen edistää nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa ja kehittää tarvittavia hallintovälineitä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi;

9.  kannustaa alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä varmistamaan suositustensa täysimääräisen täytäntöönpanon, jatkamaan säännöllisiä riippumattomia arvioita ja varmistamaan näiden arvioiden asianmukaisen toteutuksen;

10.  vaatii komissiota tukemaan ja edistämään kokonaisvaltaista ja kattavaa lähestymistapaa suojeltuihin merialueisiin, koska säilyttämistoimien todellinen koordinointi ja yhteistyö eivät ole mahdollisia ilman, että niihin osallistuvat mahdollisimman monet sellaiset sidosryhmät, jotka ovat mukana meriin ja valtameriin liittyvien ihmisen toimintojen kattavassa valikoimassa;

11.  kannustaa ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden nimeämistä ja täytäntöönpanoa kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla;

12.  kehottaa komissiota toimimaan kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa, jotta yleissopimuksen puitteissa tehtävän uuden kansainvälisen sopimuksen myötä jatketaan tuki- ja edistystoimia sellaisen institutionaalisen mekanismin kehittämiseksi, jolla yksilöidään, hallinnoidaan ja vahvistetaan tarvittavat määräykset selkeiden, johdonmukaisten, toimivien ja edustavien suojeltujen merialueiden verkostojen seurantaa ja täytäntöönpanoa varten, koska verkostot ovat tärkeitä ekologisen ja biologisen yhteyden varmistamisessa;

13.  kehottaa komissiota tuottamaan kattavia tietoja merialueiden biologisesta monimuotoisuudesta Euroopan aluevesillä; katsoo, että on tarpeen koota näitä tietoja, koska 80 prosenttia meristrategiapuitedirektiivissä katetuista lajeista ja elinympäristöistä on luokiteltu tuntemattomiksi;

14.  kehottaa unionia omaksumaan johtavan aseman meriympäristön muovijätteen torjunnassa ja antamaan rahoitusta alan tutkimukseen osana sinistä taloutta;

15.  korostaa, että tällä uudella kansainvälisellä sopimuksella olisi varmistettava kaikkien sidosryhmien tasapuoliset toimintaedellytykset; katsoo, että kyseisessä sopimuksessa olisi myös käsiteltävä kehitysmaiden ja etenkin pienten saarivaltioiden erityistarpeita valmiuksien kehittämisen alalla, jotta voidaan saavuttaa muun muassa suojeltuja merialueita koskevat kansainvälisen yhteisön tavoitteet;

16.  vaatii komissiota edistämään tehostettua yhteistyötä, koordinointia, avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien välillä ja myös uusien neuvoteltujen välineiden, YK:n kalakantasopimuksen nykyisten välineiden ja FAO:n välineiden sekä alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ja muiden alan elinten kuten Kansainvälisen merenpohjajärjestön ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön välillä;

17.  kehottaa YK:ta toimimaan valtioiden kanssa nykyisten sääntöjen täytäntöönpanon tehostamiseksi ja tarpeen vaatiessa sellaisten lisäsääntöjen luomiseksi, jotka voisivat välillisesti auttaa avomeren biologisen monimuotoisuuden suojelussa ja parantaa sosiaalisia, turvallisuus- ja seurantaoloja; katsoo, että tällaisia olisivat esimerkiksi FAO:n alaisuudessa kehitetyn kalastusalusten maailmanlaajuisen rekisterin kaltaisen alusten keskitetyn rekisteröintivälineen kaltaiset maailmanlaajuiset hallintovälineet, mutta toteaa, että kalastajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ei pitäisi lisätä;

18.  korostaa, että kalastustoiminnan vaikutukset merialueiden biologiseen monimuotoisuuteen kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla on otettava osaksi alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen valtuuksia;

19.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan ja edistämään merioikeusyleissopimuksen puitteissa tehtävän uuden kansainvälisen sopimuksen valtuuksien piirissä sellaisen institutionaalisen mekanismin kehittämistä, jolla ympäristövaikutuksen ennakkoarvioinnit pannaan täytäntöön sellaisten toimien osalta, joilla on mahdollisesti merkittävä vaikutus meriympäristöön, kuten merioikeusyleissopimuksen 206 artiklassa vaaditaan ja myös meren luonnonvarojen hyödyntämisen osalta, siten että käytetään käytännöllisyyden rajoissa vankkaa tieteellistä perustaa, ja kehottaa liittämään näihin toimintoihin yksityiskohtaisen ympäristö- ja sosioekonomisten näkökohtien seurannan;

20.  kehottaa komissiota uuden kansainvälisen sopimuksen puitteissa vaatimaan merellä tapahtuvan ympäristövahingon tunnustamista ja tällaisesta vahingosta vastuussa olevien ketjun selvittämistä;

21.  kehottaa komissiota patistamaan valtioita ratifioimaan merioikeusyleissopimuksen tai liittymään siihen;

22.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman YK:n yleiskokoukselle ja tulevan kansainvälisen sopimuksen tekstin laadinnasta vastaavalle valmistelevalle toimikunnalle.


Jalostuseläimet ja niiden sukusolut ja alkiot ***I
PDF 291kWORD 118k
Päätöslauselma
Teksti
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi jalostuseläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden unionin sisäisessä kaupassa ja unioniin tuonnissa sovellettavista jalostus- ja polveutumisedellytyksistä (COM(2014)0005 – C7-0032/2014 – 2014/0032(COD))
P8_TA(2016)0101A8-0288/2015

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2014)00052014/0032(COD)),

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2014)00042014/0033(COD)),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan sekä 42 artiklan ja 43 artiklan 2 kohdan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C7‑0032/2014),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 25. maaliskuuta 2014 antaman lausunnon(1),

–  on kuullut alueiden komiteaa,

–  ottaa huomioon neuvoston edustajan 18. joulukuuta 2015 päivätyllä kirjeellä antaman sitoumuksen hyväksyä Euroopan parlamentin kanta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A8-0288/2015),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan;

2.  katsoo, että koska komission ehdotuksen COM(2014)0004 sisältö on sisällytetty tähän kantaan, lainsäädäntömenettely 2014/0033(COD) on rauennut;

3.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se aikoo tehdä ehdotukseensa huomattavia muutoksia tai korvata sen toisella ehdotuksella;

4.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 12. huhtikuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/… antamiseksi puhdasrotuisten jalostuseläinten, risteytettyjen jalostussikojen ja niiden sukusolujen ja alkioiden jalostuksessa, kaupassa ja unioniin tulossa sovellettavista jalostus- ja polveutumisedellytyksistä ja asetuksen (EU) N:o 652/2014, neuvoston direktiivien 89/608/ETY ja 90/425/ETY muuttamisesta sekä tiettyjen eläinjalostusta koskevien säädösten kumoamisesta (”eläinjalostusasetus”)

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EU) 2016/1012.)

(1)EUVL C 226, 16.7.2014, s. 70.


Välimeren tilanne ja tarve kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen
PDF 366kWORD 164k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen (2015/2095(INI))
P8_TA(2016)0102A8-0066/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan sekä erityisesti palauttamiskieltoa koskevan oikeuden,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen,

–  ottaa huomioon vuonna 1948 annetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

–  ottaa huomioon vuonna 1989 tehdyn yleissopimuksen lapsen oikeuksista ja 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 25. vuosipäivästä(1),

–  ottaa huomioon vuonna 1982 tehdyn YK:n merioikeusyleissopimuksen, vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ihmishengen turvallisuudesta merellä ja vuonna 1979 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen etsintä- ja pelastuspalvelusta merellä, sellaisena kuin se on muutettuna,

–  ottaa huomioon vuonna 1990 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ilman huoltajaa olevia alaikäisiä koskevasta toimintasuunnitelmasta (2010–2014) (COM(2010)0213) ja 12. syyskuuta 2013 antamansa päätöslauselman ilman huoltajaa olevien alaikäisten tilanteesta EU:ssa(2),

–  ottaa huomioon 29. huhtikuuta 2015 antamansa päätöslauselman viimeisimmistä tragedioista Välimerellä ja EU:n turvapaikka- ja muuttoliikepolitiikasta(3),

–  ottaa huomioon 10. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman muuttoliikkeestä ja pakolaisista Euroopassa(4),

–  ottaa huomioon seuraavat Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa vuonna 2015 käydyt keskustelut: 14. huhtikuuta komission jäsenen Avramopoulosin läsnä ollessa, 6. toukokuuta yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet, 26. toukokuuta kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä koskevasta strategiasta, 4. kesäkuuta turvallisten ja laillisten reittien luomisesta EU:hun pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille sekä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanosta, 25. kesäkuuta ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana, asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten sekä rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, 2. heinäkuuta sisäasioiden alan määrärahojen käyttämisestä muuttoliike- ja kehitysasioissa, 6. heinäkuuta Euroopan muuttoliikeagendan jälkeen annetusta komission ensimmäisestä ehdotuspaketista, yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet, sekä turvallisten ja laillisten reittien luomisesta EU:hun pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, 16. heinäkuuta muuttoliikepolitiikkaan osoitettuja EU:n varoja käsittelevien asiantuntijoiden läsnä ollessa vailla huoltajaa oleviin alaikäisiin liittyvistä toimista, käytännöistä ja tiedoista EU:n jäsenvaltioissa ja Norjassa, EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla sekä taloudellista muuttoliikettä koskevien uusien lainsäädäntömahdollisuuksien selvittämisestä, 22. syyskuuta Euroopan muuttoliikeagendan jälkeen annetusta komission toisesta ehdotuspaketista, 23. syyskuuta kansallisten parlamenttien kanssa hotspot-lähestymistavasta sekä muuttoliikkeen käsittelystä kansallisella ja paikallisella tasolla, 19. lokakuuta ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana, 10. marraskuuta komission tiedonannosta ”Pakolaiskriisin hallinta – Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2015)0510), 19. marraskuuta muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevasta EU:n sisäisestä ja ulkoisesta rahoituksesta, 10. joulukuuta EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla ja 21. joulukuuta rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokkaasta täytäntöönpanosta sekä asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten,

–  ottaa huomioon keskustelut, jotka käytiin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja kehitysvaliokunnan yhteiskokouksessa 1. huhtikuuta 2015 kehityksen ja muuttoliikkeen välisestä yhteydestä sekä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan ja ihmisoikeuksien alivaliokunnan yhteiskokouksessa 15. syyskuuta 2015 ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Välimeren alueen muuttovirtojen yhteydessä,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Lampedusassa syyskuussa 2015 vierailleen valtuuskunnan selonteon etsintä- ja pelastusoperaatioista sekä Tunisiassa lokakuussa 2015 vierailleen valtuuskunnan selonteon yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa muuttoliike-, turvapaikka- ja rajavalvonta-asioissa ja ottaa huomioon budjettivaliokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Sisiliassa heinäkuussa 2015 vierailleen yhteisen valtuuskunnan selonteon alueen muuttoliikepaineisiin vastaamisesta, myös erityisesti talousarvion näkökulmasta,

–  ottaa huomioon muuttoliikettä koskevan komission kymmenkohtaisen toimintasuunnitelman, joka esiteltiin Luxemburgissa 20. huhtikuuta 2015 pidetyssä ulkoasiainneuvoston ja sisäasioiden neuvoston yhteisessä istunnossa,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan muuttoliikeagenda” (COM(2015)0240),

–  ottaa huomioon 18. toukokuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (YUTP) 2015/778 keskisen Välimeren eteläosassa toteutettavasta Euroopan unionin sotilasoperaatiosta,

–  ottaa huomioon poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa kokoontuneiden EU:n suurlähettiläiden tekemän päätöksen aloittaa EUNAVFOR MED -operaation toinen vaihe ja nimetä se uudelleen ”operaatio Sofiaksi”(5) ja ottaa huomioon Nato-johtoiset operaatiot Egeanmerellä,

–  ottaa huomioon 9. lokakuuta 2015 annetun YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2240 (2015),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Siirtolaisten salakuljetuksen vastainen EU:n toimintasuunnitelma (2015–2020)” (COM(2015)0285),

–  ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan Eurodac-asetuksen täytäntöönpanosta sormenjälkien ottamisvelvollisuuden osalta (SWD(2015)0150),

–  ottaa huomioon komission suosituksen Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi (C(2015)3560) sekä oikeus- ja sisäasioiden neuvoston 20. heinäkuuta 2015 pidetyssä kokouksessa annetut neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätelmät 20 000:n selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön uudelleensijoittamisesta monenvälisten ja kansallisten järjestelmien avulla,

–  ottaa huomioon komission tulkitsevan huomautuksen hotspot-lähestymistavasta, 10. helmikuuta 2016 päivätyt tilannekatsaukset Kreikasta ja Italiasta sekä 4. maaliskuuta 2016 päivätyn tilanneselvityksen Kreikasta,

–  ottaa huomioon Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta 14. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523,

–  ottaa huomioon Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta 22. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601,

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kriisitilanteen siirtomekanismin perustamisesta sekä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta (COM(2015)0450),

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisesta kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU soveltamista varten ja direktiivin 2013/32/EU muuttamisesta (COM(2015)0452),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Palauttamista koskeva EU:n toimintaohjelma” (COM(2015)0453),

–  ottaa huomioon komission suosituksen palauttamistoimenpiteitä varten laaditusta jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten käyttöön tarkoitetusta yhteisestä ”palauttamiskäsikirjasta” (C(2015)6250) ja sen liitteen,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon julkisia hankintoja koskevista säännöistä nykyisessä turvapaikkakriisissä (COM(2015)0454),

–  ottaa huomioon Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisen tiedonannon ”EU:n ulkoisen toiminnan rooli Euroopan pakolaiskriisin ratkaisemisessa” (JOIN(2015)0040),

–  ottaa huomioon komission päätöksen Afrikka-hätärahaston perustamisesta vakauden lisäämiseksi sekä sääntelemättömän muuttoliikkeen ja pakkomuuton perimmäisten syiden ehkäisemiseksi (C(2015)7293),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan perustuvat välittömät operatiiviset, taloudelliset ja lainsäädäntötoimenpiteet” (COM(2015)0490) ja sen liitteet,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Pakolaiskriisin hallinta – Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2015)0510) ja sen liitteet,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan raja- ja rannikkovartiosto ja EU:n ulkorajojen tehokas valvonta” (COM(2015)0673) ja ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan raja- ja rannikkovartiostosta sekä asetuksen (EY) N:o 2007/2004, asetuksen (EY) N:o 863/2007 ja neuvoston päätöksen 2005/267/EY kumoamisesta (COM(2015)0671), ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisesta matkustusasiakirjasta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista varten (COM(2015)0668), ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietokantojen käyttöön perustuvien tarkastusten vahvistamisesta ulkorajoilla (COM(2015)0670), komission ehdotuksen neuvoston päätökseksi Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523 9 artiklan ja neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601 9 artiklan mukaisesti (COM(2015)0677) sekä komission suosituksen Turkin kanssa toteutettavasta vapaaehtoisesta humanitaarisen maahanpääsyn järjestelmästä (C(2015)9490),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle ”Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2016)0085),

–  ottaa huomioon komission suosituksen Kreikan tasavallalle kiireellisistä toimenpiteistä, jotka Kreikan on toteutettava asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla tehtävien siirtojen aloittamiseksi uudelleen (C(2016)0871),

–  ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601 mukaisten sisäisten siirtojen väliaikaisesta keskeyttämisestä 30 prosentin osalta Itävallalle osoitetusta hakijoiden määrästä (COM(2016)0080),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle ”Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi” (COM(2016)0120),

–  ottaa huomioon komission toisen kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle Turkin edistymisestä viisumivapautta koskevassa etenemissuunnitelmassa esitettyjen vaatimusten täyttämisessä (COM(2016)0140) ja siihen liittyvän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SWD(2016)0097),

–  ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi hätätilanteen tuen antamisesta unionin sisällä (COM(2016)0115), ja tulevan lisätalousarvion N.o 1/2016 budjettikohdan luomiseksi tätä välinettä varten,

–  ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä kokouksessaan 23. huhtikuuta 2015, kokouksessaan 25. ja 26. kesäkuuta 2015, muuttoliikkeestä pidetyssä EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten epävirallisessa kokouksessa 23. syyskuuta 2015, kokouksessaan 15. lokakuuta 2015, kokouksessaan 17. ja 18. joulukuuta 2015 ja kokouksessaan 18. ja 19. helmikuuta 2016 antamat päätelmät,

–  ottaa huomioon neuvoston turvallisista alkuperämaista kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015, muuttoliikkeestä kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015, palauttamispolitiikan tulevaisuudesta kokouksessaan 8. lokakuuta 2015, muuttoliikkeestä kokouksessaan 12. lokakuuta 2015, toimenpiteistä pakolais- ja muuttoliikekriisin käsittelemiseksi kokouksessaan 9. marraskuuta 2015, kansalaisuudettomuudesta kokouksessaan 4. joulukuuta 2015 ja muuttajien salakuljetuksesta kokouksessaan 10. maaliskuuta 2016 antamat päätelmät,

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2015 annetut puheenjohtajan päätelmät,

–  ottaa huomioon neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015 antamat päätelmät 20 000:n selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön uudelleensijoittamisesta monenvälisten ja kansallisten järjestelmien avulla,

–  ottaa huomioon 15. lokakuuta 2015 annetun EU:n ja Turkin yhteisen toimintasuunnitelman sekä sen 10. helmikuuta ja 4. maaliskuuta 2016 päivätyt täytäntöönpanokertomukset,

–  ottaa huomioon EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten 7. maaliskuuta 2016 antaman julkilausuman,

–  ottaa huomioon 8. lokakuuta 2015 annetun itäisen Välimeren ja Länsi-Balkanin reittiä käsitelleen korkean tason konferenssin julkilausuman sekä 25. lokakuuta 2015 pidetyssä kokouksessa annetun johtajien julkilausuman Länsi-Balkanin reitin pakolaisvirroista ja sen 10. helmikuuta 2016 päivätyn edistymiskertomuksen,

–  ottaa huomioon Vallettassa 11. ja 12. marraskuuta 2015 pidetyssä muuttoliikettä käsitelleessä EU–Afrikka-huippukokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja poliittisen julistuksen,

–  ottaa huomioon Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) työn ja selvitykset ja erityisesti sen vuotuisen selvityksen turvapaikkatilanteesta Euroopan unionissa 2014 sekä sen kuukausittaiset julkaisut turvapaikka-asioihin liittyvistä suuntauksista,

–  ottaa huomioon Frontexin työn ja selvitykset ja erityisesti sen vuotuisen riskianalyysin 2015 sekä sen riskianalyysiverkoston neljännesvuosittaiset selvitykset,

–  ottaa huomioon Europolin työn ja selvitykset ja erityisesti yhteisen operatiivisen Mare-ryhmän sekä ihmisten salakuljetusta tutkivan eurooppalaisen keskuksen (EMSC) perustamisen Europolin yhteyteen,

–  ottaa huomioon Eurojustin työn ja selvitykset ja erityisesti sen selvitykset ihmiskaupasta,

–  ottaa huomioon EU:n perusoikeusviraston työn, vuosikertomukset ja tutkimukset ja erityisesti sen tutkimukset työvoiman vakavista hyväksikäytön muodoista sekä laittomien siirtolaisten ja heidän kanssaan tekemisissä olevien henkilöiden kriminalisoinnista,

–  ottaa huomioon politiikkayksikkö C:n tutkimukset SEUT-sopimuksen 80 artiklan täytäntöönpanosta, uusista lähestymistavoista, vaihtoehtoisista väylistä ja keinoista päästä turvapaikkamenettelyjen piiriin kansainvälistä suojelua hakeville henkilöille, EU:hun suuntautuvaa työvoiman muuttoliikettä koskevien uusien lainsäädäntömahdollisuuksien selvittämisestä, Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän parantamisesta ja vaihtoehdoista Dublinin järjestelmälle, EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla sekä naispuolisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta EU:ssa ja ottaa huomioon politiikkayksikkö D:n tutkimuksen muuttoliikepolitiikkaan osoitetuista EU:n varoista: analyysi tehokkuudesta ja parhaista käytännöistä tulevaisuutta varten ja ulkoasioiden pääosaston politiikkayksikön tutkimuksen siirtolaisista Välimerellä ja ihmisoikeuksien suojelemisesta,

–  ottaa huomioon Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) tutkimukset ja erityisesti sen tutkimuksen vailla huoltajaa oleviin alaikäisiin liittyvistä toimista, käytännöistä ja tiedoista,

–  ottaa huomioon YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) työn ja selvitykset,

–  ottaa huomioon siirtolaisten ihmisoikeuksia käsittelevän YK:n erityisraportoijan työn ja selvitykset,

–  ottaa huomioon Euroopan neuvoston työn, selvitykset ja päätöslauselmat,

–  ottaa huomioon Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) työn ja selvitykset,

–  ottaa huomioon YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön työn ja selvitykset,

–  ottaa huomioon 3. ja 4. joulukuuta 2015 pidetyssä alueiden komitean 115. täysistunnossa hyväksytyn lausunnon Euroopan muuttoliikeagendasta,

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnot Euroopan muuttoliikeagendasta ja siirtolaisten salakuljetuksen vastaisesta EU:n toimintasuunnitelmasta,

–  ottaa huomioon 17. joulukuuta 2014 antamansa päätöslauselman Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen(6),

–  ottaa huomioon työasiakirjan SEUT-sopimuksen 80 artiklasta – yhteisvastuu ja oikeudenmukainen vastuunjako, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet,

–  ottaa huomioon työasiakirjan ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana,

–  ottaa huomioon työasiakirjan rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, mukaan lukien Frontexin ja muiden asiaankuuluvien virastojen rooli,

–  ottaa huomioon työasiakirjan turvallisten ja laillisten reittien luomisesta unioniin pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, mukaan lukien EU:n uudelleensijoittamispolitiikka ja kotouttamistoimet,

–  ottaa huomioon työasiakirjan asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten,

–  ottaa huomioon työasiakirjan muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevasta EU:n sisäisestä ja ulkoisesta rahoituksesta,

–  ottaa huomioon työasiakirjan Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokkaasta täytäntöönpanosta, mukaan lukien EASOn rooli,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön sekä ulkoasiainvaliokunnan, kehitysvaliokunnan, budjettivaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, liikenne- ja matkailuvaliokunnan, aluekehitysvaliokunnan, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan ja vetoomusvaliokunnan lausunnot (A8-0066/2016),

A.  toteaa 17. joulukuuta 2014 hyväksymässään päätöslauselmassa antaneensa kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan tehtäväksi arvioida asiaan liittyviä toimintapolitiikkoja, laatia suosituksia ja antaa täysistunnolle strateginen valiokunta-aloitteinen mietintö;

B.  ottaa huomioon, että Frontexin tietojen(7) mukaan vuonna 2015 EU:n ulkorajojen yli pyrki laittomasti 1,83 miljoonaa ihmistä, mikä on uusi ennätys verrattuna siihen, että unioniin saapui koko vuoden 2014 aikana 282 500 siirtolaista; toteaa, että IOM:n ja Unicefin tietojen mukaan noin 20 prosenttia kaikista meritse saapuvista siirtolaisista on lapsia(8);

C.  huomauttaa, että EASOn tietojen(9) mukaan vuonna 2015 ns. EU+ -alueella(10) tehtiin yli 1,4 miljoonaa kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ja määrä on kasvanut tasaisesti huhtikuusta, kun taas toistuvien hakemusten osuus on pienentynyt; ottaa huomioon, että noin kuusi prosenttia hakijoista sanoi olevansa vailla huoltajaa olevia alaikäisiä; toteaa, että helmikuussa 2016 kaikista Kreikkaan meritse saapuneista 22 prosenttia oli naisia ja 40 prosenttia lapsia(11);

D.  toteaa, että lapsen oikeuksista tehdyssä YK:n yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä;

E.  toteaa, että IOM:n(12) mukaan yli 3 771 henkilön ilmoitettiin kuolleen tai kadonneen Välimerellä vuonna 2015; ottaa huomioon, että 8. maaliskuuta 2016 mennessä 444 henkilön oli ilmoitettu hukkuneen Välimerellä; ottaa huomioon, että vuoden 2016 yhdeksän ensimmäisen viikon aikana kuoli 77 lasta – keskimäärin yli yksi päivässä; toteaa, että Europolin viimeaikaisten tietojen mukaan vähintään 10 000 ilman huoltajaa olevaa lasta on kadonnut saavuttuaan Eurooppaan;

F.  katsoo, että lokakuun 3. päivä olisi julistettava muistopäiväksi kaikille niille miehille, naisille ja lapsille, jotka menehtyvät pyrkiessään pakenemaan maastaan vainon, konfliktin ja sodan takia, sekä kaikille niille miehille ja naisille, jotka vaarantavat päivittäin henkensä heidän pelastamisekseen;

G.  toteaa, että tietyillä maailman alueilla on sotia ja väkivaltaa ja ne kärsivät äärimmäisen köyhyyden, ympäristön pilaantumisen ja nuorten mahdollisuuksien puuttumisen yhteisvaikutuksista, mikä saattaa lietsoa väkivaltaa ja turvattomuutta ja johtaa väestön uusiin muuttoliikkeisiin;

SEUT-sopimuksen 80 artikla – yhteisvastuu ja oikeudenmukainen vastuunjako, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet

H.  toteaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklassa asetetaan yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatteet unionin koko järjestelmän ytimeen ja että siitä saadaan oikeusperusta näiden periaatteiden panemiseksi täytäntöön unionin turvapaikka-, muuttoliike- ja rajavalvontapolitiikassa;

I.  huomauttaa, että yhteisvastuu voi olla niin sisäistä kuin ulkoistakin yhteisvastuuta; toteaa, että siirrot, turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen, operatiiviset tukitoimet, nykyisen Dublin-asetuksen ennakoiva tulkinta ja tilapäistä suojelua koskeva direktiivi ovat sisäisen yhteisvastuun välineitä, kun taas uudelleensijoittaminen, humanitaarinen maahanpääsy sekä etsintä- ja pelastustoimet merellä edistävät ulkoista yhteisvastuuta, ja korostaa, että pelastuspalvelumekanismi voi kohdistua molempiin;

J.  toteaa, että 3. maaliskuuta 2016 Italian vastaanottokeskuksissa siirtoa odottaneista 39 600 turvapaikanhakijasta ainoastaan 338 oli todella siirretty muihin jäsenvaltioihin ja Kreikan tapauksessa 66 400 kaavaillusta siirrosta oli kyetty toteuttamaan ainoastaan 322;

Ihmissalakuljetus, ihmiskauppa ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäyttö työvoimana

K.  toteaa, että ihmissalakuljetus, ihmiskauppa ja työvoiman hyväksikäyttö ovat erillisiä oikeudellisia ilmiöitä, joita käsitellään erillisissä oikeudellisissa kehyksissä unionissa ja kansainvälisesti ja jotka edellyttävät asianmukaisesti kohdennettuja toimia, vaikka ne käytännössä usein limittyvät toisiinsa; huomauttaa, että ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostot voivat muuttaa toimintatapojaan hyvin nopeasti, joten toimet on mukautettava niihin pikaisesti uusimpien ja paikkansapitävien tietojen perusteella; toteaa, että maahantulijoiden ihmissalakuljetuksen torjumiseksi toteutettavat toimet eivät saisi vaikuttaa toimiin, joilla annetaan humanitaarista apua laittomille maahantulijoille;

L.  katsoo, että ihmissalakuljetuksen, ihmiskaupan ja työvoiman hyväksikäytön torjunta edellyttää lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin toimia, kuten toimia rikollisverkostojen toiminnan estämiseksi ja rikollisten saattamiseksi oikeuden eteen, tietojen keräämistä ja analysointia, toimia uhrien suojelemiseksi ja laittomasti oleskelevien siirtolaisten palauttamiseksi, yhteistyötä kolmansien maiden kanssa sekä pidemmän aikavälin strategioita, joilla puututaan ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kohteena olevien henkilöiden kysyntään ja muuttoliikkeen perimmäisiin syihin, jotka pakottavat ihmisiä turvautumaan ihmissalakuljettajiin;

Rajaturvallisuus ja viisumipolitiikka, mukaan lukien ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston ja muiden asiaankuuluvien virastojen rooli

M.  ottaa huomioon, että tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä käsitellään parhaillaan useita rajaturvallisuuteen ja viisumipolitiikkaan liittyviä komission ehdotuksia, erityisesti ehdotusta asetukseksi unionin viisumisäännöstöstä (uudelleenlaatiminen) (2014/0094(COD)), ehdotusta asetukseksi kiertomatkaviisumin luomisesta (2014/0095(COD)) ja ehdotusta asetukseksi yhtenäisestä viisumin kaavasta turvallisuuden parantamiseksi (2015/0134(COD)); huomauttaa, että komissio on äskettäin esittänyt tällä alalla uusia ehdotuksia, jotka käsitellään tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen;

N.  katsoo, että sisärajavalvonnan poistaminen edellyttää ulkorajojen tehokasta valvontaa, johon sovelletaan korkeatasoisia yhteisiä vaatimuksia, sekä jäsenvaltioiden välistä tehokasta tietojenvaihtoa ja jokaisen perusoikeuksien täysimääräistä kunnioittamista;

O.  toteaa kehottaneensa unionin ulkorajayhteistyöstä huolehtivaa virastoa lujittamaan valmiuksiaan käsitellä mahdollisia perusoikeuksien loukkauksia, muun muassa sen kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa sovittujen työjärjestelyjen puitteissa, ja huomauttaa, että komission ehdotus uudeksi unionin ulkorajayhteistyöstä huolehtivaksi virastoksi sisältää valitusmekanismin;

P.  toteaa, että nykyisen viisumisäännöstön nojalla jäsenvaltio voi poiketa viisumihakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevista tavanomaisista edellytyksistä ”humanitaarisista syistä” (19 ja 25 artikla);

Turvallisten ja laillisten reittien luominen unioniin pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, mukaan lukien EU:n uudelleensijoittamispolitiikka ja kotouttamistoimet

Q.  toteaa, että 86 prosenttia maailman pakolaisista on muissa kuin teollisuusmaissa; ottaa huomioon, että rikollisverkostot ja ihmissalakuljettajat käyttävät hyväkseen unioniin pyrkivien vainoa tai sotaa pakenevien ihmisten epätoivoa;

R.  huomauttaa, että pakolaisille on vain rajoitetusti olemassa laillisia ja turvallisia reittejä päästä unioniin ja monet ottavat edelleen riskin ja käyttävät vaarallisia reittejä; katsoo, että jos turvapaikanhakijoille ja pakolaisille luotaisiin nykyisen lainsäädännön ja nykyisten käytäntöjen pohjalta uusia turvallisia ja laillisia reittejä päästä unioniin, unioni ja jäsenvaltiot saisivat paremman yleiskuvan suojelutarpeista ja unioniin suuntautuvasta muuttovirrasta ja samalla vietäisiin pohja ihmissalakuljettajien liiketoimintamallilta;

Kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä koskeva strategia, jossa käsitellään erityisesti alueellisia suojeluohjelmia, uudelleensijoittamista ja palauttamista sekä puututaan muuttoliikkeen perimmäisiin syihin

S.  toteaa, että EU:n ja kolmansien maiden yhteistyötä kehitetään poliittisilla välineillä, joita ovat alueellinen vuoropuhelu, kahdenvälinen vuoropuhelu, maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevat yhteiset toimintasuunnitelmat ja liikkuvuuskumppanuudet, oikeudellisilla välineillä, kuten ”globaaleihin sopimuksiin”, takaisinottosopimuksiin, viisumihelpotussopimuksiin ja viisumivapaussopimuksiin sisällytettävillä muuttoliikelausekkeilla, ja operatiivisilla välineillä, joihin kuuluvat alueelliset suojeluohjelmat, alueelliset kehitys- ja suojeluohjelmat, Frontexin työjärjestelyt ja EASOn yhteistyö kolmansien maiden kanssa;

T.  ottaa huomioon, että yksittäisillä jäsenvaltioilla on yhä muuttoliikettä koskevia tiiviitä ulkoisia toimia kahdenvälisellä tasolla;

U.  huomauttaa, että unioni on tehostanut ulkoista yhteistyötään kolmansien maiden kanssa muuttoliike- ja turvapaikka-asioissa puuttuakseen asianmukaisesti tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja se on käynnistänyt uusia yhteistyöaloitteita, joista voidaan mainita EU:n ja Turkin yhteinen toimintasuunnitelma, Länsi-Balkanin reitistä annetut sitoumukset ja Vallettan huippukokouksessa hyväksytty toimintasuunnitelma;

Asianmukaisten kanavien luominen laillista taloudellista muuttoliikettä varten

V.  ottaa huomioon, että unionin työikäisen väestön määrän ennustetaan pienentyvän 7,5 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä; huomauttaa, että työmarkkinoiden tarpeiden kehityksestä unionissa laadittujen ennusteiden mukaan tietyillä aloilla on jo nyt ja on myös tulevaisuudessa muodostumassa työvoimapulaa; toteaa, että kolmansien maiden kansalaisilla on monia vaikeuksia saada ulkomaiset tutkintonsa tunnustettua, joten he ovat usein ylikoulutettuja työhönsä;

W.  ottaa huomioon, että työvoiman muuttoliikettä koskeva nykyinen unionin toimintamalli on hajanainen ja on annettu useita direktiivejä, joissa keskitytään tiettyihin työntekijöiden ja sellaisten kolmansien maiden kansalaisten ryhmiin, joiden sallitaan tietyin edellytyksin tehdä työtä; huomauttaa, että tämän toimintamallin avulla voidaan puuttua vain lyhytaikaisiin erityistarpeisiin;

Analyysi sisäasioiden alan määrärahojen käyttämisestä muuttoliike- ja kehitysasioissa, hätärahastot mukaan lukien

X.  ottaa huomioon, että unionissa on useita rahoitusvälineitä, joilla voidaan rahoittaa jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden toimia muuttoliikkeen, turvapaikka-asioiden ja rajaturvallisuuden alalla; toteaa, että erityisesti jäsenvaltioiden määrärahat kohdennetaan pääasiassa turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston sekä sisäisen turvallisuuden rahaston kautta, mutta muuttoliikkeeseen liittyviin toimiin voidaan käyttää myös monia muita ohjelmia ja rahastoja; huomauttaa, että useat komission pääosastot ja EU:n ulkosuhdehallinto hallinnoivat kolmansille maille osoitettavaa rahoitusta, joka kohdennetaan pääosin kehitysyhteistyön rahoitusvälineen kautta;

Y.  katsoo, että budjettikohtien ja vastuualueiden nykyisen hajanaisuuden vuoksi voi olla hankalaa saada kattava käsitys siitä, miten määrärahat käytetään, ja jopa määrittää, paljonko unioni tarkalleen ottaen käyttää varoja muuttoliikkeeseen;

Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokas täytäntöönpano, mukaan lukien EASOn rooli

Z.  ottaa huomioon, että Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä käsittää yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, yhdenmukaista turvapaikka-asemaa ja yhteisiä turvapaikkamenettelyjä koskevat yhteiset säännöt, jotka ovat voimassa koko unionissa; toteaa, että monet kuulutukset ja myös rikkomista koskevat komission päätökset osoittavat kuitenkin, ettei järjestelmää ole pantu kokonaisuudessaan täytäntöön monissa jäsenvaltioissa; toteaa, että järjestelmän täytäntöönpano on välttämätöntä, jotta voidaan yhdenmukaistaa kansallista lainsäädäntöä ja edistää yhteisvastuuta jäsenvaltioiden keskuudessa, ja huomauttaa, että jäsenvaltiot voivat pyytää EASOlta tukea täyttääkseen järjestelmän vaatimukset; katsoo, että vastaanotto-olosuhteiden ja turvapaikkamenettelyjen yhdenmukaistaminen voi vähentää paremmat olosuhteet tarjoaviin maihin kohdistuvia paineita ja se on vastuunjaon kannalta keskeistä;

AA.  huomauttaa, etteivät Dublin-järjestelmän nykyiset mekanismit ole olleet objektiivisia eikä niiden avulla ole pystytty vahvistamaan oikeudenmukaisia perusteita kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin liittyvän vastuun määrittämiseksi eikä tarjoamaan pikaisesti suojelua; toteaa, ettei järjestelmää tällä hetkellä käytännössä sovelleta ja että siitä on nimenomaisesti poikettu kahdessa väliaikaisista siirroista tehdyssä neuvoston päätöksessä; ottaa huomioon, että komissio oli ilmoittanut esittävänsä ehdotuksen Dublin III -asetuksen varsinaisesta tarkistamisesta viimeistään maaliskuussa 2016;

AB.  ottaa huomioon, että vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot eivät saa syrjiä pakolaisia heidän rotunsa, uskontonsa tai lähtömaansa perusteella;

Yhteisvastuu

1.  huomauttaa, että muuttoliikettä koskevien unionin toimien on perustuttava yhteisvastuun periaatteeseen; toteaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklassa määrätty yhteisvastuun periaate kattaa turvapaikka-, maahanmuutto- ja rajavalvontapolitiikan; katsoo, että 80 artiklasta saadaan ”yhdessä” SEUT-sopimuksen 77–79 artiklan kanssa oikeusperusta yhteisvastuun periaatteen panemiseksi täytäntöön kyseisillä aloilla;

Etsintä- ja pelastustoimet

2.  pitää lähtökohtana sitä, että ihmishenkien pelastaminen on asetettava etusijalle ja että unionin ja jäsenvaltioiden asianmukainen rahoitus etsintä- ja pelastustoimiin on välttämätöntä; toteaa, että meritse saapuvien laittomien maahantulijoiden ja merellä sattuvien kuolemantapausten määrä on noussut huolestuttavasti ja että Euroopassa on edelleen parannettava toimia;

3.  toteaa, että ihmishenkien pelastaminen on selkeästi solidaarisuuden osoitus vaarassa olevia kohtaan, mutta se on myös kansainvälisessä oikeudessa vahvistettu oikeudellinen velvoite, sillä kaikki jäsenvaltiot ja itse unioni ovat ratifioineet YK:n merioikeusyleissopimuksen, jonka 98 artikla velvoittaa antamaan apua jokaiselle merihätään joutuneelle henkilölle;

4.  katsoo, että unionin pysyvä, luja ja tehokas vastaus etsintä- ja pelastustoimiin merellä on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan jatkossa estää Välimeren ylitystä yrittävien siirtolaisten kuolemat;

5.  toteaa tältä osin, että etsintä- ja pelastusvalmiuksia on lujitettava ja että jäsenvaltioiden hallitusten on annettava käyttöön lisää resursseja – sekä taloudellista apua että muita välineitä – unionin laajuisessa humanitaarisessa operaatiossa, jossa pyritään löytämään, pelastamaan ja auttamaan hädässä olevia maahanpyrkijöitä ja tuomaan heidät lähimpään turvalliseen paikkaan;

6.  huomauttaa, että yksityisten alusten päälliköitä tai kansalaisjärjestöjä, jotka aidosti auttavat merihätään joutuneita henkilöitä, ei saisi uhata rangaistuksella tällaisen avun antamisesta; katsoo, että kauppalaivoja ei pitäisi katsoa vaihtoehdoksi, jolla voidaan täyttää jäsenvaltioiden ja unionin etsintä- ja pelastusvelvoitteet;

Ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen torjunta

7.  vaatii erottamaan selkeästi toisistaan unioniin salakuljetettavat henkilöt ja unioniin suuntautuvan ihmiskaupan uhrit, sillä politiikkatoimien on oltava sekä asianmukaisesti yhdennettyjä että oikein kohdennettuja; toteaa, että ihmissalakuljetuksessa on yleensä kyse henkilön laittoman maahantulon järjestämisestä jäsenvaltioon, kun taas ihmiskaupassa kyse on hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvasta henkilön värväämisestä, kuljettamisesta tai vastaanottamisesta väkivallan, harhaanjohtamisen tai väärinkäytön avulla;

8.  katsoo, että muuttoliikkeeseen sovellettavaan kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan on välttämättä sisällyttävä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta harjoittavien rikollisverkostojen toiminta;

9.  on tyytyväinen laivaston tähänastiseen myönteiseen rooliin merihädässä olevien pelastamisessa ja rikollisverkostojen toiminnan estämisessä; tukee operaatio Sofian kaltaisten laivasto-operaatioiden tavoitteita ja korostaa, että ihmishenkiä on suojeltava ja kaikilla operaation osa-alueilla on varmistettava maahanpyrkijöiden hengen suojeleminen;

10.  painottaa, etteivät sotilasoperaatiot saisi olla etusijalla muuttoliikkeeseen sovellettavassa kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa, ja toistaa, ettei operaatio Sofia saa heikentää välineitä, joita jo käytetään Välimerellä ihmishenkien pelastamiseen merellä;

Unionin virastojen rooli ihmissalakuljetuksen torjunnassa

11.  huomauttaa, että rikolliset voivat muuttaa ja muuttavatkin toimintatapojaan hyvin nopeasti, joten politiikkatoimet on mukautettava uusimpiin ja paikkansapitäviin tietoihin; pitää myönteisenä edistysaskeleena sitä, että komissio hyväksyi 27. toukokuuta 2015 siirtolaisten salakuljetuksen vastaisen unionin toimintasuunnitelman, johon sisältyy ihmissalakuljetusta käsittelevän unionin erillisvirastojen yhteysryhmän perustaminen operatiivisen yhteistyön ja tietojenvaihdon parantamiseksi;

12.  painottaa, että olemassa olevia välineitä, kuten erillisvirastojen riskianalyyseja, olisi hyödynnettävä täysipainoisesti; huomauttaa, että unionin erillisvirastojen olisi tehtävä keskenään tehokasta yhteistyötä mutta myös tehostettava yhteistyötään jäsenvaltioiden kanssa; toteaa, että parantamalla toimien koordinointia voidaan kerätä tietoja kansallisella tasolla ja toimittaa ne edelleen erillisvirastoille;

Siirrot

13.  toteaa jälleen, että siirrot – toisin sanoen kansainvälistä suojelua hakevan tai sitä saavan henkilön siirtäminen yhdestä jäsenvaltiosta toiseen – ovat käytännön osoitus solidaarisuudesta unionin sisällä; muistuttaa lisäksi vaatineensa vuodesta 2009 alkaen sitovaa mekanismia turvapaikanhakijoiden jakamiseksi kaikkien jäsenvaltioiden kesken;

14.  huomauttaa, että neuvosto antoi viime vuonna kaksi päätöstä väliaikaisista siirtotoimenpiteistä unionissa (jäljempänä ’siirtopäätökset’)(13) ja että ne koskevat kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden siirtämistä Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenvaltioihin; toteaa, että siirtopäätöksillä ei tosin poisteta vastuunjakoa koskevia nykyisiä Dublinin sääntöjä, mutta ne merkitsevät silti ”väliaikaista poikkeusta” näistä säännöistä;

15.  pitää hätätilanteessa sovellettavien siirtotoimenpiteiden käyttöönottoa oikeansuuntaisena askeleena ja vaatii jäsenvaltioita täyttämään näihin toimenpiteisiin liittyvät velvoitteensa mahdollisimman pian;

16.  toteaa, että siirtopäätösten mukaisesti siirto koskee vain hakijaa, joka kuuluu sellaiseen kansalaisuuteen, jonka osuus kansainvälistä suojelua koskevista myönteisistä päätöksistä unionissa on ollut kolmen edeltävän kuukauden aikana Eurostatin tietojen perusteella vähintään 75 prosenttia; huomauttaa, että siirtopäätökset koskevat varsin pientä ihmismäärää ja että niiden ulkopuolelle jää paljon muista kolmansista maista tulleita hakijoita, joita ei voida siirtää muualle näiden päätösten nojalla;

17.  on huolissaan siitä, että jäsenvaltioiden, joihin maahantulijat ensiksi saapuvat, on nykyisten siirtopäätösten nojalla edelleen käsiteltävä monimutkaisemmat kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset (ja niitä koskevat muutoksenhaut), varauduttava pidempiin vastaanottoaikoihin ja koordinoitava sellaisten henkilöiden palautukset, jotka eivät lopulta ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun; toteaa jälleen, että minkä tahansa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän hallinnointia koskevan uuden järjestelmän on perustuttava yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaiseen vastuunjakoon;

18.  katsoo, että siirtopäätöksiin sisältyvien perusteiden eli jäsenvaltion BKT:n, jäsenvaltion väestömäärän, jäsenvaltion työttömyysasteen ja jäsenvaltion aiemmin vastaanottamien turvapaikanhakijoiden määrän lisäksi olisi otettava huomioon kaksi muuta perustetta: jäsenvaltion pinta-ala ja jäsenvaltion väestötiheys;

19.  katsoo, että hakijan toiveet olisi otettava siirtoa toteutettaessa huomioon niin hyvin kuin on käytännössä mahdollista; toteaa, että tämä on yksi keino ehkäistä edelleen liikkumista ja kannustaa hakijoita hyväksymään siirtopäätökset, mutta se ei saisi pysäyttää siirtoprosessia;

Uudelleensijoittaminen

20.  pitää uudelleensijoittamista yhtenä suositeltavista vaihtoehdoista turvallisen ja laillisen maahanpääsyn tarjoamiseksi unioniin pyrkiville pakolaisille ja kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville silloin, kun pakolaiset eivät voi palata kotimaahansa eivätkä saada tehokasta suojelua tai kotoutua vastaanottavaan maahan;

21.  huomauttaa lisäksi, että YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) alaisuudessa tapahtuva uudelleensijoittaminen on vakiintunut humanitaarinen ohjelma, ja pitää uudelleensijoittamista hyödyllisenä välineenä, jonka avulla voidaan hoitaa hallitusti kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden saapuminen jäsenvaltioiden alueelle;

22.  huomauttaa, että unionin ulkorajoille on saapunut ja saapuu jatkuvasti ennennäkemättömiä ihmisvirtoja ja kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden määrä kasvaa tasaisesti, joten unioni tarvitsee uudelleensijoittamiselle sitovan ja pakollisen lainsäädäntökehyksen, kuten komission muuttoliikeagendassa todetaan; katsoo, että kehyksen vaikuttavuuden takaamiseksi siinä on säädettävä uudelleensijoittamisesta merkittävälle määrälle pakolaisia siten, että otetaan huomioon unionissa kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden kokonaismäärä, ja että lisäksi on otettava huomioon UNHCR:n vuosittain julkaisemat maailmanlaajuiset uudelleensijoittamistarpeet;

23.  korostaa, että tarvitaan jäsenvaltioille pakollinen pysyvä unionin laajuinen uudelleensijoittamisohjelma, jossa tarjotaan uudelleensijoittamista merkittävälle määrälle pakolaisia siten, että otetaan huomioon unionissa suojelua hakevien henkilöiden kokonaismäärä;

Humanitaarinen maahanpääsy

24.  huomauttaa, että humanitaarista maahanpääsyä voidaan käyttää täydentämään uudelleensijoittamista, jotta voidaan tarpeen vaatiessa tarjota kiireellistä suojelua, usein väliaikaisesti, kaikkein heikoimmassa asemassa oleville eli vailla huoltajaa oleville alaikäisille tai vammaisille pakolaisille tai kiireellisen lääkinnällisen evakuoinnin tarpeessa oleville;

25.  korostaa, että siltä osin kuin uudelleensijoittaminen ei ole mahdollista kolmansien maiden kansalaisille, kaikkia jäsenvaltioita olisi kannustettava laatimaan ja panemaan täytäntöön humanitaarista maahanpääsyä koskevia ohjelmia;

Humanitaariset viisumit

26.  toteaa, että humanitaariset viisumit mahdollistavat kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden pääsyn kolmanteen maahan hakemaan turvapaikkaa; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään nykyisiä mahdollisuuksia tarjota humanitaarisia viisumeja etenkin haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille lähtö- tai kauttakulkumaissa sijaitsevissa unionin suurlähetystöissä ja konsulaateissa;

27.  katsoo, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden olisi voitava hakea unionin humanitaarista viisumia suoraan kaikissa jäsenvaltioiden konsulaateissa tai suurlähetystöissä ja, kun humanitaarinen viisumi arvioinnin perusteella myönnetään, sen haltijan olisi voitava saapua viisumin myöntäneen jäsenvaltion alueelle ainoana tarkoituksenaan esittää siellä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus; katsoo siksi, että unionin viisumisäännöstöä on tarpeen muuttaa sisällyttämällä siihen yksityiskohtaisempia säännöksiä humanitaarisista viisumeista;

Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä

28.  huomauttaa, että tarvitaan lisätoimia, jotta Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulisi aidosti yhdenmukainen;

29.  toteaa jälleen, että yhdenmukaistamisen tehostamiseksi on ehdottomasti tarpeen tehdä perusteellinen arviointi (komission arviointikertomusten muodossa) tämän paketin täytäntöönpanosta ja toteuttaa sen perusteella pikaisesti jatkotoimia, jos täytäntöönpano ei joissakin jäsenvaltioissa ole tyydyttävää;

30.  huomauttaa, että esimerkiksi hakemukset, joita ei voida ottaa tutkittavaksi, myöhemmät hakemukset, nopeutetut menettelyt ja rajamenettelyt ovat kaikki erityistapauksia, joissa turvapaikkamenettelydirektiivin uudelleenlaadinnan yhteydessä pyrittiin löytämään herkkä tasapaino järjestelmän tehokkuuden ja hakijoiden oikeuksien välille erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohdalla; korostaa, että tällainen tasapaino voidaan saavuttaa vain, jos lainsäädäntö pannaan täysimääräisesti ja asianmukaisesti täytäntöön;

31.  pitää tärkeänä kaikenlaisen maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädäntöön perustuvan säilöönoton tuomioistuinvalvontaa; muistuttaa, että niin kansainvälisessä oikeudessa kuin perusoikeuskirjassakin jäsenvaltioiden edellytetään tarkastelevan vaihtoehtoja säilöönotolle; kehottaa jäsenvaltioita soveltamaan oikein turvapaikkamenettelydirektiiviä ja vastaanotto-olosuhteita koskevaa direktiiviä, kun kyse on pääsystä säilöönottokeskuksiin;

32.  toteaa jälleen, että on tärkeää vähentää kansalaisuudettomien henkilöiden määrää, ja kannustaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön kansalaisuudettomuuden määrittämistä koskevia menettelyjä ja vaihtamaan keskenään hyviä käytäntöjä, jotka koskevat luotettavien tietojen keräämistä kansalaisuudettomista henkilöistä sekä kansalaisuudettomuuden määrittämistä koskevista menettelyistä;

Dublin III -asetuksen tarkistaminen

33.  huomauttaa, että Dublin III -asetuksen(14) toiminta on herättänyt monia kysymyksiä, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen ja yhteisvastuuseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä; toteaa, että nykyisessä järjestelmässä ei oteta riittävästi huomioon unionin ulkorajoilla sijaitseviin jäsenvaltioihin kohdistuvia erityisiä muuttoliikepaineita; katsoo, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä Dublinin periaatteen jatkuvat ongelmat ja että unionin on laadittava vaihtoehtoja sekä jäsenvaltioiden että kyseessä olevien muuttajien väliselle yhteisvastuulle;

34.  huomauttaa, että Dublin-asetuksella perustettuun järjestelmään kohdistuu paineita unioniin pyrkivien kasvavan määrän takia ja että tämä on osoittanut, että järjestelmä – sellaisena kuin se on pantu täytäntöön – on suurelta osin epäonnistunut kahden ensisijaisen tavoitteensa saavuttamisessa eli vastuunjakoa koskevien objektiivisten ja oikeudenmukaisten perusteiden vahvistamisessa ja nopean pääsyn tarjoamisessa kansainvälisen suojelun piiriin; toistaa suhtautuvansa varauksellisesti perusteeseen, jossa jäsenvaltio, johon hakija saapuu ensimmäisenä, määritetään nykyisin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi, ja katsoo, että tätä perustetta olisi tarkistettava;

35.  huomauttaa lisäksi, että hakijoiden edelleen liikkuminen on edelleen yleistä unionissa; pitää täysin selvänä, ettei Dublinin järjestelmää alun pitäen suunniteltu vastuun jakamiseksi jäsenvaltioiden kesken, vaan sen päätarkoituksena oli kohdentaa nopeasti vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä tietylle jäsenvaltiolle;

36.  katsoo, että siirtopäätösten perusteet olisi sisällytettävä suoraan vastuunjakoa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä koskeviin unionin vakiosääntöihin; korostaa, että Dublin-asetuksen uudelleentarkastelussa on tarpeen tarkastella uudelleen ”selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön” käsitettä, sillä ne maahantulijat ja pakolaiset, jotka eivät kuulu tähän ryhmään, olisivat silloin edelleen sen jäsenvaltion vastuulla, johon he ensiksi saapuvat;

37.  katsoo, että unionin olisi tuettava eniten turvapaikkahakemuksia vastaanottavia jäsenvaltioita oikeasuhteisella ja riittävällä taloudellisella ja teknisellä tuella; katsoo, että yhteisvastuuta ja vastuunjakoa koskevien toimenpiteiden käyttämisen perusteena on Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän laadun ja toiminnan parantaminen;

38.  huomauttaa, että yksi vaihtoehto Dublinin järjestelmän uudistamiseksi kokonaan olisi aloittaa hakemusten keskitetty keruu unionin tasolla – jolloin kunkin turvapaikanhakijan katsotaan hakevan turvapaikkaa koko unionissa eikä yksittäisessä jäsenvaltiossa – ja ottaa käyttöön keskitetty järjestelmä vastuun jakamiseksi unionista turvapaikkaa hakevien henkilöiden tapauksessa; toteaa, että tällaisessa järjestelmässä voitaisiin asettaa jäsenvaltiokohtaisesti tiettyjä maahantulijoiden määrään suhteutettuja kynnysarvoja, mikä voisi ehkä auttaa estämään edelleen liikkumista, sillä kaikki jäsenvaltiot olisivat täysipainoisesti mukana keskitetyssä järjestelmässä eikä niillä enää olisi yksittäistä vastuuta hakijoiden kohdentamisesta muille jäsenvaltioille; katsoo, että tällaisen järjestelmän toiminta voisi perustua tiettyihin unionin järjestelykeskuksiin, joista hakijat olisi jaettava unioniin; tähdentää, että vastuunjakoa koskevassa uudessa järjestelmässä on otettava huomioon perheen yhtenäisyyttä ja lapsen etua koskevat keskeiset käsitteet;

Vastavuoroinen tunnustaminen

39.  toteaa, että tällä hetkellä jäsenvaltiot tunnustavat toisten jäsenvaltioiden turvapaikkapäätökset vain silloin, kun ne ovat kielteisiä; toistaa, että myönteisten turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen jäsenvaltioissa on looginen vaihe SEUT-sopimuksen 78 artiklan 2 kohdan a alakohdan asianmukaisessa täytäntöönpanossa, koska siinä kehotetaan ottamaan käyttöön ”koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema”;

Tilapäistä suojelua koskeva direktiivi

40.  huomauttaa, että joukoittaisen maahantulon tilanteessa komissio voi omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion tekemän pyynnön tutkimisen jälkeen ehdottaa tilapäistä suojelua koskevan direktiivin 2001/55/EY(15) soveltamista; toteaa, että direktiivin soveltaminen edellyttää määräenemmistöllä hyväksyttyä neuvoston päätöstä; toteaa, että direktiiviä olisi sovellettava silloin, kun on vaara, että unionin turvapaikkajärjestelmä ei kykene käsittelemään siirtymään joutuneiden henkilöiden kolmansista maista tapahtuvaa tai tapahtuvaksi uhkaavaa joukoittaista maahantuloa; korostaa kuitenkin, ettei tilapäistä suojelua koskevan direktiivin mukaisia toimia ole koskaan käynnistetty sitten direktiivin antamisen vuonna 2001;

41.  huomauttaa, että tilapäistä suojelua koskevassa direktiivissä säädetään myös mahdollisuudesta evakuoida siirtymään joutuneita henkilöitä kolmansista maista ja että tällaisessa evakuoinnissa voitaisiin käyttää humanitaarisia käytäviä yhteistyössä UNHCR:n kanssa ja jäsenvaltioilla olisi velvoite – tarpeen mukaan – antaa kaikki apu viisumien saamiseksi;

42.  katsoo, että joidenkin etulinjan jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmät ovat jo selvästi ylikuormitettuja ja että tilapäistä suojelua koskevan direktiivin mukaiset toimet olisi – sen oman logiikan perusteella – pitänyt käynnistää; kehottaa joka tapauksessa antamaan ”joukoittaiselle maahantulolle” tämän direktiivin tarkistamisen yhteydessä selkeän määritelmän; toteaa, että tällainen tilapäistä suojelua koskevan direktiivin tarkistaminen voi olla osa Dublinin järjestelmän uudelleentarkastelua;

Kotouttaminen

43.  huomauttaa, että kaikkien yhteiskunnan toimijoiden osallistuminen on erittäin tärkeää, ja ehdottaa sen vuoksi, että parhaiden käytäntöjen vaihtoa olisi lujitettava tällä alalla kunnioittaen kuitenkin kotouttamistoimiin liittyvää jäsenvaltioiden toimivaltaa; korostaa, että kaikkien laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kotouttamistoimilla olisi edistettävä osallisuutta pikemminkin kuin eristäytymistä; toteaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla ja myös kaupungeilla on kotouttamisprosesseissa keskeinen rooli;

44.  painottaa, että vastaanottavien jäsenvaltioiden on tarjottava pakolaisille tukea ja mahdollisuuksia kotoutua ja rakentaa elämää uudessa yhteiskunnassaan; huomauttaa, että tähän olisi välttämättä sisällytettävä majoitus, luku- ja kirjoitustaidon kurssit sekä kielikurssit, kulttuurien välinen vuoropuhelu, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus ja myös tosiasiallinen mahdollisuus osallistua yhteiskunnan demokraattisiin rakenteisiin – kuten aseman määrittelyä koskevassa direktiivissä(16) säädetään; toteaa, että pakolaisilla – aivan kuten unionin kansalaisillakin – on sekä oikeuksia että velvoitteita vastaanottavissa jäsenvaltioissa; korostaa sen vuoksi, että kotouttaminen on kaksisuuntainen prosessi ja että unionin perustana olevien arvojen kunnioittamisen, kuten myös pakolaisten perusoikeuksien kunnioittamisen, on oltava olennainen osa kotouttamisprosessia;

45.  toteaa jälleen, että vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin 15 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on päätettävä, millä edellytyksillä kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle sallitaan pääsy niiden työmarkkinoille, edellyttäen, että tällainen pääsy on tosiasiallista ja siinä noudatetaan kyseisen artiklan 1 kohdassa säädettyä määräaikaa; toteaa, että saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä asettaa etusijalle unionin kansalaiset ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltioiden kansalaiset sekä laillisesti oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset;

46.  katsoo, että jos unionissa kansainvälistä suojelua saava henkilö on saanut työtarjouksen muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hän saa kansainvälistä suojelua, hänen olisi voitava ottaa vastaan tällainen tarjous;

47.  toteaa, että ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen tehostaminen on yksi käytännön keino varmistaa, että unionissa jo olevat kolmansien maiden kansalaiset voivat kotoutua sinne paremmin, ja vaatii komissiota esittämään tästä asianmukaisia ehdotuksia;

48.  kannustaa toteuttamaan yksityisiä ja yhteisöllisiä kotouttamisohjelmia henkilöille, jotka on otettu uudelleensijoittamisen piiriin, yhteistyössä jäsenvaltioiden ja paikallisviranomaisten kanssa ja niiden parhaita käytäntöjä hyödyntäen;

Perheen yhtenäisyys

49.  kannustaa jäsenvaltioita pyrkimään siihen, että perheet pidetään yhdessä, sillä pitkän aikavälin kotoutumisnäkymät paranevat, kun ihmiset voivat keskittyä uuden elämän rakentamiseen eikä heidän tarvitse huolehtia epävarmoissa oloissa yhä elävien perheenjäsenten tilanteesta;

50.  korostaa, että jäsenvaltioiden olisi poistettava kaikki oikeudelliset ja käytännön esteet, jotta perheenyhdistämistä koskevia päätöksiä voitaisiin nopeuttaa;

51.  pitää tärkeänä, että ennen kuin Dublin-asetusta uudistetaan perusteellisesti, jäsenvaltiot hyödyntävät useammin harkintavaltalausekkeita kunnioittaakseen perheen yhtenäisyyden periaatetta;

Lapset

52.  korostaa, että unioniin saapuvat lapset ovat haavoittuvassa asemassa, ja palauttaa mieliin, että jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdelluksi ensisijaisesti lapsena; vaatii jäsenvaltioita soveltamaan täysimääräisesti vailla huoltajaa olevia alaikäisiä koskevia Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän erityissäännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi oikeusavun saatavuutta, edunvalvontaa, terveydenhuollon, majoituksen ja koulutuksen saatavuutta sekä oikeutta siihen, että heille puhutaan heidän ymmärtämäänsä kieltä ja että heitä haastattelevat asianmukaisesti koulutetut virkailijat; toteaa jälleen, etteivät jäsenvaltiot saisi ottaa lapsia säilöön sillä perusteella, että he ovat siirtolaisia;

53.  huomauttaa, että tuki, tiedotus ja suojelu olisi ulotettava koskemaan vailla huoltajaa olevia ja huoltajastaan eroon joutuneita lapsia heidän etunsa mukaisesti ja että näiden lasten tekemien perheenyhdistämistä koskevien hakemusten käsittelyä olisi nopeutettava;

54.  toteaa, että tehokas edunvalvonta ja lapsen huomioon ottava suojelujärjestelmä ovat keskeisessä asemassa estettäessä vailla vanhempien huolenpitoa olevien lasten huonoa kohtelua, laiminlyöntiä ja hyväksikäyttöä; toteaa, että on tärkeää määritellä unionin suuntaviivat sellaiselle edunvalvontajärjestelmälle, jonka avulla pyritään antamaan riittävää tukea ja suojelua ja takaamaan ulkomaisten ja oman maan lasten yhdenvertainen kohtelu;

55.  katsoo, että iän arviointi olisi toteutettava tavalla, joka on vähiten invasiivinen, ja että sen olisi oltava monialainen, turvallinen ja lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ihmisarvoa kunnioittava, siinä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tyttöihin ja se olisi annettava riippumattomien ja pätevien ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden tehtäväksi;

56.  kehottaa jäsenvaltioita keräämään eriteltyjä tietoja pakolais- ja siirtolaislasten tilanteesta, jotta voidaan parantaa järjestelmien valmiuksia kotouttaa nämä lapset;

Palauttaminen

57.  katsoo, että jos henkilön ei hänen turvapaikkahakemuksensa yksilöllisen arvioinnin jälkeen katsota voivan saada suojelua unionissa, hänet on palautettava turvallisesti osana Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asianmukaista täytäntöönpanoa;

58.  toteaa, että unionin palauttamisjärjestelmää on tehostettava, sillä vuonna 2014 pystyttiin tosiasiallisesti palauttamaan 36 prosenttia niistä kolmansien maiden kansalaisista, jotka oli määrätty poistumaan unionista;

59.  katsoo, että takaisinottojen tehostamiseksi ja palauttamisten johdonmukaisuuden varmistamiseksi Euroopan tasolla on tarpeen tehdä uusia EU:n takaisinottosopimuksia, joiden olisi oltava etusijalla jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin nähden;

60.  katsoo, että muuttajien palauttaminen olisi aina toteutettava turvallisesti noudattaen täysin asianosaisten perusoikeuksia ja prosessuaalisia oikeuksia ja vain silloin, kun maa, johon heidät palautetaan, on heille turvallinen; toistaa tältä osin, että vapaaehtoinen paluu olisi asetettava pakkoon perustuvan paluun edelle;

61.  katsoo, että jäsenvaltioiden yritykset ”käännyttää” maahantulijoita ilman, että heille annetaan mahdollisuutta hakea turvapaikkaa, ovat unionin lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden vastaisia ja että komission olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin kaikkia tällaisia ”käännytyksiä” yrittäviä jäsenvaltioita vastaan;

Luettelo turvallisista alkuperämaista

62.  panee merkille komission tuoreen ehdotuksen turvallisia alkuperämaita koskevan unionin luettelon laatimisesta ja turvapaikkamenettelydirektiivin(17) muuttamisesta; huomauttaa, että jos unionin luettelosta tulisi jäsenvaltioille pakollinen, se voisi periaatteessa olla tärkeä väline turvapaikkaprosessin ja myös palauttamisen helpottamiseksi;

63.  pitää valitettavana nykytilannetta, jossa jäsenvaltiot käyttävät toisistaan poikkeavia turvallisten maiden luetteloja, mikä estää yhdenmukaisen soveltamisen ja kannustaa edelleen liikkumiseen;

64.  korostaa, että turvallisten alkuperämaiden luettelo ei saisi missään tapauksessa heikentää periaatetta, jonka mukaan jokaiselle henkilölle on annettava mahdollisuus hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa asianmukaiseen yksilölliseen tarkasteluun;

Rikkomismenettelyt

65.  huomauttaa, että syyskuussa 2015 komissio joutui tekemään 40 rikkomispäätöstä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanosta 19:ää jäsenvaltiota vastaan ja että niiden lisäksi vireillä oli jo 34 tapausta; toistaa, että parlamentti olisi pidettävä täysin ajan tasalla menettelyistä, jotka komissio panee vireille sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole panneet täytäntöön unionin lainsäädäntöä tällä alalla tai ovat panneet sen täytäntöön puutteellisesti;

66.  tähdentää jälleen pitävänsä olennaisen tärkeänä, että sitten kun unionin lainsäädäntö on hyväksytty, jäsenvaltiot pitävät lupauksensa ja panevat lainsäädännön täytäntöön;

67.  toteaa myös, että on mahdotonta arvioida asianmukaisesti Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tiettyjen osatekijöiden etuja ja haittoja, sillä monet jäsenvaltiot eivät ole vielä panneet lainsäädäntöä täysimääräisesti täytäntöön;

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (EASO)

68.  suosittaa, että EASOsta kehitetään pitkällä aikavälillä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän pääkoordinaattori, jotta voidaan taata järjestelmän sääntöjen yhteinen soveltaminen; toistaa, että kun Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulee aidosti eurooppalainen, EASOn on kehityttävä jäsenvaltioiden asiantuntijoiden ryhmästä täysipainoiseksi unionin virastoksi, joka tarjoaa operatiivista tukea jäsenvaltioissa ja ulkorajoilla; korostaa tältä osin, että EASOlle on annettava lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tarvittavat rahoitus- ja henkilöresurssit;

69.  huomauttaa, että EASOn vuoden 2015 talousarvio siirtoa, uudelleensijoittamista ja ulkoista toimintaa varten oli vain 30 000 euroa; toteaa, että näin pieneen talousarvioon ei voida suhtautua vakavasti Välimeren tämänhetkisten tapahtumien vuoksi eikä siirtopäätöksissä EASOon tehtyjen lukuisien viittausten vuoksi; huomauttaa, että EASOn talousarviota, sen henkilöresursseja sekä sen siirtoon ja uudelleensijoittamiseen osoittamia määriä on lisättävä huomattavasti lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä;

Frontex sekä ehdotettu uusi Euroopan raja- ja rannikkovartiosto

70.  panee merkille Frontexin viimeaikaisen roolin avun antamisessa merihädässä oleville aluksille tai henkilöille ja antaa tunnustusta panoksesta, jonka se on antanut yhteisissä Triton- ja Poseidon-operaatioissa monien ihmishenkien pelastamiseen Välimerellä;

71.  huomauttaa, että äskettäin ehdotetun Euroopan raja- ja rannikkovartioston on määrä korvata Frontex ja tarkoitus varmistaa eurooppalainen yhdennetty valvonta ulkorajoilla, jolloin tavoitteena on hallita muuttoliikettä tehokkaasti ja varmistaa korkea turvallisuuden taso unionissa ja samalla suojata henkilöiden vapaa liikkuvuus unionin sisällä perussopimusten ja niiden pöytäkirjojen mukaisesti; toteaa, että jäsenvaltiot, jotka ovat Schengenin sopimusten osapuolia mutta eivät vielä kuulu Schengen-alueeseen, jolta on poistettu sisärajavalvonta, voivat osallistua kaikkiin uuden ehdotuksen mukaisiin toimiin ja/tai hyötyä niistä;

72.  odottaa neuvotteluja, jotka ehdotuksesta käydään lainsäätäjien sisällä ja välillä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen SEUT-sopimuksen 294 artiklan mukaisesti;

Schengen sekä ulkorajojen valvonta ja turvallisuus

73.  toteaa, että unioni on Schengen-alueen perustamisesta lähtien ollut alue, jolla ei ole sisärajoja, ja Schengen-maat ovat kehittäneet Schengen-alueen ulkorajoja koskevan vaiheittaisen yhteisen politiikan, ja huomauttaa, että tällaisen järjestelmän perusajatuksena on aina ollut, että sisärajavalvonnan poistaminen edellyttää vastaavasti toimenpiteitä Schengen-alueen ulkorajojen vahvistamiseksi ja tietojenvaihtoa Schengenin tietojärjestelmässä (SIS);

74.  toteaa, että Schengen-alueen yhtenäisyys ja sisärajavalvonnan poistaminen edellyttävät ulkorajojen tehokasta valvontaa, jolloin kaikki jäsenvaltiot soveltavat ulkorajoilla korkeatasoisia yhteisiä vaatimuksia ja vaihtavat tehokkaasti tietoja keskenään;

75.  myöntää, että unionin on lujitettava ulkorajojensa suojelua ja kehitettävä edelleen Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää ja että tarvitaan toimia Schengen-alueen valmiuksien tehostamiseksi, jotta voidaan ratkaista Eurooppaan kohdistuvat uudet haasteet ja taata turvallisuuden ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden perusperiaatteet;

76.  huomauttaa, että pääsyä Schengen-alueelle valvotaan yleensä ulkorajoilla Schengenin rajasäännöstön nojalla ja että lisäksi monien kolmansien maiden kansalaiset tarvitsevat viisumin päästäkseen Schengen-alueelle;

77.  toistaa UNHCR:n kannan, että perusoikeuksien ja kansainvälisten velvoitteiden kunnioittaminen voidaan varmistaa vain, jos toimintatavat ja suunnitelmat vastaavat näitä velvoitteita niin maa-, meri- kuin ilmarajoillakin toimiville rajavartijoille annettavassa selkeässä käytännön ohjeistuksessa; toteaa, että unionin pelastuspalvelumekanismia on vahvistettava edelleen, jotta voidaan vastata sellaisiin laajalle ulottuviin tapahtumiin, jotka vaikuttavat merkittävään määrään jäsenvaltioita;

78.  korostaa jälleen nimenomaan turvapaikka-asioita ja muuttoliikettä koskevan lainsäädännön osalta, että sisä- ja ulkorajoista annettu lainsäädäntö voi olla tehokasta vain, jos jäsenvaltiot toteuttavat asianmukaisesti unionin tasolla sovitut toimenpiteet; pitää olennaisen tärkeänä, että paineiden lisääntyessä jäsenvaltiot tehostavat toimenpiteiden toteuttamista ulkorajoilla, sillä näin voidaan jossakin määrin lievittää kansalaisten turvallisuuteen liittyviä pelkoja;

79.  panee merkille, että komissio teki 15. joulukuuta 2015 Schengenin rajasäännöstön kohdennettua tarkistamista koskevan ehdotuksen, jossa se esitti kaikkiin unionin kansalaisiin (ei ainoastaan kolmansien maiden kansalaisiin) kohdistuvia tietokantojen käyttöön perustuvia systemaattisia tarkastuksia Schengen-alueen ulkorajoilla;

80.  pitää Schengen-aluetta yhtenä Euroopan yhdentymisen suurimmista saavutuksista; huomauttaa, että Syyrian konfliktin ja muiden sen lähialueen selkkausten takia unioniin on saapunut ennätysmäärä pakolaisia ja siirtolaisia, mikä on puolestaan tuonut esille puutteita joissakin unionin ulkorajojen osissa; on huolestunut siitä, että tämän vuoksi tietyt jäsenvaltiot ovat kokeneet tarvetta sulkea sisärajansa tai ottaa käyttöön tilapäisiä rajatarkastuksia, mikä vaarantaa koko Schengen-alueen toimivuuden;

Hotspot-lähestymistapa

81.  muistuttaa, että Euroopan muuttoliikeagendassa komissio ehdotti ns. hotspot-lähestymistapaa, jossa ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto, EASO, Europol ja Eurojust tarjoavat jäsenvaltioille operatiivista apua kukin oman toimeksiantonsa mukaisesti;

82.  huomauttaa tältä osin, että unionin virastoille on annettava tarvittavat resurssit, jotta ne voivat hoitaa niille osoitetut tehtävät; vaatii, että unionin virastot ja jäsenvaltiot pitävät parlamentin täysin ajan tasalla järjestelykeskuksissa tehdystä työstä;

83.  huomauttaa, että kummassakin siirtopäätöksessä säädetään Italialle ja Kreikalle järjestelykeskuksissa annettavasta operatiivisesta tuesta, joka koskee maahantulijoiden seulontaa heidän saapuessaan maahan ensimmäisen kerran, heidän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa kirjaamista, siirtämistä koskevan tiedon tarjoamista hakijoille, sellaisten henkilöiden palauttamisen järjestämistä, jotka eivät ole hakeneet kansainvälistä suojelua ja joilla ei muuten ole oikeutta jäädä maahan tai joiden hakemus on hylätty, sekä itse siirtomenettelyn kaikkien vaiheiden helpottamista;

84.  vaatii perustamaan järjestelykeskukset mahdollisimman pian, jotta kyseisille jäsenvaltioille voidaan antaa konkreettista operatiivista apua; kehottaa osoittamaan teknisiä ja taloudellisia resursseja sekä tukea jäsenvaltioille, joihin maahantulijat ensiksi saapuvat ja joihin kuuluvat esimerkiksi Italia ja Kreikka, jotta voidaan mahdollistaa kaikkien unioniin saapuvien henkilöiden nopea ja tehokas rekisteröinti ja ohjaaminen toimivaltaisten viranomaisten piiriin täysin heidän perusoikeuksiaan kunnioittaen; katsoo, että unionin nopea ja tehokas tuki jäsenvaltioille sekä tällaisen tuen vastaanottaminen ovat tärkeitä keskinäisen luottamuksen kannalta;

85.  huomauttaa, että yhtenä järjestelykeskusten tärkeimmistä tehtävistä on auttaa unionia tarjoamaan nopeasti suojelua ja humanitaarista apua niitä tarvitseville; painottaa, että on huolehdittava tarkasti siitä, että maahantulijoiden luokittelu järjestelykeskuksissa toteutetaan täysin heidän oikeuksiaan kunnioittaen; toteaa kuitenkin, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden henkilöllisyyden asianmukainen tarkistaminen ensimmäisessä unionin alueella sijaitsevassa saapumispaikassa on omiaan helpottamaan uudistetun Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toimintaa yleensä;

Rikosoikeus ja muuttoliike

86.  huomauttaa, että komissio toteaa salakuljetuksen vastaisessa toimintasuunnitelmassaan harkitsevansa sitä, että se tarkistaisi neuvoston direktiiviä 2004/81/EY oleskeluluvasta, joka myönnetään yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa tekeville kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat ihmiskaupan uhreja tai jotka ovat joutuneet laittomassa maahantulossa avustamisen kohteiksi;

87.  katsoo, että tarkistaminen on tarpeen ja että olisi harkittava sellaisen järjestelmän käyttöönottoa, jonka avulla ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen uhrit voivat tulla esiin ja auttaa ihmiskauppiaan tai ihmissalakuljettajan asettamisessa syytteeseen pelkäämättä, että he itse joutuvat syytteeseen;

88.  toteaa, että komissio harkitsee laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä annetun neuvoston direktiivin 2002/90/EY tarkistamista; katsoo, ettei ketään, joka tarjoaa humanitaarista apua eri muodoissa sitä tarvitseville, saisi syyttää rikoksesta ja että tämä periaate olisi sisällytettävä unionin oikeuteen;

89.  korostaa, että ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostojen hajottamisessa keskeistä on myös asettaa etusijalle talousrikostutkinta, sillä rikollisverkostojen voittojen jäljitys ja takavarikointi on välttämätöntä, jos verkostoja halutaan heikentää ja lopulta hajottaa; vaatii tältä osin jäsenvaltioita saattamaan neljännen rahanpesunvastaisen direktiivin pikaisesti ja tehokkaasti osaksi lainsäädäntöään;

90.  toteaa, että tehokkaan rikostutkinnan varmistamiseksi on välttämätöntä kouluttaa oikeusalan toimijoita, jotta asianosaiset ymmärtävät täysin, mistä on kyse tässä ilmiössä, jota he pyrkivät torjumaan, ja he osaavat tunnistaa sen varhaisessa vaiheessa;

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa

91.  huomauttaa, että maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan (GAMM) turvapaikka-asioita ja kansainvälistä suojelua koskevaa pilaria olisi kehitettävä edelleen niin, että kolmannet maat osallistuvat siihen entistä tiiviimmin; toteaa, että tämän alan nykyisissä toimissa, joita toteutetaan alueellisissa suojeluohjelmissa sekä alueellisissa kehitys- ja suojeluohjelmissa, keskitytään kehittämään valmiuksia puuttua ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostojen toimintaan kolmansissa lähtö- ja kauttakulkumaissa; toteaa samalla, että näiden ohjelmien uudelleensijoittamista koskevalla osa-alueella on edelleen puutteita; katsoo, että valmiuksien kehittämistä ja uudelleensijoittamista koskevia toimia olisi tehostettava ja toteutettava yhdessä sellaisten kolmansien maiden kanssa, joissa on paljon pakolaisia;

92.  toteaa, että GAMM on perusväline, jossa vahvistetaan unionin ulkoisten muuttoliike-, turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikkojen tavoitteet; panee merkille, että sen piiriin kuuluu useita välineitä, kuten alueellinen vuoropuhelu, kahdenvälinen vuoropuhelu, liikkuvuuskumppanuudet, maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevat yhteiset toimintasuunnitelmat, takaisinottosopimukset, viisumihelpotussopimukset, viisumivapaussopimukset, alueelliset suojeluohjelmat sekä alueelliset kehitys- ja suojeluohjelmat;

93.  toteaa, että ulkoisessa ulottuvuudessa olisi keskityttävä yhteistyöhön kolmansien maiden kanssa Eurooppaan suuntautuvien laittomien ihmisvirtojen perimmäisten syiden käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi; katsoo, että painopisteen olisi edelleen oltava kumppanuuksissa ja yhteistyössä keskeisten lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaiden kanssa, esimerkiksi Khartumin ja Rabatin prosessin, muuttoliikettä ja liikkuvuutta koskevan EU:n ja Afrikan vuoropuhelun, Budapestin prosessin ja Prahan prosessin kautta;

94.  huomauttaa, että unionin ja sen jäsenvaltioiden on tuettava kolmansien maiden lainvalvontaviranomaisia valikoivasti ja otettava huomioon näiden viranomaisten maine siirtolaisten ihmisoikeuksien loukkaamisessa;

95.  suosittaa, että kaikessa yhteistyössä kolmansien maiden kanssa arvioitaisiin kyseisten maiden turvapaikkajärjestelmiä, niiden pakolaisille antamaa tukea ja niiden kykyä ja halukkuutta torjua näihin maihin suuntautuvaa ja niiden kautta kulkevaa ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta;

96.  vaatii unionia auttamaan kolmansia maita vahvistamaan turvapaikkajärjestelmiään ja kotouttamisstrategioitaan, jotta kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat kolmansien maiden kansalaiset voivat hakea suojelua näistä maista; katsoo, että unionin on otettava kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä käyttöön kaikkia osapuolia hyödyttävä lähestymistapa eli lähestymistapa, josta on hyötyä unionille, kyseiselle kolmannelle maalle sekä pakolaisille ja muuttajille tässä maassa;

97.  huomauttaa, että unioni on tehostanut ulkoista yhteistyötään kolmansien maiden kanssa muuttoliike- ja turvapaikka-asioissa puuttuakseen asianmukaisesti tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja se on käynnistänyt uusia yhteistyöaloitteita, kuten EU:n ja Turkin yhteisen toimintasuunnitelman; korostaa tältä osin, että kaikkien osapuolten on täytettävä toimintasuunnitelmasta johtuvat sitoumuksensa, kuten puututtava syyrialaisten joukoittaisen maahantulon perimmäisiin syihin ja tehostettava yhteistyötä tilapäisen suojelun saavien syyrialaisten ja heitä vastaanottavien yhteisöjen tukemiseksi Turkissa, ja Turkin on täytettävä sitoumuksensa estääkseen laittomat muuttovirrat sen alueelta unioniin;

Valistuskampanjat

98.  huomauttaa, että monet salakuljetettavat henkilöt ovat jossakin määrin tietoisia Eurooppaan suuntautuvan mahdollisesti vaarallisen matkan riskeistä mutta päättävät silti lähteä matkalle, koska he arvioivat sen riskit lähtemättä jäämisen riskejä pienemmiksi;

99.  pitää ilahduttavana, että salakuljetuksen vastaisessa toimintasuunnitelmassa uusien valistuskampanjoiden käynnistäminen kytketään nykyisten kampanjoiden arviointiin; suosittaa, että kampanjoissa annettaisiin tietoa suojeluaseman määrittämisperusteista unionissa, sillä jotkut voivat päättää olla lähtemättä, kun he tietävät, että vaarallisella matkalla riskin ottavat siirtolaiset palautetaan, jos heille ei myönnetä suojeluasemaa;

Perimmäisiin syihin puuttuminen

100.  toteaa, että unionin on laadittava pitkän aikavälin strategia, jolla autetaan torjumaan kolmansien maiden työntötekijöitä (konflikti, vaino, etninen puhdistus, yleinen väkivalta tai muut tekijät, kuten äärimmäinen köyhyys, ilmastonmuutos tai luonnonkatastrofit), jotka pakottavat ihmiset turvautumaan ihmissalakuljetusverkostoihin, koska he näkevät tämän ainoana keinonaan päästä unioniin;

101.  toteaa, että myös siirtolaisten ihmisoikeuksia käsittelevä YK:n erityisraportoija on kehottanut unionia avaamaan laillisia maahanmuuttoväyliä, jotta siirtolaiset voivat käyttää virallisia maahantulo- ja maastapoistumiskanavia eikä heidän tarvitse turvautua ihmissalakuljetusverkostoihin;

102.  korostaa, että unioniin saapuvien pakolaisten määrä on viime aikoina kasvanut, mikä osoittaa, että ennaltaehkäisytoimet eivät yksinään riitä tämänhetkisen muuttoliikeilmiön hallitsemiseen;

103.  katsoo, että pitkällä aikavälillä on vauhditettava muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttavien geopoliittisten kysymysten ratkaisemista, sillä sota, köyhyys, korruptio, nälkä ja näköalattomuus ajavat ihmisiä edelleen pakoon Eurooppaan, ellei unioni yritä auttaa kyseisten maiden jälleenrakentamisessa; toteaa tämän tarkoittavan, että komission ja jäsenvaltioiden on myönnettävä varoja auttaakseen kolmansia maita niiden valmiuksien kehittämisessä esimerkiksi edistämällä investointeja ja koulutusta, lujittamalla turvapaikkajärjestelmiä ja parantamalla niiden täytäntöönpanoa, lisäämällä rajaturvallisuutta ja vahvistamalla oikeusjärjestelmää ja oikeuslaitosta;

Kolmansille maille myönnettävä rahoitus

104.  toteaa, että tärkein rahoitusväline kolmansille maille myönnettävässä rahoituksessa on kehitysyhteistyön rahoitusväline (DCI) ja siihen sisältyy unionin ainoa globaali temaattinen rahoitus muuttoliikkeelle globaaleja julkishyödykkeitä ja haasteita koskevassa ohjelmassa, jota hallinnoi kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden pääosasto (DEVCO); huomauttaa, että muut komission pääosastot ja unionin elimet osallistuvat DCI-välineen hallinnointiin, kuten toimitaan jäsenvaltioille suoraan kohdennettujen määrärahojen yhteydessä, siten, että unionin apua naapuruusmaille hallinnoi naapuruuspolitiikan ja laajentumisneuvottelujen pääosasto liittymistä valmistelevan tukivälineen avulla, humanitaarisesta avusta huolehtii humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosasto (ECHO) ja Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) hallinnoi vakautta ja rauhaa edistävää välinettä; toteaa, että muuttoliike- ja sisäasioiden pääosaston (HOME) hallinnoimat kaksi rahastoa – turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) ja sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) – sisältävät myös ulkoisen ulottuvuuden, joten kyseessä on ulkoisen rahoituksen kannalta uusi sidosryhmä;

105.  on ilahtunut siitä, että äskettäin perustettuun Afrikka-hätärahastoon on luvattu osoittaa 1,8 miljardia euroa, mikä osaltaan lisää kolmansille maille myönnettävää rahoitusta; kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan osuuksien suorittamista rahastoon;

106.  suosittaa, että maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan neljä temaattista pilaria eli i) laillinen muuttoliike ja liikkuvuus, ii) laiton muuttoliike ja ihmiskauppa, iii) kansainvälinen suojelu ja iv) muuttoliikkeen kehitysvaikutus olisivat yhtä tärkeitä unionin ulkopolitiikassa ja rahoituksessa;

Rahoituksen avoimuus

107.  huomauttaa, että unionin muuttoliikepolitiikkaa toteutetaan erilaisilla toimintapoliittisilla välineillä, joista jokaisella on omat tavoitteensa, joilla ei välttämättä ole yhteyksiä toisiinsa, ja katsoo, että rahoituksen koordinointi monien eri toimijoiden välillä on riittämätöntä; toteaa, että budjettikohtien ja vastuualueiden hajanaisuus synnyttää hallinnointirakenteen, jonka vuoksi voi olla hankalaa saada kattava käsitys siitä, miten käytettävissä olevat eri määrärahat kohdennetaan ja miten ne viime kädessä käytetään; toteaa myös, että tämä hajanaisuus vaikeuttaa sen määrittämistä, paljonko unioni yhteensä käyttää varoja muuttoliikepolitiikkaan;

108.  katsoo, että muuttoliikkeeseen niin unionin sisällä kuin sen ulkopuolellakin liittyvästä unionin rahoituksesta on saatava kattava käsitys, sillä tällaisen käsityksen puuttuminen on selkeä este avoimuudelle ja järkevälle päätöksenteolle; huomauttaa tältä osin, että yksi mahdollinen vaihtoehto voisi olla verkkosivusto, jolla on tietokanta kaikista unionin rahoittamista muuttoliikepolitiikkaan liittyvistä hankkeista; korostaa, että avoimuutta tarvitaan myös budjettikohdissa, jotta voidaan varmistaa riittävä rahoitus kaikissa unionin muuttoliikepolitiikan tavoitteissa;

109.  muistuttaa, että EU:n muuttoliikerahastojen myönteinen vaikutus edellyttää kansallisia ja unionin tason prosesseja, joilla varmistetaan avoimuus, tehokas valvonta ja vastuuvelvollisuus; katsoo, että olisi syytä harkita, kuinka valvonnasta ja arvioinnista voidaan tehdä jatkuvia eikä pelkästään jälkikäteen toteutettavia prosesseja, ja että tilintarkastustuomioistuimen roolia tässä asiassa olisi vahvistettava; toteaa, että olisi otettava käyttöön vertailukelpoisia laadullisia ja määrällisiä indikaattoreita, jotta voidaan mitata EU:n rahastojen vaikutus ja arvioida, ovatko rahastot saavuttaneet niille asetetut tavoitteet;

Muuttoliikkeeseen liittyvä lisärahoitus

110.  on tyytyväinen siihen, että unionin talousarvioon vuodeksi 2016 on otettu lisärahoitusta, jolla voidaan alkaa käsitellä tämänhetkistä muuttoliikeilmiötä; huomauttaa, että uusi rahoitus on enimmäkseen monivuotisen rahoituskehyksen 2014–2020 mukaista rahoitusta, jota on aikaistettu, joten unioni kuluttaa tänään sen, mikä oli tarkoitus kuluttaa huomenna;

111.  toteaa, että talousarviota koskeviin viimeaikaisiin ehdotuksiin ja unionin talousarviossa vuodeksi 2016 kaavailtuun lisärahoitukseen, kuten joustovälineen käyttöön, on syytä olla tyytyväinen, mutta keskipitkän ja pidemmän aikavälin rahoitus on edelleen ongelma; on huolestunut siitä, että turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston budjettikohtien määriin on ehdotettu korotuksia vuodeksi 2016, mutta rahastoon kaikkiaan rahoituskaudella 2014–2020 kohdennettavia varoja ei ole ehdotettu lisättäväksi; arvelee tämän tarkoittavan lopulta, että rahaston rahoitus ehtyy jo kauan ennen vuotta 2020;

112.  kannustaa jäsenvaltioita hyödyntämään täysin sellaisten rahastojen tarjoamia mahdollisuuksia, jotka eivät liity suoraan muuttoliikepolitiikkaan mutta joita voidaan käyttää alan toimien (kuten kotouttamistoimien) rahoittamiseen, ja mainitsee esimerkkinä Euroopan sosiaalirahaston, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston, Horisontti 2020 -ohjelman, Euroopan aluekehitysrahaston sekä perusoikeus- ja kansalaisuusohjelman;

113.  suosittaa, että vuoden 2016 loppuun kaavaillussa monivuotisen rahoituskehyksen uudelleenarvioinnissa kohdennettaisiin huomattavasti lisävaroja unionin talousarvion otsakkeeseen 3 (Kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus), jotta rahoitusta olisi saatavilla riittävästi muuttoliikkeen suuntausten perusteella, kun otetaan huomioon niistä aiheutuvat taloudelliset vaatimukset unionin ja jäsenvaltioiden turvapaikka-, muuttoliike- ja kotouttamispolitiikassa;

Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen

114.  huomauttaa, että kansalaisjärjestöjen suurena haasteena on toiminnan rahoituksen turvaaminen, koska valtaosa rahoituksesta on hankesidonnaista; toteaa, että olisi edistettävä maahantulijoiden auttamiseen tähtääviä vapaaehtoistyöntekijöiden ja kansalaisyhteiskunnan aloitteita, joita komission ja jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa rahoitettava; vaatii jäsenvaltioita ja komissiota tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan rahoittamaan hankkeita, joita hallinnoivat muuttoliike-, turvapaikka- ja kotouttamisasioita käsittelevät kansalaisyhteiskunnan organisaatiot;

115.  toteaa, että on varmistettava kansalaisyhteiskunnan osallistuminen unionin toimien ja kansallisten ohjelmien laatimiseen turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastossa vahvistetun kumppanuusperiaatteen mukaisesti; ehdottaa, että unionin tasolla harkittaisiin säännöllisiä kuulemisia komission sekä muuttoliike-, turvapaikka- ja kotouttamisasioita käsittelevien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välillä;

Väestönkehitys

116.  huomauttaa, että ennen kuin muuttovirrat unioniin kasvoivat vuonna 2015, OECD:n ja komission tutkimuksessa vuodelta 2014 ennustettiin unionin työikäisen väestön (15–64-vuotiaiden) määrän supistuvan 7,5 miljoonalla vuosina 2013–2020 ja arveltiin laskun olevan vielä selvempää, jos laskelmista jätetään pois nettomuutto, jolloin työikäisen väestön määrä vähenisi 11,7 miljoonalla;

117.  huomauttaa kuitenkin, että marraskuussa 2015 nuorisotyöttömyysaste kaikissa jäsenvaltioissa oli 20 prosenttia;

118.  toteaa vielä, että Eurostatin tuoreiden ennusteiden mukaan 65 vuotta täyttäneiden ja 15–64-vuotiaiden välinen suhde kohoaa 27,5 prosentista vuoden 2013 alussa noin 50 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä; huomauttaa, että tämä tarkoittaisi, että vanhushuoltosuhde laskisi nykyisestä neljästä työikäisestä henkilöstä jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohti enää kahteen työikäiseen jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohti;

Laillinen työvoiman muuttoliike

119.  toteaa, että oikeusperusta laillisen muuttoliikkeen hallintaan unionin tasolla löytyy SEUT-sopimuksen 79 artiklasta;

120.  huomauttaa, että SEUT-sopimuksen 79 artiklan 5 artiklassa nimenomaisesti varataan jäsenvaltioille oikeus päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle hakemaan työtä;

121.  huomauttaa, että Eurooppa 2020 -strategiassa mainitaan tarve harjoittaa työvoiman muuttoliikettä koskevaa kattavaa politiikkaa ja parantaa muuttajien kotouttamista, jotta unioni voi saavuttaa älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevat tavoitteensa;

122.  toteaa, että nykyinen unionin lainsäädäntökehys, jolla säännellään kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyä unionissa työskentelyä varten, on varsin hajanainen, sillä siinä keskitytään tiettyihin työntekijäryhmiin sen sijaan, että se koskisi yleisesti kaikkia siirtotyöläisiä;

123.  katsoo, että unionin on pitkällä aikavälillä annettava yleisempiä sääntöjä, jotka koskevat unionista työtä hakevien kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua, jotta voidaan korjata unionin työmarkkinoilla havaitut puutteet;

Tarve saada parempaa tietoa

124.  peräänkuuluttaa kattavaa näkemystä unionin työmarkkinoista, sillä se on välttämätön edellytys työmarkkinapolitiikan kehittämiselle; huomauttaa, että on tarpeen kehittää välineitä, joilla voidaan entistä paremmin havaita ja ennustaa unionin työmarkkinoiden nykyisiä ja tulevia tarpeita; ehdottaa tältä osin, että olemassa olevia välineitä – joita esimerkiksi Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop) tai OECD ovat kehittäneet – voitaisiin parantaa tai jopa yhdistää käyttämällä kansainvälisiä tilastoja mahdollisesta kolmansien maiden työvoiman tarjonnasta, jolloin tilanteesta saataisiin tarkempi kuva;

125.  katsoo, että paremmat tiedot ja tehokkaammat välineet tällaisten tietojen analysoimiseksi auttavat päättäjiä linjaamaan työvoiman muuttoliikettä koskevia tulevia politiikkatoimia ja että unionin ja jäsenvaltioiden olisi määritettävä työmarkkinoidensa puutteet, jolloin ne voisivat saada täytettyä työpaikat, jotka muuten jäisivät avoimiksi;

Työvoiman hyväksikäyttö

126.  toteaa, että työvoiman hyväksikäyttöä voi tapahtua ihmiskaupan tai ihmissalakuljetuksen seurauksena tai jopa ilman niitä, jolloin laittomia siirtolaisia hyväksi käyttävät henkilöt jäävät rankaisematta jäsenvaltioissa, joissa hyväksikäyttöä ei ole tässä muodossa kriminalisoitu;

127.  pitää valitettavana, että on todettu, että vähäinen riski paljastua laittomien siirtolaisten työvoimaa hyväksi käyttäväksi työnantajaksi ja/tai joutua tästä syytteeseen on merkittävä tekijä työvoiman hyväksikäytössä etenkin niillä toimialoilla, joilla hyväksikäytön riski on suurin (maatalous, rakennusala, hotelli- ja ravintola-ala, kotitaloustyö ja hoitopalvelut); katsoo, että rankaisemattomuuden torjumiseksi on välttämätöntä ensinnäkin varmistaa, että kaikenlainen työvoiman vakava hyväksikäyttö säädetään rangaistavaksi teoksi ja siitä langetetaan kansallisen lainsäädännön nojalla asianmukainen rangaistus, ja toiseksi lisätä työsuojelutarkastuksia riskialoilla;

128.  panee merkille, että tällä hetkellä työvoiman hyväksikäyttö on rangaistava teko monissa jäsenvaltioissa vain silloin, kun se tapahtuu ihmiskaupan muotona, jolloin lainsäädäntöön jää ammottava aukko kaikissa tapauksissa, joissa työvoiman hyväksikäyttäjät eivät ole osallistuneet ihmiskauppaan tai heidän osallistumistaan ei voida näyttää toteen;

129.  toteaa, että maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista annetussa direktiivissä 2009/52/EY säädetyt erityismenettelyt kantelujen helpottamiseksi olisi pantava täysimääräisesti täytäntöön ja niitä olisi sovellettava oikein käytännössä; katsoo, että on välttämätöntä tarjota lisäsuojelua ihmiskaupan uhreille ja unioniin salakuljetetuille henkilöille, jotka tekevät yhteistyötä ja helpottavat siten ihmiskauppaa ja/tai ihmissalakuljetusta harjoittavien asettamista syytteeseen; kehottaa myös tukemaan (ihmiskaupan vastaisessa strategiassa vuonna 2014 esitettyä) ajatusta perustaa ihmiskaupan vastainen eurooppalaisten yritysten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena olisi kehittää toimitusketjuja, joihin ei liity ihmiskauppaa;

130.  katsoo, että kaikissa toimissa, joilla pyritään kitkemään työvoiman hyväksikäyttö, on viime kädessä sovellettava kaksitahoista lähestymistapaa, jossa hyväksikäyttöä harjoittavat työnantajat saadaan asetettua tehokkaasti syytteeseen ja samalla suojellaan hyväksikäytön uhreja;

Sinistä korttia koskevan direktiivin tarkistaminen

131.  muistuttaa, että komissio ilmoitti muuttoliikeagendassaan aikomuksestaan tarkistaa kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten annettua direktiiviä (jäljempänä ’sinistä korttia koskeva direktiivi’) tarkastelemalla erityisesti sen soveltamisalaa (mahdollisuus sisällyttää soveltamisalaan yrittäjät, jotka ovat halukkaita investoimaan Eurooppaan) ja parantamalla EU:n sisäistä liikkuvuutta koskevia sääntöjä;

132.  toistaa, että komission täytäntöönpanokertomuksessa nykyisestä sinistä korttia koskevasta direktiivistä korostettiin direktiivin puutteita, kuten sitä, että yhdenmukaistamisen taso on erittäin alhainen, sillä direktiivissä annetaan jäsenvaltioille paljon täytäntöönpanoon liittyvää harkintavaltaa, erityisesti jäsenvaltioiden oikeus pitää yllä rinnakkaisia kansallisia järjestelmiä;

133.  katsoo myös, että direktiivissä olisi ilman muuta keskityttävä paitsi korkeasti koulutettuihin henkilöihin myös tiettyihin korkeaa pätevyyttä vaativiin ammatteihin, joissa on todettu esiintyvän työvoimapulaa; katsoo lisäksi, että sinistä korttia koskevan direktiivin tarkistamisen olisi oltava kunnianhimoinen ja kohdennettu ja siinä olisi pyrittävä poistamaan voimassa olevan direktiivin epäjohdonmukaisuudet, jotka koskevat etenkin rinnakkaisia kansallisia järjestelmiä; suosittaa, että harkittaisiin soveltamisalan tarkistamista siten, että sen piiriin kuuluisivat ne kolmansien maiden kansalaiset, jotka voivat auttaa korjaamaan unionin työmarkkinoilla havaitut puutteet;

o
o   o

134.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, EASOlle, Frontexille, Europolille, Eurojustille, perusoikeusvirastolle, eu-LISAlle, Euroopan neuvostolle, alueiden komitealle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle.

(1)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2014)0070.
(2)EUVL C 93, 9.3.2016, s. 165.
(3)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0176.
(4)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0317.
(5)http://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2015/09/28-eunavfor/
(6)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2014)0105.
(7)Frontexin uutiset, http://frontex.europa.eu/news/number-of-migrants-arriving-in-greece-dropped-by-half-in-november-cITv3V
(8)IOM ja Unicef, Data Brief: Migration of Children to Europe, http://www.iom.int/sites/default/files/press_release/file/IOM-UNICEF-Data-Brief-Refugee-and-Migrant-Crisis-in-Europe-30.11.15.pdf
(9)EASO Newsletter, marras-joulukuu 2015, https://easo.europa.eu/wp-content/uploads/EASO-Newsletter-NOV-DEC_-20151.pdf
(10)EU+ koostuu EU:n 28 jäsenvaltiosta sekä Norjasta ja Sveitsistä.
(11)UNHCR, Greece data snapshot, 7. maaliskuuta 2016.
(12)IOM, Missing Migrants -hanke, http://missingmigrants.iom.int/
(13)Neuvoston päätös (EU) 2015/1523 ja neuvoston päätös (EU) 2015/1601.
(14)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013, annettu 26. kesäkuuta 2013, kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 31).
(15)Neuvoston direktiivi 2001/55/EY, annettu 20. heinäkuuta 2001, vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi (EYVL L 212, 7.8.2001, s. 12).
(16)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU, annettu 13. joulukuuta 2011, vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (EUVL L 337, 20.12.2011, s. 9).
(17)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU, annettu 26. kesäkuuta 2013, kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 60).


Vuosikertomukset 2012–2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista
PDF 269kWORD 83k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 vuosikertomuksista 2012–2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (2014/2252(INI))
P8_TA(2016)0103A8-0301/2015

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon toimielinten välisen sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä(1),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltaisten yksiköiden 22. heinäkuuta 2011 sopimat käytännön järjestelyt SEUT-sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanosta päästäessä sopimukseen ensimmäisessä käsittelyssä,

–  ottaa huomioon 4. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman EU:n sääntelyn tilasta ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista – 19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011”(2),

–  ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 antamansa päätöslauselman toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista EU:n säädöskäytäntöön koskevasta 18. vuosikertomuksesta (2010)(3),

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman paremmasta säädöskäytännöstä, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista sekä järkevästä sääntelystä(4),

–  ottaa huomioon komission vuosikertomuksen 2012 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (COM(2013)0566) ja komission vuosikertomuksen 2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (COM(2014)0506),

–  ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin parlamenttien puhemieskonferenssin 21. huhtikuuta 2015 antamat päätelmät,

–  ottaa huomioon COSACin puolivuosittaiset kertomukset parlamentaarisen valvonnan menettelyjen ja käytäntöjen kehityksestä Euroopan unionissa 27. syyskuuta 2012, 17. toukokuuta 2013, 4. lokakuuta 2013, 19. kesäkuuta 2014 ja 14. marraskuuta 2014,

–  ottaa huomioon hallinnollista taakkaa tutkineen korkean tason riippumattoman työryhmän 14. lokakuuta 2014 julkaiseman loppuraportin ”Cutting Red Tape in Europe – Legacy and Outlook”(5),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 ja 132 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön ja kansainvälisen kaupan valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot (A8-0301/2015),

A.  ottaa huomioon, että vuonna 2012 komissio sai perusteltuja lausuntoja 83:stä lainsäädäntöehdotuksesta; ottaa huomioon, että vuonna 2012 huomautusten kokonaismäärä oli 292, mukaan luettuina ne huomautukset, joita ei voitu pitää perusteltuina lausuntoina;

B.  ottaa huomioon, että vuonna 2013 komissio sai perusteltuja lausuntoja 99:stä lainsäädäntöehdotuksesta; ottaa huomioon, että vuonna 2013 huomautusten kokonaismäärä oli 313, mukaan luettuina ne huomautukset, joita ei voitu pitää perusteltuina lausuntoina;

C.  ottaa huomioon, että vuonna 2012 kansalliset parlamentit antoivat 12 perusteltua lausuntoa Monti II -ehdotuksesta(6) ja että tämä edusti 19 ääntä (kynnys on 18), jolloin käynnistettiin ensimmäistä kertaa ns. keltaisen kortin menettely, joka edellyttää, että ehdotuksen esittänyt toimielin tarkistaa ehdotusta ja perustelee päätöksensä siitä, aikooko se peruuttaa ehdotuksensa, muuttaa sitä tai pitää sen voimassa;

D.  ottaa huomioon, että komissio peruutti Monti II -ehdotuksen mutta totesi, että ehdotus oli sen mielestä toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että ehdotus peruutettiin, koska sillä ei ollut riittävästi tukea Euroopan parlamentissa ja neuvostossa(7);

E.  ottaa huomioon, että vuonna 2013 kansalliset parlamentit antoivat 13 perusteltua lausuntoa Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta(8) ja että tämä edusti 18 ääntä, jolloin käynnistettiin toinen keltaisen kortin menettely;

F.  ottaa huomioon, että komissio totesi, että sen ehdotus oli toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että ehdotuksen peruuttaminen tai muuttaminen ei ollut tarpeen; ottaa huomioon, että komissio ilmoitti aikovansa ottaa perustellut lausunnot asianmukaisesti huomioon lainsäädäntömenettelyssä(9);

G.  ottaa huomioon, että monet kansalliset parlamentit olivat huolissaan komission lähestymistavasta ja pitivät komission esittämiä perusteita ja argumentteja riittämättöminä; ottaa huomioon, että Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta keskustelivat aiheesta;

H.  ottaa huomioon, että neuvoston kanssa Euroopan syyttäjänvirastosta sittemmin käydyissä neuvotteluissa viraston toimialaa ja työmenetelmiä on kavennettu verrattuna alkuperäiseen ehdotukseen, josta perustellut lausunnot annettiin;

I.  ottaa huomioon, että koska komissiolla on aloiteoikeus, sen vastuulla on varmistaa, että politiikan suunnittelun alkuvaiheessa tehdään oikeat valinnat sen suhteen, onko EU:n tasolla toteutettavien toimien ehdottaminen aiheellista ja millaisia toimia tässä tapauksessa olisi ehdotettava;

J.  ottaa huomioon, että komissio on tarkistamassa vaikutustenarviointiprosessiin sovellettavia suuntaviivoja myös toissijaisuuden ja suhteellisuuden näkökulmasta;

K.  ottaa huomioon, että parlamentti on perustanut oman vaikutustenarviointiyksikön, joka laati vuoden 2013 aikana 50 alustavaa arviota ja kaksi yksityiskohtaista arviota komission vaikutustenarvioinneista;

L.  ottaa huomioon, että kansalliset parlamentit ovat todenneet, että merkittävien ja lukuisien delegoitujen valtuuksien käyttäminen tekee käytännössä vaikeaksi arvioida, noudattaisivatko lopulliset säännöt toissijaisuusperiaatetta;

M.  ottaa huomioon, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden tarkastaminen sekä vaikutustenarviointi suoritetaan ainoastaan lainsäädäntöprosessin alussa;

1.  toteaa, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ovat Euroopan unionin perusperiaatteita;

2.  korostaa, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden olisi ohjattava unionin toimivallan käyttöä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa määrätyllä tavalla; pitää myönteisenä, että unionin toimielimet ja kansalliset parlamentit valvoivat huolellisesti sitä, miten näitä kahta periaatetta noudatettiin vuosina 2012 ja 2013;

3.  pitää myönteisenä, että kansalliset parlamentit ovat viime vuosina osallistuneet entistä tiiviimmin ja aktiivisemmin unionin lainsäädäntöprosessiin, sillä tämä on lisännyt tietoisuutta EU:n perustana olevista periaatteista ja myös toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista toimielinten välisissä yhteyksissä; panee kuitenkin merkille, että tässä asiassa tarvitaan vielä lisätoimia; ehdottaa, että komissio aloittaisi ensiksi vuotuisen keskustelun kunkin kansallisen parlamentin kanssa vahvistaakseen komission ja kansallisten parlamenttien välistä vuoropuhelua;

4.  uskoo lisäksi, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet ovat kaiken politiikan suunnittelun lähtökohta; pitää siksi tärkeänä, että lainsäädäntöprosessin alussa arvioidaan, voidaanko politiikan tavoitteet saavuttaa paremmin unionin tasolla kuin kansallisilla tai alueellisilla aloitteilla;

5.  pitää tärkeänä parlamentteja sekä niiden alueellisia vaikutuksia ja läheisyyttä kansalaisiin ja kehottaa tarvittaessa lisäämään niiden osallistumista ennakkovaroitusjärjestelmään;

6.  toteaa kuitenkin, että muutamat kansalliset parlamentit antavat suurimman osan kansallisten parlamenttien lausunnoista; kannustaa muita parlamentteja osallistumaan enemmän eurooppalaiseen keskusteluun;

7.  korostaa, että unionin toimielinten on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, jotka on kirjattu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklaan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen pöytäkirjaan N:o 2, ja toteaa, että ne ovat yleisluonteisia ja velvoittavat toimielimiä unionin toimivaltaa käytettäessä lukuun ottamatta unionin yksinomaisen toimivallan piiriin kuuluvia aloja, joilla toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta;

8.  katsoo, että toissijaisuusperiaatteen tarkistusmekanismi on erittäin tärkeä unionin toimielinten ja kansallisten instituutioiden yhteistyön kannalta;

9.  panee merkille, että komission valmistelemat vuosikertomukset ovat jossain määrin innottomia, ja kehottaa komissiota harkitsemaan, voisiko se paneutua kertomuksissaan yksityiskohtaisemmin siihen, miten toissijaisuutta ja suhteellisuutta noudatetaan unionin päätöksenteossa;

10.  panee merkille komission vuosien 2012 ja 2013 vuosikertomuksissa soveltaman käytännön, jossa tilastoja käytetään luokittelemaan kansallisten parlamenttien jostakin ehdotuspaketista antamat perustellut lausunnot vain yhdeksi perustelluksi lausunnoksi eikä kustakin yksittäisestä ehdotuksesta annetuksi perustelluksi lausunnoksi;

11.  toteaa, että kokonaisuutena perusteltujen lausuntojen osuus huomautusten kokonaismäärästä on kasvanut merkittävästi vuosiin 2010 ja 2011 verrattuna ja että vuonna 2012 perustellut lausunnot edustivat 25:tä prosenttia kaikista huomautuksista, mutta 2013 ne muodostivat 30 prosenttia kansallisten parlamenttien pöytäkirjan N:o 2 mukaisen menettelyn mukaisesti esittämistä huomautuksista; panee tältä osin merkille kansallisten parlamenttien kuulemisen lainsäädäntöprosessissa;

12.  toteaa, että vuonna 2012 kansalliset parlamentit käyttivät toissijaisuusperiaatteen osalta ensimmäistä kertaa ns. keltaisen kortin menettelyä vastauksena komission ehdotukseen asetukseksi työtaisteluoikeuden harjoittamisesta suhteessa sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen (Monti II); panee merkille, että vaikka komissio oli sitä mieltä, että toissijaisuusperiaatetta ei ollut rikottu, se peruutti ehdotuksen poliittisen tuen puutteen vuoksi; muistuttaa, että toinen ns. keltaisen kortin menettely käynnistettiin vuonna 2013 komission ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta; toteaa, että komissio oli sitä mieltä, että ehdotus oli toissijaisuusperiaatteen mukainen, ja päätti pitää sen voimassa;

13.  panee merkille, että kansallisten parlamenttien antamissa perustelluissa lausunnoissa viitataan siihen, että toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta tulkitaan monin tavoin; muistuttaa tässä yhteydessä, että perussopimuksissa vahvistettu toissijaisuusperiaate antaa unionille mahdollisuuden toimia ”aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla”; muistuttaa myös, että ”[s]uhteellisuusperiaatteen mukaisesti unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi”; kannustaa kansallisia parlamentteja toimimaan SEU-sopimuksen kirjaimen mukaisesti, kun ne arvioivat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamista; suosittelee voimakkaasti, että kansalliset parlamentit ja unionin toimielimet vaihtavat toissijaisuuden ja suhteellisuuden arviointia koskevia näkemyksiä ja käytäntöjä;

14.  toteaa, että kansallisten parlamenttien antamat perustellut lausunnot vaihtelevat merkittävästi esiin tuotujen kysymysten tyypin ja muodon mukaan; pitää valitettavana yhteisten mallien puuttumista, minkä vuoksi on vaikea arvioida, minkä perusteella kansalliset parlamentit esittävät lausuntoja;

15.  palauttaa mieliin, että aikaisemmissa parlamentin mietinnöissä on oltu huolissaan siitä, että toissijaisuutta ei ole otettu riittävästi huomioon komission laatimissa vaikutustenarvioinneissa; muistuttaa lisäksi, että komission vaikutustenarviointilautakunnan (IAB) vuosikertomuksissa on käsitelty tätä kysymystä; panee merkille, että IAB katsoi, että yli 30 prosenttia sen vuosina 2012 ja 2013 arvioimista vaikutustenarvioinneista sisälsi epätyydyttävän analyysin toissijaisuusperiaatteesta; on huolissaan siitä, että tämä määrä nousi 50 prosenttiin vuonna 2014, ja kehottaa komissiota puuttumaan tähän asiaan ja kääntämään tämän suuntauksen, kun se tarkistaa vaikutustenarviointeja koskevia suuntaviivoja;

16.  korostaa vaikutustenarviointien ratkaisevan tärkeää merkitystä päätöksenteon tukivälineenä lainsäädäntömenettelyssä ja painottaa, että tässä yhteydessä on pohdittava asianmukaisella tavalla toissijaisuuteen ja suhteellisuuteen liittyviä kysymyksiä;

17.  korostaa, että perusteelliset vaikutustenarvioinnit, joissa perusteellisesti arvioidaan toissijaisuuden noudattamista, ovat tärkeitä kansalaisten luottamuksen parantamiseksi, koska kansalaiset pitävät usein toissijaisuusperiaatetta demokraattisen prosessin keskeisenä tekijänä; korostaa siksi, että toissijaisuuden tehostettua tarkastamista voitaisiin pitää merkittävänä välineenä ns. demokratiavajeen vähentämisessä;

18.  toistaa edellä mainitussa 14. syyskuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa esittämänsä pyynnön, että komission ehdotetun lainsäädännön tueksi tekemiä vaikutustenarviointeja – joiden uudistamisesta keskustellaan parhaillaan – täydennettäisiin käyttämällä kansallisia vaikutustenarviointeja; uskoo, että parlamenttiin äskettäin perustetut vaikutustenarviointiyksiköt täydentävät myönteisellä tavalla komission työtä;

19.  on pettynyt tapaan, jolla komissio on vastannut kansallisille parlamenteille tapauksissa, joissa on annettu keltainen kortti; uskoo, että komission on vastattava kattavasti kaikkiin kansallisten parlamenttien esiin ottamiin huolenaiheisiin ja että sen on vastattava yksilöllisesti osana vuoropuhelua mahdollisesti julkaistavan lausunnon lisäksi; pitää myös tarpeellisena, että komissio tulee parlamentin asiasta vastaavien valiokuntien kuultavaksi selittämään kantansa yksityiskohtaisesti;

20.  korostaa, että keltaisen kortin menettelyä, jolla voidaan vaikuttaa EU:n päätöksentekoon, voitaisiin vahvistaa tehokkaasti kansallisten parlamenttien kantoja koskevalla aiemmalla tietojenvaihdolla, ja kannustaa siksi kansallisia parlamentteja vaihtamaan näkemyksiä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden noudattamisen arvioinnissa käytettävistä arviointimenetelmistä ja niiden laajuudesta;

21.  uskoo, että poliittinen vuoropuhelu on yhä tärkeämpää toissijaisuuden kunnioittamisen varmistamiseksi; katsoo, että poliittista vuoropuhelua olisi parannettava paitsi keltaisen tai oranssin kortin tapauksessa niin myös yleisesti; pitää tältä osin myönteisenä Junckerin komission sitoumusta vierailla useammassa kansallisessa parlamentissa, ja kehottaa Euroopan parlamenttia harkitsemaan vastaavia aloitteita; uskoo, että esittelijöitä voitaisiin kannustaa tiiviimpään toimintaan kansallisten parlamenttien kanssa, etenkin koska videokonferenssit ja muut verkko-osallistumisen muodot ovat helpottuneet ja tehostuneet;

22.  korostaa, että unionin toimielinten ja kansallisten parlamenttien on edelleen pyrittävä siihen, että Euroopan unionissa edistetään ”toissijaisuuskulttuuria”; suosittelee kahta eri aloitetta, jotka auttavat ottamaan toissijaisuuden paremmin huomioon lainsäädäntöprosessissa tällä hetkellä: kansallisten parlamenttien poliittisessa vuoropuhelussa ja erityisesti valmistelutyön yhteydessä (kuten komission vihreät ja valkoiset kirjat) esittämien kantojen, näkemysten tai muiden ehdotusten laajempi huomioon ottaminen sekä se, että harkitaan mahdollisuutta pidentää kansallisten parlamenttien kuulemiseen toissijaisuuden tarkastusmenettelyn mukaisesti käytössä olevaa aikaa, jos kansalliset parlamentit sitä pyytävät aikapulan vuoksi kansallisten parlamenttien ja komission välillä sovittavista perustelluista objektiivisista syistä, kuten luonnonkatastrofit tai lomakaudet; katsoo, että tämä voitaisiin saavuttaa ensimmäisessä vaiheessa toimielinten ja kansallisten parlamenttien poliittisella sitoumuksella ilman, että se viivyttää asiaa koskevan lainsäädännön hyväksymistä;

23.  katsoo, että jos jäsenvaltiot sopivat pidentävänsä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista koskevan pöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti kansallisille parlamenteille perustellun lausunnon esittämiseksi annettua määräaikaa, se olisi sisällytettävä perussopimuksen seuraavaan tarkistukseen; toteaa, että määräajan pidennys voitaisiin siten määrittää myös johdetussa oikeudessa;

24.  pitää tärkeänä, että keltaisen kortin menettely on parlamenttien kannalta helposti toteutettava samalla kun se vahvistaa perussopimusten mukaista toissijaisuusperiaatetta;

25.  katsoo, että COSAC-ryhmässä useat kansalliset parlamentit ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita ottamaan käyttöön vihreän kortin poliittisen vuoropuhelun parantamisen välineenä, joka antaisi kansallisille parlamenteille sen jälkeen, kun asialle on saatu Euroopan parlamentin tuki, mahdollisuuden esittää rakentavia ehdotuksia komission harkittavaksi ja komission aloiteoikeutta asianmukaisesti kunnioittaen;

26.  toteaa, että lainsäädäntöehdotukset voivat muuttua merkittävästi ennen toimielinten hyväksyntää; muistuttaa, että toissijaisuusperiaatteen noudattaminen tarkastetaan vain lainsäädäntömenettelyn alussa eikä sen päätteeksi; muistuttaa lisäksi, että vaikutustenarvioinnit laaditaan yleisemmin vain lainsäädäntöprosessin alkuvaiheessa eikä niinkään lopussa; korostaa tarvetta tehdä väliarviointi hyväksymismenettelyn käynnistämisen jälkeen ja lainsäädäntöprosessin lopussa, minkä ansiosta tietyissä tapauksissa voidaan antaa varoitus toissijaisuusperiaatetta rikkoneille jäsenvaltioille;

27.  kehottaa siksi suorittamaan uuden toissijaisuuden tarkastuksen ja täydellisen vaikutustenarvioinnin lainsäädäntöneuvottelujen päätteeksi ja ennen lopullisen tekstin hyväksymistä, jotta voidaan taata toissijaisuuden noudattaminen ja suorittaa arvioinnit, mukaan luettuna suhteellisuuden arviointi; uskoo, että tällainen ”jäähdyttelyaika” auttaisi päättäjiä arvioimaan, noudattaako lainsäädäntö unionin periaatteita, ja lisäisi usein hyvinkin intensiivisten neuvottelujen tuloksia koskevaa avoimuutta;

28.  panee merkille komission uudet toimintatavoitteet, jotka liittyvät EU:n lainsäädäntöä koskeviin aloitteisiin ja ehdotuksiin ja erityisesti vähimmäiskustannuksiin, kansalaisille, yrityksille ja työntekijöille koituviin hyötyihin sekä tarpeettoman sääntelytaakan välttämiseen;

29.  katsoo, että monivuotisen rahoituskehyksen mukaisissa ohjelmissa olisi arvioitava, ovatko ne toissijaisuusperiaatteen mukaisia siltä osin, että niistä saadaan todistettavissa olevaa lisäarvoa edunsaajina olevissa jäsenvaltioissa, ja tämä olisi myös osoitettava;

30.  pyytää komissiota suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteita noudattaen yksinkertaistamaan EU:n varojen hakumenettelyä, jotta siitä voitaisiin tehdä entistä tehokkaampi ja tuloskeskeisempi;

31.  korostaa olevansa sitoutunut varmistamaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden noudattamisen arvioimalla omia valiokunta-aloitteisia lainsäädäntömietintöjään, tutkimalla komission vaikutustenarviointeja etukäteen sekä arvioimalla jatkuvasti mahdollista unionin lisäarvoa ja yhteisön tason toimien laiminlyönnistä aiheutuvia kustannuksia;

32.  panee merkille sijoittajan ja valtion välistä riitojenratkaisua (ISDS) koskevat viimeaikaiset keskustelut sekä komission ehdotukset nykyisen mallin korvaamiseksi; muistuttaa, että yhteinen kauppapolitiikka määritellään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 3 artiklassa alaksi, jolla unionilla on yksinomainen, yhtenäisiin periaatteisiin perustuva toimivalta; toteaa siksi, ettei toissijaisuusperiaatetta sovelleta yhteiseen kauppapolitiikkaan;

33.  kehottaa jäsenvaltioita lakkaamaan jarruttamasta YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan (UNCITRAL) sijoittajan ja valtion välisen sopimuspohjaisen sovittelun avoimuutta koskevan yleissopimuksen hyväksymistä, jotta komissio voi allekirjoittaa sen koko unionin puolesta; pitää valitettavana nykyistä tilannetta, jossa jotkut EU:n jäsenvaltiot ovat sopimuksen osapuolia ja toiset eivät; katsoo tämän esimerkin tuovan korostetusti esiin, että kaikki osapuolet tarvitsevat enemmän selkeyttä siihen, mikä on unionin toimivallan laajuus suorien ulkomaisten sijoitusten suhteen; muistuttaa, että jäsenvaltioiden toteuttamat erilaiset investointien suojaamista koskevat toimet ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen, jossa jäsenvaltiot ovat noin 1 400 kahdenvälisen investointisopimuksen osapuolia ja jossa näiden sopimusten määräykset toisinaan poikkeavat toisistaan, mikä saattaa johtaa EU:n sijoittajien erilaiseen kohteluun ulkomailla kyseessä olevan investoinnin alkuperämaan mukaan;

34.  katsoo, että EU:n muille maille antamaan rahoitustukeen ja erityisesti makrotaloudelliseen rahoitustukeen liittyvien toimenpide-ehdotusten suhteellisuus on arvioitava perusteellisemmin ennakkoon ja jälkikäteen, jotta apu olisi tehokasta ja hyödyttäisi apua tarvitsevia kumppaneita aidosti; painottaa, että on huolehdittava tuen maksamisen ehdollisuudesta ja varojen käytön asianmukaisesta valvonnasta, mukaan lukien petosten ja korruption estämistä ja torjumista koskevat toimenpiteet, sekä parlamentin yksityiskohtaisesta valvonnasta; kehottaa sisällyttämään toimintaan tiiviisti EU:n ulkoiset välineet, jolloin kauppa, kehitysyhteistyö sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka yhdistetään toisiinsa; korostaa, että jäsenvaltioiden on sitouduttava tähän aktiivisemmin;

35.  pitää erittäin tärkeänä kansalaisten, yritysten (erityisesti pk-yritysten) ja kansalaisyhteiskunnan asianmukaista kuulemista, vuoropuhelua ja osallistumista EU:n kauppapoliittisen päätöksentekoprosessin yhteydessä.

36.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1.
(2)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0061.
(3)EUVL C 353 E, 3.12.2013, s. 117.
(4)EUVL C 51 E, 22.2.2013, s. 87.
(5)http://ec.europa.eu/smart-regulation/refit/admin_burden/docs/08-10web_ce-brocuttingredtape_en.pdf
(6)Ehdotus neuvoston asetukseksi työtaisteluoikeuden harjoittamisesta suhteessa sijoittautumisvapauteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen (COM(2012)0130).
(7)Varapuheenjohtaja Šefčovičin 12. syyskuuta 2012 päivätty kirje kansallisille parlamenteille.
(8)Komission ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston perustamisesta (COM(2013)0534).
(9)Komission 27. marraskuuta 2013 antama tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja kansallisille parlamenteille Euroopan syyttäjänviraston perustamista koskevan neuvoston asetusehdotuksen tarkastelusta toissijaisuusperiaatteen osalta pöytäkirjan N:o 2 mukaisesti (COM(2013)0851).


Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma
PDF 273kWORD 96k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevasta ohjelmasta (REFIT): tilanne ja näkymät (2014/2150(INI))
P8_TA(2016)0104A8-0208/2015

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon toimielinten väliset sopimukset paremmasta lainsäädännöstä(1),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltaisten yksiköiden 22. heinäkuuta 2011 sopimat käytännön järjestelyt SEUT-sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanosta päästäessä sopimukseen ensimmäisessä käsittelyssä,

–  ottaa huomioon 4. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman EU:n sääntelyn tilasta ja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista – 19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011”(2),

–  ottaa huomioon 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman komission vaikutustenarvioinnin suuntaviivojen tarkistamisesta ja pk-yritystestin roolista(3),

–  ottaa huomioon 25. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman säädösvallan siirron seurannasta ja komission täytäntöönpanovallan käytön valvonnasta jäsenvaltioissa(4),

–  ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 antamansa päätöslauselman toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista EU:n säädöskäytäntöön koskevasta 18. vuosikertomuksesta (2010)(5),

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman paremmasta säädöskäytännöstä, toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista sekä järkevästä sääntelystä(6),

–  ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman riippumattoman vaikutustenarvioinnin takaamisesta(7),

–  ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma (REFIT): tilanne ja näkymät” (COM(2014)0368),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon EU:n sääntelyn tilasta (COM(2012)0746) ja komission tiedonannon sääntelyn toimivuudesta ja tuloksellisuudesta (COM(2013)0685),

–  ottaa huomioon komission kertomuksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista (19. kertomus, ”Parempi säädöskäytäntö vuonna 2011”) (COM(2012)0373),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Järkevä sääntely – Pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet” (COM(2013)0122),

–  ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan pk-yritysten järkevää sääntelyä koskevasta seurannasta ja kuulemisesta (SWD(2013)0060),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon järkevästä sääntelystä Euroopan unionissa (COM(2010)0543),

–  ottaa huomioon sidosryhmien kuulemista koskevat komission ohjeet vuodelta 2014,

–  ottaa huomioon hallinnolliseen rasitukseen liittyviä kysymyksiä käsittelevän riippumattomien sidosryhmien korkean tason ryhmän 24. heinäkuuta 2014 julkaistun, byrokratian vähentämistä koskevan loppuraportin ”Cutting Red Tape in Europe – Legacy and Outlook” ja erityisesti ryhmän neljän jäsenen (työntekijöiden, kansanterveysalan, ympäristöalan ja kuluttajien edustajat) eriävän mielipiteen raportin liitteessä 12,

–  ottaa huomioon 10. joulukuuta 2014 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(8),

–  ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle ”EU-agenda: paremmalla sääntelyllä parempiin tuloksiin” (COM(2015)0215),

–  ottaa huomioon yhteisen tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksesta toimielinten väliseksi sopimukseksi paremmasta sääntelystä (COM(2015)0216),

–  ottaa huomioon komission päätöksen REFIT-foorumin perustamisesta (C(2015)3261) ja komission tiedonannon aiheesta ”REFIT-foorumi – Rakenne ja toimintatapa” (C(2015)3260),

–  ottaa huomioon komission puheenjohtajan päätöksen riippumattoman sääntelyvalvontalautakunnan perustamisesta (C(2015)3263), komission tiedonannon ”Sääntelyvalvontalautakunta – toimeksianto, tehtävät ja henkilöstö” (C(2015)3262) sekä komission tiedonannon ”Vakioperustelut” (C(2015)3264/2),

–  ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan aiheesta ”Parempaa sääntelyä koskevat suuntaviivat” (SWD(2015)0111),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan ja sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan lausunnot (A8-0208/2015),

A.  katsoo, että REFIT-ohjelma on keskeinen osa parempaa lainsäädäntöä koskevaa uutta komission strategiaa;

B.  ottaa huomioon, että REFIT-ohjelmalla pyritään lujittamaan parempaan säädöskäytäntöön liittyviä menettelyjä, yksinkertaistamaan EU:n lainsäädäntöä ja vähentämään hallinnollista ja/tai sääntelystä aiheutuvaa rasitusta sekä tavoitellaan hyvää hallintotapaa, joka pohjautuu tietoon perustuvaan poliittiseen päätöksentekoon, jossa vaikutustenarvioinnit ja jälkiarvioinnit ovat keskeisessä asemassa mutta eivät korvaa poliittisia päätöksiä;

C.  ottaa huomioon, että komissio on perustanut toimintansa tukemiseksi REFIT-ohjelman puitteissa uuden REFIT-foorumin, joka koostuu kahdesta ryhmästä: ”hallitusten edustajien ryhmä”, jossa on julkishallinnon huippuasiantuntijoita jokaisesta jäsenvaltiosta, ja ”sidosryhmien ryhmä”, jossa on korkeintaan 20 asiantuntijaa, joista kaksi edustaa Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa ja muut asiantuntijat talouselämää, pk-yritykset, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisjärjestöt mukaan luettuina;

D.  panee merkille REFIT-ohjelman vuositulostaulun, jonka avulla voidaan arvioida edistymistä kaikilla politiikan aloilla ja kunkin komission määrittämän aloitteen parissa, neuvoston ja Euroopan parlamentin toimet mukaan luettuina;

E.  katsoo, että vuonna 2003 tehty toimielinten välinen sopimus paremmasta lainsäädännöstä on vanhentunut Lissabonin sopimuksen myötä voimaan tulleen nykyisen lainsäädäntöympäristön johdosta;

F.  katsoo, että sääntelyn parantamista koskeva toimintaohjelma on viime vuosina joka tapauksessa myötävaikuttanut lainsäädäntömenettelyjen paranemiseen; katsoo, että komission alalla käynnistämät useat erinimiset ohjelmat (”parempi lainsäädäntö”, ”parempi säädöskäytäntö”, ”järkevä sääntely”, ”sääntelyn toimivuus”, ”pienet ensin ‑periaate”, ”toimivuustarkastukset”, ”ABR+”) eivät osoita kansalaisille riittävän selvästi ja avoimesti toimien tavoitteita ja siksi ne olisi koottava paremmin yhteen;

G.  katsoo, että komissio on esittänyt 19. toukokuuta 2015 antamallaan tiedonannolla ”EU-agenda: paremmalla sääntelyllä parempiin tuloksiin” parempaa lainsäädäntöä koskevan johdonmukaisen ja kokonaisvaltaisen lähestymistavan, jossa otetaan huomioon lainsäädännön koko poliittinen sykli ja vaaditaan kaikkien toimielinten tavoitehakuista vuorovaikutusta, minkä vuoksi parlamentti tutustuu siihen perusteellisesti, jotta päästään unionin kansalaisten kannalta parhaisiin mahdollisiin tuloksiin;

H.  pitää kaikkia SEU-sopimuksen 3 artiklassa esitettyjä unionin tavoitteita yhtä tärkeinä; ottaa huomioon, että komissio korostaa, että REFIT-ohjelmassa ei kyseenalaisteta nykyisiä politiikkatavoitteita eikä se vaikuta kielteisesti kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen tai ympäristöön;

I.  ottaa huomioon, että komissio järjesti vuoden 2014 jälkipuoliskolla julkisia kuulemisia vaikutustenarviointia koskevien suuntaviivojensa muuttamisesta sekä sidosryhmien kuulemista koskevista ohjeista;

J.  ottaa huomioon, että vahvistaessaan työohjelmansa vuodelle 2015 komissio sovelsi ensimmäistä kertaa ns. politiikan suunnanmuutoksen periaatetta perusteena sille, että se perui valtavan määrän vireillä olevia lainsäädäntöehdotuksia;

K.  ottaa huomioon, että työohjelmassaan vuodelle 2015 komissio suunnitteli keskittävänsä toimensa suuriin taloudellisiin ja sosiaalisiin haasteisiin ja että komission uuden rakenteen tavoitteena varmistaa johdonmukaisempi poliittinen lähestymistapa ja siten lisätä avoimuutta unionissa ja saada kansalaisten suurempi hyväksyntä;

Sääntelyn parantaminen

1.  panee merkille komission puheenjohtajan Junckerin päätöksen antaa komission ensimmäiselle varapuheenjohtajalle tehtäväksi huolehtia sääntelyn parantamisesta, millä vastataan parlamentin tästä asiasta esittämiin kehotuksiin ja mikä korostaa aiheen suurta poliittista merkitystä; edellyttää kyseisen nimityksen johtavan siihen, että unionin lainsäädäntö on mahdollisimman korkealaatuista, vastaa kansalaisten ja sidosryhmien odotuksia ja sillä varmistetaan, että yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, kuten kuluttaja- ja ympäristönormit, sosiaalialan normit ja terveys- ja turvallisuusnormit eivät vaarannu;

2.  ottaa huomioon koko unionin liiallisen byrokratian ja tarpeen yksinkertaistaa lainsäädäntöä ja toteaa siksi, että sääntelyn parantamisen olisi katettava unionin kaikkien tasojen julkishallinnon kulttuuri ja sisällettävä unionin säädösten täytäntöönpano ja soveltaminen sekä unionin tasolla että jäsenvaltioiden ja alueiden ja paikallistasolla, jotta voidaan varmistaa hyvä hallinto ja ”Eurooppa-myönteinen toiminta” kaikilla tasoilla;

3.  korostaa, että komission olisi asetettava etusijalle tiettyjen toimien laatiminen ja keskityttävä lainsäädännön laatuun ja nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanon parantamiseen eikä säädösten määrään; korostaa tässä yhteydessä, että kustannusten ei pitäisi olla ratkaiseva tekijä vaan lainsäädännön laatu on ainoa asiaankuuluva vertailuarvo; korostaa lisäksi, että REFIT-ohjelmaa ei pidä käyttää kestävyyden eikä sosiaali-, työ-, ympäristö- ja kuluttajanormien heikentämiseen;

4.  ehdottaa, että komissio harkitsisi raukeamislausekkeiden käyttöönottoa lainsäädäntöaloitteissa, joiden voimassaoloaika on rajoitettu, mikäli tämä ei aiheuta oikeudellista epävarmuutta, ja että sisällyttäisi raukeamislausekkeen tarvittaessa kaikkiin säädöksiin, jotta unionin tason säädösten tarkoituksenmukaisuutta voidaan arvioida säännöllisesti;

5.  korostaa, että unionin normilla korvataan yleensä 28 kansallista normia, mikä vahvistaa sisämarkkinoita ja vähentää byrokratiaa;

6.  suhtautuu myönteisesti 19. toukokuuta 2015 hyväksyttyyn sääntelyn parantamista koskevaan toimenpidepakettiin; tukee komission jatkuvaa sitoutumista lainsäädännön parantamista koskevaan ohjelmaan; korostaa, että REFIT-ohjelmaa koskevassa tiedonannossa kaavailtuihin toimiin olisi suhtauduttava jatkuvana prosessina, jolla varmistetaan, että unionin voimassa oleva lainsäädäntö soveltuu tarkoitukseensa, että lainsäädännöllä saavutetaan lainsäätäjien yhteinen tavoite ja että se vastaa kansalaisten, varsinkin työntekijöiden, sekä yritysten ja muiden sidosryhmien odotuksia;

7.  panee merkille, että komissio on sitoutunut uuteen parempaa lainsäädäntöä koskevaan toimielinten väliseeen sopimukseeen, jossa otetaan huomioon Lissabonin sopimuksen sekä parlamentin ja komission välisen puitesopimuksen aiheuttamat muutokset sekä parannetaan käytäntöjä unionin lainsäädännön suunnittelun, vaikutustenarvioinnin ja järjestelmällisen jälkiarvioinnin sekä delegoitujen säädösten ja täytäntöönpanosäädösten täytäntöönpanon ja käsittelyn kaltaisilla aloilla, ja panee merkille että neuvottelut on saatu päätökseen;

8.  suhtautuu myönteisesti komission ilmoitukseen, jonka mukaan sen lainsäädännön parantamista koskevalla strategialla ei pyritä purkamaan tiettyjen politiikanalojen sääntelyä tai kyseenalaistamaan meille tärkeitä arvoja, kuten sosiaaliturvaa, ympäristönsuojelua ja perusoikeuksia, mukaan lukien oikeus terveyteen;

9.  panee merkille riippumattomien sidosryhmien korkean tason ryhmän pitkään jatkuneen intensiivisen työn ja toteaa sen antaneen komissiolle ehdotuksia hallintotaakan vähentämiseksi ja määrittänyt parhaita toimintatapoja unionin säännösten panemiseksi täytäntöön jäsenvaltioissa mahdollisimman epäbyrokraattisesti; panee merkille, että riippumattomien sidosryhmien korkean tason ryhmän neljä jäsentä ilmoitti vastustavansa useita ryhmän laatiman hallintotaakkaa koskevan loppuraportin päätelmiä ja julkaisi eriävän mielipiteen; edellyttää, että komissio ottaa kaikkien tässä prosessissa mukana olevien sidosryhmien huolenaiheet huomioon;

10.  painottaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja niiden itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen merkitystä; korostaa erityisesti SEUT-sopimuksen 9 artikla huomioon ottaen, että työmarkkinaosapuolet voivat tehdä SEUT-sopimuksen 155 artiklan mukaisesti sopimuksia, jotka voivat allekirjoittajien yhteisestä pyynnöstä johtaa unionin lainsäädännön antamiseen; odottaa komission kunnioittavan osapuolten itsemääräämisoikeutta ja niiden neuvottelemia sopimuksia ja ottavan niiden huolenaiheet vakavasti; korostaa, että sääntelyn parantamista koskeva ohjelma ei saisi olla tekosyy sivuuttaa työmarkkinaosapuolten tekemiä sopimuksia tai jättää ne huomiotta; suhtautuu tästä syystä torjuvasti työmarkkinaosapuolten tekemien sopimusten vaikutustenarviointeihin;

11.  muistuttaa, että edellisen vaalikauden aikana valinta täytäntöönpanosäädösten ja delegoitujen säädösten välillä aiheutti lukuisia toimielinten välisiä kiistoja; pitää näin ollen tärkeänä, että laaditaan täsmälliset suuntaviivat, kuten parlamentti kehotti tekemään 25. helmikuuta 2014 antamassaan päätöslauselmassa;

12.  on tyytyväinen komission ilmoitukseen tukien hallinnoinnin yksinkertaistamisesta yhteisessä maatalouspolitiikassa, unionin rakenne- ja investointirahastoissa ja Horisontti 2020 -ohjelmassa;

Avoimuus ja sidosryhmien kuuleminen

13.  panee tyytyväisenä merkille, että komissio tiedostaa, että kuulemisprosessilla on tärkeä asema REFIT-ohjelmassa; huomauttaa, että SEU-sopimuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin toimielimet ovat velvollisia käymään avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa; kehottaa toimielimiä kiinnittämään erityistä huomiota velvollisuuteen käydä säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa;

14.  toteaa, että lisäämällä avoimuutta voidaan tehostaa unionin toimintatapaa ja lisätä kansalaisyhteiskunnan luottamuta unioniin;

15.  panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille, että komissio korostaa sitä, että kansalaisten, työmarkkinaosapuolten ja muiden elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan sidosryhmien kanssa käytävä vuoropuhelu auttaa varmistamaan, että unionin lainsäädäntö on selkeää, vaikuttavaa ja johdonmukaista; tukee komission aikomusta ilmoittaa entistä tarkemmin, miten se on päätynyt ehdotuksiinsa, jotka annetaan esimerkiksi lainsäädäntötekstien tai komission tiedonantojen muodossa;

16.  toteaa, että komissio korostaa parempaa lainsäädäntöä koskevan strategiansa puitteissa julkisten kuulemisten asemaa huomattavasti; panee merkille, että vastaisuudessa komissio aikoo toteuttaa 12 viikkoa kestävän julkisen kuulemismenettelyn ennen uusien lainsäädäntöehdotusten laatimista, nykyisiä säädöksiä arvioitaessa ja niiden soveltuvuutta tarkastettaessa sekä etenemissuunnitelmien ja vaikutusten ennakkoarviointien yhteydessä; panee myös merkille, että komissio antaa kansalaisille ja sidosryhmille vielä ehdotuksen hyväksymisen jälkeen mahdollisuuden esittää kantansa kahdeksan viikon kuluessa ja että se toimittaa nämä lausunnot neuvostolle ja parlamentille;

17.  kehottaa tämän perusteella komissiota arvioimaan kuulemisprosessin kaikkien osapuolten lausunnot ja palaute tasapuolisesti ja avoimesti ja huolehtimaan erityisesti siitä, etteivät vauraat ja hyvin järjestäytyneet sidosryhmäorganisaatiot pääse käyttämään julkisia kuulemisia väärin omiin tarkoituksiinsa; kehottaa komissiota julkaisemaan kuulemisista tekemänsä päätelmät;

18.  toteaa, että vaikutustenarvioinnit on tarkoitus julkaista vain, jos komissio on hyväksynyt vastaavan poliittisen aloitteen; pitää komission päätösten avoimuuden kannalta tarpeellisena, että vaikutustenarvioinnit julkaistaan myös siinä tapauksessa, että se on tehnyt päätöksen olla antamatta lainsäädäntöehdotusta;

19.  toteaa, että neuvoa-antavassa roolissa toimiva talous- ja sosiaalikomitea on kansalaisyhteiskunnan tärkeä äänitorvi; toteaa, että samoin neuvoa-antavassa roolissa olevalla alueiden komitealla on tärkeä tehtävä unionin alueiden ja kuntien edustamisessa ja unionin lainsäädännön täytäntöönpanon arvioinnissa; huomauttaa, että parlamentti, neuvosto ja komissio voivat nykyisen lainsäädännön mukaan kuulla kumpaakin neuvoa-antavaa elintä etukäteen kaikissa tapauksissa, joissa parlamentti ja neuvosto katsovat sen aiheelliseksi; katsoo, että niiden asianmukainen kuuleminen määritetyistä aiheista riittävän hyvissä ajoin sekä niiden erityisen asiantuntemuksen käyttö voivat osaltaan auttaa parantamaan lainsäädäntöä;

20.  katsoo, että alue- ja paikallisviranomaisten olisi osallistuttava tiiviimmin unionin poliittiseen päätöksentekoon etenkin siten, että jäsenvaltioiden asiantuntemus ja kokemus alueellisella ja paikallisella tasolla otetaan käyttöön lainsäädännön valmistelun varhaisessa vaiheessa; toteaa, että kaikkien toimielinten on noudatettava lainsäädäntötoimissaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita;

21.  suhtautuu myönteisesti komission aikeeseen parantaa lainsäädäntöprosessin avoimuutta ja ottaa kansalaiset ja sidosryhmien edustajat paremmin mukaan koko prosessiin;

22.  pitää myönteisenä komission päätöstä järjestää tulevaisuudessa neliviikkoisia julkisia kuulemisia myös ehdotuksista delegoiduiksi säädöksiksi, ennen kuin jäsenvaltiot äänestävät lausunnostaan asiasta vastaavassa valiokunnassa;

23.  kehottaa komissiota tarkistamaan arviointia koskevia suuntaviivojaan siten, että lisätään sidosryhmien osallistumista ja kuulemista ja käytetään mahdollisimman suoraa menetelmää, jotta unionin kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon;

24.  panee merkille uuden otsikon ”Taakan keventäminen – kerro mielipiteesi” (Lighten the Load – Have Your Say”) parempaa lainsäädäntöä koskevalla komission verkkosivustolla ja kehottaa komissiota ja uutta REFIT-foorumia tutkimaan tasapuolisesti ja avoimesti siellä esitetyt kommentit; katsoo kuitenkin, että REFIT-paneelin menettelyjen ja pohdintojen ei pitäisi olla liian työläitä, vaan sen olisi toimittava elimenä, joka pystyy reagoimaan nopeasti ja tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin unionin lainsäädäntöprosessia; katsoo, että komission verkkosivun kautta toteutettavat julkiset kuulemiset eivät voi korvata sidosryhmien julkisia kuulemisia;

Vaikutustenarviointi ja Euroopan tason lisäarvo

25.  panee merkille, että vaikutustenarvioinnit ovat tärkeä tukiväline kaikkien unionin toimielinten päätöstenteossa ja vaikuttavat merkittävästi sääntelyn parantamiseen; kehottaa tässä yhteydessä komissiota ja jäsenvaltioita huolehtimaan sitoumuksistaan tarkemmin ja arvioimaan nykyistä tiukemmin nykyisen ja tulevan sääntelyn vaikutuksia; tähdentää kuitenkin, että vaikutusarvioinnit eivät korvaa poliittisia arviointeja ja päätöksiä ja että parlamentin jäsenten vapautta heidän poliittisessa työssään ei saa rajoittaa millään tavalla;

26.  katsoo, että kilpailukykyyn kohdistuvan vaikutuksen arvioinnin olisi oltava merkittävä osa vaikutustenarviointiprosessia; katsoo, että tarkistettujen suuntaviivojen luonnoksen olisi sisällettävä ohjeet siitä, miten kilpailukykyyn kohdistuvia vaikutuksia olisi arvioitava ja painotettava lopullisessa analyysissa; tukee vallitsevaa olettamusta, jonka mukaan komission ei pitäisi hyväksyä kilpailukykyä heikentäviä ehdotuksia, ellei esitetä todisteita merkittävistä eduista, joita on mahdoton arvioida määrällisesti;

27.  katsoo, että paremman sääntelyn periaatteita olisi sovellettava sekä toissijaista lainsäädäntöä että ensisijaista lainsäädäntöä koskeviin päätöksiin; kehottaa komissiota esittämään delegoitujen säädösten ja täytäntöönpanosäädösten yhteydessä vaikutustenarvioinnit, joihin sisältyy myös eturyhmien ja sidosryhmien kuuleminen;

28.  katsoo, että vaikutustenarviointien on oltava perusteellisia, erityisesti taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät seuraukset on arvioitava tasapuolisesti ja vaikutus kansalaisten perusoikeuksiin ja naisten ja miesten tasa-arvoon on arvioitava; korostaa, että kustannus-hyötyanalyysi on ainoastaan yksi monista kriteereistä;

29.  muistuttaa, että monissa jäsenvaltioissa, kuten Ruotsissa, Tšekin tasavallassa, Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Saksassa, riippumattomat elimet tukevat rakentavasti hallituksia lainsäädäntöprosessissa, millä pyritään vähentämään yritysten ja kansalaisten hallinnollista rasitusta ja alentamaan mitattavasti ja todistettavasti ilmoitusvelvollisuuksiin liittyviä kustannuksia; katsoo, että olemassa olevien parempaa sääntelyä käsittelevien elinten parhaat käytännöt ja kokemus olisi otettava huomioon; panee merkille, että komission vaikutustenarviointilautakunta on muutettu ˮsääntelyntarkastelulautakunnaksiˮ, ja odottaa, että riippumattomien asiantuntijoiden ottamisella mukaan on myönteinen vaikutus komission vaikutustenarviointiprosessiin; vaatii kuitenkin, että sääntelyntarkastelulautakunta toimii vain neuvoa-antavasti eikä anna sitovia lausuntoja; katsoo ehdottomasti, että vaikutustenarviointien on oltava johdonmukaisia, niissä on otettava huomioon kaikki sisäisen lausuntokierroksen aikana esitetyt muutokset ja niiden olisi perustuttava muun muassa arvioon siitä, mitä lisäkustannuksia jäsenvaltioille aiheutuisi, jos unionin tasolla ei löydettäisi ratkaisua; katsoo, että sääntelyntarkastelulautakunnan lausunto olisi liitettävä lopulliseen lainsäädäntöehdotukseen; ehdottaa, että tulevissa toimielinten välisestä sopimuksesta käytävissä neuvotteluissa keskustellaan ajatuksesta, olisiko puhtaasti neuvoa-antavana elimenä toimiva sääntelyvalvontaneuvosto toimielinten yhteisen edun mukainen;

30.  panee tyytyväisenä merkille, että neuvoston työryhmien on nyt lainsäädäntöehdotuksista keskusteltaessa määrä tarkastella aikaisessa vaiheessa komission asiaa koskevia vaikutustenarviointeja suuntaa-antavan tarkistuslistan pohjalta; pitää kuitenkin valitettavana, että neuvoston sihteeristössä ei vielä ole omaa vaikutustenarviointiyksikköä, ja katsoo, että edellä mainitun ratkaisun avulla voitaisiin edistää neuvoston velvoitteiden täyttämistä sen arvioidessa mahdolliset merkittävät muutokset komission ehdotuksiin;

31.  muistuttaa. että parlamentti on perustanut vaikutustenarviointia ja eurooppalaista lisäarvoa varten oman osaston, joka tarjoaa parlamentin valiokunnille monia vaikutusten ennakko- ja jälkiarviointiin liittyviä palveluja ja arvioi unionin tulevan tai nykyisen politiikan lisäarvoa sekä poliittisia vaihtoehtoja tieteen ja teknologian aloilla; panee merkille, että komission antamien tietojen mukaan parlamentissa on tehty noin kaksikymmentä vaikutustenarviointia, jotka koskevat komission ehdotuksiin tehtyjä muutoksia; muistuttaa parlamentin valiokuntia siitä, että niiden pitäisi hyödyntää johdonmukaisemmin käytössään olevia parlamentin omia vaikutustenarviointivälineitä etenkin silloin, kun komission alkuperäistä ehdotusta aiotaan muuttaa huomattavasti; huomauttaa kuitenkin, että tämä ei saa johtaa parlamentin jäsenten toimintavapauden rajoittamiseen;

32.  muistuttaa, että on otettava huomioon kaikki unionin perusperiaatteet, myös toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate; kehottaa kaikkia unionin toimielimiä ottamaan aina huomioon lainsäädännön lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset;

33.  toteaa, että neuvottelujen päättymisen ja lopullisen äänestyksen välistä aikaa – joka käytetään nykyään juristi-lingvistien tarkastusta varten – voisi käyttää myös vaikutustenarvioinnin päätökseen saattamista ja toissijaisuusperiaatteen noudattamisen tarkastuksen tekemistä varten;

34.  katsoo, että kaikkien unionin toimielinten olisi kehitettävä yhteinen menettelytapa vaikutustenarviointien osalta; korostaa, että parlamentin ja neuvoston lainsäädännöllistä oikeutta muuttaa komission ehdotusta ei pidä heikentää;

35.  kehottaa komissiota lisäämään sekä julkisia että yksityisiä kuulemismenettelyjä kaikkien sidosryhmien, myös kuluttajien, kanssa valmistellessaan delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä, jotta on mahdollista pohtia, miten tietoa ehdotuksista voitaisiin lisätä sääntelyn valmisteluvaiheessa;

Pk-yritykset sekä ”pienet ensin” -periaate

36.  panee merkille komission sitoutumisen pk-yritystestin parantamiseen edelleen etenkin, koska yli 20 miljoonaa pientä ja keskisuurta yritystä muodostavat 99 prosenttia kaikista unionin yrityksistä ja siten ne ovat talouden, kasvun ja työllisyyden selkäranka; kannattaa ajatusta harkita mukautettujen sopimusten ja vaikutustenarviointia koskevien joustavampien sääntöjen soveltamista pk-yrityksiin, mikäli voidaan osoittaa, että ne eivät heikennä lainsäädännön vaikuttavuutta ja että poikkeukset tai joustavammat säädökset eivät lisää sisämarkkinoiden hajanaisuutta tai vaikeuta pääsyä markkinoille; suhtautuu näin ollen myönteisesti siihen, että komissio on sitoutunut harkitsemaan joustavampien sääntöjen soveltamista pk-yrityksiin, mukaan lukien mikroyritysten vapauttaminen säännöistä kokonaan, mikäli se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista eikä ehdotettujen säädösten sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöä koskevien tavoitteiden tehokas saavuttaminen vaarannu;

37.  kehottaa komissiota pitämään kiinni kunnianhimoisesta tavoitteestaan luoda perusta laadukkaiden työpaikkojen luomiselle keventämällä pk-yritysten hallinnollista taakkaa ja kehottaa sitä ryhtymään toimiin sen varmistamiseksi, että yleisen edun mukaiset tavoitteet, esimerkiksi kuluttajansuojaan, ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät normit, sosiaaliset normit sekä sukupuolten tasa-arvoa koskevat normit eivät vaarannu; korostaa, että hallinnollisen taakan keventäminen ei saa heikentää työelämän normeja eikä lisätä epävarmojen työsopimuksia, ja pk- ja mikroyritysten työntekijöille on taattava sama kohtelu ja korkealaatuinen suojelu kuin suurempien yritysten työntekijöille;

38.  korostaa, että uudesta sääntelystä pk-yrityksille aiheutuvien vaikutusten arviointi ei saa heikentää työntekijöiden oikeuksia;

39.  painottaa tarvetta laatia selvemmin muotoiltuja säädöksiä, jotka voidaan panna yksinkertaisesti täytäntöön ja joilla voidaan auttaa kaikkia toimijoita toimimaan lainmukaisesti; korostaa, että sääntelyn yksinkertaistaminen ja järkeistäminen voi helpottaa unionin säädösten siirtämistä johdonmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja niiden tehokkaampaa ja yhtenäisempää täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa;

Jälkiarvioinnit

40.  panee tyytyväisenä merkille, että komissio pitää jälkiarviointia sääntelyn parantamisen erottamattomana osana; korostaa, että kansalaisten ja yritysten oikeusvarmuuden vuoksi jälkiarviointi olisi tehtävä riittävän pitkän ajan kuluttua, mieluiten useita vuosia sen jälkeen, kun säädös on ollut määrä saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä; muistuttaa kuitenkin, että jälkiarviointi ei saisi koskaan korvata komissiolle perussopimusten vartijana kuuluvaa tehtävää valvoa tehokkaasti ja oikea-aikaisesti unionin lainsäädännön soveltamista jäsenvaltioissa ja toteuttaa kaikki tarvittavat toimet lainsäädännön moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi;

41.  painottaa jälkiarvioinnin ja politiikanaloja koskevan tulosarvioinnin merkitystä unionin lainsäädännön ja politiikan täytäntöönpanon ja tehokkuuden arvioimiseksi lainsäätäjän tavoittelemiin tuloksiin verrattuna;

42.  katsoo, että kansallisten parlamenttien olisi osallistuttava uuden lainsäädännön jälkiarviointiin, koska se hyödyttäisi myös komission kertomuksia ja auttaisi tutkimaan yksittäisistä laeista ja säädöksistä aiheutuvia kansallisia haasteita;

Unionin lainsäädännön täytäntöönpano jäsenvaltioissa

43.  panee merkille, että komission mukaan kolmannes unionin lainsäädännöstä aiheutuvasta sääntely- ja hallintotaakasta johtuu jäsenvaltioiden toimenpiteistä lainsäädännön saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä;

44.  toteaa, että direktiivien tapauksessa jäsenvaltioilla on oikeus päättää, hyväksyvätkö ne kansallisesti korkeampia sosiaalisia tai ympäristönormeja tai kuluttajansuojanormeja kuin unionissa sovitut vähimmäisnormit, ja pitää myönteisenä, jos jäsenvaltiot päättävät tehdä niin; muistuttaa, että tiukempia normeja ei pidä katsoa ylisääntelyksi (gold plating); kehottaa asiasta vastaavia kansallisia viranomaisia ottamaan kuitenkin huomioon mahdolliset seuraukset ns. ylisääntelystä, jossa unionin lainsäädäntöön lisätään tarpeettomia byrokraattisia taakkoja, koska tämä saattaa aiheuttaa harhakäsityksen unionin lainsäädäntötoiminnasta, mikä saattaa puolestaan ruokkia EU-kielteisyyttä; kehottaa jäsenvaltioita käyttäjäystävällisyyden vuoksi poistamaan tarpeettomat hallinnolliset säännöt direktiivien ja asetusten täytäntöönpanosta;

45.  kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan unionin direktiivien täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevien parhaiden käytäntöjen vaihtamista; uskoo, että tämä kannustaisi sidosryhmiä sekä paikallis- ja alueviranomaisia osallistumaan unionin lainsäädännön täytäntöönpanossa havaittujen ongelmien määrittämiseen paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla;

46.  korostaa, että parlamentti haluaa toisena lainsäädäntövallan käyttäjänä tietää, millaisia vaikutuksia unionin lainsäädännöllä tosiasiassa on täytäntöönpanon jälkeen; kehottaa siksi komissiota antamaan parlamentin tarkasteltaviksi kaikki tätä koskevat arvioinnit, mukaan lukien kootut lähdetiedot ja valmisteluasiakirjat;

47.  kehottaa komissiota tarkastelemaan uudelleen elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1924/2006 tieteellistä perustaa, mielekkyyttä ja realistisuutta sen täytäntöönpanossa ilmenneiden vakavien, jatkuvien ja kilpailua vääristävien ongelmien vuoksi ja tarvittaessa poistamaan ravintoarvoprofiilien käsitteen; katsoo, että asetuksen (EY) N:o 1924/2006 tavoitteet, kuten elintarvikkeita koskevien tietojen todenmukaisuuden varmistaminen ja määrättyjen tietojen antaminen rasva-, sokeri- ja suolapitoisuudesta, on saavutettu elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetulla asetuksella (EU) N:o 1169/2011;

48.  viittaa jäsenvaltioiden ja komission 28. syyskuuta 2011 antamaan yhteiseen poliittiseen lausumaan selittävistä asiakirjoista ja Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission 27. lokakuuta 2011 antamaan yhteiseen poliittiseen lausumaan selittävistä asiakirjoista ja kehottaa komissiota huolehtimaan siitä, että parlamentti voi tutustua kyseisiin selittäviin asiakirjoihin;

Tapaukset, joissa komissio peruuttaa vireillä olevan lainsäädäntöehdotuksen

49.  panee merkille, että hiljattain valittu komissio on vuotta 2015 koskevassa työohjelmassaan ottanut ensimmäistä kertaa kaikki vireillä olevat lainsäädäntöehdotukset tarkastettavaksi politiikan suunnanmuutoksen periaatteen mukaisesti;

50.  toteaa tuomioistuimen vahvistaneen 14. huhtikuuta 2015 antamassaan tuomiossa(9), että tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä komissio voi peruuttaa ehdotuksen milloin tahansa unionin säädöksen hyväksymismenettelyn aikana, jos neuvosto ei ole tehnyt päätöstä; pyytää siksi komissiota toimielinten välisen tasapainon vuoksi kuulemaan ensin parlamenttia peruuttaessaan ehdotuksen varsinkin ensimmäisen käsittelyn jälkeen ja ottamaan parlamentin kannat asianmukaisesti huomioon; viittaa tässä yhteydessä 15. tammikuuta 2015 antamaansa päätöslauselmaan;

51.  toteaa lisäksi tuomioistuimen käsitelleen samassa tuomiossa neuvoston argumentteja, joiden mukaan komission on lainsäädäntöehdotuksen peruuttaessaan noudatettava annetun toimivallan periaatetta, toimielinten välisen tasapainon periaatetta ja vilpittömän yhteistyön periaatetta, jotka vahvistetaan SEU-sopimuksen 13 artiklan 2 kohdassa, sekä SEU-sopimuksen 10 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistettua demokratiaperiaatetta;

52.  korostaa tarvetta välttää lainsäädännön päällekkäisyyttä;

o
o   o

53.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

(1)EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1; Hyväksytyt tekstit, 9. maaliskuuta 2016, P8_TA(2016)0081.
(2)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0061.
(3)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2014)0069.
(4)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0127.
(5)EUVL C 353 E, 3.12.2013, s. 117.
(6)EUVL C 51 E, 22.2.2013, s. 87.
(7)EUVL C 380 E, 11.12.2012, s. 31.
(8)ETSK-asiakirja INT/750.
(9)Unionin tuomioistuimen tuomio 14. huhtikuuta 2015 asiassa C-409/13, neuvosto vastaan komissio [ECLI:EU:C:2015:217].


Kohti parempaa sisämarkkinasääntelyä
PDF 278kWORD 93k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 aiheesta ”Kohti parempaa sisämarkkinasääntelyä” (2015/2089(INI))
P8_TA(2016)0105A8-0278/2015

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 28. marraskuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Vuotuinen kasvuselvitys 2015” (COM(2014)0902),

–  ottaa huomioon 7. helmikuuta 2013 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle sisämarkkinoiden hallinnoinnista(1)ja 8. toukokuuta 2013 annetun komission seurantavastauksen,

–  ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Sisämarkkinoiden hallinnoinnin parantaminen” (COM(2012)0259),

–  ottaa huomioon 18. kesäkuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva ohjelma (REFIT): Tilanne ja näkymät” (COM(2014)0368),

–  ottaa huomioon 7. maaliskuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Järkevä sääntely – Pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet” (COM(2013)0122),

–  ottaa huomioon 26. ja 27. kesäkuuta 2014 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät,

–  ottaa huomioon 4. joulukuuta 2014 annetut kilpailukykyneuvoston päätelmät järkevästä sääntelystä,

–  ottaa huomioon 11. maaliskuuta 2015 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoiden hallinnoinnista eurooppalaisen ohjausjakson 2015 puitteissa(2),

–  ottaa huomioon 27. helmikuuta 2014 antamansa päätöslauselman sisämarkkinoiden ongelmanratkaisuverkosta (SOLVIT)(3) ja 28. toukokuuta 2014 annetun komission seurantavastauksen,

–  ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan tilaaman tutkimuksen ”Smart Single Market Regulation”,

–  ottaa huomioon huhtikuussa 2015 verkossa julkaistun sisämarkkinoiden tulostaulun,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön (A8‑0278/2015),

A.  katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline;

B.  toteaa, että yli 20 vuotta virallisen perustamisensa jälkeen sisämarkkinoiden puitteet ovat edelleen epäyhtenäiset erityisesti siksi, että jäsenvaltiot eivät ole täysimääräisesti saattaneet EU:n lainsäädäntöä osaksi kansallista lainsäädäntöä tai panneet sitä täytäntöön;

C.  katsoo, että sisämarkkinoiden hallinnointia on tehostettava puuttumalla toimintapoliittiseen sykliin;

D.  toteaa, että tulevalla sisämarkkinastrategialla olisi pyrittävä parantamaan sisämarkkinoiden sääntelyä ottamalla opiksi aikaisemmista kokemuksista tavaroiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden, digitaalisten sisämarkkinoiden, ammattipätevyyden ja julkisten hankintojen aloilla;

E.  toteaa, että yhteisvastuullisuuden periaatteen olisi oltava pohjana, kun unioni pyrkii parantamaan sisämarkkinoiden sääntelyä;

F.  toteaa, että vastuu toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta ulottuu komissiota, neuvostoa ja parlamenttia laajemmalle ja että kansallisilla ja – tarvittaessa – alueellisilla parlamenteilla on siinä oma roolinsa; toteaa, että toissijaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että politiikasta pitäisi päättää sopivimmalla institutionaalisella tasolla – joko paikallisella, alueellisella, kansallisella tai unionin tasolla;

G.  toteaa, että meillä on tavaroiden sisämarkkinat mutta ei palvelujen sisämarkkinoita;

H.  toteaa, että erityisiä välineitä olisi vahvistettava, tarkasteltava uudelleen tai edistettävä tehokkaammin, jotta voitaisiin vaikuttaa myönteisesti siihen, että yrityksille luodaan kilpailukykyinen sääntely-ympäristö, tuetaan kasvua ja työpaikkojen luomista ja parannetaan kuluttajien luottamusta unionin lainsäädäntöön;

I.  toteaa, että sekä kansalaiset että yritykset tuntevat huonosti erilaiset tukipalvelut, jollaisia ovat esimerkiksi Sinun Eurooppasi -portaali ja Solvit, ja tietävät niistä vain vähän;

J.  toteaa, ettei lainsäädännön onnistuneen täytäntöönpanon mittaamiseksi sisämarkkinoiden eri alueilla ole riittäviä indikaattoreita tai riittävää tietoa;

K.  toteaa, että tällaiset indikaattorit ja tiedot voisivat selventää kyseisen lainsäädännön pyrkimyksiä ja tarkoitusta;

L.  toteaa, että digitaalinen innovointi etenee politiikkaa nopeammin ja yrittäjät edistävät digitaalistrategiaa; toteaa, että on ensisijaisen tärkeää laatia tulevaisuuden vaatimukset huomioon ottavat säännöt, jotka ovat lähtökohtaisesti digitaalisia;

M.  toteaa, että kuluttajien oikeudet ja kuluttajalainsäädännön asianmukainen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä sekä niiden täytäntöönpano ja valvonta ovat olennaisia, jotta saavutetaan kuluttajansuojan korkea taso unionissa;

N.  toteaa, että vuonna 2015 järjestetyssä Euroopan kuluttajafoorumissa, johon osallistui keskeisiä eurooppalaisia ja kansainvälisiä päätöksentekijöitä, yksi tärkeimmistä prioriteeteista oli lainsäädännön entistä parempi täytäntöönpano ja valvonta;

I.Johdanto ja yleiset periaatteet

1.  kehottaa komissiota ottamaan uuden sisämarkkinastrategiansa täytäntöönpanossa huomioon tähän päätöslauselmaan sisältyvät suositukset;

2.  katsoo, että sisämarkkinoiden sääntelyn parantamisen olisi oltava etusijalla EU:n toimielimissä ja niiden olisi kannettava siitä yhteisesti vastuuta; katsoo, että hyvän lainsäädännön olisi toimittava kansalaisten eduksi ja edistettävä kilpailukykyä, työpaikkojen luomista, kasvua ja pk-yritysten kehitystä ja samalla tarjottava korkea kuluttajansuojan taso siten, että se pikemminkin edistää kuin heikentää Euroopan taloutta;

3.  katsoo, että ”parempi sääntely” liittyy kokonaisuudessaan toimintapoliittiseen sykliin, jossa kaikki osatekijät edistävät vaikuttavaa ja tehokasta sääntelyä; katsoo tästä syystä, että asiaa koskevan lainsäädännön onnistumisen mittaamiseen tarkoitetut erityiset indikaattorit olisi sisällytettävä jo alustavaan vaikutustenarviointiin ja niitä olisi käytettävä koko toimintapoliittisen syklin ajan, myös pantaessa lainsäädäntöä täytäntöön sen tullessa voimaan;

4.  palauttaa tässä yhteydessä mieliin avoimen ja helpon tiedonsaannin merkityksen; pitää valitettavana, että vaikka parlamentin asiakirjat ovat laajemman yleisön saatavilla, neuvoston asiakirjat eivät ole, ja niiden saatavuus on rajoitettua jatkossakin;

5.  katsoo, että toissijaisuuden periaatetta on noudatettava poliittisten toimien laadinnan alusta alkaen, jotta voidaan korostaa ”eurooppalaista lisäarvoa” sisämarkkinoiden hallinnossa;

6.  toteaa, että toissijaisuusmekanismiin liittyvien määräaikojen vuoksi parlamenteilla ei ole aina riittävästi aikaa pohtia yksityiskohtaisesti täytäntöönpanonäkökohtia, johdonmukaisuutta olemassa olevan lainsäädännön kanssa ja muita käytännön seikkoja; katsoo, että sen vuoksi parlamentit voisivat itse toimia aktiivisemmin erityisesti kuulemisprosesseissa;

7.  katsoo, että toimielinten olisi yhdessä sitouduttava varmistamaan, että suhteellisuusperiaate otetaan huomioon asiaa koskevaa lainsäädäntöä laadittaessa; katsoo lisäksi, että prosessissa olisi pyrittävä saavuttamaan yksinkertaisuuteen, avoimuuteen, johdonmukaisuuteen ja perusoikeuksien kunnioittamiseen liittyvät tavoitteet;

8.  kehottaa komissiota ja neuvostoa pohtimaan yhdessä parlamentin kanssa sitä, miten voidaan parhaiten varmistaa, että yksinkertaistaminen on jatkuva prosessi, koska toimet näillä aloilla hyödyttävät kuluttajia ja pk-yrityksiä;

9.  katsoo, että sisämarkkinoiden sääntelyssä olisi otettava huomioon digitaalisen vallankumouksen tarjoamat uudet mahdollisuudet ja sen olisi oltava täysin yhteensopivaa sähköisen hallinnon ulottuvuuden kanssa;

10.  kehottaa komissiota lujittamaan sisämarkkinoiden asemaa eurooppalaisen ohjausjakson erillisenä pilarina, jota olisi tuettava vuosittaisella sisämarkkinoiden yhdentymistä koskevalla kertomuksella osana vuotuista kasvuselvitystä;

II.Sisämarkkinoiden sääntelyn parantamisen välineet

Vaikutusten arviointi

11.  katsoo, että sisämarkkinalainsäädännön tavoitteena olisi oltava sisämarkkinoiden entistä parempi toiminta, sitä olisi kehitettävä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja sillä olisi edistettävä kilpailukykyä, innovointia, kasvua ja työpaikkojen luomista; pitää tehokkaita vaikutusten arviointeja tärkeänä välineenä, jonka avulla poliittisille päätöksentekijöille voidaan antaa tietoa siitä, miten sääntelyä on parasta suunnitella näiden tavoitteiden ja niihin liittyvien sisämarkkinatavoitteiden saavuttamiseksi ja minkälaisia olemassa olevaan lainsäädäntöön liittyviä mahdollisia vaikutuksia siitä aiheutuu;

12.  pitää valitettavana, että noin 40 prosenttia komission vaikutustenarviointilautakunnan 2010–2014 käsittelemistä vaikutustenarviointiluonnoksista katsottiin laadultaan riittämättömiksi ja lähetettiin takaisin parannuksia varten;

13.  katsoo, että jotta vaikutusten arvioinnit olisivat tehokkaita välineitä, ne olisi valmisteltava kattavien, objektiivisten ja täydellisten tietojen ja näytön pohjalta ja niihin olisi sisällytettävä kaikki vaihtoehdot, joilla on merkittävä vaikutus tai jotka ovat poliittisesti tärkeitä; katsoo, että vaikutuksen arvioinnit olisi tehtävä siten, että niissä otetaan huomioon myös saman alan olemassa olevan lainsäädännön jälkiarvioinnit ja tarkastellaan lainsäädäntöehdotuksen johdonmukaisuutta unionin muiden politiikan alojen ja yleisten tavoitteiden kanssa;

14.  pitää valitettavana, että parlamentille toimitetut ehdotusluonnoksiin liittyvät vaikutusten arvioinnit sisältävät edelleen puutteita, kuten esimerkiksi parlamentin ennakkoarviointiyksikkö korosti analyysissaan, jonka se laati radiolaitteen asettamista saataville markkinoilla koskevan ehdotuksen vaikutuksen arvioinnissa;

15.  katsoo, että tieteellisen tiedon huolellisen tarkastelun olisi oltava osa vaikutuksenarviointimenettelyä ja että sen avulla olisi erityisesti perusteltava, miten ja miksi politiikkavalinnat on tehty valmisteluvaiheissa, koska tämä helpottaa poliittista prosessia; katsoo lisäksi, että vaikutusten arvioinneissa on otettava huomioon digitaalisen innovoinnin ja kehityksen nopeus ja se, että lainsäädännön on oltava teknologianeutraalia ja tulevaisuuden vaatimukset mahdollisimman hyvin huomioon ottavaa;

16.  korostaa, ettei ole annettu selkeitä ohjeita siitä, olisiko REFIT-ehdotusten mahdolliset vaikutukset ilmaistava määrällisesti; korostaa, että REFIT-ehdotusten on oltava kohdennetumpia siten, että kunkin ehdotuksen potentiaaliset hyödyt ja kustannussäästöt ilmaistaan määrällisesti;

17.  korostaa, että ehdotukseen liitettyä vaikutuksen arviointia olisi täydennettävä lainsäädäntövallan käyttäjien hyväksymien huomattavien muutosten vaikutusten arvioinneilla; korostaa, että olisi laadittava selkeät ja avoimet säännöt, joissa vahvistettujen edellytysten mukaisesti tällaiset täydentävät vaikutusten arvioinnit olisi tehtävä; muistuttaa esimerkiksi, että parlamentti on arvioinut huolellisesti kahteen hankintoja koskevaan direktiiviin tekemiensä joidenkin muutosten mahdollista vaikutusta pk-yrityksiin; kehottaa tästä syystä neuvostoa, joka ei ole tehnyt omia muutoksiaan koskevaa vaikutuksen arviointia vuoden 2007 jälkeen, sitoutumaan paremmin asiaan;

18.  palauttaa mieliin, että vastuu toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta ulottuu komissiota, neuvostoa ja parlamenttia laajemmalle ja että kansallisilla parlamenteilla on siinä oma roolinsa;

19.  panee merkille, että sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan teettämässä tutkimuksessa ”Smart Single Market Regulation” todetaan, että parlamentilla ja neuvostolla voi olla arvokasta annettavaa komission vaikutuksen arviointiin; kehottaa komissiota tarkastelemaan keinoja, joiden avulla parlamentti ja neuvosto voidaan ottaa mukaan vaikutuksenarviointiprosessiin;

Kuulemismenettely

20.  muistuttaa, että SEU-sopimuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti EU:n toimielimet ovat velvollisia käymään avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen, kansalaisyhteiskunnan ja työmarkkinaosapuolten kanssa;

21.  katsoo, että kuulemisvaiheeseen olisi aina sisällyttävä osuus, jossa digitaalisuutta pidetään lähtökohtana ja jossa komissio pyrkii syvällisesti ymmärtämään käyttäjien tarpeita ja sitä, mitä ”lähtökohtana digitaalisuus” tarkoittaa palvelun suunnittelun kannalta;

22.  toistaa kantansa, että kuulemisista olisi tehtävä avoimia, läpinäkyviä ja osallistavia ja niitä olisi laajennettava käsittämään hyvin monenlaisten sidosryhmien vaikutustenarviointiluonnoksia koskevat lausunnot; katsoo, että tämä on yhtä tärkeää johdetun oikeuden kannalta, koska se vaikuttaa suuresti sisämarkkinoiden sääntelyn täytäntöönpanoon ja edellyttää siksi suurempaa avoimuutta ja valvontaa; katsoo, että unionin tullikoodeksin osalta säännöllisillä sidosryhmien kuulemisella voitaisiin parantaa johdetun oikeuden täytäntöönpanoa;

23.  panee merkille sääntelyn parantamista koskevaan pakettiin sisältyvät strategisen suunnitteluvaiheen laajentamista koskevat ehdotukset, jollaisia ovat esimerkiksi alustavien vaikutusten arviointien mukaan ottaminen; toteaa kuitenkin, että komission työskentelymenettelyä koskeva yleiskatsaus puuttuu edelleen; kehottaa komissiota tekemään tiettyjen alojen politiikka-aloitteita hahmottelevista etenemissuunnitelmista entistä näkyvämpiä ja helpottamaan niiden käyttöä;

24.  katsoo, että kansalaisten ja yritysten panos erilaisissa tukipalveluissa, jollaisia ovat esimerkiksi Sinun Eurooppasi ja Solvit, on erittäin tärkeää lainsäädäntöprosessille, ja kehottaa tästä syystä komissiota arvioimaan kyseisten palvelujen toimittamia tietoja ja ottamaan ne huomioon asiaa koskevaa lainsäädäntöä tarkistettaessa;

25.  katsoo, että laaja, asianmukainen ja tasapuolinen kuuleminen on olennaista lainsäädäntöprosessissa; katsoo, että asiakirjojen ja aineiston julkistaminen sekä kaikkien sidosryhmien ottaminen vaikuttavalla tavalla mukaan tämän alan toimintalinjojen kehittämiseen on tärkeä innovointia ja sisämarkkinoiden vahvistamista edistävä tekijä erityisesti digitaalisia sisämarkkinoita koskevan toimintasuunnitelman kannalta;

26.  korostaa, että pienillä yrityksillä ei ole usein aikaa tai resursseja osallistua säännöllisiin kuulemisiin; katsoo, että komission olisi pyrittävä löytämään käyttäjäystävällisiä ja innovatiivisia tapoja auttaa pk-yrityksiä ja uusyrityksiä;

27.  katsoo, että olisi noudatettava sidosryhmien kuulemista koskevaa holistista lähestymistapaa, jonka olisi oltava pikemminkin koko lainsäädäntösyklin ajan jatkuva prosessi kuin tilapäistä toimintaa; muistuttaa tässä yhteydessä kehottaneensa komissiota harkitsemaan sääntelyn parantamista ja byrokratian vähentämistä käsittelevän eurooppalaisen sidosryhmäfoorumin perustamista;

28.  korostaa, että tällaisten sidosryhmien kuulemisten olisi oltava mahdollisimman osallistavia ja niihin olisi otettava erityisesti mukaan pk-yrityksiä, mikroyrityksiä ja kansalaisyhteiskunnan järjestöjä;

29.  katsoo, että julkisten kuulemisten julkistaminen kaikilla virallisilla kielillä sekä niiden saatavuuden ja ymmärrettävyyden parantaminen lisää vastaavasti kuulemismenettelyihin osallistumista ja niiden avoimuutta;

Täytäntöönpano

30.  katsoo, että sisämarkkinalainsäädännön täysimääräinen ja asianmukainen täytäntöönpano on erittäin tärkeää ja että selkeät, kattavat ja moniulotteiset indikaattorit ovat hyödyllisiä, jos sisämarkkinoiden etuja halutaan hyödyntää täysimääräisesti; on huolestunut siitä, että täytäntöönpanoa koskevia tavoitteita ei aina saavuteta; kehottaa erityisesti panemaan palveludirektiivin täysimääräisesti ja asianmukaisesti täytäntöön; muistuttaa, että jäsenvaltioiden ja alojen välillä on edelleen runsaasti heterogeenisyyttä;

31.  katsoo, että koska komissio pyrkii vähentämään lainsäädäntötoimiaan, tämän ansioista voidaan keskittyä enemmän toimintapoliittisiin aloitteisiin, minkä ansiosta on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia syvempiin pohdintoihin, joilla voidaan edistää asianomaisten sidosryhmien osallistumista;

32.  korostaa vastaavuustaulukoiden merkitystä asianmukaisen täytäntöönpanon valvonnassa; kehottaa jäsenvaltioita laatimaan ja julkaisemaan omat vastaavuustaulukkonsa;

33.  pitää valitettavana, että huolimatta komission digitaalisia sisämarkkinoita koskevassa säädöksessä ehdottamasta 0,5 prosentin tavoitteesta jotkut jäsenvaltiot laahaavat edelleen jäljessä; korostaa, että kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista ja täytäntöönpanoa koskevat viralliset tavoitteet eivät ole ainoita tärkeitä seikkoja vaan tärkeitä asioita ovat myös se, miten laadukkaasti säädökset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, käytännön täytäntöönpano sekä ongelmat tai haasteet, joita niistä voi aiheutua asianomaisten sidosryhmien todellisessa elämässä;

34.  katsoo, että täysin toimivien sisämarkkinoiden tarjoamien lukuisten etujen toteutumisen vuoksi komission ja parlamenttien olisi työskenneltävä yhdessä, jotta ne oppisivat EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta saaduista parhaista käytännöistä ja kokemuksesta ja jotta voidaan varmistaa, että erityislainsäädännön pyrkimyksiä ja tavoitteita ei menetetä jäsenvaltioiden heikon tai epäyhtenäisen täytäntöönpanon seurauksena;

35.  katsoo, että olisi selkeytettävä entisestään ylisääntelyä ja että tarvitaan entistä vahvempia toimenpiteitä, jotta voidaan havaita tilanteet, joissa tapahtuu ylisääntelyä ja joista aiheutuu haasteita ja ylimääräisiä kustannuksia ihmisille ja yrityksille, kun nämä pyrkivät ymmärtämään ja soveltamaan EU:n tasolta tulevaa lainsäädäntöä; kehottaa jäsenvaltioita selventämään ja määrittelemään täytäntöönpanoasiakirjoissa, mikä on seurausta EU:n lainsäädännöstä ja mikä kansallisista vaatimuksista; palauttaa mieliin jäsenvaltioiden mahdollisuuden soveltaa tiukempia normeja, jos EU:n lainsäädännöllä säädetään vain yhdenmukaistamisen vähimmäistasosta;

Seuranta ja ongelmanratkaisu

36.  kehottaa komissiota jatkamaan ponnistelujaan ja saattamaan sääntelymenetelmiä koskevat ohjeet ajan tasalle; vaatii erityisesti saattamaan nopeasti tiiviissä yhteistyössä parlamentin kanssa ajan tasalle sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevat vuoden 2009 ohjeet, jotta varmistetaan sen soveltuvuus digitaaliselle aikakaudelle; pitää valitettavana, että palvelujen laatu poikkeaa huomattavasti jäsenvaltioiden keskuudessa sekä priorisoinnin että resurssien puutteesta johtuen; kehottaa siksi tehostamaan hallintopuitteita EU:n tasolla, jotta voidaan parantaa näiden välineiden ja palvelujen toimivuutta;

37.  katsoo, että vaihtoehtoinen ja verkkovälitteinen riidanratkaisu ovat tavaroiden ja palvelujen sisämarkkinoiden parantamisen kannalta keskeisiä välineitä; korostaa, että niiden avulla kuluttajat ja elinkeinonharjoittajat voivat ratkaista kustannustehokkaasti ja yksinkertaisesti riitansa ilman tuomioistuinkäsittelyä; kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tietämystä näistä tärkeistä välineistä;

38.  korostaa, että Solvit-verkon, ECC-verkoston tai FIN-NET-verkoston kaltaiset keskitetyt konfliktien ratkaisun tukemiseen tarkoitetut yhteyspisteet ovat palveluja, joilla parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa; kehottaa komissiota lisäämään tietämystä näistä välineistä ja kehittämään niiden välistä täydentävyyttä;

39.  antaa tunnustusta Solvit-verkostolle ja EU Pilot -hankkeille, jotka on suunniteltu sitä varten, että komission ei tarvitse käyttää rikkomusmenettelyä jäsenvaltioita vastaan; katsoo kuitenkin, että EU Pilot -hankkeen tarjoamia palveluja olisi parannettava ilmoitusten vastaanottamisen jälkeisen vastausajan osalta;

40.  katsoo, että sisämarkkinoiden tietojärjestelmää olisi laajennettava edelleen muihin sisämarkkinavälineisiin, jotta siitä voi tulla keskeinen tiedonsäilytyspaikka; korostaa, että tämä olisi yhdenmukaista ”vain kerran” -periaatteen ja komission äskettäisten aloitteiden kanssa;

41.  pitää keskitettyjen asiointipisteiden, sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmän (IMI) ja yhteentoimivuusratkaisuja koskevan ohjelman (ISA2) kaltaisia digitaalisia foorumeja tärkeinä, koska niillä parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa helpottamalla jäsenvaltioiden viranomaisten välistä rajat ylittävää tietojenvaihtoa;

42.  on huolissaan siitä, että eurooppalaisten keskuudessa tietoisuus ja ymmärtämys sellaisista saatavilla olevista palveluista kuin Sinun Eurooppasi, Sinun Eurooppasi ‑neuvonta, Eures-verkosto, CPC-verkosto, keskitetyt asiointipisteet, Solvit, vaihtoehtoinen riidanratkaisu ja verkkovälitteinen riidanratkaisu on hyvin vähäistä;

43.  katsoo, että Sinun Eurooppasi -palvelun, Sinun Eurooppasi -neuvonnan, Eures-verkoston, CPC-verkoston, keskitettyjen asiointipisteiden, Solvit- ja Solvit Plus -verkkojen, vaihtoehtoisen riidanratkaisun ja verkkovälitteisen riidanratkaisun kaltaiset palvelut ovat hyödyllinen ja huokea vaihtoehto oikeustoimille; panee merkille, että vain neljä prosenttia kuluttajista ja yrityksistä tietää näistä välineistä ja että näiden palvelujen hyödyntäminen on hyvin vähäistä tällä hetkellä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tämän ongelman ratkaisemiseksi tietämystä tällaisista välineistä ja selvittämään, ovatko näiden välineiden tuottamat tulokset ja vastaukset riittäviä käyttäjille; kehottaa komissiota lisäksi parantamaan Sinun Eurooppasi -palvelun ja Solvit-verkon kaltaisten erilaisten tukipalvelujen välistä yhteistyötä, jotta voidaan lisätä käyttäjätyytyväisyyttä;

44.  kehottaa komissiota pohtimaan perusteellisesti näiden palvelujen vuorovaikutusta ja tutkimaan mahdollisuutta korvata ne yhdellä ainoalla kuluttajille tarkoitetulla asiointipisteellä, josta kuluttajat ohjattaisiin tarpeen mukaan käyttämään muita välineitä;

45.  katsoo, että tämän pohdinnan tuloksena olisi voitava määritellä kyseiset palvelut paremmin, jotta toimintaa voidaan jaotella paremmin ja välttää siten päällekkäisyys;

46.  kehottaa komissiota laatimaan viestintä- ja koulutusstrategian, jolla lisätään kansalaisten ja kaikenkokoisten yritysten keskuudessa tietoisuutta tukipalveluista; pyytää tässä yhteydessä kehittämään yhden ainoan portaalin, jonka kautta pääsee käyttämään kaikkia tukipalveluja;

47.  katsoo, että kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen tulevassa tarkistamisessa olisi otettava täysimääräisesti huomioon tarve parantaa sisämarkkinoiden eri välineiden välistä tiedonkulkua;

48.  korostaa komission ”EU:n tehoiskut” -valvontavälineen tärkeää roolia erityisesti hyvin toimivien digitaalisten sisämarkkinoiden kannalta;

49.  toteaa, että EU:n tehoiskutoimilla, jotka komissio käynnisti tehostaakseen koordinoitujen valvontatoimien avulla täytäntöönpanoa verkkoympäristössä, on myönteinen rooli; katsoo, että EU:n tehoiskuja voitaisiin laajentaa myös reaaliympäristöön;

50.  panee huolestuneena merkille, että Sinun Eurooppasi -raporttien mukaan oikeuksiaan käyttämään pyrkivät ihmiset tekevät jatkuvasti kyselyjä tietyistä asioista kuten sähköisestä kaupankäynnistä ja pätevyyksien tunnustamisesta; katsoo, että komission olisi yhdessä kansallisten ja alueellisten elinten kanssa puututtava tähän, jotta voidaan edistää näitä oikeuksia koskevaa ymmärtämystä;

51.  pitää täytäntöönpanon laadullista ja määrällistä arviointia – eikä pelkkiä lukuja siitä, onko direktiivit saatettu virallisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä – asianmukaisena, jotta saadaan täydellinen käsitys siitä, miten sisämarkkinalainsäädäntö itse asiassa toimii kuluttajien ja yritysten puolesta;

52.  kehottaa komissiota pohtimaan, voitaisiinko luoda ”varhaisvaroitusjärjestelmä”, joka ilmoittaa, missä EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa tai soveltamista koskevat ongelmat ovat;

53.  katsoo, että EU:n tasolla toteutettavan kuluttajamarkkinoiden järjestelmällisen seurannan avulla uudet suuntaukset sekä kuluttajiin ja yrityksiin kohdistuvat uhat havaittaisiin aikaisemmin; korostaa tässä yhteydessä kaikkien osallistuvien sidosryhmien positiivista roolia, kuluttajajärjestöt mukaan luettuina;

54.  kehottaa komissiota arvioimaan tuoteyhteyspisteiden toimintaa, kuten vuonna 2009 annetussa vastavuoroista tunnustamista koskevassa asetuksessa ja vuonna 2011 annetussa rakennusalan tuotteita koskevassa asetuksessa säädetään;

Täytäntöönpano ja markkinavalvonta

55.  korostaa, että yhteistyötä lainvalvontaviranomaisten ja niiden sisämarkkinoiden hallintavälineiden välillä, joiden kautta kuluttajat tekevät valituksia EU:n lainsäädäntöä rikkovista kaupallisista toimijoista, on tiivistettävä tekemällä menettelyistä virallisia ja parantamalla tietojen jakamista;

56.  kehottaa komissiota arvioimaan vakavasti täytäntöönpanon – ja viime kädessä – erityisesti sisämarkkinalainsäädäntöön liittyvien rikkomismenettelyjen täytäntöönpanon johdonmukaisuutta ja tehokkuutta;

57.  pitää valitettavana, että parlamentin oikeutta saada rikkomusmenettelyä edeltävään vaiheeseen ja rikkomusmenettelyyn liittyviä olennaisia tietoja on rajoitettu, ja kehottaa lisäämään tällä alalla avoimuutta luottamuksellisuussääntöjä asianmukaisesti noudattaen;

58.  kehottaa komissiota käynnistämään oikea-aikaisesti ja entistä nopeammin rikkomismenettelyjä, jos on olemassa näyttöä täytäntöönpanon laiminlyönnistä ja jos kohtuulliset toimet ongelmien ratkaisemiseksi sellaisilla sovittelutoimilla kuten vaihtoehtoinen riidanratkaisu, verkkovälitteinen riidanratkaisu, EU Pilot -menettely, Solvit tai muut rikkomismenettelyä edeltävään vaiheeseen liittyvät mekanismit ovat epäonnistuneet; korostaa, että jäsenvaltiot ovat yhtäläisesti vastuussa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanemisesta ja että niiden olisi varmistettava tehokas ja vaikuttava täytäntöönpano, jonka avulla suojellaan kuluttajien oikeuksia ja luodaan tasavertaiset toimintaedellytykset yrityksille kaikkialla Euroopassa;

59.  sitoutuu hoitamaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoon liittyvän roolinsa muun muassa tarkistamalla lainsäädännön täytäntöönpanoa ja valvomalla komissiota erityisesti siten, että parlamentti osallistuu erityisesti täytäntöönpanoon liittyviin komission työohjelmia koskeviin kertomuksiin, joita laaditaan vuosittain tai ainakin entistä yksityiskohtaisemmin;

60.  korostaa, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 2005/29/EY täytäntöönpanosta 4. helmikuuta 2014 antamassaan päätöslauselmassa(4) parlamentti kehotti komissiota keräämään ja analysoimaan tietoja jäsenvaltioiden soveltamista seuraamuksista sekä täytäntöönpanojärjestelmien tehokkuudesta erityisesti täytäntöönpanomenetelmien monimutkaisuuden ja pituuden osalta; on toistuvasti pyytänyt komissiota toimittamaan parlamentille näiden analyysien tulokset;

61.  katsoo, että markkinavalvontavälineitä olisi käytettävä yhdessä sisämarkkinavälineiden kanssa, jotta tehostetaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa;

62.  huomauttaa tässä yhteydessä, että kansalliset viranomaiset eivät aina hyödynnä asianmukaisesti markkinavalvonnan tiedotus- ja viestintäjärjestelmää tai ryhdy ajoissa tarvittaviin toimenpiteisiin; korostaa erityisesti tarvetta parantaa tapauksia koskevaa viranomaisten välistä tiedonvälitystä;

63.  on huolissaan siitä, että komission vuonna 2014 toteuttaman näyteanalyysin mukaan 60 prosentissa toteutetuista tuotetutkimuksista ei mainittu alkuperämaata, 32 prosenttia laitetutkimuksista toteutettiin ilman riskiluokittelua ja 5 prosentissa rekisteröidyistä tapauksista ei viitattu unionin asetukseen tai direktiiviin, jota on rikottu; kehottaa neuvostoa ja jäsenvaltioita pohtimaan vakavasti asiaa ja tiedottamaan parlamentille seurantatoimista, joihin on ryhdytty;

Jälkiarviointi ja uudelleentarkastelu

64.  suhtautuu myönteisesti säännölliseen uudelleentarkastelujaksoon ja REFIT-ohjelman mukaisesti käyttöönotettuun alakohtaiseen analyysiin, joiden lopullisena tavoitteena olisi oltava EU:n lainsäädännön parantaminen ja yksinkertaistaminen ja näin ollen sen lähentäminen kansalaisten ja yritysten tarpeisiin siten, että kiinnitetään erityistä huomiota mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin;

65.  katsoo kuitenkin, että analyysia olisi parannettava siltä osin, että selvitetään, ovatko tähän mennessä toteutetut lainsäädännölliset toimenpiteet edistäneet tehokkaasti niiden tavoitteen saavuttamista ja ovatko ne nykyisten politiikkatavoitteiden mukaisia; korostaa myös REFIT-prosessin avoimuuden merkitystä; katsoo tässä yhteydessä, että hallinnollisen rasitteen ja sääntelyrasitteen vähentämistä koskeva säännöllisesti tarkistettava tavoite voi edistää sitä, että tavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman pienin ihmisille ja yrityksille aiheutuvin kustannuksin voidaan varmistaa;

66.  panee merkille, että sääntelyn kumulatiiviset kustannukset ovat usein esteenä sisämarkkinoiden toimijoille ja erityisesti pk-yrityksille; suhtautuu siksi myönteisesti siihen, että komissio on sitoutunut tarkastelemaan tätä kysymystä; korostaa, että kaikissa tällaisissa analyyseissa olisi pyrittävä poistamaan esteet markkinoille pääsyltä ja varmistamaan reilu kilpailu kaikille toimijoille;

67.  kehottaa komissiota parantamaan ymmärtämystään politiikkatavoitteiden saavuttamiseen vaikuttavista tekijöistä, esimerkiksi EU:n tasolla tai kansallisella tasolla hyväksyttyjen täydentävien tai ristiriitaisten politiikkatoimien vaikutuksesta, mutta myös toiminnasta pidättymisen vaikutuksesta ja kustannuksista, jotta voidaan parantaa politiikan suunnittelua ja viime kädessä parantaa sisämarkkinoiden sääntelyä;

68.  katsoo, että päättymislausekkeita tai laajennettuja tarkistuslausekkeita voidaan harkita poikkeuksellisesti erityisesti tilapäisten ilmiöiden osalta siten, että toimielimet pitävät lainsäädännön ajan tasalla ja voimassa ainoastaan tarvittaessa; katsoo, että suojatoimenpiteet ovat tarpeellinen keino varmistaa, että olennainen lainsäädäntö säilyy;

III.Päätelmä

69.  korostaa, että sisämarkkinalainsäädännön parantaminen ei tarkoita kaiken sääntelyn poistamista eikä sääntelyn tavoitetason vähentämistä esimerkiksi ympäristönsuojelun, turvallisuuden, turvatoimien, kuluttajansuojelun ja sosiaalinormien alalla vaan pikemminkin tarpeettoman sääntelyn, byrokratian ja kielteisten vaikutusten poistamista samalla, kun toimintapolitiikan tavoitteet saavutetaan, sekä Euroopan työllisyyttä ja yrityksiä tukevan kilpailukykyisen sääntely-ympäristön toteuttamista;

70.  korostaa, että tuotantoa, innovointia ja kauppaa liiaksi estämättömät sisämarkkinat ovat väline, joka tuo takaisin Eurooppaan työpaikkoja ja kasvua, jotka olisivat aikaisemmin siirtyneet muualle;

71.  korostaa sen vuoksi, että yhteinen vastuu paremmista sisämarkkinoista johtaa siihen, että saadaan aikaan yhteisiä hyötyjä, joita ovat vahvat ja elinvoimaiset sisämarkkinat, jotka edistävät Euroopan pitkän aikavälin kasvua ja sen kansalaisten hyvinvointia;

o
o   o

72.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komissiolle, neuvostolle, Eurooppa-neuvostolle sekä jäsen valtioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1)EUVL C 24, 22.1.2016, s. 75.
(2)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0069.
(3)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0164.
(4)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0063.


EU-asioiden oppiminen koulussa
PDF 196kWORD 92k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 EU-asioiden oppimisesta koulussa (2015/2138(INI))
P8_TA(2016)0106A8-0021/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 165 artiklan,

–  ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1288/2013 unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelman ”Erasmus+” perustamisesta ja päätösten N:o 1719/2006/EY, 1720/2006/EY ja 1298/2008/EY kumoamisesta(1),

–  ottaa huomioon 21. marraskuuta 2012 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1093/2012/EU Euroopan kansalaisten teemavuodesta (2013)(2),

–  ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 390/2014 Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014–2020(3),

–  ottaa huomioon 18. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen elinikäisen oppimisen avaintaidoista(4),

–  ottaa huomioon 17. maaliskuuta 2015 pidetyssä unionin opetusministereiden epävirallisessa kokouksessa annetun julistuksen kansalaisuuden sekä vapauden, suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyyden yhteisten arvojen edistämisestä koulutuksen avulla (Pariisin julistus),

–  ottaa huomioon 12. toukokuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisista puitteista (ET 2020)(5),

–  ottaa huomioon 26. elokuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Luonnos neuvoston ja komission vuoden 2015 yhteiseksi raportiksi eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisen kehyksen (ET 2020) täytäntöönpanemisesta” (COM(2015)0408),

–  ottaa huomioon komission 14. syyskuuta 2015 tekemän täytäntöönpanopäätöksen vuoden 2016 työohjelman hyväksymisestä Erasmus+ -ohjelman täytäntöön panemiseksi: EU:n koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma (C(2015)6151),

–  ottaa huomioon 28. ja 29. marraskuuta 2011 annetut neuvoston päätelmät oppimiseen liittyvää liikkuvuutta koskevasta vertailuarvosta(6),

–  ottaa huomioon 15. syyskuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Luonnos neuvoston ja komission yhteiseksi vuoden 2015 raportiksi nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistettujen puitteiden täytäntöönpanosta (2010–2018)” (COM(2015)0429),

–  ottaa huomioon 27. huhtikuuta 2009 annetun komission tiedonannon ”EU:n nuorisostrategia – Satsataan nuorten vaikutusmahdollisuuksiin. Uudistetulla avoimella koordinointimenetelmällä kiinni nuorison haasteisiin ja mahdollisuuksiin” (COM(2009)0200),

–  ottaa huomioon 27. marraskuuta 2009 annetun neuvoston päätöslauselman nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistetuista puitteista (2010–2018)(7),

–  ottaa huomioon 20. joulukuuta 2012 annetun neuvoston suosituksen epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista(8),

–  ottaa huomioon 15. toukokuuta 1992 antamansa päätöslauselman koulutuspolitiikasta ennen vuotta 1993(9),

–  ottaa huomioon 26. syyskuuta 2006 antamansa päätöslauselman aloitteista, joilla pyritään täydentämään koulutusohjelmia eurooppalaisen ulottuvuuden sisältävillä asianmukaisilla tukitoimilla(10),

–  ottaa huomioon 23. syyskuuta 2008 antamansa päätöslauselman opettajankoulutuksen laadun parantamisesta(11),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietinnön (A8-0021/2016),

A.  katsoo, että koulutus on perusihmisoikeus ja julkishyödyke, jonka olisi oltava tasapuolisesti kaikkien saatavilla;

B.  katsoo, että koulutuksen pääasiallinen tehtävä on tuottaa asioista hyvin perillä olevia kansalaisia ja että siinä näin ollen on kyse muustakin kuin EU:n ja jäsenvaltioiden strategioiden taloudellisten päämäärien saavuttamisesta;

C.  katsoo, että koulutuksen tavoitteisiin kuuluu yksilöiden valmistaminen elämää ja aktiivista kansalaisuutta varten yhteiskunnissa, jotka ovat yhä monimutkaisempia, vaativampia, monikulttuurisempia ja integroituneempia;

D.  ottaa huomioon, että vuoden 2014 eurobarometritutkimuksen mukaan 44 prosenttia EU:n kansalaisista katsoo, että he eivät ymmärrä kovin hyvin, miten EU toimii, ja 52 prosenttia heistä katsoo, että heidän äänellään ei ole merkitystä EU:ssa(12);

E.  ottaa huomioon, että vain 42,61 prosenttia EU:n kansalaisista ja vain 27,8 prosenttia 18–24-vuotiaista äänesti edellisissä Euroopan parlamentin vaaleissa, mikä oli alhaisin äänestysaktiivisuus vuoden 1979 jälkeen(13);

F.  katsoo, että hatarat tiedot EU:sta ja sen tuoman konkreettisen lisäarvon huono tuntemus voivat osaltaan aiheuttaa tunnetta demokratiavajeesta ja johtaa euroskeptisyyden yleistymiseen jäsenvaltioissa ja ehdokasvaltioissa; toteaa, että demokratiavajeeseen on puututtava, jotta voidaan torjua EU:n kansalaisten näkemysten ja EU:n toimielinten välistä kasvavaa kuilua;

G.  toteaa, että vuoden 2015 erityiseurobarometrin 437 mukaan suurin osa eurooppalaisista on sitä mieltä, että kouluissa annettavan opetuksen ja koulujen oppimateriaalin tulee sisältää tietoja uskontoon tai vakaumukseen, etniseen alkuperään, seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvästä ihmisten erilaisuudesta(14);

H.  katsoo, että unionin politiikkojen, kuten ihmisten ja palvelujen vapaan liikkuvuuden ja EU:n liikkuvuusohjelmien, tuottaman hyödyn parempi tuntemus voi auttaa synnyttämään yhteenkuuluvuuden tunnetta unionia kohtaan, yhteisöllisyyttä ja monikulttuuristen ja monikansallisten yhteiskuntien hyväksyntää;

I.  toteaa, että onnistuneet koulutusjärjestelmät ja opetussuunnitelmat sekä eurooppalaisten lisääntyneet mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua EU-politiikan päätöksentekoon voivat lisätä mielenkiintoa EU-asioihin ja saada aikaan ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ja samalla auttaa torjumaan yhteiskunnallista jakautumista, kulttuurista eriytymistä ja osattomuuden tunteita;

J.  toteaa, että suurimmassa osassa jäsenvaltioita EU-asioiden opetus on otettu osaksi opetussuunnitelmia ja opettajankoulutusohjelmia; ottaa huomioon, että jäsenvaltioiden välillä ja niiden sisällä on yhä eroja;

K.  toteaa, että vaikka joissakin jäsenvaltioissa EU-asioita opetetaan yleensä kaikilla koulutustasoilla ja monissa erilaisissa oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan opetuksen oppiaineissa, ne muodostavat pääosin pienen osan opetussuunnitelmasta, jota kunkin opettajan on seurattava;

L.  toteaa, että opettajien ja muun opetushenkilökunnan taitoja ja osaamista EU-asioissa on kehitettävä edelleen ja päivitettävä perus- ja jatkokoulutuksessa ja että oppilaitokset ja opettajat tarvitsevat tehokasta tukea, joka on suunniteltu vastaamaan heidän erityistarpeisiinsa;

M.  toteaa, että yksityisen konsulttiyrityksen ICF GHK:n koulutuksen ja kulttuurin pääosastolle tekemän tutkimuksen ”Learning Europe at school”(15) mukaan opettajille opetetaan EU-asioita lähinnä laitoksissa ja yhdistyksissä, jotka toimivat korkeakouluopetuksen ulkopuolella;

N.  toteaa, että komission vuonna 2014 esittelemä Erasmus-ohjelman vaikutustenarviointi osoittaa, että koulutukseen liittyvällä liikkuvuudella ja opintojen kansainvälistymisellä on myönteinen vaikutus opetussuunnitelmien ja työllistymisen lisäksi myös Eurooppa-tuntemukseen, unionin kansalaisuuden tunteen kehittymiseen ja myönteiseen asennoitumiseen Eurooppaa kohtaan sekä halukkuuteen osallistua Euroopan parlamentin vaaleihin;

Koulutuksen eurooppalainen ulottuvuus

1.  korostaa eurooppalaisen ulottuvuuden kasvavaa merkitystä eri koulutusaloilla, -tasoilla ja muodoissa mutta korostaa samalla, että asia on ymmärrettävä laajasti ja syvällisesti niin, että otetaan huomioon sen monimutkainen, dynaaminen ja monikerroksinen luonne ja se, että EU-asioiden oppiminen koulussa on keskeinen osa koulutusta;

2.  korostaa, että koulutuksen EU-ulottuvuus on ratkaisevan tärkeää, jotta kansalaisten EU-tuntemus paranisi ja he tuntisivat jälleen yhteenkuuluvuutta unionia kohtaan, ja sen avulla voidaan korostaa SEU-sopimuksen 2 artiklassa tarkoitettujen arvojen merkitystä ja vahvistaa unionin ääntä keskinäisten riippuvuuksien maailmassa;

3.  korostaa tarvetta ymmärtää ja edistää sitoutumista EU:n perusarvoihin; huomauttaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden yhteisen historian ja yhteisten arvojen tunteminen ja ymmärtäminen on avain keskinäiseen ymmärrykseen, rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, suvaitsevaisuuteen ja yhteisvastuuseen sekä EU:n perusperiaatteiden ymmärtämiseen;

4.  huomauttaa, että EU:n olisi oltava näkyvämmin esillä opetusmateriaaleissa ja opetussuunnitelmien ulkopuolisessa toiminnassa ja muodostettava kiinteämpi osa niitä, sillä se vaikuttaa kansalaisten jokapäiväiseen elämään; katsoo, että nimenomaisesti EU:hun liittyvä sisältö voi tuoda arvokkaan lisän koulujen opetussuunnitelmiin ja oppijoiden henkilökohtaiseen kehitykseen ja kasvuun;

5.  korostaa, että on käytettävä aktiivisia ja osallistumista korostavia opetusmenetelmiä, jotka on räätälöity oppilaiden iän, tason, tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan, ja hyödynnettävä täysimääräisesti tieto- ja viestintätekniikan ja median, myös sosiaalisen median, tarjoamia mahdollisuuksia;

6.  korostaa, että koulutuksen EU-ulottuvuuden avulla oppilaiden pitäisi pystyä paitsi hankkimaan tietoa, tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja omaksumaan EU-kansalaisuuden edellyttämiä taitoja myös osallistumaan kriittiseen EU-asioiden pohdintaan muun muassa saamalla tietoa EU:n perusarvoista, jotka perustuvat oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksiin, sekä EU:n hallinto- ja päätöksentekomenettelyistä ja niiden vaikutuksista heidän jäsenvaltioihinsa ja heidän omaan demokraattiseen osallistumiseensa; kannustaa käyttämään Euroopan nuorisoparlamenttiin liittyviä roolipelejä, jotta lasten ja opiskelijoiden olisi helpompi ymmärtää EU:n menettelytapoja ja jotta heidän EU-tuntemuksensa paranisi;

7.  korostaa, että EU:n ovat muovanneet sen jäsenvaltiot ainutlaatuisine historioineen ja kulttuureineen ja että unionin kehitys on yhä kiinteästi sidoksissa sen jäsenvaltioihin; painottaa samalla eri kulttuurien vaikutusta eurooppalaisiin yhteiskuntiin ja kulttuuriperintöön;

8.  toteaa, että EU:n vaikutus jäsenvaltioihin on huomattava ja että EU-asioiden opetuksessa koulussa olisi tuotava esiin sekä jäsenvaltioiden rooli unionin kehityksessä että EU:n vaikutus kansalliseen kehitykseen;

9.  toteaa, että jäsenvaltioiden ja EU:n on näytettävä esimerkkiä kaikille EU-asioiden opettamiseen ja oppimiseen kouluissa osallistuville toimijoille toteuttamalla käytännössä keskeisiä eurooppalaisia sosiaalisen osallistamisen sekä eurooppalaisen ja kansainvälisen yhteisvastuun arvoja;

10.  muistuttaa, että on varmistettava perus- ja jatkotason ammatilliset elinikäiset kehitysmahdollisuudet opettajille ja kasvattajille ja parannettava ja laajennettava niitä sekä tarjottava heille asianmukaista tukea ja asianmukaisia resursseja, jotta he pystyvät sisällyttämään EU-ulottuvuuden opetukseensa, erityisesti historian opetukseen ja kansalaisuuskasvatukseen, ja toteuttamaan oppijakeskeisiä strategioita sekä mukauttamaan opetusmenetelmiään oppijoiden tarpeisiin;

11.  korostaa, että on edistettävä kasvattajien monikielisiä ja monikulttuurisia taitoja ja rohkaistava niiden hankkimiseen sekä lisättävä opetushenkilökunnan liikkuvuusmahdollisuuksia, vertaisoppimismahdollisuuksia sekä parhaiden käytäntöjen vaihtoa esimerkiksi järjestämällä seminaareja Euroopan tasolla;

12.  painottaa yliopistojen merkitystä pätevien ja motivoituneiden opettajien ja kasvattajien valmennuksessa ja koulutuksessa; vaatii edistämään ja tukemaan jäsenvaltioiden toimia, kun ne pyrkivät tarjoamaan yliopistojen sisällä mahdollisuuksia erikoistuneeseen pätevöitymiskoulutukseen, joka olisi avointa ja sekä opiskelijoiden että ammatissa toimivien opettajien ja kasvattajien saatavilla;

13.  korostaa eurooppalaisen lähestymistavan merkitystä ja mahdollisuuksia historian opetuksessa pitäen kuitenkin mielessä jäsenvaltioiden toimivallan tällä alalla, koska tietyt historialliset tapahtumat ovat olleet ratkaisevia eurooppalaisten ihanteiden ja arvojen kehittymiselle; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan historiaseuroja ja historian tutkimuskeskuksia ja korostamaan näin niiden merkittävää tieteellistä tehtävää Euroopan historian valottajana sekä niiden merkitystä kouluopettajien pitämisessä ajan tasalla;

14.  suosittelee, että Euroopan historian talo laatii opiskelijoille ja opettajille kaikilla koulutustasoilla erityisohjelmia, -välineitä ja -toimintoja, joiden avulla voitaisiin kertoa vakuuttavasti Euroopan integraatiosta ja sen perusarvoista;

15.  kehottaa kiireellisesti uudistamaan ja vahvistamaan opetusta unionin kansalaisuudesta ja kansalaistaidon opetusta nykyisissä ja tulevissa jäsenvaltioissa, jotta oppijat voivat omaksua tarvittavat ikätasolleen soveltuvat tiedot, arvot, taidot ja osaamisen ja jotta he oppivat ajattelemaan kriittisesti ja muodostamaan tietoon perustuvia tasapainoisia mielipiteitä, käyttämään demokraattisia oikeuksiaan, kuten äänioikeuttaan, täyttämään demokratiaan liittyvät velvollisuutensa, antamaan arvoa erilaisuudelle, edistämään kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua ja olemaan aktiivisia ja vastuullisia kansalaisia;

16.  huomauttaa, että opiskelijoiden ja vanhempien entistä tiiviimpiosallistuminen koulujen hallintoon voi edesauttaa syrjinnän torjuntaa ja kestävän osallistuvan demokratian ja kansalaisuuden vahvistamista sekä luottamuksen ja yhteistyön edistämistä eri toimijoiden välillä; kehottaa oppilaitoksia ottamaan käyttöön demokraattisen hallintotavan ja laajentamaan sen soveltamisalaa, myös antamalla enemmän painoarvoa opiskelijoiden edustajien näkemyksille, sillä demokratiaa on opittava ja koettava;

17.  korostaa tarvetta parantaa opettajien ja oppijoiden motivaatiota ja mahdollisuuksia parantaa EU-tuntemustaan omakohtaisin kokemuksin, joita ovat muun muassa kouluvierailut muihin maihin, vierailut EU:n toimielimiin, yhteydenpito EU:n virkamiehiin ja harjoittelumahdollisuudet opiskelijoille EU:n toimielimissä, sekä mediakasvatuksen keinoin esimerkiksi Euroopan nuorisoportaalin avulla ja hyödyntäen täysin uutta tieto- ja viestintätekniikkaa ja avoimia koulutusresursseja;

18.  kehottaa hyödyntämään täysimääräisesti digitaalitekniikan tarjoamia mahdollisuuksia rajatylittävän opetuksen kehittämisessä digitaalisten kurssien ja videoyhteyksien avulla, jotta opiskelijoita voidaan auttaa löytämään uusia näkökulmia ja lähestymistapoja omilla aloillaan;

19.  korostaa, että vieraiden kielten oppimisella voi olla ratkaiseva merkitys muiden kulttuurien tuntemuksen lisäämisessä ja sellaisten taitojen tarjoamisessa kansalaisille, joita he tarvitsevat elääkseen ja työskennelläkseen yhä monimutkaisemmassa ja globalisoituneemmassa maailmassa;

20.  korostaa, että epävirallisella ja arkioppimisella, kuten nuorisotyöllä, vapaaehtoistyöllä, sukupolvien välisellä ja perheiden sisäisellä oppimisella, aikuiskoulutuksella sekä pedagogisena välineenä käytetyllä urheilulla, on suuri merkitys sosiaalisten taitojen, kansalaistaitojen, osaamisen ja käyttäytymismallien kehityksessä ja vastuullisten ja aktiivisten unionin kansalaisten muovaamisessa; korostaa, että tällaiset taidot on tunnustettava ja validoitava virallisessa koulutuksessa ja että on luotava läheisemmät yhteydet virallisen, epävirallisen ja arkioppimisen välillä;

21.  suosittelee omaksumaan koulutuspolitiikassa kulttuurien välisen lähestymistavan, joka mahdollistaisi maahanmuuttajaopiskelijoiden tehokkaan sopeutumisen koulumaailmaan ja joka perustuisi eri kulttuurien keskinäiseen tuntemukseen, jotta päästäisiin yhteisymmärrykseen yhteisistä arvoista;

EU:n rooli

22.  kannustaa komissiota tukemaan edelleen pyrkimyksiä kehittää ja edistää EU-ulottuvuutta koulutuksessa sekä opetusalan toimijoiden liikkuvuutta sekä levittää aktiivisesti tietoa keskeisille sidosryhmille ja kansalaisille muun muassa rahoitusmahdollisuuksista ja saatavilla olevista tutkimuksista ja raporteista; kehottaa hyödyntämään tässä tehokkaammin uutta viestintäteknologiaa ja mediaa, myös sosiaalista mediaa;

23.  kehottaa komissiota määrittelemään yhteiset puitteet ja laatimaan konkreettisia esimerkkejä sisältävää ohjeistusta EU-tuntemuksen lisäämiseksi, jotta voidaan edistää objektiivista ja kriittistä pohdintaa EU:n kansalaisilleen tarjoamista eduista kunnioittaen samalla jäsenvaltioiden toimivaltaa koulutuksen alalla;

24.  kehottaa komissiota kannustamaan lisätutkimuksia siitä, miten EU-asioita nykyään opetetaan kouluissa eri puolilla Eurooppaa ja miten ne ovat esillä opetussuunnitelmissa ja tutkinnoissa sekä a) onko opettajilla ja kasvattajilla riittävät mahdollisuudet hyödyntää ammatilliseen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä parhaiden käytäntöjen vaihtoon liittyviä EU:n ohjelmia ja toimia ja b) onko rahoitetulla toiminnalla EU-asioiden sisällyttämiseksi tehokkaasti kouluopetukseen loppujen lopuksi vaikutusta kouluihin;

25.  kehottaa komissiota kannustamaan, tukemaan ja edistämään verkostoja, joilla tuetaan EU-tuntemuksen kohentamista ja jotka osallistuvat siihen kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla, ja parhaiden käytäntöjen vaihtamista näiden verkostojen välillä unionin tasolla, sekä määrittämään parannuskohteet;

26.  kehottaa komissiota edistämään jäsenvaltioiden kesken ja myös niiden ja ehdokasvaltioiden kesken parhaiden käytäntöjen vaihtoa EU-ulottuvuudesta koulutuksessa sekä syrjinnän ja ennakkoluulojen torjumisesta oppimisympäristöissä muun muassa arvioimalla opetusmateriaaleja sekä kiusaamisen ja syrjinnän vastaisia toimintatapoja;

27.  korostaa Erasmus+ -, Kansalaisten Eurooppa- ja Luova Eurooppa -ohjelmien suurta merkitystä koulutuksen, kielitaidon, aktiivisen kansalaisuuden, kulttuuritietoisuuden ja kulttuurien välisen ymmärryksen sekä muiden arvokkaiden monialaisten avaintaitojen edistämisessä; korostaa näiden ohjelmien merkitystä unionin kansalaisuuden lujittamiselle ja katsoo, että on tarjottava niille enemmän asianmukaista taloudellista tukea ja keskityttävä niiden laadullisiin tuloksiin sekä lisättävä mahdollisuuksia hyödyntää liikkuvuutta kiinnittäen huomiota erityisesti opettajiin ja muihin kasvattajiin, sosiaalis-taloudelliselta taustaltaan erilaisiin nuoriin sekä haavoittuvassa ja huonossa asemassa oleviin ja eritystarpeisiin väestöryhmiin;

28.  muistuttaa Erasmus+ -ohjelman tarjoamasta monipuolisesta toiminnasta ja toteaa, että se on kansalaisten hyvin tuntema ja heidän suosiossaan, mikä koskee erityisesti opiskelijoiden liikkuvuutta osana heidän opiskeluaan; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään tietoisuutta niistä Erasmus+ -ohjelman osista, jotka ovat tuntemattomampia, kuten eurooppalainen vapaaehtoispalvelu;

29.  panee tyytyväisenä merkille komission vuoden 2016 työohjelman Erasmus+ -ohjelman täytäntöön panemiseksi sekä sen sitoutumisen konkreettisiin toimiin Pariisin julistuksen johdosta, erityisesti toimiin, joilla pyritään lisäämään Erasmus+ -ohjelman vaikutusta aktiivisen ja demokraattisen kansalaisuuden, kulttuurien välisen vuoropuhelun, sosiaalisen osallistamisen ja yhteisvastuun edistämiseen muun muassa lisäämällä tukea kansalaisyhteiskunnan järjestöille niiden keskeisessä kansalaisuuskasvatustehtävässä;

30.  kehottaa komissiota parantamaan pedagogisia näkökohtia ja ottamaan koulujen tarpeet paremmin huomioon hankkeissa, jotka rahoitetaan Jean Monnet -ohjelmasta, varmistamalla, että koulut voivat hakea suoraan ohjelmaan, ja myöntämällä rahoitusta pidemmäksi aikaa, esimerkiksi kolmeksi vuodeksi, kuten Jean Monnet -moduulien rahoituksessa; kehottaa komissiota antamaan opettajankoulutuslaitoksille mahdollisuuden hyödyntää Jean Monnet -moduuleihin liittyvää toimintaa ja kannustamaan niitä sisällyttämään nämä ohjelmiinsa;

31.  toteaa, että unionissa on tällä hetkellä kriisi, joka liittyy sen demokraattiseen oikeutukseen, mikä ei johdu vain eurooppalaisten riittämättömästä EU:n mekanismien tuntemuksesta vaan myös siitä, että he eivät saa ääntään kuuluville päätöksenteossa; korostaa, että saadakseen takaisin oikeutuksensa unionin on pysäytettävä demokraattisten rakenteidensa purkaminen ja luotava uudelleen yhteys kansalaisiinsa;

32.  kehottaa komissiota panemaan Kansalaisten Eurooppa -ohjelman tehokkaasti täytäntöön, jotta voidaan saavuttaa demokraattisen ja osallistavamman yhteiskunnan tavoitteet ja lisätä näin kansalaisten osallistumista päätöksentekoon;

33.  kehottaa komissiota seuraamaan tiiviisti, miten EU:n kaikki eri ohjelmat vaikuttavat niihin osallistuvien kokemukseen unionin kansalaisuudesta ja kansalaisten osallistumiseen;

34.  pyytää komissiota kehittämään ja tekemään mahdollisimman laajasti tunnetuksi eTwinning-, EPALE-, ja School Education Gateway -portaaleja ja jatkamaan digitaalisten alustojen kuten Opettajainhuoneen tukemista ja kehittämistä, jotta voidaan parantaa EU-tuntemuksen parantamisen kannalta merkityksellisen korkealaatuisen, helppokäyttöisen ja ajantasaisen oppimateriaalin saatavuutta kaikilla unionin virallisilla kielillä;

35.  pyytää komissiota edistämään sitä, että opetustehtävissä toimivat kasvattajat ja EU-tietouteen erikoistuneet tiedemaailman edustajat tarkastelevat kriittisesti Opettajainhuone-alustalla tällä hetkellä saatavilla olevia aineistoja niiden laadun ja asianmukaisuuden varmistamiseksi;

36.  korostaa EU:n toimielinten tiedotustoimistojen merkitystä ja on tyytyväinen niiden sitoutumiseen suhteiden edistämiseen jäsenvaltioiden, kansallisten, alueellisten ja paikallisten oppilaitosten, nuorisojärjestöjen ja tiedotusvälineiden kanssa näiden tuomiseksi lähemmäs toisiaan ja sen varmistamiseksi, että nuoret ymmärtävät toimielinten merkityksen jokapäiväisessä elämässään;

37.  kehottaa käynnistämään avoimen ja yhteisen vuoropuhelun komission ja kaupunkien sekä paikallis- ja alueviranomaisten kesken koulujärjestelmien ja kaupunkimallien välisestä yhteydestä keinona ymmärtää, miten eri lähestymistavat kulttuurien välisiin suhteisiin vaikuttavat nykypäivän Euroopassa;

38.  kannustaa komissiota pyrkimään siihen, että EU-asioiden opettaminen koulussa esitetään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suosituksena EU:n jäseniksi pyrkivien ehdokasvaltioiden neuvotteluprosessissa;

Jäsenvaltioiden rooli

39.  kannustaa jäsenvaltioita tukemaan, tarkistamaan ja saattamaan ajan tasalle koulutusjärjestelmiään sekä opetussuunnitelmien erityyppistä EU-aiheista sisältöä kaikilla koulutuksen tasoilla – mukaan lukien ammatillinen koulutus –, jotta voidaan vahvistaa EU-ulottuvuutta tiiviissä yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien EU:n ja kansallisen tason toimijoiden kanssa kannustaen samalla voimakkaasti alueita ja paikallisviranomaisia toimimaan samoin, erityisesti kun niillä on koulutusjärjestelmien alalla suoraa toimivaltaa;

40.  kannustaa jäsenvaltioita tukemaan kaikkia mahdollisia tapoja välittää enemmän EU-tietoa oppijoille sekä opettajille ja kasvattajille virallisen, epävirallisen ja arkioppimisen kautta ja kehottaa niitä myös hyödyntämään täysimääräisesti ja täydentämään EU:n rahoitusvälineitä, ohjelmia ja aloitteita;

41.  kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään lisätoimiin kulttuurien välisen, syrjimättömän ja osallistavan koulutuksen ja kansalaisuuteen kuuluvien arvojen edistämiseksi koulujen ja yliopistojen opetussuunnitelmissa;

42.  kehottaa jäsenvaltioita lisäämään investointeja laadukkaaseen koulutukseen muun muassa laajentamalla kumppanuuksia yksityisen sektorin kanssa, edistämään kaikkien yhtäläisiä mahdollisuuksia ja tukemaan riittävästi kaikkia oppi- ja koulutuslaitoksia sekä opettajia ja kasvattajia, jotta nämä voivat sisällyttää EU-ulottuvuuden koulutukseen jo varhaisvaiheen opetuksesta lähtien ja myös luokkaopetuksen ulkopuolella ja jatkuvasti kehittää sitä;

43.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikilla oppijoilla on yhtäläinen ja avoin mahdollisuus innovatiiviseen ja korkeatasoiseen viralliseen ja epäviralliseen oppimiseen sekä elinikäiseen oppimiseen; vetoaa tässä suhteessa jäsenvaltioihin, jotta ne hyväksyisivät vuonna 2008 annetun ehdotuksen direktiiviksi uskonnosta tai vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta, koska se suojelisi näihin perustuvalta syrjinnältä koulutuksessa;

44.  kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan maahanmuuttajien, pakolaisten ja uskonnollisten yhteisöjen mahdollisuudesta osallistua kunnioittaviin ja voimaannuttaviin kansalaisuutta rakentaviin prosesseihin, joilla varmistetaan heidän osallistumisensa yhteiskunnalliseen ja kulttuurielämään;

45.  kehottaa jäsenvaltioita kannustamaan ja edistämään korkealaatuisen EU-koulutuksen järjestämistä opettajille, muulle opetushenkilökunnalle, nuoriso-ohjaajille ja kouluttajille muun muassa antamalla heille mahdollisuus suorittaa osa koulutuksestaan toisessa jäsenvaltiossa ja varmistamalla, että heidän pätevyytensä opettaa EU-asioita tunnustetaan esimerkiksi luomalla ”euro-opettaja”-merkki ja tekemällä sitä tunnetuksi;

46.  katsoo, että jäsenvaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä koulutusalan toimijoiden kanssa ja käytävä vuoropuhelua heidän kanssaan löytääkseen mahdollisuuksia vaihtaa ajatuksia ja hyviä käytäntöjä EU-ulottuvuuden sisällyttämisestä koulutusohjelmiinsa, jotta nuoret esimerkiksi voisivat parantaa tietojaan ja ymmärrystään unionin kansalaisuuden rakentumisesta ja sen toimielimistä ja nähdä näin unionin kiinteänä osana omaa elinympäristöään, jota he voivat muovata ja jota heidän odotetaankin muovaavan;

47.  kehottaa jäsenvaltioita tunnustamaan työmarkkinaosapuolten ja kansalaisjärjestöjen, erityisesti nuorisojärjestöjen, työn EU:n toimielinten ja sen kansalaisten välisen kuilun kuromisessa umpeen rakenteellisin ja pitkäjännitteisin keinoin edistäen ja vahvistaen osallistavia suoran demokratian välineitä, ja kehottaa niitä myös tukemaan tätä työtä;

o
o   o

48.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

(1) EUVL L 347, 20.12.2013, s. 50.
(2)EUVL L 325, 23.11.2012, s. 1.
(3)EUVL L 115, 17.4.2014, s. 3.
(4)EUVL L 394, 30.12.2006, s. 10.
(5)EUVL C 119, 28.5.2009, s. 2.
(6)EUVL C 372, 20.12.2011, s. 31.
(7)EUVL C 311, 19.12.2009, s. 1.
(8)EUVL C 398, 22.12.2012, s. 1.
(9)EYVL C 150, 15.6.1992, s. 366.
(10)EUVL C 306 E, 15.12.2006, s. 100.
(11)EUVL C 8 E, 14.1.2010, s. 12.
(12)Standard Eurobarometer 81, Spring 2014: ”Public opinion in the European Union” (http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/eb/eb81/eb81_publ_en.pdf), s. 117 ja 131.
(13)http://www.eprs.sso.ep.parl.union.eu/lis/lisrep/13-EPRS-publications/2015/COMM_STUD_558351_UpdateReview-EN.pdf, s. 43–45.
(14)Special Eurobarometer 437, 2015: ”Discrimination in the EU in 2015” (http://ec.europa.eu/COMMFrontOffice/PublicOpinion/index.cfm/ResultDoc/download/DocumentKy/68004), s. 100.
(15)http://www.eupika.mfdps.si/Files/Learning%20Europe%20at%20School%20final%20report.pdf


Erasmus+ ja muut välineet ammatillisen koulutuksen liikkuvuuden edistämiseksi
PDF 297kWORD 109k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 aiheesta ”Erasmus+ ja muut välineet ammatillisen koulutuksen liikkuvuuden edistämiseksi – elinikäisen oppimisen lähestymistapa” (2015/2257(INI))
P8_TA(2016)0107A8-0049/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) ja erityisesti sen 165 artiklan ja 166 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 14 artiklan,

–  ottaa huomioon 30. marraskuuta 2002 annetun Kööpenhaminan julistuksen ammatillisen koulutuksen tehostetusta yhteistyöstä Euroopassa,

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston 18. kesäkuuta 2009 antaman suosituksen ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen eurooppalaisen viitekehyksen perustamisesta(1),

–  ottaa huomioon eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisista puitteista 12. toukokuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät (ET 2020)(2),

–  ottaa huomioon neuvoston 27. marraskuuta 2009 antaman päätöslauselman nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistetuista puitteista (2010–2018)(3),

–  ottaa huomioon unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelman ”Erasmus+” perustamisesta 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1288/2013(4),

–  ottaa huomioon 20. joulukuuta 2012 annetun neuvoston suosituksen epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista(5),

–  ottaa huomioon yhteisön yhteisistä puitteista tutkintojen ja pätevyyksien selkeyttämiseksi (Europass) tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 2241/2004/EY(6),

–  ottaa huomioon 28. kesäkuuta 2011 annetun neuvoston suosituksen ”Nuoret liikkeellä – nuorten oppimiseen liittyvän liikkuvuuden edistäminen”(7),

–  ottaa huomioon elinikäisen oppimisen avaintaidoista 18. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen 2006/962/EY(8),

–  ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2010 antamansa päätöslauselman nuorten työmarkkinoille pääsyn edistämisestä sekä harjoittelijoiden, työharjoittelun ja oppisopimuskoulutuksen aseman vahvistamisesta(9),

–  ottaa huomioon 23. huhtikuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perustamisesta elinikäisen oppimisen edistämiseksi(10),

–  ottaa huomioon erilaiset osaamisen tunnustamista koskevat välineet, kuten eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen, eurooppalaisen opintosuoritusten ja arvosanojen siirto- ja kertymisjärjestelmän (ECTS), ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaisen siirtojärjestelmän (ECVET) ja eurooppalaisen taito-, osaamis-, tutkinto- ja ammattiluokittelun (ESCO),

–  ottaa huomioon 20. marraskuuta 2012 annetun komission tiedonannon aiheesta ”Koulutuksen uudelleenajattelu: sosioekonomisten vaikutusten parantaminen investoimalla taitoihin” (COM(2012)0669),

–  ottaa huomioon komission 28. tammikuuta 2014 Euroopan parlamentille ja neuvostolle antaman kertomuksen ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen eurooppalaisen viitekehyksen perustamisesta 18. kesäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen täytäntöönpanosta (COM(2014)0030),

–  ottaa huomioon 20. toukokuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät koulutusta tukevasta laadunvarmistuksesta,

–  ottaa huomioon ammatillisesta koulutuksesta vastaavien ministerien 22. kesäkuuta 2015 antaman julistuksen ammatillisen koulutuksen alan uusista keskipitkän aikavälin tavoitteista vuosille 2015–2020,

–  ottaa huomioon Pariisissa 17. maaliskuuta 2015 pidetyssä EU:n opetusministereiden epävirallisessa kokouksessa annetun Pariisin julistuksen kansalaisuuden sekä vapauden, suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyyden yhteisten arvojen edistämisestä koulutuksen avulla (8496/15),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan lausunnon (A8-0049/2016),

A.  ottaa huomioon, että oppimiseen ja koulutukseen liittyvä liikkuvuus on tärkeää henkilökohtaisen kehityksen, nuorten sosiaalisen osallisuuden, monikulttuurisen vuoropuhelun, suvaitsevaisuuden, nuorten kyvyn työskennellä monikulttuurisessa ympäristössä sekä aktiivisen kansalaisuuden kannalta ja että on selvästi osoitettu, että silla edistetään korkealaatuista koulutusta ja työllistettävyyttä;

B.  ottaa huomioon, että oppimiseen ja koulutukseen liittyvää liikkuvuutta olisi vahvistettava entisestään sekä nykyisissä että Euroopan unionin peräkkäisissä koulutusohjelmissa ja työllisyys- ja koheesiopolitiikan ohjelmissa;

C.  ottaa huomioon, että ammatillisesta koulutuksesta vastaavat unionin jäsenvaltioiden ministerit käynnistivät vuonna 2002 niin sanotun ”Kööpenhaminan prosessin” yhteistyön parantamiseksi tällä alalla Euroopassa pyrkien siten parantamaan ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta, laatua ja houkuttelevuutta Euroopassa;

D.  ottaa huomioon, että Kööpenhaminan prosessi perustuu keskinäisesti sovittuihin painopisteisiin, jotka tarkistetaan säännöllisin väliajoin ja joiden päämääränä on muun muassa liikkuvuuden helpottaminen sekä erilaisten ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksien edistäminen elinikäisen oppimisen yhteydessä;

E.  toteaa, että Eurostatin mukaan työttömyys oli EU:ssa edelleen 10,2 prosenttia vuonna 2014 hitaasta elpymisestä huolimatta; toteaa, että EU:ssa nuorisotyöttömyys on tällä hetkellä 22,1 prosenttia, vain 51 prosenttia 55–64-vuotiaista käy työssä ja sukupuolten välinen kuilu iäkkäämpien työntekijöiden työllisyysasteessa on 13,6 prosenttiyksikköä;

F.  ottaa huomioon, että epävirallisella ja arkioppimisella sekä ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli sellaisten elinikäiseen oppimiseen liittyvien nykyisten haasteiden ratkaisemisessa, joita ovat esimerkiksi koulutuksen keskeyttäminen, työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien (NEET) nuorten liian suuri määrä ja osaamisvaje sekä taitojen yhteensopimattomuus;

G.  toteaa, että työmarkkinoilla vallitsee edelleen ammattitaidon tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuus, kuten komission syksyn 2015 talousennusteen korkeasta avointen työpaikkojen määrästä käy ilmi;

H.  ottaa huomioon, että kielitaito on ammatillisessa koulutuksessa heikompaa ja sitä on erityisesti edistettävä;

I.  toteaa, että on välttämätöntä vahvistaa poliittinen sitoutuminen EU:n elinikäiseen oppimiseen ja ammatilliseen koulutukseen liittyvän toiminnan tukemiseen erityisesti liikkuvuutta edistävillä toimilla, jotka keskitetään sopeutumiskyvyn, uteliaisuuden, oppimaan oppimisen, vuorovaikutustaitojen ja kansalaistaitojen kaltaisten monialaisten taitojen kehittämiseen;

J.  ottaa huomioon, että viimeaikainen sosioekonominen tilanne on korostanut tarvetta tehostaa elinikäisen oppimisen ja ammatillisen koulutuksen järjestelmiä ja myös tehdä niistä helpommin lähestyttäviä ja osallistavampia epäsuotuisassa asemassa olevien ryhmien ja erityistarpeita omaavien ihmisten osalta; ottaa huomioon, että koulutuksen saatavuutta ei saisi lisätä koulutuksen laadun kustannuksella;

K.  katsoo, että jatkuva taloudellinen tuki elinikäiseen oppimiseen ja ammatillisen koulutuksen tietämykseen liittyville liikkuvuustoimenpiteille ja -toimille on ratkaisevan tärkeää erityisesti nykyisen talouskriisin aikana;

L.  toteaa, että alueellisen ja paikallisen tason toimet ovat keskeisen tärkeitä uusien liikkuvuutta edistävien polkujen löytämiseen tähtäävien aloitteiden tukemiseksi, jotta voidaan varmistaa ammatilliselle koulutukselle omistettujen varojen ja ohjelmien vaikuttavuus, avoimuus ja laatu; katsoo, että ammatillisessa koulutuksessa sekä alueellisella ja paikallisella tasolla suoritettavassa harjoittelussa olevien nuorten liikkuvuutta olisi koordinoitava laajassa demokraattisessa ja osallistavassa hallintoprosessissa, jonka tavoitteena on käsitellä olennaisimpia sosioekonomisia ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä, ja ottaa siihen mukaan myös mikro-, pieniä ja keskisuuria yrityksiä, uusia yrityksiä, paikallisyhteisöjä ja työmarkkinaosapuolia;

M.  toteaa, että yrittäjien, kauppa- ja teollisuuskamarien ja käsiteollisuus- ja maatalousalan vastaavien ammattijärjestöjen sekä ammattiyhdistysten ja muiden asiaankuuluvien työmarkkinaosapuolten olisi oltava aktiivisesti mukana ammatillisen koulutuksen ja siihen liittyvän liikkuvuuden suunnittelussa, järjestämisessä, toteuttamisessa ja rahoittamisessa; katsoo, että ammatillisen koulutuksen suunnittelussa olisi otettava huomioon sosiaalinen ulottuvuus reilun kaupan, sosiaalisen yrittäjyyden ja vaihtoehtoisten liiketoimintamallien, esimerkiksi osuuskunnat, kaltaisten alojen sisällyttämiseksi, ja että kyseinen suunnittelu olisi järjestettävä yhdessä asiaan liittyvien mainituilla aloilla toimivien kumppaneiden kanssa;

N.  toteaa, että nuorten liikkuvuutta on edistettävä työllistettävyyden parantamiseksi, mutta se ei saa olla ainoa ratkaisu nuorisotyöttömyyteen;

Tulosten arviointi ja keskeisten haasteiden tunnistaminen

1.  katsoo, että koulutus on perusihmisoikeus ja yleishyödyllinen palvelu, jonka olisi oltava yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla; kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita puuttumaan kaikkiin sosioekonomisiin rajoituksiin, jotka estävät yhdenvertaisen pääsyn kaikkeen ammatilliseen koulutukseen, liikkuvuus mukaan luettuna; toteaa, että nykyisten ammatilliseen koulutukseen liittyvää liikkuvuutta koskevien ohjelmien ja aloitteiden asemaa ja tuloksia olisi parannettava saatavuuden, avoimuuden ja osallisuuden osalta, jotta voidaan edistää yksilöllistä lähestymistapaa koulutukseen, vähentää koulunkäynnin keskeyttävien henkilöiden lukumäärää sekä taata heikommassa asemassa oleville ryhmille ja erityistarpeisille henkilöille yhtäläiset mahdollisuudet päästä Erasmus+-ohjelman liikkuvuutta edistävien toimien piiriin; painottaa siksi, että tarvitaan joustavia, monipuolisia ja räätälöityjä liikkuvuusvaihtoehtoja, ottaen huomioon myös sukupuolinäkökohdat, tarjottaessa koulutusta ihmisille, joilla on maahanmuuttotausta tai joiden perhe on taloudellisesti epäsuotuisassa asemassa, syrjäisten alueiden oppijoille, vammaisille ja muille erityistarpeisille henkilöille;

2.  vahvistaa, että liikkuvuuden ja koulutuksen kohdalla on tarpeen noudattaa sukupuolinäkökulmaa ja ottaa huomioon eri syrjinnän muodoista kärsivien ihmisten, kuten vammaisten henkilöiden, HLBTI-henkilöiksi itsensä määrittävien ja syrjäytyneistä yhteisöistä kotoisin olevien tarpeet; kannustaa ryhtymään tämä vuoksi lisätoimenpiteisiin Erasmus+-ohjelman liikkuvuutta edistävien toimien saatavuuden parantamiseksi epäsuotuisassa asemassa oleville ryhmille ja erityistarpeita omaaville ihmisille;

3.  kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja keskeisiä sidosryhmiä lisäämään ammatillisen koulutuksen ohjelmien näkyvyyttä, jotta voidaan poistaa kulttuuriset esteet ja torjua motivaation, aktiivisen vastaanottavuuden ja kielitaidon puutteen ilmiöitä etenkin niillä alueilla, joilla nuorisotyöttömyys on suurinta; katsoo, että on varmistettava, että nämä ohjelmat ovat syrjimättä kaikkien kansalaisten saatavilla; kehottaa ottamaan kohteeksi työttömyysriskissä olevat ryhmät, kuten vammaiset; kehottaa helpottamaan ammatillisen koulutuksen ja tutkintojen hankkimista siten, että edistetään oppisopimuskoulutuksen väylien mukautettavuutta ja järjestelyjen sovitettavuutta sekä koulutusmahdollisuuksia erityisesti ryhmille, joiden perustaidot ovat riittämättömät, ja työntekijöille, joilla on heikko tai keskitason koulutus; muistuttaa, että näiden kokemusten saatavuudessa on otettava huomioon sukupuolten tasa-arvo, jotta ammatillisen koulutuksen liikkuvuusohjelmia voidaan edistää tehokkaasti naisten keskuudessa; katsoo, että tässä yhteydessä olisi asetettava kunnianhimoiset tavoitteet ja seurattava kehitystä;

4.  korostaa sukupuolten välistä kuilua luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan (STEM-tieteet) koulutuksessa, taidoissa ja työllisyydessä kaikkialla EU:ssa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sitoutumaan täysimääräisesti Erasmus+ ‑ohjelmaan ja hyödyntämään tätä järjestelyä keskeisenä mahdollisuutena kehittää naisten STEM-taitoja, jotta heidän kykyään ryhtyä STEM-uralle parannettaisiin ja täten pienennettäisiin osaamisvajetta alalla;

5.  korostaa sellaisen voimakkaaseen liikkuvuustekijään perustuvan yhteisen eurooppalaisen koulutusalueen merkitystä, johon sisältyy korkeakoulutuksen lisäksi ammatillinen koulutus ja joka edistää vahvemman eurooppalaisen identiteetin ja voimakkaamman unionin kansalaisuuden luomista ja kehitystä;

6.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään kaikkensa Eurooppa 2020 -strategian koulutustavoitteiden saavuttamiseksi; toteaa, että liikkuvuudessa on otettava huomioon ammatillinen jatkokoulutus, sillä se on keskeistä taitojen ja asiantuntemuksen parantamisessa ja saattamisessa ajan tasalle; korostaa, että elinikäinen oppiminen ja ammatillinen koulutus ovat keskeisiä pitkäaikaistyöttömien paremmille työllisyysnäkymille;

7.  uskoo, että tämän yhteistyön tuloksena pitäisi tarkastella vaatimuksia, jotta varmistettaisiin niiden merkitys keston, sisällön, kykyjen ja oppimistulosten osalta samalla kun yhdistetään liikkuvuus sekä koulutuskeskusten että työpaikan kanssa ja asetetaan etusijalle pitempiaikaiset kokemusjaksot (esimerkiksi kuusi kuukautta) lyhyempiin jaksoihin nähden;

8.  toteaa, että Erasmus+ -ohjelmalle ja ammatillisen koulutuksen ohjelmille myönnetyt EU:n resurssit eivät ole oikeassa suhteessa näiden järjestelmien tarjoamasta liikkuvuudesta mahdollisesti hyötyä saavien lukumäärään ja tarpeisiin; kehottaa jäsenvaltioita edistämään kahdenvälisiä sopimuksia, joilla täydennetään Erasmus+ ‑ohjelman ja EU:n ammatillisen koulutuksen ohjelmien toimintaa ja lisätään siten nuorten eurooppalaisten liikkuvuutta;

9.  panee merkille nykyisten liikkuvuutta koskevien ohjelmien ja aloitteiden tärkeän roolin ja tulokset, kuten Erasmus+-ohjelman avaintoimen 1, Europassin, ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaisen siirtojärjestelmän (ECVET) ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen; pyytää komissiota ottamaan käyttöön opiskelijoille tarkoitetun eurooppalaisen e-kortin, joka antaa haltijalleen EU-opiskelijan aseman liikkuvuustoimien yhteydessä ja tarjoaa mahdollisuuden käyttää palveluja;

10.  kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja EU:n virastoja, kuten Cedefopia, ryhtymään toimiin parantaakseen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistäviä ohjelmia, jotta niistä koituu lisäarvoa kaikille osallistujille laadun, tunnustamisen ja sisällön osalta, ja varmistamaan laatuvaatimusten käyttöönoton oppisopimuskoulutusta varten;

11.  huomauttaa, että liikkuvuutta edistävät aloitteet vahvistavat oppijoiden yhteiskunnallisten arvojen ja Eurooppaan liittyvää yhteenkuuluvuuden tunteen lisäksi myös heidän akateemisia taitojaan ja työnäkymiään, mikä koskee erityisesti osaamista, joka liittyy ongelmanratkaisukykyyn, suunnitteluun, jäsentelyyn, kykyyn toimia uusissa tilanteissa ja sopeutua niihin, yrittäjyyteen, johtamistaitoon, päätöksentekoon, yhteiskuntavastuuseen liittyviin taitoihin, vieraiden kielten osaamiseen, viestintään vaikuttaviin taitoihin ja kykyyn toimia ryhmässä, sekä työllistettävyyteen vaikuttavia henkilökohtaisia taitoja, kuten itseluottamusta, motivaatiota, uteliaisuutta, kriittistä ja luovaa ajattelua, aloitekykyä ja itsevarmuutta;

12.  painottaa tarvetta helpottaa Erasmus+-ohjelmaan liittyvän liikkuvuuden täytäntöönpanoa toteuttamalla toimia hyväksyttyjen hakemusten määrän nostamiseksi, liikkuvuuden hallintaan liittyvien sähköisten työkalujen suunnittelun ja käytön yksinkertaistamiseksi, liikkuvuusohjelmien arvoa koskevan tietoisuuden lisäämiseksi kaikissa unionin yleissivistävää opetusta antavissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa sekä paremmin kohdennetun tiedotuksen ja koulutuksen järjestämiseksi ohjelmien ja toimien edunsaajille ja välittäjäelimille, myös koulujen ja yliopistojen henkilökunnalle; korostaa tässä yhteydessä eurooppalaisen kouluverkon (European SchoolNet) panoksen merkitystä; kehottaa komissiota keventämään hakijoiden sekä Erasmus+-hankkeisiin osallistuvien lähettävien ja vastaanottavien yritysten ja oppilaitosten nykyistä kohtuutonta ja liian monimutkaista hallinnollista rasitusta sekä helpottamaan ja selkeyttämään hakemiseen, rekisteröintiin ja raportointiin liittyviä prosesseja sekä itse hankkeita; nostaa lisäksi esiin, että liialliset hallinnolliset rasitteet asianomaisissa kouluissa ja yliopistoissa hankaloittavat ohjelman yksinkertaista toteuttamista;

13.  kehottaa komissiota ottamaan käyttöön järjestelmiä, joilla pyritään vähentämään liikkuvuusohjelmien organisoinnin kielellisiä ja kulttuurisia esteitä; katsoo, että näiden järjestelmien avulla olisi voitava arvioida täytäntöönpanon edistymistä; painottaa, että toimintaohjelmissa olisi erityisesti tuettava isäntämaan kielen perusasioiden oppimista; kannustaa jäsenvaltioita sekä alue- ja paikallisviranomaisia selvittämään, mitä erityisiä opetustarpeita ammatillisen koulutuksen opettajilla ja kouluttajilla on, kannustamaan ja tukemaan parhaiden käytäntöjen vaihtamista ja tarjoamaan heille lisää ammatillisia kehitysmahdollisuuksia; korostaa, että on tärkeää suunnitella peruskoulutusmalli, jonka avulla voidaan kertoa kohdemaan yritys- ja työkulttuurin keskeisistä piirteistä, sekä edistää ja tarjota opetushenkilökunnan kouluttamiseen tarkoitettuja erityisohjelmia koulutuskeskusten vastuulla olevan liikkuvuuden hallinnan yhteydessä;

14.  huomauttaa, että ammatilliseen koulutukseen liittyvät ammatit ovat tarvittavan joustavia niiden harjoittamiseksi missä tahansa; toteaa, että siksi liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on yksi tärkeimmistä välineistä työttömyyden torjunnassa, sillä se parantaa työllistettävyyttä, vähentää osaamisvajetta ja helpottaa työnhakijoiden ja työpaikkojen yhteensaattamista varsinkin nuorille sekä tarjoaa taitoja ja ainutlaatuista kokemusta, jota tarvitaan kilpailukykyyn nykypäivän työmarkkinoilla EU:ssa; katsoo, että Erasmus+ -ohjelman avulla voidaan kehittää erityisiä ammattitaitoja sekä poikittaisia ja siirrettäviä kykyjä, kuten yrittäjyyttä, sekä laajentaa tuotantoalan osallistumismahdollisuuksia, joten se on tehokas väline työmarkkinoilla;

15.  painottaa, että markkinointinimien ja logojen tunnistamisarvo Erasmus+-ohjelman ja sen alaohjelmien yhteydessä on merkittävä ja tärkeä asia; katsoo, että näitä markkinointinimiä olisi käytettävä erityisesti Erasmus+-ohjelmaa koskevissa julkaisuissa ja esitteissä;

16.  on huolissaan siitä, että nuoret pitävät Erasmus+ -ohjelmaa lähinnä korkeakouluopiskelijoiden ohjelmana; suosittaa siksi antamaan enemmän merkitystä eri alueiden ja kuhunkin alueeseen liittyvien alaohjelmien eurooppalaisen, kansallisen ja alueellisen tason profiilin nostamiselle, kuten yleissivistävä koulutus (Comenius), korkeakoulutus (Erasmus), kansainvälinen korkeakoulutus (Erasmus Mundus), ammatillinen koulutus (Leonardo da Vinci) ja aikuiskoulutus (Grundtvig) sekä nuoriso (Youth in Action) ja urheilu;

17.  kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja julkisia työnvälityselimiä tekemään tunnetuksi Erasmus+ -ohjelmaa ja muita välineitä, joilla pyritään edistämään ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta, ja lisäämään tietämystä niistä varsinkin pk-yritysten keskuudessa; uskoo, että näiden välineiden tehokkuuden maksimointi mahdollistaa, että useammat ihmiset hyötyvät näistä mahdollisuuksista niin, että liikkuvuustavoite voidaan saavuttaa;

18.  korostaa, että sekä yksityisen että julkisen sektorin on pikaisesti kuultava teollisuutta ja palveluja, muun muassa tuotantoalaa (varsinkin pk-yrityksiä ja mikroyrityksiä), ammatillisen koulutuksen laadukkaiden liikkuvuusohjelmien suunnittelusta, laadinnasta, täytäntöönpanosta ja tuesta ja/tai osallistuttava niihin; katsoo, että ohjelmien valinnassa olisi otettava huomioon työmahdollisuudet vastaanottavissa yrityksissä ja organisaatioissa; uskoo, että kaikkien sidosryhmien väliseen keskusteluun, yhteistyöhön ja hyvään toimintatapaan perustuva joustava ja rakentava kumppanuus varmistaa ammatillisen koulutuksen menestyksen ja lisäarvon; katsoo, että tietoja ja hyviä toimintatapoja on vaihdettava myös koulutuskeskusten ja yritysten välillä; kehottaa komissiota seuraamaan työmarkkinoiden kysyntää ja tarjontaa samoin kuin maantieteellistä ja ammatillista liikkuvuutta EU:ssa, jotta ne vastaavat työmarkkinoiden tarpeita; katsoo, että tämä kaventaisi toisaalta tarjolla olevan koulutuksen ja nuoria liiketoimintaympäristössä odottavan todellisuuden ja toisaalta lisäarvoa tuovien alojen (esimerkiksi digitaalitalouden, vihreän talouden, energian, puolustuksen, hoitoalan ja asuntojen kunnostuksen) markkinoiden tarpeiden välistä kuilua;

19.  korostaa seuraavia keskeisiä seikkoja, jotka on otettava huomioon suunniteltaessa liikkuvuutta edistäviä toimia ja arvioitaessa niiden täytäntöönpanoa: oppijoiden taloudelliset valmiudet liikkuvuuteen; opintojen, osaamisen ja pätevyyden sekä koulutussisältöjen tunnustaminen maiden välillä joko opintopisteinä tai tutkintotodistuksina; kielitaito; koulutusohjelmien tai opintojen järjestäminen; opiskelijan ulkomailla hankkimien saavutusten ja suorittamien tenttien käytännön merkitys, kun hän palaa alkuperäiseen yliopistoonsa; oikeudelliset näkökohdat; opintojen päättämiseen liittyvä tieto tai motivaatio; opastus- ja neuvontatoimet koko liikkuvuusjaksolla sekä opiskelijoiden henkilökohtainen tilanne; kehottaa siksi komissiota vahvistamaan indikaattoreita ja arviointiperusteita, jotta voidaan valvoa säännöllisemmin unionin ohjelmien vaikuttavuutta ja parantaa niitä tarpeen vaatiessa;

20.  muistuttaa, että tällä hetkellä ainoastaan yksi prosentti vuorotteluun perustuvaan ammatilliseen koulutukseen osallistuvista nuorista, joihin kuuluvat myös työharjoittelijat, osallistuu liikkuvuusohjelmaan koulutuksen aikana; toteaa, että on välttämätöntä luoda suotuisat olot työharjoittelijoiden liikkuvuuden kehittämiseksi Euroopan unionissa, jotta heille taataan samat mahdollisuudet kuin korkeakouluopiskelijoille; kannustaa näin ollen unionia määrittelemään eurooppalaisia työharjoittelijoita koskevat säännöt; kehottaa unionia ja jäsenvaltioita varmistamaan, että oppisopimus- ja harjoittelujaksot säilyvät formatiivisina tilaisuuksina, joita ei käytetä hyväksi työvoiman hankkimiseksi epävarmoihin työpaikkoihin, jotka eivät korvaa kokopäiväisen ammattitaitoisen työntekijän paikkaa ja jotka takaavat harjoittelijoille ihmisarvoiset työolot ja opiskelijan oikeudet, myös taloudelliset ja palkkaan liittyvät oikeudet; kannustaa komissiota myös arvioimaan edellä mainittujen sääntöjen vaikutuksia, seuraamaan asiaan liittyvien toimien täytäntöönpanoa, kehottamaan kaikkia asianosaisia sidosryhmiä, myös eurooppalaista oppisopimusyhteenliittymää, noudattamaan antamiaan suosituksia harjoittelujaksojen ehtojen, laadun ja saatavuuden parantamiseksi unionissa, sekä pitämään tätä strategisesti ensisijaisena kysymyksenä;

21.  kehottaa komissiota esittämään ehdotuksen EU:n oppisopimusjärjestelmästä, jolla varmistetaan oppisopimuskoulutettavien ja ammatillisessa koulutuksessa olevien oikeuksien suojelu, ja kehottaa jäsenvaltioita tukemaan tätä järjestelmää; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon myönteisen roolin, joka ”senioreilla” voi olla nuorison koulutuksessa, jotta voidaan maksimoida sukupolvien välinen vaihto harjoittelujaksojen ja mentoroinnin avulla sekä edistää kokemukseen perustuvaa oppimista sukupolvien välisissä työryhmissä; kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että Erasmus+ -ohjelman nojalla tehtyjä oppisopimus- ja harjoittelujaksoja ei käytetä väärin muuttamalla ne työn kustannuksia alentavaksi välineeksi;

22.  suhtautuu myönteisesti pilottihankkeisiin ja äskettäin hyväksyttyyn oppisopimuskoulutettavien liikkuvuutta koskevaan eurooppalaiseen järjestelmään perustana Erasmus+-ohjelman parannuksille, joilla pyritään lisäämään ja parantamaan pitkäkestoista liikkuvuutta ammatillisessa koulutuksessa; kehottaa luomaan kehyksen pitkän aikavälin aloitteille vastineeksi ainoastaan hankekohtaisille toimille, jotta luodaan pysyvä ja kestävä järjestelmä, joka on täysin toimiva ja odotustenmukainen ja joka kannustaa taitojen vapaaseen liikkuvuuteen Euroopassa;

23.  huomauttaa, että koulutuksen keskeyttäminen on yksi liikkuvuuden kohderyhmien selvimmistä ongelmista ja että paremmat ammatilliset mahdollisuudet vähentävät koulutuksen keskeyttämistä; painottaa siksi sitä, että koulutusjärjestelmien tulokset voivat olla tärkeitä, jotta voidaan vähentää koulutuksen keskeyttämisiä ja tarjota opiskelijoille paremmin monialaisia taitoja, jotka auttavat heitä sovittamaan osaamisensa työmarkkinoiden vaatimuksiin;

24.  korostaa tarvetta auttaa ammatillisessa koulutuksessa olevia nuoria voittamaan vaikeutensa turvautumalla tiettyihin täydentäviin ja liitännäistoimenpiteisiin, jotka liittyvät esimerkiksi liikkuvuusjärjestelmien ryhmäluonteen vahvistamiseen, lähettävien ja vastaanottavien oppilaitosten suorittamaan parempaan mentorointiin ja avustamiseen ennen liikkuvuusjaksoa ja sen aikana, ammatillisia koulutusmahdollisuuksia koskevan korkealaatuisen tiedon saatavuuden parantamiseen, erityisten ohjaus- ja neuvontatoimien ja -välineiden tarjoamiseen sekä kaikkien osallistujien kielituen rahoittamiseen ilman kielirajoitusta;

25.  muistuttaa, että ammatillisen koulutuksen järjestelmissä opiskelevien nuorten odotuksiin vaikuttavat useat eri tekijät, joita ovat erityisesti sosioekonomiset tekijät, perhetyyppi ja opastavien (ja ohjaavien) työkalujen puute oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuksen päättymisen jälkeen tai ammatillisen koulutuksen aikana;

26.  korostaa oppimiseen ja koulutukseen liittyvän liikkuvuuden keskeistä osuutta sosiaalisiin ja kulttuurisiin haasteisiin vastaamisessa, jotta nuorille voidaan tarjota kaikki mahdollisuudet kehittää oma toimintamallinsa yhteiskunnassa; muistuttaa, että Euroopan unioni on keskittänyt ponnistelunsa erityisesti Eurooppa 2020 -strategian kautta taloutensa kilpailukyvyn lisäämiseen, työpaikkojen luomiseen ja loppujen lopuksi valmiuksiensa vahvistamiseen maailmanlaajuisessa kilpailussa tämän vuosisadan kolmannella vuosikymmenellä; korostaa tässä yhteydessä tutkimuksen, innovaatioiden ja digitaalisen yhteiskunnan sekä kestävän energian suurta merkitystä keinoina tuottaa entistä enemmän lisäarvoa;

27.  korostaa unionin ja jäsenvaltioiden roolia laadukkaan ja hyvin organisoidun ammatillisen koulutuksen järjestelmän kehittämisessä ja edistämisessä ja toteaa, että ne ovat soveltaneet siinä kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa asianomaiseen ammattiin keskittyvä teoreettinen koulutus, käytännön koulutus sekä yleissivistävä koulutus ja virallinen oppiminen, arkioppiminen ja epävirallinen oppiminen ovat tasapainossa; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan ylemmän toisen asteen koulutusjärjestelmissään käyttöön kaksijakoista koulutusta koskevan lähestymistavan tai vahvistamaan nykyisiä järjestelmiään sisällyttämällä niihin harjoittelujaksoja tai työharjoitteluja ja helpottamaan siten ammatillisessa koulutuksessa olevien opiskelijoiden kestävää integroitumista työmarkkinoille sekä lisäämään heidän osallistumista ylikansallisiin liikkuvuusohjelmiin; muistuttaa, että yleisesti ottaen ammatillisen koulutuksen laadun parantaminen yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen ja julkisten työvoimapalvelujen kanssa on keino vahvistaa sosiaalista osallisuutta, lisätä osallistumista korkea-asteen koulutukseen, auttaa opiskelijoita menestymään ja helpottaa heidän siirtymistään työmarkkinoille ja on siten myös liikkuvuutta helpottava tekijä elinikäisen oppimisen prosessissa;

28.  kehottaa puuttumaan kohdennetusti eurooppalaiseen vapaaehtoispalveluun liittyviin ongelmiin, jotka koskevat osallistujien vakuutusta, hyväksymistä, tietokannan hallintaa ja vapaaehtoisten tukemista, jotta estetään osallistumisen väheneminen;

29.  pitää valitettavana, että epävirallinen oppiminen on menettänyt näkyvyyttä sekä siihen osoitettuja määrärahoja nykyisessä Erasmus+ -ohjelmassa; korostaa epävirallisen oppimisen merkitystä Euroopan tasolla erityisesti nuorison työnteon ja ikääntyneiden vapaaehtoistoiminnan kautta; vaatii epäviralliselle oppimiselle ja arkioppimiselle selkeää ja näkyvää sijaa Erasmus+ -ohjelmassa; uskoo myös, että olisi oltava mahdollisuus jättää hakemuksia laajamittaisiin aikuiskoulutushankkeisiin, joita hallinnoitaisiin samoin periaattein kuin alakohtaisia osaamisalliansseja tai osaamisyhteenliittymiä;

30.  tukee nykyaikaisten tekniikoiden ja infrastruktuurien kehittämistä, kun vahvistetaan ja nykyaikaistetaan kansallisia ammattikoulutusjärjestelmiä, jotta voidaan parantaa liikkuvuuden saatavuutta ja laatua; katsoo, että ammattitaidon tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuuden torjumisessa olisi korostettava enemmän innovointia ja uusien akateemisten ja ammattitaitojen, digitaalisten opetus- ja oppimisympäristöjen, biotekniikoiden, kulttuuriperinnön parantamiseen tarkoitettujen innovatiivisten tekniikoiden sekä tieto- ja viestintätekniikoiden kehittämistä; on vahvasti sitä mieltä, että EU:n ja jäsenvaltioiden olisi laadittava tehokas strategia, jonka tavoitteena on saada nykyiset ja tulevat kiertotalouden työtilaisuudet ja ammatilliset koulutusjärjestelmät vastaamaan toisiaan;

31.  toteaa, että työpaikkoja ja taitoja määritellään uudelleen siirryttäessä digitalisoidumpaan talouteen; vaatii tästä syystä jäsenvaltioita ja komissiota tekemään yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa osaamisstrategioiden ja ammatillisen koulutuksen ohjelmien kehittämiseksi työntekijöiden uudelleenkoulutusta varten;

Saatavuus: liikkuvuuteen liittyvien vaihtoehtojen lisääminen ammatilliseen koulutukseen osallistuville nuorille

32.  kannustaa luomaan aiemman Leonardo da Vinci-ohjelman tarjoaman mallin mukaisen kehyksen, jossa on määritelty mahdollisimman selvästi ja täsmällisesti liikkuvuuteen liittyvät vaihtoehdot ammatilliseen koulutukseen osallistuville nuorille, missä hyödynnetään erityisesti viranomaisen käynnistämiä usean eri alustan kampanjoita ja kaikkien sellaisten sidosryhmien koordinoitua osallistumista, joilla on aktiivinen rooli ja vaikutusvaltaa ammatillisessa koulutuksessa; toteaa, että Erasmus+-ohjelmaa koskevissa hakupyynnöissä olisi viitattava tähän kehykseen;

33.  kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita osoittamaan riittävät rahavarat liikkuvuusohjelmien tukemiseksi, kun otetaan huomioon mahdolliset taloudelliset esteet; kehottaa pohtimaan, onko tarpeen lisätä sen näkyvyyttä, miten yritykset voivat täydentää osoitettua tukea tai tarjota muuntyyppistä tukea; katsoo, että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Erasmus+ -ohjelman välinen täydentävyys olisi varmistettava ja sitä olisi seurattava, jotta tulokset olisivat hedelmällisiä;

34.  pyytää kehittämään parempia synergioita liikkuvuuteen ja koulutukseen vaikuttavien EU:n politiikkojen ja välineiden välille ja erityisesti ESR:n ja Erasmus+-ohjelman välisiä täydentäviä toimia ja koordinoimaan enemmän kaikkia toimia kaikilla eri tasoilla kansallisessa, alueellisessa ja paikallisessa suunnittelussa;

35.  muistuttaa, että on toteutettava toimia, joilla pyritään takaamaan rakennerahastojen, kuten esimerkiksi ESR:n ja Erasmus+-ohjelman kaltaisten ohjelmien koordinointi, täydentävyys ja yhtenevyys kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti;

36.  korostaa tarvetta kompensoida ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden huonommasta sosioekonomisesta tilanteesta aiheutuvia esteitä erilaisilla toimenpiteillä, kuten lisäämällä mahdollisesti komission yksittäisten apurahojen määrää tai lisäämällä jäsenvaltioiden, alue- ja paikallisviranomaisten, välittäjinä toimivien elinten tai kansalaisjärjestöjen osuuksia, jotka voidaan rahoittaa niiden omista talousarvioista tai sellaisten kumppanuusjärjestelyjen avulla, joissa on mukana yrityksiä, säätiöitä ja järjestöjä, jotka ovat mukana alueensa ammatillisen pätevyyden ja koulutuksen järjestelmässä;

Liikkuvuudesta työllistettävyyteen: oppimistulosten, taitojen ja osaamisen validointi ja tunnustaminen

37.  korostaa, että uusien monipuolisten ja luovien ideoiden saaminen ulkomailla voi motivoida ja innostaa yrittäjyyteen ja luovuuteen; painottaa, että koulutukseen liittyvän liikkuvuuden tarjoamat mahdollisuudet, kuten kansainvälisten verkostojen luominen, voi myös vaikuttaa myönteisesti työllistyvyyteen, valtioiden rajat ylittävään yhteistyöhön ja Euroopan kilpailukykyyn;

38.  katsoo, että nykyisillä ja tulevilla ammattitaidon tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuuden torjumistoimilla olisi edistettävä työnantajien, yritysten ja paikallisyhteisöjen osallistamista ja että nämä toimet olisi liitettävä paremmin yhteen työmarkkinoiden kehittymistä ja tulevia taitotarpeita koskevien ennusteiden kanssa;

39.  korostaa, että oppimiseen liittyvän liikkuvuuden ja tulevan liikkuvuuden ja ansioiden välillä on positiivinen yhteys, koska EU:n ja kansainväliset liikkuvuusohjelmat parantavat osallistujien työllistyvyyttä ulkomailla, kuten komission yhteinen tutkimuskeskus havaitsi vuonna 2013; painottaa, että oppisopimuskoulutus ja työharjoittelu ulkomailla parantavat osallistujien kielitaitoa (Eurobarometrin (2013) mukaan 79 prosentissa tapauksista(11));

40.  korostaa liikkuvuutta edistävien uudelleenkoulutusohjelmien merkitystä kaikenikäisille työttömille ja ihmisille, joita uhkaavat uudelleenjärjestelytoimenpiteet;

41.  kiinnittää huomiota jäsenvaltioiden välisten validointia ja tunnustamista koskevien järjestelmien monimuotoisuuteen ja epätasaiseen kehittymiseen siitä huolimatta, että lähentyminen on lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana; korostaa tarvetta parantaa ammatillisen koulutuksen eri järjestelmien välistä yhteensopivuutta, helpottaa eri jäsenvaltioissa yrityksissä tai koulutuslaitoksissa hankittujen taitojen ja osaamisen validointia ja tunnustamista sekä lisätä Erasmus+-ohjelman houkuttavuutta; kehottaa jäsenvaltioita parantamaan eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen(12) täytäntöönpanoa ja poistamaan jäljellä olevat esteet; kannustaa laatimaan eurooppalaisen standardin, joka voidaan hyväksyä ja panna täytäntöön kaikilla tasoilla (jäsenvaltioiden, alue- ja paikallistasolla);

42.  kannustaa ryhtymään lisätoimiin oppimistulosten tunnustamisen ja validoinnin edistämiseksi, mukaan lukien epävirallisen ja arkioppimisen tulokset, erityisesti Europass-kehyksen ja ECVET:n kaltaisten nykyisten työkalujen käyttöä tehostamalla;

43.  muistuttaa, että eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen ansiosta tehdyt tärkeimmät parannukset ovat olleet ammatillisen koulutuksen todistusten, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja hankitun asiantuntemuksen tunnustaminen; kehottaa asettamaan erityiset tavoitteet, muun muassa täysin operationaalisen opintosuoritusten siirtojärjestelmän ja tunnustamisen täytäntöönpano, joka perustuu ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaiseen siirtojärjestelmään (ECVET); kannustaa kehittämään ammatillisen koulutuksen yhteisiä tutkintoja, millä voidaan varmistaa tutkintojen kansainvälinen tunnustaminen;

44.  kannattaa, että tiiviissä yhteistyössä kaikkien keskeisten sidosryhmien kanssa laaditaan vihreä kirja ammatillisesta koulutuksesta ja liikkuvuudesta sekä taitojen ja oppimistulosten tunnustamisesta Euroopasta; muistuttaa, että ammatillisen koulutuksen tutkintoja koskevat nykyiset suositukset on pantava täysin täytäntöön; huomauttaa, että oppimistulosten tunnustamatta jättäminen vaikuttaa kielteisesti Eurooppa 2020 ‑strategian työllisyysastetta koskevaan tavoitteeseen ja estää perussopimuksissa määrättyä vapaata liikkuvuutta;

45.  kannattaa työssä, koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa ja työharjoittelussa olevien liikkuvuuden lisäämistä EU:n kansallisten nuorisotakuujärjestelmien puitteissa, jotta voidaan parantaa nuorten osaamista ja vähentää osaamisen maantieteellistä kohtaanto-ongelmaa EU:ssa;

46.  korostaa nuorisotakuun ja nuorisotyöllisyysaloitteen merkitystä tutkintoon johtavien oppisopimusten, harjoittelujaksojen, ammatillisen koulutuksen, työharjoittelun ja jatkokoulutuksen tukemisessa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan, että näille ohjelmille myönnetään riittävästi rahoitusta koko ohjelmakaudeksi 2014–2020;

47.  kehottaa kääntämään EU:n osaamispanoraaman verkkosivuston ”Skills Panorama” kaikille unionin virallisille kielille, jotta se toimisi kaikkien käytettävissä olevana kaikkialla Euroopassa tarvittavaa osaamista koskevana tietolähteenä;

48.  panee merkille edistyksen, jota on monissa jäsenvaltioissa tapahtunut ammatillisen koulutuksen korkeamman laadun varmistamisessa ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen eurooppalaisen viitekehyksen (EQAVET) avulla, ja kannustaa niitä jäsenvaltioita, jotka parhaillaan kehittävät EQAVET:n mukaista kansallista laadunvarmistusjärjestelmää; painottaa, että jäsenvaltioiden olisi lisättävä toimia sen varmistamiseksi, että laadunvarmistusjärjestelyissä otetaan paremmin huomioon oppimistulokset ja että ne arvostavat ja tukevat epävirallista oppimista ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka tapahtuu kansallisten käytäntöjen mukaan joko muodollisessa järjestelmässä tai sen ulkopuolella;

49.  korostaa, että oppisopimusohjelmia olisi toteutettava pätevän valvojan ohjauksessa;

Kohti tehokkaampia, helpommin saavutettavissa olevia ja osallistavampia liikkuvuusohjelmia

50.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita, myös yhteistyössä Cedefopin kanssa, määrittelemään ja vahvistamaan sellaisten alueellisten ja alakohtaisten välittäjinä toimivien elinten asemaa, jotka osallistuvat liikkuvuuden valmisteluun, hallintaan ja seurantaan, edellyttäen samalla niitä noudattamaan korkeimpia avoimuusvaatimuksia, ja tukemaan tällaisten elinten perustamista kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla;

51.  korostaa, että tällaisilla välittäjinä toimivilla elimillä on oltava riittävät taloudelliset varat ja henkilöstöresurssit, jotta ne voivat saada aikaan ammattikoulujen verkoston osallistumisen takaavan liikkuvuutta edistävän organisaation ja hallintorakenteet, ja että niillä on oltava toimivaltaa ja valmiuksia perustaa toiminnallisia liittoumia ja tehdä sopimuksia mahdollisten kumppaneiden kanssa sekä kotimaassa että liikkuvuusohjelmiin osallistuvissa maissa;

52.  korostaa tarvetta alaikäisten lainmukaiseen suojeluun ulkomailla;

53.  korostaa, että Erasmus+-ohjelmassa olisi edistettävä ja korostettava liikkuvuustoimia ja/tai -palveluja, jotka on mukautettu kouluttajien, ohjaajien ja yrittäjien tarpeisiin;

54.  huomauttaa, että tarvitaan yhtenäisiä, täydentäviä ja hyvin koordinoituja Euroopan, kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason yhteisrahoitusjärjestelmiä, jotta koulutuskeskukset pystyvät kattamaan kaikki kustannukset ja suunnittelemaan ja toteuttamaan pysyviä toimia;

55.  on tyytyväinen siihen, että Erasmus+-ohjelma on laajentanut ammatillisen koulutuksen ohjelmien edunsaajien määrää huomattavasti kattamaan nuoret, jotka eivät opiskele yliopistossa tai korkeakoulussa;

56.  tukee kaikkia tarpeellisia täydentäviä toimenpiteitä, joilla autetaan ja kannustetaan työharjoittelijoita, jotka haluavat osallistua liikkuvuusohjelmiin, ja tuetaan heitä sen jälkeen tuomaan paremmin esille liikkuvuuden avulla hankkimiaan taitoja ja kehittämään itsevarmuuttaan, jotta he voivat tehdä tietotaidostaan ja arvokkaasta kokemuksestaan näkyvän ja hyödyllisen;

57.  huomauttaa, että oppisopimuskoulutuksen oppimistuloksia olisi suunniteltava ja niistä olisi keskusteltava oppisopimusopiskelijan kanssa ECVET:n periaatteiden mukaisesti, ennen kuin oppisopimuskoulutus alkaa, ja ne olisi kirjattava koulutuksen päättymisen jälkeen tutkintotodistuksen liitteeseen;

58.  korostaa laadukkaan opettajakoulutuksen ja alan valvonnan, arvioinnin ja laadunvarmistuksen tarvetta sekä tarvetta kannustaa osallistavuuteen ja suvaitsevaisuuteen liikkuvuusohjelmissa;

59.  korostaa tarvetta tarjota laadukkaita harjoittelupaikkoja, joiden avulla opiskelijat hankkivat tavoiteltuja ammattitaitoja, ja painottaa lisäksi kaikilla tasoilla läsnä olevaa tarvetta hyvälle viestinnälle yrittäjien kanssa, jotta yrittäjät saadaan mukaan liikkuvuusjärjestelyjä hyödyntävien nuorten hankkiman kokemuksen tunnustamisen kehittämiseen;

60.  tukee kaikkia yrittäjien, kanasalaisjärjestöjen tai kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden Erasmus +-tavoitteiden mukaisesti toteuttamia toimenpiteitä nuorten työntekijöiden tai työharjoittelijoiden liikkuvuusjärjestelyjen kehittämiseksi toimialalla tai kauppa- ja teollisuuskamarien kaltaisten toimialajärjestöjen ja Eurochambersin kaltaisten eurooppalaisten verkostojen sekä asiaankuuluvien ammattiyhdistysten kanssa tehtävän yhteistyön avulla; vaatii tunnustamaan käsityökamarien ja niiden koulutuskeskusten roolin liikkuvuuden ja hyvin pienten yritysten tukemisessa; katsoo, että kaikissa ammattikoulutuksen järjestelmien parantamiseksi toteutetuissa toimissa olisi myös keskityttävä hiilettömään energiaan ja kestävään liikkuvuuteen;

61.  suosittaa, että kaikki keskeiset sidosryhmät pyrkivät laatimaan sellaisia yhteisiä strategioita, joilla on tarkoitus edistää joko ammatillisessa koulutuksessa olevien harjoittelijoiden ja oppisopimuskoulutettavien kotiinpaluuta tai heidän liikkuvuuttaan muihin Euroopan osiin ja joissa otetaan samalla heidän valintansa huomioon pitäen mielessä, että tavoitteena on kanavoida ulkomailla hankittu tieto ja kokemus epätasapainoisuuksien vähentämiseen ja yhteenkuuluvuuden lisäämiseen kyseisten henkilöiden omilla ”taidoitta jääneillä” alkuperäalueilla tai muualla Euroopassa;

62.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita perustamaan ja panemaan tehokkaasti täytäntöön työpajoista ja ajatushautomoista koostuvan eurooppalaisen verkoston, ja pitää tätä pitää keskeisen tärkeänä, jotta voidaan kannustaa kouluja, yliopistoja ja yrityksiä muodostamaan osaamisyhteenliittymiä ja edistää koulutuksen ja kokemusten saatavuutta sekä opettajien, luennoitsijoiden, harjoittelijoiden ja uusien yritysten mahdollisuuksia saada täydennyskoulutusta;

63.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan ja vahvistamaan eurooppalaista Ecsite-verkkoa, joka yhdistää tiedekeskukset paikkoina, joissa tieteellinen kulttuuri on kaikkien saatavilla;

64.  pyytää perustamaan keskitetyn mekanismin tiedon ja viestintätyökalujen yhdistämiseksi, jotta voidaan tarjota kätevä ja tehokas palvelu niille, jotka hakevat tietoa ja tukea erilaisista EU:n, jäsenvaltioiden ja alueellisen sekä paikallisen tason nykyisistä liikkuvuusohjelmista;

65.  kehottaa komissiota laatimaan ajan tasalla olevia tilastoja ja toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan Erasmus+ -ohjelmasta ja muista ammatillisen koulutuksen liikkuvuusohjelmista arviointeja ja/tai tutkimuksia, jotta mitataan niiden vaikutusta työpaikkojen kanssa yhteensopiviin työkokemuksiin työhönottoasteen osalta ja tutkitaan myös, miksi tietyissä jäsenvaltioissa esitetään enemmän hakemuksia ammatillisen koulutuksen työpaikkoihin ja oppimiskokemuksiin ulkomailla, sekä laaditaan suunnitelma niiden laajemmalle osallistumiselle; katsoo, että tilasto- ja arviointitulokset olisi otettava huomioon Erasmus+ -ohjelman väliarviointia laadittaessa ja sisällytettävä siihen;

66.  on tyytyväinen ammatillisesta koulutuksesta vastaavien ministerien 22. kesäkuuta 2015 Riikassa hyväksymiin päätelmiin, joissa asetetaan ammatillisen koulutuksen uudet keskipitkän aikavälin tavoitteet vuosille 2015–2020, ja vaatii panemaan ne täytäntöön oikea-aikaisesti ja perusteellisesti;

67.  painottaa, että on tärkeää edistää hyötyä, jota liikkuvuus tuottaa työllistettävyyden ja hankitun koulutuksen muodossa, jotta osoitetaan sen aito hyödyllisyys ja vähennetään näkemystä, jonka mukaan se on pelkkää ajan hukkaa sellaisten pätevyyksien kannalta, jotka perustuvat ensisijaisesti yksinomaan kansalliseen pätevyyteen;

68.  kannustaa tiedottamaan paremmin nuorille ja yrityksille sellaisista foorumeista kuin Drop'pin@EURES, jonka tarkoituksena on helpottaa nuorten oppisopimuskoulutukseen, työharjoitteluun, koulutusohjelmiin ja verkkokielikursseihin liittyvää liikkuvuutta, ja lisäämään niiden näkyvyyttä;

69.  kannustaa jäsenvaltioita edistämään uuden Erasmus+ -ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia täysimääräisesti, sillä se tarjoaa nuorille ulkomaisten opiskelumahdollisuuksien lisäksi mahdollisuuksia oppisopimuksiin ja työharjoitteluun;

70.  kehottaa ottamaan käyttöön vähimmäistukitason, joka mukautetaan jäsenvaltioiden välisiin elinolo-, hinta- ja kustannuseroihin; tukee näkemystä, että jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön toimenpiteitä, jotka mahdollistavat tarvittaessa välttämättömän ja kohtuullisen tuen esimerkiksi asumista ja matkustusta varten, ja kiinnitettävä erityistä huomiota alaikäisten tarpeisiin sekä opiskelijoiden valmistautumiseen ennen heidän kansainvälistä kokemustaan esimerkiksi uraohjauksen, kieltenopetuksen ja kulttuurien välisen viestinnän kautta;

71.  pyytää arvioimaan/tarkistamaan monivuotista rahoituskehystä, jotta se perustuisi perusteisiin, joihin kuuluu muun muassa työttömyyden torjuntaa koskevien toimenpiteiden tehokkuutta koskeva ennakkoarvio ja vähemmän tehokkaiden määrärahojen leikkaaminen; katsoo, että tällainen lähestymistapa on erityisen tärkeä nykyhetken kaltaisina kriisiaikoina, joita leimaavat epätasapainot, joita on mahdoton hyväksyä;

o
o   o

72.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioille.

(1)EUVL C 155, 8.7.2009, s. 1.
(2)EUVL C 119, 28.5.2009, s. 2.
(3)EUVL C 311, 19.12.2009, s. 1.
(4)EUVL L 347, 20.12.2013, s. 50.
(5)EUVL C 398, 22.12.2012, s. 1.
(6)EUVL L 390, 31.12.2004, s. 6.
(7)EUVL C 199, 7.7.2011, s. 1.
(8)EUVL L 394, 30.12.2006, s. 10.
(9)EUVL C 351 E, 2.12.2011, s. 29.
(10)EUVL C 111, 6.5.2008, s. 1.
(11)http://ec.europa.eu/public_opinion/flash/fl_381_en.pdf
(12)Katso Euroopan parlamentin ja neuvoston 23. huhtikuuta 2008 antama suositus eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perustamisesta elinikäisen oppimisen edistämiseksi.


EU:n rooli kansainvälisissä rahoitus-, valuutta- ja sääntelylaitoksissa ja ‑elimissä
PDF 186kWORD 84k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 EU:n roolista kansainvälisissä rahoitus-, valuutta- ja sääntelylaitoksissa ja -elimissä (2015/2060(INI))
P8_TA(2016)0108A8-0027/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn unionin ja jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatteen,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 121 ja 138 artiklan,

–  ottaa huomioon SEUT-sopimuksen liitteenä olevan pöytäkirjan N:o 14 euroryhmästä,

–  ottaa huomioon 20. lokakuuta 2010 antamansa päälauselman suosituksista komissiolle unionin talouden ohjausta ja hallintaa sekä vakautta koskevan kehyksen parantamisesta etenkin euroalueella(1),

–  ottaa huomioon 11. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman ”EU maailmanlaajuisena toimijana: sen rooli monenvälisissä järjestöissä”(2),

–  ottaa huomioon 25. lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman maailmantalouden hallinnasta(3),

–  ottaa huomioon 24. kesäkuuta 2015 antamansa päätöslauselman ”Talouden ohjausjärjestelmän uudelleentarkastelu: tilannekatsaus ja haasteet”(4),

–  ottaa huomioon 9. heinäkuuta 2015 antamansa päätöslauselman pääomamarkkinaunionin muodostamisesta(5),

–  ottaa huomioon 25. helmikuuta 2009 annetun EU:n rahoitusvalvontaa käsitelleen korkean tason ryhmän raportin (de Larosièren raportti),

–  ottaa huomioon kesäkuussa 2015 julkaistun Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan, euroryhmän puheenjohtajan, EKP:n pääjohtajan ja Euroopan parlamentin puhemiehen kertomuksen, jossa kehotetaan vakiinnuttamaan euroalueen ulkoinen edustus,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnon (A8-0027/2016),

A.  katsoo, että rahoitusjärjestelmän vakaus, joka on edellytys resurssien toimivalle kohdentamiselle kasvun ja työllisyyden hyväksi, on maailmanlaajuinen yhteinen hyvä;

B.  katsoo, että maailman kansantalouksien keskinäisen riippuvuuden lisääntymisen vuoksi on tarpeen ryhtyä noudattamaan entistä yleismaailmallisempia talouden ohjausjärjestelmiä;

C.  katsoo, että jos Euroopan unioni ei kykene puhumaan kansainvälisissä organisaatioissa/elimissä ”yhdellä äänellä”, kaikkien sen jäsenvaltioiden äänet olisi yhdistettävä globaalin hallinnan suuntaamiseksi kohti unionin perussopimuksissa vahvistettuja tavoitteita ja arvoja;

D.  katsoo, että EU:n olisi osaltaan myötävaikutettava demokraattisen kehyksen luomiseen, jotta maailmanlaajuiset haasteet voidaan ratkaista;

E.  katsoo, että maailmanlaajuinen yhteistyö voi johtaa vastuiden heikkenemiseen ja vastuuvelvollisuuden häviämiseen demokratian kustannuksella katsoo, että kansallisia parlamentteja ja Euroopan parlamenttia ei saisi alentaa pelkiksi kumileimasimiksi, vaan ne on sisällytettävä aktiivisesti ja kattavasti päätöksentekoprosessiin;

F.  toteaa, että nykyiset kansainväliset organisaatiot/elimet, kukin omine erityisine hallintorakenteineen ja toimivaltuuksineen, ovat syntyneet historian saatossa vastauksina erityisiin tilanteisiin; ottaa huomioon, että tämä on johtanut sekavuuteen ja eräissä tapauksissa tehtävien päällekkäisyyteen ja järjestelmään, joka saattaa olla vaikeaselkoinen ja josta puuttuu yleinen koordinointi;

G.  toteaa, että perusoikeuskirjan 42 artiklaa ja asetusta (EY) N:o 1049/2001(6), joiden nojalla unionin kansalaisilla on oikeus tutustua asiakirjoihin, olisi sovellettava kansainvälisiin organisaatioihin/elimiin osallistuviin unionin toimielimiin ja virastoihin;

H.  toteaa, että perussopimuksissa säädetään, että jokaisella unionin kansalaisella sekä jokaisella luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa, on oikeus tutustua Euroopan unionin toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjoihin niiden tallennemuodosta riippumatta (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 42 artikla); katsoo, että kansainvälisiin organisaatioihin ja foorumeihin osallistuvien unionin toimielinten ja virastojen olisi sovellettava vastaavaa avoimuutta, erityisesti silloin kun organisaatioissa ja foorumeilla vahvistetaan unionin kansalaisiin vaikuttavia sääntöjä;

I.  toteaa, että kansainvälisten taloudellisten organisaatioiden/elinten(7) juridisten rakenteiden ja rahoitus- ja toimintasääntöjen moninaisuus tekevät kokonaisuuden seurannasta vaikeaa, vaikka rahoitus- ja toimintamenettelyiden yhdenmukaisuus on olennaisen tärkeää kansainvälisesti yhtäläisten toimintaedellytysten varmistamiseksi; toteaa, että Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) ovat aitoja, sopimuksella perustettuja kansainvälisiä organisaatioita, joiden toimiala on laaja ja joihin kuuluu monia valtioita, ja että esimerkiksi G20-ryhmä, rahoitusvakauskomitea ja Baselin pankkivalvontakomitea ovat epävirallisia julkisia foorumeita, joissa toimii rajallinen määrä valtioita, ja niistä jotkin ovat kehittyneet nopeasti kriisin johdosta, kun taas arvopaperimarkkinoiden valvontaviranomaisten kansainvälinen yhteistyöjärjestö (IOSCO), kansainvälinen vakuutusvalvojien järjestö (IAIS), kansainvälinen eläkevalvojien järjestö (IOPS) ja kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja antava elin (IASB) ovat luonteeltaan teknisiä ja alakohtaisia yksityisiä yhdistyksiä, joissa asianomaiset alat ovat enemmän tai vähemmän mukana;

J.  toteaa, että Euroopan parlamentin ja eräiden näiden organisaatioiden/elinten välillä on jo epävirallista tietojenvaihtoa, mutta se ei ole järjestelmällistä;

K.  toteaa, että avoimuus on demokratiassa tärkeää, mutta katsoo, että markkinoiden kannalta merkittävien tietojen suojelu on otettava asianmukaisesti huomioon;

L.  toteaa, että G20-ryhmä on kriisin vuoksi laatinut globaalin ohjelman, jossa keskitytään tehokkaaseen sarjaan erityisiä uudistuksia, mutta pidemmällä aikavälillä aidosti monenkeskinen ja demokraattinen kehys on välttämätöntä sen legitimiteetin kannalta;

M.  toteaa, että pankkien ja markkinoiden rooli talouden rahoituksessa vaihtelee eri valtioissa;

N.  toteaa, että vuonna 2008 alkanut talous- ja rahoituskriisi on korostanut talous- ja finanssipolitiikan ohjaukseen liittyviä merkittäviä maailmanlaajuisia puutteita; toteaa, että lukuisat makrotaloutta koskevat kysymykset edellyttävät laajempaa koordinointia erityisesti verotuksen alalla; katsoo, että kaikkien sidosryhmien yhteisenä tavoitteena pitäisi olla sellaisen kattavan kehyksen suunnitteleminen, jolla varmistetaan rahoitusalan vakaus ja johdonmukaisuus maailmanlaajuisen ja paikallisen tason välillä;

O.  katsoo, että uusien unionin valvontaelinten perustamisen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa EU:n edustajanpaikkojen lisääntymistä kyseisissä elimissä, sillä se voi johtaa tilanteeseen, jonka vaikutukset heikentävät demokratiaa, kuten määrävähemmistösääntöjen suurempi todennäköisyys ja levottomuus EU:n kumppaneiden keskuudessa;

P.  toteaa, että IMF on päättänyt sisällyttää renminbin valuuttakoriin, joka muodostaa IMF:n erityisnosto-oikeuden; toteaa, että tämä on johtanut sekä euron että punnan painoarvon laskuun mutta ei ole vaikuttanut Yhdysvaltain dollarin painoarvoon; toteaa, että tämän vuoksi Euroopan ääntä on vahvistettava;

1.  toteaa, että tarvitaan enemmän maailmanlaajuista sääntely-yhteistyötä, johon Euroopan parlamentti voi osallistua varteenotettavasti;

2.  on huolissaan johdonmukaisuuden puutteesta, joka johtuu organisaatioiden/elinten moninaisuudesta ja hajanaisuudesta, sekä viivästyksistä kansainvälisesti sovittujen sääntöjen ja suuntaviivojen täytäntöönpanossa;

3.  pyytää, että selvennetään kunkin organisaation/elimen toimivaltaan kuuluvia aloja, niiden toimintatapoja ja rahoitusta, mukaan luettuina vapaaehtoiset maksut, lahjat ja lahjoitukset, jotta varmistetaan, ettei oman edun tavoittelua esiinny ja että päätökset ovat laillisia;

4.  kehottaa lisäämään maailmanlaajuisten instituutioiden toimien keskinäistä yhdenmukaisuutta ja koordinointia ottamalla käyttöön kattavat standardit, jotka koskevat demokraattista legitiimiyttä, avoimuutta, vastuuvelvollisuutta ja toimijoiden rehellisyyttä; katsoo, että tähän olisi sisällyttävä muun muassa

   suhteet suureen yleisöön (esimerkiksi asiakirjojen julkisuus, avoin keskustelu eri sidosryhmien kanssa, avoimuusrekisterien perustaminen ja eturyhmien toiminnan avoimuutta koskevat säännöt);
   sisäiset säännöt (esimerkiksi taitoon perustuvat henkilöstöresurssit, moitteeton varainhoito, eturistiriitojen estäminen);

5.  katsoo, että vähiten kehittyneiden maiden aliedustus useimmissa kansainvälisissä rahoitus-, valuutta- ja sääntelylaitoksissa ja -elimissä aiheuttaa epätasapainon ja että sen seurauksena ongelmat, jotka liittyvät tarpeeseen puuttua heikoimmassa asemassa olevien maiden eriarvoisuuteen tai rahoitukseen, saattavat jäädä käsittelemättä asianmukaisesti;

6.  katsoo, että maantieteellisesti epätasapainoisen edustuksen ohella tietyt alat – kuten kansalaisyhteiskunta, pk-yritykset, kuluttajajärjestöt ja työntekijäjärjestöt, joiden osallistumista kuulemisprosessiin voitaisiin parantaa – ovat aliedustettuja rahoitus-, valuutta- ja sääntelyelimiä koskevissa kansainvälisissä keskusteluissa; katsoo, että on näiden elinten ja alojen velvollisuus pyrkiä parantamaan tilannetta;

7.  katsoo, että EU:n olisi yksinkertaistettava ja kodifioitava edustustaan monenvälisissä organisaatioissa/elimissä, jotta unionin mukanaolo näissä elimissä olisi avoimempaa, rehellisempää ja vastuullisempaa ja jotta sen vaikutusvalta kasvaisi ja sen mahdollisuudet edistää demokraattisen prosessin tuloksena syntynyttä lainsäädäntöään paranisivat; katsoo lisäksi, että unionista olisi tultava ennakoivampi maailmanlaajuinen toimija varmistettaessa tulevia G20-ryhmän antamia sitoumuksia, kuten varjopankkitoiminnan muuttamista, OTC-johdannaisten uudistusten täytäntöönpanoa, järjestelmäriskien käsittelyä sekä sen varmistamista, että maailmantaloutta uhkaavat uudet riskit otetaan asianomaisen maailmanlaajuisen organisaation asialistalle;

8.  kehottaa unionin toimijoita keskittymään voimakkaammin EU:n rahoitusalojen maailmanlaajuiseen kilpailukykyyn unionissa ja kansainvälisellä tasolla toteutettavia politiikkoja laatiessaan;

9.  muistuttaa, että EU:n olisi haettava täysjäsenyyttä kansainvälisissä talous- ja rahoitusinstituutioissa, joissa sitä ei vielä ole myönnetty ja joissa se olisi aiheellinen (esimerkiksi OECD:n ja IMF:n tapauksissa); kehottaa asianomaisia kansainvälisiä talous- ja rahoitusinstituutioita tekemään kaikki tarvittavat sääntömuutokset, jotka mahdollistavat EU:n täyden osallistumisen;

10.  pitää unionille haitallisina tilanteita, joissa tietyn jäsenvaltion tai kansallisen viranomaisen edustaja esittää maailmanlaajuisessa organisaatiossa tai elimessä päinvastaisia kantoja kuin enemmistöllä tehdyissä unionin demokraattisissa lainsäädäntöpäätöksissä tai sääntelypäätöksissä esitetyt kannat; kehottaa näin ollen tiivistämään ja tehostamaan näiden edustajien välistä koordinointia esimerkiksi ottamalla käyttöön sitovampia mekanismeja;

11.  korostaa tarvetta lisätä komission suoraa vastuuvelvollisuutta kansalaisia kohtaan, kun se edustaa koko unionia kansainvälisessä organisaatiossa tai elimessä tai kun se seuraa yksityisen erityiselimen toimintaa; korostaa parlamentin roolin merkitystä tässä prosessissa;

12.  katsoo, että organisaatioiden ja niihin liittyvien työryhmien painopistealueita olisi selvennettävä ja niistä olisi tehtävä virallista; katsoo, että järjestelmällinen turvautuminen konsensukseen ei ainoastaan uhkaa jarruttaa töiden etenemistä vaan se uhkaa myös heikentää suositusten sisältöä ja että organisaatioiden kokoonpanon on kuvastettava talouden rahoitusmuotojen ja valvontamallien moninaisuutta;

13.  painottaa, että on toteutettava ennakkoarviointeja, kun kehitetään sääntelyä, valvontaa ja muuta rahoitusalaa koskevia politiikkoja maailmanlaajuisesti; katsoo, että tällaiset arvioinnit eivät rajoita lainsäätäjien poliittisia oikeuksia;

14.  katsoo, että osallistuvat valtiot eivät edelleenkään pane suosituksia täytäntöön riittävästi, jotta voitaisiin luoda maailmanlaajuisesti tasapuoliset toimintaedellytykset;

15.  panee merkille, että finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä (FSB) on nyt ryhtynyt laatimaan standardeja vakuutusalaa varten; ottaa huomioon, että kansainvälisellä vakuutusvalvojien järjestöllä (IAIS) on merkittävä asema vakuutusalan maailmanlaajuisen toimintapolitiikan määrittämisessä, mutta korostaa, että Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) osallistamisen etuna on se, että siten vahvistetaan eurooppalaisten erityisten vakuutusasiantuntijoiden panosta ja varmistetaan, että maailmanlaajuisella tasolla kehitetyt standardit eivät ole ristiriidassa EU:n alkujaan kehittämien periaatteiden kanssa;

16.  suhtautuu myönteisesti OECD:n toimintaan verokysymyksissä ja erityisesti veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoja koskevaan OECD:n ja G20:n hankkeeseen; katsoo, että seuraava haaste on täytäntöönpanon seuranta; korostaa, että komission ja rahanpesunvastaiseen toimintaryhmään kuuluvien jäsenvaltioiden välistä koordinointia olisi parannettava, jotta unioni saa äänensä kuuluviin;

17.  suhtautuu myönteisesti EKP:n pääjohtajan halukkuuteen jatkaa Euroopan parlamentin kanssa yhteistyötä, joka liittyy EKP:n rooliin pankkitoimintaan liittyvissä asioissa etenkin kansainvälisiä standardeja laativissa elimissä, kuten finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmässä;

18.  suhtautuu myönteisesti niiden euroalueen valtioiden sopimiin organisaatiojärjestelyihin, jotka ovat Aasian infrastruktuuri-investointipankin jäseniä, siten että sen hallintoneuvostossa kyseisiä euroalueen valtioita edustaa vain yksi edustaja;

19.  esittää näin ollen seuraavat ehdotukset:

   kehottaa komissiota hakemaan vaikutteita olemassa olevista parhaista unionin ja kansallisen tason käytänteistä sellaisten avoimuutta, rehellisyyttä ja vastuullisuutta koskevien eurooppalaisten käytännesääntöjen laatimiseksi, joilla pyritään ohjaamaan unionin edustajien toimia kansainvälisissä organisaatioissa/elimissä; pyytää, että parlamentti saisi osallistua tiiviisti laatimisprosessiin;
   painottaa erityisesti huolenaiheitaan, jotka koskevat näiden organisaatioiden/elinten perussääntöä, rahoitusta ja toimintaa, niiden vuorovaikutusta viranomaisten, sidosryhmien ja kansalaisten kanssa, niiden viestintää sekä asiakirjojen saatavuutta; painottaa tarvetta varmistaa oikeudenmukainen etujen tasapaino, myös niiden kansalaisjärjestöjen kohdalla, joita tuetaan riittävillä teknisen asiantuntemuksen resursseilla ja taloudellisilla varoilla kansalaisyhteiskunnan äänen vahvistamiseksi;
   kehottaa unionin toimielimiä ja virastoja sekä jäsenvaltioita edistämään jokaisen unionin edustajan vastuuvelvollisuutta demokraattisesti valittuja elimiä kohtaan;
   pyytää hyväksymään toimielintenvälisen sopimuksen, jonka tarkoituksena on virallistaa ”rahoituskeskustelu”, joka järjestetään Euroopan parlamentin kanssa sitä varten, että laaditaan suuntaviivat unionin kannoista päättämiseksi ja niiden johdonmukaisuuden varmistamiseksi ennen suuria maailmanlaajuisia neuvotteluja sekä varmistetaan, että kannoista keskustellaan ja että ne tiedetään ennen neuvotteluja ja taataan niiden seuranta; ottaa huomioon, että komissio antaa säännöllisesti kertomuksen näiden suuntaviivojen ja valvonnan soveltamisesta; ehdottaa, että tähän keskusteluun kutsutaan asianomaiset unionin toimielimet, jäsenvaltiot ja tarpeen mukaan kyseisten kansainvälisten organisaatioiden johto; katsoo, että keskustelun luonne (julkinen vai suljetuin ovin) ja toistuvuus olisi käytännön vaatimuksista riippuvainen; katsoo, että tarvitaan myös kansallisten parlamenttien aktiivista osallistumista tahoillaan siten, että ne valvovat kyseisten jäsenvaltioiden edustajien valitsemia kantoja;
   katsoo, että näitä yksityisempiä suuntaviivoja voisi täydentää proaktiivisilla ”ohjaavilla” päätöslauselmilla, joita parlamentti hyväksyisi asianmukaisin väliajoin ja joissa kerrottaisiin sen näkemyksiä politiikan yleisestä suunnasta;
   toteaa, että asioissa, joissa Euroopan parlamentti on lainsäätäjänä yhdessä neuvoston kanssa, keskustelussa olisi määritettävä neuvotteluvaltuudet, joissa yhdistyvät unionin kannat enemmistöllä hyväksyttyihin lainsäädännöllisiin vaihtoehtoihin ja vältetään epäjohdonmukaisuudet parhaillaan hyväksyttävänä olevan lainsäädännön kanssa;
   vaatii unionin edustajia kiinnittämään kansainvälisissä neuvotteluissa erityistä huomiota kansainvälisten vaatimusten/standardien ja hyväksytyn sitovan EU-lainsäädännön väliseen johdonmukaisuuteen ja yhtenäisyyteen sekä vaatimustenmukaisuuteen, jotta luodaan kansainväliset tasapuoliset toimintaedellytykset;
   kehottaa lisäämään komission vastuuvelvollisuutta suhteessa Euroopan parlamenttiin yksinkertaistamalla prosessia, jolla määritetään unionin kannat G20-ryhmän kokouksissa työllisyyteen, energiaan, kauppaan, kehitykseen ja petosten torjuntaan liittyvillä politiikanaloilla;
   kehottaa jäsenvaltioita täyttämään viipymättä vilpitöntä yhteistyötä koskevat velvoitteet;
   kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään, että pankkiunionin edustus Baselin pankkivalvontakomiteassa toteutetaan yhteisen valvontamekanismin kautta;
   kehottaa komissiota sisällyttämään työohjelmaansa talous- ja rahoitussääntelyn ulkoisen ulottuvuuden eli työn, joka odotetaan tehtävän kansainvälisissä rahoituslaitoksissa, ja perustamaan maailmantalouden hallintaa ja maailmanlaajuisia rahoituslaitoksia pohtivan työryhmän lisätäkseen sisäisen toimintapolitiikkansa yhtenäisyyttä;
   panee merkille komission aloitteen edetä kohti euroalueen yhteistä edustusta IMF:ssä; katsoo, että tämä on tehtävä estämättä sitä, että pitkällä aikavälillä voidaan perustaa koko Euroopan unionin yhteinen alue;
   huomauttaa, että SEUT-sopimuksen liitteenä olevan pöytäkirjan N:o 14 mukaisesti euroryhmä huolehtii niiden jäsenvaltioiden tehostetusta koordinoinnista, joiden rahayksikkö on euro, mutta että euroryhmä on väliaikainen ja epävirallinen elin odotettaessa euron tuloa valuutaksi kaikissa unionin jäsenvaltioissa; katsoo, että euroryhmän avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta voitaisiin parantaa; katsoo, että olisi löydettävä virallisempi ja pysyvämpi ratkaisu, kuten todetaan Euroopan parlamentin 20. marraskuuta 2012 annetussa päätöslauselmassa(8), jossa esitetään vaiheittaisia suosituksia pankki-, talous-, finanssi- ja poliittista unionia varten; muistuttaa, että talous- ja raha-asioista vastaavan komission jäsenen roolin riippumattomuutta on vahvistettava ja että sen lisäksi on otettava käyttöön vankkoja mekanismeja, joiden nojalla toimista ollaan vastuuvelvollisia sekä parlamentille että neuvostolle;
   katsoo, että lukuun ottamatta IMF:n tapausta, lähivuosina olisi ryhdyttävä EU:n edustuksen vaiheittaiseen yksinkertaistamiseen parantamalla ensin koordinointia ja yhdistämällä sitten edustajanpaikkoja arvioinnin jälkeen; katsoo, että näiden organisaatioiden ja elinten jäsenyyden olisi määräydyttävä unionin toimielinten ja Euroopan valvontaviranomaisten, neuvoston/euroryhmän ja kansallisten viranomaisten erilaisten toimivaltuuksien mukaan; katsoo, että unionin olisi samanaikaisesti pyrittävä vaikuttamaan kyseisten organisaatioiden ja elinten toimintaan siten, että ne siirtyvät konsensukseen perustuvasta päätöksenteosta määräenemmistöön perustuvaan päätöksentekoon;
   korostaa, että on komission, neuvoston tai tilanteen mukaan euroryhmän velvollisuus tehostaa koordinointia valmistelukokousten avulla; katsoo, että tarvittaessa olisi perustettava uusia, talous- ja rahoituskomitean (TRK), talous- ja rahoituskomitean IMF-alakomitean (SCIMF), euroryhmän työryhmän ja talouspoliittisen komitean kaltaisia tilapäisiä neuvoston työryhmiä;
   kehottaa arvioimaan perinpohjaisesti Eurooppa-neuvoston ja komission puheenjohtajille kuuluvaa kaksoisedustusta G20-ryhmässä, jotta voidaan määrittää, missä määrin tämä järjestely heikentää unionin uskottavuutta ulospäin, ajatellen erityisesti rahoituspalvelujen sisämarkkinoita; katsoo, että erikseen edustettuina olevien jäsenvaltioiden lähentymisen kannustamiseksi voidaan tehdä erilaisia parannuksia, joiden avulla olisi saatava aikaan tehokas koordinointi ennen kokouksia ja myötävaikutettava siihen, että unionin ääni kuuluu voimakkaana kokouksissa;
   kehottaa unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita edistämään maailmanlaajuista sopimukseen perustuvaa rahoitusalan organisaatiota koskevan etenemissuunnitelman laatimista de Larosièren raportissa ehdotettujen suuntaviivojen mukaisesti ja toteaa, että tällä organisaatiolla olisi laaja valta antaa suosituksia sekä neuvotella sitovista vähimmäisvaatimuksista, monenvälisistä riitojenratkaisumekanismeista ja tarvittaessa seuraamuksista; katsoo, että erityisesti WTO:n kautta kaupan alalla saatuja kokemuksia voitaisiin hyödyntää edellä mainittujen monenvälisten riitojenratkaisumekanismien luomisessa; korostaa, että ehdotettuun organisaatioon olisi sovellettava mahdollisimman korkeita avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta koskevia vaatimuksia;
   katsoo, että komissiolle olisi annettava nimenomainen toimivalta vauhdittaa uudelleen rahoitus-, valuutta- ja sääntelyalalla tehtävään kansainväliseen yhteistyöhön liittyvän monenkeskisyyden edistämistä;
   kehottaa komissiota varmistamaan, että mahdollisilla rahoitusalaa koskevilla unionin lainsäädäntöehdotuksilla täydennetään maailmanlaajuisesti toteutettavia toimia;

20.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EUVL C 70 E, 8.3.2012, s. 41.
(2)EUVL C 377 E, 7.12.2012, s. 66.
(3)EUVL C 131 E, 8.5.2013, s. 51.
(4)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0238.
(5)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0268.
(6)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1049/2001, annettu 30 päivänä toukokuuta 2001, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi (EUVL L 145, 31.5.2001, s. 43).
(7)Toteaa, että myös Kansainvälisen järjestelypankin, rahanpesunvastaisen toimintaryhmän (FATF) ja Maailman kauppajärjestön (WTO) tehtävänä on laatia sääntöjä; toteaa, että YK:n kauppa- ja kehityskonferenssilla (UNCTAD) on merkittävä asema maailmantalouden hallinnassa; toteaa, että Afrikan kehityspankki (AfDB), Aasian kehityspankki (AsDB), Karibian kehityspankki (CDB), Länsi-Afrikan kehityspankki, Latinalaisen Amerikan kehityspankki (IDB), Latinalaisen Amerikan sijoitusyhtiö (IIC), Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD), Euroopan neuvoston kehityspankki, Maailmanpankkiryhmä, Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki, Kansainvälinen kehitysjärjestö (IDA), Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC) ja Monenkeskinen investointitakuulaitos tukevat kehitysyhteistyön rahoitusta;
(8)Euroopan parlamentin päätöslauselma 20. marraskuuta 2012 suosituksista komissiolle Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan, Euroopan keskuspankin pääjohtajan ja euroryhmän puheenjohtajan esittämästä selvityksestä ”Kohti todellista talous- ja rahaliittoa” (EUVL C 419, 16.12.2015, s. 48).


Pienimuotoinen rannikkokalastus kalastuksesta riippuvaisilla alueilla
PDF 208kWORD 103k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 pienimuotoisen rannikkokalastuksen innovoinnista ja monipuolistamisesta kalastuksesta riippuvaisilla alueilla (2015/2090(INI))
P8_TA(2016)0109A8-0044/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013,

–  ottaa huomioon Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 508/2014,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 349 artiklan toimenpiteistä, joita sovellettaessa on otettava huomioon syrjäisimpien alueiden erityispiirteet ja rajoitukset,

–  ottaa huomioon 22. marraskuuta 2012 antamansa päätöslauselman pienimuotoisesta kalastuksesta ja yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksesta(1),

–  ottaa huomioon 23. lokakuuta 2013 antamansa päätöslauselman ”Meriosaaminen 2020 ‑aloite: merenpohjan kartoitus kestävän kalastuksen edistämiseksi”(2),

–  ottaa huomioon 13. toukokuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Innovointi siniseen talouteen: hyödynnetään mertemme ja valtamertemme potentiaalia työllisyyden ja kasvun edistämiseksi” (COM(2014)0254),

–  ottaa huomioon 6. lokakuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Eurooppa 2020 ‑strategian lippulaivahanke: Innovaatiounioni” (COM(2010)0546),

–  ottaa huomioon tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmasta ”Horisontti 2020” (2014–2020) ja päätöksen N:o 1982/2006/EY kumoamisesta 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1291/2013,

–  ottaa huomioon 15. lokakuuta 2014 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon komission tiedonannosta ”Innovointi siniseen talouteen: hyödynnetään mertemme ja valtamertemme potentiaalia työllisyyden ja kasvun edistämiseksi” (2015/C 012/15),

–  ottaa huomioon 21. tammikuuta 2015 annetun alueiden komitean lausunnon tiedonannosta ”Innovointi siniseen talouteen: hyödynnetään mertemme ja valtamertemme potentiaalia työllisyyden ja kasvun edistämiseksi” (2015/C 019/05),

–  ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Sininen kasvu: Meritalouden ja merenkulkualan kestävän kasvun mahdollisuudet” (COM(2012)0494),

–  ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia” (COM(2010)2020),

–  ottaa huomioon 8. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman tutkimuksen ja innovoinnin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista sinisessä taloudessa työpaikkojen ja kasvun luomiseksi(3),

–  ottaa huomioon 13. toukokuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Atlantin alueen meristrategiaa koskeva toimintasuunnitelma – Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun toteuttaminen” (COM(2013)0279),

–  ottaa huomioon 29. elokuuta 2012 annetun komission vihreän kirjan ”Meriosaaminen 2020 merenpohjan kartoituksesta meriennusteisiin” (COM(2012)0473),

–  ottaa huomioon 2. heinäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman ”Sininen kasvu – EU:n meritalouden, merenkulkualan ja matkailualan kestävän kasvun edistäminen”(4),

–  ottaa huomioon 20. helmikuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Eurooppalainen strategia rannikko- ja merimatkailun kasvua ja työpaikkoja varten” (COM(2014)0086),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön (A8-0044/2016),

A.  ottaa huomioon, että 80 prosenttia unionin kalastuslaivastosta harjoittaa rannikkokalastusta, joka takaa äyriäisten pyynnin kanssa korkean työllisyyden rannikkoalueilla, saarilla ja syrjäisimmillä alueilla ja edustaa yleensä yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävää kalastusmuotoa, jonka mahdollisuudet ovat huomattavat; ottaa huomioon, että sen vaikutukset rannikko- ja saarialueiden sosiaaliseen perintöön ja kulttuurisiin piirteisiin ovat poikkeuksellisia ja moninaisia;

B.  toteaa, että suurin osa rannikon ja saarten kalastuksesta on perinteistä kaupallista kalastusta, eli elämäntapa sekä pääasiallinen kalastuselinkeino, joka luo työpaikkoja välittömästi ja välillisesti erityisesti rannikkokalastuksesta riippuvaisilla ja erityistoimenpiteitä ja tukea kasvun ja kehityksen edistämiseksi edellyttävillä alueilla;

C.  toteaa, että rannikkokalastuksen perusmääritelmässä ja ominaispiirteissä on suurta vaihtelua yksittäisten jäsenvaltioiden ja myös yhden jäsenvaltion eri alueiden välillä, mikä on korjattava ja yhdenmukaistettava yhteisessä kalastuspolitiikassa (YKP) tulevaisuudessa, ja että jäsenvaltioiden välillä on merkittäviä maantieteeseen, ilmastoon, ekosysteemeihin ja sosioekonomisiin tekijöihin liittyviä eroja;

D.  toteaa, että rannikkokalastuksen ominaispiirteet monilla Euroopan unionin merialueilla, kuten Adrianmerellä ja koko Välimerellä, eroavat Atlantin valtameren avointen merialueiden piirteistä myös Ranskan Guayanan rannikolla ja Intian valtameren alueella;

E.  toteaa, että Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (EMKR) 15. toukokuuta 2014 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 508/2014 määritellään pienimuotoinen rannikkokalastus kalastukseksi, jota harjoitetaan kokonaispituudeltaan alle 12 metrin pituisilla aluksilla, jotka eivät käytä vedettäviä pyydyksiä, ja että tämä on ainoa rannikkokalastuksen määritelmä EU:n lainsäädännössä;

F.  toteaa, että uudistetun YKP:n yhtenä kulmakivenä on alueellistaminen, koska siinä myönnetään, että unionin kalastusalan valtava monimuotoisuus huomioon ottaen keskitetty hallinto ei ole asianmukainen; toteaa, että rannikoiden ja saarten kalastuksen luonteesta johtuen alueellistaminen ja hajautettu lähestymistapa ovat erityisen tärkeitä tällä alalla ja yhteisöissä, joita se palvelee;

G.  toteaa, että tuen intensiteetti voi kasvaa 30 prosenttiyksikköä EMKR:stä rahoitetuissa toimissa, jos ne koskevat pienimuotoista rannikkokalastusta;

H.  ottaa huomioon, että EMKR:stä 15. toukokuuta 2014 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 508/2014 todetaan, että jäsenvaltioissa, joissa yli 1 000 aluksen voidaan katsoa olevan pienimuotoista rannikkokalastusta harjoittavia aluksia, on laadittava pienimuotoisen rannikkokalastuksen kehittämistä, kilpailukykyä ja kestävyyttä koskeva toimintasuunnitelma;

I.  katsoo, että rannikkokalastusta olisi hallinnoitava asetuksen (EU) N:o 1380/2013 mukaisesti ottaen huomioon laivastojen pyydysten monimuotoisuuden, maantieteelliset ja ilmastoon perustuvat rajoitukset sekä pyyntimenetelmät ja kalakannat yksittäisissä jäsenvaltioissa ja jokaisella pyyntialueella ja edistäen siten paikallisten perinteiden ja kalastukseen liittyvän toiminnan säilymistä;

J.  katsoo, että koska kullakin kalastusalueella on omat erityispiirteensä, tietojen ja hyvien käytäntöjen vaihto eri alueiden välillä voi auttaa lieventämään huomattavasti kalastuksen vaikutusta ympäristöön ja meren ekosysteemeihin ja myös mahdollistaa entistä paremman vuorovaikutuksen rannikkoalueilla ja niiden läheisyydessä tapahtuvan kaiken inhimillisen ja taloudellisen toiminnan välillä;

K.  toteaa, että pienimuotoisesta kalastuksesta saatavat tulot ovat laskeneet huomattavasti toimintakustannusten merkittävän nousun seurauksena, mikä johtuu erityisesti polttoainekustannuksista ja kalan arvon alenemisesta ensimyynnissä ja pakottaa usein lisäämään pyyntiponnistusta;

L.  toteaa, että useiden ensisijaisten kohdelajien eri kantojen hoito on useilla alueilla on aiheuttanut merkittäviä rajoituksia kalastukselle ja pienille kalastusyhteisöille;

M.  toteaa, että rannikkokalastuksessa käytetään pääasiassa tonnikalarysän kaltaisia perinteisiä pyydyksiä ja pyyntimenetelmiä, jotka erityispiirteillään määrittävät rannikkoalueiden identiteetin ja elämäntavan, joten niiden käytön turvaaminen ja suojaaminen kulttuurisena ja historiallisena perintönä on erittäin tärkeää;

N.  toteaa, että pienimuotoinen kalastus edistää rannikko- ja saariyhteisöjen elinkelpoisuutta siten, että se hillitsee väestökadon kiihtymistä sekä torjuu kalastusalan ikääntymistä ja työttömyyttä; toteaa, että kehittämisellä ja innovoinnilla voi olla keskeinen rooli työpaikkojen luomisessa näissä yhteisöissä; toteaa lisäksi, että pienimuotoisessa kalastuksessa hyödynnetään tietyillä alueilla vanhoja pyydyksiä ja pyyntimenetelmiä, jotka ovat ympäristöystävällisiä ja joiden vaikutus vaarantuneiden kantojen asemaan on vähäinen;

O.  toteaa, että pienimuotoinen ja perinteinen rannikkokalastus on ympäristöystävällistä ja se muodostaa rannikko- ja saariyhteisöjen säilymisen, kehittämisen ja työllisyyden kannalta perustavaa laatua olevan talouden osatekijän;

P.  toteaa, että Välimeri-asetuksen mukaan vedettäviin pyydyksiin kuuluvat myös trooliverkot ja nuotat, vaikka kaikissa muissa luokituksissa, kuten YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön luokituksessa, nuotat katsotaan erilliseksi pyydysryhmäksi; katsoo, että vedettäviä trooliverkkoja koskevia säännöksiä ei pitäisi soveltaa rannikkokalastuksen perinteisiin nuottiin, joita käytetään muiden kuin uhanalaisten kantojen kalastukseen;

Q.  katsoo, että kalastusalan uudistamista ja monipuolistamista koskevista puheista huolimatta on otettava huomioon se, että valtava kalastusyhteisö on äärimmäisen riippuvainen perinteisistä ja vanhoista kalastustavoista;

R.  toteaa, että uudessa YKP:ssä tunnustetaan kalastuksesta riippuvaisten rannikko- ja saarialueiden merkitys, ja katsoo, että jäsenvaltioiden tehtävänä on varmistaa asianmukainen elintaso kalastustoiminnasta riippuvaisille, myötävaikuttaa tämän tavoitteen saavuttamiseen rannikkokalastuksen osalta sekä edistää kestävää rannikkokalastusta, kalastusalan toiminnan monipuolistamista ja näillä rannikkoalueilla asuvien tuloja ottaen samalla huomioon sosioekonomisen tilanteen ja ympäristötekijät ja että niiden olisi myös korostettava kalastajien koulutusta sekä terveyttä ja turvallisuutta merellä SEUT-sopimuksen 174 artiklaan perustuvan erityissuojelun mukaisesti;

S.  toteaa, että yhteisestä kalastuspolitiikasta annetussa uudessa asetuksessa asetetaan etusijalle pienimuotoista rannikkoalueiden perinteistä kalastusta harjoittavat kalastajat alueella, joka ulottuu 12 meripeninkulman päähän, toisin sanoen EU:n herkimmillä vesialueilla, ja ottaa huomioon, että yhteisestä kalastuspolitiikasta annetusta vanhasta asetuksesta tehdyssä komission arvioinnissa todettiin, että 12 meripeninkulman vyöhykkeet olivat yksi harvoista onnistuneista toimista vanhassa hallinnointijärjestelmässä, josta aiheutui lukuisia alueen ja resurssien käyttöä koskevia konflikteja rannikkoalueen ihmisten muiden päällekkäisten toimintojen vuoksi;

T.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 349 artiklassa todetaan, että toteutettaessa toimenpiteitä – erityisesti kalastusalaan liittyviä toimenpiteitä – syrjäisimpien alueiden erityispiirteet ja rajoitukset on otettava huomioon ja korostettava niiden maantieteellistä eristyneisyyttä, syrjäistä sijaintia ja valtamerellisiä olosuhteita usein hyvin erityislaatuisessa alueellisessa kontekstissa, jossa elintarvikkeiden tuotannossa tarvitaan itseluottamusta;

U.  toteaa, että olisi otettava huomioon, että syrjäisimpien alueiden erityisten maantieteellisten ominaispiirteiden ja Euroopasta katsottuna erittäin syrjäisen sijainnin vuoksi rannikkokalastus on olennainen osa näiden alueiden taloudellista kehitystä;

V.  toteaa, että syrjäisimmillä alueilla rannikkokalastuksessa on kilpailtava myös EU:n ulkopuolisten maiden lipun alla purjehtivien alusten kanssa, koska ne hyödyntävät samoja kalastusalueita ja samoja kohdelajeja ja myyvät niitä samoilla markkinoilla, ja sen lisäksi kilpailua aiheuttaa EU:n ulkopuolinen tuonti, jonka toimintakustannukset sekä sääntely-, hygienia- ja ympäristörajoitukset ovat täysin erilaisia; toteaa tässä yhteydessä, että kaikki sisäistä kehitystä ja itseluottamusta edistävät toimet elintarviketuotannon alalla olisivat hyödyttömiä ellei niitä tuettaisi näillä alueilla erityisillä EU:n politiikkatoimilla;

W.  toteaa, että syrjäisimmillä alueilla merellä harjoitettava vesiviljely myötävaikuttaa rannikkokalastuksen ohella taloudelliseen kehitykseen ja tuoreiden tuotteiden tarjontaan lähialueella;

X.  toteaa, että suurin osa rannikkoalueista etenkin Etelä-Euroopan maissa ja saarialueilla kärsii merkittävästä talouden taantumasta, josta seuraa väestökatoa asukkaiden muuttaessa pois etsimään uusia mahdollisuuksia parempia työllistymis- ja koulutusnäkymiä tarjoaville alueille;

Y.  toteaa, että kriisi Euroopassa on osoittanut, että Euroopan on monipuolistettava taloudellista toimintaansa ja että on tärkeää analysoida uusia innovointi- ja osaamismalleja, jotka voivat luoda uusia työpaikkoja paikallisella tasolla;

Z.  toteaa, että jotkut rannikon kalastusalueet sijaitsevat lähellä taloudellisesti kehittyneitä alueita ja matkailukohteita mutta eivät kuitenkaan ole onnistuneet saamaan aikaan riittävää talouskasvua; toteaa, että paine meren luonnonvarojen hyödyntämiseen kasvaa jo näillä alueilla ja että kalastusala marginalisoituu matkailun eduksi, vaikka nämä kaksi alaa ovat yhteensopivia ja toisiaan täydentäviä;

AA.  katsoo, että kalastuspäiväkirjat ovat usein hallinnollinen rasite pienille rannikkokalastusyrityksille ja että entistä suurempi joustavuus olisi toivottavaa;

AB.  toteaa, että tämä rannikkoalueisiin kohdistuva matkailualan aiheuttama paine johtuu pääasiassa tietystä erityistoiminnasta kuten valvomattomasta virkistyskalastuksesta, joka koettelee joillakin alueilla meren luonnonvaroja ja vaikuttaa perinteisillä kalastusalueilla asuvien liiketoimintamahdollisuuksiin;

AC.  toteaa, että paikallisten kalatalousalan toimintaryhmien perustaminen kalastuksesta riippuvaisille alueille on tärkeää, koska nämä ryhmät on todettu hyödyllisiksi välineiksi ja ne tarjoavat mahdollisuuksia kalastustoimintojen monipuolistamiseen, mikä lopulta johtaa rannikko- ja saarialueiden yleiseen kehitykseen sekä näiden alueiden sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen, ja katsoo, että sen vuoksi on lisättävä taloudellisia resursseja, jotta tällaisia ryhmiä voidaan muodostaa ja ne voivat toimia asianomaisilla alueilla;

AD.  toteaa, että naispuoliset äyriäistenpyytäjät ovat näkymättömissä ja naiset ovat yleensä aliedustettuja kalastusalalla;

AE.  toteaa, että merialalla verkonkutojina, tavarantoimittajina, purkajina ja pakkaajina työskentelevät naiset ovat ryhmänä näkymättömissä;

AF.  toteaa, että talouskriisi vaikuttaa myös kalastusalaan erityisesti niiden väestöryhmien osalta, joihin työttömyys on vaikuttanut eniten, kuten nuoret ja naiset, ja että työllisyyden lisäämiseksi tarvitaan siksi monipuolistamista ja innovointia, jotta voidaan hyödyntää sinisen ja vihreän kehityksen tarjoamia uusia mahdollisuuksia sekä ehkäistä ja torjua kehittyvien alueiden ja reuna-alueiden kalastusalan marginalisoitumista; toteaa, että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä ammatilliseen koulutukseen;

AG.  toteaa, että rannikko- ja saarialueilla monipuolistamista voidaan toteuttaa toiminnoilla, jotka liittyvät kalastustuotteiden markkinoille saattamiseen ja myynnin edistämiseen, gastronomiaan, matkailuun, kulttuuriseen ja historialliseen perintöön, ympäristöön ja vihreään kasvuun;

AH.  toteaa, että sinisen talouden käsite on kehittymässä ja että se voi edistää voimakkaasti kasvua ja talouden kehitystä sekä työpaikkojen luomista erityisesti maissa ja alueilla, joilla on rannikoita ja saaria, ja syrjäisimmillä alueilla;

AI.  ottaa huomioon, että rannikko- ja saariyhteisöillä on ensiarvoinen intressi sen suhteen, että sinisen talouden käsitteestä tulee todellisuutta;

AJ.  toteaa, että EU:n innovaatiounionialoitteessa tunnustettiin ja määriteltiin puutteita, jotka rajoittavat ja estävät tutkimuksen ja innovoinnin kehitystä, kuten riittämättömät investoinnit tutkimukseen, täsmällisen meriä ja valtameriä koskevan tiedon puute, riittämätön rahoitus sekä yhteistyön puuttuminen yksityisen ja julkisen sektorin välillä;

AK.  toteaa, että sinisen talouden kehitys edistäisi yleisesti talouskasvua erityisesti syrjäisimmillä alueilla sekä rannikko- ja saarialueilla, ja nimenomaan kalastuksesta riippuvaisilla alueilla on keskeinen asema innovointien kehittämisessä ja niiden olisi osallistuttava sinisen talouden kaikkiin kehittämisvaiheisiin;

AL.  toteaa, että kalastusalalla, kuten muillakin aloilla, ympäristö ja talous kietoutuvat toisiinsa; katsoo, että sinisen talouden kehittämisessä olisi sen vuoksi keskityttävä yhteisötalouteen sekä kestäviin ja ympäristöystävällisiin hankkeisiin ja toimiin, joilla pyritään ottamaan käyttöön kehittäviä rannikkoalueiden toimintoja ja säilyttämään meriympäristö ja biologinen monimuotoisuus kokonaisuutena tukemalla erityisesti ympäristöystävällistä pienimuotoista kalastusta, joka edistää biologista monimuotoisuutta; toteaa, että näiden hankkeiden ja toimien on oltavat myös kestäviä yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta näkökulmasta, jotta voidaan varmistaa, että pienimuotoinen kalastus säilyy elinkelpoisena;

AM.  toteaa, että sininen talous voi myös edistää kalastusalusten turvallisuuden kehittämistä ja parantaa kalastajien työskentelyolosuhteita ja päivittäistä hyvinvointia;

AN.  toteaa, että ympäristöä ja valikoivuutta koskevia tavoitteita noudatetaan tasapuolisesti kaikilla osa-alueilla mutta että pienten alusten on vaikea noudattaa poisheitettävän saaliin purkamisvelvoitetta;

AO.  toteaa, että ihmisen toiminnan vaikutukset rannikkoalueilla on aliarvioitu ympäristönsuojelua koskevien seikkojen yhteydessä; toteaa, että eri toimintojen kumulatiivisia vaikutuksia rannikkoalueilla ei ole asianmukaisesti otettu huomioon tai arvioitu; toteaa, että joillakin alueilla tapahtuva toiminta, kuten meriliikenne, matkailu, valvomaton ja liiallinen virkistyskalastus joillakin alueilla, tästä toiminnasta saatujen saaliiden myynti, salakalastus, mantereen yhdyskunta- ja teollisuusjätevedet muiden muassa, vaikuttaa erityisesti kalastusalaan;

AP.  toteaa, että meriympäristön tunteminen, erityisesti meriekosysteemien tilan tunteminen, on ratkaisevan tärkeää arvioitaessa erilaisten toimintojen ympäristövaikutuksia sekä otettaessa käyttöön asianmukaisia suojelutoimia ja seurantaohjelmia, joilla pyritään edistämään kalakantojen elpymistä, luonnonvarojen kestävää käyttöä ja innovaatioiden kehittämistä; toteaa, että meriympäristöä koskevat tiedot ovat riittämättömiä ja liian hajanaisia;

AQ.  toteaa, että joillakin alueilla laiton kalastus aiheuttaa todellisen uhan pienimuotoisen rannikkokalastuksen olemassaolon jatkumiselle ja vaarantaa kalavarojen ja biologisen monimuotoisen säilymisen;

AR.  toteaa, että yhdennetyllä meripolitiikalla pyritään vastaamaan merien, teollisuuden ja kalastajien kaikkialla Euroopassa kohtaamiin uusiin haasteisiin aina ympäristönsuojelusta rannikoiden kehittämiseen vesiviljelyn, merimatkailun tai muun siniseen kasvuun liittyvän taloudellisen toiminnan avulla;

1.  kehottaa komissiota mukauttamaan rannikkokalastuksen, pienimuotoisen rannikkokalastuksen ja perinteisen kalastuksen määritelmää pikemminkin eri alueiden sosioekonomisten ominaisuuksien ja erityispiirteiden kuin pelkästään kalastusalusten koon ja tehon perusteella, koska nykyiset EU:n säännökset eivät ole tyydyttäviä; ehdottaa hyödyntämään alueellistamista, jotta rannikkokalastuksen määritelmä voidaan mukauttaa tapauskohtaisesti kunkin kalastuksen erityispiirteiden mukaiseksi; ehdottaa ottamaan huomioon useita ohjeellisia kriteerejä, kuten alusten koko, käytetyt pyydykset, pyyntimenetelmien valikoivuus, pyyntimatkojen pituus, onko omistaja aluksella, perinteiset yrittäjyyden muodota sekä näillä aloilla perinteisesti käytössä olevat omaisuus- ja yritysrakenteet, kalanpyyntialan osallistuminen jalostus- ja myyntitoimintaan, pyyntitoiminnan todellinen luonne ja laajuus sekä muut perinteiseen toimintaan liittyvät tekijät ja yritysten tuki tai paikallisyhteisöjen vaikutus;

2.  kehottaa komissiota arvioimaan pienimuotoisen rannikkokalastuksen mahdollisuuksia saariyhteisöissä, jotka ovat toimeentulonsa vuoksi perinteisesti riippuvaisia kalastuksesta ja harjoittavat kalastusta läpi vuoden;

3.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään asteittain pienimuotoiselle kalastukselle myönnettäviä kiintiöitä tämän sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kalastusmuodon vahvistamiseksi;

4.  kehottaa komissiota tukemaan innovatiivisia hankkeita ja säännöksiä, joilla helpotetaan rannikko- ja saarialueiden ja syrjäisimpien alueiden kehitystä, ja ottamaan huomioon toiminnan sosioekonominen moninaisuus keinona edistää pienimuotoisen kalastuksen myönteisiä ulkoisvaikutuksia sekä sosiaalista ja taloudellista yhteenkuuluvuutta ja ympäristönsuojelun alalla uudentyyppisen tuen avulla unionin nykyisen rahoituksen puitteissa; korostaa, että etusijalle olisi asetettava hankkeet, joissa keskitytään kestävään työpaikkojen luomiseen ja säilyttämiseen, pyyntialan jalostukseen ja myyntiin osallistumisen lisäämiseen, yhteisötalouteen liittyvien yrittäjyyden muotojen edistämiseen, lyhyiden markkinaketjujen edistämiseen, uusien pyyntimenetelmien käyttöönottoon kalastustuotteiden ja -palvelujen edistämiseen ja myyntiin, uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämistä koskevaan innovointiin sekä perinteisten roolien säilyttämiseen ja suojeluun;

5.  katsoo, että teknisten toimenpiteiden puitteissa on otettava huomioon rannikkokalastuksen erityispiirteet ja sallittava tietyt poikkeukset edellyttäen, että ovat perusteltuja alueellistamisen puitteissa;

6.  kehottaa komissiota koordinoimaan unionin tason tutkimusta, jotta voidaan varmistaa rannikolla harjoitettavan virkistyskalastuksen vaikutus perinteiseen kalastustoimintaan ja myös määritellä vaadittavat parametrit rannikolla harjoitettavan virkistyskalastuksen vähentämiseksi joillakin alueilla; kehottaa lisäämään tämän toiminnan valvontaa, jotta vältetään kaikki pyyntialan ja jo nyt huolta aiheuttavien näiden käytäntöjen väliset häiriöt syrjäisimmillä alueilla, joilla matkailuala on merkittävä;

7.  kehottaa jäsenvaltioita asettamaan etusijalle pienimuotoisen rannikkokalastuksen EMKR:n rahoitusta myönnettäessä ja virtaviivaistamaan tämäntyyppistä kalastusta harjoittavien toimijoiden menettelyjä;

8.  kehottaa näiden toimien edistämisessä mukana olevia viranomaisia varmistamaan, että kaikki paikalliset sidosryhmät, yrittäjäyhdistykset, kalastustutkimukseen ja merentutkimukseen erikoistuneet laitokset, yliopistot, teknologiakeskukset sekä paikalliset ja alueelliset laitokset osallistuvat innovointiprosessiin edistääkseen sitä, että hankkeissa otetaan käyttöön kattavia toimenpiteitä, parantaakseen niiden rahoitusmahdollisuuksia ja antaakseen niille riittävästi tukea Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa määriteltyjen ehtojen mukaisesti;

9.  katsoo, että komission olisi oltava parlamentille vastuussa jäsenvaltioiden EMKR:n soveltamista varten laatimista pienimuotoisen rannikkokalastuksen kehittämistä, kilpailukykyä ja kestävyyttä koskevista toimintasuunnitelmista;

10.  kehottaa komissiota toteuttamaan merialalla työskenteleviä eri naisryhmiä tukevia tarvittavia toimenpiteitä edistääkseen heidän osallistumistaan ja varmistaakseen heidän edustuksensa kaikilla aloilla päätöksentekoon liittyvissä tehtävissä ja kalastustoiminnassa;

11.  kehottaa komissiota ottamaan käyttöön erityisiä toimenpiteitä, joissa otetaan huomioon verkonkutojina, tavarantoimittajina, purkajina ja pakkaajina työskentelevien naisten työolot ja parannetaan niitä;

12.  kehottaa komissiota vahvistamaan tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa Euroopan kalastusalueiden verkostoa (FARNET), jonka tuki on merkittävää paikallisille kalatalouden toimintaryhmille;

13.  kehottaa komissiota edistämään ja ohjaamaan paikallisten kalatalouden toimintaryhmien perustamista taloudellisia resursseja lisäämällä, koska nämä ryhmät antavat jatkuvasti tukea ja suoria neuvoja kalastusalalle ja edistävät näin sosiaalisesti osallistavaa kestävän kehityksen mallia kalastusalueilla, inspiroivat nuoria ja naisia osallistumaan uusiin liiketoimintahankkeisiin ja edistävät innovointi-infrastruktuurien kehittämistä, taloudellisia investointeja ja monipuolistamista sekä kalastusalan itse laatimia paikallisia hoitosuunnitelmia; kehottaa komissiota vahvistamaan toimivaltaisten viranomaisten roolia ja tehtäviä kehitettäessä uusia innovatiivisia toimia ja tekemään tiivistä yhteistyötä alan eri toimijoiden kanssa;

14.  kehottaa komissiota edistämään kalastusalan yhteisöjen roolin vahvistamista paikallisessa kehityksessä sekä paikallisten kalavarojen ja mereen liittyvien toimintojen hallinnoinnissa;

15.  kehottaa komissiota ottamaan huomioon naisten erityisen roolin rannikkoalueiden taloudessa ja toimimaan johdonmukaisesti tässä suhteessa, kuten maatalousteollisuudessa on jo tehty; kehottaa ottamaan huomioon naisten avustavien roolien osuuden BKT:ssä ja heidän vaikutuksensa erityisen merkityksen kotitalouksille, joissa työn sukupuolijako on perinteisesti tarkoittanut sitä, että pyynti on ollut yksinomaan miesten toimintaa; kehottaa tunnustamaan ammatillisesti kaikilla tasoilla naisten periteiset roolit alalla ja perustamaan erityisiä ohjelmia, joilla pyritään tukemaan naisten yrittäjyyttä näillä aloilla;

16.  kehottaa komissiota edistämään ja tukemaan investointeja kalastusalan monipuolistamiseksi kehittämällä täydentäviä toimintoja sekä monipuolistamalla kalastusalan työuria, mukaan luettuina investoinnit aluksiin, turvalaitteisiin, koulutukseen, kalastusalan toimintoihin liittyviin ympäristöpalveluihin sekä kulttuuri- ja koulutustoimiin korostaen erityisesti ympäristönsuojelua ja kestävän kasvun edistämistä; korostaa, että keskeisenä tavoitteena on oltava sellaisten toimintojen rahoittaminen, jotka ovat sosiaalisesti, ympäristöllisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia ja pystyvät luomaan työpaikkoja erityisesti nuorille ja naisille; korostaa, että merellä harjoitettava vesiviljely on syrjäisimmillä alueilla yhteensopivaa rannikkokalastuksen kanssa ja täydentää sitä, ja kehottaa komissiota tukemaan kalankasvatusta ja lajien valintaa koskevien pyyntimenetelmien kehittämistä trooppisten tai subtrooppisten alueiden lämpimissä vesissä; kehottaa komissiota korostamaan naisten roolia pienimuotoisessa rannikkokalastuksessa ja kaikissa siihen liittyvissä toimissa;

17.  kehottaa komissiota tehostamaan kalastusmatkailun luomista ja kehittämistä ja pyrkimään soveltamaan eriytettyä liiketoimintastrategiaa, joka on tarkoituksenmukainen tämän taloudenalan mahdollisuuksien kannalta ja pystyy täyttämään sen tarpeet entistä tehokkaammin, ja työskentelemään sellaisen uuden matkailumuodon puolesta, jossa keskitytään ensisijaisesti laatuun, joustavuuteen, innovointiin sekä kalastusalueiden historiallisen perinnön ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen sekä ympäristöön ja terveyteen muiden näkökohtien ohella; kehottaa komissiota myös edistämään ja tukemaan investointeja kalastukseen matkailun alalla, jotta voidaan luoda eriytettyjä matkailuvalmiuksia edistämällä muun muassa pienimuotoiseen kalastuksen tuotteisiin liittyvää gastronomiaa, kalastusmatkailua, vedenalaista matkailua ja sukellusmatkailua ja näin hyödyntää kestävästi kalastusperintöä ja tietyn kalastusalueen tunnistettavuutta;

18.  korostaa vesiurheilun kasvavaa merkitystä paikallisyhteisöjen vahvistamisessa erityisesti matkailusesongin ulkopuolella uuden vedenalaisen urheilun, sukelluksen tai muun vesiurheilun kuten lainelautailun tai bodyboardingin avulla;

19.  kehottaa komissiota kalastusmatkailun luomisen ja kehittämisen edistämiseksi tukemaan aktiivisesti investointeja kalastusalueiden monipuolistamiseen perinteisen kulttuurin ja perinteisten taiteiden alalla (käsityöt, musiikki ja tanssi) sekä tukemaan investointeja perinteiden, historian ja kalastusperinnön (kuten pyydykset, pyyntimenetelmät ja historialliset asiakirjat) edistämiseen yleisesti perustamalla museoita ja järjestämällä rannikkokalastukseen läheisesti liittyviä näyttelyitä;

20.  kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuutta sallia pyyntitoimintaan tarkoitettujen alusten monikäyttö, jotta voivat edelleen tarkoituksensa säilyttäen harjoittaa muunlaista toimintaa, joka liittyy virkistyskäyttöön ja matkailualaan, kuten merta koskevat tiedotuspäivät tai esimerkiksi jalostukseen, oppimiseen tai gastronomiaan liittyvät toimet, niiden järjestelmien mukaisesti, jotka ovat toiminnassa maatalousalalla ja johon kuuluvat maatalousoppilaitokset tai maatilamatkailu;

21.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltiota varmistamaan erillisvirastojensa avulla, että pienimuotoinen rannikkokalastus saa oikeudenmukaisen osuutensa EMKR:n rahoituksesta erityisesti niille asetettujen hallinnollisten rajoitusten vuoksi;

22.  kehottaa komissiota toteuttamaan toimenpiteitä, joilla tuetaan ja edistetään mereen liittyvien ammattien välistä liikkuvuutta;

23.  kehottaa julkistamaan julkisin määrärahoin rahoitettujen tutkimusten ja hankkeiden tulokset tietyin ehdoin, varmistamaan nykyisen meriä ja valtameriä koskevan tiedon paremman levittämisen ja saatavuuden sekä poistamaan kasvua ja innovointien kehittämistä haittaavia hallinnollisia esteitä;

24.  kehottaa komissiota parantamaan säännöksiä ottamalla käyttöön mekanismeja, joilla valvotaan yhteisiä kantoja koskevien kiintiöiden oikeudenmukaista jakamista pienimuotoiselle kalastukselle;

25.  korostaa, että kalastuksen tärkein tuote on kala itse ja että on erittäin tärkeätä tehostaa kalan eri käyttötapoja, säilykkeisiin käyttö ja kalan sivutuotteiden käyttö mukaan luettuina; kehottaa komissiota edistämään ja tukemaan aktiivisesti kalastusalan monipuolistamiseen tehtäviä investointeja paikallisten kalatuotteiden markkinoinnin ja jalostuksen osalta ja tehostamaan paikallisten jakelukanavien kehittämistä ja edistämään näitä tuotteita luomalla paikallisia tunnuksia ja/tai tavaramerkkejä tuoreille tuotteille ja tukemalla sellaisten paikallisten liiketoimintahankkeiden luomista, joilla pyritään toteuttamaan näitä toimia; korostaa, että tällä tavalla suoritettavaan innovoinnin edistämiseen on erityisesti sisällytettävä sellaisten etikettien ja sinettien kehittäminen, joilla taataan paikallisten kalatuotteiden laatu;

26.  kehottaa lisäämään alle 12 metriä pitkien alusten kalastuspäiväkirjoja koskevaa joustovaraa erityisesti sen vaatimuksen osalta, että asiakirjat on toimitettava 48 tunnin kuluessa, koska tämä merkitsee huomattavaa hallinnollista rasitetta; ehdottaa tässä yhteydessä, että kaiken kalansa huutokaupalla myyville aluksille myönnetään tästä velvoitteesta poikkeus, joka mahdollistaisi vaadittujen tietojen saamisen tarpeetonta hallinnollista rasitetta aiheuttamatta;

27.  kehottaa perustamaan suojeltuja merialueita, joilla edistetään kalavarojen kestävyyttä ja helpotetaan laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen (LIS) valvontaa ja torjuntaa; korostaa, että EU:n on annettava asianmukaista opastusta, koordinointia ja tukea jäsenvaltioille tässä suhteessa;

28.  kehottaa tukemaan vakaasti naisten työtä, koska heillä on tärkeä rooli pienimuotoisessa kalastuksessa; korostaa erityisesti naisten hoitamia tärkeitä tehtäviä jalostusketjussa ja heidän keskeistä rooliaan äyriäistenpyynnissä;

29.  toteaa, että syrjäisimpien alueiden rannikkokalastus on EMKR:n tunnustaman korvausjärjestelmän mukaan tukikelpoinen sille aiheutuvien merkittävien lisäkustannusten vuoksi; kehottaa komissiota laajentamaan tätä järjestelmää siten, että siihen lisätään erityinen syrjäisimpiä alueita koskeva mekanismi, joka on samanlainen kuin maatalousalan POSEI-järjestelmä;

30.  kehottaa komissiota tukemaan pienimuotoisesta kalastuksesta, äyriäistenpyynnistä ja pienimuotoisesta, kestävästä ja laajamuotoisesta vesiviljelystä saatavien tuoreiden tuotteiden käyttöönottoa julkisissa ruokaloissa (oppilaitokset, sairaalat, ravintolat jne.);

31.  korostaa, että syrjäisimmillä alueilla on niiden syrjäisestä sijainnista ja saariasemasta johtuvat erityispiirteet; korostaa, että nämä erityispiirteet aiheuttavat lisäkustannuksia rannikkokalastukselle näillä alueilla ja että nämä lisäkustannukset olisi korvattava täysimääräisesti EMKR:stä;

32.  korostaa, että syrjäisimpien alueiden rannikkokalastuslaivastot koostuvat usein ikääntyvistä aluksista, joista aiheutuu turvallisuusongelmia; kehottaa komissiota ehdottamaan EMKR:stä 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 508/2014 tarkistamista sen osalta, että pienimuotoista rannikkokalastusta harjoittavien alusten uudistamisen tukeminen sallitaan syrjäisimmillä alueilla edellyttäen, että tämä ei lisää niiden kapasiteettia;

33.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sallimaan merialan liittyvien tietojen ja ekologisten tietojen käytön, jotta edistetään avoimuutta, innovointia ja kehitystä sekä varmistetaan kaikkien kiinnostuneiden osapuolten mahdollisuus käyttää tieteellistä tietoa, jota on saatu julkisen yhteisrahoituksen tuella;

34.  korostaa, että valtamerillä ja rannikoiden läheisyydessä olevilla alueilla on mahdollisuuksia, jotka jäävät pitkälti hyödyntämättä kehityksen, työllisyyden, energiaomavaraisuuden, innovoinnin ja kestävän kehityksen osalta; katsoo, että se, että EU ottaa huomioon tämän potentiaalin ja näiden alueiden roolin, tekisi näistä rannikko- ja saarialueista sekä syrjäisimmistä alueista entistä houkuttelevampia ja edistäisi niiden kehitystä;

35.  ilmaiseen huolensa Horisontti 2020 -ohjelman täytäntöönpanosta sinisen talouden alalla, koska se on tärkein tutkimuksen ja innovoinnin kehittämisen ohjelma unionin tasolla; kannattaa sinisen talouden tieto- ja innovaatiokeskusten perustamista Horisontti 2020 ‑ohjelman puitteissa, koska se vaikuttaa rannikkoalueiden toimintojen vahvistamiseen kansalliset rajat ylittävien julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien avulla;

36.  kannattaa innovointia ja sinistä kasvua varten tarkoitettujen varojen käyttöä perustutkimuksen, tutkimuksen ja kehittämisen, koulutuksen, yritysten perustamisen, ympäristönsuojelun sekä innovatiivisten tuotteiden ja prosessien markkinoille saattamisen rahoittamiseen;

37.  kehottaa komissiota antamaan tukea sellaisten suoraan hallinnoitavien hankkeiden rahoitukseen, joissa painotetaan rannikkokalastusta ja rannikkoalueiden kehittämistä;

38.  painottaa ympäristönsuojelutoimenpiteiden, kuten yksittäisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin sekä strategioiden, suunnitelmien ja ohjelmien strategisten ympäristöarviontien, merkitystä kestävän kalastusalan edistämisessä;

39.  korostaa yhdennetyn meripolitiikan merkitystä kalastuksesta riippuvaisten tulevaisuudelle ja katsoo, että on sitouduttava entistä voimakkaammin sinisen kasvun strategiaan; toteaa, että tavoitteena on pitkän aikavälin tuen antamiseksi kestävälle kasvulle kaikilla meri- ja merenkulkualoilla ottaen huomioon merien ja valtamerien merkityksen voimalaitoksina, jotka synnyttävät työtä ja luovat työpaikkoja rannikkoalueilla;

40.  painottaa, että rannikko- ja saarialueet sekä syrjäiset alueet ovat innovoinnin päätoimijoita ja että niiden on osallistuttava sinisen talouden kehittämisen kaikkiin vaiheisiin;

41.  painottaa EMKR:n merkitystä, koska siinä painotetaan erityisesti kalastusalan monipuolistamista ja innovointia sosioekonomisesti ja ympäristön kannalta kestävän, innovatiivisen, kilpailukykyisen, tehokkaan ja tietoon perustuvan kalastuksen tukemiseksi; kannattaa Euroopan meri- ja kalastusrahaston toimintalinjan 4 rahoituksen lisäämistä kalastusyhteisöjen jäsenten tukemiseksi ja heidän elintasonsa parantamiseksi uusia toimia kehittämällä; kehottaa komissiota validoimaan EMKR:n alueelliset versiot mahdollisimman pian;

42.  korostaa paikallisyhteisöjen ja yliopistojen ja teknologiakeskusten välisten suhteiden vahvistamisen merkitystä, koska ne vaikuttavat ratkaisevasti perustettaviin yrityshautomoihin, jotka mahdollistavat uusien liikeideoiden syntymisen merialalla;

43.  kehottaa komissiota edistämään aktiivisesti hankkeita, joilla tuetaan innovoinnin ja teknologisen kehittämisen vahvistamista, jolla pyritään kehittämään tai ottamaan käyttöön uusia tuotteita, laitteita, pyyntimenetelmiä sekä uusia tai parannettuja hallinto- ja organisointijärjestelmiä; kehottaa komissiota edistämän ja kannustamaan eri kalastusalojen välistä tietojen vaihtoa ja hyvien käytäntöjen jakamista, jotta voidaan edistää innovatiivisten ja kestävien kalastusmenetelmien kehittämistä; pitää tässä suhteessa tärkeänä, että merialan ammattioppilaitosten ja kalatalousoppilaitosten opetusohjelmiin sisällytetään yrittäjien koulutusta ja monipuolistamista koskevia moduuleja;

44.  kehottaa komissiota edistämään uusien ja innovatiivisten yritysten perustamista kalastuksesta riippuvaisille alueille, kannustamaan yrittäjyyttä ja merialalla perustettavia uusia uusyrityksiä, joilla on hyvät mahdollisuudet menestyä ja jotka edistävät perinteisen rannikkokalastustoiminnan monipuolistumista, luovat työpaikkoja ja houkuttelevat ihmisiä alueelle tai saavat heidät jäämään;

45.  kehottaa komissiota noudattamaan valikoivaa lähestymistapaa, kun se laatii lainsäädäntöehdotuksia pyydysten ja pyyntimenetelmien käytöstä, jotta voidaan ottaa huomioon tämänhetkinen vaikutus, joka näillä pyydyksillä ja pyyntimenetelmillä on pienimuotoisen kalastuksen kalavaroihin kullakin asianomaisilla alueilla; kehottaa komissiota varmistamaan, että kaikista lainsäädäntöaloitteista tehdään etukäteen vaikutustenarviointi, jossa otetaan huomioon erityiset tekijät, joita sovelletaan kullakin kalastusalueella; katsoo, että pyydysten ja pyyntimenetelmien käyttöä koskevalla ei-valikoivalla lähestymistavalla on vakava vaikutus jo marginalisoituneiden rannikko- ja saariyhteisöjen elinkelpoisuuteen, mikä aiheuttaa lisää väestökatoa sekä estää kehitystä ja innovointia; katsoo, että olisi sovellettava positiivista syrjintää pienimuotoiseen rannikkokalastukseen; katsoo, että tämä lähestymistapa, kuten ajoverkkojen kieltäminen osoittaa, että komissio on vielä mukautumassa uudistettuun YKP:hen, jonka lainsäätäjät päättivät hyväksyä; muistuttaa komissiota sen velvollisuudesta toimia alueellistamisen puitteissa, kuten uudessa YKP:stä annetussa asetuksessa säädetään;

46.  toteaa, että meren ekosysteemit ovat herkkiä, ja kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota arvioimaan ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti ympäristövaikutusta kaiken sellaisen toiminnan osalta, joka voi vaikuttaa kalakantojen kestävyyteen, kuten meriliikenne, jätehuolto, liikenne, pohjavesien saastuminen, poraustoiminta tai uusien matkailupalvelujen rakentaminen rannikoille;

47.  kehottaa komissiota pitämään kaikkein tärkeimpänä pienimuotoisen rannikkokalastuksen ja pienimuotoisen kalastuksen merkitystä EU:ssa, laivaston osien määrittelyn vaihtoehtoisten menetelmien hyväksymistä sekä toiminnan monipuolistamisen merkitystä suuresti kalastuksesta riippuvaisilla rannikkoalueilla; toteaa, että on tärkeää kerätä tieteellisen tiedon aineistokokonaisuus, joka helpottaa pienimuotoisen kalastuksen hallinnoinnin parantamista, jotta niistä voidaan tehdä kestäviä biologisesta, sosiaalisesta, taloudellisesta ja ympäristön näkökulmasta;

48.  kehottaa komissiota nopeuttamaan prosessia, jolla siirretään osaksi asiaa koskevaa EU:n säädöstä työmarkkinaosapuolten sopimus kalastusalan työtä koskevan Kansainvälisen työjärjestön vuoden 2007 yleissopimuksen täytäntöönpanosta;

49.  kehottaa komissiota ottamaan huomioon Välimeri-asetuksessa vahvistetun pyydysten asiantuntijaluokituksen mukaisesti trooliverkkojen ja nuottien väliset erot, jotta voidaan laatia parhaat säännökset kunkin lajin kestävän käytön edistämiseksi ottaen huomioon tuoreimmat tieteelliset tiedot;

50.  kehottaa komissiota varmistamaan, että rannikkoalueille olennaisten kalakantojen tilan arviointi tarkistetaan, ja painottaa, että pienimuotoisen kalastuksen vaikutukset kalakantoihin on analysoitava tonnikalan kalastuksen kaltaisia tärkeitä pyyntimenetelmiä unohtamatta, koska rannikkokalastuksessa kalastettavat lajit ovat erittäin tärkeitä sosioekonomisesti, vaikka ne muodostavat vain pienen osan kaupallisen kalastuksen kokonaissaaliista, ja ne ovat kuitenkin erittäin merkittäviä niiden kalastajien selviytymisen kannalta, joiden päivittäiset ansiot ovat niistä riippuvaisia;

51.  ilmaisee huolestuneisuutensa perinteisten pyyntimenetelmien ja taitojen häviämisestä, mikä johtuu epäsuotuisasta sääntelystä, joka vaikuttaa rannikkoyhteisöihin;

52.  kehottaa komissiota muuttamaan verkkojen teknisiä erittelyjä koskevaa määräystä, kuten vähimmäissilmäkokoa, verkon korkeutta, etäisyyttä rannikosta ja syvyyttä, jossa verkkoja voidaan käyttää, jotta varmistetaan entistä tasapainoisempi kalakantojen hyödyntäminen ja säilytetään biologinen monimuotoisuus;

53.  kehottaa komissiota muuttamaan nykyisen asetuksen säännöksiä, jotka koskevat vaadittua etäisyyttä rannikosta ja syvyyttä, jossa pyydyksiä voidaan käyttää, jotta voidaan ottaa huomioon jäsenvaltioiden raja-alueiden maantieteelliset erityispiirteet;

54.  painottaa, että on tarpeen muuttaa Välimeren kalavarojen kestävää hyödyntämistä koskevista hoitotoimenpiteistä Välimerellä annettua asetusta (Välimeri-asetus), joka hyväksyttiin vuonna 2006 ja jossa esitetään pyydysten teknisiä ominaisuuksia ja niiden käyttöä koskevat säännöt; katsoo, että asetus olisi yhdenmukaistettava uuden yhteisen kalastuspolitiikan kanssa ja että samalla on pidettävä mielessä alueen yhteinen hallinnointi EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja erityisesti kestävän enimmäistuoton periaate;

55.  korostaa jäsenvaltioiden välisen tehokkaan koordinoinnin tarvetta, jotta varmistetaan, että kalastajille annetaan ajoissa kattavat tiedot nykyisten asetusten täytäntöönpanosta ja kaikista niihin tehdyistä muutoksista;

56.  kehottaa komissiota edistämään koheesiopolitiikan puitteissa hankkeita, joilla edistetään rannikko- ja saarialueiden suojelua perinteisinä, kulttuurisina ja historiallisina kalastusalueina ja merellisen perinnön alueina;

57.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita käyttämään unionin rahastoja tonnikalarysien kestävyyteen perustuvan sertifiointijärjestelmän tukemiseen tämän kalastusmenetelmän hyväksynnän edistämiseksi;

58.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EUVL C 419, 16.12.2015, s. 167.
(2)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2013)0438.
(3)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0291.
(4)EUVL C 75, 26.2.2016, s. 24.


YKP:n ulkoinen ulottuvuus, kalastussopimukset mukaan lukien
PDF 201kWORD 98k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. huhtikuuta 2016 yhteisistä säännöistä YKP:n ulkoisen ulottuvuuden soveltamiseksi, kalastussopimukset mukaan lukien (2015/2091(INI))
P8_TA(2016)0110A8-0052/2016

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013(1),

–  ottaa huomioon Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 508/2014(2),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT),

–  ottaa huomioon 10. joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen,

–  ottaa huomioon vuonna 1995 tehdyn sopimuksen hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta,

–  ottaa huomioon elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) vastuuntuntoista kalastusta koskevat menettelyohjeet, jotka hyväksyttiin kokouksessa lokakuussa 1995, sekä niihin liittyvät välineet ja ohjeet,

–  ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien keskusteluissa esiin nousseen merten haavoittuvan ekosysteemin käsitteen, joka sai lisää painoa vuonna 2006 hyväksytyn YK:n yleiskokouksen päätöslauselman 61/105 jälkeen, ja toteaa, että meren haavoittuvat ekosysteemit voivat olla alueita, jotka ovat haavoittuvia kalastustoiminnan vaikutusten suhteen,

–  ottaa huomioon vuonna 2009 Azoreilla määritetyt tieteelliset kriteerit ja ohjeet ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden tunnistamiseksi ja biologista monimuotoisuutta koskevassa sopimuksessa tarkoitettujen suojeltujen merialueiden avomeren ja syvänmeren elinympäristöjen edustavien verkostojen nimeämiseksi,

–  ottaa huomioon 22. marraskuuta 2012 antamansa päätöslauselman yhteisen kalastuspolitiikan ulkoisesta ulottuvuudesta(3),

–  ottaa huomioon aavanmeren neuvoa-antavan toimikunnan 16.–17. syyskuuta 2015 pitämän kokouksen johtopäätökset,

–  ottaa huomioon tilintarkastustuomioistuimen 20. lokakuuta 2015 esittämän erityiskertomuksen N:o 11/2015 ”Hallinnoiko komissio moitteettomasti kalastuskumppanuussopimuksia?”,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön ja kehitysvaliokunnan lausunnon (A8‑0052/2016),

A.  toteaa, että elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) maailman kalastuksen ja vesiviljelyn tilaa käsitelleen vuoden 2014 raportin mukaan liikakalastettujen kantojen lukumäärä kasvoi jatkuvasti vuoteen 2008 asti, mutta väheni jonkin verran vuonna 2011;

B.  toteaa, että EU on yksi maailman tärkeimmistä kalastusalan toimijoista, joka on ollut historiallisesti läsnä ja harjoittanut merkittävää toimintaa maailman kaikilla valtamerillä ja yhdistänyt tässä laivaston toimintaa, EU:n kansalaisten yksityisiä sijoituksia, kahdenvälisten kalastussopimusten verkkoaan ja syrjäisimpiä sekä osallistumistaan kaikkiin tärkeimpiin alueellisiin kalastuksenhoitojärjestöihin; toteaa, että EU edistää hyviä käytäntöjä ja ihmisoikeuksien kunnioittamista;

C.  toteaa, että maailman kalakantojen kestävään hoitoon kuuluu vääjäämättä monenkeskisyys sekä kansainvälinen yhteistyö, kahdenvälinen yhteistyö mukaan lukien; toteaa, että EU:lla on keskeinen rooli merten ja valtamerten globaalissa hallinnossa ja yhteisen kalastuspolitiikan on perustuttava kunnianhimoiseen näkemykseen, joka vastaa asiasta annetussa perusasetuksessa säädettyä sisäistä ulottuvuutta;

D.  panee merkille, että FAO:n julkaisi äskettäin kestävän pienimuotoisen kalastuksen turvaamista koskevan vapaaehtoisen ohjeiston, jossa asetettiin tällaista kalastusta koskevia tavoitteita etenkin kehitysmaiden osalta;

E.  toteaa, että EU on tärkeä kalastustuotteiden markkina-alue (EU:n alusten pyytämä kalaa ja tuonti mukaan lukien) ja suurin tällaisten tuotteiden tuoja, joka kuluttaa määrällisesti 11 prosenttia maailman kalastuotteista ja tuo rahallisesti mitattuna 24 prosenttia kalastustuotteista, vaikka EU:n osuus koko maailmassa pyydetyistä saaliista onkin vain 8 prosenttia; toteaa, että EU:lla on laaja jalostusteollisuus, jonka merkittävää sosiaalista ulottuvuutta on suojeltava;

F.  toteaa, että uuden yhteisen kalastuspolitiikan ulkoinen ulottuvuus käsittää kansainväliset sopimukset ja kalastuksen kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla; toteaa, että biologista monimuotoisuutta koskevassa sopimuksessa sekä FAO:ssa pyritään tunnistamaan ekologisesti tai biologisesti merkittävien merialueiden ja haavoittuvien merten ekosysteemien tunnistamiseen; toteaa, että suojellut merialueet ovat keskeisiä välineitä ekosysteemeihin perustuvassa kalastuksenhoidossa, kuten alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat todenneet;

G.  ottaa huomioon, että alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen kiintiöt ovat perustuneet pääosin aikaisempiin saalismääriin, mikä on johtanut siihen, että kehitysmaille on myönnetty etuuskohteluun perustuva pääsyoikeus maailman kalakantoihin; toteaa, että joidenkin alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen määrittämien jakoperusteiden avulla on nyt otettava huomioon sellaisten kehittyvien rannikkovaltioiden harjoittama kalastus, jotka ovat olleet riippuvaisia niiden lähellä sijaitsevista kalavaroista jo sukupolvien ajan, ja EU:n on edelleen kunnioitettava tätä seikkaa;

H.  toteaa, että on keskeistä erottaa pohjoiset Norjan, Islannin ja Färsaarten kanssa tehdyt sopimukset muiden maiden kanssa tehdyistä kestävää kalastuskumppanuutta koskevista sopimuksista;

I.  toteaa, että EU:n on pyrittävä varmistamaan SEUT-sopimuksen 201 artiklan 1 kohdan mukainen kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuus, jonka mukaan ”unioni ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin”;

J.  toteaa, että joissakin tapauksissa ei ole riittävästi tietoja kalavarojen tilasta ja paikallisten sekä kolmansien maiden alusten sellaisista kalakannoista saamista kokonaissaaliista, joita EU kalastaa kolmansien maiden alueella tai jotka on tarkoitettu EU:n markkinoille; toteaa, että tämän vuoksi on vaikea arvioida ylijäämäkantojen tasoa monien sekasopimusten yhteydessä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen edellyttää; toteaa, että tällaisten tietojen laatua ja avoimuutta olisi parannettava;

K.  katsoo, että EU:n olisi toteutettava kaikkia mahdollisia toimia sen varmistamiseksi, että kolmansien maiden kanssa tehdyt kestävää kalastusta koskevat sopimukset tuovat etua sekä EU:lle että asianomaisille kolmansille maille niiden paikallisväestö ja kalastusala mukaan lukien;

L.  ottaa huomioon, että merirosvous vaikuttaa kielteisesti myös koko alueisiin, joilla harjoitetaan kahdenvälisillä ja monenvälisillä kalastussopimuksilla säänneltyä kalastusta;

1.  panee tyytyväisenä merkille YKP:n perusasetukseen ensimmäistä kertaa sisällytetyn osaston ulkoisesta ulottuvuudesta sekä kahdenvälisten sopimusten vähimmäisehdot, velvoitteen edistää alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen välistä yhteistyötä sekä niiden toteuttamien toimien yhtenäisyyttä, selvän viittauksen yhteisiin vaatimuksiin EU:n vesillä ja sen ulkopuolisilla vesillä ja toteamuksen, että toimenpiteiden on perustuttava parhaisiin käytettävissä oleviin tieteellisiin lausuntoihin;

2.  pitää tärkeänä, että varmistetaan kalastus-, ympäristö- ja kauppapolitiikan sekä kehitysyhteistyön välinen johdonmukaisuus;

3.  pitää tärkeänä nykyisen oikeudellisen kehyksen ylläpitämistä ja sen johdonmukaisuuden ja yhdenmukaisuuden lisäämistä;

4.  kehottaa lisäämään yhteistyötä kalastusten käsittelevien komission elinten ja esimerkiksi meri- ja kalastusasioiden pääosaston, kehitysyhteistyön pääosaston ja kaupan pääosaston välillä;

5.  vaatii, että EU ja sen kumppanit, joiden kanssa sillä on kahdenvälisiä tai muita sopimuksia, edistävät ympäristön, yhteiskunnan ja talouden kannalta kestävää kalastusta, joka perustuu avoimuuteen ja hallituksista riippumattomien sidosryhmien osallistumiseen ja erityisesti sellaisten ammattilaisten osallistumiseen, joiden elanto on riippuvainen kalastuksesta; pitää tätä keskeisen tärkeänä, jotta voidaan turvata rannikkoyhteisöjen tulevaisuus, merellinen ympäristö, paikallisen teollisuuden kehittyminen, kalastuksen, jalostuksen ja kaupan luomat työpaikat sekä kalastuksen panos elintarviketurvaan;

6.  korostaa, että on tärkeää edistää ekosysteemien suojelua ja pitää kalakannat kestävän enimmäistuoton mahdollistavia tasoja suurempina, koska runsaammat kalakannat ovat tärkeä edellytys sille, että kolmansien maiden rannikkokalastusyhteisöt voivat kehittyä FAO:n kestävää pienimuotoisen kalastuksen turvaamista koskevan vapaaehtoisen ohjeiston mukaisesti;

7.  korostaa, että on tarpeen tukea niiden paikallisyhteisöjen kehitystä, joissa toimeentulo on lähinnä kalastuksen ja kalatalousalaan liittyvän toiminnan varassa; korostaa, että tarvitaan tukitoimia, joilla edistetään tekniikan ja taitotiedon siirtoa, valmiuksien hallintaa, useiden eri sidosryhmien kumppanuuksia ja muita investointeja kalastusalan hyväksi;

8.  muistuttaa, että ympäristönormit, joita on sovellettava myös EU:n ulkoiseen kalastukseen, sisältävät ekosysteemeihin perustuvan menettelyn soveltamisen kalastuksenhoitoon yhdessä ennalta varautumisen periaatteen kanssa; toteaa, että näin voidaan palauttaa liikakalastettuja kantoja ja pitää niitä sellaisten tasojen yläpuolella, jotka voivat tuottaa enimmäistuoton, mahdollisuuksien mukaan vuoteen 2015 mennessä ja joka tapauksessa viimeistään vuoteen 2020 mennessä kaikkien kalakantojen osalta;

9.  korostaa, että kaikkien YKP:n ulkoisen ulottuvuuden näkökulmien on perustuttava oikeudenmukaisiin ja vastavuoroisesti hyödyttäviin suhteisiin EU:n ja sen kumppanien välillä globaalisti riippumatta siitä, ovatko ne kahdenvälisiä (kestävää kalastusta koskevia kumppanuussopimuksia) vai monenvälisiä (alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt), jotta voidaan edistää paikallisen kalastusalan kestävää kehitystä; korostaa, että tällaisen tasapainon on heijastuttava myös EU:n kolmansien maiden kanssa tekemissä kauppasopimuksissa, joiden on vastattava kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuden vaatimusta;

10.  kehottaa komissiota ottamaan yhteisen kalastuspolitiikan ulkoisen ulottuvuuden yhteydessä huomioon myös kaikkein syrjäisimmät alueet, mikä koskee myös kolmansien maiden kanssa tehtyjä kahdenvälisiä sopimuksia, jotta voidaan varmistaa kaikkein syrjäisimpien alueiden kalastusalan saama hyöty;

11.  tunnustaa aavan meren neuvoa-antavan toimikunnan yhdessä kolmansien maiden sidosryhmien kanssa tekemän työn, kun se on kehittänyt kantaansa tarkistetun YKP:n ulkoisesta ulottuvuudesta ja sen täytäntöönpanosta;

12.  vaatii, että ulkoisissa kalastukseen liittyvissä toimissaan (pyynti, jalostus ja kaupan pitäminen) EU:n on edistettävä korkeimpia ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaatimuksia sekä pantava täytäntöön tiukkoja ja tehokkaita valvonta- ja tarkastustoimenpiteitä ja samalla varmistettava kaikkien toimiensa avoimuus ja reilu kilpailu EU:n markkinoilla;

13.  panee merkille yhteisen kalastuspolitiikan ulkoisen ulottuvuuden merkityksen työpaikkojen luomisessa (sekä EU:ssa että muualla) ja kalan toimittamisessa EU:n markkinoille (ja joissakin tapauksissa paikallisille markkinoille); katsoo sen olevan väline, jonka avulla EU voi antaa teknistä, rahallista ja tieteellistä tukea kolmansille maille etenkin niin, että parannetaan tieteellistä tutkimusta sekä valvontaa ja seurantaa ja kehitetään satamainfrastruktuuria;

14.  pitää myönteisinä huomattavia parannuksia tavassa, jolla EU on hoitanut yhteisen kalastuspolitiikan ulkoista ulottuvuutta viime vuosina sekä kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten että niiden täytäntöönpanon yhteydessä; toteaa, että tämän tuloksena EU:n alukset kuuluvat yleisesti kaikkein kehittyneimpiin avomerikalastusaluksiin, sillä ne täyttävät korkeat sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät normit; katsoo, että EU:n olisi tuettava tällaisia ympäristö- ja sosiaalinormeja kansainvälisesti alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen sekä kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten verkkonsa avulla;

15.  panee merkille, että kun EU:n alukset lopettavat toimintansa jollakin kalastusalueella, niiden kalastusoikeudet voidaan jakaa uudelleen sellaisten alusten kesken, joilla on paljon EU:n tukemia ja puolustamia normeja heikommat säilytystä, hoitoa ja kestävyyttä koskevat normit;

16.  pitää alakohtaisen tuen antamista kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten kumppanuusvaltioiden kalastusalalle keskeisen tärkeänä pyrittäessä käsittelemään näiden valtioiden entistä suurempia tarpeita, jotka liittyvät kalastuksenhoitoon, tieteelliseen tutkimuskapasiteettiin, infrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon, kalastustarkastajien ja alusten miehistön koulutukseen sekä kalojen saannin ja saatavuuden parantamiseen, jotta voidaan parantaa kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten kumppanuusvaltioiden väestön elintarviketurvaa antamalla tukea kalastusalalla työskenteleville naisille heidän työssään;

17.  vaatii siksi yhdistämään entistä paremmin kalastussopimusten alaisuudessa annetun alakohtaisen tuen ja toisaalta välineet, jotka ovat käytettävissä kehitysyhteistyön yhteydessä, ja etenkin Euroopan kehitysrahaston; vaatii täyttä avoimuutta kalastushankkeiden rahoituksessa ja alakohtaisen tuen käytössä EU:n varojen asianmukaisen käytön varmistamiseksi;

18.  toteaa, että on saatava parempia tieteellisiä tietoja kalavarojen tilasta ja saaliista ja pyyntiponnistuksista EU:n ulkopuolisilla vesillä harjoitettavan kalastuksen yhteydessä, mikä koskee erityisesti eräiden kehittyvien rannikkovaltioiden vesiä; toteaa, että tähän on käytettävä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston sekä EKR:n tarjoamia varoja;

19.  toteaa, että unionin tuomioistuimen kalastuskumppanuussopimuksista äskettäin antaman kertomuksen mukaan yksi kalastuskumppanuussopimusten tärkeimmistä tavoitteista on se, että kalastus koskee vain ylijäämäkantoja, mutta tämä on osoittautunut vaikeaksi toteuttaa käytännössä, koska puuttuu luotettavia tietoja kalakannoista ja pyynnistä, jota harjoittavat maiden omat kalastuslaivastot tai muut ulkomaiset laivastot, joille kumppanuusvaltiot ovat myös myöntäneet pääsyn; pitää tässä yhteydessä erityisen tärkeinä luotettavia tieteellisiä tietoja sekä riippumatonta jälkikäteisarviota kalastuskumppanuussopimusten tehokkuudesta;

20.  katsoo, että EU:n olisi pyrittävä kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten ja alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä tekemänsä työn avulla edistettävä ehtoja, jotka koskevat kaikkien ulkomaisten laivastojen pääsyä Afrikan vesille tonnikalan ja pienten pelagisten lajien ja pohjakalojen pyyntiä varten, jotta voidaan luoda suotuisa toimintaympäristön kestävällä ja vastuullisella tavalla toimiville kalastajille;

21.  kehottaa laajentamaan riippumattomia tarkkailuohjelmia, jotka edistävät kalastuksen valvontaa ja tieteellisten tietojen keräämistä;

22.  on vakuuttunut, että ainoastaan kalastuksen alueellisen hoidon kautta, mukaan lukien tarkkailuohjelmat ja tarkastukset (satamissa ja merellä) sekä alueellisten tason valvontajärjestelmät, voidaan kehittää laajasti vaeltavien ja hajallaan olevien kalakantojen sekä yhteisten kalakantojen kestävää ja oikeudenmukaista hyödyntämistä merioikeusyleissopimuksen ja kalakantoja koskevan YK:n sopimuksen edellyttämällä tavalla;

23.  panee merkille, että laajasti vaeltavien lajien ja monien muiden kantojen alueellisen hoidon lainsäädäntökehys on laadittu tonnikalanhoitojärjestöjen ja muiden alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen kautta, vaikka jotkin kalastukset jäävät alueellisten kalastushoitojärjestöjen verkoston ulkopuolelle, ja vaatii komissiota varmistamaan, että kaikkia merkityksellisiä kalastuksia hoitaa mahdollisimman pian alueellinen kalastuksenhoitojärjestö;

24.  kehottaa komissiota myöntämään enemmän rahoitusta alueellisille kalastusjärjestöille, koska niillä on keskeinen rooli LIS-kalastuksen torjunnassa;

25.  on huolissaan siitä, että tietyillä toisilla kalastuksilla, varsinkin yhteisillä kannoilla, joita ei löydy aavalta mereltä, ei ole vielä tehokasta alueellista yhteistyö- ja hoitofoorumia; pitää tätä vakavana ongelmana etenkin pienten pelagisten lajien kannoille Länsi-Afrikassa, kun otetaan huomioon niiden strateginen merkitys elintarviketurvan kannalta, kuten pantiin merkille tuoreessa Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen neuvoa-antavassa lausunnossa(4);

26.  kehottaa EU:ta käyttämään vaikutusvaltaansa sen varmistamiseksi, että kaikkea kalastusta, jolla on alueellinen ulottuvuus, hoidetaan alueellisen kalastuksenhoitojärjestön kautta; kehottaa EU:ta erityisesti ajamaan Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomiteaa (CECAF) alueellisen kalastuksenhoitojärjestön täysjäseneksi, jolla on oikeus osallistua päätöksentekoon, FAO:n alueellisten kalastuksen neuvoa-antavan elimen asemesta;

27.  on vakuuttunut siitä, että koska EU:n laivastolla on pääsy muille kalastusalueille (esimerkiksi pohjakalojen osalta), EU:n on edistettävä kaikkiin sovellettavia toimia, joiden avulla voidaan varmistaa yhdenmukaisuus teollisten ja toisaalta pienimuotoista kalastusta harjoittavien laivastojen välinen yhdenmukaisuus; toteaa, että tämä voi edellyttää vyöhykejärjestelmää joka mahdollistaa paikallisen pienimuotoisen kalastuksen suojelun;

28.  kehottaa lisäämään syvänmeren lajeja ja elinympäristöjä koskevaa tutkimusta ja suojelua ottaen huomioon erityisesti lajit, jotka ovat erityisen herkkiä tai keskeisiä ekosysteemin pitkän aikavälin kestävyyden kannalta;

29.  kannustaa komissiota edistämään tasapainoista kalastusoikeuksien jakoa alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä ja ottamaan huomioon ympäristövaikutukset ja sosiaaliset vaikutukset, elintarviketurvaan liittyvät tarpeet sekä kehitysmaiden pyrkimyksen kehittää omaa kalastustaan; toteaa, että uuden jaon täytyy koskea kaikkia laivastoja ja avomeren että kansallisia laivastoja ja sen on perustuttava asianomaisen alueellisen kalastuksenhoitojärjestön kehittämiin asianmukaisiin jakoperusteisiin;

30.  pitää tervetulleena perusasetuksen vaatimusta, että kaikkiin niissä maissa toimiviin ulkomaisiin laivastoihin, joiden kanssa EU:lla on kalastuskumppanuussopimus, on sovellettava samanlaisia pääsyä koskevia ehtoja, joilla edistetään kestävää kalastusta; pitää tätä tärkeänä toimenpiteenä sen varmistamisessa, että muut avomerellä kalastavat laivastot noudattavat samoja vaatimuksia kuin EU eivät vesitä niitä; kannustaa komissiota pyrkimään tarmokkaasti tämän vaatimuksen täyttymiseen;

31.  kehottaa EU:ta käyttämään kestävää kalastusta koskevia kumppanuussopimuksia ja alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä käytäviä neuvotteluja sen varmistamiseen, että kumppanuusvaltiomme rajoittavat kaikkien avomerilaivastojen kalastusoikeudet ylijäämäkantoihin merioikeusyleissopimuksen ja yhteisen kalastuspolitiikan edellyttämällä tavalla, kuten EU:kin tekee, ja kehottaa myöntämään etuuskohteluun perustuvan pääsyoikeuden laivastoille, jotka käyttävät ympäristön kannalta ja sosiaalisesti kaikkein kestävimpiä menetelmiä asianomaisten alueiden ja kalakantojen suhteen;

32.  on huolissaan kalastuksen mahdollisesta keskeytymisestä kahden pöytäkirjan välisenä aikana, kun uutta pöytäkirjaa koskevat neuvottelut venyvät; kehottaa komissiota varmistamaan toimijoiden oikeudellisen ja taloudellisen varmuuden takaamalla kalastustoiminnan jatkumisen kahden pöytäkirjan välisenä aikana;

33.  pitää tärkeänä, että kehittyvien maiden kanssa perustetaan entistä laajempi kehys, joka käsittää paitsi kalastuksen, myös sitä edeltävät ja sen jälkeiset toimitusketjun osat;

34.  kehottaa EU:ta välttämään neuvotteluja kestävää kalastusta koskevista kumppanuussopimuksista sellaisten maiden kanssa, joissa korruptio on hyväksyttyä;

35.  pitää tärkeänä sellaista kehittyvien maiden kanssa perustettavaa entistä laajempaa kehystä, jossa kalastus yhdistetään muihin kehitykseen liittyviin aiheisiin;

36.  pitää tärkeänä kalastuslupien tunnustamista diplomaattisten kanavien kautta;

37.  panee merkille kalastuksen ja erityisesti pienimuotoisen kalastuksen merkityksen kehittyvien maiden kannalta, kun se parantaa elintarviketurvaa ja edistää paikallista taloutta ja naisten sekä miesten työllisyyttä; toteaa, ettei tämä vähennä sellaisten teollisen kalastuksen merkitystä, jota harjoitetaan vastuullisesti ja avoimesti ja jonka avulla taataan rannikkoalueiden sosioekonominen kehitys ja kalatuotteiden tarjonta;

38.  korostaa, että EU:n on noudatettava velvoitettaan edistää sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää kalastusta kehitysmaissa kaikkien niiden politiikkojensa (tuki, kauppa, kalastus) avulla, jotka vaikuttavat kehitysmaiden kalastusalaan;

39.  pitää tärkeänä, että naiset saadaan mukaan koko arvoketjuun rahoituksesta aina jalostukseen ja kalastustuotteiden kaupan pitämiseen; katsoo, että tuki naisten osallistumiselle näihin toimiin vahvistaisi naisten taloudellista ja sosiaalista voimaannuttamista, mikä olisi tärkeä tekijä sukupuolten välisten kuilujen poistamisessa; vaatii kiinnittämään entistä enemmän huomiota tasa-arvoon liittyviin prioriteetteihin EU:n suhteissa kehittyviin maihin;

40.  korostaa tarvetta edistää paikallista kehitystä alakohtaisen tuen avulla ja lisäämällä kumppanuusvaltioiden kalastusalan voimaannuttamista erityisesti vahvistamalla kestävää vesiviljelyä, kehittämällä ja säilyttämällä pienimuotoista kalastusta, parantamalla kalakantojen tilaa koskevaa tieteellistä tietoja ja edistämällä paikallisten kumppanien toteuttamia yksityisen sektorin aloitteita; kehottaa EU:ta kannustamaan kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten avulla hyvää hallintotapaa ja erityisesti kalastusalalta saatavien julkisten tulojen sekä rahallisen korvauksen hyvää hoitoa;

41.  katsoo, että EU:n olisi kannustettava kolmansia maita alkaen maista, joiden kanssa se neuvottelee kestävää kalastusta koskevista kumppanuussopimuksesta, vahvistamaan sääntelykehyksen EU:n yhteisyrityksille ja muille intressiryhmille pyynti-, jalostus- ja kaupanpitämisaloilla; katsoo, että tällainen kehys on paras keino varmistaa, että yhteisyrityksiä perustetaan ja niiden toimintaa harjoitetaan uudistetun YKP:n mukaisesti korkean kestävyyden ja avoimuuden vaatimuksia noudattaen, millä myös lisätään oikeudellista vakautta EU:n etujen kannalta kestävän kalastuksen kehityksen tukemisessa kolmansissa maissa;

42.  vaatii, että EU:n on kalastusalan suhteissaan kolmansiin maihin asetettava keskeiselle sijalle avoimuus, tilivelvollisuus ja sidosryhmien osallistuminen;

43.  katsoo, että yhteisen kalastuspolitiikan on katettava yhteisyritysten varjolla toteutetut eurooppalaiset investoinnit kolmansien maiden kalastusalalla; painottaa, että EU:n olisi kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimustensa avulla edistettävä kumppanimaiden kanssa käytävää vuoropuhelua, jonka tarkoituksena on luoda sääntelykehys, jolla varmistetaan, että EU-maiden ja kolmansien maiden kumppanien perustamissa pyynti-, jalostus- ja markkinointialojen yhteisyrityksissä noudatetaan avoimuutta, että nämä yhteisyritykset eivät kilpaile paikallisen pienimuotoisen kalatalousalan kanssa ja että ne edistävät kyseisen maan kehitystavoitteita;

44.  panee merkille tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen, jossa korostetaan, että tietyissä viimeaikaisissa pöytäkirjoissa hyväksyttyjen tonnikiintiöiden alikäyttö johtaa suuriin kustannuksiin; kehottaa siksi komissiota mahdollisuuksien mukaan välttämään tarpeettomia EU:n talousarviolle aiheutuvia kustannuksia tällä alalla;

45.  katsoo, että parlamentilla olisi oltava nykyistä hyväksymismenettelyä aktiivisempi rooli, ja vaatii, että parlamentti saa välittömästi kaikki tiedot menettelyn kaikissa vaiheissa kalastuskumppanuussopimuksia uusittaessa, jotta voidaan parantaa pöytäkirjojen avoimuutta ja niihin liittyvää demokraattista vastuuvelvollisuutta;

46.  panee merkille yhteisen kalastuspolitiikan ulkoisen ulottuvuuden työpaikkojen luomisessa sekä EU:ssa että kumppanuusvaltioissamme myös niin, että palkataan paikallista miehistöä kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten yhteydessä; kehottaa EU:n aluksia mahdollisuuksien mukaan purkamaan saaliinsa kumppanuusvaltioissa ensi vaiheen käsittelyä varten; vaatii sisällyttämään kalastusta koskeviin unionin säädöksiin sekä kestävää kalastusta koskeviin kumppanuussopimuksiin säännöksiä, joilla suojellaan työntekijöitä ja asianmukaisia työoloja (erityisesti ottaen huomioon Kansainvälisen työjärjestyksen yleissopimus), jotta EU:n kansalaisille ja muiden maiden kansalaisille voidaan taata samat työolot, palkka, työntekijöiden oikeuksien suoja sekä koulutus;

47.  pitää lämpimästi tervetulleina avoimuusmääräyksiä Mauritanian kanssa tehdyssä tuoreimmassa pöytäkirjassa, jossa Mauritania sitoutuu julkaisemaan kaikki valtioiden tai yksityisten tahojen kanssa tekemät sopimuksensa, joissa taataan ulkomaalaisten alusten pääsy Mauritanian talousvyöhykkeelle; kehottaa sisällyttämään vastaavia avoimuutta koskevia määräyksiä kaikkiin kestävää kalastusta koskeviin kumppanuussopimuksiin;

48.  pitää hyvin myönteisenä myös sitä, että Mauritanian kanssa tehty pöytäkirja antaa EU:n laivastolle ensisijaisen pääsyn maan ylijäämäkalakantoihin, ja kehottaa komissiota seuraamaan tätä esimerkkiä, kun pöytäkirjoista neuvotellaan kolmansien maiden kanssa, ottaen huomioon EU:n laivastolta edellytettävät tiukat kestävyyttä koskevat vaatimukset;

49.  kannustaa ponnekkaasti komissiota varmistamaan, että samoja avoimuutta koskevia määräyksiä sisällytetään muihin tuleviin pöytäkirjoihin, mikä johtaa kokonaispyyntiponnistusta ja pääsyedellytyksiä koskevan avoimuuden huomattavaan lisääntymiseen; pyytää yksityiskohtaisia tietoja kaikkien Mauritanian vesillä luvallisesti toimivien laivastojen kokonaissaaliista ja toimista ja pääsyehtojen antamista julkisesti saataville;

50.  kehottaa komissiota kannustamaan kansainvälisissä elimissä, joissa se toimii, muita kolmansia maita julkaisemaan myös muiden valtioiden tai yksityisten tahojen kanssa tekemiensä sopimusten ehdot ja kalastusluvan saaneiden alusten tunnistetiedot sekä niiden toimet ja saaliit; kehottaa samoin kolmansia maita noudattamaan alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen päätöslauselmia, jotka edistävät kalastussopimusten avoimuutta;

51.  kannustaa muita kolmansia maita ottamaan huomioon alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen suositukset, päätöslauselmat ja päätökset, jotka edistävät asianomaisen talousvyöhykkeen kanssa tehtyjen kalastussopimusten avoimuutta;

52.  katsoo, että komission olisi mahdollisimman pian parannettava avoimuutta perustamalla kaikki kolmannen maan kalavesille pääsyn takaavat EU:n alusten omistajien, paikallisten tai alueellisten elinten tai viranomaisten ja kolmansien maiden väliset tai niiden puolesta tehdyt yksityiset sopimukset käsittävä tietokanta, johon sisältyvät muun muassa pääsyedellytykset, sallittu laivastokapasiteetti, alusten tunnistetiedot ja sopimuksen seurauksena harjoitettu kalastustoiminta, ja katsoo, että tämän tietokannan olisi oltava julkinen, lukuun ottamatta osia, jotka sisältävät arkaluonteisia kaupallisia tietoja;

53.  panee merkille, että alusten omistajat allekirjoittavat kolmansien maiden viranomaisten kanssa yksityisiä sopimuksia yhteisen kalastuspolitiikan ulkopuolella; on huolissaan siitä, että komissiolle ei järjestelmällisesti ilmoiteta tällaisista sopimuksista; on huolissaan myös siitä, että tämä voi tietyissä olosuhteissa johtaa epäoikeudenmukaiseen kilpailuun kehitysmaiden paikallisten kalastusyhteisöjen kanssa sekä kahdenvälisten sopimusten nojalla toimivien EU:n alusten omistajien kanssa;

54.  katsoo, että kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimuksen alaisuudessa kalastaviin aluksiin, jotka eivät täytä velvoitteitaan eivätkä esimerkiksi toimita jäsenvaltiolleen kalastuslupansa edellyttämiä tietoja, olisi sovellettava valvonta-asetuksessa ja LIS-asetuksessa säädettyjä pakotteita, ja niiltä olisi tarvittaessa myös evättävä kalastuslupa;

55.  pitää valitettavana, että ”ulkoisen laivaston” kokoa koskevissa aiemmissa arvioissa on käytetty sisällytettävistä alustyypeistä erilaisia määritelmiä, minkä vuoksi nykyiset arviot eivät ole vertailukelpoisia ja on mahdotonta tehdä analyysia laivaston koosta ja kehityksestä ajan mittaan, mikä rajoittaa vakavasti avoimuutta; kehottaa komissiota laatimaan ulkoisen laivaston määritelmän, joka kattaa kaikki EU:n vesien ulkopuolella toimivat alukset, ja kehottaa ottamaan samalla huomioon pohjoisten sopimusten relevantit ominaispiirteet historiallisen vertailun mahdollistamiseksi;

56.  toteaa, että Välimeren yleisen kalastuskomission roolista huolimatta samoilla kalastusalueilla toimiviin EU:n aluksiin ja toisaalta kolmansien maiden laivastoihin sovellettavien sääntöjen erot ovat aiheuttaneet merkittäviä ongelmia EU:n kalastajille; katsoo, että EU:n on lisättävä toimiaan Välimeren alueella niin, että tiivistetään yhteistyötä paikallisten elinten, alueellisten organisaatioiden, tieteellisten laitosten, seurantaelinten ja maakohtaisten kalastusalan yhteenliittymien kanssa; katsoo, että EU:lla on osansa Välimerellä toimivien alusten välisten ristiriitojen ratkaisemisessa; kehottaa komissiota harkitsemaan sellaisten kalastajien tukemista ja auttamista, jotka joutuvat usein selkkauksiin kolmansien maiden alusten kanssa, ja kehottaa tiivistämään yhteistyötä Välimeren eteläisten rannikkomaiden kanssa;

57.  panee tyytyväisenä merkille, että äskettäin julkaistiin niiden EU:n lipun alla purjehtivien alusten nimet, joilla on lupa kalastaa EU:n vesien ulkopuolella, ja vaatii, että komissio julkaisee järjestelmällisesti tällaiset tiedot ja muun muassa tiedot alusten toimista ja saaliista;

58.  toteaa, että avoimuus on edellytyksenä kalastusalan sidosryhmien kuulemiselle ja niiden tietoon perustuvalle osallistumiselle, mikä koskee erityisesti ammattilaisia, joiden elinkeino on riippuvainen kalastuksesta; katsoo, että tällaista kuulemista ja osallistumista olisi tuettava kestävää kalastusta koskevilla kumppanuussopimuksilla, mikä koskee myös neuvotteluja sopimuksista ja pöytäkirjoista, niiden täytäntöönpanoa, alakohtaisen tuen jakamista ja käyttöä, alueellisissa kalastuksenhoitojärjestöissä tehtävää työtä sekä kehitysyhteistyöhankkeiden soveltamista;

59.  toteaa, että perusasetukseen sisältyy säännös, joka edellyttää EU:n kalastusrekisteristä poistuvia ja siihen palaavia aluksia toimittamaan tiedot toimistaan ennen paluutaan; katsoo, että tätä vaatimusta olisi vahvistettava niin, että aluksen täydellinen lipunkäyttöhistoria on ilmoitettava komissiolle ja sisällytettävä unionin kalastuslaivastorekisterin tietokantaan ennen aluksen hyväksymistä siihen;

60.  antaa tunnustuksen EU:n tekemälle työlle torjuttaessa LIS-kalastusta, joka uhkaa kalakantoja ja aiheuttaa vilpillistä kilpailua sääntöjen mukaisesti kalastaville; panee merkille LIS-asetuksen panoksen kestävän kalastuksen edistämisessä koko maailmassa; katsoo, että koska EU:lla on keskeinen asema maailman johtavina kalamarkkinoina, EU voi saada muut maat tukemaan asiaa mukaan lukien myös maat, joiden kanssa se on tehnyt kestävää kalastusta koskevia kumppanuussopimuksia, sekä kansainväliset toimijat niin, että voidaan varmistaa yhteinen menettelytapa ja tehokas maailmanlaajuinen järjestelmä LIS-kalastuksen torjumiseksi;

61.  tukee kaikki kansainvälisillä vesillä purjehtivat alukset käsittävän yhden rekisteröintijärjestelmän kehittämistä;

62.  katsoo, että LIS-asetusta on sovellettava tiukasti, objektiivisesti ja avoimesti sekä syrjimättömällä ja yhdenmukaisella tavalla, jotta voidaan luoda yhtäläiset toimintaedellytykset eri laivastoille ja maille; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään niin; katsoo myös, että asetuksen menestyksen varmistaminen edellyttää, että sitä ei alisteta EU:n kauppapolitiikan lyhyen aikavälin tarpeille eikä sitä käytetä kalastukseen liittyvien EU:n etujen hyväksi välineenä, jolla kilpailua lisätään epäreilulla tavalla;

63.  kehottaa komissiota tutkimamaan mahdollisuutta sisällyttää LIS-asetukseen työoloja koskevia säännöksiä;

64.  korostaa, että kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten on myös mahdollistettava merikalastustuotteiden täysi jäljitettävyys;

65.  katsoo, että EU:n neuvottelemissa kahden- ja monenvälisissä kauppasopimuksissa olisi edistettävä ekologisesti kestäviä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisia edellytyksiä kalastustuotteiden tuottamiseksi asianomaisissa kolmansissa maissa käyttämällä asianmukaisia määrällisiä ja laadullisia rajoituksia pääsyyn EU:n markkinoille niin, ettei haitata kehitystä LIS-kalastuksen torjumisessa tämän asetuksen avulla; katsoo myös, että näitä ehtoja olisi edellytettävä kaikessa kalan tai kalanjalostustuotteiden saattamisessa unionin markkinoille; katsoo, että kaikelta sellaiselta kalalta tai kalanjalostustuotteilta, joiden ei voida taata täyttävän näitä ehtoja tai kuluttajansuojaan liittyviä vaatimuksia, olisi evättävä pääsy unionin markkinoille;

66.  katsoo, että kalan pyytämisessä ja jalostuksessa noudatettavien taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien ehtojen olisi oltava selviä kuluttajille;

67.  ehdottaa, että kahden- ja monenvälisten kauppasopimusten määräyksiin sisällytetään selvä viittaus LIS-asetukseen ja sen sisältämiin normeihin; neuvoo komissiota ehdottamaan kauppasuhteiden keskeyttämistä sellaisten kolmansien maiden kanssa, jotka on mainittu LIS-asetuksen 31 artiklassa;

68.  kehottaa komissiota sisällyttämään LIS-asetukseen Traces-tietojärjestelmää (Trade Control and Expert System) vastaavan järjestelmän, jonka avulla voidaan tarkistaa ja ristiintarkastaa saalistodistuksiin ja aluksiin liittyvät tiedot, tai määrittämään vähimmäisprosentin tuotujen jalostettujen tuotteiden tarkastamisele;

69.  pitää tärkeänä, että maille, joille on annettu keltainen tai punainen kortti, annetaan yksityiskohtaista ohjausta ja niiden toimia seurataan;

70.  pitää myönteisenä kalastusalusten sisällyttämistä Atalanta-operaation toimintaan haavoittuvina aluksina ja pyytää, että EU:n laivastoa tuetaan ja suojellaan edelleen;

71.  katsoo, että YK:n neuvotteluilla, jotka koskevat uutta kansainvälistä valtamerten hallintajärjestelmää kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolisilla alueilla, on pyrittävä menettelyyn, joka mahdollistaa valtamerten kansainvälisten vesien resurssien tutkimuksen ja oikeudenmukaisen, kestävän ja ennalta varautumisen periaatteeseen perustuvan hyödyntämisen; katsoo, että samalla on tehtävä työtä biologisesti merkittävien merialueiden tunnistamiseksi, jotta voidaan toteuttaa suojattujen merialueiden yhdenmukainen verkko;

72.  muistuttaa, että komission tehtävä perussopimusten vartijana on varmistaa, että jäsenvaltiot täyttävät kansalaistensa ja alustensa ulkoiseen toimintaan liittyvät huolellisuusvaatimukset; kehottaa EU:ta ottamaan huomioon kansainvälisen merioikeustuomioistuimen äskettäisen neuvoa-antavan lausunnon, jossa EU katsottiin lippuvaltioksi kahdenvälisten sopimusten yhteydessä;

73.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22.
(2)EUVL L 149, 20.5.2014, s. 1.
(3)EUVL C 419, 16.12.2015, s. 175.
(4)Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen 2. huhtikuuta 2015 antama neuvoa-antava lausunto vastauksena osa-alueellisen kalastuskomission (SRFC) pyyntöön https://www.itlos.org/fileadmin/itlos/documents/cases/case_no.21/advisory_opinion/C21_AdvOp_02.04.pdf

Oikeudellinen huomautus