Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2016/2094(INI)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A8-0020/2017

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0020/2017

Keskustelut :

PV 13/02/2017 - 12
CRE 13/02/2017 - 12

Äänestykset :

PV 14/02/2017 - 8.8
CRE 14/02/2017 - 8.8

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2017)0026

Hyväksytyt tekstit
PDF 252kWORD 70k
Tiistai 14. helmikuuta 2017 - Strasbourg Lopullinen painos
Kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen uudelleentarkastelu
P8_TA(2017)0026A8-0020/2017

Euroopan parlamentin päätöslauselma 14. helmikuuta 2017 kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen uudelleentarkastelusta (2016/2094(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen joulukuulta 2005(1),

–  ottaa huomioon tuloksellista kehitysyhteistyötä koskevan Busanin kumppanuuden(2) ja EU:n yhteisen kannan Nairobissa 28. marraskuuta – 1. joulukuuta 2016 järjestettyä tuloksellista kehitysyhteistyötä koskevan maailmanlaajuisen kumppanuuden toista korkean tason kokousta varten(3),

–  ottaa huomioon joulukuussa 2011 järjestetyn avun tuloksellisuutta käsittelevän neljännen korkean tason foorumin päätösasiakirjan, jolla käynnistettiin tuloksellista kehitysyhteistyötä koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus,

–  ottaa huomioon kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda 2030:n (Transforming Our World: The 2030 Agenda for Sustainable Development)(4), joka hyväksyttiin YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa New Yorkissa 25. syyskuuta 2015,

–  ottaa huomioon Addis Abeban toimintasuunnitelman kehitysrahoituksesta(5),

–  ottaa huomioon 10. huhtikuuta 2010 annetun Dilin julistuksen rauhanrakentamisesta ja valtiorakenteiden kehittämisestä sekä 30. marraskuuta 2011 tehdyn sopimuksen hauraissa valtioissa toteutettavasta toiminnasta,

–  ottaa huomioon ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen mukaisen Pariisin sopimuksen (COP21)(6), joka hyväksyttiin 12. joulukuuta 2015,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutuksen lisääminen: muutossuunnitelma” (COM(2011)0637),

–  ottaa huomioon 23.–24. toukokuuta 2016 Istanbulissa järjestetyn humanitaarisen avun huippukokouksen ja sen toimintasitoumukset(7),

–  ottaa huomioon 17.–20. lokakuuta 2016 Quitossa, Ecuadorissa, järjestetyssä asumista ja kaupunkien kestävää kehitystä käsitelleessä YK:n konferenssissa (Habitat III) hyväksytyn uuden kaupunkikehitysohjelman(8),

–  ottaa huomioon OECD:n ja YK:n kehitysohjelman (UNDP) vuoden 2014 edistymiskertomuksen ”Making Development Co-operation More Effective”(9),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) kehitysyhteistyötä koskevan 208 artiklan, jossa määrätään, että ”unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikat täydentävät ja tukevat toisiaan”, ja jossa määritellään EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteeksi köyhyyden vähentäminen ja poistaminen,

–  ottaa huomioon lokakuussa 2012 annetut neuvoston päätelmät ”Demokratian ja kestävän kehityksen juuret: EU:n suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan ulkosuhteissa”,

–  ottaa huomioon EU:n menettelysäännöt täydentävyydestä ja työnjaosta kehitysyhteistyöpolitiikassa(10),

–  ottaa huomioon 19. toukokuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät kaikki ihmisoikeudet käsittävän oikeusperustaisen lähestymistavan soveltamisesta kehitysyhteistyössä(11),

–  ottaa huomioon kesäkuussa 2016 julkaistun EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian(12),

–  ottaa huomioon EU:n vuonna 2011 allekirjoittaman ja ratifioiman YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista sekä YK:n loppupäätelmät yleissopimuksen täytäntöönpanosta,

–  ottaa huomioon komission tiedonannon ”Kaikkien kauppa: Vastuullisempaa kauppa- ja investointipolitiikkaa” (COM(2015)0497),

–  ottaa huomioon EU:n toimintasuunnitelman sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi (2016–2020) sekä ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan toimintasuunnitelman (2015–2019),

–  ottaa huomioon aiemmat päätöslauselmansa ja erityisesti 17. marraskuuta 2005 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission yhteiseksi julistukseksi Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikasta ”Eurooppalainen konsensus”(13), 5. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan vaikutuksen parantamisesta(14), 11. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman EU:n kehitysavun antajien koordinointia koskevista suosituksista komissiolle(15), 25. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman EU:sta ja vuoden 2015 jälkeisestä globaalista kehityksen toimintakehyksestä(16), 19. toukokuuta 2015 antamansa päätöslauselman kehitystyön rahoituksesta(17), 8. heinäkuuta 2015 antamansa päätöslauselman veronkierrosta ja verovilpistä haasteina kehitysmaiden hallinnolle, sosiaaliturvalle ja kehitykselle(18), 14. huhtikuuta 2016 antamansa päätöslauselman yksityisestä sektorista ja kehitysyhteistyöstä(19), 12. toukokuuta 2016 antamansa päätöslauselman Agenda 2030:n seurannasta ja arvioinnista(20), 7. kesäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman EU:n vuotta 2015 koskevasta kertomuksesta kehitykseen vaikuttavien politiikkojen johdonmukaisuudesta(21) sekä 22. marraskuuta 2016 antamansa päätöslauselman kehitysyhteistyön tehokkuuden parantamisesta(22),

–  ottaa huomioon sukupuolten tasa-arvoa ja naisten vaikutusvallan lisäämistä käsittelevän yhteisen valmisteluasiakirjan ”Gender Equality and Women’s Empowerment: Transforming the Lives of Girls and Women through EU External Relations 2016–2020” (SWD(2015)0182) ja 26. lokakuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät, joissa vahvistetaan vastaava toimintasuunnitelma sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi (2016–2020),

–  ottaa huomioon uuden sukupuolten tasa-arvon edistämiseen tähtäävän EU:n toimintasuunnitelman ”Sukupuolten tasa-arvoa ja naisten vaikutusvaltaa edistävät toimenpiteet: Tyttöjen ja naisten elämän muuttaminen EU:n ulkosuhteiden avulla (2016–2020)”,

–  ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2016 antamansa päätöslauselman uudesta eteenpäin suuntautuvasta ja innovatiivisesta tulevaisuuden kauppa- ja investointistrategiasta(23),

–  ottaa huomioon YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista ja sen neljä yleistä periaatetta, jotka ovat syrjinnän kielto (2 artikla), lapsen etu (3 artikla), oikeus elämään ja kehittymiseen sekä suojeluun (6 artikla) ja lapsen näkemysten huomioon ottaminen (12 artikla),

–  ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan ja kehitysvaliokunnan tulevan mietinnön aiheista ”Pakolais- ja muuttovirtojen käsittely: EU:n ulkoisen toimien merkitys” (2015/2342(INI) ja 22. marraskuuta 2016 antamansa päätöslauselman ”Kehitysyhteistyön tehokkuuden parantaminen”(24),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kehitysvaliokunnan mietinnön (A8-0020/2017),

A.  katsoo, että kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen uudelleentarkastelu on ajankohtaista ja tarpeen, kun otetaan huomioon muuttuneet ulkoiset olosuhteet, kuten Agenda 2030:n ja kestävän kehityksen tavoitteiden hyväksyminen, Pariisin ilmastosopimus (COP21), Sendain toimintakehys katastrofiriskien vähentämiseksi, Addis Abeban toimintasuunnitelma kehitysrahoituksesta, tuloksellista kehitysyhteistyötä koskeva maailmanlaajuinen kumppanuus, uudet ja lisääntyvät maailmanlaajuiset haasteet, kuten ilmastonmuutos ja muuttoliike, toisistaan aiempaa enemmän eroavien kehitysmaiden monenlaiset ja erityiset kehitystarpeet, uudet avunantajat, uudet globaalit toimijat, kansalaisjärjestöjen kaventunut toimintatila ja EU:n sisäiset muutokset, kuten Lissabonin sopimuksesta, muutossuunnitelmasta ja EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisesta globaalistrategiasta johtuvat muutokset;

B.  toteaa, että universaalin Agenda 2030:n ja siihen liittyvien kestävän kehityksen tavoitteiden pyrkimyksenä on toteuttaa kestävää kehitystä planeettamme sietokyvyn rajoissa rakentaen kumppanuuksia, joissa ihmiset asetetaan etusijalle, ja tarjota ihmisille elintärkeitä resursseja, joita ovat muun muassa elintarvikkeet, vesi- ja jätevesihuolto, terveydenhuolto, energia sekä koulutus- ja työllisyysmahdollisuudet, sekä edistää rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja vaurautta kaikkien hyväksi; katsoo, että on ryhdyttävä toimenpiteisiin noudattaen maiden omavastuullisuuden ja osallistavien kehityskumppanuuksien periaatetta sekä korostaen tuloksia, avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta; toteaa, että oikeusperustainen lähestymistapa on YK:n päätöslauselman 41/128 mukaan kestävän kehityksen edellytys ja että oikeus kehitykseen määritellään päätöslauselmassa luovuttamattomaksi ihmisoikeudeksi;

C.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 208 artiklan mukaan ”unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikat täydentävät ja tukevat toisiaan”;

D.  katsoo, että ilmastonmuutos on ilmiö, jota on käsiteltävä kiireellisesti, sillä se vaikuttaa voimakkaammin köyhiin ja haavoittuvimpiin maihin;

E.  ottaa huomioon, että kolme neljäsosaa maailman köyhistä elää keskitulotason maissa (MIC-maat); toteaa, että MIC-maat eivät ole yhtenäinen ryhmä vaan niillä on hyvin erilaisia tarpeita ja haasteita ja sen vuoksi EU:n kehitysyhteistyötä on eriytettävä riittävästi;

F.  katsoo, että perussopimusten mukainen kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus vaatii EU:ta ottamaan kehitysyhteistyötavoitteet huomioon toimiessaan muilla politiikan aloilla, jotka saattavat vaikuttaa kehitysmaihin; katsoo, että kiinteästi toisiinsa liittyvät politiikan alat, kuten kauppa-, turvallisuus- ja muuttoliikepolitiikka sekä humanitaarinen apu ja kehityspolitiikka, on sen vuoksi suunniteltava ja pantava täytäntöön siten, että ne vahvistavat toisiaan;

G.  toteaa, että muuttoliikkeestä on tullut yhä polttavampi kysymys, kun yli 65 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kotiseudultaan eri puolilla maailmaa; ottaa huomioon, että valtaosa pakolaisista elää kehitysmaissa; toteaa, että valtioiden hauraus ja epävakaus sekä sodat, ihmisoikeusloukkaukset, äärimmäinen köyhyys ja tulevaisuudennäkymien puuttuminen ovat suurimpia syitä siihen, että ihmiset lähtevät kotiseudultaan; ottaa huomioon, että EU:hun on viime vuosina muuttanut tai paennut miljoonia ihmisiä;

H.  katsoo, että jotkut komission äskettäiset ehdotukset voidaan nähdä kehityspolitiikan uudelleenmäärittelynä uudenlaisten muuttoliikkeen hallinnan linjausten mukaisesti siten, pystytään toteuttamaan EU:n prioriteetteja, jotka usein on määritelty lyhyellä aikavälillä; korostaa, että kehitysavulle ei saa asettaa ehtoja, jotka liittyvät edunsaajamaiden yhteistyöhön muuttoliikekysymyksissä; ottaa huomioon, että EU:n nykyiseen muuttoliikekriisiin vastaamiseksi on perustettu rahastoja, kuten EU:n Afrikka-hätärahasto, ja käynnistetty EU:n ulkoinen investointiohjelma; katsoo, että EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan ensisijaisena tavoitteena on oltava köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen ja sen on perustuttava kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteisiin;

I.  katsoo, että terveydenhuolto ja koulutus ovat keskeisiä kestävän kehityksen edellytyksiä; toteaa, että investoinnit terveydenhuollon ja koulutuksen yleisen saatavuuden takaamiseksi ovat siksi tärkeässä asemassa Agenda 2030:ssä ja kestävän kehityksen tavoitteissa ja niihin olisi myönnettävä riittävästi rahoitusta, jotta vaikutukset heijastuisivat muille aloille;

J.  ottaa huomioon, että pk-yritykset ja mikroyritykset ovat kaikkialla maailmassa talouden selkäranka ja että ne ovat olennainen osa kehitysmaiden taloutta; toteaa, että hyvin toimivan julkisen sektorin ohella ne ovat keskeinen tekijä taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kasvun edistämisessä; ottaa huomioon, että pk-yrityksillä on usein rajalliset mahdollisuudet saada pääomaa, erityisesti kehitysmaissa;

K.  toteaa, että yli puolet maailman väestöstä elää nykyään kaupungeissa ja osuuden on ennustettu nousevan kahteen kolmasosaan vuoteen 2050 mennessä ja että noin 90 prosenttia kaupunkien kasvusta tapahtuu Afrikassa ja Aasiassa; katsoo, että tämä suuntaus vahvistaa kaupunkialueiden kestävän kehityksen tarvetta; katsoo, että kaupunkien turvallisuudesta on tulossa yhä suurempi haaste monissa kehitysmaissa;

L.  ottaa huomioon, että valtamerillä on suuri merkitys biologiselle monimuotoisuudelle, elintarviketurvalle, energia-alalle, työllisyydelle ja kasvulle samalla kun meriluonnonvarat ovat uhattuina ilmastonmuutoksen, liiallisen hyödyntämisen ja kestämättömän hallinnan vuoksi;

M.  toteaa, että metsäkato ja metsien tilan heikkeneminen köyhdyttävät ekosysteemejä ja vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutokseen;

N.  katsoo, että EU:n kehityspolitiikka täydentää tärkeällä tavalla jäsenvaltioiden kehityspolitiikkoja ja että siinä olisi keskityttävä suhteellisen edun aloihin sekä tapoihin, joilla EU:n maailmanlaajuinen rooli organisaationa voi edistää sen kehityspolitiikan tavoitteita;

O.  katsoo, että kehityspolitiikka on olennainen osa EU:n ulkopolitiikkaa; toteaa, että EU on yhdessä jäsenvaltioidensa kanssa maailman suurin kehitysavun antaja ja se antaa vuosittain yli puolet kaikesta maailman julkisesta kehitysavusta;

P.  ottaa huomioon, että tulo- ja varallisuuserot kasvavat kaikkialla maailmassa; katsoo, että tämä suuntaus saattaa heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja lisätä syrjintää, poliittista epävakautta ja levottomuuksia; katsoo, että maiden omien voimavarojen käyttöönotto on oleellinen tekijä kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda 2030:n täytäntöönpanossa ja käyttökelpoinen strategia, jolla voidaan pitkällä aikavälillä vähentää riippuvuutta ulkomaisesta avusta;

1.  korostaa kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen merkitystä yhteisen ja johdonmukaisen kannan muodostamiseksi sekä EU:ssa että jäsenvaltioissa kehityspolitiikan tavoitteista, arvoista, periaatteista ja pääpiirteistä ja sen täytäntöönpanosta; katsoo, että konsensussäännöstöä ja erityisesti sen kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja päätavoitetta köyhyyden torjumisesta ja lopulta sen poistamisesta on suojeltava uudelleentarkastelun yhteydessä; on lisäksi sitä mieltä, että tavoitteena on oltava myös eriarvoisuuteen puuttuminen, kuten kestävän kehityksen tavoitteissa todetaan; muistuttaa, että jäsenvaltioiden ja EU:n kehityspolitiikkojen on tuettava ja täydennettävä toisiaan;

2.  varoittaa laajentamasta julkisen kehitysavun kriteerejä siten, että siihen sisällytettäisiin myös muita kuin suoraan edellä mainittuihin tavoitteisiin liittyviä kustannuksia; korostaa, että julkisen kehitysavun uudistamisessa on aina pyrittävä lisäämään kehitysvaikutuksia;

3.  pitää tärkeänä selkeää EU:n ulkoista strategiaa, jossa edellytetään politiikkajohdonmukaisuutta erityisesti rauhan, turvallisuuden, muuttoliikkeen, kaupan, ympäristön, ilmastonmuutoksen, humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön suhteen; toteaa kuitenkin, että kehitystavoitteet ovat sinällään tärkeitä tavoitteita; muistuttaa perussopimuksiin perustuvasta unionin velvoitteesta ”ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin” (SEUT-sopimuksen 208 artikla); korostaa voimakkaasti voivansa hyväksyä vain sellaisen vahvan näkemyksen kehityspolitiikasta, joka perustuu SEUT-sopimuksen velvoitteisiin ja jossa korostetaan ensisijaisesti köyhyyden vastaisia toimia; palauttaa mieliin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklan 1 kohdan mukaiset EU:n ulkoisen toiminnan periaatteet, jotka ovat demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu sekä YK:n peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen;

4.  katsoo, että Lissabonin sopimuksen mukaisesti kehitysyhteistyö on IHMISARVON puolustamista poistamalla KÖYHYYS;

EU:n kehitystavoitteet, -arvot ja -periaatteet

5.  katsoo, että kestävän kehityksen tavoitteiden, Agenda 2030:n ja kestävän kehityksen taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöä koskevien ulottuvuuksien on katettava EU:n kaikki sisäiset ja ulkoiset politiikat ja että nämä tavoitteet on sijoitettava konsensuksen keskiöön tunnustaen sen päämäärien ja tavoitteiden väliset tärkeät kytkökset; toteaa, että köyhyyden vähentämisen ja lopulta sen poistamisen on edelleen oltava EU:n kehityspolitiikan kaikenkattava ja ensisijainen tavoite ja on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkein marginalisoituneimpiin ryhmiin ja pyrittävä siihen, että ketään ei jätetä osattomaksi; korostaa, että on tärkeää määritellä köyhyys konsensukseen sisältyvän määritelmän ja muutossuunnitelman mukaisesti ja Lissabonin sopimuksen puitteissa;

6.  painottaa Agenda 2030:n universaalia ja muutoksia aikaansaavaa luonnetta; korostaa sen vuoksi, että kehittyneet ja kehitysmaat ovat yhdessä vastuussa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta ja että EU:n kestävän kehityksen tavoitteita koskevan strategian on sisällettävä johdonmukaisia sisäisiä ja ulkoisia politiikkoja ja sitoumuksia sekä monipuolisia kehityspoliittisia välineitä;

7.  painottaa, että kehityspolitiikassa on otettava johdonmukaisemmin huomioon unionin keskittyminen hauraisiin valtioihin, nuorisotyöttömyyteen sekä naisiin ja tyttöihin, joihin kohdistuu sukupuoliperusteista väkivaltaa ja vahingollisia käytäntöjä, sekä konfliktien keskellä eläviin; palauttaa mieliin EU:n sitoumuksen osoittaa vähintään 20 prosenttia julkisesta kehitysavustaan sosiaaliseen osallisuuteen ja inhimilliseen kehitykseen;

8.  tähdentää, että koulutus on edellytys omavaraisten yhteiskuntien kehittymiselle; kehottaa EU:ta yhdistämään laadukkaan yleissivistävän, teknisen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa olennaisena edellytyksenä nuorten työllistettävyydelle ja pääsylle ammattitaitoa edellyttäviin työpaikkoihin; katsoo, että koulutusmahdollisuuksien luomisella hätä- ja kriisitilanteissa on ratkaiseva merkitys sekä lasten kehitykselle että heidän suojelulleen;

9.  painottaa, että rakenteellisilla syillä, kuten sukupuolten epätasa-arvolla, toimintatapojen luomilla esteillä ja valta-asemien epätasapainolla, on terveysvaikutuksia ja että on välttämätöntä taata yhtäläinen pääsy ammattitaitoisen, koulutetun ja pätevän terveydenhuoltohenkilöstön tuottamiin laadukkaisiin terveyspalveluihin; toteaa, että uuden konsensuksen olisi sen vuoksi edistettävä investoimista terveydenhuollon käytännön työntekijöihin sekä heidän toimintamahdollisuuksiensa lisäämistä, sillä he ovat usein ratkaisevassa asemassa pyrittäessä varmistamaan terveyspalvelut syrjäisillä, köyhillä ja alhaisen palvelutason alueilla sekä konfliktialueilla; korostaa, että kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää, että edistetään uusien terveydenhuollon menetelmien tutkimusta ja kehittämistä, jotta voidaan puuttua uusiin terveysuhkiin, kuten epidemioihin ja mikrobilääkeresistenssiin;

10.  vaatii EU:lta jatkuvaa vahvaa sitoutumista sääntöperusteiseen globaaliin hallintaan ja sen edistämiseen ja erityisesti kestävän kehityksen maailmanlaajuiseen kumppanuuteen;

11.  korostaa, että EU:n kaikkien kehityspoliittisten toimien tavoitteena on oltava maiden sisäisen ja niiden välisen eriarvoisuuden, syrjinnän ja erityisesti sukupuoliperusteisen syrjinnän, epäoikeudenmukaisuuden ja selkkausten torjunta sekä rauhan, osallistuvan demokratian, hyvän hallintotavan, oikeusvaltion, ihmisoikeuksien, osallistavien yhteiskuntien ja kestävän kasvun edistäminen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen haasteisiin vastaaminen; kehottaa panemaan Agenda 2030:n täytäntöön kokonaisuudessaan koordinoidusti ja johdonmukaisesti Pariisin ilmastosopimuksen kanssa ja ottamaan huomioon myös tarpeen tehostaa kiireesti toimia ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi sekä lisätä ilmastonmuutokseen sopeutumisen edellyttämää työtä ja rahoitusta; muistuttaa EU:n sitoumuksesta kohdentaa 20 prosenttia sen vuosien 2014–2020 talousarviosta (noin 180 miljardia euroa) ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä unionin ulkoisten toimien että kehitysyhteistyön kautta;

12.  painottaa, että kehitysyhteistyön lähtökohtana voivat olla osallisuus, luottamus ja innovointi, joiden perustana on kaikkien kumppanien sitoutuminen soveltamaan kansallisia strategioita ja maakohtaisia tuloskehyksiä;

13.  panee merkille kestävän kehityksen hyvää hallintotapaa koskevan ulottuvuuden erityisaseman; kehottaa EU:ta vahvistamaan taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristönäkökohtien välistä tasapainoa tukemalla laaja-alaisia kansallisia kestävän kehityksen strategioita sekä oikeita hyvän hallintotavan mekanismeja ja prosesseja kiinnittäen erityistä huomiota kansalaisyhteiskunnan osallistumiseen; korostaa, että hallinnon ja julkistalouden hajauttamiseen liittyvät uudistukset ovat tärkeitä hyvän hallinnon edistämisen tapoja paikallistasolla toissijaisuusperiaatteen mukaisesti;

14.  vaatii, että EU:n kehitysyhteistyössä kannustetaan kumppanimaita ”glokalisoimaan” kestävän kehityksen tavoitteet kansallista ja paikallista kansalaisyhteiskuntaa kuullen, jotta niistä voidaan muokata kussakin toimintaympäristössä merkityksellisiä kansallisia ja alueellisia tavoitteita, jotka perustuvat kansallisiin kehitysstrategioihin, -ohjelmiin ja ‑talousarvioihin; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita kannustamaan kumppanimaitaan ottamaan marginalisoituneiden yhteisöjen äänen huomioon kestävän kehityksen tavoitteiden seurannassa ja edistämään konkreettisia mekanismeja, joiden avulla tämä on mahdollista, ”ketään ei jätetä osattomaksi” -periaatteen mukaisesti;

15.  katsoo, että EU:n kehityspolitiikassa on Addis Abeban toimintasuunnitelman mukaisesti ja täysimittaisesti eriyttämisperiaatetta noudattaen asetettava jatkossakin etusijalle vähiten kehittyneiden ja matalan tulotason maiden (LDC- ja LIC-maat) sekä pienten kehittyvien saarivaltioiden (SIDS-maat) tukeminen, minkä lisäksi on otettava huomioon keskitulotason maiden (MIC-maat) monenlaiset ja erityiset tarpeet, sillä suurin osa maailman köyhistä elää näissä maissa; kehottaa valtavirtaistamaan alueellisen lähestymistavan kehitystoimissa, jotta voidaan lisätä paikallis- ja aluehallintojen toimintamahdollisuuksia ja puuttua tehokkaammin maiden sisäiseen eriarvoisuuteen;

16.  pitää tärkeänä demokraattisen omistajuuden periaatetta, jonka mukaan kehitysmailla on päävastuu omasta kehityksestään mutta myös kansallisilla parlamenteilla, puolueilla, paikallis- ja alueviranomaisilla, kansalaisyhteiskunnalla ja muilla toimijoilla on mahdollisuus toimia täysimääräisesti omassa roolissaan kansallisten hallitusten rinnalla ja osallistua aktiivisesti päätöksentekoon; painottaa, että sekä ylös- että alaspäin suuntautuvaa vastuuvelvollisuutta on parannettava, jotta voidaan vastata paremmin paikallisiin tarpeisiin ja edistää kansalaisten demokraattista omistajuutta;

17.  kehottaa EU:ta jatkamaan ja lujittamaan tukeaan paikallisten ja alueellisten valmiuksien kehittämiselle ja hajauttamisprosesseille, jotta voidaan parantaa paikallis- ja aluehallintojen toimintamahdollisuuksia ja lisätä niiden avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta niin että ne voivat vastata paremmin kansalaistensa tarpeisiin ja vaatimuksiin;

18.  kehottaa huolehtimaan yhdessä vastuuvelvollisuudesta kaikissa yhteisissä toimissa kumppanuusperiaatteen mukaisesti ja edistämään näin mahdollisimman suurta avoimuutta; vaatii EU:ta ja sen jäsenvaltioita edistämään kansallisten parlamenttien, paikallis- ja aluehallintojen sekä kansalaisyhteiskunnan aseman vahvistamista poliittisessa ja talousarvioon liittyvässä seurannassa sekä demokraattisessa valvonnassa; kehottaa torjumaan korruptiota ja rankaisemattomuutta yhdessä kaikin tavoin ja kaikilla politiikan tasoilla;

19.  toteaa, että EU:n ja kumppanimaiden ja -alueiden poliittisen vuoropuhelun on oltava keskeinen osa EU:n kaikkea kehitysyhteistyötä ja että tällaisessa vuoropuhelussa on keskityttävä yhteisiin arvoihin ja siihen, miten niitä voidaan edistää; kehottaa lisäämään parlamenttien ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista poliittiseen vuoropuheluun;

20.  korostaa moniarvoisen ja osallistavan demokratian merkitystä ja kehottaa EU:ta edistämään puolueiden tasapuolisia toimintaedellytyksiä ja dynaamista kansalaisyhteiskuntaa kaikissa toimissaan muun muassa valmiuksien kehittämisen ja kumppanimaiden kanssa käytävän vuoropuhelun avulla, jotta kansalaisyhteiskunnalle voidaan taata riittävä toimintatila, johon sisältyy kansalaislähtöisiä ja osallistavia seuranta- ja vastuumekanismeja kansallisella tasolla ja eri aluetasoilla, ja jotta varmistetaan kansalaisjärjestöjen osallistuminen kehityspolitiikkojen suunnitteluun, täytäntöönpanoon, seurantaan, tarkistamiseen ja vastuuvelvollisuuden toteutumiseen; kehottaa EU:ta tunnustamaan, että kansalaisyhteiskunnan kuuleminen kuuluu ratkaiseviin menestystekijöihin kaikilla ohjelmasuunnittelun aloilla osallistavan hallinnon toteuttamiseksi;

21.  tunnustaa kansalaisyhteiskunnan merkityksen, kun pyritään lisäämään kansalaisten tietoisuutta ja toteuttamaan kestävän kehityksen tavoitteita kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla maailmankansalaisuutta korostavassa valistuksessa ja tiedotuksessa;

22.  toteaa, että sukupuolten tasa-arvon sekä naisten ja tyttöjen toimintamahdollisuuksien ja oikeuksien edistämisen on oltava EU:n kehityspolitiikassa sekä itsenäinen tavoite että kaikessa toiminnassa sovellettava tavoite EU:n sukupuolten tasa-arvon edistämistä koskevan suunnitelman ja Agenda 2030:n mukaisesti, kuten 26. toukokuuta 2015 annetuissa sukupuolten tasa-arvoa kehityksen yhteydessä koskevissa neuvoston päätelmissä todetaan; kehottaa toteuttamaan politiikkalähtöisiä toimia tähän liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi; vaatii EU:lta lisää toimia, jotta edistetään naisten ja nuorten tärkeää roolia kehityksen ja muutoksen aikaansaajina; korostaa, että sukupuolten tasa‑arvo kattaa kaikenikäiset tytöt, pojat, naiset ja miehet ja että ohjelmissa olisi kannustettava tasa-arvoista osallistumista sekä oikeuksien ja palvelujen edistämistä, erityisesti koulutuksen sekä lisääntymisterveydenhuollon ja muun terveydenhuollon saatavuutta, ilman sukupuoli-identiteettiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää;

23.  muistuttaa, että on tarpeen edistää ja suojella kaikkia ihmisoikeuksia ja turvata niiden toteutuminen; korostaa, että ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeää, että naisten ja tyttöjen oikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuolto ja -oikeudet turvataan ja että kitketään kaikenlainen seksuaalinen ja sukupuoliperusteinen väkivalta ja syrjintä, mukaan lukien lapsiin kohdistuvat haitalliset käytännöt, lapsi- ja pakkoavioliitot ja naisten sukuelinten silpominen; korostaa tarvetta varmistaa, että kaikkien saatavilla on kohtuuhintaista, kattavaa ja laadukasta tiedotusta ja valistusta seksuaali- ja lisääntymisterveys- sekä perhesuunnittelupalveluista; vaatii lisätoimia, jotta voidaan tehostaa pyrkimyksiä saavuttaa sukupuolten tasa-arvo ja lisätä naisten toimintamahdollisuuksia siten, että syvennetään monien sidosryhmien kumppanuuksia ja vahvistetaan valmiuksia sukupuolitietoiseen budjetointiin ja suunnitteluun sekä varmistetaan naisjärjestöjen osallistuminen;

24.  kehottaa EU:ta laatimaan kehitysstrategioita, joilla voidaan saavuttaa, suojella ja tukea paremmin haavoittuvia ja marginalisoituneita väestöryhmiä, kuten naisia, lapsia, hlbti‑henkilöitä, vanhuksia, vammaisia, pientuottajia, osuuskuntia, kielellisiä ja etnisiä vähemmistöjä ja alkuperäiskansoja, jotta heille voidaan tarjota samat mahdollisuudet ja oikeudet kuin kaikille muille ”ketään ei jätetä osattomaksi” -periaatteen mukaisesti;

25.  muistuttaa, että EU on sitoutunut investoimaan lasten ja nuorten kehitykseen parantamalla raportointia lapsiin keskittyvästä kehitysyhteistyöstä ja kansallisista resursseista sekä vahvistamaan nuorten valmiuksia osallistua vastuuvelvollisuuden edellyttämiin toimiin;

26.  kehottaa auttamaan hauraita ja konflikteista kärsiviä maita käyttämään resursseja ja kumppanuuksia, joita tarvitaan kehitysprioriteettien toteuttamiseksi, sekä edistämään näiden maiden välistä vertaisoppimista ja vahvistamaan kytköksiä kehitys-, rauhanrakentamis-, turvallisuus- ja humanitaaristen kumppanien ja toimien välillä;

27.  korostaa, että nykyisen eurooppalaisen konsensuksen inhimillistä kehitystä koskevassa luvussa määritellyt tavoitteet ovat yhä tärkeitä; korostaa tarvetta yhdistää nämä tavoitteet kestävän kehityksen tavoitteisiin ja asettaa laaja-alainen terveydenhuoltojärjestelmien vahvistaminen (muu kuin tiettyjä tauteja koskevien vertikaalisten ohjelmien tukeminen) terveydenhuollon kehittämisohjelmien keskiöön, niin että samalla vahvistetaan kykyä selviytyä Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2014 puhjenneen ebolaepidemian kaltaisista terveyskriiseistä ja taataan perusoikeus yleiseen terveydenhoitoon, sellaisena kuin se on vahvistettu ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 25 artiklassa ja Maailman terveysjärjestön (WHO) perussäännössä; palauttaa mieliin, että SEUT-sopimuksen 168 artiklan mukaan ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu on varmistettava kaikkien unionin politiikkojen ja toimien määrittelyssä ja toteuttamisessa; vaatii lääkealan politiikan johdonmukaisempaa innovointia ja kehittämistä, jotta taataan kaikille mahdollisuus saada lääkkeitä;

28.  ottaa huomioon, että väestönkasvu erityisesti Afrikassa ja LDC-maissa on nopeaa, sillä 21:stä korkeimman hedelmällisyysluvun maasta 19 sijaitsee Afrikassa, Nigeriassa on maailman nopeimmin kasvava väestö ja ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä maailman väestöstä yli puolet asuu Afrikassa, mikä on ongelma kestävälle kehitykselle, ja toteaa, että EU:n kehitysyhteistyössä olisi korostettava enemmän tähän liittyviä ohjelmia;

29.  suhtautuu myönteisesti siihen, että elintarvike- ja ravitsemusturvasta on tullut uuden globaalin kehityksen toimintakehyksen painopisteala, ja on tyytyväinen, että kehykseen on sisällytetty itsenäinen tavoite, joka koskee nälän poistamista, elintarviketurvan saavuttamista ja ravitsemuksen parantamista sekä kestävän maatalouden tukemista; toteaa, että nälkä ja köyhyys eivät ole onnettomuuksia vaan seurausta kaikilla tasoilla esiintyvästä sosiaalisesta ja taloudellisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja eriarvoisuudesta; muistuttaa, että konsensuksessa olisi painotettava EU:n jatkuvaa tukea yhtenäisille ja monialaisille lähestymistavoille, jotka lisäävät valmiutta monipuoliseen paikalliseen elintarviketuotantoon ja joihin sisältyy erityisesti ravitsemukseen liittyviä ja ravitsemustietoisia toimia, joissa puututaan nimenomaisesti sukupuolten epätasa-arvoon;

30.  painottaa, että tarvitaan vastuuvelvollisuusmekanismeja, joita käytetään seurattaessa ja toteutettaessa kestävän kehityksen tavoitteita sekä tavoitetta, jonka mukaan julkisen kehitysavun osuuden on oltava 0,7 prosenttia bktl:stä; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita esittämään aikataulun näiden päämäärien ja tavoitteiden asteittaiselle saavuttamiselle sekä raportoimaan asiasta vuosittain Euroopan parlamentille;

31.  painottaa, että tarvitaan monialaisia yhtenäisiä lähestymistapoja, jotta selviytymiskykyä voidaan kehittää tehokkaasti, ja että tätä varten on pyrittävä yhdistämään paremmin kehitystoimet, jotka liittyvät muun muassa humanitaariseen apuun, katastrofiriskien vähentämiseen, sosiaaliseen suojeluun, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, luonnonvarojen hallintaan ja konfliktien lievittämiseen; kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita edistämään osallistavaa hallintoa, jolla puututaan marginalisoitumiseen ja eriarvoisuuteen, jotka lisäävät haavoittuvuutta; toteaa, että haavoittuville väestöryhmille on annettava mahdollisuuksia hallita riskejä ja osallistua päätöksentekoon, joka vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa;

32.  korostaa kulttuurin roolia kestävässä inhimillisessä, sosiaalisessa ja taloudellisessa kehityksessä ja painottaa, että kulttuurinen ulottuvuus on otettava huomioon olennaisena osana unionin yhteisvastuuta, yhteistyötä ja kehitysapua koskevaa politiikkaa; kehottaa edistämään kulttuurista monimuotoisuutta, tukemaan kulttuuripolitiikkaa ja ottamaan huomioon paikalliset olosuhteet siinä määrin kuin sillä voidaan edistää kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamista;

33.  korostaa, että kaupunkiväestön ennustetaan kasvavan 2,5 miljardilla vuoteen 2050 mennessä ja että lähes 90 prosenttia kasvusta keskittyy Aasiaan ja Afrikkaan; on tietoinen miljoonakaupunkien räjähdysmäisen kasvun aiheuttamista ongelmista sekä haasteista, joita tämä ilmiö asettaa yhteiskunnan ja ympäristön kestävyydelle; vaatii tasapainottamaan alueellista kehitystä ja muistuttaa, että tehostamalla maaseudun ja pienten kaupunkien taloudellista toimintaa vähennetään paineita muuttaa miljoonakaupunkeihin ja lievennetään siten hallitsemattoman kaupungistumisen ja muuttoliikkeen ongelmia;

Eriyttäminen

34.  korostaa, että EU:n kehitysstrategia voi olla tehokas vain, jos EU saa kehitysmaat edistämään vaurauden tasapuolista uudelleenjakoa kansallisten talousarvioiden avulla eli sekä maiden sisällä että niiden välillä; korostaa, että EU:n kehitysavussa olisi ensisijaisesti otettava huomioon yksittäisten maiden tilanteiden ja kehitystarpeiden väliset erot sen sijaan, että apu perustuisi ainoastaan mikrotaloudellisiin indikaattoreihin tai poliittisiin näkökohtiin;

35.  korostaa, että EU:n kehitysyhteistyötä olisi toteutettava niin, että sillä vastattaisiin kaikkein tärkeimpiin tarpeisiin ja pyrittäisiin saavuttamaan mahdollisimman laajoja vaikutuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä; painottaa, että tarvitaan räätälöityjä, paikallisesti päätettyjä ja suunniteltuja kehitysstrategioita, jotta voidaan ottaa huomioon yksittäisten maiden tai maaryhmien, kuten pienten kehittyvien saarivaltioiden, hauraiden valtioiden ja sisämaassa sijaitsevien kehitysmaiden, kohtaamat erityiset haasteet;

36.  kehottaa laatimaan erityisiä strategioita yhteistyössä MIC-maiden kanssa niiden kehityksen lujittamiseksi ja eriarvoisuuden, syrjäytymisen, syrjinnän ja köyhyyden torjumiseksi erityisesti edistämällä oikeudenmukaisia ja progressiivisia verojärjestelmiä ja korostaa samalla, että MIC-maat eivät ole yhtenäinen ryhmä, minkä vuoksi kunkin maan erityistarpeet on otettava huomioon räätälöityjen politiikkojen avulla; korostaa, että MIC-maille myönnettävä rahoitustuki on vaiheittain lopetettava vastuullisesti ja että sen sijaan on keskityttävä muihin yhteistyömuotoihin, kuten tekniseen tukeen, teollisen taitotiedon ja tietämyksen jakoon, julkisen sektorin toimijoiden välisiin kumppanuuksiin, joilla voidaan tukea globaaleja julkishyödykkeitä, esimerkiksi tiedettä, teknologiaa ja innovointia, parhaiden käytäntöjen vaihtoon ja alueelliseen yhteistyöhön, etelä–etelä-yhteistyöhön sekä kolmenväliseen yhteistyöhön; pitää tärkeinä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, kuten kansallisten tulojen käyttöönottoa, markkinaehtoisia tai vähemmän edullisin ehdoin myönnettäviä lainoja, yhteistyötä teknisissä sekä verotukseen, kauppaan ja tutkimukseen liittyvissä asioissa ja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia;

Kehitysyhteistyön tuloksellisuus ja kehitysrahoitus

Kehitysyhteistyön tuloksellisuus

37.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita näyttämään esimerkkiä muille kehitysyhteistyön toimijoille ja sitoutumaan uudelleen tuloksellisen kehitysyhteistyön periaatteiden täysimääräiseen täytäntöönpanoon sekä asettamaan etusijalle mekanismit, keinot ja välineet, joiden avulla suurempi osa voimavaroista saadaan ohjattua lopullisille hyödynsaajille ja joita ovat maiden sitoutuminen kehitysprioriteetteihin, yhteensovittaminen kumppanimaiden kansallisten kehitysstrategioiden ja -järjestelmien kanssa, tuloskeskeisyys, avoimuus, yhteinen vastuuvelvollisuus ja kaikkien sidosryhmien demokraattinen osallistaminen; korostaa, että EU:n on vahvistettava toimiaan, jotta kehitysyhteistyö olisi mahdollisimman tuloksellista, niin että Agenda 2030:ssä asetetut kunnianhimoiset tavoitteet voitaisiin saavuttaa ja kehitysapuun kohdistetut julkiset ja yksityiset varat voitaisiin käyttää parhaalla mahdollisella tavalla; vaatii, että EU:n uudessa kehityspolitiikkaa koskevassa konsensuksessa viitataan selvästi kehitysyhteistyön tuloksellisuuteen;

38.  muistuttaa, että on tärkeää lisätä Euroopan kansalaisten tietämystä ja heidän aktiivista osallistumistaan kehityksestä käytäviin laajoihin keskusteluihin sekä pyrkimyksiin poistaa köyhyys maailmasta ja edistää kestävää kehitystä; korostaa, että epävirallinen kehityskasvatus ja -tiedotus on tämän vuoksi säilytettävä jatkossakin olennaisena osana EU:n ja jäsenvaltioiden kehityspolitiikkoja, muun muassa jatkamalla ja laajentamalla DEAR-ohjelmaa (kehityskasvatusta ja -tiedotusta koskeva ohjelma);

39.  katsoo, että rahoitus- ja hallintomenettelyjen yksinkertaistaminen saattaa auttaa parantamaan tuloksellisuutta; vaatii EU:lta uudistusta täytäntöönpanon nopeuttamiseksi (mitä on jo käsitelty kehityspolitiikkaa koskevasta eurooppalaisesta konsensuksesta vuonna 2005 annetun yhteisen julkilausuman 122 kohdassa) ja toteaa, että uudistuksessa on vastattava tarpeeseen tarkistaa valintamenettelyjä, jotta niissä keskityttäisiin enemmän hakijaan eli identiteettiin, asiantuntemukseen, kokemukseen, työsuorituksiin ja luotettavuuteen alalla (eikä ainoastaan virallisiin kelpoisuusvaatimuksiin);

40.  toteaa, että valmiuksien kehittäminen on tärkeää, jotta voidaan parantaa kansalaisten, järjestöjen, hallitusten ja yhteiskuntien kykyä täyttää täysimääräisesti tehtävänsä kestävän kehityksen strategioiden suunnittelussa, toteuttamisessa, seurannassa ja arvioinnissa;

41.  suhtautuu myönteisesti saavutettuun edistykseen mutta vaatii EU:ta ja sen jäsenvaltioita tehostamaan ja laajentamaan yhteistä ohjelmasuunnittelua sekä yhteisiä täytäntöönpanotoimia, jotta voidaan yhdistää resursseja, parantaa maiden sisäistä työnjakoa, vähentää transaktiokustannuksia, välttää päällekkäisyyksiä ja avun pirstoutumista, parantaa EU:n näkyvyyttä paikan päällä ja edistää maiden omavastuullisuutta kehitysstrategioista ja yhteensovittamista kumppanimaiden prioriteettien kanssa; painottaa, että on tärkeää, että yhteinen ohjelmasuunnitteluprosessi toteutetaan eurooppalaisten toimijoiden kesken ja että muut avunantajat voivat osallistua siihen ainoastaan silloin, kun se on paikallisen tilanteen kannalta perusteltua, vääristämättä kuitenkaan prosessin eurooppalaista luonnetta; kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita koordinoimaan paremmin toimintojaan muiden avunantajien ja organisaatioiden, kuten uusien avunantajien, kansalaisjärjestöjen, yksityisten hyväntekijöiden, rahoituslaitosten ja yksityissektorin yritysten, kanssa; panee huolestuneena merkille, että vuoden 2015 puoliväliin mennessä vain viisi EU:n jäsenvaltiota oli julkaissut suunnitelmansa Busanin julistuksen täytäntöönpanosta; kehottaa jäsenvaltioita julkaisemaan täytäntöönpanosuunnitelmansa ja raportoimaan vuosittain kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevista toimistaan;

42.  palauttaa mieliin pyyntönsä(25) kehitysavun mekanismien ja käytäntöjen kodifioimisesta ja vahvistamisesta, jotta voitaisiin parantaa unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden kehitysaputoimien täydentävyyttä ja tehostaa niiden yhteensovittamista sekä laatia selkeät ja täytäntöönpanokelpoiset säännöt, joilla varmistetaan kansallisen tason demokraattinen omavastuullisuus, yhdenmukaisuus, yhteensovittaminen maiden omien strategioiden ja järjestelmien kanssa, varojen ennakoitavuus, avoimuus ja keskinäinen vastuuvelvollisuus;

43.  korostaa, että kehitysyhteistyön tuloksellisuuden olisi oltava yksi EU:n uuden kehityspolitiikan tärkeimmistä lähtökohdista; muistuttaa, että tuloksellisuus riippuu avunantajien toimien lisäksi siitä, onko kehitysmaassa tehokkaat ja vastaanottavaiset instituutiot, noudatetaanko maassa kestäviä toimintaperiaatteita ja oikeusvaltioperiaatetta, onko hallinto demokraattista ja osallistavaa ja onko käytössä korruption ja laittomien kansainvälisten rahavirtojen vastaisia suojatoimia;

44.  panee merkille paikallis- ja alueviranomaisten merkityksen kehitykselle ja erityisesti eurooppalaisten ja kumppanimaiden paikallis- ja alueviranomaisten hajautetun yhteistyön, jota käytetään tehokkaana keinona keskinäisessä valmiuksien vahvistamisessa, sekä kestävän kehityksen tavoitteiden täytäntöönpanon paikallistasolla;

Kehitysrahoitus

45.  toteaa jälleen, että julkisen kehitysavun olisi edelleen oltava EU:n kehityspolitiikan selkäranka; palauttaa mieliin EU:n sitoumuksen saavuttaa tavoite, jonka mukaan julkista kehitysapua myönnetään 0,7 prosenttia bktl:stä vuoteen 2030 mennessä; korostaa, että on tärkeää, että muutkin maat – sekä kehittyneet että nopeasti kehittyvät maat – lisäävät julkista kehitysapuaan; korostaa julkisen kehitysavun tärkeää roolia muutoksen katalysaattorina ja keinona saada myös muita varoja käyttöön; palauttaa mieliin, että EU on sitoutunut ottamaan käyttöön varoja kehitysmaissa toteutettavia ilmastotoimia varten, vastaamaan osuudestaan kehittyneiden maiden sitoumuksesta antaa käyttöön 100 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa sekä säilyttämään kaksinkertaisena biologisen monimuotoisuuden suojeluun tarkoitetun rahoituksen kehitysmaille;

46.  vaatii ottamaan käyttöön objektiiviset ja avoimesti esitetyt perusteet kehitysapuvarojen kohdentamiselle sekä jäsenvaltioissa että EU:ssa; katsoo, että näiden perusteiden on perustuttava tarpeisiin, vaikutustenarviointeihin ja poliittiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen toimintakykyyn, jotta varoja voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti; korostaa kuitenkin, että näiden varojen kohdentamisen ei pitäisi koskaan riippua toiminnasta aloilla, jotka eivät liity suoraan kehitystavoitteisiin; korostaa, että olisi kannustettava hyviä tuloksia tuottavaan toimintaan kohti yhteisesti sovittuja tavoitteita ja että siitä olisi palkittava; painottaa, että tarvitaan alueellisesti eriteltyjä tietoja, jotta voidaan arvioida paremmin julkisen kehitysavun vaikutusta;

47.  toteaa, että yleisellä budjettituella edistetään maiden omavastuullisuutta, yhteensovittamista kumppanimaiden kansallisten kehitysstrategioiden kanssa, tuloskeskeisyyttä, avoimuutta ja keskinäistä vastuuvelvollisuutta, mutta korostaa kuitenkin, että sitä olisi sovellettava vain silloin, kun olosuhteet ovat oikeat ja käytössä on tehokkaat valvontajärjestelmät; muistuttaa, että budjettituki on sopivin väline sellaisen todellisen poliittisen vuoropuhelun edistämiseen, jolla voidaan lisätä vaikutusmahdollisuuksia ja omistajuutta;

48.  uskoo, että kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kehitysrahoitusta ja -toimia, jotka ulottuvat julkista kehitysapua ja julkisia toimia pidemmälle; korostaa, että tarvitaan kansallista ja kansainvälistä sekä yksityistä ja julkista rahoitusta samoin kuin toimia, joissa yhdistetään julkiset ja yksityiset kehitystä edistävät toimet ja luodaan kasvua ja sen oikeudenmukaista jakamista kansallisten talousarvioiden välityksellä edistävä toimintaympäristö;

49.  muistuttaa, että kehitysmailla on suuria ongelmia verotulojen keräämisessä ja että yritysten verovilppi ja laittomat rahavirrat vaikuttavat erityisesti niihin; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita vahvistamaan kehitystä tukevaa politiikkajohdonmukaisuutta tällä alalla, tutkimaan ulkoisvaikutuksia, joita niiden omilla verojärjestelyillä ja -laeilla on kehitysmaihin, ja puolustamaan kehitysmaiden edustuksen parantamista kansainvälisillä foorumeilla, joita on perustettu kansainvälisen veropolitiikan uudistamiseksi;

50.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita tukemaan matalan tulotason ja keskitulotason maita oikeudenmukaisten, progressiivisten, läpinäkyvien ja tehokkaiden verojärjestelmien luomisessa ja muissa kansallisten varojen käyttöönoton tavoissa, jotta voidaan parantaa tällaisen rahoituksen ennustettavuutta ja vakautta ja vähentää riippuvuutta kehitysavusta; pyytää antamaan tällaista tukea muun muassa verohallintoa, julkista varainhoitoa, oikeudenmukaisia uudelleenjakojärjestelmiä, korruption vastaisia toimia sekä virheellisen siirtohinnoittelun, verovilpin ja muiden laittomien rahavirtojen muotojen torjuntaa varten; painottaa julkistalouden hajauttamisen merkitystä ja tarvetta kehittää valmiuksia alueellisten hallintojen tukemiseksi paikallisten verojärjestelmien ja veronkannon suunnittelussa;

51.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita ottamaan käyttöön pakollisen maakohtaisen raportoinnin monikansallisista yrityksistä sekä yritysten toimintaa koskevien kattavien ja vertailukelpoisten tietojen pakollisen julkistamisen avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden varmistamiseksi; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita tarkastelemaan ulkoisvaikutuksia, joita niiden omat veropolitiikat, -järjestelyt ja -lait aiheuttavat kehitysmaissa, ja toteuttamaan tarvittavia uudistuksia sen varmistamiseksi, että kehitysmaissa voittoa tekevät eurooppalaiset yritykset maksavat kohtuullisen osuutensa veroista näissä maissa;

52.  painottaa, että on yhdistettävä rahoituslähteitä ja perustettava julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, jotta voidaan houkutella rahoitusta julkisen kehitysavun lisäksi ja noudattaa tehokkaasti kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteita, mutta korostaa, että näiden menettelyjen on perustuttava avoimesti esitettyihin perusteisiin ja niiden täydentävyys ja myönteiset kehitysvaikutukset on osoitettava selvästi, jotta ei heikennettäisi laadukkaiden julkisten peruspalvelujen yleistä saatavuutta, ja kaikissa maksuissa on noudatettava avoimuutta; painottaa, että rahoitettavien hankkeiden on oltava sitovasti kansallisten kehitystavoitteiden, kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien sekä sosiaali- ja ympäristönormien mukaisia ja niissä on otettava huomioon paikallisen väestön tarpeet ja oikeudet sekä kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevat periaatteet; panee merkille, että perinteistä maankäyttöä, jota harjoittavat esimerkiksi pientilalliset ja paimentolaiset, ei useinkaan ole dokumentoitu mutta sitä on kunnioitettava ja suojeltava; toteaa, että kehityskumppanuuksiin osallistuvien yritysten on kunnioitettava yritysten yhteiskuntavastuun periaatteita sekä YK:n perusperiaatteita ja OECD:n toimintaohjeita kaikissa toimissaan ja edistettävä eettisiä yritystoiminnan käytäntöjä; toteaa, että kehityspolitiikka ja -ohjelmat tuottavat kaksinkertaisen hyödyn silloin, kun kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteet toteutuvat; kehottaa kaikkia kehitystoimijoita noudattamaan näitä periaatteita täysimääräisesti kaikissa toimissaan;

53.  kehottaa EU:ta edistämään investointeja, joiden avulla luodaan kunnollisia työpaikkoja Kansainvälisen työjärjestön vaatimusten ja Agenda 2030:n mukaisesti; korostaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun arvoa sekä yksityissektorin avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden tarpeellisuutta julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksissa sekä silloin, kun kehitysvaroja käytetään rahoituslähteiden yhdistämisessä;

54.  korostaa, että kun kehitysvaroja käytetään ehdotetussa ulkoisessa investointiohjelmassa ja nykyisissä hätärahastoissa, on noudatettava julkisen kehitysavun kanssa sopusoinnussa olevia kehitystavoitteita ja uusia kestävän kehityksen tavoitteita; kehottaa ottamaan käyttöön mekanismeja, joiden avulla Euroopan parlamentti voi harjoittaa sen tehtäviin kuuluvaa valvontaa, kun EU:n kehitysvaroja käytetään EU:n tavallisten talousarviomenettelyjen ulkopuolella, erityisesti myöntämällä sille tarkkailijan asema ulkoisen investointiohjelman ja hätärahaston hallituksissa ja muissa strategisissa hallituksissa, joissa päätetään ohjelmien ja hankkeiden painopisteistä ja soveltamisaloista;

55.  panee merkille paikallisten mikroyritysten ja pienten ja keskisuurten yritysten, osuuskuntien, osallistavien liiketoimintamallien sekä tutkimuslaitosten roolin kasvun, työllisyyden ja paikallisen innovoinnin moottoreina ja toteaa tämän edistävän osaltaan kestävän kehityksen tavoitteita; kehottaa edistämään investointien, teollistumisen, liiketoiminnan, tieteen, teknologian ja innovoinnin kannalta suotuisaa ympäristöä, jotta voidaan lisätä ja vauhdittaa maiden omaa taloudellista ja inhimillistä kehitystä, ja kehottaa edistämään myös koulutusohjelmia sekä säännöllistä julkisen ja yksityisen sektorin välistä vuoropuhelua; panee merkille Euroopan investointipankin (EIP) roolin EU:n ulkoisessa investointiohjelmassa ja korostaa, että sen aloitteiden olisi keskityttävä erityisesti nuoriin ja naisiin ja että sen olisi kehitysyhteistyön tuloksellisuuden periaatteiden mukaisesti edistettävä investointeja sosiaalisesti tärkeille aloille, kuten vesihuoltoon, terveydenhuoltoon ja koulutukseen, sekä yrittäjyyden ja paikallisen yksityissektorin tukemiseen; pyytää EIP:tä lisäämään varoja mikrorahoitukseen painottaen voimakkaasti sukupuolinäkökulmaa; kehottaa EIP:tä myös työskentelemään yhdessä Afrikan kehityspankin (AfDB) kanssa kestävää kehitystä edistävien pitkän aikavälin investointien rahoittamiseksi ja muita kehityspankkeja ehdottamaan mikroluottovälinettä, jonka avulla tuettaisiin kestäviä lainoja perhetiloille;

56.  pitää välttämättömänä, että uudessa konsensuksessa viitataan EU:n vahvaan sitoutumiseen sellaisen oikeudellisesti sitovan kansainvälisen kehyksen luomiseen, jonka perusteella yritykset joutuvat vastaamaan väärinkäytöksistään maissa, joissa ne toimivat, sillä niillä on vaikutuksia yhteiskunnan kaikilla aloilla – lapsityövoiman hyväksikäytöstä riittämättömään palkkaan, öljyvuodoista laajoihin metsäkatoihin, ihmisoikeuksien puolustajien häirinnästä maananastukseen;

57.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita edistämään sitovia toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että monikansalliset yhtiöt maksavat veroja niihin maihin, joissa arvoa luodaan tai joista sitä otetaan, sekä edistämään yksityisen sektorin pakollista maakohtaista raportointia ja siten parantamaan kyseisten maiden kykyä ottaa käyttöön kansallisia resursseja; kehottaa analysoimaan ulkoisvaikutuksia mahdollisten voitonsiirtokäytäntöjen tarkastelua varten;

58.  kehottaa soveltamaan ihmisten tarpeisiin perustuvaa lähestymistapaa velanhoitokykyyn sellaisten sitovien periaatteiden pohjalta, joiden avulla määritellään vastuullinen lainananto ja lainanotto, velkojen tarkastaminen ja oikeudenmukainen velanhoitokyvyn palauttamismekanismi, jossa on arvioitava maiden velkataakkojen hyväksyttävyyttä ja kestävyyttä;

Kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus

59.  vaatii EU:n laajuista keskustelua kehitystä tukevasta politiikkajohdonmukaisuudesta, jotta voidaan selventää sen ja kestävää kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden välistä yhteyttä; korostaa, että kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden periaatteiden soveltaminen on ratkaisevan tärkeää kaikilla EU:n politiikan aloilla; painottaa, että tällaisen politiikkajohdonmukaisuuden olisi oltava keskeinen tekijä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavassa EU:n strategiassa; toteaa, että EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden on lisättävä ponnistelujaan kehitysyhteistyötavoitteiden huomioon ottamiseksi kaikissa sellaisissa sisä- ja ulkopolitiikoissa, jotka vaikuttavat todennäköisesti kehitysmaihin, jotta voidaan löytää tehokkaita mekanismeja ja käyttää parhaita käytäntöjä jäsenvaltioissa kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden arvioimiseksi, sen toteuttamiseksi sukupuolinäkökohdat huomioon ottaen ja kaikkien asianosaisten kuten kansalaisjärjestöjen ja paikallis- ja alueviranomaisten osallistamiseksi tähän prosessiin;

60.  ehdottaa, että kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden varmistamiseksi otetaan käyttöön välimiesmenettely, joka toimisi komission puheenjohtajan johdolla, ja että jos unionin eri politiikat olisivat keskenään epäyhtenäisiä, komission puheenjohtaja kantaisi täyden poliittisen vastuun yleisestä toimintamallista ja tekisi asiassa päätöksen niiden sitoumusten perusteella, joita unioni on tehnyt politiikkajohdonmukaisuudesta; katsoo, että ongelmien määrittämisen jälkeen voitaisiin harkita komission yksiköiden ja yksiköiden väliseen yhteistyöhön liittyvien päätöksentekomenettelyjen uudistusta;

61.  kehottaa vahvistamaan EU:n ja kehitysmaiden välistä vuoropuhelua, jossa käsitellään EU:n kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden edistämistä ja täytäntöönpanoa; katsoo, että EU:n kumppanien antama palaute politiikkajohdonmukaisuuden edistymisestä voi olla keskeisessä asemassa sen vaikutusten tarkassa arvioinnissa;

62.  kehottaa kehittämään kehitystä tukevaa politiikkajohdonmukaisuutta edistäviä hallintoprosesseja kansainvälisellä tasolla ja kehottaa EU:ta näyttämään esimerkkiä ja edistämään politiikkajohdonmukaisuuden periaatetta kansainvälisissä yhteyksissä;

Kauppa ja kehitys

63.  korostaa oikeudenmukaisen ja asianmukaisesti säännellyn kaupankäynnin merkitystä alueellisen yhdentymisen edistämisessä, kestävän kasvun edistämisessä ja köyhyyden torjunnassa; painottaa, että EU:n kauppapolitiikan on oltava osa kestävän kehityksen ohjelmaa ja vastattava EU:n kehityspolitiikan tavoitteita;

64.  korostaa, että kehityksen tukemiseksi käytetään edelleen yksipuolisia kauppaetuuksia sellaisten kehitysmaiden hyväksi, jotka eivät kuulu vähiten kehittyneisiin maihin; katsoo myös, että uudessa konsensuksessa olisi viitattava siihen, että EU on sitoutunut edistämään oikeudenmukaisia ja eettisiä kauppajärjestelyjä, joita sovelletaan kehitysmaiden pientuottajiin;

65.  panee tyytyväisenä merkille, että reilun kaupan vahva panos YK:n Agenda 2030:n täytäntöönpanossa tunnustetaan; kehottaa EU:ta toteuttamaan sitoumuksensa tukea reilun kaupan järjestelmien käyttöönottoa EU:ssa ja kumppanimaissa sekä kehittämään sitä edelleen, jotta voidaan edistää kestäviä kulutus- ja tuotantomalleja unionin kauppapolitiikan avulla;

66.  korostaa, että EU:n tukea kehitysmaille on lisättävä kaupankäyntivalmiuksien parantamisessa sekä infrastruktuurin ja paikallisen yksityisen sektorin kehittämisessä, jotta kehitysmaat voivat saada tuotteilleen lisäarvoa, monipuolistaa tuotantoaan ja lisätä kaupankäyntiään;

67.  toteaa, että terveellinen ympäristö, vakaa ilmasto mukaan lukien, on välttämätön köyhyyden poistamiseksi; tukee EU:n pyrkimyksiä lisätä luonnonvarojen hallinnan, hyödyntämisen ja kaupankäynnin avoimuutta ja vastuullisuutta, edistää kestävää kulutusta ja tuotantoa ja estää muun muassa mineraalien, puutavaran ja villieläinten laiton kauppa; uskoo vahvasti, että maailmanlaajuisesti on tehostettava toimia, jotta voidaan kehittää toimitusketjujen sääntelykehyksiä ja laajentaa yksityisen sektorin vastuuvelvollisuutta luonnonvarojen kestävän hallinnan ja kaupankäynnin varmistamiseksi ja sen mahdollistamiseksi, että luonnonvaroiltaan rikkaat maat ja niiden kansalaiset, jotka suojelevat paikallis- ja alkuperäisyhteisöjen oikeuksia, voivat hyötyä enemmän tällaisesta kaupankäynnistä ja biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien kestävästä hallinnasta; pitää myönteisenä Bangladeshin kestävyyssopimuksen tekemisen jälkeen saavutettua edistystä ja kehottaa komissiota laajentamaan sitovien kehysten soveltamista muille aloille; kehottaa komissiota laajentamaan unionin puutavara-asetusta täydentävien yritysten yhteiskuntavastuun ja due diligence -aloitteiden soveltamista ehdotettuun konfliktialueiden mineraaleja koskevaan unionin asetukseen muita aloja varten;

68.  pitää valitettavana, että vieläkään ei ole olemassa sääntelykehystä sille, miten yritysten on noudatettava ihmisoikeuksia sekä sosiaali- ja ympäristönormeja koskevia velvoitteita, koska tämä antaa joillekin valtioille ja yrityksille mahdollisuuden kiertää näitä säännöksiä tulematta rangaistuksi; kehottaa unionia ja jäsenvaltioita osallistumaan aktiivisesti YK:n ihmisoikeusneuvoston ja YK:n ympäristöohjelman työhön sellaisen kansainvälisen sopimuksen aikaansaamiseksi, jonka perusteella monikansalliset yritykset voidaan saada vastaamaan tekemistään ihmisoikeusloukkauksista ja ympäristönormien rikkomisista;

69.  korostaa, että on koordinoitava ja nopeutettava toimia aliravitsemukseen puuttumiseksi, jotta voidaan panna täytäntöön Agenda 2030 ja saavuttaa kestävän kehityksen tavoite 2 nälän poistamisesta;

70.  muistuttaa metsien keskeisestä merkityksestä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, biologisen monimuotoisuuden säilyttämisessä ja köyhyyden vähentämisessä ja kehottaa EU:ta edistämään metsäkadon ja metsien tilan heikkenemisen pysäyttämistä ja korjaamista sekä kestävää metsien hoitoa kehitysmaissa;

Turvallisuus ja kehitys

71.  panee merkille, että turvallisuus ja kehitys liittyvät suoraan toisiinsa, mutta korostaa, että on seurattava tarkasti äskettäistä julkisen kehitysavun uudistusta, joka koski kehitysvälineiden käyttöä turvallisuuspoliittisiin tarkoituksiin, soveltamalla selvää köyhyyden poistamisen ja kestävän kehityksen edistämisen tavoitetta; korostaa, että tavoitteen rauhallisista ja osallistavista yhteiskunnista, joissa oikeussuoja on kaikkien saatavilla, olisi johdettava EU:n ulkoiseen toimintaan, jossa kaikkia niitä paikallisia toimijoita tukemalla, jotka voivat auttaa saavuttamaan tämän tavoitteen, parannetaan selviytymiskykyä, lisätään ihmisten turvallisuutta, vahvistetaan oikeusvaltiota, palautetaan luottamus ja puututaan turvattomuuteen, haavoittuvuuteen ja demokratiaan siirtymiseen liittyviä monimutkaisiin haasteisiin;

72.  katsoo, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja kehitysvälineiden välisiä synergioita on edistettävä, jotta voidaan löytää oikea tasapaino konfliktien ehkäisyn, konfliktien ratkaisun ja konfliktien jälkeisen kunnostamisen ja kehittämisen välille; korostaa, että tähän tarkoitettujen ulkoisten ohjelmien ja toimenpiteiden on oltava kattavia ja maan tilanteen mukaan räätälöityjä, minkä lisäksi niiden on osaltaan edistettävä julkiselle kehitysavulle määriteltyjä keskeisiä kehitystavoitteita, jos ohjelmat ja toimenpiteet rahoitetaan kehitysvaroista; korostaa, että kehitysyhteistyön ydintehtäviin kuuluu yhä maiden tukeminen niiden pyrkimyksissä luoda vakaita ja rauhallisia valtioita, joissa noudatetaan hyvän hallinnon ja oikeusvaltion periaatteita ja kunnioitetaan ihmisoikeuksia, ja sellaisten kestävästi toimivien markkinatalouksien muodostaminen, joiden tarkoituksena on tuottaa vaurautta kansalle ja täyttää kaikki ihmisten perustarpeet; korostaa, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan hyvin vähäistä rahoitusta on tässä yhteydessä lisättävä, jotta sitä voidaan käyttää laajemmin muun muassa kehityksen hyväksi kehitystä tukevan politiikkajohdonmukaisuuden mukaisesti;

Muuttoliike ja kehitys

73.  korostaa kehitysyhteistyön keskeistä roolia pyrittäessä puuttumaan pakkomuuton ja kotiseudulta pois siirtymisen perimmäisiin syihin, kuten valtioiden haurauteen, konflikteihin, turvattomuuteen, marginalisoitumiseen, köyhyyteen, eriarvoisuuteen, syrjintään, ihmisoikeusloukkauksiin, terveydenhuollon ja koulutuksen ja muiden peruspalvelujen huonoon saatavuuteen ja ilmastonmuutokseen; toteaa, että seuraavat päämäärät ja tavoitteet ovat sellaisten vakaiden, selviytymiskykyisten valtioiden edellytyksiä, jotka ovat vähemmän alttiita joutumaan tilanteisiin, jotka lopulta johtavat pakkomuuttoon: edistetään ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa, demokratian rakentamista, hyvää hallintoa, oikeusvaltiota, sosiaalista osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta, taloudellisia mahdollisuuksia ja kunnollisia työpaikkoja sekä ihmiskeskeisiä yrityksiä ja kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia; kehottaa suuntaamaan kehitysyhteistyön näiden päämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseen, jotta voidaan parantaa selviytymiskykyä, ja kehottaa antamaan muuttoliikkeeseen kytkeytyvää kehitysapua hätätilanteissa, jotta tilanne voidaan vakauttaa, ylläpitää valtioiden toimintakykyä ja mahdollistaa siirtymään joutuneille ihmisarvoinen elämä;

74.  muistuttaa muuttajien myönteisestä vaikutuksesta kestävään kehitykseen, kuten YK:n Agenda 2030:ssä korostetaan, mukaan lukien heidän rahalähetyksensä, joiden siirtokustannuksia olisi entisestään vähennettävä; korostaa, että muuttoliikkeeseen liittyviin haasteisiin ja kriiseihin voidaan vastata yhdessä tarkoituksenmukaisella tavalla, kun toimitaan paremmin koordinoidulla, järjestelmällisemmällä ja jäsennellymmällä tavalla ja sovitetaan yhteen alkuperä- ja kohdemaiden edut; korostaa, että suurta määrää pakolaisia ja turvapaikanhakijoita voidaan auttaa tehokkaasti parantamalla olosuhteita ja tarjoamalla sekä humanitaarista apua että kehitysapua; vastustaa kaikkia yrityksiä kytkeä apu rajavalvontaa, siirtolaisvirtojen hallintaa tai takaisinottoa koskeviin sopimuksiin;

75.  korostaa, että siirtolaisten alkuperä- ja kauttakulkumaat tarvitsevat räätälöityjä kehitysratkaisuja, jotka soveltuvat niiden poliittiseen ja sosioekonomiseen tilanteeseen; korostaa, että tällaisessa yhteistyössä on edistettävä kaikkien ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa, hyvää hallintoa sekä rauhan ja demokratian rakentamista ja että sen on perustuttava yhteisiin etuihin ja yhteisiin arvoihin sekä kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen;

76.  painottaa, että muuttoliikkeen hallintaa koskevien sopimusten ja muuttoliikkeeseen liittyvän kehitysvarojen käytön on oltava tarkassa parlamentaarisessa valvonnassa ja seurannassa; korostaa tiiviin yhteistyön ja tietojen vaihtoa koskevan hyvän käytännön luomisen merkitystä toimielinten välillä erityisesti muuttoliikkeen ja turvallisuuden aloilla; palauttaa mieliin erityisrahastojen käytön lisääntymistä koskevat huolensa, kuten vähäisen avoimuuden ja kuulemisen sekä alueellisen vastuun puuttumisen;

77.  huomauttaa pakkomuuton perimmäisten syiden torjuntaa koskeneiden EU:n äskettäisten toimenpiteiden vuoksi, että EU:n kehityspolitiikan on kuuluttava OECD:n kehitysapukomitean määritelmän piiriin ja perustuttava kehitystarpeisiin ja ihmisoikeuksiin; korostaa edelleen, että kehitysapuun ei pidä liittää ehtoja yhteistyöstä muuttoliikeasioissa, kuten rajavalvonnassa tai takaisinottosopimuksissa;

Humanitaarinen apu

78.  korostaa, että humanitaarinen apu ja kehitysyhteistyö on liitettävä tiiviimmin yhteen, jotta voidaan korjata rahoitusvajeita, välttää päällekkäisyyksiä ja rinnakkaisten järjestelmien luomista ja luoda olosuhteet sellaiselle kestävälle kehitykselle, johon luontaisesti sisältyy kyky selviytyä ja työkaluja tehokkaampaan kriisien ehkäisemiseen ja niihin varautumiseen; kehottaa EU:ta täyttämään sitoumuksensa kohdentaa vuoteen 2020 mennessä vähintään 25 prosenttia humanitaarisesta avustaan mahdollisimman suoraan paikallisille ja kansallisille toimijoille, kuten esitetään nk. kattavassa sopimuksessa (Grand Bargain);

79.  palauttaa mieliin humanitaarisen avun perusperiaatteet eli inhimillisyyden, puolueettomuuden, riippumattomuuden ja tasapuolisuuden; pitää myönteisenä komission päättäväisyyttä olla yhdistämättä kehityspolitiikkaa koskevaa eurooppalaista konsensusta ja humanitaarista apua koskevaa eurooppalaista konsensusta;

80.  korostaa, että on lisättävä kansainvälistä apua, koordinointia ja resursseja, jotta voidaan antaa hätäapua sekä tukea katastrofien jälkeistä toipumista ja jälleenrakennusta;

81.  panee tyytyväisenä merkille sitoumuksen tukea sekä tieto- ja viestintäteknologian edistämistä kehitysmaissa että digitaalitaloudelle suotuisten toimintaympäristöjen toteuttamista parantamalla ilmaisia, avoimia ja turvallisia yhteyksiä; palauttaa mieliin, että satelliitit voivat tarjota edullisia ratkaisuja resurssien ja ihmisten yhdistämiseksi syrjäisillä alueilla, ja kannustaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita pitämään tämän mielessään tällä alalla tekemässään työssä;

Globaalit julkishyödykkeet ja haasteet

82.  uskoo vahvasti, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat kansainvälisen läsnäolonsa vuoksi hyvässä asemassa toimiakseen jatkossakin johtavassa kansainvälisessä roolissa pyrittäessä ratkaisemaan ongelmia, jotka liittyvät globaaleihin julkishyödykkeisiin, ja muita globaaleja haasteita, sillä nämä asiat ovat yhä huolestuttavampia ja vaikuttavat suhteettomasti köyhiin; kehottaa sisällyttämään globaalit julkishyödykkeet ja ympäristöhaasteet konsensukseen läpäisyperiaatteella ja toteaa, että näitä ovat muun muassa inhimillinen kehitys, ympäristö, mukaan lukien ilmastonmuutos ja veden saanti, turvattomuus ja hauraat valtiot, muuttoliike, kohtuuhintaiset energiapalvelut, elintarviketurva sekä aliravitsemuksen ja nälän poistaminen;

83.  muistuttaa, että pienviljelyllä ja perheviljelmillä, jotka ovat yleisin maatalousmalli koko maailmassa, on keskeinen asema kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa, koska ne edistävät huomattavasti elintarviketurvaa, maaperän eroosion ja luonnon monimuotoisuuden menetyksen torjuntaa ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja tarjoavat myös työpaikkoja; korostaa, että EU:n pitäisi edistää toisaalta viljelijäjärjestöjen ja -osuuskuntien perustamista ja toisaalta kestävää maataloutta kiinnittäen huomiota erityisesti ympäristön huomioon ottaviin maatalouskäytäntöihin, perheviljelmien tuottavuuden parantamiseen, talonpoikien oikeuksiin, maankäyttöoikeuksiin sekä epävirallisiin kylvömenetelmiin ja pyrkien näin varmistamaan elintarviketurva, paikallisten ja alueellisten markkinoiden toiminta sekä viljelijöiden oikeudenmukaiset tulot ja ihmisarvoinen elämä;

84.  muistuttaa, että ”yksityissektori” ei ole yhdenmukainen joukko toimijoita; korostaa, että käsitellessään yksityissektoria EU:n ja jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi sisällytettävä kehityspolitiikkaansa eriytettyjä strategioita, joiden tarkoituksena olisi saada mukaan erityyppisiä yksityissektorin toimijoita, kuten tuottajajohtoisen yksityissektorin toimijoita, mikroyrityksiä sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, osuuskuntia sekä yhteisötalouden ja solidaarisen talouden yrityksiä;

85.  toteaa, että kohtuuhintaisen, luotettavan, kestävän ja nykyaikaisen energian saatavuuden varmistaminen kaikille vuoteen 2030 mennessä (kestävän kehityksen tavoite 7) on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan täyttää ihmisten perustarpeet, joita ovat muun muassa puhtaan veden saanti, jätevesihuolto, terveydenhoito ja koulutus, ja se on välttämätöntä myös paikallisen yritystoiminnan luomisen ja kaikenlaisen taloudellisen toiminnan tukemiseksi sekä merkittävä kehitystä edistävä tekijä;

86.  korostaa, että pienviljelijöiden tuottavuuden lisääminen sekä kestävien ja ilmastonmuutokseen sopeutuvien maatalous- ja elintarvikejärjestelmien toteuttaminen ovat keskeisessä asemassa, kun pyritään saavuttamaan kestävän kehityksen tavoite 2 ja toteuttamaan kestävän kulutuksen ja tuotannon periaatetta (kestävän kehityksen tavoite 12), joka menee kiertotalouden periaatteita pidemmälle ja kattaa ympäristövaikutukset, sosiaaliset vaikutukset ja vaikutukset ihmisoikeuksiin; painottaa, että EU:n olisi keskityttävä edistämään kestävää elintarviketuotantoa ja sopeutumiskykyisiä maatalouskäytäntöjä, jotka lisäävät tuottavuutta ja tuotantoa; kiinnittää huomiota elintarviketurvaan liittyviin naisviljelijöiden erityistarpeisiin;

87.  korostaa, että on tärkeää jatkaa työtä vesi- ja jätevesihuollon sekä hygienian parantamiseksi, sillä ne ovat laaja-alaisia kysymyksiä, jotka vaikuttavat siihen, miten saavutetaan muut vuoden 2015 jälkeisen ohjelman tavoitteet, jotka liittyvät esimerkiksi terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sukupuolten tasa-arvoon;

88.  kehottaa EU:ta edistämään kansainvälisiä aloitteita, joilla pyritään käsittelemään nopean kaupungistumisen haasteita ja luomaan turvallisempia, osallistavampia, elinvoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja; suhtautuu myönteisesti uuden kaupunkikehitysohjelman äskettäiseen hyväksymiseen asumista ja kaupunkien kestävää kehitystä käsittelevässä YK:n konferenssissa (Habitat III); toteaa, että ohjelmassa haetaan parempia tapoja suunnitella, rahoittaa, kehittää, hallinnoida ja johtaa kaupunkeja, jotta voidaan auttaa torjumaan köyhyyttä ja nälkää, parantamaan terveyttä ja suojelemaan ympäristöä;

89.  kehottaa EU:ta tehostamaan toimia valtamerien ja meriluonnonvarojen suojelemiseksi; suhtautuu myönteisesti komission hiljattain tekemiin aloitteisiin, joilla pyritään parantamaan valtamerien kansainvälistä hallinnointia ja tuetaan näin valtamerien parempaa hoitoa sekä hillitään ilmastonmuutoksen vaikutuksia meriin ja ekosysteemeihin;

90.  korostaa, että on otettava huomioon kytkökset, joita liittyy kestävän maatalouden ja kalastuksen parempaan tuottavuuteen, joka vähentää ruuan hävikkiä ja tuhlausta ja edistää luonnonvarojen hallinnan seurattavuutta sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista;

EU:n kehityspolitiikka

91.  muistuttaa EU:n kehitystoimien tarjoamista suhteellisista eduista, joita ovat muun muassa sen kansainvälinen läsnäolo, monien välineiden ja toimintamenetelmien tarjoama joustavuus, sen osallistuminen ja sitoutuminen kehitystä tukevaan politiikkajohdonmukaisuuteen ja koordinointiin, sen oikeus- ja demokratiaperusteinen lähestymistapa, sen toiminnan laajuus avun kriittisen massan luomiseksi ja sen jatkuva tuki kansalaisyhteiskunnalle;

92.  korostaa, että EU:n suhteellisten etujen on käytännössä merkittävä toiminnan keskittämistä tietyille politiikan aloille, joita ovat muun muassa demokratia, hyvä hallinto ja ihmisoikeudet, globaalit julkishyödykkeet ja haasteet, kauppa ja alueellinen integraatio, sekä turvattomuuden ja pakkomuuton taustalla oleviin syihin puuttumiseen; painottaa, että tällainen keskittäminen on mukautettava kunkin kehitysmaan ja alueen tarpeisiin ja prioriteetteihin omistajuuden ja kumppanuuden periaatteiden mukaisesti;

93.  muistuttaa urheilun kasvavasta merkityksestä kehitykselle ja rauhalle, sillä se edistää suvaitsevaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta, ja toteaa, että urheilu edistää myös naisten, nuorten, yksilöiden ja yhteisöjen voimaannuttamista sekä terveyttä, koulutusta ja sosiaalista osallisuutta;

94.  korostaa, että on tärkeää ottaa käyttöön kollektiivinen, kattava, avoimesti toimiva ja ajantasainen vastuuvelvollisuusjärjestelmä, jonka avulla EU ja jäsenvaltiot voivat seurata ja arvioida Agenda 2030:n ja konsensuksen täytäntöönpanoa; korostaa myös, että vastuuvelvollisuuden ja parlamentaarisen valvonnan kannalta on edelleen tarpeen raportoida vuosittain kaikkien kehityspoliittisten sitoumusten toteutumisesta, mukaan mukien tuloksellisuuteen, kehitystä tukevaan politiikkajohdonmukaisuuteen ja julkiseen kehitysapuun liittyvät sitoumukset; pitää valitettavina viimeaikaisia ja odotettavissa olevia raportoinnin puutteita; suhtautuu myönteisesti komission suunnitelmiin suorittaa väliarviointi konsensuksen täytäntöönpanosta;

o
o   o

95.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja Euroopan ulkosuhdehallinnolle.

(1)EUVL C 46, 24.2.2006, s. 1.
(2)http://www.oecd.org/dac/effectiveness/49650173.pdf
(3)http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-14684-2016-INIT/fi/pdf
(4)http://www.un.org/ga/search/view_doc.asp?symbol=A/RES/70/1&Lang=E
(5)http://www.un.org/esa/ffd/wp-content/uploads/2015/08/AAAA_Outcome.pdf
(6)https://unfccc.int/resource/docs/2015/cop21/eng/l09r01.pdf
(7)https://www.worldhumanitariansummit.org/
(8)https://habitat3.org/the-new-urban-agenda/
(9)http://effectivecooperation.org/wp-content/uploads/2016/05/4314021e.pdf
(10)Neuvoston päätelmät 15.5.2007.
(11)Neuvoston päätelmät 19.5.2014.
(12)Neuvoston asiakirja 10715/16.
(13)EUVL C 280 E, 18.11.2006, s. 484.
(14)EUVL C 33 E, 5.2.2013, s. 77.
(15)EUVL C 468, 15.12.2016, s. 73.
(16)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2014)0059.
(17)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0196.
(18)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0265.
(19)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0137.
(20)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0224.
(21)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0246.
(22)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0437.
(23)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0299.
(24)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0437.
(25)11. joulukuuta 2013 annettu päätöslauselma.

Oikeudellinen huomautus