Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2017/2594(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : B8-0381/2017

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

B8-0381/2017

Keskustelut :

PV 31/05/2017 - 14
CRE 31/05/2017 - 14

Äänestykset :

PV 01/06/2017 - 7.11
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2017)0242

Hyväksytyt tekstit
PDF 187kWORD 52k
Torstai 1. kesäkuuta 2017 - Bryssel Lopullinen painos
Selviytymiskyky EU:n ulkoisen toiminnan strategisena prioriteettina
P8_TA(2017)0242B8-0381/2017

Euroopan parlamentin päätöslauselma 1. kesäkuuta 2017 selviytymiskyvystä EU:n ulkoisten toimien strategisena prioriteettina (2017/2594(RSP))

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 21 artiklan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 208, 210 ja 214 artiklan,

–  ottaa huomioon kesäkuussa 2016 julkaistun EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian,

–  ottaa huomioon 3. lokakuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”EU:n lähestymistapa: selviytymiskyvyn kehittäminen hyödyntämällä ruokaturvakriiseistä saatuja kokemuksia (COM(2012)0586) ja 19. kesäkuuta 2013 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Action plan for resilience in crisis-prone countries 2013–2020” (kriisialttiiden maiden selviytymiskykyä koskeva toimintasuunnitelma 2013–2020) (SWD(2013)0227),

–  ottaa huomioon selviytymiskykyä koskevasta EU:n lähestymistavasta 28. toukokuuta 2013 annetut neuvoston päätelmät,

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 25. syyskuuta 2015 antaman päätöslauselman A/RES/70/1 kestävän kehityksen toimintaohjelmasta: ”Transforming our world: the 2030 Agenda for Sustainable Development”,

–  ottaa huomioon osapuolikonferenssin tekemän Pariisin ilmastosopimuksen voimaantuloa koskevan päätöksen 1/CP.21,

–  ottaa huomioon katastrofiriskien vähentämistä koskevan Sendain kehyksen 2015–2030, joka hyväksyttiin Sendaissa, Japanissa 14.–18. maaliskuuta 2015 järjestetyssä katastrofiriskien vähentämistä käsitelleessä kolmannessa YK:n maailmankonferenssissa,

–  ottaa huomioon 16. kesäkuuta 2016 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”Action Plan on the Sendai Framework for Disaster Risk Reduction 2015–2030: A disaster risk-informed approach for all EU policies” (katastrofiriskien vähentämistä koskevan Sendain kehyksen toimintasuunnitelma 2015–2030) (SWD(2016)0205),

–  ottaa huomioon 23. elokuuta 2016 annetun Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin kertomuksen maailman humanitaarisen avun huippukokouksen tuloksista (A/71/353),

–  ottaa huomioon 26. huhtikuuta 2016 annetun komission tiedonannon ”Ihmisarvoinen elämä: apuriippuvuudesta omaehtoiseen selviytymiseen” (COM(2016)0234),

–  ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa, erityisesti 11. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman EU:n lähestymistavasta kehitysmaiden selviytymiskyvyn kehittämiseen ja katastrofiriskin vähentämiseen hyödyntämällä ruokaturvakriiseistä saatuja kokemuksia(1), 16. joulukuuta 2015 antamansa päätöslauselman valmistautumisesta maailman humanitaarisen avun huippukokoukseen: humanitaarisen avun haasteet ja mahdollisuudet(2) ja 14. helmikuuta 2017 antamansa päätöslauselman kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen uudelleentarkastelusta(3),

–  ottaa huomioon komissiolle esitetyn kysymyksen selviytymiskyvystä EU:n ulkoisen toiminnan strategisena painopistealana (O-000033/2017 – B8-0313/2017),

–  ottaa huomioon kehitysvaliokunnan päätöslauselmaesityksen,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan ja 123 artiklan 2 kohdan,

A.  toteaa, että Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) mukaan 1,6 miljardia ihmistä asuu 56:ssa hauraaksi luokitellussa maassa(4); ottaa huomioon, että syyt epävakauteen ovat pääasiassa ihmisen toimintaan liittyviä; ottaa huomioon, että epävakaus lisää väestön haavoittuvuutta, mikä johtuu monista eri tekijöistä, kuten konflikteista ja turvattomuudesta, terveydenhuollon huonosta saatavuudesta, pakkomuutosta, äärimmäisestä köyhyydestä, eriarvoisuudesta, puutteellisesta ruokaturvasta, talouden sokeista, huonosta hallinnosta ja heikoista instituutioista, korruptiosta ja rankaisemattomuudesta sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta voimistuneista luonnonkatastrofeista; katsoo, että selviytymiskyvyn parantaminen on erityisen tärkeää epävakaissa tilanteissa, jotka OECD määrittää käyttäen viittä erilaista toisiinsa liittyvää ulottuvuutta eli taloudellista, ympäristöön liittyvää, poliittista, turvallisuuteen liittyvää ja yhteiskunnallista ulottuvuutta;

B.  ottaa huomioon, että selviytymiskyvyn käsitettä on käytetty EU:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen politiikassa jo vuosien ajan ja että vaikuttaa siltä, että se on laajentumassa; ottaa huomioon, että vuonna 2013 annetuissa selviytymiskykyä koskevissa neuvoston päätelmissä ”selviytymiskyvyllä tarkoitetaan tässä yhteydessä henkilöiden, kotitalouksien, yhteisöjen, maiden tai alueiden kykyä varautua stressitilanteisiin ja häiriöihin, selviytyä niistä, sopeutua niihin ja toipua niistä nopeasti vaarantamatta pitkän aikavälin kehitysnäkymiä”;

C.  ottaa huomioon, että EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa todetaan, että ”valtioiden ja yhteiskuntien selviytymiskyky itäisessä ja eteläisessä naapurustossamme” on yksi EU:n ulkoisen toiminnan viidestä painopistealasta, ja selviytymiskyky määritetään valtioiden ja yhteiskuntien uudistumiskyvyksi, jotta ne kykenisivät sietämään sisäisiä ja ulkoisia kriisejä ja toipumaan niistä”; toteaa, että EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa vakuutetaan, että ”selviytymiskykyisen valtion ytimessä on selviytymiskykyinen yhteiskunta, jolle on ominaista demokratia, luottamus instituutioihin ja kestävä kehitys”;

D.  ottaa huomioon, että EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa todetaan myös, että EU aikoo omaksua yhtenäisen lähestymistavan sen humanitaariseen politiikkaan sekä kehitys-, muuttoliike-, kauppa-, investointi-, infrastruktuuri-, koulutus, terveys- ja tutkimuspolitiikkaan ja että se aikoo muun muassa harjoittaa räätälöityä politiikkaa, jolla tuetaan osallistavaa ja vastuuvelvollista hallintoa, edistetään ihmisoikeuksia, lähestytään oikeus-, turvallisuus- ja puolustusalan uudistusta paikallisen sitoutumisen ja oikeuksien pohjalta, tuetaan hauraita valtioita, torjutaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta ja edistetään kestävää kehitystä, syvennetään suhteita kansalaisyhteiskuntaan, edistetään energia- ja ympäristöalan uudistuspolitiikkaa ja tuetaan elintarviketuotantoa ja vedenkäyttöä koskevien kestävien toimien toteuttamista;

E.  katsoo, että EU:n ulkoisessa toiminnassa tarvitaan monitahoista lähestymistapaa selviytymiskykyyn nähden ja että tätä voidaan edistää lisäämällä kehityspolitiikan johdonmukaisuuden periaatteen mukaisesti erityisesti kehitysapua ja tarvittaessa humanitaarista apua yhdessä ympäristöön liittyvien toimintapolitiikkojen kanssa ja painottaen selkeästi haavoittuvuuden ja katastrofiriskin vähentämistä keskeisinä humanitaaristen tarpeiden vähentämiskeinoina; toteaa, että EU:n ulkopolitiikka toimii myös keskeisessä roolissa selviytymiskyvyn parantamisen kannalta erityisesti edistämällä kestävää kehitystä, ihmisoikeuksia ja poliittista vuoropuhelua sekä varhaisvaroitusjärjestelmiä ja toteuttamalla toimia, joilla estetään sosiaalisia ja taloudellisia sokkeja kuten nälänhätää, eriarvoisuuden kasvamista, ihmisoikeusloukkauksia ja väkivaltaisia konflikteja sekä tarvittaessa ratkaistaan niitä;

F.  katsoo, että EU:n olisi edistettävä integroitua suhtautumista ulkoiseen toimintaan ja kasvatettava samalla panostaan kestävään kehitykseen sekä tunnustettava kunkin toimintapolitiikan tehtävät ja tavoitteet sellaisina kuin ne on tunnustettu perussopimuksissa; katsoo, että tämä on erityisen tärkeää kriisitilanteissa ja EU:n humanitaarisissa toimissa, joita ei voida pitää kriisinhallintavälineinä ja joita on kaikilta osin ohjattava humanitaarisen avun periaatteiden mukaisesti sellaisina kuin ne ilmenevät humanitaarista apua koskevassa eurooppalaisessa konsensuksessa ja joiden tavoitteena olisi oltava johdonmukainen, tehokas ja korkealaatuinen humanitaarinen apu; katsoo, että EU:n olisi jatkettava toimiaan sen edistämiseksi, että kaikki konfliktin osapuolet kunnioittavat ihmisoikeuksia ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta;

G.  toteaa, että humanitaarisessa toiminnassa olisi noudatettava kansainvälisesti tunnustettuja standardeja ja periaatteita sellaisina kuin ne on kiteytetty katastrofiapua koskevissa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liikkeen ja kansalaisjärjestöjen ohjeissa (Code of Conduct for the International Red Cross and Red Crescent Movement and Non-governmental Organisations in Disaster Relief) ja sisällytetty pitkälti humanitaariseen peruskirjaan (Humanitarian Charter);

H.  toteaa, että selviytymiskyvyn edistämistä on pidettävä pitkän aikavälin toimena, joka on osa kestävän kehityksen edistämistä – kehitys on kestävää ainoastaan silloin, kun se kestää sokkeja, paineita ja muutosta; katsoo, että selviytymiskyvyn edistämisen, joka on osa EU:n ulkopolitiikkaa ja kehitysyhteistyöohjelmia, on oltava sidoksissa taustayhteyteen, ja sillä on pyrittävä osaltaan vahvistamaan kansallisia selviytymiskykystrategioita, joista vastaavat kumppanimaiden hallitukset, jotka ovat samanaikaisesti vastuuvelvollisia kansalaisilleen;

I.  ottaa huomioon, että riskien ymmärtäminen, riskienhallinnan vahvistaminen ja investoiminen varhaisvaroitusjärjestelmään ja varhaisen reagoinnin järjestelmään, ennaltaehkäisyyn ja katastrofiriskin vähentämiseen Sendain kehyksen painopistealojen mukaisesti ovat olennaisen tärkeitä selviytymiskyvyn saavuttamisen kannalta ja näin ollen myös kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta;

J.  katsoo, että ihmisiin keskittymisen olisi edelleen oltava keskeisessä asemassa selviytymiskykyä koskevassa EU:n lähestymistavassa, mukaan lukien mahdollisuuksien mukaan työskentely eri elinten kanssa ja valmiuksien kehittäminen tämän keskittymisen tukemiseksi kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla sekä kansalaisjärjestöjen ja paikallisyhteisöjen keskeisen aseman tunnustaminen ja sen tukeminen;

K.  toteaa, että luonnonkatastrofit ja ihmisen aiheuttamat katastrofit vaikuttavat eri tavalla naisiin, tyttöihin, poikiin ja miehiin, sillä sukupuoleen perustuva eriarvoisuus pahentaa hermopaineiden ja sokkien vaikutusta sekä hankaloittaa kestävää kehitystä;

L.  ottaa huomioon, että naiset ja tytöt kärsivät kriiseissä ja konflikteissa eniten; ottaa huomioon, että naiset ja tytöt altistuvat suhteettomasti riskeille ja heillä on suurempi vaara menettää elinkeinonsa, turvallisuutensa ja jopa henkensä katastrofien aikana ja niiden jälkeen; ottaa huomioon, että naisiin ja tyttöihin kohdistuu siirtymään joutumisen ja tavallisten suoja- ja tukirakenteiden hajoamisen seurauksena suurempia riskejä kuin muihin; ottaa huomioon, että raiskausten, seksuaalisen hyväksikäytön ja vaarallisen toiminnan todennäköisyys kriisien yhteydessä lisää merkittävästi ei-toivottuja raskauksia, sukupuolitauteja ja lisääntymisterveyteen liittyviä ongelmia;

M.  toteaa, että naisten voimaannuttaminen on ratkaisevan tärkeää selviytymiskyvyn edistämiseksi; katsoo, että jotta ohjelmat olisivat tehokkaita, kattavia ja kestäviä, niiden on kehitettävä ja vahvistettava selviytymiskykyä ja niihin on otettava mukaan naisia ja niissä on keskityttävä erityiskykyihin ja selviytymismekanismeihin;

N.  toteaa, että perhe on tärkeä instituutio yksilöiden ja yhteiskuntien sosiaaliseen ja taloudelliseen voimaannuttamiseen liittyvien keskeisten tuotanto-, kulutus-, lisääntymis- ja kartuttamistoimintojen suorittamisen kannalta; toteaa, että perheet ja niiden jäsenet rakentavat hoivatukijärjestelmiä ja että niiden selviytymiskykyinen käyttäytyminen voi ilmetä siten, että optimismin, neuvokkuuden ja määrätietoisuuden normaali kehittyminen jatkuu vastoinkäymisistä huolimatta; toteaa, että nämä vahvuudet ja resurssit tekevät ihmisistä kykeneviä vastaamaan menestyksellisesti kriiseihin ja haasteisiin;

O.  katsoo, että selviytymiskykyä koskevassa EU:n ulkoisen toiminnan lähestymistavassa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota väestön haavoittuvimmassa asemassa olevien osien tarpeisiin, kuten kaikkein köyhimpien, vähemmistöjen, pakkosiirretyn väestön, naisten, lasten, maahanmuuttajien, hiv-tartunnan saaneiden henkilöiden, hlbti-henkilöiden, vammaisten ja ikääntyneiden ihmisten tarpeisiin;

1.  suhtautuu myönteisesti siihen, että EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisessa globaalistrategiassa tunnustetaan selviytymiskyvyn edistämisen merkitys siten, että se on asetettu EU:n ulkoisen toiminnan strategiseksi painopistealaksi; pitää myönteisenä, että suuremman poliittisen, diplomaattisen ja turvallisuuteen liittyvän huomion kiinnittäminen selviytymiskyvyn lisäämiseen voi vaikuttaa kumppanimaissa myönteisellä tavalla, mutta korostaa, että selviytymiskykyä ei voida typistää pelkästään näihin ulottuvuuksiin;

2.  muistuttaa, että EU:n jäsenvaltioiden on noudatettava julkista kehitysapua koskevia sitoumuksiaan ja vahvistettava strategiansa ja suunnitteluprosessiensa avulla selviytymiskykyä kehitysavun ja humanitaarisen avun yhteydessä; korostaa tässä yhteydessä OECD:n selviytymiskykyjärjestelmien analysointikehyksen merkitystä, sillä se auttaa muuttamaan strategiat tehokkaammiksi monialaisiksi ja moniulotteisiksi ohjelmasuunnitelmiksi;

3.  katsoo, että EU:n nykyinen selviytymiskykyä koskeva kanta, mukaan luettuna kriisien ja haavoittuvuuden taustalla oleviin syihin puuttumista koskevat sitoumukset, joka on vahvistettu vuonna 2012 annetussa komission tiedonannossa ja vuonna 2013 annetuissa neuvoston päätelmissä, on pohjimmiltaan edelleen pätevä ja sitä olisi jatkettava, mutta tunnustaa samalla tarpeen sisällyttää uuteen yhteiseen tiedonantoon kokemukset, joita on saatu politiikan täytäntöönpanosta; ihmettelee, miten tiedonannossa otetaan huomioon arviointien elementtejä, kun merkittävä arviointi on määrä toteuttaa vasta vuonna 2018; katsoo, että selviytymiskykyä koskeva toimintasuunnitelma vuosiksi 2013–2020 olisi pantava kaikilta osin täytäntöön;

4.  painottaa selviytymiskyvyn moniulotteista – inhimillistä, taloudellista, ympäristöön liittyvää, poliittista, turvallisuuteen liittyvää ja yhteiskunnallista – luonnetta ja suhtautuu myönteisesti siihen, että käsitteen merkitys on kasvamassa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun aloilla; korostaa, että on kunnioitettava kunkin politiikanalan erillisiä toimivaltuuksia ja tavoitteita lisäten samalla politiikkojen välistä yhtenäisyyttä kestävän kehityksen suuntaan; muistuttaa, että on tärkeää taata kehityspolitiikan johdonmukaisuuden periaatteen toteutuminen kaikissa EU:n ulkoisissa toimissa varmistamalla, että EU:n politiikat eivät vaaranna kehitysmaiden ponnisteluja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi;

5.  painottaa humanitaarisen avun erityisasemaa, koska sen on oltava yksinomaan tarveperusteista ja sen täytäntöönpanossa on osoitettava äärimmäistä kunnioitusta inhimillisyyden, neutraaliuden, puolueettomuuden ja riippumattomuuden humanitaarisia perusperiaatteita sekä Geneven sopimuksissa ja niiden lisäpöytäkirjoissa vahvistettuja ihmisoikeuksia kohtaan; korostaa, että humanitaaristen periaatteiden kunnioittaminen on olennaisen tärkeää, jotta saavutetaan hädänalainen väestö ja suojellaan humanitaarisia toimijoita;

6.  suhtautuu myönteisesti siihen, että EU:n ja jäsenvaltioiden antamaan humanitaariseen apuun ei pitäisi soveltaa muiden kumppaniavunantajien asettamia rajoituksia, jotka koskevat välttämätöntä sairaanhoitoa, mukaan lukien mahdollisuus turvalliseen raskaudenkeskeytykseen silloin kun nainen tai tyttö on joutunut raiskauksen uhriksi aseellisessa konfliktissa, vaan sen sijaan olisi noudatettava kansainvälistä humanitaarista lainsäädäntöä;

7.  korostaa, että selviytymiskyvyn kehittäminen kumppanimaissa on pitkäaikainen prosessi, joka on tästä syystä sisällytettävä kehitysyhteistyöohjelmiin, joihin sisällytetään haavoittuvimmassa asemassa olevat väestönosat, ja rahoitussitoumuksiin; painottaa, että tämä olisi tunnustettava uudessa yhteisessä tiedonannossa ja että siinä olisi tuettava selviytymiskyvyn edistämistä kumppanimaiden ja erityisesti hauraiden valtioiden kestävän kehityksen strategioiden olennaisena tekijänä; toteaa, että näiden strategioiden on oltava kontekstisidonnaisia ja vastattava kansainvälisesti sovittuja kehitysyhteistyön tuloksellisuutta koskevia periaatteita kuten tukea vastaanottavien kumppanimaiden oma sitoutuminen kehitysyhteistyön painopisteisiin (mukaan luettuna yhteensovittaminen kansallisten kehitysstrategioiden kanssa), keskittyminen tuloksiin, osallistavat kumppanuudet sekä avoimuus ja vastuuvelvollisuus; korostaa tässä yhteydessä Euroopan parlamentin, kansallisten parlamenttien sekä kansalaisyhteiskunnan tärkeää seuranta- ja valvontaroolia;

8.  kehottaa komissiota liittämään selviytymiskyvyn ja sen moniulotteisuuden keskeisenä elementtinä kehitysmaiden kanssa käymäänsä poliittiseen vuoropuheluun;

9.  korostaa EU:n humanitaarisen avun ja kehitysavun selviytymiskykyyn liittyviä toimia koskevan yhteisen ohjelmasuunnittelun yleistä merkitystä mahdollisimman suuren täydentävyyden varmistamisessa, avun pirstoutumisen vähentämisessä sekä sen varmistamisessa, että lyhyen aikavälin toimenpiteillä luodaan perusta keskipitkän ja pitkän aikavälin toimenpiteille;

10.  korostaa, että on tärkeää tarjota teknistä apua vähiten kehittyneille maille ja hauraille valtioille erityisesti kestävän maankäytön, ekosysteemien säilyttämisen ja vesihuollon alalla, sillä näillä on keskeinen merkitys, jos halutaan saavuttaa sekä ympäristölle että siitä riippuvaisille ihmisille koituvia hyötyjä;

11.  muistuttaa, että köyhät ihmiset ovat ne, jotka todennäköisimmin edelleen kokevat katastrofien merkittävät tuloihin ja hyvinvointiin kohdistuvat seuraukset; vaatii, että EU:n kehitysyhteistyön ensisijaisena ja yhdistävänä tavoitteena on näin ollen köyhyyden poistaminen kestävän kehityksen puitteissa ihmisarvon ja tyydyttävän elämän varmistamiseksi kaikille;

12.  korostaa katastrofiriskien vähentämisen merkitystä selviytymiskyvyn parantamiseksi; kehottaa unionia varmistamaan, että selviytymiskyvyn edistäminen uudessa yhteisessä tiedonannossa vastaa katastrofiriskien vähentämistä koskevan Sendain kehyksen yhteydessä annettuja ja komission Sendain toimintasuunnitelman pohjalta täytäntöönpantavia sitoumuksia ja tavoitteita edistäen katastrofiriskitietoisuuteen perustuvaa lähestymistapaa kaikessa EU:n politiikassa, ja varmistamaan, että tälle painopistealalle osoitetaan riittäviä varoja; painottaa, että riskienhallinta on keskeistä, jos halutaan aikaansaada kestävää kehitystä, ja kehottaa kehittämään osallistavia paikallisia ja kansallisia katastrofiriskien vähentämisen strategioita sekä koko yhteiskunnan ja kaikki vaarat huomioon ottavan lähestymistavan katastrofiriskien hallinnassa, jotta voidaan vähentää haavoittuvuutta ja kasvattaa selviytymiskykyä; kehottaa vahvistamaan katastrofiriskien vähentämisen, ilmastonmuutokseen sopeutumisen sekä kaupunkipolitiikan ja kaupunkialoitteiden välisiä kytkentöjä;

13.  vaatii säilyttämään henkilöiden ja yhteisöjen selviytymiskyvyn ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien (yhteiskunnan kaikkein köyhimmät, vähemmistöt, perheet, naiset, lapset, maahanmuuttajat, hiv-tartunnan saaneet henkilöt, hlbti-henkilöt, vammaiset ja ikääntyneet) painottamisen keskeisessä asemassa edistettäessä selviytymiskykyä EU:n ulkoisessa toiminnassa; korostaa kansalaisyhteiskunnan ja paikallisyhteisöjen keskeistä asemaa selviytymiskykyä kehitettäessä; painottaa myös, että on tärkeää kerätä ja levittää eriytettyä tietoa, jotta saadaan tietoa haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tilanteesta ja voidaan puuttua siihen;

14.  huomauttaa, että tehokkaassa selviytymiskyvyn kehittämisessä on tunnustettava perheiden merkitys ja tuettava niiden valmiuksia selviytyä häiriöistä;

15.  kehottaa toteuttamaan sukupuolitietoista ohjelmasuunnittelua, joka vahvistaa naisten osallistumista ja jossa puututaan naisten huolenaiheisiin heidän katastrofeihin ja ilmastonmuutokseen liittyvän selviytymiskykynsä kehittämisessä ja jossa turvataan naisten oikeudet, muun muassa omistusoikeudet ja maanomistusturva, myös vesi- ja metsävarojen sekä asuntovarallisuuden ja muun omaisuuden osalta;

16.  kehottaa edelleen parantamaan naisten ja tyttöjen pääsyä terveys- ja seksuaaliterveyskasvatuksen, perhesuunnittelun, äitiyshuollon sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien oikeuksien mukaisen terveydenhuollon piiriin erityisesti, jotta ryhdytään toimiin suurelta osin saavuttamatta olevan odottavien äitien terveyden parantamista koskevan vuosituhattavoitteen 5 suhteen, mukaan luettuna lapsikuolleisuuden vähentämistä koskeva tavoite ja riskialttiiden synnytysten vähentämistä koskeva tavoite;

17.  korostaa terveydenhoidon ja palvelujen sekä vesi- ja jätevesihuollon sekä hygienian saatavuuden merkitystä hätätilanteissa, samoin myös pitkän aikavälin yhteiskunnallisen terveydenhuoltosuunnittelun merkitystä;

18.  ottaa huomioon erityisen haasteen, jonka pitkittynyt pakkomuutto asettaa monille epävakaille ja konfliktien koettelemille maille ja niiden naapureille; korostaa, että kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden suojelu on turvattava ehdoitta ja että on olennaisen tärkeää kehittää tilanteen koettelemien väestönosien ja vastaanottavien yhteisöjen selviytymiskykyä ja omaehtoista suoriutumista, kuten todetaan komission tiedonannossa ”Ihmisarvoinen elämä”; muistuttaa omaehtoisen selviytymisen tärkeydestä itsekunnioituksen ja selviytymiskyvyn edistämisessä;

19.  painottaa, että pakolaissopimusta ja Kampalan sopimusta on laajennettava, jotta voidaan suojella ja avustaa kotiseudultaan siirtymään joutuneita henkilöitä sekä muunlaisesta väkivallasta, kuten ihmiskaupasta ja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta, kärsineitä ihmisiä kaikkialla maailmassa, koska tällaisilla henkilöillä voi olla oikeutettu pelko, että he joutuvat vainotuiksi tai vaaraan joutua kärsimään vakavaa haittaa;

20.  tunnustaa valtioiden selviytymiskyvyn merkityksen selviytymiskykyyn liittyvänä tärkeänä ulottuvuutena ja painottaa, että valtioiden selviytymiskyky ja vakaus perustuvat suoraan ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, demokratian vahvuuteen, oikeusvaltioperiaatteeseen ja hyvään hallintotapaan, luottamukseen instituutioita kohtaan ja vastuuvelvollisuuteen maan kansalaisia kohtaan, mutta myös ennen kaikkea yksittäisten kansalaisten ja heidän yhteenliittymiensä osallistumiseen mahdollisten ratkaisujen etsimiseen; toteaa, että nämä ovat kaikki tavoitteita, joita on edistettävä ja puolustettava EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian täytäntöönpanon yhteydessä; korostaa, että on tärkeää tehostaa välttämättömiä julkisia palveluja, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja vesi- ja jätevesihuoltoa selviytymiskyvyn vahvistamiseksi;

21.  korostaa, että unionin ulkoiseen toimintaan liittyvän selviytymiskyvyn käsitteen olisi säilytettävä globaali maantieteellinen ulottuvuutensa; toteaa, että selviytymiskyvyn edistäminen olisi asetettava kumppanimaissa toteutettavan ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen edistämisen tavoitteeksi eikä sitä pitäisi rajoittaa koskemaan EU:hun välittömästi vaikuttavien turvallisuuskriisien koettelemia maantieteellisiä alueita; korostaa, että selviytymiskykyä edistettäessä olisi joka tapauksessa asetettava etusijalle vähiten kehittyneet maat, hauraat valtiot ja maat, jotka ovat toistuvien ja kausittaisten kriisien alaisina, ja kiinnitettävä niihin erityistä huomiota ja olisi puututtava kriisien taustalla oleviin syihin, erityisesti tukemalla ennaltaehkäisyyn ja valmiuksien parantamiseen liittyviä toimia;

22.  painottaa varhaisvaroitusjärjestelmien ja varhaisen reagoinnin kyvyn merkitystä selviytymiskykyä edistävänä mekanismina ja kehottaa EU:ta lisäämään toimiaan tällä alalla erityisesti edistämällä tiiviimpää yhteistyötä paikan päällä olevien eri toimijoiden välillä varsinkin EU:n edustustoissa ja kehittämään yhteistä analyysia epävakaissa tilanteissa sekä vaihtoa samanlaisia vaaroja kohtaavien luonnonkatastrofeille alttiiden alueiden kesken, jotta lisätään tietämystä ja toimien koordinointia EU:n politiikoissa sekä EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden välillä;

23.  kehottaa myöntämään selviytymiskyvyn edistämiseen riittävästi varoja, koska se on yksi EU:n strategisista painopistealoista; suhtautuisi myönteisesti seuraavaa monivuotista rahoituskehystä edeltävään strategiseen pohdintaan, jossa tarkasteltaisiin sitä, miten EU voi hyödyntää nykyisiä ulkoisen rahoituksen välineitä ja innovoivia mekanismeja tehokkaammin, samalla edelleen mukauttaen ne kansainvälisesti hyväksyttyihin kehityspolitiikan tuloksellisuutta koskeviin periaatteisiin, sisällyttääkseen selviytymiskyvyn järjestelmällisesti kehitys- ja avustusstrategioihin ja -ohjelmiin; painottaa, että toimia voidaan rahoittaa toisiaan täydentävillä eri välineillä, ja korostaa, että kehitysyhteistyövälineiden varoja osoitettaessa keskeisenä tavoitteena on vastaisuudessakin oltava köyhyyden vähentäminen;

24.  korostaa tarvetta vahvistaa ja kehittää katastrofeihin ja kriiseihin liittyvää koulutusta sekä luoda paremmat edellytykset levittää, koota ja välittää tietoja ja osaamista, jotka auttavat kehittämään yhteisöjen selviytymiskykyä ja edistämään käyttäytymisen muutoksia ja katastrofivalmiuskulttuuria;

25.  kannustaa lisäämään julkisen ja yksityisen sektorin välistä selviytymiskykyä koskevaa yhteistyötä; muistuttaa tässä yhteydessä komission tiedonannon ”Yksityissektorin roolin vahvistaminen kehitysmaiden osallistavan ja kestävän kasvun tavoittelussa” tärkeydestä; kehottaa komissiota edelleen helpottamaan yksityisen sektorin osallistumista luomalla kannustimia ja oikean ympäristön sille, että yksityiset toimijat voivat osallistua selviytymiskyvyn rakentamiseen ja riskien vähentämiseen kumppanimaissa;

26.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle.

(1)EUVL C 468, 15.12.2016, s. 120.
(2)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0459.
(3)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0026.
(4)OECD (2016), States of Fragility 2016: Understanding violence, OECD publishing, Pariisi.

Oikeudellinen huomautus