Hakemisto 
Hyväksytyt tekstit
Tiistai 4. heinäkuuta 2017 - StrasbourgLopullinen painos
Komission jäsenen nimittäminen
 Puitesopimuksen tekeminen EU:n ja Kosovon välillä yleisistä periaatteista Kosovon osallistumiselle unionin ohjelmiin ***
 Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotto: hakemus EGF/2017/001 ES/Castilla y León kaivosteollisuus
 Eurooppalainen standardointi 2000-luvulla
 Katettuja joukkolainoja koskevan Euroopan laajuisen kehyksen luominen
 Kalastusmatkailun rooli kalastuselinkeinon monipuolistamisessa
 Liikennevahinkojen vanhentumisajat
 Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset
 Makrotaloudellinen rahoitusapu Moldovalle ***I
 Tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittaminen ***I
 Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden käyttöönotto ***I
 Esitys lisätalousarvioksi nro 2 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon: varainhoitovuoden 2016 ylijäämän ottaminen talousarvioon
 Tuotteiden käyttöiän pidentäminen: kuluttajien ja yritysten saama hyöty
 Puuttuminen ihmisoikeusloukkauksiin sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten, kuten joukkotuhonnan, yhteydessä
 Yksityiset turvallisuusalan yritykset
 Työolot ja epävarmat työsuhteet

Komission jäsenen nimittäminen
PDF 228kWORD 39k
Euroopan parlamentin päätös 4. heinäkuuta 2017 Mariya Gabrielin nimityksen hyväksymisestä komission jäseneksi (C8-0166/2017 – 2017/0805(NLE))
P8_TA(2017)0275

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 246 artiklan toisen kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 106 a artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja komission välisistä suhteista tehdyn puitesopimuksen 6 kohdan(1),

–  ottaa huomioon Kristalina Georgievan eroilmoituksen komissiosta,

–  ottaa huomioon neuvoston 29. toukokuuta 2017 päivätyn kirjeen, jolla neuvosto kuuli parlamenttia yhteisymmärryksessä komission puheenjohtajan kanssa tehtävästä päätöksestä nimittää Mariya Gabriel komission jäseneksi (C8-0166/2017),

–  ottaa huomioon Mariya Gabrielin kuulemistilaisuuden, joka järjestettiin 20. kesäkuuta 2017 teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan johdolla yhdessä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan, oikeudellisten asioiden valiokunnan sekä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan kanssa, ja tämän kuulemisen jälkeen laaditun arviointilausunnon;

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 118 artiklan ja liitteen VI,

1.  hyväksyy Mariya Gabrielin nimittämisen komission jäseneksi komission toimikauden loppuun 31. lokakuuta 2019 asti;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöksen neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille.

(1)EUVL L 304, 20.11.2010, s. 47.


Puitesopimuksen tekeminen EU:n ja Kosovon välillä yleisistä periaatteista Kosovon osallistumiselle unionin ohjelmiin ***
PDF 228kWORD 39k
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 esityksestä neuvoston päätökseksi yleisistä periaatteista Kosovon(1) osallistumiselle Euroopan unionin ohjelmiin tehdyn Euroopan unionin ja Kosovon välisen puitesopimuksen tekemisestä (13391/2016 – C8-0491/2016 – 2013/0115(NLE))
P8_TA(2017)0276A8-0207/2017

(Hyväksyntä)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon esityksen neuvoston päätökseksi (13391/2016),

–  ottaa huomioon luonnoksen puitesopimukseksi Euroopan unionin ja Kosovon(2) välillä yleisistä periaatteista Kosovon osallistumiselle Euroopan unionin ohjelmiin (13393/2016),

–  ottaa huomioon neuvoston Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 212 artiklan sekä 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan ja 7 kohdan mukaisesti esittämän hyväksyntää koskevan pyynnön (C8‑0491/2016),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 99 artiklan 1 ja 4 kohdan sekä 108 artiklan 7 kohdan,

–  ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan suosituksen (A8-0207/2017),

1.  antaa hyväksyntänsä sopimuksen tekemiselle;

2.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden ja Kosovon hallituksille ja parlamenteille.

(1)*Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244(1999) ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen.
(2)*Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244(1999) ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen.


Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotto: hakemus EGF/2017/001 ES/Castilla y León kaivosteollisuus
PDF 255kWORD 43k
Päätöslauselma
Liite
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (Espanjan hakemus – EGF/2017/001 ES/Castilla y León kaivosteollisuus) (COM(2017)0266 – C8-0174/2017 – 2017/2079(BUD))
P8_TA(2017)0277A8-0248/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2017)0266 – C8-0174/2017),

–  ottaa huomioon Euroopan globalisaatiorahastosta (2014–2020) ja asetuksen (EY) N:o 1927/2006 kumoamisesta 17. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1309/2013(1) (EGR-asetus),

–  ottaa huomioon vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta 2. joulukuuta 2013 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/2013(2) ja erityisesti sen 12 artiklan,

–  ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta 2. joulukuuta 2013 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen(3) ja erityisesti sen 13 kohdan,

–  ottaa huomioon 2. joulukuuta 2013 tehdyn toimielinten sopimuksen 13 kohdassa tarkoitetun trilogimenettelyn,

–  ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan kirjeen,

–  ottaa huomioon aluekehitysvaliokunnan kirjeen,

–  ottaa huomioon budjettivaliokunnan mietinnön (A8-0248/2017),

A.  ottaa huomioon, että unioni on ottanut käyttöön lainsäädäntö- ja budjettivälineitä voidakseen tarjota lisätukea työntekijöille, jotka kärsivät maailmankaupan huomattavien rakenteellisten muutosten tai maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin seurauksista, ja auttaakseen heitä palaamaan työmarkkinoille;

B.  katsoo, että Euroopan unionin taloudellisen tuen vähennetyille työntekijöille olisi oltava dynaamista ja sitä olisi tarjottava mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti 17. heinäkuuta 2008 pidetyssä neuvottelukokouksessa hyväksytyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission yhteisen lausuman mukaisesti ja ottaen asianmukaisesti huomioon, mitä 2. joulukuuta 2013 tehdyssä toimielinten sopimuksessa on sovittu Euroopan globalisaatiorahaston (EGR) varojen käyttöönottoa koskevasta päätöksenteosta;

C.  toteaa, että EGR-asetuksen hyväksyminen ilmentää parlamentin ja neuvoston aikaan saamaa sopimusta siitä, että otetaan uudelleen käyttöön kriisiin liittyvä käyttöönottokriteeri, vahvistetaan unionin rahoitusosuudeksi 60 prosenttia ehdotettujen toimenpiteiden arvioiduista kokonaiskustannuksista, parannetaan EGR-hakemusten käsittelyn tehokkuutta komissiossa, parlamentissa ja neuvostossa lyhentämällä arviointiin ja hyväksymiseen käytettävää aikaa, lisätään tukikelpoisia toimia ja edunsaajia ottamalla mukaan itsenäiset ammatinharjoittajat ja nuoret ja rahoitetaan oman yrityksen perustamiseen tarkoitettuja kannustimia;

D.  ottaa huomioon, että Espanja jätti hakemuksen EGF/2017/001 ES/Castilla y León rahoitustuen saamiseksi EGR:stä sen jälkeen, kun työntekijöitä oli vähennetty NACE Rev. 2:n kaksinumerotasoon 5 (Kivihiilen ja ruskohiilen louhinta) luokitellulla toimialalla NUTS 2 -tason alueella Kastilia ja León (ES41); ottaa huomioon, että 339 irtisanotun työntekijän ja 125:n työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevan alle 30-vuotiaan nuoren odotetaan osallistuvan toimenpiteisiin; ottaa huomioon, että työntekijöitä vähentäneet yritykset olivat Hullera Vasco Leonesa SA, Centro de Investigación y Desarrollo SA, Hijos de Baldomero García SA, Minas del Bierzo Alto SL ja Unión Minera del Norte SA;

E.  ottaa huomioon, että hakemus toimitettiin EGR-asetuksen 4 artiklan 2 kohdan toimintakriteerien nojalla ja että nämä kriteerit poikkeavat 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa esitetystä tukikelpoisuuskriteeristä, jossa edellytetään, että vähintään 500 työntekijää vähennetään yhdeksän kuukauden viiteajanjaksona yrityksissä, jotka toimivat samalla NACE Rev. 2:n kaksinumerotasolla määritellyllä toimialalla ja sijaitsevat yhdellä NUTS 2 -tason alueella tai kahdella vierekkäisellä NUTS 2 -tason alueella;

1.  on yhtä mieltä komission kanssa siitä, että EGR-asetuksen 4 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät ja että sen vuoksi Espanja on oikeutettu saamaan kyseisen asetuksen mukaista rahoitustukea 1 002 264 euroa eli 60 prosenttia 1 670 440 euron kokonaiskustannuksista;

2.  toteaa, että Espanjan viranomaiset jättivät EGR:n rahoitustukea koskevan hakemuksen 20. tammikuuta 2017 ja että komissio sai arvionsa valmiiksi 2. kesäkuuta 2017 ja ilmoitti asiasta parlamentille samana päivänä;

3.  palauttaa mieliin, että viimeisten kymmenen vuoden aikana sekä unionin kivihiilentuotanto että kivihiilen maailmanmarkkinahinta ovat laskeneet rajusti, minkä vuoksi kivihiilen tuonti EU:n ulkopuolisista maista on lisääntynyt ja monista EU:n kivihiilikaivoksista on tullut kannattamattomia ja ne on ollut pakko sulkea; toteaa, että nämä kehityskulut ovat olleet Espanjassa vielä voimakkaampia ja ne ovat johtaneet hiilikaivosalan uudelleenjärjestelyihin ja muutoksiin; korostaa, että kriisin seuraukset kaivosalalla ovat vaikuttaneet vakavasti Kastilia ja Leónin alueen työllisyyteen, ja huomauttaa, että vuosien 2010 ja 2016 välisenä aikana oli suljettava kymmenen kaivosyritystä yksin Kastilia ja Leónissa;

4.  panee merkille, että Espanjan viranomaiset pyysivät poikkeusta 4 artiklan 1 kohdan b alakohdasta sillä perusteella, että alue, jolla työntekijävähennykset on tehty, koostuu syrjäisessä ja harvaan asutussa Cantabrian vuoristolaaksossa sijaitsevista pienistä eristyneistä kaupungeista, joista useimmat ovat hyvin riippuvaisia kivihiilen louhinnasta ja joista on heikot yhteydet muualle, joten alueen voidaan katsoa muodostavan asetuksen 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut pienet työmarkkinat;

5.  korostaa erityisesti Leónin ja Palencian maakuntien pohjoisosien erittäin alhaista väestötiheyttä, vuoristoalueen ongelmia ja vaikeaa työllisyystilannetta; on huolestunut väestön nopeasta vähenemisestä, joka on ollut suhteellisesti suurinta alle 25-vuotiaiden joukossa;

6.  toteaa, että rahoitustuen kohteena on 339 vähennettyä työntekijää, joista 97 prosenttia on miehiä;

7.  suhtautuu myönteisesti Espanjan päätökseen tarjota 125:lle työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevalle alle 30-vuotiaalle EGR:n tuella yhteisrahoitettavia yksilöllisiä palveluja; ymmärtää, että näihin palveluihin sisältyy tuki oman yrityksen perustamisesta kiinnostuneille;

8.  toteaa, että toimien tueksi on tarkoitus laatia tutkimus työpaikkojen luomisesta ja tuottavista toiminnoista Kastilia ja Leónin alueella, jotta voidaan määritellä paremmin paketissa tarkoitetut aloitteet;

9.  toteaa, että Espanja suunnittelee tämän hakemuksen piiriin kuuluville vähennetyille työntekijöille ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille kuudenlaisia toimenpiteitä, joita ovat i) tervetulo- ja tiedotustilaisuudet, ii) ammatillinen ohjaus ja neuvonta, iii) tehostettu työnhakuneuvonta, iv) monialaisia taitoja ja osaamista koskeva koulutus ja ammatillinen koulutus, v) yrittäjyyden edistäminen ja vi) tuki yrityksen perustamiseen sekä kannustinohjelma;

10.  toteaa, että kannustimien osuus yksilöllisten toimien koko paketista on 19,53 prosenttia eli selvästi alle asetuksessa säädetyn 35 prosentin enimmäismäärän; toteaa, että näiden toimien edellytyksenä on, että kohteena olevat edunsaajat osallistuvat aktiivisesti työnhaku- tai koulutustoimiin;

11.  panee merkille, että tarjottavaan koulutukseen sisältyy työnhakutekniikoita käsitteleviä kursseja, yksilöllisiä ja sosiaalisia taitoja sekä tieto-ja viestintätekniikkaa koskevaa koulutusta ja vieraiden kielten opetusta ja että ammatillisessa koulutuksessa keskitytään joko parantamaan kaivostoimintaan liittyviä taitoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä muilla aloilla, tai pyritään kehittämään taitoja muita aloja varten, joita ovat esimerkiksi maaseutualueiden matkailu- ja majoitusala, louhosten ympäristön ennallistaminen, uudelleenmetsitys ja maisemointi;

12.  pitää myönteisenä sidosryhmien, kuten ammattiliittojen, yrittäjäjärjestöjen, taloudellisen kehityksen, innovoinnin, rahoituksen ja yritysten kansainvälistymisen alueviraston ja alueellisen julkisen työvoimapalvelun alaisen julkisen säätiön, kuulemista, joka järjestettiin aluetasolla yksilöllisten palvelujen koordinoidun paketin laatimiseksi; suhtautuu myönteisesti siihen, että naisten ja miesten välisen tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita sovelletaan EGR:stä rahoitettaviin toimiin osallistumisen yhteydessä ja EGR:n toteuttamisen aikana;

13.  palauttaa mieliin, että yksilöllisten palvelujen koordinoidun paketin suunnittelussa olisi EGR-asetuksen 7 artiklan mukaisesti ennakoitava tulevia työmarkkinanäkymiä sekä tarvittavia taitoja ja että sen olisi sovittava yhteen resurssitehokkaaseen ja kestävään talouteen siirtymisen kanssa;

14.  on tyytyväinen siihen, että saatavilla oleviin kannustimiin kuuluu avustuksia niille, joilla on huollettavia, koska tällä on todennäköisesti positiivinen vaikutus sukupuolten väliseen tasapainoon; kehottaa komissiota esittämään yksityiskohtaiset tiedot tämän mahdollisuuden käytöstä;

15.  muistuttaa, että unionin kansantaloudet tarvitsevat kiireellistä muutosta ja että on tuettava siihen liittyviä työpaikkoja Pariisin ilmastosopimus (COP 21) huomioon ottaen;

16.  pitää tärkeänä käynnistää tiedotuskampanjoita, jotta saavutetaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, jotka olisivat oikeutettuja osallistumaan toimenpiteisiin, ja varmistetaan mahdollisuuksien mukaan sukupuolten välinen tasapaino;

17.  kehottaa komissiota antamaan tulevissa ehdotuksissa yksityiskohtaisempaa tietoa siitä, millä aloilla on kasvumahdollisuuksia ja siten mahdollisuuksia palkata työntekijöitä, sekä keräämään perusteltuja tietoja EGR-rahoituksen vaikutuksista muun muassa työpaikkojen laatuun ja EGR:n toimien avulla saavutetusta uudelleenintegroitumisasteesta;

18.  toteaa Espanjan viranomaisten vahvistaneen, ettei tukikelpoisille toimille saada avustusta muista unionin rahoitusvälineistä, että kaksinkertainen rahoitus estetään ja että tukikelpoiset toimet täydentävät rakennerahastoista rahoitettavia toimia;

19.  toistaa, että EGR-tuki ei saa korvata toimenpiteitä, jotka ovat kansallisen lainsäädännön tai työehtosopimusten nojalla yritysten vastuulla, eikä toimenpiteitä, jotka on tarkoitettu yritysten tai alojen rakennemuutosta varten;

20.  on tyytyväinen siihen, että toimintasuunnitelmaan sisältyy seuranta-aloite, johon sosiaalialan toimijoiden on määrä voida osallistua; toteaa, että aloitteen tarkoituksena on varmistaa, että ehdotus pannaan täytäntöön noudattaen osana aloitetta toteutettavan, ammattikoulutuksen vaatimuksia ja toimintamahdollisuuksia koskevan tutkimuksen suosituksia, ja huolehtia myönnettyjen määrärahojen moitteettomasta käytöstä;

21.  muistuttaa komissiolle esittämästään kehotuksesta varmistaa kaikkien EGR-tapauksiin liittyvien asiakirjojen julkisuus;

22.  hyväksyy tämän päätöslauselman liitteenä olevan päätöksen;

23.  kehottaa puhemiestä allekirjoittamaan päätöksen neuvoston puheenjohtajan kanssa ja huolehtimaan sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä;

24.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman liitteineen neuvostolle ja komissiolle.

LIITE

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta Espanjan hakemuksen johdosta – EGF/2017/001 ES/Castilla y León kaivosteollisuus

(Tätä liitettä ei esitetä tässä, koska se vastaa lopullista säädöstä, päätöstä (EU) 2017/1372.)

(1)EUVL L 347, 20.12.2013, s. 855.
(2)EUVL L 347, 20.12.2013, s. 884.
(3)EUVL C 373, 20.12.2013, s. 1.


Eurooppalainen standardointi 2000-luvulla
PDF 215kWORD 55k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 eurooppalaisesta standardoinnista 2000-luvulla (2016/2274(INI))
P8_TA(2017)0278A8-0213/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon eurooppalaisesta standardoinnista, neuvoston direktiivien 89/686/ETY ja 93/15/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/9/EY, 94/25/EY, 95/16/EY, 97/23/EY, 98/34/EY, 2004/22/EY, 2007/23/EY, 2009/23/EY ja 2009/105/EY muuttamisesta ja neuvoston päätöksen 87/95/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1673/2006/EY kumoamisesta 25. lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012,

–  ottaa huomioon toimenpiteistä yhteisen korkeatasoisen verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuuden varmistamiseksi koko unionissa 6. heinäkuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/1148 (verkko- ja tietoturvadirektiivi),

–  ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2016 annetun komission kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle asetuksen (EU) N:o 1025/2012 täytäntöönpanosta vuosina 2013–2015 (COM(2016)0212),

–  ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2016 päivätyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan, jossa analysoidaan asetuksen (EU) N:o 1025/2012 täytäntöönpanoa vuosina 2013–2015 ja tiedotteita (SWD(2016)0126),

–  ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2016 annetun komission tiedonannon eurooppalaisista standardeista 2000-luvulle (COM(2016)0358),

–  ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2016 päivätyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan, joka koskee Euroopan palvelustandardien potentiaalin hyödyntämistä Euroopan kuluttajien ja yritysten hyödyttämiseksi (SWD(2016)0186),

–  ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2016 annetun komission tiedonannon eurooppalaista standardointia koskevasta unionin vuotuisesta työohjelmasta 2017 (COM(2016)0357),

–  ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2016 päivätyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan, jossa käsitellään eurooppalaista standardointia koskevassa unionin vuotuisessa työohjelmassa 2016 tarkoitettujen toimien, myös täytäntöönpanosäädösten ja eurooppalaisille standardointijärjestöille lähetettyjen toimeksiantojen, täytäntöönpanoa (SWD(2016)0185),

–  ottaa huomioon 19. huhtikuuta 2016 annetun komission tiedonannon tieto- ja viestintätekniikan standardointiprioriteeteista digitaalisilla sisämarkkinoilla (COM(2016)0176),

–  ottaa huomioon 28. lokakuuta 2015 annetussa komission tiedonannossa ”Sisämarkkinoiden päivitys: enemmän mahdollisuuksia kansalaisille ja yrityksille” (COM(2015)0550) tarkoitetun sisämarkkinastrategiaan kuuluvan standardointia koskevan yhteisen aloitteen,

–  ottaa huomioon 21. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman eurooppalaisen standardoinnin tulevaisuudesta(1),

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon eurooppalaisista standardeista 2000-luvulle,

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon eurooppalaisesta standardoinnista 2016,

–  ottaa huomioon avoimen lähdekoodin ohjelmistoja koskevan komission strategian vuosiksi 2014–2017(2),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan ja liikenne- ja matkailuvaliokunnan lausunnot (A8‑0213/2017),

A.  toteaa, että eurooppalainen standardointijärjestelmä on keskeinen väline sisämarkkinoiden toteuttamisessa; toteaa, että eurooppalaista standardointia koskevan yhteisen näkemyksen luomiseen tähtäävä komission toiminta on suoraa seurausta Junckerin komission kymmenestä painopisteestä ja erityisesti painopisteistä, jotka koskevat yhdennettyjä digitaalisia sisämarkkinoita ja sisämarkkinastrategiaa;

B.  ottaa huomioon, että luottamukseen ja sääntöjen asianmukaiseen noudattamiseen perustuva avoin, osallistava, helposti seurattavissa oleva ja ensisijaisesti markkinavetoinen eurooppalainen standardointijärjestelmä on avainasemassa pyrittäessä vastaamaan myönteisellä tavalla unionin teollisuus-, talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön kasvavaan tarpeeseen vahvistaa standardit, joilla voidaan edistää tuoteturvallisuutta, innovointia, yhteentoimivuutta, kestävyyttä ja vammaisten esteettömiä käyttömahdollisuuksia sekä parantaa kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden elämänlaatua;

C.  toteaa, että tehokkaan eurooppalaisen standardointijärjestelmän olisi perustuttava tiiviiseen kumppanuuteen ja yhteistyöhön, johon osallistuvat teollisuus, viranomaiset, standardointielimet ja muut osapuolet, joita asia koskee, kuten asetuksen (EU) N:o 1025/2012 liitteessä III tarkoitetut organisaatiot;

D.  toteaa, että eurooppalaisia standardeja on kehitettävä avoimella ja osallistavalla ja helposti seurattavalla olevalla järjestelmällä, joka perustuu kaikkien sidosryhmien yhteisymmärrykseen ja jossa määritellään strategiset tekniset vaatimukset ja laatuvaatimukset, joita on sovellettava nykyisissä tai tulevissa tuotteissa, tuotantoprosesseissa, palveluissa tai menetelmissä;

E.  toteaa, että komission tiedonannossa tieto- ja viestintätekniikan standardointiprioriteeteista digitaalisilla sisämarkkinoilla pannaan merkille avointen standardien arvo mutta siinä ei määritellä avointa standardia; toteaa, että avoimet standardit ovat osoittautuneet tärkeiksi luotaessa ja kehitettäessä internetiä ja internetpalveluita, jotka puolestaan ovat edistäneet innovoinnin, yhteiskunnan ja talouden tulevaisuudennäkymiä;

F.  ottaa huomioon, että avoimen lähdekoodin ohjelmistojen ja laitteistojen lisenssiratkaisuilla on tarkoitus ja niillä voidaan auttaa eurooppalaisia yrityksiä ja hallintoja varmistamaan digitaalisten hyödykkeiden ja palvelujen paremman saatavuuden;

G.  toteaa, että nykyaikainen ja joustava eurooppalainen standardointijärjestelmä on hyödyllinen osa unionin kunnianhimoista ja uudistettua teollisuuspolitiikkaa ja hyödyllinen sisämarkkinoiden toiminnan kannalta; ottaa huomioon, että standardien avulla voidaan tehostaa unionin kilpailukykyä maailmanlaajuisesti, kasvua, reilua kilpailua ja innovointia, edistää laatua, tukea yrityksiä ja etenkin pk-yritysten suorituskykyä sekä edistää kuluttajansuojaa, työntekijöiden suojelua ja ympäristönsuojelua;

H.  ottaa huomioon, että Euroopassa on rinnakkain kaksi erilaista standardien kehittämisen järjestelmää – Euroopan standardointikomitean (CEN) ja Euroopan sähköteknisen standardointijärjestön (Cenelec) järjestelmä, joka perustuu kansallisen delegoinnin periaatteeseen, sekä toinen, eurooppalaisen telealan standardoimisjärjestön (ETSI) kehittämä järjestelmä, joka perustuu sidosryhmien maksulliseen jäsenyyteen; katsoo, että standardien kehittämisen järjestelmiä on syytä arvioida asetuksen (EU) N:o 1025/2012 nojalla nykyisten haasteiden ja hyvien käytänteiden määrittämiseksi;

I.  toteaa, että asetus (EU) N:o 1025/2012 on parantanut standardointiprosessia, sillä yhteiskunnan sidosryhmät ja pk-yritykset on nyt ensimmäistä kertaa otettu mukaan eurooppalaisen standardointijärjestelmän oikeusperustaan;

J.  toteaa, että tieto- ja viestintätekniikan standardeja kehitetään pääasiassa maailmanlaajuisella tasolla ja ne mahdollistavat yhteentoimivien ratkaisujen kehittämisen täydentäville tuotteille ja yksittäisen tuotteen eri osille, mikä on erittäin tärkeää esineiden internetin kehittämiseksi; katsoo, että standardien hajanaisuus ja omistusoikeudella suojatut tai osittain suljetut ratkaisut haittaavat esineiden internetin kasvua ja käyttöönottoa ja että siksi tieto- ja viestintätekniikan standardointiin on kehitettävä strateginen lähestymistapa, jotta voidaan vastata onnistuneesti tulevan vuosikymmenen tarpeisiin ja jotta unioni säilyttää johtoasemansa maailmanlaajuisessa standardointijärjestelmässä;

K.  toteaa, että asiakirjojen ja tietojen julkaisemisella täytetään valtioiden velvollisuudet ja saavutetaan avoimuustavoitteet, joihin kuuluvat myös hallitusten toiminnan vastuuvelvollisuus, uusittavuus, kestävyys ja luotettavuus; katsoo, että asiakirjojen tai tietojen julkaisemisessa on käytettävä avoimia ja standardoituja muotoja, jotta voidaan välttää ”lukkotilanteita”, joissa ohjelmistotuote tai toimittaja ei ole enää kaupallisesti saatavilla, ja jotta riippumattomat tahot voivat käyttää kyseisiä muotoja erilaisissa kehitys- ja liiketoimintamalleissa, mukaan lukien avoin lähdekoodi, valtiollisten ja hallinnollisten menettelyjen jatkuvuuden varmistamiseksi;

L.  ottaa huomioon, että liikenneala on ollut ensimmäisten joukossa kehittämässä ja ottamassa käyttöön standardeja, joita tarvitaan yhtenäisen liikennealueen luomisessa;

Yleiset näkökohdat

1.  pitää myönteisenä komission kattavaa standardointipakettia, jolla pyritään yhdessä tieto- ja viestintätekniikan standardeja koskevan tiedonannon ja standardointia koskevan yhteisen aloitteen kanssa luomaan johdonmukainen ja yksinkertainen eurooppalainen standardointipolitiikka, jotta voidaan säilyttää sen lukuisat toimivat elementit, korjata sen puutteet ja löytää sopiva tasapaino unionin tason, kansallisen ja kansainvälisen näkökulman välillä; korostaa, että eurooppalaisen standardointijärjestelmän mahdollisessa tulevassa tarkistamisessa olisi otettava lähtökohdaksi nykyisen järjestelmän vahvuudet, jotka muodostavat vankan perustan parannuksille, ja pidättäydyttävä radikaaleista muutoksista, jotka vesittäisivät järjestelmän keskeiset arvot;

2.  ottaa huomioon eurooppalaisen standardointijärjestelmän erityisyyden ja merkityksen kaikille sidosryhmille, teollisuus, pk-yritykset, kuluttajat ja työntekijät mukaan luettuina, ja kehottaa komissiota varmistamaan, että eurooppalainen järjestelmä säilyy ja että sillä on riittävästi resursseja, jotta voidaan saavuttaa asetuksessa (EU) N:o 1025/2012 asetetut tavoitteet ja siten edistää muun muassa yhteenliitettävyyttä, oikeusvarmuutta ja asianmukaisten suojatoimien toteuttamista yritysten, kuluttajien ja tietotekniikan vapaan liikkuvuuden kannalta; kehottaa komissiota varmistamaan Euroopan standardointijärjestelmälle kestävät määrärahat monivuotisen rahoituskehyksen tarkistuksen yhteydessä;

3.  on tyytyväinen standardointia koskevaan yhteiseen aloitteeseen kuuluvaan pyöreän pöydän keskusteluun (SMARRT), joka koskee standardien soveltuvuutta markkinoiden tarpeiseen ja jolla mahdollistetaan komission ja teollisuuden välinen vuoropuhelu siten, että sidosryhmät saavat standardeja käsittelevän komitean esityslistan kohdat tietoonsa täysin avoimesti;

4.  toteaa, että standardit ovat vapaaehtoinen ja markkinavetoinen väline, jolla huolehditaan teknisistä vaatimuksista ja ohjauksesta ja joita käyttämällä voidaan helpottaa sitä, että hyödykkeet ja palvelut ovat unionin lainsäädännön mukaisia; tukee unionin toimintapolitiikkaa kehitettäessä standardeja vastuullisesti, avoimesti ja osallistavasti; korostaa kuitenkin, että standardien ei voida katsoa olevan unionin lainsäädäntöä, sillä kuluttajansuojan, terveyden suojelun, turvallisuuden, ympäristön ja tietosuojan tasoa sekä sosiaalisen osallisuuden tasoa koskevan lainsäädännön ja toimintapolitiikan vahvistaa lainsäätäjä;

5.  panee merkille avointen standardoitujen muotojen merkityksen valtioiden, hallinnon ja unionin toimielinten avoimuusvelvoitteille; pyytää, että jäsenvaltiot pyrkisivät soveltamaan digitaaliseen hallintoon yhteisiä standardeja keskittyen erityisesti lainkäyttöelimiin ja paikallisviranomaisiin; painottaa, että avoimet standardit ovat olennaisen tärkeitä kehitettäessä edelleen hallinnon avoimia tietoja ja älykkäitä kaupunkeja koskevia toimintamalleja ja että siksi asiakirjat ja tiedot on julkistettava avoimissa ja standardoiduissa muodoissa, jotka on helppo toteuttaa, jotta voidaan helpottaa tietojen uudelleenkäyttöä; korostaa julkisten hankintojen ja avointen standardiratkaisujen merkitystä, jotta ei ole välttämätöntä sitoutua yhteen ainoaan myyjään;

6.  uskoo vakaasti, että avoimella datalla on edelleen keskeinen merkitys erityisesti liikenteen alalla, jotta digitaalisista sisämarkkinoista saadaan kaikki hyödyt, ja mainitsee yhtenä esimerkkinä multimodaaliliikenteen edistämisen ja kehittämisen; korostaa siksi, että oikeusvarmuutta on parannettava erityisesti omistajuuden ja vastuun osalta; kehottaa komissiota näin ollen julkaisemaan viipymättä etenemissuunnitelman julkisesti rahoitettujen liikennetietojen ja ohjelmointiliittymien yhdenmukaistamiseen tarkoitettujen standardien kehittämiseksi, jotta voidaan edistää dataintensiivisiä innovaatioita ja uusien liikennepalvelujen tarjoamista;

7.  korostaa, ettei testauslaitosten nykyisellä akkreditointijärjestelmällä kyetä aina takaamaan, markkinoilla olevat tuotteet ja palvelut, joissa noudatetaan vapaaehtoisesti eurooppalaisia standardeja, ovat kyseisten standardien mukaisia; pitää valitettavana, että standardointia koskevassa yhteisessä aloitteessa ja eurooppalaista standardointia koskevassa unionin vuotuisessa työohjelmassa ei kiinnitetä huomiota testauslaitosten akkreditointiin ja standardeihin, ja kehottaa komissiota ottamaan tämän seikan huomioon ehdottaessaan uusia aloitteita;

8.  katsoo, että avointen standardien on perustuttava standardointiprosessin avoimuuteen ja siihen, että standardeja kehitetään ja ne ovat saatavilla soveltamista ja käyttöä varten asetuksen (EU) N:o 1025/2012 ja WTO:n periaatteiden mukaisesti; panee merkille standardien soveltamisen kannalta olennaisia patentteja (SEP) koskevassa etenemissuunnitemassa esitetyn komission aikomuksen selventää oikeudenmukaisiin, kohtuullisiin ja syrjimättömiin ehtoihin (FRAND) ja standardien soveltamisen kannalta olennaisiin patentteihin liittyviä näkökohtia; kannustaa komissiota tutkimaan yhdessä eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden ja avoimen lähdekoodin yhteisöjen kanssa sopivia yhteistyömuotoja;

9.  painottaa, että eurooppalaisen standardointijärjestelmän on edistettävä eurooppalaista innovointia, parannettava unionin kilpailukykyä, vahvistettava sen asemaa kansainvälisessä kaupassa ja hyödytettävä kansalaisten hyvinvointia; pitää tärkeänä, että Eurooppa säilyttää keskeisen roolinsa kansainvälisessä standardointijärjestelmässä, ja korostaa, että on tärkeää edistää eurooppalaisten standardien merkitystä maailmanlaajuisesti käytäessä sopimusneuvotteluja kolmansien maiden kanssa; painottaa, että eurooppalainen standardointijärjestelmä voi hyötyä myös eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kolmansien maiden standardointiorganisaatioiden kanssa tekemistä kumppanuussopimuksista, ja toteaa, että asetuksen (EU) N:o 1025/2012 13 ja 14 artiklassa jo todetaan, että tieto- ja viestintätekniikan alan julkisiin hankintoihin osallistuu monia standardointiorganisaatioita; suosittelee, että eurooppalaiset standardointiorganisaatiot harkitsevat tiiviimpää yhteistyötä kolmansien maiden kansallisten standardointielinten, myös kumppanistandardointielinten kanssa, kun on mahdollisuuksia tiiviiseen yhteensovittamiseen; kannustaa komissiota, jäsenvaltioita ja eurooppalaisia standardointiorganisaatioita pyrkimään edelleen maailmanlaajuisten standardien luomiseen ja kiinnittämään samalla huomiota standardien alueelliseen kontekstiin ja merkitykseen osallistuessaan standardointityöhön;

10.  korostaa, että kansainvälinen yhteistyö standardoinnissa edistää avoimuutta, tehokkuutta ja johdonmukaisuutta ja luo kilpailulle suotuisan ympäristön teollisuudelle, ja toteaa, että hyvänä esimerkkinä tästä on tieto- ja viestintätekniikan alaa varten kehitetty Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission ajoneuvoja koskevien määräysten yhdenmukaistamista käsittelevä maailmanfoorumi (WP.29);

11.  tähdentää, että kansainvälisten organisaatioiden hyväksymien standardien kehittäminen ei tavallisesti kuulu asetuksen (EU) N:o 1025/2012 soveltamisalaan, ja suosittelee, että eurooppalaiset standardointiorganisaatiot hyväksyvät kyseiset standardit vasta sen jälkeen, kun ne on hyväksytty sisäisessä hyväksyntäprosessissa, johon kuuluu sidosryhmien, kuten liitteessä III tarkoitettujen organisaatioiden, edustus, etenkin kun on kyse yhdenmukaistetuista standardeista, joilla tuetaan unionin lainsäädännön toimeenpanoa;

12.  katsoo, että eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden olisi kaikissa oloissa kehitettävä osallistavia, kestäviä, turvallisia ja laadukkaita standardeja, jotka ovat kaikkien sidosryhmien saatavilla, joiden yhteydessä käsitellään oikeudenmukaisesti kaikkia sidosryhmiä, joiden ympäristövaikutukset on minimoitu ja joissa suojellaan asianmukaisesti henkilötietoja ja yksityisyyttä;

13.  pitää komission ja jäsenvaltioiden yhteistyötä unionin teollisuuden alan kanssa olennaisen tärkeänä pyrittäessä helpottamaan maailmanlaajuisten standardien hyväksymistä, sillä näin lyödään eurooppalainen leima 5G-teknologian määrittelyyn ja käyttöönottoon;

14.  pitää valitettavana, että kansallisten standardien erot esimerkiksi rahti- ja logistiikka‑aloilla ovat edelleen sisämarkkinoiden esteenä, ja kehottaa siksi komissiota ja eurooppalaisia standardointiorganisaatioita kehittämään asianmukaisia standardeja, joilla voidaan aina tarvittaessa yhdenmukaistaa ehtoja kansallisella tasolla, niin että sisämarkkinoiden mahdolliset esteet saadaan poistettua; korostaa tarvetta pyrkiä eri liikennemuotojen asianomaisten standardien yhdenmukaistamiseen;

15.  toteaa myös, että standardointi ehkäisee markkinoiden pirstaloitumista ja lisäksi se voi osaltaan vähentää huomattavasti kaikkien yritysten ja erityisesti pk-yritysten hallintorasitetta ja kuljetuskustannuksia (esimerkiksi sähköisten asiakirjojen avulla) ja helpottaa unionin lainsäädännön asianmukaista täytäntöönpanoa (esimerkiksi digitaalisten ajopiirtureiden ja sähköisten tietullijärjestelmien avulla);

16.  toteaa, että asetuksella (EU) N:o 1025/2012 on parannettu eurooppalaisen standardointijärjestelmän osallistavuutta, jotta pk-yritykset, kuluttajat, työntekijät ja ympäristöjärjestöt voivat osallistua aktiivisesti standardointiprosessiin, ja kehottaa jatkamaan samansuuntaisia toimia, jotta kaikki tahot ovat asianmukaisesti edustettuina ja voivat osallistua standardointijärjestelmään ja siten käyttää hyväkseen standardoinnin avulla saatavia hyötyjä; kehottaa komissiota, eurooppalaisia standardointiorganisaatioita ja kansallisia standardointielimiä määrittämään parhaita tapoja saavuttaakseen tämän tavoitteen ja vastatakseen osallistumisen lisäämistä koskeviin haasteisiin, kuten tiedon puutteeseen;

17.  on tyytyväinen ETSIn toimiin, joilla pyritään tarjoamaan helppo markkinoille pääsy eurooppalaisille pk-yrityksille, ja sen pitkän aikavälin strategiaan (2016–2021), jossa käsitellään erityisesti monialaista yhteistyötä;

18.  arvostaa sitä, että standardien saantinopeus on parantunut, ja muistuttaa, että on löydettävä sopiva tasapaino oikea-aikaisen kehittämisen tarpeen ja standardeja koskevan korkealaatuisuusvaatimuksen välillä;

19.  katsoo, että standardointiyhteisöjen parissa tällä hetkellä olemassa olevien parhaiden käytäntöjen lisäksi standardointijärjestelmän avoimuutta ja vastuullisuutta voidaan edistää edelleen lisäämällä yleistä tietoisuutta ehdotetuista standardeista, ottamalla mukaan kaikki keskeiset sidosryhmät asianmukaisesti ja hyvissä ajoin sekä parantamalla standardointipyyntöjen laatua;

20.  kehottaa komissiota lisäksi kiinnittämään huomiota ehdokasvaltioiden pyrkimyksiin yhdenmukaistaa standardejaan unionin standardien kanssa olemassa olevien pullonkaulojen minimoimiseksi ja kehottaa komissiota avustamaan ehdokasvaltioita näissä pyrkimyksissä;

Tieto- ja viestintätekniikan standardit

21.  pitää myönteisenä tieto- ja viestintätekniikan standardointiprioriteetteja koskevaa tiedonantoa, jossa esitetään tieto- ja viestintätekniikan standardointiin sovellettava strateginen lähestymistapa, mutta kehottaa komissiota määrittämään selkeästi kyseisen tiedonannon, tieto- ja viestintätekniikan toimintasuunnitelman, 2000-luvulle soveltuvia standardeja koskevan paketin ja vuotuisen työohjelman yhteneväisyydet;

22.  toteaa, että teknologioiden viimeaikainen lähentyminen sekä yhteiskunnan, yritysten ja julkisten palvelujen digitalisaatio hämärtävät yleisen standardoinnin ja tieto- ja viestintätekniikan standardoinnin perinteistä eroa; katsoo, että eurooppalaisen tieto- ja viestintätekniikan standardoinnin pitäisi olla osa Euroopan digitaalistrategiaa, jotta voidaan saavuttaa mittakaavaetuja ja määrärahasäästöjä, parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä ja innovointia ja parantaa esineiden ja palvelujen monialaista ja rajat ylittävää yhteentoimivuutta määrittämällä entistä nopeammin sekä avoimesti ja kilpailukykyisesti vapaaehtoiset standardit, joita pk-yritysten on helppo noudattaa;

23.  korostaa tarvetta lisätä yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikan standardointiyhteisössä, erityisesti eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden välillä, ja kehottaa niitä laatimaan yhteisen vuotuisen työohjelman, jossa määritellään yhteisen edun mukaiset monialaiset alueet;

24.  korostaa, että avoimet, vapaaehtoiset, osallistavat ja yhteisymmärrykseen pyrkivät standardointiprosessit ovat olleet tehokkaita innovoinnin, yhteenliitettävyyden ja teknologioiden hyödyntämisen käynnistäjiä, ja muistuttaa, että on myös tärkeää varmistaa asianmukaiset investoinnit huipputeknologiaan ja niitä koskeva asiantuntemus ja kehitystyö sekä tukea pk-yrityksiä;

25.  pyytää, että komissio vaatisi eurooppalaisia standardointiorganisaatioita edistämään osaltaan laadukkaita, yhteentoimivia ja avoimia standardeja hajanaisuuden torjumiseksi ja standardien laajamittaisen hyväksymisen edistämiseksi ja ottamaan huomioon olemassa olevan toimintaympäristön ja erilaiset liiketoimintamallit, joilla tuetaan digitaalisten teknologioiden kehitystä, sillä siten voidaan edistää tieto- ja viestintätekniikan arvoketjujen sosiaalista, taloudellista ja ekologista kestävyyttä ja vahvistaa sitoutuminen yleisen edun mukaiseen yksityisyyden ja tietosuojan varmistamiseen;

26.  painottaa, että tieto- ja viestintätekniikan alan standardointipolitiikka on ehdottomasti sopeutettava markkinoiden ja toimintatapojen muutoksiin, sillä siten voidaan saavuttaa tärkeitä yhteentoimivuutta edellyttäviä unionin tason toiminnan tavoitteita, joita ovat esimerkiksi esteettömyys, turvallisuus, sähköinen liiketoiminta, sähköinen viranomaisasiointi, sähköiset terveyspalvelut ja liikenne; suosittelee, että komissio ja eurooppalaiset standardointiorganisaatiot asettavat etusijalle 5G-alan sekä pilvipalveluiden, esineiden internetin, datan ja tietoverkkoturvallisuuden alan standardit sekä vertikaalisten alojen (esimerkiksi tuettu ja automatisoitu ajaminen ja älykkäät liikennejärjestelmät, älykkäät kaupungit, älykäs energia, kehittynyt valmistus ja älykkäät elinympäristöt) standardit;

27.  painottaa tarvetta luoda avoin ja yhteentoimiva tieto- ja viestintätekniikan toimintaympäristö, joka perustuu tieto- ja viestintätekniikan viiteen painopistestandardiin, ja kannustaa kilpailemaan arvonmuodostuksessa, johon perustuen innovaatiot voivat kukoistaa; katsoo, että

   5G-standardeilla olisi mahdollistettava todellinen sukupolven muutos suorituskykyä, luotettavuutta ja viivettä ajatellen ja mahdollistettava se, että 5G:n avulla voidaan selviytyä odotetusta liikenteen kasvusta ja sille rakennettavien palvelujen erilaisista vaatimuksista;
   tietoverkkoturvallisuuden standardeilla olisi mahdollistettava sisäänrakennetun turvallisuuden periaate ja niiden olisi noudatettava sisäänrakennetun yksityisyyden suojan periaatteita, tuettava verkkojen kestävyyttä ja riskien hallintaa sekä selviydyttävä kaikkeen tieto- ja viestintätekniikan kehitykseen kohdistuvien kyberuhkien nopeasta lisääntymisestä;
   pilvipalvelustandardien olisi lähennyttävä toisiaan, jotta mahdollistetaan pilvipalvelujen kaikkien osien yhteentoimivuus ja siten siirrettävyys;
   datastandardeilla olisi tuettava monialaista tietojen liikkuvuutta ja saavutettava siten parempi datan ja metadatan yhteentoimivuus, niin sanottu semantifikaatio mukaan luettuna, ja myötävaikutettava massadatan referenssiarkkitehtuurin kehitykseen;
   esineiden internetiä koskevilla standardeilla olisi puututtava nykyiseen hajanaisuuteen ilman, että haitataan innovointia hyvin nopeasti kehittyvällä alalla;

28.  toteaa, että tehokkaat 5G-viestintäverkot ovat riippuvaisia yhteisistä standardeista, joilla varmistetaan yhteentoimivuus ja turvallisuus, mutta muistuttaa, että erittäin suurikapasiteettisen verkon kehittäminen muodostaa pohjan luotettavalle 5G-verkolle;

29.  toteaa, että datavetoisen talouden menestys on riippuvainen laajemmasta tieto- ja viestintätekniikan toimintaympäristöstä, johon kuuluvat myös korkeasti koulutetut asiantuntijat ja pätevät ihmiset, jotta voidaan poistaa digitaalinen kahtiajako ja digitaalinen syrjäytyminen;

30.  kehottaa komissiota kokoamaan tilastoja, jotta digitalisoinnin ja tieto- ja viestintätekniikoiden vaikutusta liikenteeseen ja matkailuun voidaan arvioida paremmin;

31.  on tietoinen tieto- ja viestintätekniikan standardeja käsittelevien foorumien, ryhmien, kokousten ja kanavien määrän kasvusta; kehottaa komissiota järkeistämään standardointia käsittelevien foorumien ja koordinointivälineiden määrää ja ottamaan standardointiorganisaatiot mukaan uusiin aloitteisiin sidosryhmille koituvien ponnistusten päällekkäisyyksien välttämiseksi; kehottaa komissiota koordinoimaan paremmin tieto- ja viestintätekniikan standardeja ja standardoinnin prioriteetteja eri organisaatioiden kesken ja kehottaa sitä tiedottamaan sidosryhmille nopeasti tieto- ja viestintätekniikan standardeja koskevissa käynnissä olevissa aloitteissa saavutetusta vaiheesta;

32.  huomauttaa, että digitalisointi etenee nopeasti ja että se on tärkeä talouden veturi; korostaa vertikaalisten tuotannonalojen tehokkaan digitalisoinnin tärkeyttä pk-yritysten ja ennen kaikkea kuluttajien kannalta niin eurooppalaisella, kansallisella, alueellisella kuin paikallisellakin tasolla ja korostaa tarvetta esittää niiden näkökannat asianmukaisesti kansainvälisessä tieto- ja viestintätekniikan standardoinnissa;

33.  kannattaa komission aikomusta tutkia sellaisia aloitteita kuin esineiden internetin merkintä- ja sertifiointijärjestelmä, koska niillä voidaan edistää luottamusta yksityisyyden suojaan ja esineiden internetin laitteen kattavaan turvallisuuteen laatimalla vertailukelpoisia luokituksia mahdollisista esineiden internetin laitteen tai palvelun toimintaan tai käyttöön liittyvistä riskeistä; katsoo, että näitä olisi kehitettävä tarvittaessa ja silloin, kun esineiden internetin laitteilla voi olla vaikutusta asiaan liittyvään infrastruktuuriin, verkko- ja tietoturvadirektiivissä esitettyjen vaatimusten perusteella ja käyttäen näitä vaatimuksia perustana määriteltäessä turvallisuusvaatimuksia; toteaa, että kaikki tällaiset merkinnät on mukautettava tuleviin teknologian muutoksiin ja niissä on tapauksen mukaan otettava huomioon maailmanlaajuiset standardit;

34.  kehottaa komissiota ottamaan johtoaseman eri alojen ja kielialueiden välisten standardien edistämisessä sekä yksityisyyttä suojelevien, luotettavien ja turvallisten palvelujen edistämisessä;

35.  kannattaa tätä varten sellaisten erityisten ja mitattavissa olevien vähimmäisvaatimusten määrittelyä, joissa otetaan huomioon esineiden internetin laitteiden tai palveluiden pitkäaikainen kestävyys ja luotettavuus sekä alan standardien mukainen laitteistoturvallisuus ja kestävyysstandardit; katsoo, että tällaisen luettelon olisi katettava esimerkiksi päivitysten saataville tarjoamista koskeva sitoumus vähimmäisajaksi hankinnan jälkeen ja valmistajan tai tarjoajan sitoumus siitä, että se tarjoaa tietyn ajan kuluessa päivityksen haavoittuvuuden havaitsemisen ja ilmoittamisen jälkeen; katsoo, että tätä varten komission olisi arvioitava alan itsesääntelyn mahdollisuudet ottaen huomioon nopeuden, jolla standardeja ja teknologioita kehitetään tieto- ja viestintätekniikan alalla, ja erilaiset kehitys- ja liiketoimintamallit, mukaan lukien avoimen lähdekoodin toimintamalli, aloittelevat yritykset ja pk-yritykset;

36.  panee merkille liikennealan tietoverkkoturvallisuutta koskevat huolet ja uhkien erityispiirteet; kehottaa komissiota käsittelemään kyseisiä erityispiirteitä hyväksyessään tietoverkkoturvallisuusstandardeja koskevat suosituksensa, jotka on määrä antaa vuoden 2017 loppuun mennessä, liikennealan tietoverkkoturvallisuutta koskevan kokonaisvaltaisen strategian ensimmäisenä vaiheena;

37.  toteaa, että tieto- ja viestintätekniikan standardointi hyödyttää liikenteeseen ja matkailuun liittyvien palvelujen ja multimodaalisten liikenneratkaisujen kehittämistä; kehottaa komissiota yhteistyössä eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kanssa kiinnittämään enemmän huomiota tähän kehittämiseen pannessaan täytäntöön tieto- ja viestintätekniikan standardointia koskevaa ensisijaista toimintasuunnitelmaansa ja selvittämään erityisesti standardoinnin mahdollisuuksia matkailualan teknisten muutosten ja uusien liiketoimintamallien tukemisessa; kehottaa komissiota ryhtymään pikaisiin toimiin edistääkseen integroitujen älykkäiden lipunmyynti- ja tietopalvelujen ja uusien liikkuvuuskäsitteiden, kuten liikkuvuus palveluna, kehittämistä;

38.  toteaa, että internetin, verkkopankkipalveluiden, sosiaalisten verkostojen ja sähköisten terveyspalvelualoitteiden käytön kasvaessa turvallisuutta ja yksityisyyttä koskevat huolenaiheet lisääntyvät ja että tieto- ja viestintätekniikan standardeissa on otettava huomioon yksityishenkilöiden suojaamisen periaatteet henkilötietojen käsittelyn ja tällaisten tietojen vapaan liikkuvuuden osalta;

39.  kehottaa komissiota sisällyttämään tuotannon digitaalisen integroinnin tieto- ja viestintätekniikan standardointiprioriteetiksi ja haluaa edistää yhteyskäytäntöihin ja tuotantolaitteiden digitaalista integrointia koskeviin tietomuotoihin liittyvien avointen standardien kehitystä koneiden ja laitteiden välisen täydellisen yhteentoimivuuden varmistamiseksi;

40.  panee merkille huolenaiheet, jotka liittyvät tieto- ja viestintätekniikkaan ja SEP‑patentteihin ja toteaa, että vankalla, oikeudenmukaisella ja kohtuullisella teollis- ja tekijänoikeuspolitiikalla voidaan kannustaa investointeja ja innovointia ja helpottaa digitaalisten sisämarkkinoiden toteutumista ja uusien teknologioiden käyttöönottoa, erityisesti 5G-teknologian ja esineiden internetin laitteiden osalta, sillä niissä tukeudutaan voimakkaasti standardointiin; pitää tärkeänä, että säilytetään SEP‑patenteille tasapainoinen standardointikehys ja tehokkaat lisensointikäytännöt, jotka perustuvat FRAND-käytäntöihin, ja puututaan sekä SEP-patenttien käyttöluvan antajien että haltijoiden oikeutettuun huolestumiseen ja varmistetaan, että standardointiprosessin avulla luodaan tasavertaiset toimintaedellytykset, joissa kaikenkokoiset yritykset, myös pk-yritykset, voivat tehdä yhteistyötä kaikkia hyödyttävällä tavalla; kannattaa komission pyrkimyksiä varmistaa, että erityyppisten lisensointiratkaisujen ja liiketoimintamallien avulla saavutetaan digitaalisten osa‑alueiden yhteentoimivuus;

41.  kehottaa komissiota tekemään viipymättä selkoa FRAND-periaatteisiin perustuvan oikeudenmukaisen, tehokkaan ja toteuttamiskelpoisen lisensointimenetelmän keskeisistä elementeistä ottaen huomioon sekä standardeja koskevien oikeuksien haltijoiden että käyttäjien edut, joihin kuuluvat SEP-patentit, investoinneista saatava oikeudenmukainen tuotto sekä kestävässä ja avoimessa standardointiprosessissa kehitettyjen teknologioiden laaja saatavuus; kehottaa komissiota panemaan merkille unionin tuomioistuimen asiassa C-170/13 (Huawei v. ZTE) antaman päätöksen, jossa on saatu aikaan tasapaino SEP-patenttien haltijoiden ja standardien käyttäjien välillä patenttiloukkauksien välttämiseksi ja tehokkaan riitojenratkaisun varmistamiseksi; kehottaa komissiota myös parantamaan patentin laajuutta koskevien tietojen määritelmää ja puuttumaan kysymyksiin, jotka liittyvät pk-yritysten ja suurten yritysten väliseen tiedon asymmetriaan, lisäämään SEP-patentteja koskevien ilmoitusten avoimuutta ja parantamaan kyseisten patenttien tuotteisiin soveltamista koskevien tietojen laatua; katsoo, että kaikkien SEP-patenttien kehittäjille maksettavien korvausten on perustuttava oikeudenmukaisiin, oikeasuhteisiin ja syrjimättömiin ehtoihin ja avoimiin, kohtuullisiin, ennustettaviin ja kestäviin tekijänoikeuspalkkioihin, elleivät kehittäjät päätä asettaa standardia käyttöön ilman taloudellista korvausta; toteaa kuitenkin, että on olemassa erilaisia liiketoimintamalleja, kuten lisensointi ilman tekijänoikeuspalkkiota ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttö, joten lainsäädännössä ja keskusteluissa olisi edelleen otettava huomioon kaikkien mallien käyttö, myös kaikkien markkinasektoreiden ja teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksiin perustuvien mallien käyttö;

42.  toteaa, että on tarpeen luoda näyttöön perustuva lähestymistapa lupamenettelyn seurantaa ja edelleen kehittämistä varten lisäarvoa ja työpaikkoja luovan dynaamisen toimintaympäristön varmistamiseksi;

43.  kehottaa komissiota julkaisemaan puolivuosittain kertomuksen, jossa esitetään todetut tapaukset, joissa on kyse a) SEP-patenttien luvattomasta käytöstä (eli rikkomuksesta), joka on kestänyt vähintään 18 kuukautta, ja b) standardien saatavuutta koskevista kysymyksistä, jotka johtuvat FRAND-sitoumusten järjestelmällisestä noudattamatta jättämisestä;

44.  kehottaa komissiota saattamaan keskustelut tieteen pilvipalvelun tiedostetusta tarpeesta päätökseen ja ryhtymään välittömästi yhdessä jäsenvaltioiden kanssa eurooppalaisia avoimia tieteen pilvipalveluja koskeviin toimiin, joilla olisi integroitava saumattomasti nykyiset verkot, data ja suurtehoiset tietotekniikkajärjestelmät ja sähköistä infrastruktuuria koskevat palvelut tieteen eri aloilla järjestelmäksi, jossa toimintapolitiikka ja tieto- ja viestintätekniikan standardit ovat yhteisiä;

Eurooppalaiset standardit 2000-luvulle

45.  pitää komission 2000-luvulle soveltuvia standardeja koskevaa pakettia myönteisenä ja katsoo, että standardointijärjestelmästä olisi tehtävä nykyistä avoimempi ja osallistavampi, jotta kansalaisten, kuluttajien ja pk-yritysten huolenaiheet voidaan ottaa huomioon täysipainoisesti;

46.  pitää valitettavana, että parlamenttia ei kuultu ennen paketin hyväksymistä, ja kehottaa unionin toimielimiä yhdistämään eri aloitteet yhdeksi strategiseksi ja kokonaisvaltaiseksi työohjelmaksi, jotta ei synny päällekkäistä toimintaa ja politiikkaa; korostaa, että parlamentin asiaa käsittelevällä valiokunnalla voi olla tärkeä rooli komission toimeksiantoon perustuvien yhdenmukaisten standardien julkisessa valvonnassa;

47.  kehottaa tehostamaan unionin vuotuista työohjelmaa ja parantamaan sen johdonmukaisuutta ja tarkkuutta;

48.  tähdentää, että seuraavassa unionin vuotuisessa työohjelmassa on paneuduttava erityisesti toimiin, joilla parannetaan tieto- ja viestintätekniikan ja muiden alojen standardijärjestelmien välistä koordinointia, tuetaan eri kansallisten standardointielinten sääntöjen kehittämistä ja edistetään eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden osallistavuutta kiinnittämällä enemmän huomiota 5 artiklassa lueteltujen sidosryhmien rooliin;

49.  korostaa toimielinten välisen vuoropuhelun merkitystä unionin vuotuista työohjelmaa valmisteltaessa ja kannustaa toimenpiteisiin, joilla kaikki asianomaiset sidosryhmät otetaan ennen vuotuisen työohjelman hyväksymistä mukaan vuotuiseen standardointifoorumiin keskustelemaan uusista aloista sekä standardointiprosessissa ilmenneistä haasteista ja tarvittavista parannuksista;

50.  kannustaa jäsenvaltioita investoimaan kansallisiin standardointistrategioihin, jotka myös hyödyttävät ja tukevat julkista sektoria, standardointielimiä, yhteiskunnan sidosryhmiä, pk-yrityksiä ja tiedemaailmaa yksittäisten standardointitoimintasuunnitelmien kehittämisessä ja toimeenpanossa kansallisella tasolla;

51.  pitää standardointia koskevaa yhteistä aloitetta myönteisenä ja suosittelee, että parlamentti kutsutaan osallistumaan aloitteeseen ja edistämään sitä, ja korostaa, että kaikkien sidosryhmien, myös unionin toimielinten, on noudatettava tällaisten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien sääntöjä; kehottaa komissiota ottamaan johtavan aseman standardointia koskevan yhteisen aloitteen keskeisten toimien ja suositusten toimeenpanossa ja raportoimaan parlamentille toteutuneesta edistyksestä vuoden 2017 loppuun mennessä;

52.  pitää myönteisenä, että standardointia koskevan yhteisen aloitteen yhteydessä on sitouduttu tutkimukseen, joka koskee taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia, mukaan lukien tiedot standardien ja niiden käytön toimintaperiaatteista, riskeistä ja tuloksista elämänlaadun sekä sosiaalisten ja työntekijöitä koskevien näkökohtien osalta; kehottaa komissiota käyttämään tutkimuksen perustana määrällisiä ja laadullisia tietoja ja analysoimaan sekä standardointiprosessin liiketoimintamalleja että erilaisia rahoitusmalleja, mukaan lukien mahdollisuudet ja haasteet, jotta yhdenmukaistetut standardit olisivat saatavilla helposti;

53.  korostaa, että standardointi tunnustetaan entistä enemmän tärkeäksi tutkimuksen ja kehityksen edistäjäksi, että sillä on tärkeä osa tutkimuksen ja markkinoiden välisen kuilun kaventamisessa ja sillä edistetään tutkimustulosten levittämistä ja hyödyntämistä ja luodaan pohjaa uusille innovaatioille;

54.  kehottaa komissiota hyväksymään politiikkatoimia, joilla poistetaan ylimitoitetut esteet innovatiivisilta aloilta, ja kannustamaan investointia tutkimukseen ja kehitykseen sekä unionin standardointitoimintaan; toteaa, että vertikaalisten tuotannonalojen olisi laadittava omat standardointia koskevat etenemissuunnitelmansa, jotka perustuvat teollisuuden prosesseihin ja joista – jos tahto luoda yhteiset standardit on vahva – voisi tulla maailmanlaajuisia standardeja; katsoo, että unionin standardointielinten olisi omaksuttava erityinen rooli tässä prosessissa;

55.  kehottaa standardointia koskevan yhteisen aloitteen osapuolia varmistamaan, että tutkimus ja innovointi mukautetaan paremmin standardien laadinnan prioriteetteihin;

56.  katsoo, että avoimet tiedot ja luvat ovat parhaat välineet innovoinnin ja teknologian kehittämisen vauhdittamiseksi; kehottaa unionin rahoitusta saavia tutkimuslaitoksia käyttämään avoimia patentteja ja lisenssejä, jotta niillä olisi entistä suurempi rooli standardien laadinnassa;

57.  tukee toimia, joilla pyritään parantamaan standardointi- ja tutkimusyhteisöjen välistä synergiaa ja tutkimushankkeiden aikaisessa vaiheessa tapahtuvan standardien edistämisen synergiaa; kehottaa kansallisia standardointielimiä edistämään standardointia tutkijoiden ja innovointiyhteisön parissa, myös asiaan kuuluvissa valtion organisaatiossa ja rahoituselimissä, ja suosittelee, että Horisontti 2020 -ohjelman puitteissa laaditaan erityinen standardointia koskeva luku;

58.  pyytää, että komissio kannustaa eurooppalaisia standardointiorganisaatioita varmistamaan, että markkinoiden kannalta relevantit palvelualan standardit vastaavat talouden kasvavaa palvelullistamista ja että niitä kehitettäessä pyritään varmistamaan palvelujen turvallisuus ja laatu ja asettamaan etusijalle alat, joilla kuluttajilla on ilmennyt eniten haittoja, loukkaamatta voimassa olevia kansallisia sääntelyvaatimuksia ja etenkään työvoimalainsäädäntöä sekä työehtosopimuksia ja työehtosopimusneuvotteluja koskevia määräyksiä; myöntää lisäksi, että palvelualan standardeilla vastataan usein kansallisiin erityispiirteisiin ja että niiden kehittäminen kytkeytyy markkinoiden tarpeisiin, kuluttajien etuihin ja yleiseen etuun; painottaa, että eurooppalaisten standardien kehittämisellä olisi edistettävä palveluiden sisämarkkinoiden toimintaa, lisättävä avoimuutta, laatua ja kilpailukykyä ja tuettava kilpailua, innovointia ja kuluttajansuojaa;

59.  toteaa, että eurooppalaiseen standardointiprosessiin on sisällytettävä standardeja, joilla parannetaan ikääntyneiden ja vammaisten mahdollisuuksia osallistua liikenteeseen ja käyttää liikennepalveluja esteettömästi;

60.  katsoo, että nykyaikainen nopeasti muuttuva maailma tulee teknisesti yhä monimutkaisemmaksi, minkä vuoksi eritelmien käsittelemiseksi syntyy yhä useampia standardeja ja foorumeita, joita ei ole tunnustettu asetuksen (EU) N:o 1025/2012 mukaisesti, ja että pk-yritysten ja mikroyritysten osallistumiselle on nyt enemmän kysyntää; korostaa, että tarvitaan tukitoimia, joilla parannetaan pk-yritysten mahdollisuuksia kehittää ja käyttää standardeja;

61.  korostaa foorumeiden ja tietokantojen yhdistämisen merkitystä Euroopan tasolla, koska siten mahdollistetaan verkkojen ja järjestelmien parempi yhteentoimivuus;

62.  katsoo, että tieto- ja viestintätekniikan standardointiin kuuluu tuotevaatimusten asettamisen lisäksi myös innovatiivisten teknologioiden kehittäminen;

63.  korostaa, että yhtenäiset (tekniset) säännöt auttavat vähentämään kehittämisen, tuotannon ja sertifioinnin kustannuksia ja välttämään päällekkäisyyksiä;

64.  painottaa Euroopan väestön ikääntymisen edellyttävän, että ikääntyneiden ihmisten ja vammaisten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien yhteiskunnan jäsenten tarpeet otetaan järjestelmällisesti huomioon kehitettäessä standardeja ja että standardit ovat sopiva väline aktiivisen ja terveen yhteiskunnan luomiseen Euroopassa ja ihmisille tarjottavien tuotteiden ja palveluiden saavutettavuuden parantamiseen;

65.  huomauttaa, että liikenne- ja matkailualan innovointi tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ja sillä on myönteinen vaikutus yhteiskuntaan ja unionin yrityksiin, erityisesti pk‑yrityksiin ja aloitteleviin yrityksiin, ja muistuttaa, että on kehitettävä uusia standardeja soveltamalla mahdollisuuksien mukaan monialaista lähestymistapaa ja pidettävä yllä standardointia, jotta varmistetaan digitalisointia koskevien unionin aloitteiden, kuten yhteistoiminnallisten älykkäiden liikennejärjestelmien (C-ITS), asianmukainen täytäntöönpano sekä unionin satelliittinavigointijärjestelmiin (Galileo ja EGNOS) liittyvien liikennesovellusten kehittäminen;

Eurooppalaiset standardointiorganisaatiot

66.  pitää eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden roolia myönteisenä mutta kannustaa tekemään uusia aloitteita niiden avoimuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi ja suosittelee, että Euroopan edut otetaan niiden toiminnan ohjenuoraksi;

67.  pitää kansallisen delegoinnin periaatetta olennaisena eurooppalaisessa järjestelmässä mutta varoittaa, että kansallisen tason resursseissa, teknisessä asiantuntemuksessa ja sidosryhmien osallistumisessa on eroja, ja suosittelee kansallisen delegoinnin täydentämistä;

68.  ymmärtää standardien hyvin ajoitetun toimittamisen merkityksen sekä Euroopan unionin virallisessa lehdessä annettujen viitteiden merkityksen yhdenmukaistettujen standardien tapauksessa; panee merkille, että Euroopan unionin virallisessa lehdessä lainataan yhä harvemmin viitestandardeja, ja kehottaa komissiota tutkimaan syitä tähän ja paneutumaan niihin ja poistamaan tarpeettomat esteet; suosittelee tässä yhteydessä, että komission asiantuntijat ja uuden lähestymistavan konsultit osallistuvat entistä tiiviimmin standardointiprosessiin, ja kehottaa komissiota laatimaan eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kanssa standardoinnin arvioinnin ohjeet, jotka auttavat komission eri osastoja, eurooppalaisia standardointiorganisaatioita ja uuden lähestymistavan konsultteja arvioimaan standardeja johdonmukaisesti;

69.  toteaa jälleen kerran, että avoimet ja saavutettavissa olevat muutoksenhakumekanismit lisäävät luottamusta eurooppalaisiin standardointiorganisaatioihin ja standardien laatimisprosesseihin;

70.  kannustaa käyttämään standardointiprosessien saavutettavuuden ja avoimuuden parantamiseksi uusia tieto- ja viestintäteknologioita, jollainen on esimerkiksi CEN:n ja Cenelecin sähköisen oppimisen väline pk-yrityksille; katsoo, että digitaalisten välineiden käyttö voi helpottaa sidosryhmien osallistumista standardien kehittämiseen ja antaa tietoa tulevasta, käynnissä olevasta ja valmistuneesta standardointityöstä;

Strategiset suositukset

71.  kehottaa komissiota tehostamaan vuotuisen standardointifoorumin avulla unionin toimielinten, eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden, kansallisten standardointielinten ja kaikkien asianomaisten sidosryhmien synergiaa ja koordinaatiota ottaen samalla huomioon myös standardien kansainvälisen kehyksen; ottaa huomioon, että suurin osa standardeista kehitetään vapaaehtoisesti vastauksena markkinoiden ja kuluttajien tarpeisiin, ja tukee tätä;

72.  edellyttää, että asetusta (EU) N:o 1025/2012 sovelletaan tiukasti liitteessä III tarkoitettujen organisaatioiden tunnustamiseen sekä asetuksen 24 artiklassa tarkoitettujen kertomusten julkaisemiseen;

73.  kehottaa komissiota yhdenmukaistamaan täysin liitteessä III tarkoitettuja organisaatioita koskevat edellytykset ja poistamaan tosiasialliset esteet niiden tehokkaalle osallistumiselle standardointiin;

74.  suosittelee, että liitteessä III tarkoitettujen organisaatioiden jäsenen asemaa ja velvollisuuksia, kuten niiden muutoksenhakuoikeutta, neuvoa-antavaa tehtävää, oikeutta antaa lausunto ennen standardin hyväksymistä ja pääsyä teknisiin komiteoihin ja työryhmiin, tarkastellaan uudelleen eurooppalaisissa standardointiorganisaatioissa, jotta voidaan arvioida, täyttävätkö ne asetuksen (EU) N:o 1025/2012 vaatimukset;

75.  kehottaa eurooppalaisia standardointiorganisaatioita varmistamaan, että Wienissä tehty ISO-CEN-sopimus ja Frankfurtissa tehty IEC‒Cenelec-sopimus eivät estä liitteessä III tarkoitettujen organisaatioiden tai kansallisten standardointielinten osallistumista standardointiprosessiin tai vaaranna sitä;

76.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään tarvittavaa infrastruktuuria sekä helpottamaan sen rahoitusta ja kiirehtimään sen käyttöönottoa muun muassa nykyaikaistamis-, muutos- ja jälleenasennustoimin eurooppalaisiin standardeihin perustuvien uusien teknologioiden käyttöön ottamiseksi markkinoilla (esimerkiksi vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuuri) turvallisuus-, terveys- ja ympäristövaatimusten mukaisesti; korostaa, että infrastruktuuri on pitkän aikavälin investointi ja sen standardoinnilla olisi siksi varmistettava mahdollisimman suuri yhteentoimivuus ja mahdollistettava tuleva tekninen kehitys ja sen soveltaminen;

77.  pyytää komissiota tekemään yhteistyötä eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden ja kansallisten standardointielinten kanssa ja edistämään helppokäyttöisiä standardeja koskevia yhteyspisteitä, jotka voivat auttaa standardien käyttäjiä ja antaa niille tietoja saatavilla olevista standardeista ja niiden yleisistä eritelmistä, auttaa löytämään tarpeita parhaiten vastaavat standardit sekä antaa ohjausta standardien käytöstä; suosittelee lisäksi kansallisen ja unionin tason tiedotus- ja koulutuskampanjoita, joilla edistetään standardien asemaa, ja kannustaa jäsenvaltioita sisällyttämään kansallisiin opetusjärjestelmiin asiaankuuluvia ammatillisen koulutuksen kursseja standardeista;

78.  pyytää komissiota kehittämään teknologian seurantatoimia, jotta voidaan määrittää sellaiset tieto- ja viestintätekniikan kehityskulut, joille voisi olla hyötyä standardoinnista, ja kehottaa edistämään markkinoille saattamisen sekä tieto- ja viestintätekniikan toiminnan kannalta välttämättömän tiedon kulkua ja sen avoimuutta; kehottaa lisäksi edistämään internetistä helposti saatavia ja selkeitä arviointivälineitä;

79.  suosittelee, että kansallisten standardointielinten on tutkittava, onko standardit mahdollista antaa saataville sellaisessa laajuudessa, että standardin käyttäjä voi arvioida standardin merkityksellisyyden; suosittelee painokkaasti, että kansalliset standardointielimet ja eurooppalaiset standardointiorganisaatiot ottavat standardien maksuja määrittäessään huomioon pk-yritysten ja standardeja muuhun kuin kaupalliseen käyttöön käyttävien sidosryhmien tarpeet;

80.  kehottaa komissiota laatimaan eurooppalaisen rekisterin, jossa luetellaan olemassa olevat eurooppalaiset standardit unionin kaikilla virallisilla kielillä ja annetaan myös tiedot eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden käynnissä olevasta standardointityöstä, olemassa olevista standardointitoimeksiannoista, edistymisestä ja virallisia vastalauseita koskevista päätöksistä;

81.  kehottaa komissiota seuraamaan tieto- ja viestintätekniikan kansainvälisen standardoinnin kehittymistä ja tarvittaessa tukemaan johtoasemissa olevien eurooppalaisten sidosryhmien osallistumista kansainvälisiin standardointielimiin ja strategisesti merkittäviin standardointihankkeisiin ja koordinoimaan sitä, jotta voidaan edistää eurooppalaista sääntelymallia ja Euroopan etuja; kannustaa käyttämään tieto- ja viestintätekniikan standardoinnin sidosryhmäfoorumia eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden ja tieto- ja viestintätekniikan kansainvälisten standardointielinten kokoamiseksi yhteen;

82.  kannustaa unionia ottamaan teollisuuden digitalisoinnissa käyttöön Teollisuus 4.0:n referenssiarkkitehtuurin mallin (RAMI);

83.  kehottaa jäsenvaltioita käyttämään julkisissa hankintamenettelyissä eurooppalaisia tieto- ja viestintätekniikan standardeja julkisten palvelujen laadun parantamiseksi ja innovatiivisten teknologioiden edistämiseksi; painottaa kuitenkin, että standardien käytöstä ei pidä aiheutua ylimääräisiä esteitä varsinkaan pienille yrityksille, jotka haluavat osallistua julkisiin hankintamenettelyihin;

84.  kehottaa unionin toimielimiä, kansallisia hallituksia ja eurooppalaisia standardointiorganisaatioita kehittämään poliittisille päättäjille koulutusohjeita, jotta voidaan auttaa näitä ratkaisemaan eri yksiköiden ja toimielinten erilaisista työskentelymenetelmistä kumpuavat epäyhtenäisyydet ja luoda standardointikulttuuria sekä käsitys siitä, miten standardointiprosessit toimivat ja milloin niitä voidaan käyttää;

o
o   o

85.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EUVL C 70 E, 8.3.2012, s. 56.
(2)https://ec.europa.eu/info/european-commissions-open-source-strategy_en


Katettuja joukkolainoja koskevan Euroopan laajuisen kehyksen luominen
PDF 189kWORD 49k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 katettuja joukkolainoja koskevan Euroopan laajuisen kehyksen luomisesta (2017/2005(INI))
P8_TA(2017)0279A8-0235/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon katettuja joukkolainoja koskevien kehysten yhdenmukaistamista EU:ssa koskevista suosituksista 20. joulukuuta 2016 annetun Euroopan pankkiviranomaisen (EPV) raportin ”Covered Bonds: recommendations on harmonisation of covered bond frameworks in the EU” (EBA-Op-2016-23),

–  ottaa huomioon 30. syyskuuta 2015 annetun komission kuulemisasiakirjan katetuista joukkolainoista Euroopan unionissa ja päiväämättömän komission asiakirjan ”Summary of contributions to the public consultation on ’Covered Bonds’”,

–  ottaa huomioon 20. lokakuuta 2015 annetun komission kertomuksen asetuksen (EU) N:o 575/2013 503 artiklassa säädettyihin katettuihin joukkolainoihin liittyvistä pääomavaatimuksista (COM(2015)0509),

–  ottaa huomioon 1. heinäkuuta 2014 annetun EPV:n kannanoton katettujen joukkolainojen etuoikeutetusta pääomakohtelusta (EBA/Op/2014/04),

–  ottaa huomioon EU:n katettujen joukkolainojen kehyksistä ja pääomakohtelusta 1. heinäkuuta 2014 annetun EPV:n raportin, joka annettiin vastauksena komission joulukuussa 2013 asetuksen (EU) N:o 575/2013 503 artiklasta ja joulukuussa 2012 annetusta luottolaitosten rahoittamista koskevasta EJRK:n suosituksesta E (EJRK/12/2) esittämään neuvontapyyntöön,

–  ottaa huomioon siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 2009/65/EY muuttamisesta säilytystoimintojen, palkka- ja palkkiopolitiikan sekä seuraamusten osalta 23. heinäkuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/91/EU(1) (jäljempänä ”yhteissijoitusyritysdirektiivi”) ja erityisesti sen 52 artiklan 4 kohdan,

–  ottaa huomioon luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013(2) (jäljempänä ”vakavaraisuusasetus”) ja erityisesti sen 129 artiklan,

–  ottaa huomioon luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU(3) ja erityisesti 44 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 täydentämisestä määritysvelvollisuutta koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla 6. elokuuta 2015 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2205 1 artiklan 2 kohdan(4),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 täydentämisestä määritysvelvollisuutta koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla 10. kesäkuuta 2016 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1178 1 artiklan 2 kohdan(5),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä luottolaitosten maksuvalmiusvaatimuksen osalta 10. lokakuuta 2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/61(6) (jäljempänä ”maksuvalmiusvaatimuksesta annettu delegoitu säädös”),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0235/2017),

A.  ottaa huomioon, että katetut joukkolainat ovat välineitä, joissa maksukyvyttömyysasteet ovat yleisesti olleet pitkään matalia ja maksut luotettavia, ja ottaa huomioon, että niiden avulla rahoitetaan noin 20 prosenttia eurooppalaisista kiinnitysluotoista ja että vuonna 2015 tällaisen vieraan pääoman arvo oli yli 2 000 miljardia euroa Euroopassa; ottaa huomioon, että maailmanlaajuisesti noin 90 prosenttia katetuista joukkolainoista lasketaan liikkeeseen yhdeksässä Euroopan maassa;

B.  ottaa huomioon, että katetuilla joukkolainoilla on ollut keskeinen asema luottolaitosten rahoituksessa erityisesti kriisin aikaan; ottaa huomioon, että katetut joukkolainat säilyttivät turvallisuuden ja likviditeetin korkean tason kriisin aikana, ja katsoo, että se on tasokkaan kansallisen sääntelyn ansiota; katsoo, että kaudella 2008–2014 lisääntyneitä eroja katettujen joukkolainojen hinnoissa eri jäsenvaltioissa ei voida pitää vakuuttavana näyttönä markkinoiden pirstaloitumisesta, sillä erot vastasivat pitkälti eroja valtion joukkovelkakirjojen hinnoissa ja heijastelivat näin ollen mahdollisesti vain katepooleihin liittyviä riskejä; katsoo, että jäsenvaltioiden katettujen joukkolainojen hintojen asianmukainen riskiherkkyys on osoitus hyvin toimivista ja hyvin yhdennetyistä markkinoista;

C.  ottaa huomioon, että eurooppalaisilla katettujen joukkolainojen markkinoilla tehdään runsaasti rajatylittäviä sijoituksia; ottaa huomioon, että katetuilla joukkolainoilla on monipuolinen sijoittajapohja, sillä pankeilla on niissä merkittävä markkinaosuus, joka oli noin 35 prosenttia ajanjaksolla 2009–2015; ottaa huomioon, että omaisuudenhoitajien, vakuutusyhtiöiden ja eläkerahastojen markkinaosuus on supistunut lähes 20 prosenttia ja että tilalle ovat tulleet keskuspankin lisääntyneet sijoitukset katettuihin joukkolainoihin;

D.  ottaa huomioon, että katetut joukkolainat ovat houkuttelevia velkainstrumentteja, sillä ne on suljettu pankkien kriisinratkaisu- ja elvytysdirektiivin 44 artiklan mukaisesti vakuudelliseen osaan asti pois velkakirjojen arvon alaskirjauksesta; toteaa, että katettuihin joukkolainoihin, jotka ovat myös vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan mukaisia, sovelletaan etuoikeuskohtelun mukaista riskipainokohtelua;

E.  ottaa huomioon, että yksi pankkien suurta kysyntää selittävä tekijä on maksuvalmiusvaatimuksesta annetun delegoidun säädöksen sisältämä katettuihin joukkolainoihin sovellettava etuoikeutettu sääntelykohtelu, minkä ansiosta pankit voivat sisällyttää katetut joukkolainat likviditeettipuskuriin silloinkin, kun ne eivät ole maksuvalmiusvaatimuksen mukaisia varoja Baselin sääntöjen nojalla;

F.  ottaa huomioon, että katettuja joukkolainoja koskevat ohjelmat on vapautettu tietyillä ehdoilla vastapuoliluottoriskin kattamiseen sovellettavan alkuvakuusvaatimuksen soveltamisesta johdannaistransaktioissa;

G.  ottaa huomioon, että katetut joukkolainat voidaan kansallisen harkintavallan perusteella vapauttaa suuria asiakasriskejä koskevista EU:n vaatimuksista;

H.  ottaa huomioon, että vakuussidonnaisuus vaikuttaa kielteisesti pankkien vakuudettomien velkojien positioihin ylisuuria vakuuksia koskevien vaatimusten vuoksi, mutta katepoolien omaisuuserien erottamiseen perustuvan velkarahoituksen periaatteella ei ole vaikutusta; ottaa huomioon, että operaatiot, joiden luototusasteet ovat selvästi 100 prosentin alapuolella, yleisesti ottaen parantavat pankkien vakuudettomien velkojien positioita siinä määrin, että näitä varauksia ei tarvita katepooleihin kohdistuvien vaateiden kattamiseksi;

I.  ottaa huomioon, että katetut joukkolainat esiintyvät näkyvästi monien pankkien taseiden vastaavaa-puolella; katsoo, että rahoitusvakauden kannalta on erittäin tärkeää, että näiden omaisuuserien turvallisuuden ja likviditeetin taso säilyy mahdollisimman korkeana; katsoo, että tätä tavoitetta ei saisi heikentää katettujen joukkolainojen innovaatioilla, jotka mahdollistavat sen, että liikkeeseenlaskijat voivat harkintansa mukaan siirtää riskin sijoittajille;

J.  ottaa huomioon, että ehdollisia maturiteetin pidentämisiä (maturiteetiltaan pidennettävät ja ehdolliset pass-through-rakenteet) sisältävien katettujen joukkolainojen määrä on lisääntynyt 8 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana ja että huhtikuussa 2016 niiden markkinaosuus oli 45 prosenttia; ottaa huomioon, että tällaiset vaihtoehdot pienentävät likviditeettiriskiä eriytetyissä katepooleissa, vähentävät ylisuuria vakuuksia koskevia vaatimuksia ja auttavat välttämään pakkomyyntiä; ottaa huomioon, että maturiteetin pidentäminen siirtää kuitenkin osan riskeistä liikkeeseenlaskijalta sijoittajalle; katsoo, että etuoikeutettu sääntelykohtelu olisi myönnettävä ainoastaan erityisen turvallisille velkainstrumenteille;

K.  ottaa huomioon, että EU:n lainsäädännössä ei ole tarkkaa määritelmää katetuille joukkolainoille;

L.  ottaa huomioon, että katettujen joukkolainojen markkinat ovat vähemmän kehittyneitä jäsenvaltioissa, joissa niillä ei ole perinnettä tai joissa niiden kehittymistä estävät valtion luottoriski tai vaikeat makrotaloudelliset olosuhteet;

M.  ottaa huomioon, että katettuja joukkolainoja koskevien kansallisten kehysten kirjavuus on tiedossa erityisesti julkisen valvonnan tason kaltaisten teknisten ulottuvuuksien osalta;

N.  ottaa huomioon, että katettuja joukkolainoja koskevan Euroopan laajuisen kehyksen on vastattava kaikkein korkeimpia standardeja;

O.  ottaa huomioon, että katetuille joukkolainoille on olemassa useita erittäin menestyksekkäitä kansallisia kehyksiä, jotka perustuvat historiallisiin ja oikeudellisiin perusteisiin ja jotka on sisällytetty osittain kansalliseen lainsäädäntöön; ottaa huomioon, että näillä kansallisilla kehyksillä on yhteisiä perusominaisuuksia kuten kaksinkertainen takautumisoikeus sijoittajalle, vähäriskisiä omaisuuseriä sisältävien katepoolien erottelu ja erityinen julkinen valvonta; katsoo, että voisi olla hyödyllistä laajentaa nämä periaatteet kattamaan myös muuntyyppiset velkainstrumentit;

P.  katsoo, että yhdenmukaistamista ei voi perustaa yhteen ainoaan lähestymistapaan, sillä tämä saattaisi johtaa tuotteiden monimuotoisuuden selvään vähenemiseen ja vaikuttaa kielteisesti kansallisiin markkinoihin, jotka ovat toimineet onnistuneesti; ottaa huomioon, että yhdenmukaistamisessa olisi noudatettava toissijaisuusperiaatetta;

Q.  ottaa huomioon, että markkinaosapuolet ovat toteuttaneet katettujen joukkolainojen markkinoiden kehittämiseksi aloitteita, joista voidaan mainita vuonna 2013 sovittu katetun joukkolainan nimike (CBL) ja avoimuutta koskeva yhdenmukaistettu malli (HTT);

R.  ottaa huomioon, että EPV on valvontatarkastuksen jälkeen laatinut parhaita käytäntöjä koskevat ohjeet katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua ja valvontaa varten ja arvioinut sitä, miten hyvin kansallisten kehysten mukauttaminen vastaa näitä käytäntöjä;

S.  ottaa huomioon, että komission julkisessa kuulemisessa enemmistö sidosryhmistä vastusti täydellistä yhdenmukaistamista ja sijoittajat korostivat arvostavansa tuotteiden moninaisuutta; ottaa huomioon, että sidosryhmät ovat ilmaisseet varovaista tukea EU:n lainsäädännölle edellyttäen, että siinä noudatetaan periaatteisiin perustuvaa lähestymistapaa, se perustuu olemassa oleviin kehyksiin ja se kunnioittaa erityisesti kansallisten kehysten ominaispiirteitä;

Yleiset huomiot ja kannat

1.  korostaa, että kotimaiset ja rajatylittävät sijoitukset katettuihin joukkolainoihin ovat toimineet hyvin EU:n markkinoilla voimassa olevan lainsäädäntökehyksen nojalla; tähdentää, että järkevien ja turvallisten tuotteiden monimuotoisuus olisi säilytettävä;

2.  toteaa, että kansallisten mallien pakollinen yhdenmukaistaminen tai niiden korvaaminen EU:n mallilla voisi aiheuttaa tahattomia kielteisiä seurauksia markkinoille, joiden nykyinen menestys perustuu siihen, että katettuja joukkolainoja koskeva lainsäädäntö on sisällytetty kansallisiin lakeihin; korostaa, että aikaisempaa yhdennetympi Euroopan laajuinen kehys olisi rajoitettava periaatteisiin perustuvaan lähestymistapaan, jossa asetetaan tavoitteet mutta jätetään tapojen ja keinojen tarkentaminen siihen, kun lainsäädäntö saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä; korostaa, että tämän kehyksen olisi perustuttava korkealaatuisiin standardeihin ja siinä olisi otettava huomioon parhaat käytännöt ja että sen olisi pohjattava hyvin toimiviin kansallisiin järjestelmiin häiritsemättä niiden toimintaa; korostaa, että katettuja joukkolainoja koskevan potentiaalisen uuden Euroopan laajuisen kehyksen olisi noudatettava parhaita käytäntöjä, toimittava vertailukohtana uusille markkinoille ja edistettävä katettujen joukkolainojen laatua;

3.  kehottaa laatimaan EU:n direktiivin, jossa erotetaan selvästi toisistaan nämä kaksi tällä hetkellä olemassa olevaa katettujen joukkovelkakirjalainojen tyyppiä eli

   a) ”katetut premiumjoukkolainat”, jotka eivät alita tällä hetkellä vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa asetettuja vaatimuksia;
   b) ”muuntyyppiset katetut joukkolainat”, jotka eivät täytä katettuja joukkolainoja koskevia vaatimuksia, mutta eivät alita tällä hetkellä vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 4 kohdassa asetettuja vaatimuksia;

korostaa, että katettuihin premiumjoukkolainoihin olisi edelleen sovellettava etuoikeutettua sääntelyä muuntyyppisiin katettuihin joukkolainoihin verrattuna ja muuntyyppisiin katettuihin joukkolainoihin olisi sovellettava etuoikeutettua sääntelyä muihin vakuudellisiin velkasitoumuksiin nähden; panee merkille, että yhteissijoitusyritysdirektiivin mukaisilla velkainstrumenteilla on potentiaalia edistettäessä pääomamarkkinaunionin tavoitteen saavuttamista;

4.  kehottaa jäsenvaltioita suojelemaan katetun joukkolainan nimikettä (sekä katetuille premiumjoukkolainoille että muuntyyppisille katetuille joukkolainoille) varmistamalla kansallisessa lainsäädännössä, että katetut joukkolainat ovat erittäin likvidejä ja lähellä riskittömiä velkainstrumentteja; ehdottaa painokkaasti, että omaisuusvakuudellisia velkainstrumentteja, jotka ovat huomattavasti riskialttiimpia kuin valtionvelat ja kiinnitysluotot (esimerkiksi muut kuin valtion tukemat infrastruktuuri-investoinnit tai pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritykset) lainat), ei saisi nimittää joukkolainoiksi, vaan mahdollisesti eurooppalaisiksi vakuudellisiksi velkasitoumuksiksi; kannattaa periaatetta, jonka mukaan katettujen premiumjoukkolainojen ja muuntyyppisten katettujen joukkolainojen katepoolien täytenä vakuutena olisi oltava luonteeltaan pitkäaikaisia omaisuuseriä, joita voidaan arvostaa ja ottaa uudelleen haltuun;

5.  kehottaa komissiota sisällyttämään direktiiviin eurooppalaisia vakuudellisia velkasitoumuksia koskevan oikeudellisen kehyksen periaatteet, kuten kaksinkertaisen takautumisoikeuden, erityisen julkisen valvonnan, konkurssioikeudellisen erillisyyden ja avoimuusvaatimukset; kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään nämä periaatteet kansalliseen lainsäädäntöönsä ja maksukyvyttömyysmenettelyihinsä; painottaa, että moitteeton oikeudellinen kehys eurooppalaisille vakuudellisille velkasitoumuksille voisi tehdä eurooppalaisista vakuudellisista velkasitoumuksista avoimempia, likvidimpiä ja kustannustehokkaampia kuin sopimusjärjestelyihin perustuvista arvopapereista; toteaa, että tämä voisi auttaa eurooppalaisia vakuudellisia velkasitoumuksia rahoittamaan riskialttiimpia toimia, kuten pk-yrityksille myönnettäviä lainoja, kulutusluottoja ja infrastruktuuri-investointeja, joilla ei ole valtiontakauksia; toteaa, että eurooppalaiset vakuudelliset velkasitoumukset suljettaisiin pois pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin 44 artiklan mukaisesta velkakirjojen arvon alaskirjauksesta;

6.  kannustaa sisällyttämään direktiiviin valvonnan vähimmäisvaatimukset, jotka heijastavat joukkolainojen tunnistettuja parhaita käytäntöjä; kannustaa valvonnan lähentämistä kaikkialla EU:ssa;

7.  pyytää direktiiviä, joka lisäisi avoimuutta katepoolin omaisuuseriä koskevien tietojen suhteen, ja oikeudellista kehystä, joka varmistaisi kaksinkertainen takautumisoikeuden ja katepoolin erottamisen, jos liikkeeseenlaskija joutuu maksukyvyttömäksi tai kriisinratkaisumenettelyyn; korostaa lisäksi, että direktiivin olisi oltava tämän asian suhteen periaatteisiin perustuva ja keskityttävä ainoastaan tietovaatimuksiin;

Katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen, eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten ja niiden sääntelykehyksen määrittely

8.  kehottaa komissiota esittämään katettuja premiumjoukkolainoja, muuntyyppisiä katettuja joukkolainoja ja eurooppalaisia vakuudellisia velkasitoumuksia koskevan ehdotuksen samaan aikaan, jotta vältetään markkinahäiriöt siirtymävaiheissa; kehottaa komissiota sisällyttämään tähän määritelmään kaikki seuraavat yleiset periaatteet, joita liikkeeseenlasketun instrumentin on noudatettava koko elinkaarensa ajan mahdollisesta etuoikeutetusta sääntelykohtelusta riippumatta;

   a) katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten täytenä vakuutena olisi oltava omaisuuserien katepooli;
   b) kansallisessa lainsäädännössä olisi varmistettava kaksinkertainen takautumisoikeus, eli sijoittajalla on
   i) oikeus esittää velkainstrumentin liikkeeseenlaskijalle vaade, joka on yhtä suuri kuin täysimääräiset maksuvelvoitteet, ja
   ii) oikeus esittää vastaava etuoikeutettu vaade katepoolin omaisuuseristä (mukaan lukien korvaavat omaisuuserät ja johdannaiset), mikäli liikkeeseenlaskijasta tulee maksukyvytön;

jos nämä vaateet eivät riitä liikkeeseenlaskijan maksuvelvoitteiden täyttämiseksi kokonaisuudessaan, sijoittajan jäljelle jääneiden vaateiden etuoikeusaseman on oltava sama kuin liikkeeseenlaskijan etuoikeusasemaltaan parhaiden vakuudettomien velkojien vaateilla;

   c) kaikkien katepoolien omaisuuserien tehokas erottaminen varmistetaan oikeudellisesti sitovilla järjestelyillä, jotka voidaan panna helposti täytäntöön, jos liikkeeseenlaskija joutuu maksukyvyttömäksi tai kriisinratkaisumenettelyyn; sama koskee kaikkia katepoolin korvaavia omaisuuseriä ja johdannaisia, jotka suojaavat katepoolin riskeiltä;
   d) katetut premiumjoukkolainat, muuntyyppiset katetut joukkolainat ja eurooppalaiset vakuudelliset velkasitoumukset ovat konkurssioikeudellisesti erillisiä, eli niissä varmistetaan, että liikkeeseenlaskijan maksuvelvoitteita ei automaattisesti nopeuteta, jos liikkeeseenlaskija joutuu maksukyvyttömäksi tai kriisinratkaisumenettelyyn;
   e) ylivakuudet, jotka heijastavat katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten erityisriskejä kansallisessa lainsäädännössä määritetyssä laajuudessa. Omaisuuserien arvon on oltava aina suurempi kuin jäljellä olevien maksuvelvoitteiden senhetkinen arvo. Katepoolin omaisuuserien arvostusmenetelmät ja laskentafrekvenssi olisi määritettävä selkeästi kansallisessa lainsäädännössä ja siinä olisi otettava kaikki asiaan liittyvät riskit asianmukaisesti huomioon;
   f) EU:n tai kansallisessa lainsäädännössä määritetään katepoolin omaisuuserien luototuksen enimmäisparametrit. Luototusrajat rikkovien katepoolin omaisuuserien poistamisen ei pitäisi olla pakollista, mutta on kuitenkin varmistettava, että tällaiseen poistamiseen ryhdytään ainoastaan, jos poistot korvataan hyväksyttävillä omaisuuserillä, joiden markkina-arvo on vähintään sama;
   g) osa katepoolin omaisuuseristä tai likviditeettisopimuksista on riittävän likvidi silloin, kun katetun joukkolainan tai eurooppalaisen vakuudellisen velkasitoumuksen ohjelman maksuvelvoitteet voidaan täyttää kuuden seuraavan kuukauden osalta lukuun ottamatta täsmärahoitettuja joukkolainoja ja maturiteetiltaan pidennettäviä ja ehdollisia pass-through-rakenteita sisältäviä joukkolainoja;
   h) johdannaisinstrumentteja hyväksytään ainoastaan riskiltäsuojautumistarkoituksessa ja johdannaissopimuksia, jotka liikkeeseenlaskija on tehnyt johdannaisvastapuolen kanssa ja rekisteröinyt katepooliin, ei voida irtisanoa liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyystapauksissa;
   i) kansallisessa lainsäädännössä säädetään vakaasta ja erityisestä julkisesta valvontakehyksestä täsmentämällä toimivaltainen viranomainen, katepoolin valvoja ja erityishallinnoija, ja määritetään selkeästi toimivaltaisen viranomaisen tehtävät ja valvontavaltuudet, jotta voidaan varmistaa, että
   i) liikkeeseenlaskijoilla on käytössä pätevä henkilöstö ja riittävät toimintamenettelyt katepoolien hallinnoimiseksi, myös stressi-, maksukyvyttömyys- ja kriisinratkaisutilanteissa;
   ii) katepoolien ominaisuudet täyttävät sovellettavat vaatimukset sekä ennen velkainstrumentin liikkeeseenlaskua että sen erääntymiseen asti;
   iii) jatkuvalla, säännöllisellä ja riippumattomalla seurannalla varmistetaan, että katetut premiumjoukkolainat, muuntyyppiset katetut joukkolainat ja eurooppalaiset vakuudelliset velkasitoumustenjoukkolainat noudattavat asiaankuuluvia vaatimuksia (kuten katepoolin omaisuuserien hyväksyttävyys ja kattavuus);
   iv) liikkeeseenlaskijat tekevät säännöllisesti maksuvalmiusvaatimusten laskentaa koskevia stressitestejä, joissa otetaan huomioon velkainstrumenttiin vaikuttavat keskeiset riskitekijät, kuten talletuskorko-, valuutta- ja likviditeettiriskit;

toimivaltaisen viranomaisen ja erityishallinnoijan tehtävät ja valtuudet liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisutilanteessa on määritettävä selkeästi;

   j) liikkeeseenlaskijan on julkistettava vähintään kahdesti vuodessa kootut tiedot katepooleista niin yksityiskohtaisesti, että sijoittajat voivat tehdä kattavan riskianalyysin; tietoa pitäisi antaa katettujen omaisuuserien luottoriskin, markkinariskin ja maksukyvyttömyysriskin ominaisuuksista, katepooleissa mukana olevista vastapuolista ja lakisääteisten, sopimussuhteisten ja vapaaehtoisten ylisuurten vakuuksien tasoista, ja niihin olisi sisällytettävä osa, joka kattaa katepoolin varoihin ja vieraaseen pääomaan kytketyt johdannaiset;
   k) Maturiteettia voidaan jatkaa vain liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisutilanteessa ja toimivaltaisen valvontaviranomaisen hyväksynnällä tai jos kansallisessa lainsäädännössä on vahvistettu objektiiviset taloudelliset syyt, jotka eurooppalainen toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt; maturiteetin jatkamisen ja kuponkiin, maturiteettiin ja muihin ominaispiirteisiin mahdollisesti tehtävien muutosten täsmälliset ehdot olisi ilmaistava selvästi jokaisen joukkovelkakirjan ehdoissa;

9.  kehottaa komissiota sisällyttämään direktiivin katettuja premiumjoukkolainoja koskevaan määritelmään seuraavat lisäperiaatteet:

   a) velkainstrumentin täysimääräisenä vakuutena on vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdassa määritettyjä omaisuuseriä, ja se täyttää vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 3 ja 7 kohdan vaatimukset; asuntolainojen, jotka on taattu vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti, yhteydessä katettuja joukkolainoja koskevan ohjelman hallinnoijaan ei saa kohdistaa oikeudellisia esteitä tehdä kiinnityksiä joukkolainojen liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisutapauksessa ja jos vakuutta ei jostakin syystä noudateta; alusten käyttöä katepoolin varoina (vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdan g alakohta) tarkistetaan;
   b) katepooliin sisällytettyjä kiinteistöjä koskevat luototuksen enimmäisparametrit asetetaan EU:n lainsäädännössä siten, että ne eivät ylitä tällä hetkellä vakavaraisuusasetuksen 129 artiklassa vahvistettuja luototusasteita; niille tehdään kuitenkin säännöllinen tarkastus ja mukautus sellaisia markkinahintoja koskevien riippumattomiin arvioihin perustuvien stressitestien mukaisesti, jotka voisivat vallita asiaankuuluvilla kiinteistömarkkinoilla stressitilanteessa; olisi kannustettava kiinnitysluottoarvojen käyttöä markkina-arvoon perustuvien luototusasteiden asemasta;

10.  korostaa, että EU:n lainsäädännössä katetuille joukkolainoille osoitettujen riskipainotusten on perustuttava taustalla olevien riskien markkina-arvioihin; toteaa, että samaa ei sovelleta kaikkiin muihin sellaisiin velkainstrumentteihin, joilla on etuoikeutettu sääntelykohtelu;

11.  kehottaa komissiota valtuuttamaan Euroopan valvontaviranomaiset arvioimaan katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten vaatimusten noudattamista ja pitämään tavoitteena yhteissijoitusdirektiivin 52 artiklan 4 alakohdan sisältämien luetteloiden täydentämistä ja jopa korvaamista vaatimukset täyttävien katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten virallisella EU:n luettelolla;

12.  kehottaa Euroopan pankkiviranomaista esittämään suosituksia katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten omaisuuseriä koskevista hyväksyttävyyskriteereistä (mukaan lukien korvaavat omaisuuserät), luototusasteista ja erilaisia omaisuuseriä koskevien vakuuksien tosiasiallisesta vähimmäistasosta sekä mahdollisista vakavaraisuusasetuksen tarkistuksista; kehottaa Euroopan pankkiviranomaista esittämään erityisen ja julkisen valvonta- ja hallintokehyksen perustamisen edellyttämät suuntaviivat;

13.  suosittelee, että liikkeeseenlaskijoiden markkinoille pääsyn esteet katettujen joukkolainojen markkinoiden kehittämisessä ETA:n ulkopuolella poistetaan tarjoamalla yhdenvertainen kohtelu kolmansista maista peräisin olevien liikkeeseenlaskijoiden katetuille joukkolainoille edellyttäen, että niiden oikeudellinen, institutionaalinen ja valvontaa koskeva ympäristö läpäisee toimivaltaisen EU:n elimen tekemän perusteellisen vastaavuusarvioinnin; suosittelee, että edistetään EU:n lainsäädännön keskeisiä periaatteita, jotta voidaan luoda globaalisti mahdollinen vertailukohta katetuille joukkolainoille;

14.  kehottaa komissiota ehdottamaan Euroopan pankkilainsäädännön tarkistamista, jossa määritetään katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten sääntelykohtelu;

15.  kehottaa komissiota ottamaan olemassa olevaa EU:n rahoituspalvelulainsäädäntöä arvioidessaan huomioon katettujen premiumjoukkolainojen, muuntyyppisten katettujen joukkolainojen ja eurooppalaisten vakuudellisten velkasitoumusten potentiaalin pääomamarkkinaunionin tavoitteiden saavuttamisessa;

16.  kehottaa komissiota tunnistamaan katettujen joukkolainojen järjestelmien kehittämisen mahdolliset kansallisen tason esteet ja julkaisemaan suuntaviivat näiden esteiden poistamiseksi sanotun kuitenkaan rajoittamatta pankkien järkevää ja vakaata liiketoiminnan harjoittamista;

17.  kehottaa komissiota ja Euroopan pankkiviranomaista arvioimaan uudelleen (mahdollisesti osana vaikutustenarviointia) alusten käyttöä katepoolin varojen vakuutena (meripanttioikeus) vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti; on huolissaan siitä, että alusten etuuskohtelu vääristää kilpailua muiden kuljetusmuotojen kanssa; pyytää komissiota ja Euroopan pankkiviranomaista tutkimaan, ovatko katetut joukkolainat, joiden vakuutena on alus, yhdenvertaisessa asemassa muiden vakavaraisuusasetuksen kattamien joukkolainojen kanssa, kun tarkastellaan niiden likviditeettia ja riippumattomien luokituslaitosten tekemiä arvioita, ja onko tällaisten joukkolainojen etuuskohtelu maksuvalmiusvaatimuksen täyttymisen perusteella tästä syystä oikeutettua;

18.  kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään kansalliseen lainsäädäntöönsä mahdollisuuden luoda erillisiä katepooleja, jotka muodostavat yhtenäisen omaisuusluokan (kuten asuntolainat); kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään vakavaraisuusasetuksen 129 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa määritetyt kaikki katetut omaisuuserät korvaaviksi omaisuuseriksi maksuvalmiusvaatimuksen täyttämiseksi ja täsmentämään selvästi luottoluokkaa, saamisten määrää ja kateosuuksien ylärajaa koskevat rajoitukset;

Markkinoiden avoimuuden ja vapaaehtoisen lähentymisen tukeminen

19.  suhtautuu myönteisesti parannuksiin katettujen joukkolainojen luottoluokitusmenetelmissä ja katettujen joukkolainojen luottoluokitusmarkkinoiden laajenemiseen;

20.  korostaa tasapuolisten toimintaedellytysten merkitystä oikeudenmukaisen kilpailun varmistamiseksi rahoitusmarkkinoilla; korostaa, että EU:n lainsäädännössä ei saa syrjiä erityyppisiä katettuja velkainstrumentteja, ellei ole hyviä syitä olettaa, että niiden välillä on turvallisuus- tai likviditeettieroja;

21.  suhtautuu myönteisesti markkina-aloitteisiin kehittää yhdenmukaistettuja standardeja ja malleja julkistamista varten (esimerkiksi avoimuutta koskeva yhdenmukaistettu malli HTT), jotta katettujen joukkolainojen erojen vertailua ja analyysia koko EU:ssa voidaan helpottaa;

22.  tukee EPV:n markkinastandardeja koskevien suositusten ja parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden laatimista; kannustaa vapaaehtoiseen lähentymiseen näiden suuntaviivojen mukaisesti;

23.  kannustaa tekemään säännöllisesti stressitestejä katepooleille ja julkaisemaan stressitestien tulokset;

o
o   o

24.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle.

(1)EUVL L 257, 28.8.2014, s. 186.
(2)EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1.
(3)EUVL L 173, 12.6.2014, s. 190.
(4)EUVL L 314, 1.12.2015, s. 13.
(5)EUVL L 195, 20.7.2016, s. 3.
(6)EUVL L 11, 17.1.2015, s. 1.


Kalastusmatkailun rooli kalastuselinkeinon monipuolistamisessa
PDF 214kWORD 58k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 kalastusmatkailun roolista kalastuselinkeinon monipuolistamisessa (2016/2035(INI))
P8_TA(2017)0280A8-0221/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta 11. joulukuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013(1),

–  ottaa huomioon Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 508/2014(2),

–  ottaa huomioon yhteisön vesipolitiikan puitteista 23. lokakuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY(3) (”vesipuitedirektiivi”),

–  ottaa huomioon 22. marraskuuta 2012 antamansa päätöslauselman pienimuotoisesta kalastuksesta ja yhteisen kalastuspolitiikan uudistuksesta(4),

–  ottaa huomioon 2. heinäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman ”Sininen kasvu – EU:n meritalouden, merenkulkualan ja matkailualan kestävän kasvun edistäminen”(5),

–  ottaa huomioon 13. toukokuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Innovointi siniseen talouteen: hyödynnetään mertemme ja valtamertemme potentiaalia työllisyyden ja kasvun edistämiseksi” (COM(2014)0254),

–  ottaa huomioon 30. kesäkuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Eurooppa, maailman ykkösmatkailukohde – Euroopan matkailupolitiikan uudet puitteet” (COM(2010)0352),

–  ottaa huomioon vuoteen 2020 ulottuvan, luonnon monimuotoisuutta koskevan EU:n strategian ja erityisesti sen tavoitteen 4, joka koskee kalastuksen kehittämistä kestävämmäksi sekä merien tilan parantamista ja jossa EU sitoutuu muun muassa poistamaan kalakantoihin, lajeihin, luontotyyppeihin sekä ekosysteemeihin kohdistuvat epäsuotuisat vaikutukset myös tarjoamalla kalastus- ja meripolitiikan tulevien rahoitusvälineiden kautta rahoituskannustimia merien suojelualueita varten (mukaan luettuina Natura 2000 -alueet sekä kansainvälisillä tai alueellisilla sopimuksilla perutetut alueet); toteaa, että kyseisen strategian mukaan tämä voisi sisältää merien ekosysteemien ennallistamisen, kalastustoimien mukauttamisen ja kalastusalan osallistumisen vaihtoehtoisiin toimintoihin, kuten ekomatkailuun, luonnon monimuotoisuuden seurantaan ja hoitoon sekä merien roskaantumisen torjuntaan,

–  ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia” (COM(2010)2020),

–  ottaa huomioon 13. syyskuuta 2012 annetun komission tiedonannon ”Sininen kasvu: Meritalouden ja merenkulkualan kestävän kasvun mahdollisuudet” (COM(2012)0494),

–  ottaa huomioon 20. helmikuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Eurooppalainen strategia rannikko- ja merimatkailun kasvua ja työpaikkoja varten” (COM(2014)0086),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnön sekä liikenne- ja matkailuvaliokunnan lausunnon (A8-0221/2017),

A.  toteaa, että perinteisen kalastusalan tilanne on asteittain huonontunut;

B.  ottaa huomioon, että monille pienimuotoista kalastusta harjoittaville kalastajille monipuolistaminen on käynyt välttämättömäksi tulomuotojen lisäämiseksi, koska heidän tulonsa ovat usein riittämättömät;

C.  katsoo, että kalastuselinkeinon monipuolistamisesta puhuttaessa on otettava huomioon, että suuri osa kalastusalasta on lähes kokonaan riippuvainen kalastuksen perinteisistä muodoista;

D.  toteaa, että rannikko- ja saarialueet kärsivät vaikeasta talouden taantumasta, joka johtaa väestökatoon asukkaiden muuttaessa alueille, joilla on parempi työllisyystilanne ja enemmän koulutusmahdollisuuksia;

E.  ottaa huomioon, että vaikka jotkin rannikoiden kalastusalueet sijaitsevat matkailukohteiden läheisyydessä, ne eivät kuitenkaan onnistu saamaan aikaan kunnollista talouskasvua, vaikka kalastus ja matkailu ovat yhteensopivat alat;

F.  ottaa huomioon, että kalastusmatkailu voi edistää työpaikkojen luomista, sosiaalista osallisuutta ja elämänlaadun paranemista sekä kalastuksesta riippuvaisten yhteisöjen elpymistä varsinkin sellaisilla alueilla, joilla on niukasti muuta taloudellista toimintaa; ottaa huomioon, että tämä potentiaali vaihtelee suuresti sekä alueittain että riippuen siitä, minkä tyyppistä kalastusta niillä harjoitetaan, ja alusten koosta;

G.  ottaa huomioon, että kalastusmatkailu voi auttaa vähentämään kalakantoihin ja ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia sekä lisäämään tietämystä ja tietoisuutta tarpeesta suojella ympäristöä ja säilyttää kulttuuri; ottaa huomioon, että monilla EU:n alueilla kalastusmatkailu ja kalastajien maissa tarjoamat matkailupalvelut voivat olla varteenotettava keino täydentää ja monipuolistaa primaaritoimintoja;

H.  ottaa huomioon, että kalastukseen liittyvät matkailutoiminnot voivat auttaa lisäämään kalastajien näkyvyyttä ja edistää heidän monimutkaisen toimintakenttänsä arvostusta ja ymmärtämystä siitä; ottaa huomioon, että suuri yleisö tuntee vielä melko huonosti kalastusmatkailua ja muuta matkailuun liittyvää kalastustoimintaa (kalastajien maissa tarjoamat matkailupalvelut, virkistyskalastus jne.), ja katsoo, että on tarpeen lisätä kuluttajien tietämystä siitä, miten tärkeää on kuluttaa lyhyiden toimitusketjujen kautta saatavia paikallisia kalatuotteita;

I.  ottaa huomioon, että kalastusmatkailu voi olla tilaisuus houkutella matkailijoita sellaisella laajalla tarjonnalla, johon sisältyy sekä paikallisia tuotteita että ympäristöystävällisiä yrityksiä;

J.  ottaa huomioon, että perinteinen gastronomia yhdistettynä kalastustuotteisiin sekä perinteiseen säilyke- ja jalostusteollisuuteen voisi olla yksi merkittävä houkutin kalastuselinkeinon ympärille kehitettävälle matkailulle;

K.  ottaa huomioon, että onginnasta saadaan monenlaisia sosiaalisia etuja ja että se vaikuttaa suotuisasti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin;

L.  ottaa huomioon, että kalastusmatkailusta saatavat tulot ja sosiaaliset hyödyt ovat voimakkaasti sidoksissa vuodenaikaan ja että alan vilkkain kausi ajoittuu kesäkuukausiin; ottaa huomioon, että suuremmasta asiakasuskollisuudesta, josta paljon puhutaan, koituvia hyötyjä on mahdollista saavuttaa kautta vuoden;

M.  ottaa huomioon, että vuosi 2018 on kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi, jonka tavoitteena on lisätä kansalaisten tietämystä Euroopan historiasta ja sen kulttuuriperinnön arvosta yhteisenä rikkautena; ottaa huomioon, että perinteinen kalastus on osa Euroopan rikasta kulttuuriperintöä ja että se vaikuttaa osaltaan paikallisyhteisöjen identiteettiin eikä vähiten siten, että se on osaltaan muovannut makutottumuksia, ruokia, perinteitä, historiaa ja maisemia; ottaa huomioon, että kontaktit matkailijoiden kanssa voimistavat huomattavasti tätä näkökulmaa;

N.  ottaa huomioon, että Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta (EMKR) myönnetään tukea investoinneille, joilla edistetään kalastajien tulojen monipuolistamista kehittämällä täydentäviä toimintoja, mukaan luettuina investoinnit alusten lisäturvallisuusvälineistöön, kalastusmatkailuun, jossa pääsee seuraamaan ammattikalastajien työtä, kalastajien maissa tarjoamiin matkailupalveluihin, ravintolapalveluihin, virkistys- ja urheilukalastusta varten tarjottaviin palveluihin sekä kalastukseen liittyvään opetustoimintaan;

O.  ottaa huomioon, ettei kalastusmatkailulle ole olemassa yhteistä määritelmää eikä oikeusperustaa; ottaa huomioon, että vaikka kalastusmatkailu lasketaan Italiassa ammatilliseksi toiminnaksi, Ranskassa se luokitellaan satunnaiseksi toiminnaksi; ottaa huomioon, että kalastusmatkailun oikeudellisesta asemasta riippuen muun muassa verotuksessa, lupamenettelyissä, pätevyysvaatimuksissa ja turvallisuuslaitteita koskevissa vaatimuksissa voi olla huomattavia eroja;

P.  ottaa huomioon, että vesipuitedirektiivin ja meristrategiapuitedirektiivin mukaan jäsenvaltiot ovat velvollisia huolehtimaan rannikko- ja merivesien hyvästä tilasta; ottaa huomioon, että luontotyyppidirektiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot yksilöivät merellisiä ja rannikkoluontotyyppejä ja säilyttävät ne perustamalla Natura 2000 ‑kohteita ja hallinnoimalla niitä;

Q.  ottaa huomioon, että useimmilla merellisillä suojelualueilla sekä merten ja rannikoiden Natura 2000 -alueilla matkailuala on erityisen tärkeä; toteaa, että on olemassa monia myönteisiä esimerkkejä merellisten suojelualueiden jaetusta hallinnosta ja merten suojelualueiden hallintoelinten ja pienimuotoista kalastusta harjoittavien kalastajien välisistä kumppanuuksista, joilla pyritään edistämään kalastusmatkailua sekä muita keinoja esitellä perinteistä kalastusta matkailuun ja kulttuuriin liittyvissä tarkoituksissa;

R.  ottaa huomioon, että kalastusmatkailua Euroopassa ja sen ulkopuolella koskevia tietoja on vähän tarjolla ja ne eivät ole johdonmukaisia eivätkä vertailukelpoisia;

S.  ottaa huomioon, että ”sinistä kasvua” koskevassa strategiassa vuodelta 2012 EU luokitteli rannikko- ja merimatkailun avainalaksi, jolla voidaan kehittää kestävää ja solidaarista taloutta;

T.  ottaa huomioon, että vuonna 2010 annetun tiedonannon ”Eurooppa, maailman ykkösmatkailukohde – Euroopan matkailupolitiikan uudet puitteet” yhteydessä komissio katsoi olevan tarpeen laatia kestävän rannikko- ja merimatkailun strategia;

U.  ottaa huomioon, että komissio järjesti vuonna 2012 julkisen kuulemisen rannikko- ja merimatkailun haasteista ja mahdollisuuksista Euroopassa, minkä jälkeen se antoi 20. helmikuuta 2014 tiedonannon ”Eurooppalainen strategia rannikko- ja merimatkailun kasvua ja työpaikkoja varten”;

V.  ottaa huomioon, että kalastusmatkailutoimintaa harjoittavat kaupalliset kalastajat, jotka haluavat monipuolistaa toimintaansa, edistää ammattinsa ja sosiokulttuurisen perintönsä arvostusta sekä tehostaa vesien ekosysteemien kestävää käyttöä joissakin tapauksissa myös ottamalla matkailijoita mukaansa kalastusaluksille; ottaa huomioon, että vaikka edellä mainittuja toimintoja harjoitetaan selvästi matkailu- ja virkistystarkoituksessa, niille ei ole olemassa selkeää määritelmää, joka voisi toimia perustana standardeille;

W.  ottaa huomioon, että käsite ”kalastusmatkailu” (italiaksi ”pescaturismo”), tarkoittaa sellaista kalastukseen liittyvää matkailu- ja virkistystoimintaa, jossa kaupalliset kalastajat ottavat matkailijoita mukaansa kalastusaluksille esitelläkseen näille kalastuksen maailmaa;

X.  ottaa huomioon, että kalastajien maissa tarjoamiin matkailupalveluihin (italiaksi ”ittiturismo”) sisältyy kaupallisten kalastajien järjestämiä ravintola- ja majoituspalveluja; ottaa huomioon, että yksi pääasiallisista eroista kahden edellä mainitun matkailutyypin välillä on, että kalastajien maissa tarjoamia matkailupalveluja ei toteuteta kalastusaluksilla;

Y.  ottaa huomioon, että virkistyskalastus on toimintaa, jota harjoitetaan yksinomaan virkistysmielessä ja/tai kilpailutarkoituksessa, jossa hyödynnetään elollisia vesiluonnonvaroja ja jossa pyydettyjen kalojen kaikenlainen myynti on kiellettyä; ottaa huomioon, että vaikkei virkistyskalastusta harjoiteta tulonhankkimistarkoituksessa, se lasketaan sellaiseksi matkailutoiminnaksi, joka luo rinnakkaistaloutta, jota hyödynnetään ammattikalastajien johdolla virkistyskalastusmatkailijoille tarjottavien palvelujen, rakenteiden ja infrastruktuurien kautta; ottaa huomioon, että joillakin alueilla valvomattomalla ja intensiivisellä virkistyskalastuksella todennäköisesti olisi kielteisiä vaikutuksia kalakantoihin;

Z.  ottaa huomioon, ettei ole olemassa luotettavia sosioekonomisia tai ympäristöön liittyviä tilastoja virkistyskalastuksen vaikutuksista kalakantoihin varsinkaan sellaisilla alueilla, joilla virkistyskalastus on intensiivistä; ottaa huomioon, ettei käytössä ole selkeitä sääntöjä eikä kattavia saaliisiin kohdistuvia tarkastuksia ja että vielä vähemmän niitä kohdistuu virkistyskalastuksen saaliiden epävirallisia teitä tapahtuvaan laittomaan myyntiin, joka yleensä liittyy ravintoloihin;

Matkailuun liittyvä kalastustoiminta EU:n jäsenvaltioissa

AA.  ottaa huomioon, että rannikkoalueiden toimintaryhmän ‘il mare delle Alpi’ vuonna 2015 aiheesta ”Alppien meri” tekemästä tutkimuksesta(6), jossa käsiteltiin kansalaisten tottumuksia ja mielipiteitä rannikkoalueiden toimintaryhmän toiminta-alueella, kävi ilmi, että kolmannes haastatelluista söi kalaa useita kertoja viikossa ja että he söivät vain neljää kalastustuotetta, joista kaksi oli makean veden lajeja ja kaksi merilajeja (sinikala, lohi, turska ja taimen); ottaa huomioon, että kalastusmatkailu edistää suurempaa tietoisuutta lajien moninaisuudesta ja gastronomisista perinteistä, joista tavalliset kuluttajat eivät useinkaan ole tietoisia; ottaa huomioon, että tällä on kiistaton vaikutus pyyntiponnistuksen monipuolistamiseen;

AB.  ottaa huomioon, että Italiassa kalastusmatkailutoiminnan harjoittamista koskevien lupahakemusten määrä on jatkuvasti kasvanut; ottaa huomioon, että hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan Italian alueista eniten on myönnetty lupia Liguriassa (290), Emilia-Romagnassa (229), Sardiniassa (218), Calabriassa (203), Campaniassa (200) ja Sisiliassa (136); ottaa huomioon, että vuosina 2002–2012 rekisteröitiin yhteensä 1 600 lupaa; ottaa huomion, että Italian alueista vuonna 2003 myönnettiin eniten lupia Campaniassa (63), Liguriassa (62), Sisiliassa (60) ja Sardiniassa (59) sekä vain hieman vähemmän Apuliassa (46), Calabriassa (39) ja Toscanassa (37)(7);

AC.  ottaa huomioon, että kolmannes aluksista, joille on myönnetty lupa kalastusmatkailutoiminnan harjoittamiseen, voi kuljettaa enintään neljä matkustajaa, 29 prosenttia niistä pystyy kuljettamaan viidestä kahdeksaan matkustajaa ja 37 prosenttia pystyy kuljettamaan 9–12 matkustajaa(8);

AD.  ottaa huomioon, että laajat matkailijajoukot keskittyvät lähes kokonaan heinä-elokuulle, mikä merkitsee sitä, että kalastusmatkailu on äärimmäisen kausiluonteista ja että on tärkeää edistää monipuolistamista;

AE.  ottaa huomioon, että koulutus noudattaa samanlaista kaavaa kuin ikäluokkien tapauksessa, sillä kalastusmatkailualan toimijoilla on todennäköisemmin korkeampi koulutustaso kuin niillä henkilöillä, jotka harjoittavat pelkästään ammattikalastusta; ottaa huomioon, että yli 30 prosentilla alusten kapteeneista on jokin tutkinto tai ammatillinen pätevyys ja vähintään perustiedot englannin kielestä (64 prosenttia), ranskasta (34 prosenttia), espanjasta (16 prosenttia) tai saksasta (7 prosenttia)(9);

AF.  ottaa huomioon, että Italiassa kalastusmatkailualan matkanjärjestäjistä tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että kalastusmatkailu voi edistää ponnisteluja kalakantojen ja merellisten ekosysteemien säilyttämiseksi erityisesti saaliiden pienenemisen vuoksi ja että sosiaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna se voi edistää kalastajien ja heidän perheidensä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, koska se vähentää merellä vietettäviä työtunteja(10);

AG.  ottaa huomioon, että naisten on havaittu osallistuvan enemmän kalastuksen oheistoimintoihin ja kehittävän lisäksi myös omaa toimintaansa kalastusmatkailualalla;

AH.  ottaa huomioon, että nuoria voidaan myös pitää kalastusmatkailukohteiden kehittämisen kohderyhmänä;

AI.  ottaa huomioon, että perinteinen kalastus on tällä hetkellä vähiten tunnettu alkutuotannon ala ja niistä vähiten tutkittu ala ja että sitä on vähiten käytetty opetuksessa esimerkkinä akateemisissa perus- ja aineopinnoissa;

AJ.  katsoo, että on tarpeen laatia perinteistä kalastusta koskevaa opetusmateriaalia ”maatalousoppilaitoksen” tyyppisten mallien pohjalta;

AK.  ottaa huomioon, että keskeisessä asemassa kalastusmatkailutoiminnan kehittämisessä ovat paikallisten kalatalouden toimintaryhmien ja muiden julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden väliset kumppanuudet sellaisen ruohonjuuritason strategian suunnittelemiseksi ja täytäntöön panemiseksi, joka vastaisi kunkin alueen taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä vaatimuksia; ottaa huomioon, että vaikka EU:n paikalliset kalatalouden toimintaryhmät toimivat hyvin erilaisissa olosuhteissa ja omaksuvat varsin erilaisia strategioita, ne ovat lähes poikkeuksetta kaikki yksilöineet matkailun yhdeksi keskeisistä kehitettävistä aloista;

AL.  ottaa huomioon, että komissio on perustanut Euroopan kalastusalueiden verkoston (FARNET) tukiyksikön edistämään Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) neljännen osion täytäntöönpanoa; ottaa huomioon, että FARNET on kalastusalueiden verkostoitumisfoorumi, joka tukee paikallisia kalatalouden toimintaryhmiä paikallisten strategioiden, aloitteiden ja hankkeiden kehittämisessä;

AM.  ottaa huomioon, että paikallisten kalatalouden toimintaryhmien ansiosta paikalliset toimijat ovat oppineet, miten jonkin kalastusalueen matkailutarjonta voi kehittyä siten, että se tarjoaa lopulta koko joukon toimintoja ja säilyttää vetovoimansa myös voimakkaasti kilpaillulla matkailun osa-alueella; ottaa huomioon, että matkailusta voi tällä tavoin tulla kalastajayhteisöille merkittävä lisätulojen lähde ja että se voi siten myötävaikuttaa rannikko- ja saarialueiden kokonaisvaltaiseen kehitykseen;

AN.  ottaa huomioon, että menestystarinat ovat osoitus paikallisten kalatalouden toimintaryhmien arvokkaasta avusta pienimuotoista kalastusta harjoittaville yhteisöille Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa; ottaa huomioon, että FARNET-verkosto on lisäksi tuonut esille Ranskassa, Belgiassa, Espanjassa, Kroatiassa ja Italiassa noudatettavia hyviä käytäntöjä(11);

AO.  ottaa huomioon, että Suomessa on otettu käyttöön kalastusmatkailun vaikutustenarviointimalli, joka perustuu tehtyjen vierailujen kestoon, kohteisiin ja vierailijoiden lukumäärään; ottaa huomioon, että arviointituloksista on käynyt ilmi, että ”kalastusmatkailijan” määrittely on ongelmallista ja että tehtyjen matkojen laskeminen käytännössä on niin ikään haastavaa(12);

AP.  ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioiden rannikkokylissä järjestetään juhlia, ja katsoo, että niihin on tarpeen yhdistää muita matkailijoita houkuttelevia toimintoja esimerkiksi yhdistämällä tällaiset kyläjuhlat muuhun alkutuotannon alan laadukkaaseen tarjontaan, jota voisi olla muun muassa pienimuotoista kalastusta ja kalastajien elämäntapaa koskevan tietämyksen edistäminen, kontaktien tarjoaminen perinteiseen kulttuuriin, alueen ruokaan ja viineihin tutustuminen, sekä EU:n monimuotoisuutta kuvastavien korkealaatuisten jalostus- ja säilyketeollisuuden lopputuotteiden tarjoaminen;

AQ.  ottaa huomioon, että Espanjassa on perustettu erikoistuneita toimistoja, kuten esimerkiksi ”Turismo marinero – Costa del Sol”, joiden tarkoituksena on edistää perinteistä kalastusammattia ja tukea paikallisia asukkaita näiden kehittäessä ja mainostaessa alaan liittyvää matkailutoimintaa; ottaa huomioon, että kyseinen toimisto järjestää ruuanlaittokursseja paikallisten kalastajien käyttämillä aluksilla ja järjestää retkiä, joilla matkailijat pääsevät seuraamaan kalalajeja, sekä virkistyskalastustoimintaa; ottaa huomioon, että samalla järjestetään opastettuja retkiä ”Bioparciin” joka on lapsille tarkoitettu ulkoilmamuseo, jossa he voivat omaksua perustietoja meribiologiasta ja perinteistä kalastuksesta (perinteiset kalastusvälineet ja -tekniikat) ja tutustua paikalliseen kulttuuriin; katsoo, että vaikutteiden ottaminen tällaisista aloitteista sekä tätä alaa koskevan kokemuksen jakaminen jäsenvaltioiden kesken hyödyttäisi rannikko- ja maaseutuyhteisöjä varsinkin syrjäisillä alueilla(13);

AR.  katsoo, että komission, parlamentin ja jäsenvaltioiden ei näin ollen pidä kieltää perheyritysten perinteisiä pienimuotoisia kalastustekniikoita kokonaan, vaan niistä on tehtävä asianmukainen vaikutustenarviointi, jotta vältetään tilanne, jossa kestävään, pienimuotoiseen ja autenttiseen, perinteisiä kalastusvälineitä käyttävään kalastukseen liittyvän matkailun uudet muodot tehtäisiin mahdottomiksi;

AS.  ottaa huomioon, että Kroatiassa kesäkuukausina rannikon ja saarten matkailukeskuksissa järjestettävät kalastusjuhlat auttavat edistämään kalastusperinteitä sekä kulttuurista ja historiallista perintöä, paikallista gastronomiaa ja perinteistä elämäntapaa;

1.  pitää olennaisen tärkeänä, että kalastusaluksia korjataan ja mukautetaan matkailutoimintoja varten, sillä aluksia on kunnostettava matkailijoiden turvallisuudesta huolehtimiseksi ja sen varmistamiseksi, että kalastustoiminnot pystytään suorittamaan esteettömästi samalla, kun tarjotaan miellyttävien kalastusretkien edellyttämä mukavuustaso, lisäämättä kuitenkaan alusten kalastuskapasiteettia; korostaa kuitenkin, että tämäntyyppiset mukautukset eivät saa johtaa kaupalliseen kalastukseen kohdistuviin rajoituksiin varsinkaan silloin, kun ne toteutetaan matkailusesongin ulkopuolella;

2.  korostaa kalastusmatkailun vielä toistaiseksi valjastamatonta potentiaalia, joka voi tuottaa rannikkoalueiden yhteisöille huomattavaa hyötyä paikallisia tulonlähteitä monipuolistamalla; katsoo, että merellä toteutettava kalastusmatkailu sekä kalastajien rannalla tarjoamat matkailupalvelut voivat täydentää kaupallista kalastusta ja tarjota kalastajayhteisöille lisätuloja;

3.  katsoo, että komission aloitteen strategisena tavoitteena on oltava kalastusmatkailun, jossa pääsee seuraamaan ammattikalastajien työtä, kalastajien maissa tarjoamiin matkailupalveluihin ja urheilukalastukseen liittyvän matkailun esille tuominen ja laaja-alainen kehittäminen EU:n tasolla perustamalla alan yhteinen verkosto ja kehys;

4.  kehottaa komissiota edistämään Euroopan matkailukomission ja sen portaalin (visiteurope.com) avulla kestäviä virkistyskalastukseen tarkoitettuja matkailukohteita Euroopassa sekä tiedottamaan kohdennettujen tiedotuskampanjojen avulla kalastusyrityksille näiden uusien ja kestävien liiketoimintamallien potentiaalista ja niiden mukanaan tuomista kasvumahdollisuuksista;

5.  kehottaa komissiota tehostamaan kalastusmatkailutoimintojen perustamista ja kehittämistä ja pyrkimään soveltamaan eriytettyä liiketoimintastrategiaa, joka on tarkoituksenmukainen tämän taloudenalan mahdollisuuksien kannalta ja pystyy täyttämään sen tarpeet entistä tehokkaammin, ja työskentelemään sellaisen uuden matkailumuodon puolesta, jossa keskitytään ensisijaisesti laatuun, joustavuuteen, innovointiin sekä kalastusalueiden historiallisen perinnön ja kulttuuriperinnön säilyttämiseen sekä ympäristöön ja terveyteen muiden näkökohtien ohella; kehottaa komissiota myös edistämään ja tukemaan investointeja kalastukseen matkailun alalla, jotta voidaan luoda eriytettyjä matkailuvalmiuksia edistämällä muun muassa pienimuotoiseen kalastuksen tuotteisiin liittyvää gastronomiaa, kalastusmatkailua, vedenalaista matkailua ja sukellusmatkailua ja näin hyödyntää kestävästi kalastusperintöä ja tietyn kalastusalueen tunnistettavuutta;

6.  kehottaa komissiota kalastusmatkailutoimintojen perustamisen ja kehittämisen edistämiseksi tukemaan aktiivisesti investointeja kalastuselinkeinon monipuolistamiseen kulttuurin ja taiteen näkökulmasta osana perintöä (ei-teolliset tuotteet, musiikki ja tanssi jne.) sekä tukemaan investointeja kalastuksen perinteiden, historian ja yleisen kalastusalan perinnön (kuten pyydykset, pyyntimenetelmät ja historialliset asiakirjat) edistämiseen yleisesti perustamalla museoita ja järjestämällä rannikkokalastukseen läheisesti liittyviä näyttelyitä;

7.  kehottaa komissiota tutkimaan mahdollisuutta sallia pyyntitoimintaan tarkoitettujen alusten monikäyttö, jotta ne voivat edelleen tarkoituksensa säilyttäen harjoittaa muunlaista toimintaa, joka liittyy virkistyskäyttöön ja matkailualaan, kuten merta koskevat tiedotuspäivät tai esimerkiksi jalostukseen, oppimiseen tai gastronomiaan liittyvät toimet, niiden järjestelmien mukaisesti, jotka ovat toiminnassa maatalousalalla ja johon kuuluvat maatalousoppilaitokset tai maatilamatkailu;

8.  katsoo näin ollen, että tätä tarkoitusta varten on tarpeen perustaa kalastusmatkailualan eurooppalainen verkosto sekä urheilu- ja virkistyskalastukseen liittyvien matkailupalvelujen eurooppalainen verkosto paikallisille kalatalouden toimintaryhmille merkittävää apua tarjoavan FARNET-verkoston onnistunutta esimerkkiä noudattaen;

9.  katsoo, että on tarpeen kohdentaa kiireellisesti ja huolellisesti tukipolitiikkatoimia ja arvioida asianmukaisesti niiden tuloksia sekä systematisoida, standardoida ja parantaa tilastojen keruuta siitä, miten nämä monipuolistamistoimet myötävaikuttavat EU:n kalastusalueiden tuloihin; korostaa, että on myös tärkeää seurata taloudellisena toimintana harjoitettavan virkistyskalastuksen todellista vaikutusta, sen vaikutusta kalakantoihin sekä sen mahdollista kilpailua, epävirallisten myyntikanavien kautta, ammattimaisen kalastuksen kanssa; kehottaa komissiota varmistamaan, että kalastusala osallistuu tällaisten seurantatoimenpiteiden suunnitteluun;

10.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään ja tukemaan sellaisia kalastusmatkailualan kanssa toteutettavia kumppanuuksia, joita merellisiä suojelualueita hallinnoivat tahot edistävät merellisillä suojelualueilla ja Natura 2000 -alueilla, jotta luonnonvarojen suojelu voidaan yhdistää kulttuurin edistämiseen ja kehittämiseen siten, että niistä nautitaan vastuullisella tavalla;

11.  pitää olennaisen tärkeänä sitä, että kalastusmatkailutoiminnan määritelmä yhdenmukaistetaan unionin tasolla painottaen erityisesti kalastusmatkailua, jossa pääsee seuraamaan ammattikalastajien työtä, kalastajien maissa tarjoamia matkailupalveluja, vesiviljelyyn liittyvää matkailua sekä urheilu- tai virkistyskalastukseen liittyvää matkailua; katsoo, että tässä määritelmässä olisi otettava huomioon näiden toimintojen toteutumismuotojen laaja kirjo, ja että sillä olisi taattava kaikkien asiaan liittyvien osapuolten kuuleminen ja varmistettava, että kalastusmatkailu katsotaan lisätoiminnaksi, jolla kalastajat täydentävät pääasiallista kalastustoimintaansa siirtymättä kalastuksen ulkopuolisille aloille;

12.  korostaa, että on tärkeää erottaa toisistaan kalastukseen liittyvän matkailun eri muodot, joihin sisältyy kalastusmatkailu (kalastusmatkailu, jossa pääsee seuraamaan ammattikalastajien työtä, ja kalastajien maissa tarjoamat matkailupalvelut), mereen ja rannikkovesiin liittyvät aktiviteetit, virkistyskalastus (ongintamatkailu mukaan luettuna), sisävesikalastus sekä perinteisiin ja kulttuuriin liittyvät aktiviteetit, joilla pyritään luomaan synergioita korkealaatuisia primaarituotteita koskevien markkinointialoitteiden kanssa ja samalla kunnioitetaan luonnonperintöä, ja otetaan huomion tarve varmistaa eläinten suojelu ja biologinen monimuotoisuus;

13.  kehottaa komissiota, ottaen huomioon kalastusmatkailualan toimijoiden väliset valtavat erot unionin eri alueilla, ottamaan käyttöön yhteiset merenkulun turvallisuutta koskevat säännökset, kalastusmatkailutoiminnassa käytettävien alusten hygieniaa ja puhtautta koskevat vaatimukset sekä mahdollisesti verohelpotuksia, ja kehottaa sitä huolehtimaan siitä, että edellä mainitut toimenpiteet ovat riittävän joustavia, jotta ne kattavat yksittäisten kalastuselinkeinon muotojen ja kalastusalusten väliset huomattavat erot ja jotta niissä jätetään sijaa erilaisille alueellisille ominaispiirteille;

14.  suosittaa, että hiilestä luopumista ja moottoroitujen alusten energiatehokkuutta koskevat periaatteet sisällytetään kalastusaluksilta niitä kalastusmatkailukäyttöön muutettaessa vaadittaviin mukautuksiin;

15.  katsoo olevan suotavaa taata kalastusmatkailijoille asianmukaiset kuljetus- ja majoitusinfrastruktuurit sekä huolehtia yleisten tilojen ylläpidosta ja huollosta, sillä ne ovat edellytyksiä matkailutoiminnan menestymiselle pitkällä aikavälillä;

16.  kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan vesipuitedirektiivistä ja meristrategiapuitedirektiivistä johtuvia velvoitteitaan varmistaakseen rannikko- ja merivesien hyvän tilan erityisesti parantamalla resurssitehokkuutta sekä pilaantumisen ja jätteiden tehokasta ennaltaehkäisyä ja torjuntaa;

17.  kehottaa jäsenvaltioita keventämään hallinnollista taakkaa yksinkertaistamalla lupien hankintamenettelyä ja muita byrokraattisia menettelyjä;

18.  painottaa, että näiden toimintojen on oltava sopusoinnussa biologisen monimuotoisuuden, Natura 2000 -alueiden sekä merellisten suojelualueiden suojelun (luonnon monimuotoisuutta koskeva EU:n strategia, lintudirektiivi ja luontotyyppidirektiivi) kanssa ja että näin ollen on tarpeen vahvistaa vuoropuhelua ja synergioita muiden asiaan liittyvien jäsenvaltioiden kanssa;

19.  katsoo, että kalastajille ja kalankasvattajille sekä heidän perheilleen kuin myös kaikille toimintaan osallistuville paikkakuntalaisille on tarjottava koulutusta, jotta varmistetaan, että heillä on matkailijoiden vastaanottamiseksi ja heidän turvallisuudestaan huolehtimiseksi tarvittava kielitaito ja muut tiedot, ja jotta edistetään meribiologiaa, paikallisia kalalajeja, ympäristöä ja kulttuuriperinteitä koskevaa tietoa; kehottaa komissiota ja neuvostoa tunnustamaan naisten roolin kalastusmatkailualalla sekä kalastuksesta riippuvaisten alueiden kestävässä kehityksessä, jotta voidaan varmistaa naisten tasavertainen osallistuminen;

20.  kehottaa jäsenvaltioita sekä alue- ja paikallisviranomaisia levittämään laajalti tietoa komission Euroopan ammatillisen liikkuvuuden portaalista (EURES-portaali), joka tarjoaa työnhakijoille ja työnantajille tietoa työllistymismahdollisuuksista ja ”sinisissä työpaikoissa” tarvittavista taidoista ja koulutustarpeista, sekä edistämään avoimia online-kursseja, joiden tarkoituksena on taitojen parantaminen tai matkailun hallinnointiin ja innovatiiviseen kalastusmatkailuun liittyvien taitojen hankkiminen;

21.  kehottaa komissiota sisällyttämään eurooppalaiseen pk-yritysportaaliin osion, jonka tarkoituksena on auttaa yrittäjiä/kalastajia saamaan rahoitusta kalastusmatkailuun liittyville aktiviteeteille;

22.  katsoo, että ammatillisten taitojen hankkiminen sellaisilla aloilla kuin digitaalinen markkinointi, sosiaalisessa mediassa tapahtuvan viestinnän hallinnointi ja ylläpito, sosiokulttuurinen johtamistaito sekä kielitaito ovat ensisijaisen tärkeitä kalastusalueilla kalastukseen liittyvän matkailutarjonnan luomiseksi ja mainostamiseksi;

23.  katsoo olevan tärkeää huolehtia matkailutarjonnan eriytymisestä kehittämällä strategia paikallisten erityispiirteiden, niihin liittyvän erityisosaamisen ja käytettävissä olevien resurssien perusteella; kehottaa näin ollen komissiota ja jäsenvaltioita edistämään kestävän matkailun ja luomumatkailun muotoja esimerkiksi sellaisten innovatiivisten markkinointistrategioiden avulla, joissa korostetaan perinteisiä ja kestävyyteen liittyviä ominaispiirteitä ja joita seurataan jatkuvasti kysynnän ja tarjonnan välisen tasapainon varmistamiseksi;

24.  kehottaa suunnittelemaan yhdennettyä tarjontaa, jossa kuluttajat saavat täysipainoisia kokemuksia, jotka perustuvat jäsenneltyyn ja synergiseen yhdistelmään jonkin alueen koko tarjonnasta, sekä perustamaan kumppanuuksia kuluttajien saavuttamiseksi perinteisten kalastusalueiden läheisyydessä jo toiminnassa olevan matkailudynamiikan, kuten konferenssi- ja/tai uramatkailun, kautta;

25.  kehottaa komissiota tukemaan ja edistämään kalastusalan ja sen työntekijöiden osallistumista myös sellaisiin hankkeisiin, jotka liittyvät kulttuuri- ja perinnematkailuun, kuten merenkulun uudelleen löytämiseen sekä perinteisiin kalastusalueisiin ja ammatteihin liittyvät hankkeet;

26.  toteaa, että matkailualan toimijoiden ja kalastajien välinen yhteistyö on tärkeää, jotta kalastusmatkailun potentiaali voidaan maksimoida;

27.  korostaa luonnonvaraisten eläinten havainnointiin ja erityisesti valaiden tarkkailuun liittyvien matkailutoimintojen merkitystä edellyttäen, että samalla kunnioitetaan luonnonvaraisten eläinten luonnollisia elinympäristöjä ja biologisia tarpeita; katsoo, että luonnonvaraisten eläinten havainnoinnista voi koitua monenlaisia kasvatuksellisia, ympäristöön liittyviä, tieteellisiä ja muita sosioekonomisia hyötyjä ja että se voi auttaa parantamaan tietoisuutta näistä ainutlaatuisista eläinlajeista ja niiden kallisarvoisista elinympäristöistä sekä lisätä niiden arvostusta;

28.  kehottaa jäsenvaltioita sekä alue- ja paikallisviranomaisia tarjoamaan kalastusmatkailun kehittämiseksi innovatiivisia ja kestäviä infrastruktuureja, esimerkiksi internetyhteyksiä ja viestintäteknologiaa, ja uudistamaan olemassa olevaa merellistä sekä jokiin ja järviin liittyvää infrastruktuuria;

29.  kehottaa komissiota, jäsenvaltioita sekä alue- ja paikallisviranomaisia tehostamaan mainos- ja tiedotuskampanjoja esimerkiksi sellaisten aloitteiden yhteydessä kuin eurooppalaiset matkailun huippukohteet ja Euroopan kulttuuriperintövuosi 2018, joiden tarkoituksena on edistää tietämystä ja tietoisuutta perinteisestä kalastus- ja vesiviljelykulttuurista; kehottaa sidosryhmiä hyödyntämään matkailijoiden ja niiden henkilöiden, jotka pystyvät matkailemaan huippusesongin ulkopuolella, potentiaalia;

30.  katsoo, että kalastuselinkeinon monipuolistamista koskevissa vastuullisissa ja kestävissä liiketoimintamalleissa on edellytettävä paikallisten kalastusyhteisöjen kulttuurin kunnioittamista ja niillä on autettava säilyttämään yhteisöjen identiteetti; korostaa erityisesti, että matkailuun liittyvän virkistyskalastuksen olisi oltava pienimuotoista kalastusta harjoittavien pienten paikallisten kalastusyritysten etujen mukaista;

31.  katsoo, että on tärkeää kehittää kalastusmatkailua, jossa pääsee seuraamaan ammattikalastajien työtä, ja kalastajien maissa tarjoamia matkailupalveluja ”aktiviteettiloman” muodostavana kokemuksena, josta koituu huomattavia oheishyötyjä, kuten merenkulkukulttuurin ja kalastusperinteiden edistäminen sekä valistus ympäristötietoisuutta ja lajien säilymistä koskevista kysymyksistä;

32.  korostaa tarvetta etsiä keinoja lisätä muutettujen alusten mahdollista kysyntää tarjontaa laajentamalla, jotta voidaan herättää esimerkiksi koulutusyhteisön kiinnostus, jolla on kokemusta maatalousalan käyttämisestä opetustarkoituksiin esimerkiksi ”maatalousoppilaitos”-hankkeiden yhteydessä;

33.  painottaa, että tuotevalikoiman monipuolistaminen edellyttää asianmukaista myynninedistämistä ja että tarvitaan strategia, jolla kyseisestä kalastajakohderyhmästä tehdään näkyvä ja johon sisältyy myös rajat ylittäviä markkinointialoitteita;

34.  katsoo siksi, että kalastajayhteisöjen olisi harkittava yhteisten markkinointikampanjojen toteuttamista muiden samalla alueella sijaitsevien matkailukohteiden kanssa, kuten ehdotettiin parlamentin 29. lokakuuta 2015 annetussa päätöslauselmassa ”Matkailun edistämistä Euroopassa koskevat uudet haasteet ja ajatukset”(14), ja edistettävä yhteisiä markkinointifoorumeja, jotka keskittyvät erityisesti myynninedistämiseen ja verkkomyyntiin kansainvälisen yhteistyön pohjalta;

35.  katsoo, että tämän markkinointistrategian puitteissa olisi luotava korkealaatuisia tuoreita tai jalostettuja tuotteita koskevien markkinointialoitteiden, gastronomian ja matkailun välisiä synergioita ja että se olisi ryhmitettävä alueisiin, jotka ovat yhtenäisiä kulttuurin, tuotannon tai ympäristön näkökulmasta ja/tai synergian perusteella;

36.  katsoo olevan välttämätöntä säilyttää perinteisten menetelmien ja tekniikoiden (kuten almadraba ja xeito) käyttö, koska ne liittyvät läheisesti rannikkoalueiden identiteettiin ja elämäntapaan, ja katsoo, että ne on tunnustettava osaksi kulttuuriperintöä;

37.  korostaa, että on tärkeää investoida kalastuselinkeinon monipuolistamiseen perinteiden, historian sekä koko kalastusperinnön (perinteiset kalastusvälineet ja -tekniikat mukaan lukien) tekemiseksi tunnetuiksi;

38.  korostaa, että on tärkeää tehdä investointeja kalastuselinkeinon monipuolistamiseen paikallisten kalatuotteiden jalostuksen edistämiseksi;

39.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön strategioita matkailutoiminnan kausiluonteisuuden aiheuttaman ongelman ratkaisemiseksi esimerkiksi perustamalla gastronomisia juhlia ja tapahtumia, satamissa ja kylissä toimivia toreja/markkinoita(15), teemakyliä ja museoita (ks. Espanjaan ja Cetaraan liittyvät esimerkit), joiden ansiosta toimintaa voidaan harjoittaa koko vuoden sää- tai meriolosuhteista riippumatta;

40.  on vakuuttunut siitä, että vaihtoehtoisten ja kohdennettujen matkailutuotteiden tasapuolinen yhdistelmä sekä näiden tuotteiden asianmukainen myynnin ja markkinoinnin edistäminen voivat auttaa tasapainottamaan matkailun kausiluontoisuuteen liittyviä ongelmia;

41.  pitää olennaisen tärkeänä sitä, että jäsenvaltiot, alueet ja muut asiaan liittyvät osapuolet vaihtavat parhaita käytäntöjä, koska EU:n merialueiden yritysten väliltä puuttuu synergiaa, mikä johtaa pirstaleisuuteen ja taloudellisten hyötyjen rajallisuuteen; katsoo, että tutkimuslaitoksia, museoita, matkailualan yrityksiä, Natura 2000 -alueita ja merellisiä suojelualueita hallinnoivia tahoja, perinteistä säilyke- ja jalostusteollisuutta sekä muita asiaan liittyviä osapuolia olisi kannustettava tekemään yhteistyötä sellaisten innovatiivisten kestävien tuotteiden kehittämiseksi, jotka tuottavat taloudellista lisäarvoa ja myös vastaavat vierailijoiden odotuksia; korostaa, että nämä toiminnot olisi sisällytettävä kestävän ja vastuullisen matkailun edistämistä asianomaisilla merialueilla koskeviin johdonmukaisiin yleisiin puitteisiin; katsoo, että paikallisilla kalatalouden toimintaryhmillä voi olla tässä asiassa merkittävä rooli, minkä vuoksi niille on myönnettävä riittävästi rahoitusta;

42.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota vahvistamaan paikallis- ja aluetason sekä kansallisen ja EU:n tason välisiä siteitä sellaisten hallintomuotojen edistämiseksi, jotka helpottavat monialaisten toimintapolitiikkojen täytäntöönpanoa eri toiminta-alojen tavoitteiden, kuten kestävän ja osallistavan kasvun, saavuttamisen helpottamiseksi;

43.  kehottaa komissiota edistämään FARNETissa ja paikallisissa kalatalouden toimintaryhmissä eurooppalaista vuoropuhelua satamien ja matkailualan sidosryhmien sekä ympäristöasiantuntijoiden kanssa;

44.  kehottaa jäsenvaltioiden viranomaisia ja virastoja tekemään tiiviimpää yhteistyötä matkailuvirastojen kanssa ja asettamaan sinisen talouden monipuolistamisen selkeästi etusijalle erityisesti merimatkailun ja sitä täydentävien alojen osalta; toteaa, että tähän olisi sisällyttävä myös merionginnan sisällyttäminen soveltuvilta osin matkailupaketteihin ja markkinointikampanjoihin erityisesti saarten ja rannikkoalueiden tapauksessa; korostaa, että lupien myöntäminen kalastusalusten kaksoiskäyttöön (sekä kaupallisten alusten, pienimuotoisessa kalastuksessa käytettävien alusten että merimatkailussa, myös ongintamatkailussa, käytettävien alusten) olisi asetettava etusijalle ja että niiden muuntamiseen olisi myönnettävä tukea;

45.  kehottaa komissiota, jäsenvaltioita, alue- ja paikallisviranomaisia, asianomaista toimialaa sekä muita sidosryhmiä toteuttamaan kohdennettuja toimia, jotka ovat yhdenmukaisia EU:n sellaisten toimintapolitiikkojen kanssa, joilla on vaikutusta kalastus- ja vesiviljelyalaan; korostaa, että on tarpeen ottaa käyttöön parhaiden käytäntöjen ohjekirja, johon koottaisiin tärkeimpiä esimerkkejä tällaisesta toiminnasta ja jossa kannustettaisiin muita yrityksiä toimimaan samalla tavalla; muistuttaa, että myös paikallinen tiedeyhteisö on välttämätöntä ottaa mukaan ympäristöongelmien ennaltaehkäisemiseksi;

46.  korostaa ympäristöystävällisten liiketoimintamallien merkitystä ja suosittaa sen vuoksi, että ympäristöasiantuntijat pitävät aina tiiviisti yhteyttä paikallisiin toimintaryhmiin (esimerkiksi kalatalouden ja vesiviljelyalan paikalliset toimintaryhmät ja maaseudun paikalliset toimintaryhmät);

47.  kehottaa korvamerkitsemään rahoituksen sellaisen parhaiden käytäntöjen vaihtamiseen ja kalastustoimien kartoittamiseen tarkoitetun eurooppalaisen verkoston perustamiseen, josta saadaan tietoa kiinnostavista kohteista ja kunkin kalastusyhteisön ominaispiirteistä;

48.  toivoo, että alueilla, joilla kalastus ja kalastusmatkailu ovat ainoa tulonlähde, käytetään erityisiä tukimekanismeja (EMKR:n ja/tai muiden välineiden puitteissa), jotka voidaan aktivoida hätätilanteessa (kuten luonnonkatastrofin sattuessa);

49.  katsoo olevan välttämätöntä edistää tällaisten toimien rahoittamista EMKR:sta, Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), Euroopan sosiaalirahastosta (ESR), koheesiorahastosta, tutkimuksen puiteohjelmasta ja Euroopan strategisten investointien rahastosta (ESIR) tiiviissä yhteistyössä Euroopan investointipankin (EIP) neuvonantajien kanssa sekä edistää pehmeitä lainansaantikanavia, joiden ansiosta voidaan välttää se, että erityisesti naiset kohtaavat vaikeuksia rahoituksen hankkimisessa sellaisten hankkeiden rahoittamiseksi, jotka kelpaavat kansallisiin ohjelmiin sisällytettäviksi;

50.  korostaa, että ohjelmakaudella 2007–2013 paikallisilla kalatalouden toimintaryhmillä oli käytettävissään 486 miljoonaa euroa EKTR:stä ja että noin 12 000:ta paikallista hanketta tuettiin kyseisen kauden aikana;

51.  kehottaa jäsenvaltioita ja paikallisia kalatalouden toimintaryhmiä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti käytettävissä olevia varoja ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan myös monitahoista rahoitusta (yhteisesti EAKR:stä, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (EAFRD) tai ESR:stä);

52.  kehottaa jäsenvaltioita perustamaan alueellisen tason yhteyspisteitä tarjoamaan asianmukaista tietoa ja tukea;

53.  kehottaa paikallisia kalatalouden toimintaryhmiä tekemään tiivistä yhteistyötä matkailualan asiantuntijoiden kanssa hankkeiden määrittelemiseksi ja asianmukaisen rahoituksen saamiseksi EMKR:n neljännestä osiosta tuotevalikoiman monipuolistamiseksi kalastusalueilla;

54.  korostaa, että EMKR:stä myönnetään erityistä taloudellista tukea naisten alkuun panemille hankkeille kalastajayhteisöissä;

55.  kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan EMKR:n mukaisia operaatioita koskevien valintakriteerien laatimisen avulla, että sukupuolten tasa-arvo otetaan asianmukaisesti huomioon ja sitä edistetään kaikissa rahoitetuissa toimissa (esimerkiksi asettamalla etusijalle toimet, jotka kohdistetaan erityisesti naisiin tai jotka ovat naisten toteuttamia);

56.  kehottaa komissiota tutkimaan tällaisten toimintojen todennäköisiä sosioekonomisia ja ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia;

57.  kehottaa komissiota tutkimaan virkistyskalastuksen sosioekonomista vaikutusta kotimaanmatkailuun erityisesti maaseutualueilla ja ehdottamaan mahdollisia toimia alueille, joilla potentiaalia tällaiseen kalastukseen ei hyödynnetä riittävästi;

58.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota parantamaan kalastusmatkailua koskevien tietojen keruuta ja hallinnointia;

59.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja alueellisille neuvoa-antaville toimikunnille.

(1)EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22.
(2)EUVL L 149, 20.5.2014, s. 1.
(3)EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1.
(4)EUVL C 419, 16.12.2015, s. 167.
(5)EUVL C 75, 26.2.2016, s. 24.
(6)‘Indagine sulle abitudini e opinioni dei cittadini nel comprensorio del GAC “il mare delle Alpi” – Analisi della pescaturismo in Italia come strumento di sviluppo sostenibile’ (2015).
(7)‘L’integrazione della pesca con altre attività produttive – La pescaturismo come modello sociale e culturale’, Cenasca Cisl et al., (2005).
(8)‘Indagine sulle abitudini e opinioni dei cittadini nel comprensorio del GAC “il mare delle Alpi” – Analisi della pescaturismo in Italia come strumento di sviluppo sostenibile’ (2015).
(9)‘L’integrazione della pesca con altre attività produttive – La pescaturismo come modello sociale e culturale’, Cenasca Cisl et al., (2005).
(10)‘Indagine sulle abitudini e opinioni dei cittadini nel comprensorio del GAC “Il mare delle Alpi” – Analisi della pescaturismo in Italia come strumento di sviluppo sostenibile’ (2015).
(11)Sosioekonominen analyysi kalastusmatkailusta EUSAIRin kattamalla alueella – Nemo-hanke 1M-MED14-11, WP2, toimi 2.3.
(12)‘Perspectives for the development of tourism activities related to fishing’, Euroopan parlamentti, IP/B/PECH/IC/2013-103 (2014).
(13)”Perspectives for the development of tourism activities related to fishing”, Euroopan parlamentti, IP/B/PECH/IC/2013-103 (2014).
(14)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0391.
(15)Esimerkiksi sillinpyyntialuspäivät ja satamapäivät Alankomaissa.


Liikennevahinkojen vanhentumisajat
PDF 200kWORD 52k
Päätöslauselma
Liite
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 suosituksista komissiolle liikennevahinkojen vanhentumisajoista (2015/2087(INL))
P8_TA(2017)0281A8-0206/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 225 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 67 artiklan 4 kohdan ja 81 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan ja asiaa koskevan oikeuskäytännön,

–  ottaa huomioon kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteita koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön(1),

–  ottaa huomioon sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) 11. heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007(2) (Rooma II -asetus),

–  ottaa huomioon 4. toukokuuta 1971 tehdyn Haagin yleissopimuksen tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista,

–  ottaa huomioon moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16. syyskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY(3) (liikennevakuutusdirektiivi),

–  ottaa huomioon eurooppalaisen yleissopimuksen määräaikojen laskennasta(4),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin valiokunta-aloitteisen lainsäädäntömietinnön liitteenä olevan, Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun alaisen Euroopan tason lisäarvoyksikön laatiman Euroopan tason lisäarvon arviointia koskevan tutkimuksen ”Limitation periods for road traffic accidents”(5),

–  ottaa huomioon sisäasioiden pääosaston tutkimuksen ”Cross-border traffic accidents in the EU-the potential impact of driverless cars”(6),

–  ottaa huomioon komission tutkimuksen ”Compensation of victims of cross-border road traffic accidents in the EU: Comparison of national practices, analysis of problems and evaluation of options for improving the position of cross-border victims”(7),

–  ottaa huomioon vuonna 20. huhtikuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen toteuttaminen EU:n kansalaisten hyväksi – Toimintasuunnitelma Tukholman ohjelman toteuttamiseksi”(8),

–  ottaa huomioon 1. helmikuuta 2007 antamansa päätöslauselman vanhentumisajoista henkilövahinkoihin ja kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin liittyvissä rajatylittävissä riita-asioissa sekä suosituksista komissiolle(9),

–  ottaa huomioon 22. lokakuuta 2003 antamansa lainsäädäntöpäätöslauselman ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien neuvoston direktiivien 72/166/ETY, 84/5/ETY, 88/357/ETY ja 90/232/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/26/EY muuttamisesta(10),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 46 ja 52 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0206/2017),

A.  ottaa huomioon, että korvausvaatimusten vanhentumisaikoja koskevissa säännöissä on suuria eroja jäsenvaltioiden välillä ja että näin ollen unionissa missään kahdessa jäsenvaltiossa ei sovelleta täsmälleen samoja vanhentumista koskevia perussääntöjä; toteaa myös, että vanhentumisaika määritetään useiden tekijöiden perusteella, kuten sen perusteella, liittyykö vahinkoon rikosoikeudellista menettelyä ja katsotaanko korvausvaatimus sopimukseen perustumattomaksi vai sopimusperusteiseksi;

B.  huomauttaa, että vanhentumista koskevat kansalliset järjestelmät ovat siten hyvin monimutkaisia ja usein saattaa olla vaikeaa tietää, mikä on sovellettava yleinen vanhentumisaika, milloin ja miten vanhentumisaika alkaa kulua ja miten vanhentumisaika keskeytetään tai sitä jatketaan;

C.  toteaa, että perehtymättömyys muiden maiden vanhentumissääntöihin saattaa johtaa siihen, että henkilö menettää oikeuden esittää muuten pätevä korvausvaatimus, tai aiheuttaa vahingon kärsineelle oikeussuojan saatavuuden esteitä lisäkustannusten ja viivästysten muodossa;

D.  ottaa huomioon, että tällä hetkellä on saatavilla vain vähän tilastoja siitä, miten monta rajatylittäviin liikennevahinkoihin liittyvää korvausvaatimusta on hylätty sillä perusteella, että vanhentumisaika on umpeutunut;

E.  toteaa, että rajatylittävissä liikennevahingoissa ainoasta unionin tasolla jo yhdenmukaistetusta korvausvaatimusta koskevasta perusteesta säädetään liikennevakuutusdirektiivin 18 artiklassa, jonka nojalla vahingon kärsineet voivat vaatia korvausta omassa asuinmaassaan esittämällä korvausvaatimuksen suoraan vakuutusyritykselle tai korvauselimelle, joka on myöntänyt moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuuvakuutuksen(11);

F.  huomauttaa, että vanhentumisajat ovat tärkeä ja olennainen osa jäsenvaltioiden siviilioikeudellista vastuuta koskevia järjestelmiä, jotka toimivat liikennevahinkotapauksissa siten, että lyhyt vanhentumisaika voi toimia vastapainona ankaraa vastuuta koskevalle säännölle tai runsaille vahingonkorvauksille;

G.  katsoo, että korvausvaatimuksiin sovellettavat vanhentumissäännöt ovat välttämättömiä, jotta voidaan taata oikeusvarmuus ja riitojen lopullinen ratkaiseminen; katsoo kuitenkin, että vahingon aiheuttajan oikeusvarmuutta ja riitojen lopullista ratkaisemista koskevat oikeudet olisi tasapainotettava vahingon kärsineen oikeussuojan saatavuutta ja mahdollisuutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon koskevien perusluonteisten oikeuksien kanssa ja että tarpeettoman lyhyet vanhentumisajat saattavat estää tehokkaan oikeussuojan saatavuuden koko unionin alueella;

H.  toteaa, että kun otetaan huomioon vanhentumissääntöihin liittyvät nykyiset erot sekä ongelmat, jotka liittyvät suoraan rajatylittäviin henkilö- ja omaisuusvahinkoihin sovellettaviin erilaisiin kansallisiin säännöksiin, tietynasteinen yhdenmukaistaminen on ainoa keino varmistaa riittävän tasoinen varmuus, ennustettavuus ja yksinkertaisuus sovellettaessa jäsenvaltioiden vanhentumissääntöjä rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa;

I.  katsoo, että tällaisessa lainsäädäntöaloitteessa olisi saatava aikaan kohtuullinen tasapaino osapuolten välille vanhentumissääntöjä koskevissa kysymyksissä ja samalla helpotettava vanhentumisajan laskentaa ja keskeyttämistä; toteaa, että sen vuoksi ehdotetaan kohdennettua lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon rajatylittävän liikenteen kasvava määrä unionissa muuttamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden koko oikeudellista kehystä;

1.  toteaa, että liikennevahingon tapauksessa vahingon kärsineiden tilanne on parantunut tuntuvasti viime vuosikymmenten aikana, myös kansainvälisen yksityisoikeuden alan oikeuskäytännön tasolla, ja että kyseisen oikeuskäytännön mukaan toisessa jäsenvaltiossa vahingon kärsinyt voi vaatia korvausta suoraan ajoneuvon vakuuttaneelta vakuutuksenantajalta tai korvauselimeltä siinä jäsenvaltiossa, jossa hänen kotipaikkansa on;

2.  toteaa kuitenkin, että unionissa on edelleen kaksi rinnakkaista järjestelmää, jotka koskevat liikennevahingoissa sovellettavaa lakia, ja että sen mukaan, missä maassa korvausvaatimus esitetään, sovelletaan joko vuonna 1971 tehtyä Haagin yleissopimusta tai Rooma II -asetusta, ja huomauttaa, että tämä yhdistettynä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012(12) oikeuspaikan valintaa koskeviin mahdollisuuksiin aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta ja monimutkaisuutta ja saattaa tarjota tilaisuuden oikeuspaikkakeinotteluun;

3.  toteaa, että rajatylittävissä riita-asioissa tutkintaan ja neuvotteluihin kuluu usein paljon enemmän aikaa kuin kotimaisissa asioissa; korostaa tässä yhteydessä, että tällaiset haasteet saattavat pahentua entisestään, kun asiaan liittyy uusia teknologioita, kuten itseohjautuvien autojen tapauksessa;

4.  muistuttaa tässä yhteydessä, että vanhentumissääntöjen olisi katsottava olevan osa toimenpiteitä, joita voidaan hyväksyä yksityisoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön yhteydessä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 67 artiklan 4 kohdassa ja 81 artiklassa tarkoitetulla tavalla;

5.  huomauttaa, että vanhentumisaikoja rajatylittävissä riita-asioissa koskevat yhteiset vähimmäissäännöt ovat välttämättömiä, jotta varmistetaan, että rajatylittävissä liikennevahingoissa vahingon kärsineiden suojelemiseksi on saatavilla tehokkaita oikeuskeinoja, ja turvataan oikeusvarmuus;

6.  korostaa, että kansallisten oikeusjärjestelmien suhteettoman lyhyet vanhentumisajat ovat este oikeussuojan saatavuudelle jäsenvaltioissa ja voivat siten rikkoa EU:n perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettua oikeutta puolueettomaan tuomioistuimeen;

7.  korostaa, että rajatylittävien liikennevahinkojen vanhentumisaikoja koskevien sääntöjen merkittävät erot jäsenvaltioiden välillä aiheuttavat ylimääräisiä esteitä vahingon kärsineille, kun he esittävät korvausvaatimuksia henkilö- ja omaisuusvahingoista, jotka ovat tapahtuneet jossakin muussa kuin heidän omassa jäsenvaltiossaan;

8.  kehottaa komissiota varmistamaan, että Euroopan oikeusportaaliin asetetaan saataville yleisiä tietoja rajatylittävistä liikennevahingoista aiheutuneisiin vahinkoihin liittyviä korvausvaatimuksia koskevista jäsenvaltioiden vanhentumissäännöistä ja tiedot pidetään jatkuvasti ajan tasalla;

9.  kehottaa komissiota myös toteuttamaan tutkimuksen alaikäisille ja vammaisille henkilöille jäsenvaltioissa vanhentumisajan kulumisen osalta tarjottavasta suojasta sekä tarpeesta vahvistaa unionin tasolla vähimmäissääntöjä sen varmistamiseksi, että kyseiset henkilöt eivät menetä oikeuttaan vaatia korvausta rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa ja että heille taataan oikeussuojan tehokas saatavuus unionissa;

10.  pyytää komissiota tekemään SEUT-sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan perusteella ehdotuksen säädökseksi henkilö- ja omaisuusvahinkoihin sovellettavista vanhentumisajoista rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa liitteenä olevien suositusten mukaisesti;

11.  katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia;

12.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman sekä liitteenä olevat suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

PÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE:

SUOSITUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN LAATIMISEKSI RAJATYLITTÄVIEN LIIKENNEVAHINKOJEN YHTEISISTÄ VANHENTUMISAJOISTA

A.  PYYDETYN EHDOTUKSEN PERIAATTEET JA TAVOITTEET

1.  Euroopan unionissa lainvalvontaan tuomioistuimissa sovelletaan edelleen pääasiallisesti kansallisia menettelysääntöjä ja -käytäntöjä. Kansalliset tuomioistuimet ovat myös unionin tuomioistuimia. Tuomioistuinten menettelyillä on näin ollen varmistettava tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkuus sekä unionin oikeuden tehokas soveltaminen sen takaamiseksi, että unionin kansalaisten oikeuksia suojellaan koko unionissa.

2.  Unioni on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta. Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmien ja erityisesti niiden 38 kohdan mukaan olisi valmisteltava uutta prosessioikeudellista lainsäädäntöä rajatylittäviä tapauksia varten erityisesti asioista, jotka ovat välttämättömiä sujuvan oikeudellisen yhteistyön ja paremman oikeussuojan kannalta, esim. väliaikaiset toimenpiteet, todisteiden vastaanottaminen, maksusuoritusmääräykset ja määräajat.

3.  Vanhentumisaikoja koskevat yhteiset vähimmäissäännöt, joita sovelletaan liikennevahingosta aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja koskeviin rajatylittäviin riita-asioihin, katsotaan tarpeellisiksi, jotta voidaan vähentää vahingon kärsineiden esteitä heidän käyttäessään oikeuksiaan muussa kuin omassa jäsenvaltiossaan.

4.  Vanhentumisaikoja koskevat yhteiset vähimmäissäännöt lisäisivät varmuutta ja ennustettavuutta sekä rajoittaisivat riskiä siitä, että vahingon kärsineet saavat liian pienen korvauksen rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa.

5.  Sen vuoksi ehdotetun direktiivin tarkoituksena on ottaa käyttöön rajatylittäviä tapauksia varten erityinen vanhentumisaikoja koskeva järjestelmä, jonka avulla turvattaisiin tehokas oikeussuojan saatavuus ja helpotettaisiin sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa poistamalla esteitä kansalaisten vapaalta liikkuvuudelta jäsenvaltioiden alueella.

6.  Ehdotetun direktiivin tarkoituksena ei ole korvata kansallisia siviilioikeudellista vastuuta koskevia järjestelmiä kokonaisuudessaan, vaan sen tarkoituksena on kansallisia erityispiirteitä kunnioittaen vahvistaa vanhentumisaikoja koskevia yhteisiä vähimmäissääntöjä direktiivin 2009/103/EY soveltamisalaan kuuluville korvausvaatimuksille, jotka ovat luonteeltaan rajatylittäviä.

7.  Nyt käsillä oleva ehdotus on toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukainen, sillä jäsenvaltiot eivät voi yksin laatia vanhentumisaikoja koskevia vähimmäissääntöjä eikä ehdotuksessa ylitetä sitä, mikä on tarpeen tehokkaan oikeussuojan saatavuuden ja oikeusvarmuuden varmistamiseksi unionissa.

B.  PYYDETYN EHDOTUKSEN TEKSTI

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rajatylittävien liikennevahinkojen yhteisistä vanhentumisajoista

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 67 artiklan 4 kohdan ja 81 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan parlamentin Euroopan komissiolle esittämän pyynnön,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)  Unioni on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tällaisen alueen luomiseksi asteittain unionin on määrä hyväksyä oikeudellista yhteistyötä koskevia toimenpiteitä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä.

(2)  Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan mukaisesti näihin toimenpiteisiin on tarkoitus sisältyä toimenpiteitä, joilla pyritään muun muassa varmistamaan tehokas oikeussuojan saatavuus ja riita-asiain oikeudenkäyntien moitteetonta sujumista haittaavien esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa jäsenvaltioissa sovellettavien riita-asiain oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen yhteensopivuutta.

(3)  Kuten vuonna 20. huhtikuuta 2010 annetussa komission tiedonannossa ”Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen toteuttaminen EU:n kansalaisten hyväksi – Toimintasuunnitelma Tukholman ohjelman toteuttamiseksi” (13) todettiin, kansalaisille, jotka epäonnekseen joutuvat liikenneonnettomuuteen toisessa jäsenvaltiossa, on taattava oikeusvarmuus vakuutuskorvausten vanhentumisaikojen osalta. Tätä varten tiedonannossa ilmoitettiin, että vuonna 2011 annettaisiin uusi asetus liikenneonnettomuuksiin liittyvistä vanhentumisajoista rajatylittävissä tilanteissa.

(4)  Vanhentumissäännöillä on merkittäviä vaikutuksia paitsi vahingon kärsineiden oikeuteen saada oikeussuojaa myös heidän aineellisiin oikeuksiinsa, sillä oikeus ei voi olla tehokas ilman sen asianmukaista ja riittävää suojaa. Tällä direktiivillä pyritään edistämään rajatylittävien liikennevahinkojen yhteisten vanhentumisaikojen soveltamista tehokkaan oikeussuojan saatavuuden varmistamiseksi unionissa. Yleisesti tunnustettu oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan vahvistetaan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 47 artiklassa.

(5)  Oikeusvarmuuden vaatimus ja tarve oikeudenmukaisiin ratkaisuihin yksittäisissä tapauksissa ovat oikeusalueen olennaisia osia. Yhteiset vanhentumisajat, joilla lisätään oikeusvarmuutta, varmistetaan riitojen ratkaiseminen ja edistetään tehokasta täytäntöönpanojärjestelmää, ovat näin ollen välttämättömiä tämän periaatteen soveltamisen varmistamiseksi.

(6)  Tämän direktiivin säännöksiä olisi sovellettava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY(14) soveltamisalaan kuuluviin korvausvaatimuksiin, jotka ovat luonteeltaan rajatylittäviä.

(7)  Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tämän direktiivin säännöksiä tarvittaessa myös puhtaasti sisäisen liikennevahingon tapauksessa.

(8)  Kaikki jäsenvaltiot ovat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4 päivänä marraskuuta 1950 tehdyn yleissopimuksen, jäljempänä ’Euroopan ihmisoikeussopimus’, sopimuspuolia. Tässä direktiivissä tarkoitettujen asioiden käsittelyssä olisi noudatettava kyseistä yleissopimusta ja erityisesti oikeuksia oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaaseen oikeussuojakeinoon.

(9)  Periaate, jonka mukaan sovelletaan sen maan lakia, jossa välitön vahinko on aiheutunut (lex loci damni), on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 864/2007(15) vahvistettu yleissääntö henkilö- tai omaisuusvahingon tapauksessa sovellettavan lain osalta, jolloin sovellettava laki olisi määritettävä sen perusteella, missä vahinko aiheutuu, riippumatta siitä, missä maassa tai maissa välilliset seuraukset voivat ilmetä. Kyseisen asetuksen 15 artiklan h alakohdan nojalla sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen sovellettavan lain mukaisesti määräytyvät erityisesti se, miten velvoitteen voi saada lakkaamaan, sekä vanhentumista ja määräajan menettämistä koskevat säännöt, mukaan lukien vanhentumisajan tai määräajan alkaminen, katkaiseminen ja keskeyttäminen.

(10)  Liikennevahinkojen tapauksessa toisessa jäsenvaltiossa vahingon kärsineen voi olla erittäin vaikea saada perustietoa vahingosta vieraalta lainkäyttöalueelta suhteellisen lyhyessä ajassa, kuten tietoa vahingon aiheuttajan henkilöllisyydestä ja mahdollisesta vastuusta. Lisäksi voi kestää varsin kauan selvittää, minkä korvausedustajan tai vakuutuksenantajan olisi käsiteltävä asia, kerätä näyttöä vahingosta ja käännättää tarvittavat asiakirjat.

(11)  Rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa ei ole tavatonta, että vahingon kärsinyt joutuu odottamaan hyvin lähelle määräajan päättymistä, ennen kuin neuvottelut vahingon aiheuttajan kanssa voidaan aloittaa. Näin on erityisesti silloin, kun määräaika on ylipäätään erityisen lyhyt tai kun on epäselvyyttä siitä, miten vanhentumisaika voidaan keskeyttää. Tietojen kerääminen henkilölle muussa maassa kuin vahingon kärsineen asuinmaassa sattuneesta vahingosta saattaa kestää varsin kauan. Sen vuoksi direktiivissä säädetyn yleisen määräajan kuluminen olisi keskeytettävä heti kun vakuutuksenantajalle tai korvauselimelle on esitetty korvausvaatimus, jotta vahingon kärsinyt saisi tilaisuuden neuvotella vahingon korvaamisesta.

(12)  Tässä direktiivissä olisi vahvistettava vähimmäissäännöt. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää paremmasta suojan tasosta. Parempi suojan taso ei saisi olla este tehokkaan oikeussuojan saatavuudelle, jota tällaisten vähimmäissääntöjen on tarkoitus helpottaa. Perusoikeuskirjassa määrättyä suojan tasoa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ja unionin oikeuden ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta ei näin ollen saisi vaarantaa.

(13)  Tällä direktiivillä ei ole vaikutusta asetukseen (EY) N:o 864/2007 eikä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1215/2012(16).

(14)  Tällä direktiivillä pyritään edistämään perusoikeuksia, ja siinä otetaan huomioon erityisesti perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet ja arvot. Sillä pyritään myös saavuttamaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen ylläpitämistä ja kehittämistä koskeva unionin tavoite.

(15)  Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli vahvistaa vanhentumisaikoja koskevia yhteisiä vähimmäisvaatimuksia rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa, vaan se voidaan toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(16)  Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti [nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen]/[nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista].

(17)  Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

KOHDE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Kohde

Tämän direktiivin tavoitteena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat direktiivin 2009/103/EY soveltamisalaan kuuluvia henkilö- ja omaisuusvahinkoja koskevien korvausvaatimusten vanhentumisaikojen kokonaiskestoa, alkamista, keskeyttämistä ja laskentaa rajatylittävän liikennevahingon tapauksessa.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä direktiiviä sovelletaan vakuutetun ajoneuvon aiheuttamasta liikennevahingosta johtuvia vahinkoja tai vammoja koskeviin korvausvaatimuksiin, jotka esitetään

a)  direktiivin 2009/103/EY 18 artiklan mukaisesti vakuutusyritykselle, joka on myöntänyt vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen; tai

b)  direktiivin 2009/103/EY 24 ja 25 artiklassa tarkoitetulle korvauselimelle.

3 artikla

Rajatylittävä liikennevahinko

1.  Tässä direktiivissä rajatylittävällä liikennevahingolla tarkoitetaan sellaisen vakuutetun ajoneuvon, jolla on pysyvä kotipaikka jäsenvaltion alueella, käytöstä aiheutuvaa liikennevahinkoa, joka tapahtuu muussa kuin vahingon kärsineen asuinjäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, jonka direktiivin 2009/103/EY 6 artiklassa määritelty kansallinen vakuutuksenantajien toimisto on liittynyt vihreän kortin järjestelmään.

2.  Tässä direktiivissä ilmaisulla ’jäsenvaltio’ tarkoitetaan kaikkia jäsenvaltioita paitsi [Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja] Tanskaa.

II LUKU

VANHENTUMISAIKOJA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

4 artikla

Vanhentumisaika

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 2 artiklan soveltamisalaan kuuluviin, rajatylittävästä liikennevahingosta aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja koskeviin korvausvaatimuksiin sovelletaan vähintään neljän vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona vahingon kärsinyt on saanut tiedon tai hänen on perusteltua olettaa saaneen tiedon vahingon tai vamman laajuudesta, sen syystä ja vastuussa olevan henkilön henkilöllisyydestä sekä vakuutusyrityksestä, joka on myöntänyt vahingon aiheuttajalle vastuuvakuutuksen, taikka korvausedustajasta tai korvauselimestä, joka on vastuussa korvauksen suorittamisesta vahingon aiheuttajan aiheuttamasta vahingosta ja jolle korvausvaatimus on esitettävä.

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos korvausvaatimukseen sovellettavassa laissa säädetään neljää vuotta pidemmästä vanhentumisajasta, kyseistä pidempää vanhentumisaikaa sovelletaan.

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ne antavat komissiolle ajantasaista tietoa liikennevahingosta aiheutuneiden korvausvaatimusten vanhentumista koskevista kansallisista säännöistä.

5 artikla

Määräaikojen keskeyttäminen

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän direktiivin 4 artiklassa säädetty vanhentumisaika keskeytetään ajaksi, joka alkaa siitä, että vahingon kärsinyt esittää korvausvaatimuksensa

a)  direktiivin 2009/103/EY 21 ja 22 artiklassa tarkoitetulle vahingon aiheuttajan vakuutusyritykselle tai sen korvausedustajalle tai

b)  direktiivin 2009/103/EY 24 ja 25 artiklassa tarkoitetulle korvauselimelle,

ja päättyy siihen, että vahingon aiheuttaja hylkää korvausvaatimuksen.

2.  Jos vanhentumisaikaa on keskeyttämisajan päättyessä jäljellä vähemmän kuin kuusi kuukautta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että vahingon kärsineelle myönnetään vähintään kuuden kuukauden lisäaika tuomioistuinmenettelyn panemiseksi vireille.

6 artikla

Määräaikojen jatkaminen ilman eri toimenpiteitä

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos määräaika päättyy lauantaina, sunnuntaina tai jonakin niiden yleisistä vapaapäivistä, sitä jatketaan ensimmäisen seuraavan arkipäivän päättymiseen saakka.

7 artikla

Määräaikojen laskenta

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikki tässä direktiivissä säädetyt määräajat lasketaan seuraavasti:

a)  Määräaikojen laskenta aloitetaan tapahtumaa seuraavana päivänä.

b)  Kun määräaika ilmaistaan yhtenä vuotena tai tiettynä määränä vuosia, se päättyy asiaankuuluvana myöhempänä vuotena samannimisessä kuukaudessa ja samannumeroisena päivänä kuin kyseisen tapahtuman kuukausi ja päivä. Jos asiaankuuluvassa myöhemmässä kuukaudessa ei ole samannumeroista päivää, määräaika päättyy kyseisen kuukauden viimeisenä päivänä.

c)  Määräaikoja ei keskeytetä tuomioistuinten vapaapäivinä.

8 artikla

Vahinkojen korvaaminen

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun vahingon kärsineellä on mahdollisuus direktiivin 2009/103/EY 22 artiklassa tarkoitettuun menettelyyn vakuutetun ajoneuvon aiheuttamien liikennevahinkojen korvaamiseksi, tämä ei estä vahingon kärsinyttä panemasta vireille näihin korvausvaatimuksiin liittyvää oikeudenkäyntiä tai välimiesmenettelyä tämän direktiivin mukaisen vanhentumisajan päättymiseen mennessä vahingon korvausmenettelyn aikana.

III LUKU

MUUT SÄÄNNÖKSET

9 artikla

Vanhentumissääntöjä koskevat yleiset tiedot

Komissio asettaa julkisesti ja helposti saataville asianmukaisilla tavoilla ja kaikilla unionin kielillä yleisiä tietoja jäsenvaltioiden tämän direktiivin 4 artiklan 3 kohdan nojalla toimittamista kansallisista säännöistä, jotka koskevat liikennevahingosta aiheutuneisiin vahinkoihin liittyvien korvausvaatimusten vanhentumista.

10 artikla

Suhde kansalliseen lainsäädäntöön

Tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita laajentamasta siinä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason tarjoamiseksi.

11 artikla

Suhde muihin unionin oikeuden säännöksiin

Tämä direktiivi ei vaikuta asetuksen (EY) N:o 864/2007 eikä asetuksen (EU) N:o 1215/2012 säännösten soveltamiseen.

IV LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

12 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1.  Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [vuosi tämän direktiivin voimaantulopäivästä]. Niiden on viipymättä ilmoitettava tästä komissiolle.

2.  Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3.  Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

13 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio toimittaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2025 ja sen jälkeen viiden vuoden välein Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta sekä laadullisten että määrällisten tietojen perusteella. Komissio arvioi tässä yhteydessä erityisesti tämän direktiivin vaikutusta oikeussuojan saatavuuteen, oikeusvarmuuteen ja henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen. Kertomukseen liitetään tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia tämän direktiivin mukauttamiseksi ja lujittamiseksi.

14 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

15 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille perussopimusten mukaisesti.

Tehty Brysselissä ... päivänä ...kuuta ....

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

(1)Ks. mm. tuomio 18.9.2003, Peter Pflücke v. Bundesanstalt für Arbeit, C-125/01, ECLI:EU:C:2003:477, tuomio 25.7.1991, Theresa Emmott v. Minister for Social Welfare ja Attorney General, C-208/90, ECLI:EU:C:1991:333 ja tuomio 13.7.2006, Vincenzo Manfredi ym. v. Lloyd Adriatico Assicurazioni SpA ym., yhdistetyt asiat C‑295/04–C-298/04, ECLI:EU:C:2006:461.
(2)EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40.
(3)EUVL L 263, 7.10.2009, s. 11.
(4)ETS nro 76.
(5)PE 581.386, heinäkuu 2016.
(6)PE 571.362, kesäkuu 2016.
(7)Saatavilla verkossa osoitteessa: http://ec.europa.eu/civiljustice/news/docs/study_compensation_road_victims_en.pdf (30.11.2008).
(8)EUVL C 121, 19.4.2011, s. 41.
(9)EUVL C 250 E, 25.10.2007, s. 99.
(10)Hyväksytyt tekstit, P5_TA(2003)0446.
(11)Ks. myös tuomio 13.12.2007, FBTO Schadeverzekeringen NV v. Jack Odenbreit, C-463/06, ECLI:EU:C:2007:792.
(12)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12. joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1).
(13)COM(2010)0171.
(14)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/103/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta (EUVL L 263, 7.10.2009, s. 11).
(15)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40).
(16) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12 päivänä joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1).


Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset
PDF 361kWORD 72k
Päätöslauselma
Liite
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 suosituksista komissiolle siviilioikeudellisia menettelyjä koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista Euroopan unionissa (2015/2084(INL))
P8_TA(2017)0282A8-0210/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 225 artiklan,

–  ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 67 artiklan 4 kohdan sekä 81 artiklan 2 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 19 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (perusoikeuskirja) 47 artiklan,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan ja asiaa koskevan oikeuskäytännön,

–  ottaa huomioon työasiakirjan siviilioikeudellisia menettelyitä koskevien yhteisten vähimmäisnormien vahvistamisesta Euroopan unionissa – oikeusperusta(1),

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin tutkimuspalvelun (EPRS) alaisen Euroopan tason lisäarvoyksikön laatiman Euroopan tason lisäarvon arviointia koskevan tutkimuksen ”Common minimum standards of civil procedure” (Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset)(2),

–  ottaa huomioon EPRS:n jäsenten tutkimuspalvelun osaston selvityksen ”Europeanisation of civil procedure: towards common minimum standards?” (Siviilioikeudellisten menettelyjen mukauttaminen EU:n malliin – kohti yhteisten vähimmäisvaatimusten laatimista?)(3),

–  ottaa huomioon sisäasioiden pääosaston selvityksen ”Harmonised rules and minimum standards in the European law of civil procedure” (Siviilioikeudellisia menettelyitä koskevan EU:n lainsäädännön yhdenmukaiset säännöt ja vähimmäisvaatimukset)(4),

–  ottaa huomioon Euroopan oikeusinstituutin / yksityisoikeuden yhdenmukaistamiseksi toimivan kansainvälisen instituutin (UNIDROIT) hankkeen ”From Transnational Principles to European Rules of Civil Procedure” (Ylikansallisista periaatteista siviilioikeudellisia menettelyitä koskeviin EU:n sääntöihin),

–  ottaa huomioon American Law Instituten (ALI) / UNIDROIT’n laatimat ylikansallisen siviiliprosessin periaatteet (”Principles of Transnational Civil Procedure”)(5),

–  ottaa huomioon tutkimuksen ”Study on the approximation of the laws and rules of the Member States concerning certain aspects of the procedure for civil litigation” (Tutkimus riita-asioissa sovellettavien menettelyjen eräitä näkökohtia koskevien jäsenvaltioiden lakien ja sääntöjen lähentämisestä) eli niin kutsutun Stormen raportin(6),

–  ottaa huomioon yhdistetyn patenttituomioistuimen työjärjestyksen alustavat määräykset,

–  ottaa huomioon siviilioikeudellista yhteistyötä koskevan unionin säännöstön,

–  ottaa huomioon kansallisen menettelyllisen itsemääräämisoikeuden ja tehokkaan oikeussuojan periaatteita koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön(7),

–  ottaa huomioon vuoden 2016 EU:n oikeusalan tulostaulun,

–  ottaa huomioon oikeuslaitoksen toimivuutta tarkastelevan Euroopan neuvoston pysyvän komitean (CEPEJ) vuoden 2016 tutkimuksen nro 23 ”European judicial systems: efficiency and quality of justice” (Euroopan oikeusjärjestelmät: oikeuslaitosten toimivuus ja laatu),

–  ottaa huomion Euroopan juridisen koulutusverkoston vuonna 2016 hyväksymät oikeusalan koulutuksen periaatteet(8),

–  ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2014 antamansa päätöslauselman Tukholman ohjelman väliarvioinnista(9),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 46 ja 52 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön (A8-0210/2017),

Jäsenvaltion menettelyllistä itsemääräämisoikeutta ja tehokasta oikeussuojaa koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

A.  toteaa, että menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatetta koskevan Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan siinä tapauksessa, että unionin lainsäädäntöön liittyvien riitojen menettelyllisistä näkökohdista ei ole annettu unionin sääntöjä, jäsenvaltioiden tehtävänä on nimittää toimivaltaiset tuomioistuimet ja määrittää yksityiskohdat menettelyistä, joita on noudatettava sellaisten kanteiden osalta, jotka on nostettu unionin antamien oikeuksien suojelun varmistamiseksi;

B.  toteaa, että samassa oikeuskäytännössä kansallisen oikeuden soveltamiselle menettelysääntöjen osalta on asetettu kaksi tärkeää ehtoa: kansalliset menettelysäännöt, joita sovelletaan unionin oikeuteen liittyviin riita-asioihin, eivät voi olla epäedullisempia kuin ne menettelysäännöt, joita sovelletaan samankaltaisiin jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen perustuviin vaatimuksiin (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeuden mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutuminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate);

C.  toteaa, että silloin kun ei ole annettu unionin säännöksiä menettelysääntöjen yhdenmukaistamisesta, jäsenvaltioiden toimivalta antaa menettelysäännöt unionin antamien oikeuksien toteuttamiseksi ei kata uusien oikeussuojakeinojen käyttöön ottamista kansallisessa oikeusjärjestyksessä unionin oikeuden sovellettavuuden varmistamiseksi(10);

D.  ottaa huomioon, että Euroopan unionin tuomioistuimen perusoikeuskäytännöllä edistetään sen yhteistyötä jäsenvaltioiden tuomioistuinten kanssa ja parannetaan kansalaisten ja jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten ymmärrystä unionin oikeudesta;

Perusoikeuskirja

E.  katsoo, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettu oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on yksi oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisen ja demokratian perustavanlaatuisista takeista ja että se liittyy erottamattomasti siviilioikeudelliseen menettelyyn kokonaisuudessaan;

F.  toteaa, että vaikka perusoikeuskirjan 47 artikla on sitova ja vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla on yksi unionin oikeuden yleisperiaatteista, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden suojan tasoa siviilioikeudellisessa menettelyssä ja erityisesti kantajan oikeussuojaa koskevan oikeuden ja vastaajan puolustautumisoikeuden välistä tasapainoa ei ole yhdenmukaistettu koko unionissa;

G.  toteaa, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa oikeutta, joka tunnustetaan perusoikeudeksi, on kuitenkin täydennetty useilla menettelyä koskevilla unionin johdetun oikeuden säädöksillä, muun muassa vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetulla asetuksella(11), oikeusapudirektiivillä(12), kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevalla suosituksella(13), kieltokanteita koskevalla direktiivillä(14) ja kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevalla direktiivillä(15);

Yksityisoikeuden alalla tehtävää yhteistyötä koskeva unionin säännöstö

H.  ottaa huomioon, että unionin kansalaiset joutuvat nykyään erityisesti rajoja ylittäessään paljon aiempaa todennäköisemmin kosketuksiin toisen jäsenvaltion siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmien kanssa;

I.  katsoo, että siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat vähimmäisvaatimukset unionin tasolla voisivat edistää kansallisten menettelyjen uudistamista ja tasapuolisten toimintaedellytysten toteutumista yrityksille sekä lisätä talouskasvua tekemällä oikeusjärjestelmistä tehokkaampia ja toimivampia ja samalla ne voisivat myös parantaa kansalaisten oikeussuojan saatavuutta unionissa sekä myötävaikuttaa unionin perusvapauksien takaamiseen;

J.  toteaa, että unionin lainsäädännössä käsitellään entistä enemmän siviilioikeudellisia menettelyjä koskevia asioita ei pelkästään monialaisesti, kuten vaihtoehtoisten välineiden kohdalla(16), vaan myös alakohtaisesti politiikan eri aloilla, kuten teollis- ja tekijänoikeuksien(17), kuluttajansuojan(18) tai viime aikoina kilpailulainsäädännön(19) alalla;

K.  toteaa, että menettelysääntöjen hajanaista yhdenmukaistamista unionin tasolla on arvosteltu jatkuvasti ja että tällaisen alakohtaisen siviilioikeudellisia menettelyjä koskevan unionin oikeuden syntyminen asettaa haasteita sekä jäsenvaltioiden tason siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmien että eri unionin välineiden yhtenäisyydelle;

L.  toteaa, että ehdotetun direktiivin tarkoituksena on ottaa käyttöön siviilioikeudellisten riitojen ratkaisemista koskeva kehys systematisoimalla nykyiset siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat unionin säännöt ja laajentamalla niiden soveltamisalaa kaikkiin unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluviin asioihin;

M.  toteaa, että ehdotetun direktiivin tarkoituksena on auttaa saamaan aikaan siviilioikeudellisiin järjestelmiin sovellettava aiempaa koordinoidumpi, johdonmukaisempi ja järjestelmällisempi lähestymistapa, jota yksittäisen maan rajat, edut ja resurssit eivät rajoita;

Ehdotuksen oikeusperusta

N.  ottaa huomioon, että SEU-sopimuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan 1 kohdan nojalla (annetun toimivallan periaate) unioni voi antaa lainsäädäntöä tietyllä alalla vain, jos sillä on nimenomainen toimivalta ja se noudattaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita;

O.  toteaa, että voimassa olevassa perussopimuksen kehyksessä siviilioikeudellisten menettelyjen yhdenmukaistamisen pääasiallinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva V osasto;

P.  ottaa huomioon, että vaatimus, jonka mukaan unionin toimivalta edellyttää rajatylittävää tekijää, on säilytetty Lissabonin sopimuksessa, minkä vuoksi unionin toiminta siviilioikeuden alalla on mahdollista vain, jos asiassa on yhdistäviä tekijöitä (esimerkiksi asuinpaikka tai tekopaikka), jotka koskevat vähintään kahta eri jäsenvaltioita;

Q.  ottaa huomioon, että SEUT-sopimuksen 114 artiklan yleistä määräystä sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä on käytetty ja käytetään edelleen oikeusperustana monille erilaisille alakohtaisille direktiiveille, joilla yhdenmukaistetaan tiettyjä siviilioikeudellisia näkökohtia, esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun direktiivin (IPRED) ja viimeksi kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista annetun direktiivin oikeusperustana;

R.  toteaa, että SEUT-sopimuksen 67 artiklan 4 kohdan mukaan unionin pitäisi helpottaa oikeussuojan saatavuutta muun muassa soveltamalla yksityisoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, kuten SEUT-sopimuksen 81 artiklassa esitetään;

Keskinäinen luottamus Euroopan oikeudenkäyttöalueeseen

S.  katsoo, että oikeudellisten päätöksien vapaa liikkuvuus liittyy läheisesti tarpeeseen luoda riittävästi keskinäistä luottamusta eri jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten välille erityisesti prosessuaalisten oikeuksien suojan tason osalta;

T.  ottaa huomioon, että ”keskinäinen luottamus” ymmärretään tässä yhteydessä luottamukseksi, joka jäsenvaltioilla pitäisi olla toistensa oikeus- ja tuomioistuinjärjestelmiin, minkä vuoksi on kiellettyä ottaa uudelleen tutkittavaksi muiden valtioiden ja niiden oikeuslaitoksen toimia;

U.  katsoo, että keskinäisen luottamuksen periaate lisää oikeusvarmuutta ja takaa riittävän vakauden ja ennakoitavuuden unionin kansalaisille ja yrityksille;

V.  katsoo, että tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpano ja sen noudattaminen ja lakien lähentäminen helpottavat yhteistyötä viranomaisten välillä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojelua;

W.  katsoo, että periaatteiden ja sääntöjen muodossa oleva unionin yhteisten vähimmäisvaatimusten järjestelmä olisi ensimmäinen askel kohti siviilioikeudellisia menettelyitä koskevien kansallisten säännösten lähentämistä, minkä lisäksi sillä tasapainotettaisiin eri osapuolien perusoikeuksia, jotta saavutetaan täysimääräinen keskinäinen luottamus eri jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmiin;

X.  katsoo, että keskinäisen luottamuksen varmistamiseksi on suotavaa ja välttämätöntäkin antaa siviilioikeudellisten menettelyjen tehokkuutta ja toimivuutta ja osapuolten yhdenvertaista kohtelua koskevat menettelylliset takeet ja noudattaa niitä;

Y.  katsoo, että tällaisen yhteisiä vähimmäisvaatimuksia koskevan järjestelmän luominen asettaisi myös siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat vähimmäislaatuvaatimukset koko unionissa ja siten se ei pelkästään edistäisi keskinäistä luottamusta oikeusjärjestelmien välillä vaan myös edistäisi sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, sillä arvioiden mukaan jäsenvaltioiden menettelylliset erot voivat muun muassa aiheuttaa häiriöitä kaupalle ja estää yrityksiä ja kuluttajia käyttämästä sisämarkkinoihin liittyviä oikeuksiaan;

Muita näkökohtia

Z.  katsoo, että menettelyjä koskevien järjestelmien lähentäminen unionissa on tarpeen; katsoo, että direktiiviehdotuksen on määrä olla ensimmäinen askel jäsenvaltioiden siviilioikeusjärjestelmien yhdenmukaistamisessa ja lähentämisessä edelleen ja siviilioikeudellisia menettelyjä koskevan unionin säännöstön luomisessa pitkällä aikavälillä;

AA.  katsoo, että direktiiviehdotus ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuslaitokseen eikä tapaan, jolla siviilioikeudenkäyntejä pääpiirteissään toteutetaan, vaan tehostaa kansallisia menettelyjä koskevia sääntöjä;

AB.  katsoo siksi, että on erittäin tärkeää hyväksyä ja panna asianmukaisesti täytäntöön lainsäädäntöä, jossa säädetään siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten hyväksymisestä unionissa;

Jäsenvaltion menettelyllistä itsemääräämisoikeutta ja tehokasta oikeussuojaa koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

1.  panee merkille, että unionin tuomioistuimella on ollut keskeinen rooli unionin siviilioikeudellisten menettelyjen perustan luomisessa, sillä se on määritellyt, mitä siviilioikeudellinen menettely merkitsee unionin oikeusjärjestelmälle;

2.  korostaa kuitenkin, että vaikka jotkin siviilioikeudellista menettelyä koskevat vaatimukset, jotka nykyään hyväksytään osaksi unionin siviilioikeudellista järjestelmää, vahvistettiin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, tuomioistuimen panoksena olisi nähtävä pikemminkin vaatimusten ja normien tulkitseminen kuin niiden asettaminen;

3.  korostaa näin ollen, että tuomioistuimen laaja kokemus oikeussuojaa ja menettelyjä koskevien sääntöjen arvioinnissa sekä sen tavoittelemat kompromissit ja puolustamat kilpailevat arvot ovat erittäin valaisevia ja ne pitäisi ottaa huomioon, kun otetaan käyttöön laaja-alainen kattosäännöstö, joka sisältää siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vaatimukset;

Perusoikeuskirja

4.  korostaa, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeussuojan saatavuuden osalta yhteistyöverkostoja ja tietokantoja, joilla edistetään oikeudellista yhteistyötä ja tietojenvaihtoa, olisi ylläpidettävä ja laajennettava edelleen;

5.  onkin erittäin tyytyväinen sähköisen oikeudenkäytön kehitykseen ja erityisesti siihen, että on perustettu Euroopan oikeudellinen verkosto ja Euroopan oikeusportaali, josta tulee unionin oikeusalan keskitetty palvelupiste;

Yksityisoikeuden alalla tehtävää yhteistyötä koskeva unionin säännöstö

6.  kehottaa myös komissiota arvioimaan, pitäisikö ehdottaa lisätoimia unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien yksityisoikeudellista täytäntöönpanoa koskevan laaja-alaisen lähestymistavan lujittamiseksi ja vahvistamiseksi ja voitaisiinko tässä ehdotettujen siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten katsoa edistävän ja takaavan tällaista laaja-alaista ajattelutapaa;

7.  muistuttaa, että on erittäin tärkeää, että kerätään järjestelmällisesti tilastotietoja oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa koskevien nykyisten unionin välineiden soveltamisesta ja toimivuudesta;

8.  kehottaa tässä yhteydessä komissiota arvioimaan, voivatko jäsenvaltioiden täydentävät täytäntöönpanotoimet edistää itsenäisten unionin menettelyjen tehokasta soveltamista, ja toteaa, että tätä varten olisi otettava komissiota varten käyttöön vahva ja järjestelmällinen valvontamenettely;

Ehdotuksen oikeusperusta

9.  toteaa, että SEUT-sopimuksen 114 artiklan (sisämarkkinoiden yhdenmukaistaminen) nojalla on hyväksytty joitakin unionin säädöksiä, joilla on prosessioikeudellisia vaikutuksia; että sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä koskevaa 114 artiklaa on käytetty ja käytetään edelleen oikeusperustana monille erilaisille alakohtaisille direktiiveille, joilla yhdenmukaistetaan tiettyjä siviilioikeudellisia näkökohtia, esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun direktiivin (IPRED) oikeusperustana;

10.  panee kuitenkin merkille, että SEUT-sopimuksen 81 artiklassa määrätään, että voidaan hyväksyä toimenpiteitä, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, muun muassa toimenpiteitä, joilla lähennetään jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä; katsoo näin ollen, että SEUT-sopimuksen 81 artikla on asianmukainen oikeusperusta ehdotetulle lainsäädäntövälineelle;

11.  toteaa, että SEUT-sopimuksen 81 artiklan 1 kohdassa käytettyä rajatylittävien vaikutusten käsitettä olisi oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa koskevien toimenpiteiden hyväksymisen osalta tulkittava laajemmin eikä sitä olisi näin ollen pidettävä rajatylittävien riita-asioiden synonyyminä;

12.  tähdentää, että käsitteen ”asiat, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia” nykyinen tulkinta on melko suppea ja johtaa kahden eri säännöstön ja kahden asianosaisryhmän luomiseen, mikä voi aiheuttaa lisäongelmia ja monimutkaistaa asioita tarpeettomasti; korostaa, että näin ollen olisi otettava käyttöön laajempi tulkinta;

13.  korostaa tässä yhteydessä, että tässä ehdotetut siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset parantaisivat tehokkuutta, jos jäsenvaltiot laajentaisivat niiden soveltamisalan kattamaan pelkästään unionin lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien asioiden sijaan yleisesti sekä rajatylittävät että puhtaasti valtion sisäiset asiat;

Keskinäinen luottamus Euroopan oikeudenkäyttöalueeseen

14.  panee merkille, että unionin pääasialliset toimet Euroopan oikeusalueella siltä osin kuin ne koskevat siviilioikeutta liittyvät toimivaltaa, vireilläoloa ja tuomioiden rajatylittävää täytäntöönpanoa koskevien välineiden käyttöönottoon;

15.  muistuttaa ja korostaa, että tuomioiden vapaa liikkuvuus on lisännyt keskinäistä luottamusta jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien välillä ja lisännyt siten oikeusvarmuutta ja taannut riittävän vakauden ja ennakoitavuuden unionin kansalaisille ja yrityksille;

16.  tähdentää, että tältä osin keskinäinen luottamus on monimutkainen käsite ja että monet tekijät vaikuttavat tämän luottamuksen syntymiseen, muun muassa oikeusalan koulutus, rajatylittävä oikeudellinen yhteistyö sekä kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihto tuomareiden välillä;

17.  huomauttaa, että keskinäistä luottamusta voidaan edistää muun muassa muilla kuin lainsäädännöllisillä menetelmillä, kuten tuomareiden yhteistyöllä Euroopan oikeudellisessa verkostossa tai koulutukseen osallistumisella;

18.  suhtautuu siksi myönteisesti Euroopan juridisen koulutusverkoston yleiskokouksessa vuonna 2016 hyväksyttyihin yhdeksään oikeusalan koulutuksen periaatteeseen, sillä niillä luodaan yhteinen perusta ja kehys Euroopan oikeuslaitoksille ja oikeusalan koulutuslaitoksille;

19.  toteaa, että puhtaasti oikeudellisesta näkökulmasta keskinäinen luottamus edellyttää kuitenkin pohjimmiltaan sitä, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä luotetaan siihen, että toisten jäsenvaltioiden menettelyä koskevilla järjestelyillä sekä kirjoitetun lain että käytännössä sovelletun lain tasolla taataan oikeudenmukaiset siviilioikeudelliset menettelyt;

20.  huomauttaa siksi, että unionin siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmällisten vähimmäisvaatimusten laatiminen kaikenkattavan laaja-alaisen direktiivin muodossa vahvistaisi unionin oikeusjärjestelmien keskinäistä luottamusta ja varmistaisi riita-asioita koskevien prosessuaalisten perusoikeuksien yleisen ja unionin laajuisen tasapainottamisen ja juurruttaisi siten entistä syvempään yleisen tunteen oikeudesta, varmuudesta ja ennakoitavuudesta koko unionissa;

Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset

21.  korostaa, että tehokkailla siviilioikeudellisia menettelyjä koskevilla järjestelmillä on keskeinen merkitys oikeusvaltioperiaatteen ja unionin perusarvojen ylläpitämisessä; toteaa, että ne ovat myös kestävien sijoitusten sekä yritys- ja kuluttajamyönteisen ympäristön edellytyksiä;

22.  katsoo, että selkeyden puute kansalaisiin, kuluttajiin ja yrityksiin sovellettavista vanhentumisajoista riita-asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, voi haitata oikeussuojan saatavuutta; kehottaa siksi komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan kyseisten vanhentumisaikojen yhdenmukaistamisen toteuttamiskelpoisuuden ja toivottavuuden siviilioikeudellisissa menettelyissä;

23.  katsoo, että on olemassa selkeä tarve lainsäädännölle, jossa säädetään siviilioikeudellisiin menettelyihin sovellettavista menettelyvaatimuksista, ja kehottaa komissiota jatkamaan Tukholman ohjelman toteuttamista koskevan toimintasuunnitelmansa täytäntöönpanoa;

24.  pyytää näin ollen SEUT-sopimuksen 225 artiklan mukaisesti komissiota tekemään SEUT-sopimuksen 225 artiklan nojalla 30 päivään kesäkuuta 2018 mennessä ehdotuksen säädökseksi siviilioikeudellisia menettelyjä koskevista vähimmäisvaatimuksista liitteenä olevien suositusten mukaisesti;

25.  vahvistaa, että tämän päätöslauselman liitteenä olevissa suosituksissa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita;

26.  katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole rahoitusvaikutuksia, koska siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien vähimmäisvaatimusten käyttöönotto johtaa mittakaavaetuihin, kun osapuolten ja heidän edustajiensa kustannukset vähenevät, sillä heidän ei tarvitse perehtyä toisen maan siviiliprosessijärjestelmään;

o
o   o

27.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman sekä liitteenä olevat suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

PÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE:

SUOSITUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI SIVIILIOIKEUDELLISIA MENETTELYJÄ KOSKEVISTA YHTEISISTÄ VÄHIMMÄISVAATIMUKSISTA EU:SSA

A.  EHDOTUKSEN PERIAATTEET JA TAVOITTEET

1.  Unionissa lakien täytäntöönpano tuomioistuimissa kuuluu pääasiallisesti kansallisten menettelysääntöjen ja -käytäntöjen piiriin. Kansalliset tuomioistuimet ovat myös unionin tuomioistuimia. Tuomioistuinten menettelyillä pyritään näin ollen varmistamaan unionin oikeuden tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja tehokkuus sekä sen tehokas soveltaminen.

2.  Riita-asioissa annettavien tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttaminen on lisännyt jäsenvaltioiden luottamusta toistensa siviilioikeudellisiin järjestelmiin, kun taas toimenpiteet jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentämiseksi voivat helpottaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojelua. Keskinäisen luottamuksen laajuus on vahvasti riippuvainen erinäisistä näkökohdista, joihin kuuluvat muun muassa järjestelyt, joilla turvataan kantajan tai vastaajan oikeudet ja samalla taataan oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsittelyyn ja oikeussuojakeinojen saatavuus.

3.  Vaikka jäsenvaltiot ovat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan Euroopan yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) osapuolia, kokemus on osoittanut, että tämä ei sinänsä aina merkitse riittävää luottamusta muiden jäsenvaltioiden siviilioikeudellisiin järjestelmiin. Jäsenvaltioiden kansallisissa siviilioikeudellisia menettelyä koskevissa säännöissä on suuria eroja, usein joissakin menettelyä koskevissa perusperiaatteissa ja perustakeissa, mikä saattaa heikentää oikeusviranomaisten välistä keskinäistä luottamusta.

4.  Jotta voidaan suojella unionin kansalaisten perusoikeuksia ja perusvapauksia, auttaa kansallisten menettelyjen nykyaikaistamisessa ja varmistaa yritysten tasapuoliset toimintaedellytykset ja kasvu tehokkaiden ja toimivien oikeusjärjestelmien avulla, on näin ollen välttämätöntä hyväksyä direktiivi, jossa kehitetään edelleen perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa vahvistettuja vähimmäisvaatimuksia. Tällaisen ehdotuksen asianmukainen oikeusperusta on SEUT‑sopimuksen 81 artiklan 2 kohta, joka koskee yksityisoikeudellisen alan oikeudelliseen yhteistyöhön liittyviä toimenpiteitä. Direktiivi hyväksyttäisiin tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen.

5.  Siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten katsotaan olevan välttämättömiä, jotta voidaan luoda vankka perusta kansallisten lakien lähentämiselle ja parantamiselle, sillä ne antavat jäsenvaltioille joustovaraa uusien siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien lakien laadintaan ja samalla ne kuvastavat yleistä yksimielisyyttä siviilioikeuskäytännön periaatteista.

6.  Yhteisten vähimmäisvaatimusten pitäisi lisätä luottamusta kaikkien jäsenvaltioiden siviilioikeusjärjestelmiin, minkä puolestaan on tarkoitus johtaa tehokkaampaan, nopeampaan ja joustavampaan oikeudelliseen yhteistyöhön keskinäisen luottamuksen ilmapiirissä. Tällaisten yhteisten vähimmäissääntöjen pitäisi myös poistaa esteitä kansalaisten vapaan liikkuvuuden tieltä jäsenvaltioiden alueella ja varmistaa näin, että erityisesti ulkomaille matkustavat kansalaiset eivät enää epäröisi joutua tekemisiin toisen jäsenvaltion siviilioikeusjärjestelmien kanssa.

7.  Ehdotetulla direktiivillä ei pyritä korvaamaan kansallisia siviiliprosessijärjestelmiä kokonaisuudessaan. Siinä otetaan huomioon kansalliset erityispiirteet sekä perusoikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, millä taataan tosiasiallinen ja tehokas oikeussuojan saatavuus, ja siinä luodaan yhteiset vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat jäsenvaltioiden siviilioikeudellisten menettelyjen toimintaa ja kulkua kaikkien unionin lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien asioiden osalta. Sen tarkoituksena on myös luoda perusta jäsenvaltioiden siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien järjestelmien lähentämisen asteittaiselle syventämiselle.

8.  Ehdotus ei vaikuta jäsenvaltioiden tuomioistuinorganisaatiota koskeviin säännöksiin eikä tuomareiden nimittämistä koskeviin sääntöihin.

9.  Ehdotus on toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen mukainen, sillä jäsenvaltiot eivät voi yksin laatia siviilioikeudellisia menettelyjä koskevia vähimmäisvaatimuksia, ja ehdotuksessa ei mennä pidemmälle kuin on ehdottomasti tarpeen, jotta voidaan varmistaa oikeussuojan tehokas saatavuus ja keskinäinen luottamus unionissa.

B.  PYYDETYN EHDOTUKSEN TEKSTI

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi siviilioikeudellisia menettelyjä koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista Euroopan unionissa

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 81 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan parlamentin Euroopan komissiolle esittämän pyynnön,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)  Unioni on ottanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tällaisen alueen luomiseksi asteittain unionin on määrä hyväksyä oikeudellista yhteistyötä koskevia toimenpiteitä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä.

(2)  Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan mukaisesti näillä toimenpiteillä olisi pyrittävä varmistamaan muun muassa jäsenvaltioiden tuomioistuinten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen ja täytäntöönpano, asiakirjojen tiedoksianto jäsenvaltiosta toiseen, todisteiden vastaanottamista koskeva yhteistyö, oikeussuojan tehokas saatavuus sekä riita-asiain oikeudenkäyntien moitteetonta sujumista haittaavien esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa jäsenvaltioissa sovellettavien riita-asiain oikeudenkäyntiä koskevien sääntöjen yhteensopivuutta.

(3)  Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmien ja erityisesti niiden 33 kohdan mukaan tuomioiden ja oikeusviranomaisten muiden päätösten tehostettu vastavuoroinen tunnustaminen ja tarvittava lainsäädännön lähentäminen helpottaisivat toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojaa. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen olisi sen vuoksi oltava unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakivi yksityisoikeudellisissa asioissa.

(4)  Eurooppa-neuvoston vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella hyväksymän Tukholman ohjelman toteuttamista koskevan komission toimintasuunnitelman mukaan Euroopan oikeudenkäyttöalue ja sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta perustuvat vastavuoroisen tunnustamisen keskeiselle periaatteelle, joka puolestaan perustuu siihen, että jäsenvaltiot luottavat toistensa oikeusjärjestelmiin. Periaate voi toteutua tehokkaasti vain, jos tuomareiden, oikeusalan ammattilaisten, yritysten ja kansalaisten keskuudessa vallitsee keskinäinen luottamus. Tämän luottamuksen laajuus on riippuvainen erinäisistä näkökohdista, joihin kuuluvat siviilioikeudellisten menettelyjen osapuolten prosessuaalisten oikeuksien turvaamisjärjestelyt. Yhteiset vähimmäisvaatimukset, joilla vahvistetaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, lisätään oikeusjärjestelmien tehokkuutta ja edistetään tehokasta täytäntöönpanojärjestelmää, ovat näin ollen välttämättömiä tämän periaatteen soveltamisen varmistamiseksi.

(5)  Koska tällä direktiivillä vahvistetaan vähimmäissäännöt osapuolten prosessuaalisten oikeuksien suojalle ja varmistetaan kansalaisille helpompi oikeussuojan saatavuus, sen odotetaan lujittavan jäsenvaltioiden luottamusta muiden jäsenvaltioiden siviilioikeusjärjestelmiin ja se voi siten edistää perusoikeuskulttuuria unionissa sekä tehostaa sisämarkkinoita ja samalla vaalia unionin perusvapauksia kehittämällä syvempää yleistä tunnetta oikeudesta, varmuudesta ja ennakoitavuudesta koko unionin alueella.

(6)  Tämän direktiivin säännöksiä on sovellettava siviilioikeudellisiin riita-asioihin, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, muun muassa riita-asioihin, jotka johtuvat unionin lainsäädännössä taattujen oikeuksien ja vapauksien rikkomisesta. Kun tässä direktiivissä viitataan unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien rikkomiseen, tällä tarkoitetaan kaikkia niitä tilanteita, joissa unionin tasolla todettu sääntöjen rikkominen on aiheuttanut tai on omiaan aiheuttamaan vahinkoa luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille. Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tämän direktiivin säännöksiä myös puhtaasti valtion sisäisiin siviilioikeudellisiin asioihin.

(7)  Kaikki jäsenvaltiot ovat sopimuspuolina 4 päivänä marraskuuta 1950 tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi. Tässä direktiivissä tarkoitettujen asioiden käsittelyssä olisi noudatettava kyseistä yleissopimusta ja erityisesti oikeuksia oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

(8)  Tällä direktiivillä pyritään edistämään siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten soveltamista oikeussuojan tehokkaan saatavuuden varmistamiseksi unionissa. Yleisesti tunnustettu oikeus saada oikeussuojaa vahvistetaan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 47 artiklassa, jossa määrätään oikeudesta puolueettomaan tuomioistuimeen.

(9)  Siviilioikeudellisia menettelyä olisi edelleen parannettava hyödyntämällä oikeusalalla tapahtunutta teknistä kehitystä ja tuomioistuinten käytettävissä olevia uusia välineitä, jotka voivat auttaa sivuuttamaan maantieteellisen etäisyyden sekä siitä aiheutuvat suuret kustannukset ja käsittelyn pitkän keston. Jotta voitaisiin edelleen vähentää oikeudenkäyntikuluja ja lyhentää käsittelyn kestoa, asianosaisia ja tuomioistuimia olisi kannustettava lisäämään nykyaikaisen viestintätekniikan käyttöä.

(10)  Jotta henkilöitä voitaisiin kuulla ilman, että heitä vaaditaan matkustamaan tuomioistuimeen, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että suulliset käsittelyt sekä todisteiden vastaanottaminen kuulemalla todistajia, asiantuntijoita tai asianosaisia voidaan toteuttaa mitä tahansa asianmukaista etäviestintävälinettä käyttäen, paitsi jos tällaisen tekniikan käyttö olisi epäasianmukaista asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden vuoksi ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta. Tämä säännös ei rajoita neuvoston asetuksen (EY) N:o 1206/2001(20) soveltamista.

(11)  Jäsenvaltioiden tuomioistuinten olisi voitava luottaa asiantuntijoiden lausuntoihin teknisissä, oikeudellisissa tai muissa näyttökysymyksissä. Jollei pakkokeinoja tarvita, yhdessä jäsenvaltiossa toimivien tuomarien olisi palvelujen tarjoamisen vapauden ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti voitava nimittää asiantuntijoita suorittamaan tutkimuksia toisessa jäsenvaltiossa ilman, että tähän tarvitaan ennalta lupaa. Oikeusalan asiantuntemuksen hankinnan helpottamiseksi ja ottaen huomioon rajoitukset, jotka liittyvät riittävän pätevien asiantuntijoiden nimittämiseen yhden jäsenvaltion oikeudenkäyttöalueella, esimerkiksi tapauksen teknisen kehittyneisyyden tai asiantuntijan ja osapuolten välisten suorien tai välillisten yhteyksien vuoksi, olisi luotava eurooppalainen hakemisto kaikista kansallisista asiantuntijaluetteloista ja se olisi pidettävä ajan tasalla osana Euroopan oikeusportaalia.

(12)  Väliaikaisia ja suojaavia toimenpiteitä sovellettaessa olisi otettava tasapuolisesti huomioon kantajan intressi saada väliaikaista suojaa ja vastaajan intressi estää tällaisen suojan väärinkäyttö. Kun väliaikaisia toimenpiteitä vaaditaan ennen tuomion saamista, tuomioistuimen, jolle hakemus on jätetty, olisi voitava kantajan esittämien todisteiden perusteella vakuuttua siitä, että hän todennäköisesti menestyy vastaajaan kohdistuvassa pääasiavaatimuksessaan. Lisäksi kantajaa olisi vaadittava kaikissa tilanteissa osoittamaan tuomioistuinta tyydyttävällä tavalla, että hänen vaatimukselleen on annettava nopeasti oikeussuojaa ja että ilman väliaikaisia toimenpiteitä olemassa olevan tai tulevan tuomion täytäntöönpano voi estyä tai olennaisesti vaikeutua.

(13)  Tämän direktiivin säännökset eivät vaikuttaisi unionin välineissä vahvistettujen ja erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/48/EY(21) määriteltyjen teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa koskeviin erityisiin säännöksiin. Direktiivi ei myöskään vaikuttaisi eurooppalaisessa tilivarojen turvaamismääräyksessä(22) määriteltyä rajat ylittävien velkojen perintää koskeviin säännöksiin.

(14)  Tuomioistuimille olisi annettava keskeinen rooli kaikkien osapuolten oikeuksien ja etujen suojaamisen sekä siviilioikeudellisten menettelyjen tehokkaan käsittelyn varmistamiseksi.

(15)  Tavoitteena oleva oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, oikeussuojan saatavuuden ja keskinäisen luottamuksen tehokkaampi turvaaminen on osa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseen tähtäävää unionin politiikkaa, ja sen olisi katettava riidanratkaisukeinot niin tuomioistuimissa kuin niiden ulkopuolella. Jotta osapuolia rohkaistaisiin käyttämään sovittelua, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niiden säännöt määrä- ja vanhentumisajoista eivät estä osapuolia viemästä asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi tai välimiesmenettelyyn, jos osapuolten sovitteluyritykset epäonnistuvat.

(16)  Koska jäsenvaltioiden siviilioikeudellisia menettelyjä ja erityisesti asiakirjojen tiedoksiantoa koskevissa säännöissä on eroja, on tarpeen määritellä unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluviin siviilioikeudellisiin menettelyihin sovellettavat vähimmäisvaatimukset. Erityisesti tiedoksiantomenetelmät, joilla varmistetaan tiedoksi annettujen asiakirjojen nopea ja turvallinen saanti, olisi asetettava etusijalle. Nykyaikaisen viestintätekniikan käyttöön olisi näin ollen kannustettava laajasti. Jos asianosaisille on annettava tiedoksi asiakirjoja, sähköisen tiedoksiannon olisi oltava tasavertainen vaihtoehto postitse tapahtuvalle tiedoksiannolle. Käytettävissä olevalla sähköisellä välineellä olisi varmistettava, että vastaanotettujen asiakirjojen ja muun kirjallisen yhteydenpidon sisältö on oikea ja vastaa täysin lähetettyjen asiakirjojen ja muun kirjallisen yhteydenpidon sisältöä ja että vastaanottotodistuksen avulla voidaan vahvistaa, että vastaanottaja on saanut asiakirjat, ja vastaanottopäivä.

(17)  Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että siviilioikeudellisten menettelyjen osapuolilla on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa. Rajatylittävissä riita-asioissa asianosaisilla olisi oltava oikeus yhteen avustajaan kotivaltiossa asian valmistelua koskevaan neuvontaan ja toiseen avustajaan asian käsittelyvaltiossa riita-asiaa hoitamaan. Asianosaisten ja heidän avustajansa välisen yhteydenpidon luottamuksellisuus on olennaisen tärkeää oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden tehokkaan käytön kannalta. Jäsenvaltioiden olisi tämän vuoksi poikkeuksetta kunnioitettava asianosaisten ja heidän avustajansa välisten tapaamisten ja muun yhteydenpidon luottamuksellisuutta käytettäessä tässä direktiivissä säädettyä oikeutta käyttää avustajaa. Asianosaisten olisi voitava luopua tässä direktiivissä myönnetystä oikeudesta edellyttäen, että he ovat saaneet tietoja kyseisestä oikeudesta luopumisen mahdollisista seurauksista.

(18)  Oikeudenkäyntimaksujen maksaminen ei saisi edellyttää sitä, että kantajan on matkustettava siihen jäsenvaltioon, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, tai palkattava asianajaja tätä varten. Jotta menettely olisi tosiasiallisesti kantajien käytettävissä, jäsenvaltioiden olisi vähintään tarjottava käyttöön ainakin yksi tässä direktiivissä säädetyistä etämaksujärjestelmistä. Tietoa oikeudenkäyntimaksuista ja niiden maksutavoista sekä niistä viranomaisista ja organisaatioista, joilla on valtuudet tarjota käytännön apua jäsenvaltioissa, olisi esitettävä avoimesti, ja tiedot olisi asetettava helposti saataville internetissä jäsenvaltion asianmukaisilla verkkosivustoilla.

(19)  Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että perusoikeuskirjan 47 artiklan kolmannen kohdan mukaista perusoikeutta oikeusapuun kunnioitetaan. Jokaisen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvassa siviilioikeudellisessa riita-asiassa osapuolena olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön olisi sekä kantajana että vastaajana voitava puolustaa oikeuksiaan oikeusteitse, vaikka hän ei taloudellisen asemansa vuoksi voisi vastata menettelyjen kustannuksista. Oikeusavun olisi käsitettävä riita-asian valmisteluvaiheessa annettava oikeudellinen neuvonta ratkaisuun pääsemiseksi ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa, oikeudellinen apu asian saattamiseksi tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä edustaminen oikeudenkäynnissä ja avustaminen menettelyn kustannusten suorittamisessa. Tämä säännös ei rajoita neuvoston direktiivin 2003/8/EY(23) soveltamista.

(20)  Euroopan oikeudenkäyttöalueen tehokas toiminta edellyttää sellaisen eurooppalaisen oikeuskulttuurin luomista, jossa kunnioitetaan täysin toissijaisuuden, suhteellisuuden ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden periaatteita. Oikeusalan koulutus on keskeinen osa tätä prosessia, sillä sen avulla lisätään keskinäistä luottamusta jäsenvaltioiden, oikeusalan ammattilaisten ja kansalaisten välillä. Jäsenvaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä ja annettava tukea ammatilliseen koulutukseen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoon oikeusalalla toimivien välillä.

(21)  Tässä direktiivissä vahvistetaan vähimmäissäännöt. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason tarjoamiseksi. Parempi suojan taso ei saisi olla este keskinäiselle luottamukselle ja oikeussuojan tehokkaalle saatavuudelle, joita näiden vähimmäissääntöjen on tarkoitus helpottaa. Perusoikeuskirjassa vahvistettua suojan tasoa, sellaisena kuin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ja unionin lainsäädännön ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta ei näin ollen saisi vaarantaa.

(22)  Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien yhteisten vähimmäisvaatimusten asettamista, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(23)  Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 [olevan 3 artiklan] / [olevien 1 ja 2 artiklan] mukaisesti [nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen] / [nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista].

(24)  Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

KOHDE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Kohde

Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää siviilioikeudellisia menettelyjä, jotta voitaisiin varmistaa, että Euroopan unionin perusoikeusasiakirjan 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tunnustettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kunnioitetaan kaikilta osin, asettamalla vähimmäisvaatimukset siviilioikeudellisten menettelyjen vireillepanemiselle, kululle ja päätökseen saattamiselle jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

2 artikla

Soveltamisala

1.  Tätä direktiiviä sovelletaan riita-asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään, lukuun ottamatta oikeuksia ja velvoitteita, joista osapuolet eivät asianomaisen sovellettavan lain nojalla saa sopia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin tai jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti olevien siviilioikeudellisia menettelyjä koskevien vaatimusten soveltamista, jos ne ovat menettelyn asianosaisten kannalta edullisemmat. Direktiiviä ei erityisesti sovelleta vero‑, tulli- tai hallinto-oikeudellisiin asioihin eikä valtion vastuuseen teoista ja laiminlyönneistä, jotka on tehty julkista valtaa käytettäessä (acta iure imperii).

2.  Tässä direktiivissä jäsenvaltiolla tarkoitetaan kaikkia muita jäsenvaltioita paitsi [Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja] Tanskaa.

3 artikla

Riita-asiat, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia

1.  Tässä direktiivissä tarkoitetaan riita-asialla, jolla rajatylittäviä vaikutuksia, riita-asiaa, jossa

a)  vähintään yhdellä asianosaisella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu; tai

b)  molemmilla asianosaisilla on kotipaikka siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, edellyttäen, että sopimuksen täytäntöönpanopaikka, vahingon tapahtumapaikka tai tuomion täytäntöönpanopaikka sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa; tai

c)  molemmilla asianosaisilla on kotipaikka siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, edellyttäen, että riidan kohde kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan.

2.  Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa kotipaikka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012(24) 62 ja 63 artiklan mukaisesti.

II LUKU

SIVIILIOIKEUDELLISIA MENETTELYJÄ KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

1 jakso

Oikeudenmukaiset ja tehokkaat ratkaisut

4 artikla

Yleinen velvoite tehokkaaseen oikeussuojaan

Jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot unionin oikeudessa tunnustettujen oikeuksien noudattamisen varmistamiseksi siviilioikeudellisissa asioissa. Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia, ne eivät saa olla liian monimutkaisia tai kalliita eivätkä sisältää kohtuuttomia määräaikoja tai johtaa aiheettomiin viivytyksiin, ja niissä on otettava huomioon kansalliset erityispiirteet ja kunnioitettava perusoikeuksia.

Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita ja oikeasuhteisia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä oikeussuojan tehokkaalle saatavuudelle ja että luodaan takeet niiden väärinkäyttöä vastaan.

5 artikla

Suulliset käsittelyt

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että suulliset käsittelyt voidaan järjestää käyttäen mitä tahansa tuomioistuimen käytettävissä olevaa asianmukaista etäviestintätekniikkaa, kuten video- tai puhelinneuvottelua, kun osapuolet eivät voi olla fyysisesti läsnä tai kun osapuolet ovat sopineet tuomioistuimen luvalla nopeiden viestintävälineiden käyttämisestä.

2.  Jos kuultavan henkilön kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka on muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, kyseisen henkilön osallistuminen suulliseen käsittelyyn video- tai puhelinneuvottelun tai muun asianmukaisen etäviestintätekniikan avulla on järjestettävä noudattaen asetuksessa (EY) N:o 1206/2001 säädettyjä menettelyjä. Videoneuvottelujen osalta on otettava huomioon neuvoston 15 ja 16 päivänä kesäkuuta 2015 antamat suositukset rajatylittävistä videoneuvotteluista(25) sekä Euroopan oikeusportaalin puitteissa tehty työ.

6 artikla

Väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä on väliaikaisia toimenpiteitä tosiasiallisen tai oikeudellisen tilanteen säilyttämiseksi, jotta voidaan varmistaa pääasiassa myöhemmin annettavan tuomion täysimääräinen toteutuminen joko ennen pääasiaa koskevan käsittelyn alkamista tai missä tahansa tällaisen käsittelyn vaiheessa.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuihin toimenpiteisiin lukeutuvat myös toimenpiteet, joilla ehkäistään välittömän loukkauksen uhka tai lopetetaan välittömästi väitetty loukkaus sekä varmistetaan tarvittavien varojen säilyttäminen sen varmistamiseksi, että vaatimuksen myöhempi täytäntöönpano ei esty tai vaikeudu oleellisesti.

2.  Tällaisten toimenpiteiden tarkoituksena on kunnioittaa puolustautumisoikeuksia, ja niiden oltava oikeasuhteisia väitetyn rikkomuksen luonteeseen ja vakavuuteen nähden ja mahdollistettava tarvittaessa vakuudet perusteettomista vaatimuksista vastaajalle aiheutuneiden kustannusten ja vahinkojen kattamiseksi. Tuomioistuimilla on oltava oikeus vaatia kantajaa esittämään kohtuullisesti saatavissa olevaa todistusaineistoa, jotta tuomioistuimet saisivat riittävän varmuuden siitä, että vaadittu väliaikainen toimenpide on tarpeellinen ja oikeasuhteinen.

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa väliaikaisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa kuulematta vastaajaa, jos mahdollisesta viiveestä voi koitua korvaamatonta haittaa kantajalle tai jos todistusaineiston hävittämisen vaara on ilmeinen. Tällaisessa tapauksessa osapuolille on ilmoitettava asiasta ilman aiheetonta viivytystä viimeistään toimenpiteiden täytäntöönpanon jälkeen.

Asian uudelleen käsittely, johon liittyy oikeus tulla kuulluksi, on järjestettävä vastaajan vaatimuksesta, jotta kohtuullisessa ajassa toimenpiteestä ilmoittamisen jälkeen voidaan ratkaista, onko toimenpidettä muutettava taikka onko se kumottava tai pidettävä voimassa.

Jos ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut toimenpiteet kumotaan kokonaan tai mikäli jälkikäteen todetaan, ettei asiaan ole liittynyt rikkomusta tai sen uhkaa, tuomioistuin saattaa kantajan pyynnöstä määrätä vastaajan maksamaan kantajalle asianmukaisen korvauksen toimenpiteiden aiheuttamista vahingoista.

4.  Tämä artikla ei rajoita direktiivin 2004/48/EY ja asetuksen (EU) N:o 655/2014 soveltamista.

2 jakso

Menettelyjen tehokkuus

7 artikla

Menettelyn tehokkuus

1.  Jäsenvaltioiden tuomioistuinten on kunnioitettava oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, millä varmistetaan oikeussuojan tehokas saatavuus, sekä kontradiktorista periaatetta erityisesti silloin, kun se päättää suullisen käsittelyn tarpeellisuudesta, todistelukeinoista ja todistelun vastaanottamisen laajuudesta.

2.  Jäsenvaltioiden tuomioistuinten on toimittava niin varhain kuin mahdollista riippumatta tietyille toimille asetetuista määräajoista menettelyn eri vaiheissa.

8 artikla

Perustellut päätökset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet antavat riittävän yksityiskohtaisesti perustellut päätökset kohtuullisessa ajassa, jotta asianosaiset voivat tehokkaasti hyödyntää oikeuttaan päätöksen uudelleenkäsittelyyn tai muutoksenhakuun.

9 artikla

Yleiset menettelyjen etenemistä koskevat periaatteet

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet hallinnoivat käsiteltäväkseen saatettuja asioita aktiivisesti, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen ja tehokas riita‑asioiden käsittely kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin heikentämättä osapuolten vapautta määrittää asiansa kohde ja todistusaineisto.

2.  Tuomioistuimen on hallinnoitava asiaa molempia osapuolia kuullen siinä laajuudessa kuin on kohtuudella mahdollista. Aktiivisesti asiaa hallinnoiva tuomioistuin voi muun muassa

a)  rohkaista asianosaisia keskinäiseen yhteistyöhön menettelyn aikana;

b)  tunnistaa riidanaiheet varhaisessa vaiheessa;

c)  päättää nopeasti, mitkä riidanaiheet vaativat täyttä selvitystä, ja käsitellä muut asiat heti;

d)  päättää, missä järjestyksessä asiat ratkaistaan;

e)  auttaa asianosaisia sopimaan asia kokonaan tai osittain;

f)  asettaa aikataulut kanteen käsittelyn etenemisen valvomista varten;

g)  käsitellä niin monta kanteen näkökohtaa yhdellä kertaa kuin mahdollista;

h)  käsitellä kannetta ilman asianosaisten pakollista läsnäoloa;

i)  käyttää saatavilla olevia teknisiä välineitä.

10 artikla

Todisteiden vastaanottaminen

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asianosaisten käytettävissä on tehokkaita keinoja todisteiden esittämiseksi, hankkimiseksi ja suojaamiseksi ottaen huomioon puolustautumisoikeus ja tarve suojata luottamuksellista tietoa.

2.  Jäsenvaltioiden on rohkaistava nykyaikaisen viestintäteknologian käyttöön todisteiden vastaanottamisessa. Tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on käytettävä yksinkertaisinta ja edullisinta todisteiden vastaanottamistapaa.

11 artikla

Tuomioistuimen asiantuntijat

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin voi milloin tahansa nimittää tuomioistuimen asiantuntijoita esittämään asiantuntijalausuntoja asian tietyistä näkökohdista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianosaisten mahdollisuutta esittää asiantuntijanäyttöä. Tuomioistuimen on annettava tällaiselle asiantuntijalle kaikki tiedot, joita tämä tarvitsee asiantuntijalausuntonsa antamiseksi.

2.  Rajatylittävissä riita-asioissa, joissa ei tarvita pakkokeinoja tai joissa tutkimus suoritetaan paikoissa, jotka liittyvät jäsenvaltion toimivallan käyttämiseen, tai paikoissa, joihin pääsy tai joissa muu toiminta on sen jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jossa tutkimus toteutetaan, kielletty tai sallittua vain luvan saaneille henkilöille, jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuin voi nimittää oikeusasiantuntijan suorittamaan tutkimuksia, jotka eivät kuulu tuomioistuimen toimivaltaan, ilman, että se edellyttää ennakkopyynnön esittämistä toisen jäsenvaltion asiaankuuluvalle viranomaiselle.

3.  Edellä olevien 1 ja 2 kohdan soveltamiseksi komissio laatii eurooppalaisen asiantuntijahakemiston yhdistämällä olemassa olevat kansalliset asiantuntijaluettelot ja asettaa sen saataville Euroopan oikeusportaalin kautta.

4.  Tuomioistuimen asiantuntijoiden on taattava riippumattomuus ja puolueettomuus 22 artiklassa säädettyjen tuomareita koskevien säännösten mukaisesti.

5.  Asiantuntijoiden tuomioistuimelle antamat asiantuntijalausunnot on saatettava osapuolten saataville, ja näillä on mahdollisuus esittää näkemyksensä annetuista lausunnoista.

3 jakso

Oikeus saattaa asia tuomioistuimen käsittelyyn ja oikeussuojakeinojen saatavuus

12 artikla

Riitojen ratkaisu

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava että, jos tuomioistuin katsoo, että riita-asia voidaan sovitella, se voi menettelyn missä tahansa vaiheessa ja kaikki asian olosuhteet huomioon ottaen ehdottaa osapuolille asian ratkaisemista sovittelulla tai tunnustella sovinnon mahdollisuutta riita-asiassa.

2.  Edellä 1 kohdassa säädetty ei vaikuta osapuolten oikeuteen panna vireille kyseiseen riita-asiaan liittyvä oikeudenkäynti tai välimiesmenettely ennen määrä- tai vanhentumisaikojen umpeutumista sovittelumenettelyn aikana.

13 artikla

Oikeudenkäyntikulut

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenvaltioiden riita-asioiden käsittelystä perimät oikeudenkäyntikulut eivät ole kohtuuttomia vaatimuksen arvoon nähden eikä niiden maksaminen ole mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

2.  Jäsenvaltioissa riita-asioissa perittävät oikeudenkäyntimaksut eivät saa estää kansalaisia viemästä asiaa oikeuteen tai haitata millään tavalla oikeussuojan saatavuutta.

3.  Asianosaisten on voitava maksaa oikeudenkäyntimaksut etämaksujärjestelmien avulla pankkisiirrolla tai luotto- tai pankkikortilla, myös muusta kuin siitä jäsenvaltiosta käsin, jossa tuomioistuin sijaitsee.

4.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiedot oikeudenkäyntimaksuista ja niiden maksutavoista sekä niistä viranomaisista ja organisaatioista, joilla on valtuudet tarjota käytännön apua jäsenvaltioissa, esitetään avoimemmin ja asetetaan helposti saataville internetissä. Jäsenvaltioiden on tätä varten toimitettava nämä tiedot komissiolle, joka puolestaan varmistaa, että ne ovat julkisesti saatavilla ja että niitä levitetään laajalti kaikilla asianmukaisilla tavoilla, erityisesti Euroopan oikeusportaalin kautta.

14 artikla

’Häviäjä maksaa’ -periaate

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hävinnyt asianosainen maksaa oikeudenkäyntikulut, myös muun muassa kulut, jotka aiheutuvat siitä, että toinen asianosainen on käyttänyt edustajanaan lakimiestä tai muuta oikeusalan ammattilaista, tai asiakirjojen tiedoksiannosta tai kääntämisestä aiheutuvat kulut, jos ne ovat kohtuullisia suhteessa vaatimuksen arvoon ja välttämättömiä.

2.  Kun osapuoli voittaa oikeudenkäynnin ainoastaan osittain tai poikkeuksellisissa olosuhteissa, tuomioistuimet voivat määrätä, että kulut jaetaan tasapuolisesti tai että osapuolet maksavat omat kulunsa.

3.  Osapuolen on maksettava kaikki tarpeettomat kulut, jotka se on aiheuttanut tuomioistuimelle tai toiselle osapuolelle joko tuomalla esiin tarpeettomia seikkoja tai käyttäytymällä muuten kohtuuttoman riidanhaluisesti.

4.  Tuomioistuin voi muuttaa oikeudenkäyntikulujen jakautumista, jos jompikumpi osapuoli kieltäytyy perusteettomasti yhteistyöstä tai osallistuu vilpillisessä mielessä sovittelupyrkimyksiin 20 artiklan mukaisesti.

15 artikla

Oikeusapu

1.  Oikeussuojan tehokkaan saatavuuden takaamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuimet voivat myöntää osapuolelle oikeusapua.

2.  Oikeusapu voi kattaa kokonaan tai osittain seuraavat kustannukset:

a)  oikeudenkäyntimaksut, täydellisten tai osittaisten alennusten tai maksuaikataulujen muuttamisen avulla;

b)  oikeudellisesta avusta ja edustuksesta koituneet kustannukset, jotka koskevat

i)  riita-asian valmisteluvaiheessa annettavaa oikeudellista neuvontaa sovinnon saavuttamiseksi ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

ii)  menettelyn aloittamista ja jatkamista tuomioistuimessa;

iii)  kaikki menettelyihin liittyvät kulut mukaan lukien oikeusavun hakeminen;

iv)  päätösten täytäntöönpano;

c)  muut välttämättömät menettelyyn liittyvät osapuolen maksettaviksi tulevat kustannukset, mukaan lukien todistajista, asiantuntijoista, tulkeista ja kääntäjistä aiheutuneet kulut sekä osapuolen ja hänen edustajansa välttämättömät matka-, majoitus- ja oleskelukulut;

d)  voittaneelle osapuolelle korvattaviksi määrätyt kustannukset, jos kantaja häviää kanteen 14 artiklan mukaisesti.

3.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jokainen luonnollinen henkilö, joka on Euroopan unionin kansalainen tai Euroopan unionin jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen, on oikeutettu hakemaan oikeusapua, mikäli

a)  hän ei taloudellisen tilanteensa vuoksi kykene maksamaan tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja kuluja kokonaan tai osittain; ja

b)  kanteella, jota varten oikeusapua haetaan, on kohtuulliset menestymismahdollisuudet kantajan asema oikeusprosessissa huomioon ottaen; ja

c)  oikeusapua hakeva kantaja on oikeutettu nostamaan kanteita sovellettavien kansallisten säädösten nojalla.

4.  Oikeushenkilöt ovat oikeutettuja hakemaan oikeusapua, jolla ne voidaan vapauttaa oikeudenkäyntikulujen ja/tai avustajan käytöstä koituvien kulujen ennakkomaksusta. Päättäessään tällaisen avun myöntämisestä tuomioistuimet voivat ottaa huomioon muun muassa seuraavat seikat:

a)  kyseessä olevan oikeushenkilön oikeudellinen muoto sekä sen voittoa tavoitteleva tai tavoittelematon luonne;

b)  kumppanien tai osakkaiden varallisuus;

c)  kyseisten kumppaneiden tai osakkaiden kyky hankkia asian vireille panemiseksi tuomioistuimessa tarvittavat varat.

5.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että unionin kansalaisille ja oikeushenkilöille tiedotetaan menettelystä 1–4 kohdassa tarkoitetun oikeusavun hankkimiseksi, jotta se on toimivaa ja paremmin saatavilla.

6.  Tämä artikla ei rajoita direktiivin 2003/8/EY soveltamista.

16 artikla

Rahoitus

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapauksissa, joissa oikeustoimia rahoittaa yksityinen kolmas osapuoli, kyseinen kolmas osapuoli ei voi

a)  pyrkiä vaikuttamaan kantajaosapuoleen menettelyä koskeviin päätöksiin, sovittelua koskevat päätökset mukaan lukien;

b)  myöntää rahoitusta kanteen nostamista sellaista vastaajaa vastaan, joka on rahoituksen myöntäjän kilpailija, tai sellaista vastaajaa vastaan, josta rahoituksen tarjoaja on riippuvainen;

c)  periä kohtuutonta korkoa myöntämästään rahoituksesta.

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapauksissa, joissa oikeustoimia rahoittaa yksityinen kolmas osapuoli, rahoituksen myöntäjälle annettava palkkio tai tämän perimä korko ei saa määräytyä asian käsittelyn lopputuloksena sovitun tai myönnetyn korvauksen määrän perusteella, ellei viranomainen sääntele tätä rahoitusjärjestelyä asianosaisten etujen varmistamiseksi.

4 jakso

Menettelyjen oikeudenmukaisuus

17 artikla

Asiakirjojen tiedoksianto

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tiedoksi annettujen asiakirjojen saannin takaavia keinoja käytetään pääsääntöisesti.

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että haastehakemuksen tai vastaavan asiakirjan ja oikeuden istuntoon saapumista koskevan kutsun antaminen tiedoksi voi tapahtua kansallisen lainsäädännön nojalla jollakin seuraavista tavoista:

a)  henkilökohtainen tiedoksianto;

b)  tiedoksianto postitse;

c)  tiedoksianto sähköisesti, esimerkiksi faksilla tai sähköpostilla.

Tiedoksianto on osoitettava vastaajan allekirjoittamalla vastaanottotodistuksella, johon on merkitty vastaanottopäivä.

Tämän kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan mukaista sähköistä tiedoksiantoa varten on käytettävä riittävän korkeat tekniset vaatimukset täyttäviä keinoja, joilla taataan lähettäjän tunnistettavuus ja asiakirjojen turvallinen lähetys.

Nämä asiakirjat voidaan antaa tiedoksi myös henkilökohtaisesti tiedoksiannon suorittaneen toimivaltaisen henkilön allekirjoittamalla asiakirjalla, jossa todetaan, että vastaanottaja on vastaanottanut asiakirjat tai kieltäytynyt vastaanottamasta niitä ilman laillista perustetta, ja johon on merkitty tiedoksiantopäivä.

3.  Jos asiakirjojen tiedoksianto 2 kohdan mukaisesti ei ole mahdollista ja jos vastaajan osoite on varmasti tiedossa, ne voidaan antaa tiedoksi jollakin seuraavista tavoista:

a)  henkilökohtainen tiedoksianto vastaajan kotiosoitteessa henkilölle, joka asuu samassa taloudessa kuin vastaaja tai työskentelee siellä;

b)  jos vastaaja on itsenäinen ammatinharjoittaja tai oikeushenkilö, henkilökohtainen tiedoksianto vastaajan liiketiloissa henkilölle, joka työskentelee vastaajan palveluksessa;

c)  asiakirjojen toimittaminen vastaajan postilaatikkoon;

d)  asiakirjojen toimittaminen postitoimistoon tai toimivaltaisten viranomaisten haltuun ja tätä koskevan kirjallisen ilmoituksen toimittaminen vastaajan postilaatikkoon, jos kirjallisessa ilmoituksessa on selkeä maininta siitä, että kyse on tuomioistuinasiakirjoista tai että ilmoitus vastaa oikeusvaikutuksiltaan tiedoksiantoa ja käynnistää määräaikojen kulumisen;

e)  postitiedoksianto ilman 4 kohdan mukaista todistusta, jos vastaajan osoite on määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa;

f)  sähköinen tiedoksianto, mistä on osoituksena automaattinen ilmoitus tiedoksiannon toimittamisesta, mikäli vastaaja on etukäteen nimenomaisesti hyväksynyt tämän tiedoksiantotavan.

Tämän kohdan ensimmäisen alakohdan a–d alakohdan mukaisesti suoritettu tiedoksianto on todistettava

a)  tiedoksiannon suorittaneen toimivaltaisen henkilön allekirjoittamalla asiakirjalla, jossa ilmoitetaan kaikki seuraavat tiedot:

i)  ilmoituksen tai tiedoksiannon toimittaneen henkilön koko nimi,

ii)  käytetty tiedoksiantotapa,

iii)  tiedoksiantopäivä,

iv)  jos asiakirjat on annettu tiedoksi muulle henkilölle kuin vastaajalle, kyseisen henkilön nimi ja hänen suhteensa vastaajaan, ja

v)  kaikki muut kansallisen lainsäädännön mukaan pakolliset tiedot.

b)  tämän kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdan osalta tiedoksiannon vastaanottaneen henkilön antamalla tiedoksiantotodistuksella.

4.  Tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettu tiedoksianto voidaan tehdä myös vastaajan lailliselle tai valtuutetulle edustajalle.

5.  Jos haastehakemus tai vastaavat asiakirjat tai oikeuden istuntoon saapumista koskeva kutsu annetaan tiedoksi jäsenvaltioiden ulkopuolella, tiedoksiantoon voidaan käyttää mitä tahansa tapaa, joka on vahvistettu

a)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1393/2007(26) soveltuvin osin kunnioittaen asetuksessa myönnettyjä vastaanottajan oikeuksia; tai

b)  oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskevassa 15 päivänä marraskuuta 1965 tehdyssä Haagin yleissopimuksessa tai missä tahansa muussa sovellettavassa sopimuksessa.

6.  Tämä direktiivi ei vaikuta asetuksen (EY) N:o 1393/2007 soveltamiseen eikä rajoita Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 805/2004(27) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006(28) soveltamista.

18 artikla

Oikeus käyttää avustajaa siviilioikeudellisissa menettelyissä

1.  Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että siviilioikeudellisen menettelyn osapuolilla on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa sellaisella tavalla, että osapuolet voivat käytännössä ja tehokkaasti käyttää oikeuksiaan.

Rajatylittävissä riita-asioissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että siviilioikeudellisen menettelyn osapuolilla on oikeus yhteen avustajaan kotivaltiossa asian valmistelua koskevaan neuvontaan ja toiseen avustajaan asian käsittelyvaltiossa riita-asiaa hoitamaan.

2.  Jäsenvaltioiden on kunnioitettava asian osapuolten ja avustajan välisen viestinnän luottamuksellisuutta. Tällaiseen viestintään kuuluvat tapaamiset, kirjeenvaihto, puhelinkeskustelut ja muunlainen kansallisen lainsäädännön nojalla sallittu viestintä.

3.  Rajoittamatta sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jonka nojalla avustajan läsnäolo tai apu on pakollista, siviilioikeudellisen menettelyn osapuolet voivat luopua tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta oikeudesta, jos

a)  osapuolet ovat saaneet suullisesti tai kirjallisesti selvät ja riittävät tiedot selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä siitä luopumisen mahdollisista seurauksista ja

b)  luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että asianosaiset voivat myöhemmin peruuttaa luopumisen missä tahansa siviilioikeudellisen menettelyn vaiheessa ja että heille ilmoitetaan tästä mahdollisuudesta.

4.  Tämä säännös ei vaikuta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 861/2007(29), asetuksessa (EY) N:o 1896/2006 ja asetuksessa (EU) N:o 655/2014 tarkoitettua oikeudellista edustusta koskeviin erityisiin säännöksiin.

19 artikla

Tiedonsaanti

Jäsenvaltioiden on pyrittävä tarjoamaan kansalaisille avoimesti ja helposti saatavilla olevat tiedot eri menettelyjen alkamisesta, määrä- tai vanhentumisajoista, eri riita-asioissa toimivaltaisista tuomioistuimista sekä kyseistä tarkoitusta varten täytettävistä lomakkeista. Mikään tässä artiklassa ei edellytä jäsenvaltioita antamaan oikeudellista apua tietyn asian oikeudellisen arvioinnin muodossa.

20 artikla

Tulkkaus ja olennaisten asiakirjojen kääntäminen

Jäsenvaltioiden on pyrittävä varmistamaan, että kaikki riidan osapuolet ymmärtävät täysin oikeudellisen menettelyn. Tähän tavoitteeseen sisältyy tulkkauksen saatavuus siviilioikeudellisen menettelyn aikana sekä kirjallisen käännöksen saatavuus kaikista olennaisista asiakirjoista menettelyjen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi tämän direktiivin 15 artiklan säännösten mukaisesti.

21 artikla

Osapuolten tai heidän edustajiensa velvollisuudet

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että osapuolet ja heidän edustajansa toimivat vilpittömästi ja kunnioittavasti asioidessaan tuomioistuimessa ja muiden osapuolten kanssa eivätkä tietoisesti tai niin, että heidän pitäisi tietää, vääristä tuomioistuimessa käsiteltäviä asioita ja tosiasioita.

22 artikla

Julkinen käsittely

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeudenkäynnit ovat avoimia yleisölle, ellei tuomioistuin päätä pitää niitä tarvittavilta osin luottamuksellisina jommankumman osapuolen tai muiden henkilöiden, joita asia koskee, edun vuoksi taikka yleisen oikeudellisen edun tai yleisen järjestyksen vuoksi.

23 artikla

Oikeudellinen riippumattomuus ja puolueettomuus

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava tuomioistuinten ja niiden tuomarien oikeudellinen riippumattomuus. Tuomioistuinten kokoonpanon on tarjottava riittävät takeet, joilla jotta kaikki puolueettomuutta koskevat perustellut epäilykset voidaan sulkea pois.

2.  Mitkään ohjeet eivät saa sitoa tuomareita heidän hoitaessaan tehtäviään, heihin ei saa kohdistua mitään vaikutuspyrkimyksiä tai paineita, heillä ei saa missään nimenomaisessa tapauksessa olla henkilökohtaista ennakkokäsitystä eivätkä he saa suhtautua tapaukseen puolueellisesti.

24 artikla

Koulutus

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeuslaitokset, oikeusalan oppilaitokset ja oikeusalan ammattilaiset tehostavat oikeusalan koulutusohjelmiaan sen varmistamiseksi, että unionin oikeus ja menettelyt otetaan osaksi niiden kansallisia koulutusohjelmia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuomioistuinten riippumattomuutta ja eri tapoja, joilla oikeuslaitokset ovat järjestäytyneet jäsenvaltioissa.

2.  Koulutusohjelmien on oltava käytännönläheisiä ja oikeusalan ammattihenkilöiden jokapäiväisen työn kannalta olennaisia, niitä on järjestettävä lyhyillä ajanjaksoilla, niissä on käytettävä aktiivisia ja nykyaikaisia oppimistekniikoita, ja niihin on sisällyttävä sekä perus- että jatkokoulutusmahdollisuuksia. Koulutusohjelmien erityisenä painopisteenä on oltava

a)  riittävien tietojen hankkiminen unionin oikeudellisen yhteistyön välineistä ja valmiuksien hankkiminen siihen, että he pystyvät automaattisesti selvittämään unionin oikeuskäytännön, tarkistamaan kansalliset täytäntöönpanotoimet ja käyttämään Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisumenettelyä;

b)  unionin oikeutta ja menettelyjä ja muita oikeusjärjestelmiä koskevan tiedon ja asiantuntemuksen levittäminen;

c)  nuorten tuomareiden lyhyiden vaihto-ohjelmien helpottaminen;

d)  vieraan kielen ja sen oikeudellisen terminologian osaaminen.

III LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

25 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1.  Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään ... päivänä ...kuuta ... [lisätään päivämäärä, joka on vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Niiden on viipymättä ilmoitettava tästä komissiolle.

2.  Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

3.  Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

26 artikla

Uudelleentarkastelu

Komissio toimittaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2025 ja sen jälkeen viiden vuoden välein Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle tämän direktiivin soveltamista koskevan kertomuksen käytössään olevien laadullisten ja määrällisten tietojen perusteella. Komissio tarkastelee tässä yhteydessä erityisesti sen vaikutusta oikeussuojan saatavuuteen, tehokkaita oikeussuojakeinoja ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan perusoikeuteen, yhteistyöhön yksityisoikeudellisissa asioissa sekä sisämarkkinoiden toimivuuteen, pk-yrityksiin, Euroopan unionin talouden kilpailukykyyn ja kuluttajien luottamukseen. Kertomukseen liitetään tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia tämän direktiivin mukauttamiseksi ja lujittamiseksi.

27 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

28 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille perussopimusten mukaisesti.

Tehty …ssa/ssä, … päivänä …kuuta …

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

(1)PE 572.853, joulukuu 2015.
(2)PE 581.385, kesäkuu 2016.
(3)PE 559.499, kesäkuu 2015.
(4)PE 556.971, kesäkuu 2016.
(5)Uniform Law Review, 2004(4).
(6)M. Storme, Study on the approximation of the laws and rules of the Member States concerning certain aspects of the procedure for civil litigation (loppuraportti, Dordrecht, 1994).
(7)Ks. muun muassa tuomio 16. joulukuuta 1976, Comet BV v. Produktschap voor Siergewassen, 45/76, ECLI:EU:C:1976:191 ja tuomio 15. toukokuuta 1986, Marguerite Johnston v. Chief Constable of the Royal Ulster Constabulary, 222/84, ECLI:EU:C:1986:206.
(8)Saatavilla osoitteessa http://www.ejtn.eu/PageFiles/15756/Judicial%20Training%20Principles_FI.pdf
(9)Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0276.
(10)Ks. muun muassa tuomio 13. maaliskuuta 2007, Unibet (London) Ltd ja Unibet (International) Ltd v. Justitiekanslern, C-432/05, ECLI:EU:C:2007:163.
(11)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 1).
(12)Neuvoston direktiivi 2003/8/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, oikeussuojakeinojen parantamisesta rajat ylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun kyseisissä riita-asioissa liittyvät yhteiset vähimmäisvaatimukset (EYVL L 26, 31.1.2003, s. 41).
(13)Komission suositus, annettu 11 päivänä kesäkuuta 2013, unionin lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien loukkauksiin perustuvia kieltokanteita ja vahingonkorvausvaatimuksia koskeviin jäsenvaltioiden kollektiivisiin oikeussuojakeinoihin sovellettavista yhteisistä periaatteista (EUVL L 201, 26.7.2013, s. 60).
(14)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/22/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista (EUVL L 110, 1.5.2009, s. 30).
(15)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/104/EU, annettu 26 päivänä marraskuuta 2014, tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin (EUVL L 349, 5.12.2014, s. 1).
(16)Ks. esimerkiksi eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus (ks. edellä johdanto-osan G kappaleen alaviite 2) ja eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä annettu asetus (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 655/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, EUVL L 189, 27.6.2014, s. 59).
(17)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45).
(18)Ks. edellä johdanto-osan G kappaleen alaviite 4.
(19)Ks. edellä johdanto-osan G kappaleen alaviite 5.
(20)Neuvoston asetus (EY) N:o 1206/2001, annettu 28 päivänä toukokuuta 2001, jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa (EYVL L 174, 27.6.2001, s. 1).
(21)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45).
(22)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 655/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (EUVL L 189, 27.6.2014, s. 59).
(23)Neuvoston direktiivi 2003/8/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, oikeussuojakeinojen parantamisesta rajat ylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun kyseisissä riita-asioissa liittyvät yhteiset vähimmäisvaatimukset (EYVL L 26, 31.1.2003, s. 41).
(24)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012, annettu 12 päivänä joulukuuta 2012, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (EUVL L 351, 20.12.2012, s. 1).
(25)Neuvoston suositukset ”Oikeusalan rajatylittävien videoneuvottelujen käytön ja parhaiden käytäntöjen jakamisen edistäminen jäsenvaltioissa ja EU:n tasolla” (EUVL C 250, 31.7.2015, s. 1).
(26)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1393/2007, annettu 13 päivänä marraskuuta 2007, oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta (EUVL L 324, 10.12.2007, s. 79).
(27)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 805/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta (EUVL L 143, 30.4.2004, s. 15).
(28)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1896/2006, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta (EUVL L 399, 30.12.2006, s. 1).
(29)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 1).


Makrotaloudellinen rahoitusapu Moldovalle ***I
PDF 240kWORD 40k
Päätöslauselma
Teksti
Liite
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Moldovan tasavallalle (COM(2017)0014 – C8-0016/2017 – 2017/0007(COD))
P8_TA(2017)0283A8-0185/2017

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2017)0014),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan ja 212 artiklan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8-0016/2017),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisen julistuksen, joka on annettu yhdessä makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Georgialle 12. elokuuta 2013 annetun päätöksen N:o 778/2013/EU kanssa(1),

–  ottaa huomioon asiasta vastaavan valiokunnan työjärjestyksen 69 f artiklan 4 kohdan nojalla hyväksymän alustavan sopimuksen sekä neuvoston edustajan 15. kesäkuuta 2017 päivätyllä kirjeellä antaman sitoumuksen hyväksyä Euroopan parlamentin kanta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan mietinnön ja ulkoasiainvaliokunnan ja budjettivaliokunnan lausunnot (A8-0185/2017),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan;

2.  hyväksyy tämän päätöslauselman liitteenä olevan Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission yhteisen lausuman;

3.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se korvaa ehdotuksensa, muuttaa sitä huomattavasti tai aikoo muuttaa sitä huomattavasti;

4.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 4. heinäkuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen (EU) 2017/… antamiseksi makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Moldovan tasavallalle

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin kanta vastaa lopullista säädöstä, päätöstä (EU) 2017/1565.)

LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE

Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission yhteinen lausuma

Moldovan tasavallan vaalijärjestelmän muuttamiseen liittyvät aloitteet huomioon ottaen Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio korostavat, että makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisen ennakkoedellytyksenä on se, että avunsaajamaa noudattaa tehokkaita demokratian mekanismeja, kuten parlamentaarista monipuoluejärjestelmää, ja oikeusvaltioperiaatetta ja takaa ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Komissio ja Euroopan ulkosuhdehallinto valvovat tämän ennakkoedellytyksen täyttymistä makrotaloudellisen rahoitusavun koko elinkaaren ajan kiinnittäen erityistä huomiota siihen, miten Moldovan tasavallan viranomaiset ottavat huomioon asiaankuuluvien kansainvälisten kumppanien (erityisesti Venetsian komission ja Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston) suositukset.

(1)EUVL L 218, 14.8.2013, s. 15.


Tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittaminen ***I
PDF 465kWORD 61k
Euroopan parlamentin tarkistukset 4. heinäkuuta 2017 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittamisesta (COM(2016)0198 – C8-0146/2016 – 2016/0107(COD))(1)
P8_TA(2017)0284A8-0227/2017

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Komission teksti   Tarkistus
Tarkistus 1
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan -1 kappale (uusi)
(-1)   Kaikkien verovelvollisten ja etenkin kaikkien yritysten yhtäläinen verokohtelu on sisämarkkinoiden ehdoton edellytys. Koordinoitu ja yhdenmukainen lähestymistapa kansallisten verojärjestelmien täytäntöönpanoon on sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta olennaisen tärkeää, ja sen avulla voitaisiin ehkäistä veron kiertämistä ja voitonsiirtoja.
Tarkistus 2
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan -1 a kappale (uusi)
(-1 a)   Veron kiertämisen ja verovilpin sekä voitonsiirtojärjestelyjen vuoksi hallituksilta ja väestöltä on jäänyt saamatta resursseja, joita tarvitaan esimerkiksi maksuttoman julkisen peruskoulutuksen, terveydenhoidon ja valtion sosiaalipalvelujen turvaamiseksi kaikille, ja ne ovat vieneet valtioilta mahdollisuuden huolehtia kohtuuhintaisten asuntojen ja julkisen liikenteen tarjonnasta sekä sosiaalisen kehityksen ja talouskasvun kannalta oleellisen infrastruktuurin rakentamisesta. Tällaiset järjestelyt ovat siis olleet synnyttämässä epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa sekä taloudellisia, sosiaalisia ja alueellisia eroja.
Tarkistus 3
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan -1 b kappale (uusi)
(-1 b)   Oikeudenmukaisella ja tehokkaalla yhtiöverojärjestelmällä olisi vastattava progressiivisen ja oikeudenmukaisen globaalin veropolitiikan kiireelliseen tarpeeseen, edistettävä varallisuuden uudelleenjakoa ja torjuttava epätasa-arvoa.
Tarkistus 4
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 1 kappale
(1)  Yritysten tuloveronkiertoon liittyvät haasteet ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti, ja niistä on tullut keskeinen huolenaihe unionissa ja maailmanlaajuisesti. Eurooppa-neuvosto totesi 18 päivänä joulukuuta 2014 antamissaan päätelmissä, että on tarpeen edistää kiireellisesti pyrkimyksiä torjua veronkiertoa kansainvälisellä ja unionin tasolla. Komissio asetti tiedonannoissaan ”Komission työohjelma 2016 Uudet haasteet – uudet keinot”16 ja ”Komission työohjelma 2015 – Uusi alku”17 ensisijaiseksi tavoitteeksi siirtyä järjestelmään, jossa voitot verotetaan siinä maassa, jossa ne on tuotettu. Lisäksi komissio piti ensisijaisena tavoitteena vastata tasapuolisuutta ja verotuksen avoimuutta koskeviin yhteiskuntiemme vaatimuksiin.
(1)  Avoimuus on sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta olennaisen tärkeää. Yritysten tuloveronkiertoon liittyvät haasteet ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti, ja niistä on tullut keskeinen huolenaihe unionissa ja maailmanlaajuisesti. Eurooppa-neuvosto totesi 18 päivänä joulukuuta 2014 antamissaan päätelmissä, että on tarpeen edistää kiireellisesti pyrkimyksiä torjua veronkiertoa kansainvälisellä ja unionin tasolla. Komissio asetti tiedonannoissaan ”Komission työohjelma 2016 Uudet haasteet – uudet keinot”16 ja ”Komission työohjelma 2015 – Uusi alku”17 ensisijaiseksi tavoitteeksi siirtyä järjestelmään, jossa voitot verotetaan siinä maassa, jossa ne on tuotettu. Lisäksi komissio piti ensisijaisena tavoitteena vastata avoimuutta koskeviin unionin kansalaisten vaatimuksiin ja olla esikuvana muille maille. On olennaisen tärkeää, että avoimuudessa huomioidaan kilpailevien toimijoiden välinen vastavuoroisuus.
__________________
__________________
16 COM(2015)0610, 27. lokakuuta 2015.
16 COM(2015)0610, 27. lokakuuta 2015.
17 COM(2014)0910, 16. joulukuuta 2014.
17 COM(2014)0910, 16. joulukuuta 2014.
Tarkistus 5
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 2 kappale
2.  Euroopan parlamentti antoi 16 päivänä joulukuuta 2015 päätöslauselman aiheesta lisää läpinäkyvyyttä, koordinointia ja lähentymistä unionin yhtiöveropolitiikkoihin18 ja katsoi, että avoimuuden lisääminen yhtiöverotuksen alalla voi parantaa veronkantoa, tehostaa veroviranomaisten työtä ja lisätä yleisön luottamusta verojärjestelmiin ja valtionhallintoon.
(2)  Euroopan parlamentti antoi 16 päivänä joulukuuta 2015 päätöslauselman aiheesta lisää läpinäkyvyyttä, koordinointia ja lähentymistä unionin yhtiöveropolitiikkoihin18 ja katsoi, että avoimuuden, yhteistyön ja lähentymisen lisääminen unionin yhtiöverotuspolitiikan alalla voi parantaa veronkantoa, tehostaa veroviranomaisten työtä, tukea poliittisia päättäjiä nykyisen verojärjestelmän arvioinnissa tulevan lainsäädännön kehittämiseksi, lisätä yleisön luottamusta verojärjestelmiin ja valtionhallintoon ja parantaa sijoituspäätösten tekemistä yritysten tarkempien riskiprofiilien perusteella.
__________________
__________________
18 2015/2010(INL).
18 2015/2010(INL).
Tarkistus 6
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 2 a kappale (uusi)
(2 a)  Julkinen maakohtainen raportointi on tehokas ja tarkoituksenmukainen väline, jolla voidaan lisätä avoimuutta monikansallisten yritysten toiminnan suhteen ja joka antaa ihmisille mahdollisuuden arvioida kyseisen toiminnan vaikutusta reaalitalouteen. Se myös parantaa osakkeenomistajien mahdollisuuksia arvioida asianmukaisesti yritysten riskinottoa, tuottaa oikeaan tietoon perustuvia investointistrategioita ja lisää päättäjien mahdollisuuksia arvioida kansallisen lainsäädännön tehokkuutta ja vaikutusta.
Tarkistus 7
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 2 b kappale (uusi)
(2 b)  Maakohtaisella raportoinnilla on lisäksi myönteinen vaikutus työntekijöiden oikeuteen saada tietoa ja tulla kuulluksi direktiivin 2002/14/EY mukaisesti, ja koska se lisää yritysten toiminnasta tarjolla olevaa tietoa, se parantaa yrityksissä käytävän vuoropuhelun laatua.
Tarkistus 8
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 4 kappale
(4)  G20-ryhmä vaati maailmanlaajuisesti oikeudenmukaista ja nykyaikaista kansainvälistä verojärjestelmää marraskuussa 2015, ja hyväksyi veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoja (Base Erosion and Profit Shifting – BEPS) koskevan OECD:n hankkeen. Kyseisen hankkeen tarkoituksena on antaa viranomaisille selkeät kansainväliset ratkaisut sellaisten nykyisissä säännöissä ilmenevien aukkojen ja puutteiden käsittelyä varten, jotka mahdollistavat yritysten voittojen siirtymisen verottomiin tai alhaisen verotuksen paikkoihin, joissa varsinaista arvonmuodostusta ei ehkä tapahdu. Erityisesti BEPS-toimenpiteessä numero 13 otetaan käyttöön tiettyjen monikansallisten yritysten maakohtainen raportointi veroviranomaisille luottamuksellisesti. Komissio hyväksyi 27 päivänä tammikuuta 2016 verojen kiertämisen estämistä koskevan paketin. Yksi paketin tavoitteista on saattaa BEPS-toimenpide numero 13 osaksi unionin lainsäädäntöä muuttamalla neuvoston direktiiviä 2011/16/EU20.
(4)  G20-ryhmä vaati maailmanlaajuisesti oikeudenmukaista ja nykyaikaista kansainvälistä verojärjestelmää marraskuussa 2015, ja hyväksyi veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoja (Base Erosion and Profit Shifting – BEPS) koskevan OECD:n hankkeen. Kyseisen hankkeen tarkoituksena on antaa viranomaisille selkeät kansainväliset ratkaisut sellaisten nykyisissä säännöissä ilmenevien aukkojen ja puutteiden käsittelyä varten, jotka mahdollistavat yritysten voittojen siirtymisen verottomiin tai alhaisen verotuksen paikkoihin, joissa varsinaista arvonmuodostusta ei ehkä tapahdu. Erityisesti BEPS-toimenpiteessä numero 13 otetaan käyttöön tiettyjen monikansallisten yritysten maakohtainen raportointi veroviranomaisille luottamuksellisesti. Komissio hyväksyi 27 päivänä tammikuuta 2016 verojen kiertämisen estämistä koskevan paketin. Yksi paketin tavoitteista on saattaa BEPS-toimenpide numero 13 osaksi unionin lainsäädäntöä muuttamalla neuvoston direktiiviä 2011/16/EU20. Voittojen verottaminen siellä, missä arvonmuodostus tapahtuu, edellyttää kuitenkin kattavampaa lähestymistapaa maakohtaiseen raportointiin, joka perustuu julkiseen raportointiin.
__________________
__________________
20 Neuvoston direktiivi 2011/16/EU, annettu 15 päivänä helmikuuta 2011, hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta (EUVL L 64, 11.3.2011, s. 1).
20 Neuvoston direktiivi 2011/16/EU, annettu 15 päivänä helmikuuta 2011, hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta (EUVL L 64, 11.3.2011, s. 1).
Tarkistus 9
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 4 a kappale (uusi)
(4 a)  Kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja antavan elimen (IASB) olisi ajantasaistettava asiaankuuluvat IFRS-standardit ja kansainväliset tilinpäätösstandardit (IAS), jotta julkista maakohtaista raportointia koskevien vaatimusten käyttöönotto olisi helpompaa.
Tarkistus 10
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 4 b kappale (uusi)
(4 b)  Julkinen maakohtainen raportointi on jo otettu unionissa käyttöön pankkialalla direktiivillä 2013/36/EU ja kaivannaisteollisuuden ja puunkorjuun alalla direktiivillä 2013/34/EU.
Tarkistus 11
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 4 c kappale (uusi)
(4 c)  Ottamalla ensimmäisenä käyttöön julkisen maakohtaisen raportoinnin unioni on osoittanut, että siitä on tullut johtava globaali toimija verojen kiertämisen torjunnassa.
Tarkistus 12
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 4 d kappale (uusi)
(4 d)  Koska verovilpin, veron kiertämisen ja aggressiivisen verosuunnittelun tehokas torjunta voi onnistua vain yhteisten kansainvälisten toimien avulla, unionin on ehdottomasti koordinoitava toimintansa kansainvälisten toimijoiden kanssa esimerkiksi OECD:n puitteissa ja samalla säilytettävä kansainvälinen johtoasemansa tällä saralla. Kunnianhimoisillakaan yksipuolisilla toimenpiteillä ei ole todellisia onnistumisen mahdollisuuksia, minkä lisäksi ne vaarantavat eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn ja huonontavat unionin investointi-ilmapiiriä.
Tarkistus 13
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 4 e kappale (uusi)
(4 e)  Suurempi avoimuus taloudellisten tietojen julkistamisessa johtaa kaikkia osapuolia hyödyttävään tilanteeseen, sillä sen ansiosta verohallintojen toiminta tehostuu, kansalaisyhteiskunta voi osallistua aktiivisemmin, työntekijät saavat enemmän tietoa ja sijoittajat ovat valmiimpia riskinottoon. Lisäksi yritykset hyötyvät paremmista suhteista sidosryhmiin, mikä lisää vakautta ja helpottaa rahoituksen saantia selkeämmän riskiprofiilin ja paremman maineen ansiosta.
Tarkistus 14
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 5 kappale
(5)  Euroopan unionissa toimivien monikansallisten yritysten maksamia tuloveroja koskevan julkisen valvonnan lisääminen on olennainen tekijä, kun edistetään entisestään yritysten yhteiskuntavastuuta, lisätään hyvinvointia veronmaksun kautta, edistetään oikeudenmukaisempaa verokilpailua unionissa parantamalla tietoon perustuvaa julkista keskustelua ja palautetaan kansalaisten luottamus kansallisten verojärjestelmien oikeudenmukaisuuteen. Tällainen julkinen valvonta voidaan toteuttaa tuloverotietoja koskevan kertomuksen muodossa riippumatta siitä, mihin monikansallisen konsernin perimmäinen emoyritys on sijoittautunut.
(5)  Paitsi että maakohtainen raportointi kansallisille veroviranomaisille lisää avoimuutta, Euroopan unionissa toimivien monikansallisten yritysten maksamia tuloveroja koskevan julkisen valvonnan lisääminen on olennainen tekijä, kun lisätään yritysten vastuullisuutta, ja edistetään entisestään yritysten yhteiskuntavastuuta, lisätään hyvinvointia veronmaksun kautta, edistetään oikeudenmukaisempaa verokilpailua unionissa parantamalla tietoon perustuvaa julkista keskustelua ja palautetaan kansalaisten luottamus kansallisten verojärjestelmien oikeudenmukaisuuteen. Tällainen julkinen valvonta voidaan toteuttaa tuloverotietoja koskevan kertomuksen muodossa riippumatta siitä, mihin monikansallisen konsernin perimmäinen emoyritys on sijoittautunut. Julkinen valvonta on kuitenkin toteutettava huonontamatta unionin investointi-ilmapiiriä tai unionin yritysten, etenkään pk-yritysten, sellaisina kuin ne on määritelty tässä direktiivissä, ja mid-cap-yritysten, sellaisina kuin ne on määritelty asetuksessa (EU) 2015/10171 a, kilpailukykyä, ja pk-yritykset ja mid-cap-yritykset olisi jätettävä tässä direktiivissä säädetyn raportointivelvoitteen ulkopuolelle.
__________________
1 a   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/1017, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2015, Euroopan strategisten investointien rahastosta, Euroopan investointineuvontakeskuksesta ja Euroopan investointihankeportaalista sekä asetusten (EU) N:o 1291/2013 ja (EU) N:o 1316/2013 muuttamisesta – Euroopan strategisten investointien rahasto (EUVL L 169, 1.7.2015, s. 1).
Tarkistus 15
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 5 a kappale (uusi)
(5 a)   Komissio on määritellyt yritysten yhteiskuntavastuun yritysten vastuuksi omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan. Yritysten on oltava yhteiskuntavastuun osalta aloitteellisia. Viranomaiset voivat toimia tukiroolissa ehdottamalla vapaaehtoisten politiikkatoimien ja tarvittaessa täydentävän sääntelyn älykästä yhdistelmää. Yritys voi huolehtia yhteiskuntavastuustaan joko noudattamalla lakeja tai sisällyttämällä sosiaaliset, ympäristöön liittyvät, eettiset taikka kuluttajien oikeuksiin tai ihmisoikeuksiin liittyvät näkökohdat liiketoimintastrategiaansa ja toimintoihinsa tai molemmilla tavoilla.
Tarkistus 16
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 6 kappale
(6)  Yleisön olisi voitava tarkastella kaikkia konsernin toimia, kun ryhmittymä on etabloitunut unionin alueella. Niiden konsernien osalta, jotka harjoittavat toimintaa unionin alueella ainoastaan tytäryritysten tai sivuliikkeiden kautta, tytäryritysten ja sivuliikkeiden olisi julkaistava ja toimitettava saataville perimmäisen emoyrityksen kertomus. Oikeasuhteisuuden ja tehokkuuden vuoksi olisi kuitenkin rajoitettava kertomuksen julkaisemista ja saataville toimittamista koskeva velvoite keskisuuriin tai suuriin unioniin sijoittautuneisiin tytäryrityksiin tai jäsenvaltiossa avattuihin kooltaan vertailukelpoisiin sivuliikkeisiin. Direktiivin 2013/34/EU soveltamisalaa olisi näin ollen laajennettava vastaavasti unionin ulkopuolelle sijoittautuneen yrityksen jäsenvaltioon avaamiin sivuliikkeisiin.
(6)  Yleisön olisi voitava tarkastella kaikkia konsernin toimia, kun ryhmittymä on etabloitunut unionin alueella ja sen ulkopuolella. Unionin alueelle sijoittautuneiden konsernien olisi noudatettava unionin verotusalan hyvän hallintotavan periaatteita. Monikansalliset yritykset toimivat maailmanlaajuisesti ja niiden toimintatavoilla on huomattavia vaikutuksia kehitysmaihin. Jos nämä suovat kansalaisilleen mahdollisuuden tutustua yritysten maakohtaisiin raportointitietoihin, kansalaiset ja kyseisten maiden verohallinnot voivat seurata ja arvioida kyseisiä yrityksiä ja vaatia niitä tilille. Julkistamalla tiedot kunkin sellaisen verotuksellisen lainkäyttöalueen osalta, jolla monikansallisella yrityksellä on toimintaa, unioni parantaisi kehitykseen vaikuttavien politiikkojensa johdonmukaisuutta ja rajoittaisi mahdollisia veron kiertämisjärjestelyjä maissa, joissa kotimaisten varojen käyttöönotto on määritetty unionin kehityspolitiikan keskeiseksi osatekijäksi.
Tarkistus 17
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 8 kappale
(8)  Tuloverotietoja koskevan kertomuksen olisi annettava tiedot kaikista yrityksen tai kaikkien perimmäisen emoyrityksen määräysvallassa olevien konsernin sidosyritysten toimista. Tietojen olisi perustuttava BEPS-toimenpide numero 13:n raportointia koskeviin eritelmiin, ja se olisi rajoitettava siihen, mikä on välttämätöntä tehokkaan julkisen valvonnan mahdollistamiseksi, jotta voidaan varmistaa, että tietojen julkistaminen ei aiheuta suhteettomia riskejä tai haittoja. Kertomuksessa olisi esitettävä myös lyhyt kuvaus toimien luonteesta. Kuvaus voisi perustua dokumentointia koskevien OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden V luvun III liitteessä olevan taulukon 2 luokitteluun. Kertomuksessa olisi oltava myös yleinen kuvaus, jossa tarjotaan selitykset, jos konsernin tasolla ilmenee olennaisia eroavaisuuksia kertyneiden verojen ja tosiasiallisesti maksettujen verojen välillä, ottaen huomioon edellisten tilivuosien vastaavat määrät.
(8)  Tuloverotietoja koskevan kertomuksen olisi annettava tiedot kaikista yrityksen tai kaikkien perimmäisen emoyrityksen määräysvallassa olevien konsernin sidosyritysten toimista. Tiedoissa olisi otettava huomioon BEPS-toimenpide numero 13:n raportointia koskevat eritelmät, ja niissä olisi rajoituttava siihen, mikä on välttämätöntä tehokkaan julkisen valvonnan mahdollistamiseksi, jotta voidaan varmistaa, että tietojen julkistaminen ei aiheuta asianomaisille yrityksille suhteettomia kilpailukykyyn kohdistuvia tai vääristä tulkinnoista johtuvia riskejä tai haittoja. Kertomuksessa olisi esitettävä myös lyhyt kuvaus toimien luonteesta. Kuvaus voisi perustua dokumentointia koskevien OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden V luvun III liitteessä olevan taulukon 2 luokitteluun. Kertomuksessa olisi oltava myös yleinen kuvaus, jossa tarjotaan selitykset, myös silloin kun konsernin tasolla ilmenee olennaisia eroavaisuuksia kertyneiden verojen ja tosiasiallisesti maksettujen verojen välillä, ottaen huomioon edellisten tilivuosien vastaavat määrät.
Tarkistus 18
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 9 kappale
(9)  Sen varmistamiseksi, että kansalaiset saavat riittävästi tietoa, jonka avulla he voivat paremmin arvioida miten monikansalliset yritykset edistävät hyvinvointia kussakin jäsenvaltiossa, tiedot olisi jaoteltava jäsenvaltioittain. Lisäksi monikansallisten yritysten toimintaa koskevat tiedot olisi myös esitettävä erittäin yksityiskohtaisesti tiettyjen verotuksellisten lainkäyttöalueiden osalta, joihin liittyy erityisiä haasteita. Kaikkien muiden kolmansissa maissa toteutettavien toimintojen osalta tiedot olisi annettava kootusti.
(9)  Sen varmistamiseksi, että kansalaiset saavat riittävästi tietoa, jonka avulla he voivat paremmin arvioida miten monikansalliset yritykset edistävät hyvinvointia kullakin lainkäyttöalueella, jolla niillä on toimintaa, niin unionissa kuin sen ulkopuolellakin, heikentämättä kuitenkaan yritysten kilpailukykyä, tiedot olisi jaoteltava lainkäyttöalueittain. Tuloverotietoja koskevaa kertomusta on helppo ymmärtää ja hyödyntää vain, jos tiedot esitetään erikseen kultakin verotukselliselta lainkäyttöalueelta.
Tarkistus 82
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 9 a kappale (uusi)
(9 a)  Kun ilmoitettavat tiedot ovat sellaisia, että yritys voi pitää niitä kaupallisesti arkaluonteisina, sen olisi voitava pyytää sijoittautumismaansa toimivaltaiselta viranomaiselta lupaa olla antamatta kaikkia tietoja. Jos kansallinen toimivaltainen viranomainen ei ole veroviranomainen, toimivaltaisen veroviranomaisen olisi osallistuttava päätöksentekoon.
Tarkistus 19
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 11 kappale
(11)  Sen varmistamiseksi, että sääntöjenvastaisuudet julkistetaan, lakisääteisen tilintarkastajan (lakisääteisten tilintarkastajien) tai tilintarkastusyhteisön (tilintarkastusyhteisöjen) olisi tarkastettava, onko tuloveroa koskeva kertomus toimitettu tämän direktiivin vaatimusten mukaisesti ja asetettu saataville asianomaisen yrityksen tai sidosyrityksen verkkosivustolla.
(11)  Sen varmistamiseksi, että sääntöjenvastaisuudet julkistetaan, lakisääteisen tilintarkastajan (lakisääteisten tilintarkastajien) tai tilintarkastusyhteisön (tilintarkastusyhteisöjen) olisi tarkastettava, onko tuloverotietoja koskeva kertomus toimitettu tämän direktiivin vaatimusten mukaisesti ja asetettu saataville asianomaisen yrityksen tai sidosyrityksen verkkosivustolla ja vastaavatko kyseiset julkistetut tiedot yrityksen tarkastettuja taloudellisia tietoja, tässä direktiivissä säädetyissä määräajoissa.
Tarkistus 20
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 11 a kappale (uusi)
(11 a)  Tapaukset, joissa yritykset ja sivuliikkeet eivät noudata vaatimuksia tuloverotietoja koskevan kertomuksen toimittamisesta ja joissa jäsenvaltiot määräävät seuraamuksia direktiivin 2013/34/EU mukaisesti, olisi ilmoitettava komission ylläpitämään julkiseen rekisteriin. Seuraamuksena voisi olla esimerkiksi hallinnollinen sakko tai sulkeminen julkisten tarjouskilpailujen ulkopuolelle ja unionin rakennerahastojen rahoituksen epääminen.
Tarkistus 21
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 13 kappale
(13)  Jotta voidaan määrittää tietyt verotukselliset lainkäyttöalueet, joilta olisi näytettävä erittäin yksityiskohtaiset tiedot, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä näitä verolainkäyttöalueita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimiseksi. Kyseinen luettelo on laadittava tiettyjen kriteerien perusteella, jotka on eritelty asiakirjan ”Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle tehokasta verotusta koskevasta ulkoisesta strategiasta” (COM(2016) 24 final) liitteessä 1. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa valmistelutyönsä aikana asianmukaisia kuulemisia, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa, sellaisena kuin Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat sen hyväksyneet, ja joka odottaa virallista allekirjoitusta. Erityisesti delegoitujen säädösten valmisteluun osallistumisen tasavertaisten mahdollisuuksien varmistamiseksi Euroopan parlamentti ja neuvosto saavat kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijat, ja niiden asiantuntijoilla on pääsy järjestelmällisesti komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.
Poistetaan.
Tarkistus 22
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 13 a kappale (uusi)
(13 a)   Jotta voidaan varmistaa direktiivin 2013/34/EU 48 b artiklan 1, 3, 4 ja 6 kohdan sekä 48 c artiklan 5 kohdan yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/20111 a mukaisesti.
________________
1 a   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).
Tarkistus 23
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 14 kappale
(14)  Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, vaan se voidaan sen vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
(14)  Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, vaan se voidaan sen vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Unionin toiminta on perusteltua, jotta voidaan puuttua aggressiivisen verosuunnittelun ja siirtohinnoittelujärjestelyjen rajatylittävään ulottuvuuteen. Tällä aloitteella vastataan asianomaisten osapuolten esittämään huoleen tarpeesta korjata sisämarkkinoiden vääristymiä vaarantamatta kuitenkaan unionin kilpailukykyä. Sen ei ole tarkoitus aiheuttaa tarpeetonta hallinnollista rasitusta yrityksille, ylimääräisiä veroristiriitoja tai kaksinkertaisen verotuksen vaaraa. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen mainitun tavoitteen saavuttamiseksi ainakin suuremman avoimuuden suhteen.
Tarkistus 24
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 15 kappale
(15)  Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet.
(15)  Yleisesti ottaen tämän direktiivin puitteissa ilmoitettavien tietojen laajuus on oikeassa suhteessa julkisen avoimuuden ja julkisen valvonnan lisäämistä koskeviin tavoitteisiin nähden. Näin ollen katsotaan, että tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet.
Tarkistus 25
Ehdotus direktiiviksi
Johdanto-osan 16 kappale
(16)  Selittäviä asiakirjoja koskevan 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman24 mukaisesti jäsenvaltiot ovat sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään täytäntöönpanotoimia koskeviin ilmoituksiinsa yhden tai useamman selittävän asiakirjan, josta käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.
(16)  Selittäviä asiakirjoja koskevan 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman24 mukaisesti jäsenvaltiot ovat sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään täytäntöönpanotoimia koskeviin ilmoituksiinsa yhden tai useamman selittävän asiakirjan, josta käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde, esimerkiksi vertailevan taulukon muodossa. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna direktiivin tavoitteen saavuttamiseksi ja jotta vältetään mahdolliset puutteet ja epäjohdonmukaisuudet, kun jäsenvaltiot panevat direktiivin täytäntöön kansallisessa lainsäädännössään.
__________________
__________________
24 EUVL C 369, 17.12.2011, s. 14.
24 EUVL C 369, 17.12.2011, s. 14.
Tarkistus 26
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 1 kohta – 1 alakohta
Jäsenvaltioiden on vaadittava, että niiden kansallisen lainsäädännön alaiset perimmäiset emoyritykset, joiden konsolidoitu nettoliikevaihto ylittää 750 000 000 euroa, ja niiden kansallisen lainsäädännön alaiset yritykset, jotka eivät ole sidosyrityksiä ja joiden nettoliikevaihto ylittää 750 000 000 euroa, laativat ja julkaisevat vuosittain kertomuksen tuloverotiedoista.
Jäsenvaltioiden on vaadittava, että niiden kansallisen lainsäädännön alaiset perimmäiset emoyritykset, joiden konsolidoitu nettoliikevaihto on vähintään 750 000 000 euroa, ja niiden kansallisen lainsäädännön alaiset yritykset, jotka eivät ole sidosyrityksiä ja joiden nettoliikevaihto on vähintään 750 000 000 euroa, laativat ja asettavat maksutta yleisesti saataville vuosittain kertomuksen tuloverotiedoista.
Tarkistus 27
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 1 kohta – 2 alakohta
Tuloverotietoja koskeva kertomus on asetettava yleisön saataville yrityksen verkkosivustolle päivänä jona se julkaistaan.
Tuloverotietoja koskeva kertomus on julkaistava sellaisen yhteisen mallin mukaisena, joka on saatavilla maksutta avoimena datana, ja asetettava yleisön saataville yrityksen verkkosivustolle päivänä, jona se julkaistaan, vähintään yhdellä unionin virallisella kielellä. Yrityksen on toimitettava kertomus samana päivänä myös komission hallinnoimaan julkiseen rekisteriin.
Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa tässä kohdassa vahvistettuja sääntöjä, jos kyseessä olevat yritykset ovat sijoittautuneet vain yhden jäsenvaltioin alueelle eivätkä sen lisäksi millekään muulle verotukselliselle lainkäyttöalueelle.
Tarkistus 28
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 3 kohta – 1 alakohta
Jäsenvaltioiden on vaadittava, että 3 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut keskisuuret ja suuret tytäryritykset, joihin sovelletaan niiden kansallista lainsäädäntöä ja sellaisen perimmäisen emoyrityksen määräysvallassa, jonka konsolidoitu nettoliikevaihto ylittää 750 000 000 euroa ja johon ei sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöä, julkaisevat vuosittain kyseisen perimmäisen emoyrityksen tuloverotietoja koskevan kertomuksen.
Jäsenvaltioiden on vaadittava, että tytäryritykset, joihin sovelletaan niiden kansallista lainsäädäntöä ja jotka ovat sellaisen perimmäisen emoyrityksen määräysvallassa, jonka tilikauden taseen mukainen konsolidoitu nettoliikevaihto on vähintään 750 000 000 euroa ja johon ei sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöä, julkaisevat vuosittain kyseisen perimmäisen emoyrityksen tuloverotietoja koskevan kertomuksen.
Tarkistus 29
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 3 kohta – 2 alakohta
Tuloverotietoja koskeva kertomus on asetettava yleisön saataville päivänä jona se julkaistaan tytäryrityksen tai sidosyrityksen verkkosivustolla.
Tuloverotietoja koskeva kertomus on julkaistava sellaisen yhteisen mallin mukaisena, joka on saatavilla maksutta avoimena datana, ja asetettava yleisön saataville päivänä, jona se julkaistaan, tytäryrityksen tai sidosyrityksen verkkosivustolla vähintään yhdellä unionin virallisella kielellä. Yrityksen on toimitettava kertomus samana päivänä myös komission hallinnoimaan julkiseen rekisteriin.
Tarkistus 30
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 4 kohta – 1 alakohta
Jäsenvaltioiden on vaadittava, että niiden alueelle sellaisen yrityksen avaamat sivuliikkeet, johon ei sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöä, julkaisevat vuosittain tämän artiklan 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetun perimmäisen emoyrityksen tuloverotietoja koskevan kertomuksen.
Jäsenvaltioiden on vaadittava, että niiden alueelle sellaisen yrityksen avaamat sivuliikkeet, johon ei sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöä, julkaisevat ja asettavat maksutta yleisesti saataville vuosittain tämän artiklan 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetun perimmäisen emoyrityksen tuloverotietoja koskevan kertomuksen.
Tarkistus 31
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 4 kohta – 2 alakohta
Tuloverotietoja koskeva kertomus on asetettava yleisön saataville päivänä, jona se julkaistaan sivuliikkeen tai sidosyrityksen verkkosivustolla.
Tuloverotietoja koskeva kertomus on julkaistava sellaisen yhteisen mallin mukaisena, joka on saatavilla maksutta avoimena datana, ja asetettava yleisön saataville päivänä, jona se julkaistaan, sivuliikkeen tai sidosyrityksen verkkosivustolla vähintään yhdellä unionin virallisella kielellä. Yrityksen on toimitettava kertomus samana päivänä myös komission hallinnoimaan julkiseen rekisteriin.
Tarkistus 32
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 5 kohta – a alakohta
(a)  sivuliikkeen avannut yritys on joko konsernin sidosyritys, joka on sellaisen perimmäisen emoyrityksen määräysvallassa, jota ei sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöä, ja jonka konsolidoitu nettoliikevaihto ylittää 750 000 000 euroa, tai yritys, joka ei ole sidosyritys ja jonka nettoliikevaihto ylittää 750 000 000 euroa;
(a)  sivuliikkeen avannut yritys on joko konsernin sidosyritys, joka on sellaisen perimmäisen emoyrityksen määräysvallassa, johon ei sovelleta jäsenvaltion lainsäädäntöä, ja jonka taseen mukainen konsolidoitu nettoliikevaihto on vähintään 750 000 000 euroa, tai yritys, joka ei ole sidosyritys ja jonka nettoliikevaihto on vähintään 750 000 000 euroa;
Tarkistus 33
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 5 kohta – b alakohta
(b)  edellä a alakohdassa tarkoitetulla perimmäisellä emoyrityksellä ei ole 3 kohdassa tarkoitettuja keskisuuria tai suuria tytäryrityksiä.
(b)  edellä a alakohdassa tarkoitetulla perimmäisellä emoyrityksellä ei ole 3 kohdassa tarkoitettuja keskisuuria tai suuria tytäryrityksiä, joihin jo sovelletaan raportointivelvoitteita.
Tarkistus 34
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 bartikla – 7 a kohta (uusi)
7 a.  Edellä 1, 3 ja 5 kohdassa euroina ilmaistut rahamäärät muunnetaan niiden jäsenvaltioiden kansalliseksi valuutaksi, jotka eivät ole ottaneet euroa käyttöön, käyttämällä Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistua vaihtokurssia, joka on voimassa tämän luvun voimaantulopäivänä.
Tarkistus 35
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – johdantokappale
2.  Edellä 1 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on sisällyttävä:
2.  Edellä 1 kohdassa tarkoitetut tiedot on esitettävä yhteisen mallin mukaisina, ja niihin on sisällyttävä seuraavat tiedot verotuksellisen lainkäyttöalueen mukaan jaoteltuina:
Tarkistus 36
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – a alakohta
(a)  lyhyt kuvaus toimintojen luonteesta;
(a)  perimmäisen emoyrityksen nimi ja tapauksen mukaan luettelo kaikista sen tytäryrityksistä, lyhyt kuvaus näiden yritysten toimintojen luonteesta sekä kunkin maantieteellinen sijainti;
Tarkistus 37
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – b alakohta
(b)  työntekijöiden lukumäärä;
(b)  työntekijöiden lukumäärä kokoaikaiseksi muutettuna;
Tarkistus 38
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – b a alakohta (uusi)
(b a)  muu käyttöomaisuus kuin käteinen tai muut rahavarat;
Tarkistus 39
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – c alakohta
(c)  nettoliikevaihdon määrä, johon sisältyy liikevaihto lähipiirin kanssa;
(c)  nettoliikevaihdon määrä, jossa erotetaan toisistaan liikevaihto lähipiirin kanssa ja liikevaihto lähipiiriin kuulumattomien osapuolten kanssa;
Tarkistus 40
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – g a alakohta (uusi)
(g a)  oman pääoman kirjanpidollinen arvo;
Tarkistus 65
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – g b alakohta (uusi)
(g b)   yksityiskohtaiset tiedot saadusta julkisesta tuesta ja mahdollisista lahjoituksista poliitikoille, poliittisille järjestöille tai poliittisille säätiöille;
Tarkistus 41
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 2 kohta – g c alakohta (uusi)
(g c)  tieto siitä, saavatko yritykset, tytäryritykset tai sivuliikkeet edullista verokohtelua patenttiboksin tai vastaavan järjestelyn kautta;
Tarkistus 42
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 1 alakohta
Kertomuksessa on esitettävä 2 kohdassa tarkoitetut tiedot erikseen kunkin jäsenvaltion osalta. Jos jäsenvaltioon kuuluu useita verotuksellisia lainkäyttöalueita, tiedot on yhdistettävä jäsenvaltion tasolla.
Kertomuksessa on esitettävä 2 kohdassa tarkoitetut tiedot erikseen kunkin jäsenvaltion osalta. Jos jäsenvaltioon kuuluu useita verotuksellisia lainkäyttöalueita, tiedot on esitettävä erikseen kultakin verotukselliselta lainkäyttöalueelta.
Tarkistus 43
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 2 alakohta
Kertomuksessa on myös esitettävä tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot erikseen kultakin verotukselliselta lainkäyttöalueelta, jotka edellisen tilikauden lopussa on lueteltu 48 g artiklan mukaisesti laaditussa yhteisessä unionin luettelossa tietyistä verotuksellisista lainkäyttöalueista, jollei kertomuksessa nimenomaisesti vahvisteta jäljempänä 48 e artiklassa tarkoitetun vastuun mukaisesti, että konsernin mainitun verotuksellisen lainkäyttöalueen lainsäädännön alaiset sidosyritykset eivät voi suoraan harjoittaa liiketoimia samaan konserniin kuuluvan sidosyrityksen kanssa, johon sovelletaan jonkin jäsenvaltion lainsäädäntöä.
Kertomuksessa on myös esitettävä tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot erikseen kultakin unionin ulkopuoliselta verotukselliselta lainkäyttöalueelta.
Tarkistus 44
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 alakohta
Kertomuksessa on esitettävä 2 kohdassa tarkoitetut tiedot kootusti muilta verotuksellisilta lainkäyttöalueilta.
Poistetaan.
Tarkistus 83
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 a alakohta (uusi)
Jäsenvaltiot voivat kaupallisesti arkaluonteisten tietojen suojaamiseksi ja tasapuolisen kilpailun varmistamiseksi antaa luvan jättää kertomuksesta väliaikaisesti pois yhden tai useamman tässä artiklassa tarkoitetun yksittäisen tiedon, joka koskee toimintaa yhdellä tai useammalla tietyllä verotuksellisella lainkäyttöalueella, jos kyseisen tieto on luonteeltaan sellainen, että sen julkistaminen vahingoittaisi vakavasti niiden 48 b artiklan 1 kohdassa ja 48 b artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen yritysten kaupallista asemaa, joihin se liittyy. Tiedon antamatta jättäminen ei saa estää yrityksen verotuksellisen aseman oikeaa ja tasapuolista ymmärtämistä. Kertomuksessa on mainittava, mitä tietoja on jätetty pois, ja perusteltava niiden pois jättäminen asianmukaisesti kunkin verotuksellisen lainkäyttöalueen osalta sekä ilmoitettava verotuksellinen lainkäyttöalue tai verotukselliset lainkäyttöalueet, jota tai joita asia koskee.
Tarkistus 69/rev
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 b alakohta (uusi)
Jäsenvaltioiden on määrättävä, että tietojen antamatta jättämiseen on saatava ennakkolupa kansalliselta toimivaltaiselta viranomaiselta. Yrityksen on joka vuosi haettava uutta lupaa toimivaltaiselta viranomaiselta, joka tekee päätöksensä arvioituaan tilanteen uudelleen. Jos antamatta jätetty tieto ei enää vastaa 3 a kohdassa säädettyä vaatimusta, se on viipymättä asetettava yleisesti saataville. Sen ajanjakson päätyttyä, jona tietoja on jätetty antamatta, yrityksen on myös julkistettava tässä artiklassa vaaditut tiedot aritmeettisena keskiarvona taannehtivasti niiltä edeltäviltä vuosilta, joilta tiedot on jätetty antamatta.
Tarkistus 47
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 c alakohta (uusi)
Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle tällaisen väliaikaisen poikkeuksen myöntämisestä ja toimitettava antamatta jätetty tieto sille luottamuksellisesti yhdessä myönnetyn poikkeuksen yksityiskohtaisten perustelujen kanssa. Komissio julkaisee jäsenvaltioilta saamansa ilmoitukset ja 3 a kohdan mukaisesti ilmoitetut perusteet vuosittain verkkosivustollaan.
Tarkistus 48
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 d alakohta (uusi)
Komissio varmistaa, että 3 a kohdassa säädettyä vaatimusta noudatetaan asianmukaisesti, ja seuraa kansallisten viranomaisten hyväksymien väliaikaisten poikkeusten käyttöä.
Tarkistus 70/rev
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 e alakohta (uusi)
Jos komissio arvioituaan 3 c kohdan mukaisesti vastaanottamansa tiedot katsoo, että 3 a kohdassa säädetty vaatimus jää täyttymättä, asianomaisen yrityksen on viipymättä asetettava tieto yleisesti saataville. Sen ajanjakson päätyttyä, jona tietoja on jätetty antamatta, yrityksen on myös julkistettava tässä artiklassa vaaditut tiedot aritmeettisena keskiarvona taannehtivasti niiltä edeltäviltä vuosilta, joilta tiedot on jätetty antamatta.
Tarkistus 50
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 3 kohta – 3 f alakohta (uusi)
Komissio antaa delegoidulla säädöksellä ohjeita jäsenvaltioiden avustamiseksi sen määrittelemisessä, missä tapauksissa tiedon julkistamisen voidaan katsoa vahingoittavan vakavasti niiden yritysten kaupallista asemaa, joihin se liittyy.
Tarkistus 51
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 cartikla – 5 kohta
5.  Tuloverotietoja koskeva kertomus on julkaistava ja asetettava saataville verkkosivustolla vähintään yhdellä unionin virallisella kielellä.
5.  Tuloverotietoja koskeva kertomus on julkaistava sellaisen yhteisen mallin mukaisena, joka on saatavilla maksutta avoimena datana, ja asetettava yleisön saataville päivänä, jona se julkaistaan, tytäryrityksen tai sidosyrityksen verkkosivustolla vähintään yhdellä unionin virallisella kielellä. Yrityksen on toimitettava kertomus samana päivänä myös komission hallinnoimaan julkiseen rekisteriin.
Tarkistus 52
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 eartikla – 1 kohta
1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 48 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun perimmäisen emoyrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelinten jäsenet, jotka toimivat kansallisen lainsäädännön mukaisen toimivallan mukaisesti, ovat kollektiivisesti vastuussa sen varmistamisesta, että tuloverotietoja koskeva kertomus laaditaan, julkaistaan ja asetetaan saataville 48 b, 48 c ja 48 d artiklan mukaisesti.
1.  Jotta voidaan lujittaa vastuuvelvollisuutta kolmansia osapuolia kohtaan ja varmistaa asianmukainen hallinnointi, jäsenvaltioiden on varmistettava, että 48 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetun perimmäisen emoyrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelinten jäsenet, jotka toimivat kansallisen lainsäädännön mukaisen toimivallan mukaisesti, ovat kollektiivisesti vastuussa sen varmistamisesta, että tuloverotietoja koskeva kertomus laaditaan, julkaistaan ja asetetaan saataville 48 b, 48 c ja 48 d artiklan mukaisesti.
Tarkistus 53
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 g artikla
48 g artikla
Poistetaan.
Yhteinen unionin luettelo tietyistä verotuksellisista lainkäyttöalueista
Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 49 artiklan mukaisesti laadittaessa yhteinen unionin luettelo tietyistä verotuksellisista lainkäyttöalueista. Luettelon on perustuttava sellaisten verotuksellisten lainkäyttöalueiden arviointiin, jotka eivät täytä seuraavia perusteita:
(1)  avoimuus ja tietojenvaihto, mukaan lukien pyynnöstä suoritettava tietojenvaihto ja finanssitilitietojen automaattinen tietojenvaihto;
(2)  oikeudenmukainen verokilpailu;
(3)  G20-maiden ja/tai OECD:n laatimat standardit;
(4)  muut asiaankuuluvat standardit, myös rahanpesun vastaisen toimintaryhmän laatimat kansainväliset standardit.
Komissio tarkastelee säännöllisesti uudelleen luetteloa ja tarvittaessa muuttaa sitä uusien olosuhteiden huomioon ottamiseksi.
Tarkistus 54
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
48 iartikla – 1 kohta
Komissio antaa kertomuksen 48 a – 48 f artiklassa säädettyjen raportointivelvoitteiden noudattamisesta ja niiden vaikutuksesta. Kertomukseen on sisällytettävä arvio siitä, tuottaako tuloverotietoja koskeva kertomus asianmukaisia ja oikeasuhteisia tuloksia, kun otetaan huomioon tarve varmistaa riittävä avoimuuden taso ja kilpailukykyinen ympäristö yrityksille.
Komissio antaa kertomuksen 48 a‑48 f artiklassa säädettyjen raportointivelvoitteiden noudattamisesta ja niiden vaikutuksesta. Kertomukseen on sisällytettävä arvio siitä, tuottaako tuloverotietoja koskeva kertomus asianmukaisia ja oikeasuhteisia tuloksia ja mitä kustannuksia ja hyötyjä aiheutuu tai saavutetaan alennettaessa konsolidoidun nettoliikevaihdon raja-arvoa, jonka ylittyessä yritysten ja sivuliikkeiden on ilmoitettava tuloverotietonsa. Lisäksi kertomuksessa on arvioitava täydentävien lisätoimien mahdollista tarvetta ottaen huomioon tarve varmistaa riittävä avoimuuden taso ja säilyttää ja turvata kilpailukykyinen ympäristö yrityksille ja yksityisille investoinneille.
Tarkistus 55
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 a alakohta (uusi)
Direktiivi 2013/34/EU
48 ia artikla (uusi)
2 a)  Lisätään artikla seuraavasti:
”48 i a artikla
Viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta ja ottaen huomioon tilanteen OECD:n tasolla komissio tarkastelee uudelleen ja arvioi tämän luvun säännöksiä ja antaa asiasta kertomuksen erityisesti seuraavien seikkojen osalta:
–  yritykset ja sivuliikkeet, joiden on annettava tuloverotietoja koskeva kertomus, etenkin siltä osin, olisiko tämän luvun soveltamisalaa laajennettava sisällyttämällä siihen tämän direktiivin 3 artiklan 4 kohdan määritelmän mukaiset suuret yritykset ja 3 artiklan 7 kohdan määritelmän mukaiset suuret konsernit;
–  tuloverotietoja koskevan kertomuksen sisältö, josta säädetään 48 c artiklassa;
–  väliaikainen poikkeus, josta säädetään 48 c artiklan 3 kohdan 3 a–3 f kohdassa.
Komissio toimittaa kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle ja liittää siihen tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen.”
Tarkistus 56
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 2 b alakohta (uusi)
Direktiivi 2013/34/EU
48 ib artikla (uusi)
2 b)  Lisätään artikla seuraavasti:
”48 i b artikla
Kertomuksen yhteinen malli
Komissio vahvistaa täytäntöönpanosäädöksin 48 b artiklan 1, 3, 4 ja 6 kohdassa ja 48 c artiklan 5 kohdassa tarkoitetun yhteisen mallin. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 50 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.”
Tarkistus 57
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 3 alakohta – b alakohta
Direktiivi 2013/34/EU
49 artikla – 3 a kohta
(3 a)  Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä [päivä] tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.
(3 a)  Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa* vahvistettujen periaatteiden mukaisesti ottaen erityisesti huomioon perussopimusten ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan määräykset.
________________
* EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1.
Tarkistus 58
Ehdotus direktiiviksi
1 artikla – 1 kohta – 3 a alakohta (uusi)
Direktiivi 2013/34/EU
51 artikla – 1 kohta
3 a)  Korvataan 51 artiklan 1 kohta seuraavasti:
Jäsenvaltioiden on säädettävä seuraamuksista, joita sovelletaan tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet seuraamusten täytäntöönpanon varmistamiseksi. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
”Jäsenvaltioiden on annettava säännöt seuraamuksista, joita sovelletaan tämän direktiivin mukaisesti annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen, ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
Jäsenvaltioiden on säädettävä ainakin hallinnollisista toimenpiteistä ja seuraamuksista, joita sovelletaan, jos yritykset rikkovat tämän direktiivin nojalla annettuja kansallisia säännöksiä.
Jäsenvaltioiden on toimitettava nämä säännökset komissiolle viimeistään ... päivänä ...kuuta ... [lisätään päivämäärä, joka on yhden vuoden kuluttua voimaantulosta] ja ilmoitettava sille viipymättä säännöksiin vaikuttavista myöhemmistä muutoksista.
Komissio laatii viimeistään ... päivänä ...kuuta ... [kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] luettelon kunkin jäsenvaltion tämän direktiivin mukaisesti säätämistä toimenpiteistä ja seuraamuksista.

(1)Asia päätettiin palauttaa asiasta vastaaviin valiokuntiin toimielinten välisiä neuvotteluja varten työjärjestyksen 59 artiklan 4 kohdan neljännen alakohdan mukaisesti (A8-0227/2017).


Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden käyttöönotto ***I
PDF 118kWORD 43k
Päätöslauselma
Teksti
Liite
Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sellaisten Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden käyttöönotosta, joilla täydennetään assosiaatiosopimuksen mukaisia kauppamyönnytyksiä (COM(2016)0631 – C8‑0392/2016 – 2016/0308(COD))
P8_TA(2017)0285A8-0193/2017

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2016)0631),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan ja 207 artiklan 2 kohdan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8-0392/2016),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan,

–  ottaa huomioon asiasta vastaavan valiokunnan työjärjestyksen 69 f artiklan 4 kohdan nojalla hyväksymän alustavan sopimuksen sekä neuvoston edustajan 29. kesäkuuta 2017 päivätyllä kirjeellä antaman sitoumuksen hyväksyä Euroopan parlamentin kanta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 artiklan,

–  ottaa huomioon kansainvälisen kaupan valiokunnan mietinnön sekä maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan lausunnon (A8-0193/2017),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan(1);

2.  panee merkille tämän päätöslauselman liitteenä olevan komission lausuman, joka julkaistaan Euroopan unionin virallisen lehden L-sarjassa yhdessä lopullisen säädöksen kanssa;

3.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se korvaa ehdotuksensa, muuttaa sitä huomattavasti tai aikoo muuttaa sitä huomattavasti;

4.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 4. heinäkuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/… antamiseksi sellaisten Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden käyttöönotosta, joilla täydennetään assosiaatiosopimuksen mukaisia kauppamyönnytyksiä

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päästyä sopimukseen parlamentin kanta vastaa lopullista säädöstä, asetusta (EU) 2017/1566.)

LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE

Komission lausuma Ukrainaa koskevista väliaikaisista yksipuolisista kauppatoimenpiteistä annetun asetuksen 3 artiklasta

Komissio toteaa, että mikäli etuusjärjestelyjen keskeyttämistä ei ole mahdollista toteuttaa ennen maataloustuotteiden vuosittaisten tullittomien tariffikiintiöiden täysimittaista käyttämistä, komissio pyrkii ehdottamaan kyseisten myönnytysten vähentämistä tai keskeyttämistä seuraavina vuosina.

(1)Tämä kanta korvaa 1. kesäkuuta 2017 hyväksytyt tarkistukset (Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0236).


Esitys lisätalousarvioksi nro 2 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon: varainhoitovuoden 2016 ylijäämän ottaminen talousarvioon
PDF 240kWORD 40k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 2/2017 varainhoitovuodeksi 2017: varainhoitovuoden 2016 ylijäämän ottaminen talousarvioon (09437/2017 – C8-0190/2017 – 2017/2061(BUD))
P8_TA(2017)0286A8-0229/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 314 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 106 A artiklan,

–  ottaa huomioon unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta 25. lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012(1) ja erityisesti sen 41 artiklan,

–  ottaa huomioon 1. joulukuuta 2016 lopullisesti hyväksytyn Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2017(2),

–  ottaa huomioon vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta 2. joulukuuta 2013 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/2013(3),

–  ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta 2. joulukuuta 2013 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen(4),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä 26. toukokuuta 2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/335/EU, Euratom(5),

–  ottaa huomioon komission 12. huhtikuuta 2017 antaman esityksen lisätalousarvioksi nro 2/2017 (COM(2017)0188),

–  ottaa huomioon neuvoston 8. kesäkuuta 2017 vahvistaman ja 9. kesäkuuta 2017 parlamentille toimittaman kannan esitykseen lisätalousarvioksi nro 2/2017 (09437/2017 – C8-0190/2017),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 88 ja 91 artiklan,

–  ottaa huomioon budjettivaliokunnan mietinnön (A8-0229/2017),

A.  ottaa huomioon, että lisätalousarvioesityksen nro 2/2017 tarkoituksena on sisällyttää vuoden 2017 talousarvioon varainhoitovuoden 2016 ylijäämä, joka on 6 405 miljoonaa euroa;

B.  ottaa huomioon, että ylijäämä muodostuu pääasiassa tulojen positiivisesta toteutumasta (1 688 miljoonaa euroa), menojen vajaakäytöstä (4 889 miljoonaa euroa) ja valuuttakurssimuutoksista (- 173 miljoonaa euroa);

C.  ottaa huomioon, että tulopuolella kaksi keskeistä osatekijää ovat viivästyskorot ja sakot (3 052 miljoonaa euroa) sekä omien varojen negatiivinen toteutuma (1 511 miljoonaa euroa);

D.  ottaa huomioon, että menopuolella vuoden 2016 määrärahoja jäi käyttämättä 4 825 miljoonaa euroa ja että pääluokassa III (komissio) jäi käyttämättä vuodelta 2015 siirrettyjä määrärahoja 28 miljoonaa euroa ja muiden toimielinten pääluokissa 35 miljoonaa euroa;

1.  panee merkille komission antaman lisätalousarvioesityksen nro 2/2017, jonka ainoana tarkoituksena on sisällyttää talousarvioon vuoden 2016 ylijäämä, 6 405 miljoonaa euroa, varainhoitoasetuksen 18 artiklan ja lisätalousarvioesitystä koskevan neuvoston kannan mukaisesti;

2.  panee erittäin huolestuneena merkille, että vuoden 2016 määrärahoja jäi käyttämättä huomattava määrä, 4 889 miljoonaa euroa, huolimatta lisätalousarviosta nro 4/2016, jossa maksumäärärahojen tasoa jo alennettiin 7 284,3 miljoonalla eurolla; huomauttaa, että koheesiopolitiikan (otsake 1 b) alalla maksumäärärahojen käyttöaste oli erittäin alhainen, mikä johtui osittain jäsenvaltioiden epätarkoista ennusteista ja viivästyksistä jäsenvaltioiden hallinto- ja todentamisviranomaisten nimittämisessä;

3.  panee merkille kielteisen vaikutuksen, joka aiheutui siitä, että Englannin punnan arvo aleni euroon nähden, ja toteaa tämän olevan pääsyy siihen, että omien varojen tulovaje oli 1 511 miljoonaa euroa; huomauttaa, että tästä vajeesta olisi voinut koitua vakavia unionin talousarvion rahoitukselle; huomauttaa, että tämä tulovaje oli seurausta brittien yksipuolisesta päätöksestä erota unionista mutta sen korjaaminen jää koko unionin maksettavaksi; vaatii ottamaan nämä kustannukset huomioon, kun neuvotellaan Yhdistyneen kuningaskunnan ja unionin välisistä rahoitusvelvoitteista;

4.  panee erityisesti merkille, että sakkojen kokonaismäärä oli vuonna 2016 suhteellisen korkea, 4 159 miljoonaa euroa, josta 2 861 miljoonaa euroa lasketaan vuoden 2016 ylijäämään;

5.  vaatii, että BKTL-maksuosuuksien mukauttamisen sijaan unionin talousarviossa pitäisi voida käyttää uudelleen kaikkia määrärahojen vajaakäytöstä tai yrityksille unionin kilpailulainsäädännön rikkomisesta määrätyistä sakoista kertyviä ylijäämiä, jotta unionin rahoitustarpeet voidaan täyttää;

6.  panee merkille, että lisätalousarvioesityksen nro 2/2017 hyväksyminen vähentää jäsenvaltioiden unionin talousarvioon vuonna 2017 maksamia BKTL-maksuosuuksia 6 405 miljoonalla eurolla; kehottaa jälleen kerran jäsenvaltioita käyttämään hyväkseen varojen palauttamisen tarjoamaa tilaisuutta ja pitämään pakolaiskriisiin liittyvät lupauksensa ja osoittamaan unionin maksuosuuden verran varoja unionin erityisrahastoihin sekä uuteen Euroopan kestävän kehityksen rahastoon(6);

7.  kehottaa unionin toimielimiä käsittelemään kiireellisesti käsiteltävänä olevat ja tulevat lisätalousarvioesitykset nuorisotyöllisyysaloitetta ja Euroopan kestävän kehityksen rahastoa varten vuoden 2017 talousarviota koskevan sovittelumenettelyn yhteydessä tehtyjen sitoumusten mukaisesti;

8.  pahoittelee tämän lisätalousarvioesityksen yhteydessä sitä, että kuukausien ajan monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen hyväksyminen ei edennyt neuvostossa; on helpottunut siitä, että brittihallitus piti sanansa ja lakkasi estämästä monivuotisen rahoituskehyksen tarkistusta pian Yhdistyneessä kuningaskunnassa järjestettyjen vaalien jälkeen; toivoo, että rahoitusvarojen palauttaminen jäsenvaltioille helpottaa Yhdistyneen kuningaskunnan ja unionin välillä käytäviä neuvotteluja, joissa päätetään taloudellisista velvoitteista;

9.  hyväksyy neuvoston kannan esitykseen lisätalousarvioksi nro 2/2017;

10.  kehottaa puhemiestä toteamaan lisätalousarvion nro 2/2017 lopullisesti hyväksytyksi ja huolehtimaan sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä;

11.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, asianomaisille muille toimielimille ja elimille sekä kansallisille parlamenteille.

(1)EUVL L 298, 26.10.2012, s. 1.
(2)EUVL L 51, 28.2.2017, s. 1.
(3)EUVL L 347, 20.12.2013, s. 884.
(4)EUVL C 373, 20.12.2013, s. 1.
(5)EUVL L 168, 7.6.2014, s. 105.
(6)Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan kestävän kehityksen rahastosta (EKKR) ja siihen liittyvän EKKR-takuun ja EKKR-takuurahaston perustamisesta (COM(2016)0586).


Tuotteiden käyttöiän pidentäminen: kuluttajien ja yritysten saama hyöty
PDF 195kWORD 48k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 tuotteiden käyttöiän pidentämisestä: kuluttajien ja yritysten saama hyöty (2016/2272(INI))
P8_TA(2017)0287A8-0214/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) ja erityisesti sen 114 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 191, 192 ja 193 artiklan sekä viittauksen luonnonvarojen harkitun ja järkevän käytön tavoitteeseen,

–  ottaa huomioon 16. heinäkuuta 2008 annetun komission tiedonannon kestävän kulutuksen ja tuotannon ja kestävän teollisuuspolitiikan toimintaohjelmasta (COM(2008)0397),

–  ottaa huomioon energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21. lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY(1),

–  ottaa huomioon komission ekologista suunnittelua koskevan työsuunnitelman 2016–2019 (COM(2016)0773) ja etenkin tavoitteen määrittää entistä tarkempia tuotekohtaisia vaatimuksia ja entistä horisontaalisempia vaatimuksia, jotka koskevat esimerkiksi kestävyyttä, korjattavuutta, kehittämiskelpoisuutta, purkamisen mahdollistavaa rakennetta sekä mahdollisuutta uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen,

–  ottaa huomioon energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 19. toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU(2),

–  ottaa huomioon vuoteen 2020 ulottuvasta yleisestä unionin ympäristöalan toimintaohjelmasta ”Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa” 20. marraskuuta 2013 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 1386/2013/EU(3) (nk. seitsemäs ympäristöä koskeva toimintaohjelma),

–  ottaa huomioon 17. lokakuuta 2013 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon ”Kohti kestävämpää kuluttamista: teollisuustuotteiden elinikä ja kuluttajille tiedottaminen luottamuksen palauttamiseksi”(4),

–  ottaa huomioon 26. tammikuuta 2011 annetun komission tiedonannon ”Resurssitehokas Eurooppa – Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke” (COM(2011)0021),

–  ottaa huomioon 20. syyskuuta 2011 annetun komission tiedonannon ”Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa” (COM(2011)0571),

–  ottaa huomioon 9. huhtikuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Sisämarkkinoiden luominen vihreille tuotteille – Tuotteiden ja organisaatioiden ympäristötehokkuutta koskevan tiedottamisen helpottaminen” (COM(2013)0196),

–  ottaa huomioon 2. heinäkuuta 2014 annetun komission tiedonannon ”Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa” (COM(2014)0398),

–  ottaa huomioon 2. joulukuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Kierto kuntoon – kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma” (COM(2015)0614) sekä kiertotaloutta koskevan lainsäädäntöpaketin, jolla tarkistetaan erityisesti jätedirektiiviä (direktiivi 2008/98/EY) (jätepuitedirektiivi), pakkauksista ja pakkausjätteestä annettua direktiiviä (direktiivi 94/62/EY), kaatopaikkadirektiiviä (direktiivi 1999/31/EY), romuajoneuvoista annettua direktiiviä (direktiivi 2000/53/EY), paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista annettua direktiiviä (direktiivi 2006/66/EY) sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta annettua direktiiviä (direktiivi 2012/19/EU),

–  ottaa huomioon 22. marraskuuta 2016 annetun komission tiedonannon ”Seuraavat toimet Euroopan kestävän tulevaisuuden varmistamiseksi – Kestävyyttä edistävät EU:n toimet” (COM(2016)0739),

–  ottaa huomioon komission 9. joulukuuta 2015 esittämän ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tietyistä tavaroiden verkkokauppaa ja muuta etämyyntiä koskeviin sopimuksiin liittyvistä seikoista (COM(2015)0635),

–  ottaa huomioon kuluttajan oikeuksista 25. lokakuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU(5),

–  ottaa huomioon sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla 11. toukokuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY(6),

–  ottaa huomioon Euroopan kuluttajaliiton 18. elokuuta 2015 esittämän kertomuksen ‘Durable goods: More sustainable products, better consumer rights. Consumer expectations from the EU’s resource efficiency and circular economy agenda’,

–  ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean 29. maaliskuuta 2016 antaman lausunnon tuotteiden käyttöiän ilmoittamisen vaikutuksista kuluttajiin,

–  ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan pyynnöstä heinäkuussa 2016 tehdyn tutkimuksen ”Tuotteiden käyttöiän pidentäminen: kuluttajien ja yritysten saama hyöty”,

–  ottaa huomioon Euroopan kuluttajakeskuksen 18. huhtikuuta 2016 esittämän yhteenvedon tuotteiden tarkoituksellisen lyhyestä käyttöiästä ja kulutusyhteiskunnan aiheuttamista ongelmista,

–  ottaa huomioon Itävallan normin ONR 192102, joka koskee kestävien ja korjattaviksi suunniteltujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden merkintää (”Label of excellence for durable, repair-friendly designed electrical and electronic appliances”),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan lausunnon (A8-0214/2017),

A.  panee merkille ekosuunnittelua koskevan komission työohjelman 2016–2019, jossa viitataan kiertotalouteen sekä tarpeeseen puuttua kestävyyttä ja kierrätettävyyttä koskeviin ongelmiin;

B.  katsoo, että Euroopan talous- ja sosiaalikomitean antama lausunto tuotteiden käyttöiästä kertoo taloudellisten toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan kiinnostuksesta asiaa kohtaan;

C.  katsoo, että tuotteiden käyttöiän pidentämisen ja innovoinnin, tutkimuksen ja kehittämisen välisen suhteen on oltava tasapainoinen;

D.  toteaa sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan teettämän tutkimuksen osoittavan, että tuotteiden pidemmän käyttöiän takaamiseksi tarvitaan laajasti toteutettavia poliittisia toimia;

E.  panee merkille erilaiset rinnakkain toimivat talous- ja liiketoimintamallit, mukaan lukien käyttöön perustuvan talousmallin, jonka avulla voidaan vähentää kielteisiä ympäristövaikutuksia;

F.  ottaa huomioon, että tuotteiden käyttöikää olisi pidennettävä etenkin ratkaisemalla ohjelmoidun käyttöiän päättymisen ongelma;

G.  panee merkille lähinnä mikroyrityksistä ja pk-yrityksistä koostuvan Euroopan korjausalan tuen tarpeen;

H.  panee merkille, että tuotteiden uudelleenkäytön aktiivisen yhdenmukaistamisen ansiosta paikallista taloutta ja sisämarkkinoita voidaan tehostaa luomalla uusia paikallisia työpaikkoja ja piristämällä käytettyjen tavaroiden kysyntää;

I.  pitää sekä talouden että ympäristön kannalta tarpeellisena raaka-aineiden säästämistä ja jätteiden syntymisen rajoittamista, mikä pyritään ottamaan huomioon laajennetun tuottajavastuun järjestelmässä;

J.  toteaa, että 77 prosenttia Euroopan unionin kuluttajista haluaa mieluummin yrittää korjata rikkinäiset laitteensa kuin ostaa uusia, kuten korostettiin kesäkuussa 2014 esitetyssä Eurobarometri-tutkimuksessa; panee merkille, että tuotteiden kestävyydestä ja korjattavuudesta kuluttajille annettavia tietoja on parannettava edelleen;

K.  toteaa, että luotettavat ja kestävät tuotteet tarjoavat vastinetta kuluttajien rahoille ja estävät resurssien ylikäyttöä ja jätteen muodostumista; katsoo, että sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että kulutushyödykkeiden käyttöikää pidennetään tuotteiden kestävyyttä edistävällä suunnittelulla sekä mahdollisuudella korjaamiseen, kehittämiseen, purkamiseen ja kierrättämiseen;

L.  toteaa, että kuluttajien tuotteita kohtaan tunteman luottamuksen väheneminen haittaa eurooppalaisia yrityksiä; toteaa, että 24 kuukauden lakisääteinen takuu on tällä hetkellä EU:n laajuinen vähimmäisvaatimus ja jotkin jäsenvaltiot ovat antaneet kuluttajia vielä paremmin suojaavia säännöksiä kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25. toukokuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY mukaisesti;

M.  toteaa, että kuluttajien oikeutta tehdä valintoja erilaisten tarpeiden, odotusten ja mieltymysten mukaan on kunnioitettava;

N.  panee merkille tuotteiden käyttöiästä kuluttajille annettavien tietojen heikon laadun, vaikka Euroopan talous- ja sosiaalikomitean maaliskuussa 2016 tekemässä tutkimuksessa havaittiinkin myönteinen yhteys tuotteiden käyttöiän ilmoittamisen ja toisaalta kuluttajakäyttäytymisen välillä;

O.  panee merkille, että tuotteen käyttöikä ja vanheneminen riippuvat erilaisista luonnollisista tai keinotekoisista seikoista ja niiden perustana ovat esimerkiksi tuotteiden materiaalien koostumus, toiminta, kallis kunnostaminen ja kulutusmallit;

P.  katsoo, että korjaamisen ja varaosien olisi oltava nykyistä helpommin saatavissa;

Q.  panee merkille, että pitkän käyttöiän lisäksi myös tuotteiden laatu voi vaikuttaa merkittävästi resurssien suojaamiseen tuotteiden koko elinkaaren ajan;

R.  katsoo, että tarvitaan entistä enemmän kansallisia aloitteita, joilla käsitellään tavaroiden ja ohjelmistojen käyttöiän ennenaikaisen päättymisen ongelmaa; katsoo, että on kehitettävä tätä kysymystä koskeva yhteinen strategia sisämarkkinoille;

S.  katsoo, että digitaalisten tietovälineiden käyttöikä on keskeinen kysymys elektroniikkalaitteiden käyttöiän kannalta; katsoo, että koska ohjelmistojen käyttöikä päättyy yhä nopeammin, elektroniikkalaitteiden on oltava mukautettavissa, jotta pysyisivät kilpailukykyisinä markkinoilla;

T.  toteaa, että kuluttajien epäluottamus vain kasvaa sellaisten tuotteiden takia, joissa on sisäänrakennettuja vikoja ja joiden toiminta on suunniteltu päättymään tietyn käyttökertojen määrän jälkeen, eikä tätä pitäisi sallia markkinoilla;

U.  toteaa, että Eurobarometri-tutkimuksen tietojen mukaan 90 prosenttia unionin kansalaisista katsoo, että tuotteissa pitäisi olla selvät merkinnät tuotteen käyttöiästä;

V.  katsoo, että kaikki taloudelliset toimijat, pk-yritykset mukaan lukien, voivat hyötyä pidempään kestävistä tuotteista;

W.  ottaa huomioon, että seitsemännessä ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa kehotetaan toteuttamaan erityisiä toimenpiteitä tuotteiden kestävyyden, korjattavuuden, uudelleenkäytettävyyden ja käyttöiän pidentämisen parantamiseksi;

X.  katsoo, että laajennetulla tuottajan vastuulla on suuri merkitys tässä asiassa;

Y.  ottaa huomioon, että kiertotalouden mallin saavuttaminen edellyttää poliittisten päättäjien, kansalaisten ja yritysten osallistumista ja merkitsee muutoksia paitsi tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun ja myyntiin myös kuluttajien ja yritysten toimintaan, sillä on luotava uusia markkinoita vastaamaan muuttuneisiin kulutustottumuksiin, jotka kehittyvät tuotteiden käytön, uudelleenkäytön ja jakamisen suuntaan, ja auttaa siten pidentämään niiden käyttöikää ja luomaan kilpailukykyisiä, kestäviä ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia tuotteita;

Z.  toteaa, että monen valaisimen lamppua ei voi vaihtaa, mistä voi seurata ongelmia, jos lamppu lakkaa toimimasta, markkinoille tulee uusia, tehokkaampia lamppuja tai asiakkaan mieltymykset esimerkiksi valon värin suhteen muuttuvat, koska siinä tapauksessa koko valaisin on vaihdettava;

AA.  pitää toivottavana, että LED-lamppujen olisi oltava vaihdettavissa eikä kiinteästi asennettuja;

AB.  toteaa, että tuotteiden korjattavuutta, muutettavuutta ja kehittämiskelpoisuutta, kestävyyttä sekä kierrätettävyyttä on edelleen edistettävä kiertotalouden kehittämisen puitteissa tuotteiden ja/tai tuotteiden osien käyttöiän pidentämiseksi;

AC.  toteaa, että tuotevalikoiman laajeneminen, yhä lyhenevät innovaatiosyklit ja jatkuvasti vaihtuvat muotitrendit johtavat usein uusien tuotteiden ostotiheyden kasvamiseen ja siten tuotteiden käytön keston lyhenemiseen;

AD.  toteaa, että tavaroiden korjaaminen ja käytetyn tavaran myynti ja vaihto eli tuotteiden käyttöiän pidentämiseen tähtäävä ala tarjoaa monia mahdollisuuksia;

AE.  katsoo, että olisi saatettava tasapainoon tuotteiden käyttöiän pidentämisen tavoittelu sekä innovointiin ja jatkokehitykseen kannustavan ympäristön turvaaminen;

Kestävien ja laadukkaiden tuotteiden suunnittelu

1.  kehottaa komissiota tukemaan mahdollisuuksien mukaan sellaisten kestävyyttä koskevien vähimmäisvaatimusten käyttöönottoa, jotka kattavat muun muassa kestävyyden, korjattavuuden ja kehittämiskelpoisuuden, tuoteryhmittäin tuotteiden suunnittelusta alkaen kaikkien kolmen Euroopan standardointijärjestön eli Euroopan standardointikomitean (CEN), Euroopan sähkötekniikan standardointikomitean (CENELEC) ja Euroopan telealan standardointilaitoksen (ETSI) kehittämiä standardeja hyödyntäen;

2.  painottaa, että on saatettava tasapainoon tuotteiden käyttöiän pidentäminen, jätteiden kierrätys (sekundääriset raaka-aineet), teollinen hyötykäyttö, innovointi, kuluttajakysyntä, ympäristönsuojelu ja kasvupolitiikka tuotteiden elinkaaren kaikissa vaiheissa, ja katsoo, että resursseja yhä tehokkaammin käyttävien tuotteiden kehittämisellä ei saa edistää lyhyitä käyttöikiä tai tuotteiden ennenaikaista hävittämistä;

3.  huomauttaa, että valmistajan kaupallisessa tarjonnassa olisi otettava huomioon tuotteen kestävyyden, pidennettyjen takuuaikojen, varaosien saatavuuden, korjaamisen helppouden ja osien vaihdettavuuden kaltaiset näkökohdat, jotta voidaan vastata kuluttajien erilaisiin tarpeisiin, odotuksiin ja mieltymyksiin, ja että nämä näkökohdat ovat tärkeitä vapaiden markkinoiden kilpailussa;

4.  panee merkille liisauksen kaltaisten kaupallisten strategioiden merkityksen kestävän tuotteen suunnittelussa; toteaa, että leasingyhtiöt säilyttävät liisatut tuotteet omistuksessaan ja että niiden etujen mukaista on markkinoida tuotteita uudelleen ja investoida entistä kestävämpien tuotteiden suunnitteluun, jolloin uuden tuotannon ja hävitettävien tuotteiden määrä vähenee;

5.  muistuttaa parlamentin kannasta, joka koski kiertotalouspaketin uutta tarkastelua ja jätedirektiivin tarkistusta, jolla vahvistettiin laajennetun tuottajavastuun periaatetta ja luotiin näin kannustimia entistä kestävämmälle tuotesuunnittelulle;

6.  vaatii komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan tuottajia, jotka kehittävät helposti purettavissa ja vaihdettavissa olevia moduuleihin perustuvia rakenteita;

7.  toteaa, että tuotteiden kestävyyteen ja korjattavuuteen pyrkimisen yhteydessä olisi otettava huomioon kestävyyttä koskeva tavoite esimerkiksi ympäristöystävällisten materiaalien käytön avulla;

8.  panee huolestuneena merkille modeemien, reitittimien ja televisiolähetysten koodinpurkulaitteiden / kotipäätelaitteiden synnyttämän elektronisen jätteen määrän, kun kuluttajat vaihtavat uuteen televiestintäpalvelujen tarjoajaan; muistuttaa kuluttajille ja televiestintäpalvelujen tarjoajille, että asetuksen (EU) 2015/2120 mukaan kuluttajilla on jo oikeus käyttää valitsemaansa päätelaitetta, kun he vaihtavat uuteen televiestintäpalvelun tarjoajaan;

Korjattavuuden ja pitkäikäisyyden tukeminen

9.  kehottaa komissiota edistämään tuotteiden korjattavuutta niin, että

   edistetään ja tuetaan toimenpiteitä, joilla hyödykkeiden korjaamisesta tulee kuluttajille houkutteleva vaihtoehto;
   käytetään sellaisia valmistusmenetelmien ja materiaaleja, jotka tekevät tuotteen korjaamisesta tai sen osien vaihtamisesta helpompaa ja edullisempaa; kuluttajien ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa heidän on jatkuvasti korjattava ja huollettava viallisia tuotteita;
   kannustetaan takuun jatkamiseen ajalla, joka korjaamiseen kuluu, jos tuotteet ovat toistuvasti vaatimusten vastaisia tai jos korjaamiseen kuluu yli kuukausi;
   kehotetaan tekemään tuotteen toiminnan kannalta keskeisistä osista vaihdettavia ja korvattavia niin, että keskeisissä tuotetiedoissa ilmoitetaan mahdollisuudesta tuotteen korjaamiseen, kun se on hyödyllistä, ja pyritään estämään keskeisten osien, kuten paristojen ja LEDien, kiinteä kiinnittäminen tuotteisiin muuten kuin turvallisuussyistä;
   kannustetaan valmistajia antamaan ostohetkellä huoltoa ja korjaamista koskevia ohjeita etenkin tuotteista, joita on erityisen tärkeää huoltaa ja korjata, jotta niiden elinkaarta voitaisiin pidentää;
   varmistetaan mahdollisuus käyttää alkuperäisosia korvaavia samanlaatuisia ja samalla tavoin toimivia osia kaikkien tuotteiden korjaamisessa sovellettavan lainsäädännön mukaisesti;
   kehitetään mahdollisuuksien mukaan varaosien ja korjaamisessa tarvittavien työkalujen standardointia korjauspalveluiden parantamiseksi;
   kannustetaan valmistajia toimittamaan korjausliikkeisiin erikielisiä huolto- ja korjausoppaita pyynnöstä;
   kannustetaan valmistajia kehittämään paristotekniikkaa, jotta paristojen ja akkujen käyttöikä vastaisi paremmin tuotteen odotettua käyttöikää, tai vaihtoehtoisesti tekemään pariston vaihtamisesta helpompaa hintaan, joka on suhteessa tuotteen hintaan;

10.  pitää hyödyllisenä, että laitteiden asianmukaisen ja turvallisen toiminnan kannalta keskeisten varaosien saatavuus varmistetaan

   edistämällä varaosien saatavuutta koottujen tuotteiden ohella;
   kannustamalla talouden toimijoita tarjoamaan riittävän teknisen huollon valmistamilleen tai maahantuomilleen kulutushyödykkeille ja tarjoamaan tuotteiden asianmukaisen ja turvallisen toiminnan kannalta keskeisiä varaosia kohtuulliseen hintaan, joka on suhteessa tuotteen luonteeseen ja elinkaareen;
   osoittamalla selvästi, onko tuotteeseen saatavissa varaosia vai ei sekä millaisin ehdoin ja kuinka kauan ja tarpeen mukaan luomalla tätä varten digitaalisen alustan;

11.  kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan asianmukaisia kannustimia, joiden avulla tuetaan kestäviä, korkealaatuisia ja korjattavissa olevia tuotteita, edistetään korjaamista ja käytettyjen tuotteiden kauppaa, ja kehottaa järjestämään korjaamista koskevaa koulutusta;

12.  pitää tärkeänä, että säilytetään mahdollisuus käyttää riippumattomia korjaajia, esimerkiksi estämällä sellaisia teknisiä, turvallisuutta koskevia tai ohjelmistoihin liittyviä ratkaisuja, jotka tekevät korjaamisen mahdolliseksi vain hyväksytyille yrityksille ja toimijoille;

13.  kehottaa käyttämään varaosia uudelleen käytettyjen tuotteiden markkinoilla;

14.  panee merkille 3D-tulostuksen mahdollisuudet osien tarjoamisessa ammattilaisille ja kuluttajille; kehottaa tässä yhteydessä takaamaan tuotteiden turvallisuuden, väärentämiseltä suojaaminen ja tekijänoikeussuojan;

15.  muistuttaa, että myös standardoitujen ja modulaaristen komponenttien saatavuudella, purkamisen suunnittelulla, pitkäikäisten tuotteiden suunnittelulla ja tehokkailla tuotantoprosesseilla on keskeinen merkitys kiertotalouden onnistuneessa toteuttamisessa;

Käyttöön suuntautuvan talousmallin toiminta ja pk-yritysten sekä EU:n työllisyyden tukeminen

16.  korostaa, että siirtymisellä sellaisiin liiketoimintamalleihin, kuin tuotteet palveluina ‑ajattelu, voidaan parantaa oleellisesti tuotanto- ja kulutusmallien kestävyyttä edellyttäen, että tuote–palvelu-järjestelmät eivät johda tuotteiden käyttöiän lyhenemiseen, ja painottaa, että tällaiset liiketoimintamallit eivät saisi tarjota tilaisuuksia veronkiertoon;

17.  painottaa, että uusien liiketoimintamallien, kuten internetpohjaisten palveluiden, myyntitapojen ja käytettyjen tavaroiden tavaratalojen, kehittäminen ja korjausavun (korjauskahvilat, korjauspajat) vakiinnuttaminen voivat edistää tuotteiden pitkäikäisyyttä ja samalla vahvistaa kuluttajien tietoisuutta pitkäikäisistä tuotteista ja heidän luottamustaan niihin;

18.  kehottaa jäsenvaltioita

   kuulemaan kaikkia asianosaisia sidosryhmiä, jotta voidaan kannustaa kaikkia hyödyttävän käyttöön perustuvan myyntimallin kehittämiseen;
   tehostamaan toimiaan toiminnallisuuteen perustuvan talouden kehittämisen edistämiseksi ja tekemään tuotteiden vuokraamisesta, vaihtamisesta ja lainaamisesta houkuttelevaa;
   tukemaan alue- ja paikallisviranomaisia, jotka edistävät aktiivisesti sellaisten talousmallien, kuten yhteistyötalouden ja kiertotalouden, kehittämistä, joilla kannustetaan resurssien entistä tehokkaampaa käyttöä ja tuotteiden kestävyyttä ja vahvistetaan korjaamista, uudelleenkäyttöä ja kierrätystä;

19.  kehottaa jäsenvaltioita takaamaan, että elinkaarikustannuksia koskeva direktiivin 2014/24/EU säännös otetaan huomioon julkisissa hankinnoissa ja että julkisten viranomaisten hankkimien laitteiden uudelleenkäyttöastetta lisätään;

20.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota tukemaan yhteisötaloutta julkisessa politiikassaan ottaen huomioon sen tarjoamat edut niukkojen resurssien ja kapasiteetin hyödyntämisessä, esimerkiksi kuljetus- ja asuntoaloilla;

21.  kehottaa komissiota vahvistamaan tuotteiden kestävyyden merkityksen kiertotalouden edistämisen kannalta;

22.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita noudattamaan täysin EU:n lainsäädännössä säädettyä jätehierarkiaa (jätepuitedirektiivi (2008/98/EY)) ja etenkin pitämään sähkö- ja elektroniikkalaitteita tärkeänä resurssina jätteen asemesta esimerkiksi myöntämällä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräyspisteisiin pääsy sellaisten uudelleenkäyttökeskusten työntekijöille, jotka voivat hyödyntää tällaisia laitteita ja niiden osia;

23.  katsoo, että tässä päätöslauselmassa käsiteltyjä toimia olisi sovellettava etenkin pk-yrityksiin ja mikroyrityksiin komission suosituksen 2003/361/EY määritelmää noudattaen tavalla, joka vastaa pk- ja mikroyritysten kokoa ja valmiuksia, jotta voidaan säilyttää niiden kehitys ja edistää uusia ammatteja koskevaa työllisyyttä ja koulutusta unionissa;

24.  kehottaa komissiota tutkimaan, miten LED-lamppujen vaihdettavuutta voidaan edistää ja lisätä, ja ottamaan ekosuunnittelutoimenpiteiden ohella huomioon myös lievempiä keinoja, kuten merkinnät, kannustinjärjestelmät, tarjouskilpailu tai pidennetty takuu lamppujen ollessa kiinteästi asennettuja;

25.  kehottaa jäsenvaltioita harjoittamaan tehokasta markkinavalvontaa, jotta voidaan varmistaa, että niin eurooppalaiset kuin myös Eurooppaan tuotavat tuotteet täyttävät tuotepolitiikkaa ja ekosuunnittelua koskevat vaatimukset;

26.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita osallistamaan paikallis- ja alueviranomaiset ja kunnioittamaan niiden toimivaltaa;

Kuluttajan saamien tietojen parantaminen

27.  kehottaa komissiota parantamaan tuotteiden kestävyyttä koskevaa tiedottamista

   harkitsemalla vapaaehtoista eurooppalaista merkintää, joka kattaa etenkin seuraavat seikat: tuotteen kestävyys, ekologinen suunnittelu, mahdollisuus osien muuttamiseen teknisen kehityksen myötä sekä korjattavuus;
   vapaaehtoisilla kokeiluilla yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa EU:n tasolla, jotta voidaan kehittää standardoitujen perusteiden pohjalta tuotteen odotettua tehokasta käyttöikää koskeva merkintä, jota voitaisiin käyttää kaikissa jäsenvaltioissa;
   ottamalla käyttöön kaikkein kestävimpiä kulutushyödykkeitä ja etenkin suuria kodinkoneita koskevan käyttömittarin;
   arvioimalla miten käyttöiän ilmoittamisen yhdenmukaistaminen vaikuttaa lainmukaisen takuun kestoon;
   käyttämällä sähköisiä sovelluksia tai sosiaalista mediaa;
   standardoimalla käyttöohjeissa olevat tiedot tuotteiden kestävyydestä, päivitettävyydestä ja korjattavuudesta niin, että ne ovat selkeitä, helposti saatavissa sekä ymmärrettäviä;
   soveltaen tietojen perusteena standardoituja vaatimuksia, joiden yhteydessä ilmoitetaan tuotteen odotettu käyttöikä;

28.  kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota

   auttamaan alue- ja paikallisviranomaisia sekä yrityksiä ja yhdistyksiä järjestämään kampanjoita, joilla parannetaan kuluttajien tietoisuutta tuotteiden käyttöiän pidentämisestä etenkin tarjoamalla tietoa esimerkiksi huoltoa, korjaamista ja uudelleenkäyttöä koskevista ohjeista;
   tukemaan kuluttajien tietämyksen lisäämistä nopeasti hajoavista ja korjauskelvottomista tuotteista kehittämällä tarvittaessa kuluttajille suunnattuja ilmoitusjärjestelmiä;

29.  kehottaa komissiota kannustamaan säännölliseen ja jäsenneltyyn tietojenvaihtoon sekä parhaiden käytänteiden jakamiseen koko unionissa komission ja jäsenvaltioiden välillä sekä alue- ja kunnallisviranomaisten kanssa;

Tuotteiden suunniteltua vanhenemista koskevat toimet

30.  kehottaa komissiota kuulemaan kuluttajajärjestöjä, tuottajia ja muita sidosryhmiä ja ehdottamaan tavaroiden ja ohjelmistojen suunnitellun vanhenemisen EU:n laajuista määritelmää; kehottaa komissiota lisäksi tutkimaan yhdessä markkinavalvontaviranomaisten kanssa mahdollisuutta perustaa riippumaton järjestelmä, jolla voitaisiin testata tuotteiden sisäänrakennettua lyhyttä käyttöikää ja havaita se; kehottaa tähän liittyen antamaan väärinkäytösten paljastajille entistä paremman oikeudellisen suojan ja määräämään tuottajiin kohdistuvista asianmukaisista ja varoittavista toimenpiteistä;

31.  toteaa, että eräät jäsenvaltiot ovat tässä edelläkävijöitä, mistä voidaan mainita esimerkkinä Benelux-maiden aloite suunnitellun vanhenemisen torjumiseksi ja (sähkökäyttöisten) kodinkoneiden käyttöiän pidentämiseksi; korostaa parhaiden käytänteiden jakamisen merkitystä tässä yhteydessä;

32.  huomauttaa, että mahdollisuus saattaa tuotteet ajan tasalle voi hidastaa tuotteen vanhenemista ja vähentää ympäristövaikutuksia ja kuluttajille koituvia kustannuksia;

Lakisääteistä vaatimustenmukaisuustakuuta koskevan oikeuden vahvistaminen

33.  katsoo, että on ensiarvoisen tärkeää tiedottaa kuluttajille entistä paremmin lakisääteisen vaatimustenmukaisuustakuun toiminnasta; vaatii, että takuuta koskevat tiedot sisällytetään täysimääräisinä tuotteen ostolaskuun;

34.  kehottaa komissiota toteuttamaan aloitteita ja toimia, joilla parannetaan kuluttajien luottamusta esimerkiksi

   vahvistamalla kuluttajansuojaa etenkin sellaisten tuotteiden osalta, joiden käyttöiän voidaan kohtuudella olettaa olevan pitempi, ja ottamalla huomioon joissakin jäsenvaltioissa jo toteutetut vahvat kuluttajansuojatoimet;
   ottamalla huomioon sekä ekologista suunnittelua koskevan lainsäädännön ja sopimusoikeuden vaikutukset energiaan liittyviin tuotteisiin, jotta voidaan kehittää kokonaisvaltainen tuotteiden sääntely;
   takaamalla, että myyntisopimuksessa kuluttajille tiedotetaan virallisesti heidän oikeudestaan lakisääteiseen takuuseen, ja edistämällä tätä oikeutta koskevia tiedotuskampanjoita;
   yksinkertaistamalla ostotapahtuman todistamista kuluttajan kannalta niin, että takuu yhdistetään ostajan asemesta tuotteeseen, ja edistämällä myös yleisesti käytettävien sähköisten kuittien ja sähköisten takuujärjestelmien käyttöönottoa;

35.  kehottaa ottamaan käyttöön unionin tason valitusmekanismin sellaisia tilanteita varten, joissa takuuseen liittyviä oikeuksia ei noudateta, jotta voidaan edistää hallintoviranomaisten harjoittamaa Euroopan tason normien valvontaa;

36.  huomauttaa, että vahvistamalla laajennetun tuottajan vastuun periaatetta ja asettamalla vähimmäisvaatimuksia luodaan kannustin kestävämmälle tuotesuunnittelulle;

Kuluttajien suojaaminen vanhenevilta ohjelmilta

37.  kehottaa parantamaan avoimuutta päivitysmahdollisuuksista, turvapäivityksistä ja kestävyydestä, jotka kaikki ovat tarpeellisia sekä ohjelmistojen että laitteistojen asianmukaisen toiminnan kannalta; kehottaa komissiota tutkimaan, onko yritysten välistä yhteistyötä tiivistettävä;

38.  kehottaa toimittajia ja valmistajia toteuttamaan avoimuutta määrittämällä tuotesopimuksissa vähimmäisajan, jona käyttöjärjestelmiin on saatavissa päivityksiä; ehdottaa, että määritellään kohtuullinen käyttöaika; korostaa lisäksi, että tuotteen toimittajan on taattava tällaisten turvapäivitysten toimittaminen sulautettujen käyttöjärjestelmien tapauksessa; kehottaa tuottajia antamaan kuluttajille selkeät tiedot ohjelmistopäivitysten ja uusien versioiden yhteensopivuudesta sulautettujen käyttöjärjestelmien kanssa;

39.  vaatii, että keskeiset ohjelmistopäivitykset ovat peruutettavissa ja niiden yhteydessä annetaan tietoa niiden vaikutuksesta laitteen toimintaan; katsoo, että uusien keskeisten ohjelmistojen on oltava yhteensopivia aiempien sukupolvien ohjelmistojen kanssa;

40.  kehottaa käyttämään laitteissa standardoituja modulaarisia osia ja prosessoreita niin, että laitteiden pitäminen kunnossa voidaan varmistaa;

o
o   o

41.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10.
(2)EUVL L 153, 18.6.2010, s. 1.
(3)EUVL L 354, 28.12.2013, s. 171.
(4)EUVL C 67, 6.3.2014, s. 23.
(5)EUVL L 304, 22.11.2011, s. 64.
(6)EUVL L 149, 11.6.2005, s. 22.


Puuttuminen ihmisoikeusloukkauksiin sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten, kuten joukkotuhonnan, yhteydessä
PDF 214kWORD 54k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 puuttumisesta ihmisoikeusloukkauksiin sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten, kuten joukkotuhonnan, yhteydessä (2016/2239(INI))
P8_TA(2017)0288A8-0222/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon 9. joulukuuta 1948 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi,

–  ottaa huomioon YK:n peruskirjan luvun VII ”Toimenpiteet rauhaa uhattaessa tai rikottaessa taikka hyökkäystekojen sattuessa”,

–  ottaa huomioon 10. joulukuuta 1984 tehdyn, kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen,

–  ottaa huomioon yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 18 artiklan, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 18 artiklan, kaikkinaisen uskontoon tai uskoon perustuvan syrjinnän ja suvaitsemattomuuden poistamisesta annetun julistuksen sekä EU:n suuntaviivat uskonnon tai vakaumuksen vapauden edistämiseksi ja suojelemiseksi,

–  ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 31. lokakuuta 2000 antaman päätöslauselman nro 1325 naisista, rauhasta ja turvallisuudesta,

–  ottaa huomioon 17. heinäkuuta 1998 tehdyn Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) Rooman perussäännön, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 2002,

–  ottaa huomioon tarkistuskonferenssin kesäkuussa 2010 Ugandan Kampalassa Rooman perussääntöön hyväksymät Kampalan tarkistukset,

–  ottaa huomioon joukkotuhonnan ehkäisemistä ja suojeluvastuuta käsittelevien YK:n erityisneuvonantajien YK-toimiston laatiman julmuuksien analysointia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien kehyksen (Framework of Analysis for Atrocity Crimes),

–  ottaa huomioon 15. maaliskuuta 2015 annetun YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston raportin Irakin ihmisoikeustilanteesta niin sanotun Irakin ja Levantin islamilaisen valtion ja siihen liittyneiden ryhmien tekemien ihmisoikeusloukkausten valossa,

–  ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen joulukuussa 2016 antaman päätöslauselman A/71/L.48, jolla perustettiin kansainvälinen, puolueeton ja riippumaton mekanismi auttamaan Syyrian arabitasavallassa maaliskuusta 2011 lähtien tehdyistä kansainvälisen lain mukaan vakavimmista rikoksista vastuussa olevien tutkinnassa ja syytteeseenpanosta (IIIM),

–  ottaa huomioon Syyrian arabitasavallan tilannetta käsittelevän riippumattoman kansainvälisen tutkintakomission laatiman Aleppon tapahtumien erityistutkinnan, jonka tulokset julkaistiin 1. maaliskuuta 2017,

–  ottaa huomioon 11. kesäkuuta 2001 annetun neuvoston yhteisen kannan 2001/443/YUTP Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta(1),

–  ottaa huomioon 13. kesäkuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/494/YOS joukkotuhonnasta, ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista ja sotarikoksista vastuussa olevia henkilöitä koskevan eurooppalaisen yhteyspisteiden verkoston perustamisesta(2),

–  ottaa huomioon 8. toukokuuta 2003 tehdyn neuvoston päätöksen 2003/335/YOS joukkotuhontarikosten, ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten ja sotarikosten tutkinnasta ja syytteeseenpanosta(3),

–  ottaa huomioon 16. kesäkuuta 2003 annetun neuvoston yhteisen kannan 2003/444/YUTP Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta(4),

–  ottaa huomioon EU:n suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämisestä,

–  ottaa huomioon ICC:n ja Euroopan unionin välisen yhteistyö- ja avunantosopimuksen(5),

–  ottaa huomioon 21. maaliskuuta 2011 tehdyn neuvoston päätöksen 2011/168/YUTP Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta(6),

–  ottaa huomioon komission ja unionin ulkoasioidan ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisen valmisteluasiakirjan täydentävyysperiaatteen edistämisestä (SWD(2013)0026),

–  ottaa huomioon 12. toukokuuta 2014 annetut neuvoston päätelmät EU:n kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta,

–  ottaa huomioon 30. lokakuuta 2014 hyväksytyn joukkotuhontaa käsittelevän EU:n verkoston strategian joukkotuhonnasta, ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista ja sotarikoksista rankaisemattomuuden torjumiseksi Euroopan unionissa ja sen jäsenvaltioissa,

–  ottaa huomioon 16. marraskuuta 2015 annetut neuvoston päätelmät EU:n tuesta siirtymäkauden oikeusjärjestelyille,

–  ottaa huomioon 23. toukokuuta 2016 annetut neuvoston päätelmät Syyriaa ja Irakia sekä Da’eshin muodostamaa uhkaa koskevasta EU:n alueellisesta strategiasta,

–  ottaa huomioon komission varapuheenjohtajan / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan 9. joulukuuta 2016 joukkotuhontana pidettävän rikoksen uhrien muistamisen ja ihmisarvon sekä tämän rikoksen ehkäisemisen kansainvälisen päivän johdosta antaman julkilausuman,

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n toimintasuunnitelman vuosiksi 2015–2019,

–  ottaa huomioon 17. marraskuuta 2011 antamansa päätöslauselman EU:n tuesta Kansainväliselle rikostuomioistuimelle: vastaukset haasteisiin ja ongelmien ratkaiseminen(7),

–  ottaa huomioon 17. heinäkuuta 2014 antamansa päätöslauselman hyökkäysrikoksesta(8),

–  ottaa huomioon 8. lokakuuta 2015 Boko Haramin iskuista johtuvasta lasten joukkopaosta Nigeriassa(9) ja 17. heinäkuuta 2014 Nigeriasta ja Boko Haramin viimeaikaisista iskuista(10) antamansa päätöslauselmat,

–  ottaa huomioon 16. joulukuuta 2015 antamansa päätöslauselman valmistautumisesta maailman humanitaarisen avun huippukokoukseen: humanitaarisen avun haasteet ja mahdollisuudet(11),

–  ottaa huomioon 24. marraskuuta 2016 Syyrian tilanteesta(12), 27. lokakuuta 2016 Pohjois‑Irakin/Mosulin tilanteesta(13), 4. helmikuuta 2016 niin kutsutun Isisin/Da’eshin järjestelmällisesti toteuttamasta uskonnollisten vähemmistöjen joukkomurhasta(14) ja 11. kesäkuuta 2015 Syyriasta: Palmyran tilanteesta ja Mazen Darwishin tapauksesta(15) antamansa päätöslauselmat,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnon (A8-0222/2017),

A.  ottaa huomioon, että joukkotuhontana pidettävä rikos, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset, joista käytetään myös nimitystä ’julmuudet’, ovat kaikkein vakavimpia ihmiskuntaan kohdistuvia rikoksia ja koko kansainvälisen yhteisön huolenaihe; ottaa huomioon, että tällaiset rikokset ovat syvästi järkyttäneet ihmiskuntaa;

B.  ottaa huomioon, että kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus estää tällaiset julmuudet; toteaa, että kun tällaisia rikoksia tapahtuu, ne eivät saa jäädä rankaisematta, ja että niiden yhteydessä on varmistettava tehokas, oikeudenmukainen ja nopea syytteeseenpano kansainvälisellä tasolla ja täydentävyysperiaatteen mukaisesti;

C.  toteaa, että vastuuvelvollisuus, oikeus, oikeusvaltioperiaate ja rankaisemattomuuden torjunta ovat rauhan ja konfliktinratkaisun sekä sovinto- ja jälleenrakennusponnistelujen perusosatekijöitä;

D.  katsoo, että aito sovinto voi perustua vain totuuteen ja oikeuteen;

E.  toteaa, että tällaisten rikosten uhreilla on oikeus oikeussuojakeinoihin ja hyvityksiin ja että pakolaisten, jotka ovat joutuneet kokemaan julmuuksia, olisi saatava kansainvälisen yhteisön täysi tuki; katsoo, että tässä yhteydessä on tärkeää omaksua sukupuolinäkökulma ottamalla huomioon naisten ja tyttöjen erityistarpeet pakolaisleireillä sekä palauttamisen ja uudelleensijoittamisen yhteydessä ja soveltaa sitä kuntoutusvaiheessa ja konfliktin jälkeisessä jälleenrakennuksessa;

F.  ottaa huomioon, että ICC on keskeisessä asemassa rankaisemattomuuden torjumisessa ja rauhan palauttamisessa sekä oikeuden turvaamisessa uhreille;

G.  katsoo, että rikostuomioistuimen toimivallan alainen rikosten uhrien hyvitysjärjestelmä tekee ICC:stä ainutlaatuisen oikeuslaitoksen kansainvälisellä tasolla;

H.  toteaa, että yleismaailmallinen liittyminen Rooman perussääntöön on olennaista ICC:n täysimääräisen toimivuuden kannalta; ottaa huomioon, että ICC:n Rooman perussäännön on ratifioinut 124 valtiota, myös kaikki EU:n jäsenvaltiot;

I.  ottaa huomioon, että 34 maata on ratifioinut vuonna 2010 lisätyt hyökkäysrikoksia, joita pidetään vakavimpana ja vaarallisimpana laittoman voimankäytön muotona, koskevat Kampalan tarkistukset Rooman perussääntöön, minkä johdosta sen aktivointiin vaadittavien 30 hyväksynnän määrä on ylittynyt ja mikä avaa sopimusvaltioiden yleiskokoukselle mahdollisuuden hyväksyä 1. tammikuuta 2017 jälkeen tuomioistuimen sopimukseen perustuvan hyökkäyksiin liittyvän tuomiovallan aktivointi;

J.  ottaa huomioon, että Venäjä päätti marraskuussa 2016 vetäytyä Rooman perussäännöstä; ottaa huomioon, että myös Etelä-Afrikka, Gambia ja Burundi ilmoittivat lokakuussa 2016 vetäytyvänsä siitä; ottaa huomioon, että Afrikan unioni (AU) hyväksyi 31. tammikuuta 2017 ei-sitovan päätöslauselman, johon sisältyy strategia ICC:stä vetäytymiseksi ja jossa vaaditaan AU:n jäsenvaltioita harkitsemaan sen suositusten täytäntöönpanoa; ottaa huomioon, että Gambia ilmoitti helmikuussa 2017 ja Etelä-Afrikka maaliskuussa 2017 päätöksestään perua vetäytymisensä Rooman perussäännöstä;

K.  katsoo, että Rooman perussäännön sopimusvaltioiden ja alueellisten organisaatioiden välinen yhteistyö on äärimmäisen tärkeää erityisesti tilanteissa, joissa ICC:n toimivalta asetetaan kyseenalaiseksi;

L.  ottaa huomioon, että ICC:llä on parhaillaan meneillään kymmenen tutkintaa yhdeksässä maassa (Georgiassa, Malissa, Norsunluurannikolla, Libyassa, Keniassa, Sudanissa (Darfur), Ugandassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Keski-Afrikan tasavallassa (kaksi tutkintaa));

M.  ottaa huomioon, että Rooman perussäännössä vahvistetun täydentävyysperiaatteen mukaisesti ICC toimii vain tapauksissa, joissa kansalliset tuomioistuimet ovat haluttomia tai kykenemättömiä vilpittömästi tutkimaan julmuuksia ja asettamaan ketään niistä syytteeseen, joten sopimusvaltioilla on siis ensisijainen vastuu siitä, että kaikkein vakavimpiin ja kansainvälisesti huolta aiheuttaviin rikoksiin syyllistyneiksi epäillyt saatetaan oikeuteen;

N.  ottaa huomioon, että ICC:stä 11. kesäkuuta 2001 annetussa neuvoston yhteisessä kannassa 2001/443/YUTP jäsenvaltiot totesivat, että ICC:n tuomiovaltaan kuuluvat vakavat rikokset ovat kaikkien jäsenvaltioiden yhteinen huolenaihe, ja jäsenvaltiot toimivat päättäväisesti yhteistyössä niiden ehkäisemiseksi ja lopettaakseen niihin syyllistyneiden henkilöiden rankaisematta jäämisen;

O.  ottaa huomioon, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat olleet ICC:n vankkumattomia liittolaisia sen perustamisesta lähtien ja tukeneet sitä jatkuvasti poliittisesti, diplomatian keinoin, taloudellisesti ja logistisesti sekä edistäneet Rooman perussääntöjärjestelmän yleismaailmallista luonnetta ja puolustaneet sen loukkaamattomuutta;

P.  ottaa huomioon, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat luvanneet Punaisen ristin kansainväliselle komitealle (ICRC) tukea voimakkaasti tehokkaan mekanismin perustamista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden lujittamista varten; toteaa pyytäneensä komission varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa raportoimaan tämän lupauksen lunastamiseksi asetetuista tavoitteista ja laaditusta strategiasta;

Q.  toteaa, että entisen Jugoslavian alueen maissa tapahtui runsaasti julmuuksia vuosien 1991 ja 1995 välillä käydyissä sodissa;

R.  toteaa, että entisen Jugoslavian alueen maissa vuosien 1991 ja 1995 välillä käytyjen sotien aikana tapahtuneita julmuuksia koskevat oikeudenkäynnit edistyvät hyvin hitaasti;

S.  ottaa huomioon, että Syyria liittyi joukkotuhontaa koskevaan yleissopimukseen vuonna 1955 ja kidutuksen vastaiseen yleissopimukseen vuonna 2004;

T.  ottaa huomioon, että parlamentti muistutti 27. lokakuuta 2016 antamassaan päätöslauselmassa, että Isisin/Da’eshin julmuudet käsittävät myös kansanmurhan;

U.  toteaa, että useissa YK:n raporteissa, muun muassa niissä, joita ovat laatineet riippumaton kansainvälinen Syyrian arabitasavaltaa käsittelevä tutkintakomissio, joukkotuhonnan ehkäisemistä käsittelevä YK:n pääsihteerin erityisneuvonantaja, suojeluvastuuta käsittelevä YK:n pääsihteerin erityisneuvonantaja, vähemmistöasioita käsittelevä erityisraportoija ja YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto, on todettu ja kansalaisjärjestölähteet ovat todenneet, että kaikkien osapuolten teot saattavat olla julmuuksina pidettäviä rikoksia ja että kaikki osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin Alepposta joulukuussa 2016 käydyissä taisteluissa;

V.  ottaa huomioon, että ICC on ilmoittanut, että on perusteltua uskoa Boko Haramin syyllistyneen Nigeriassa perussäännön 7 artiklan mukaisiin ihmisyyttä vastaan tehtyihin rikoksiin, joihin kuuluvat murhat ja vainoaminen;

W.  toteaa, että Burundissa huhtikuusta 2015 lähtien tehdyt sadat teloitukset ovat johtaneet siihen, että YK:n Burundia koskevasta riippumattomasta tutkinnasta laaditun raportin johtopäätösten mukaan Burundissa pitäisi asettaa erinäisiä henkilöitä syytteeseen väitetyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan;

X.  ottaa huomioon, että kansalaisyhteiskunnan järjestöt, kansainväliset asianajajat ja kansalaisjärjestöt ovat varoittaneet, että Burundin loppuvuoden 2016 tapahtumia saatetaan pitää joukkotuhontana;

Y.  ottaa huomioon, että sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevat kansainväliset säännöt sitovat myös valtiosta riippumattomia toimijoita ja valtiosta riippumattomien toimijoiden puolesta tai niiden puitteissa toimivia henkilöitä; katsoo, että tätä olisi vahvistettava entistä enemmän nyt, kun valtiosta riippumattomat toimijat ovat yhä enemmän esillä sotanäyttämöillä ja edistävät ja tekevät tällaisia vakavia rikoksia;

Z.  katsoo, että tietyissä olosuhteissa valtioiden voidaan katsoa olevan vastuussa sellaisten kansainvälisten sopimusten mukaisten velvoitteiden rikkomisesta, jotka kuuluvat kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovaltaan, kuten vuonna 1984 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen ja joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi vuonna 1948 tehdyn yleissopimuksen mukaisten velvoitteiden rikkomisesta;

AA.  ottaa huomioon, että kansainvälinen tuomioistuin voi asettaa valtion vastuuseen;

AB.  toteaa, että kaikki konfliktin osapuolet käyttävät sotataktiikkana raiskauksia ja seksuaalista väkivaltaa vihollisen pelottelemiseksi ja nöyryyttämiseksi; toteaa lisäksi, että konfliktien aikana sukupuoleen perustuva väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö lisääntyvät huomattavasti;

AC.  katsoo, että naisiin konfliktien aikana ja niiden jälkeen kohdistuva väkivalta voidaan nähdä osana naisten rauhan aikana kokeman syrjinnän jatkumoa; katsoo, että konfliktit pahentavat aiempia syrjinnän muotoja, jotka perustuvat sukupuoleen sekä sukupuolten historiallisesti epätasa-arvoisiin voimasuhteisiin ja aiheuttavat naisille ja tytöille suuremman seksuaalisen, fyysisen ja psyykkisen väkivallan uhan;

1.  muistuttaa, että EU on sitoutunut toimimaan kansainvälisellä tasolla niiden periaatteiden mukaisesti, joihin EU itse perustuu, kuten demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kunnioittaminen, sekä puolustamaan YK:n peruskirjan periaatteita ja kansainvälistä oikeutta; muistuttaa tässä yhteydessä, että EU:n olisi pidettävä äärimmäisen tärkeänä vakavimpiin ihmisoikeusloukkauksiin, jotka ylittävät ihmisyyttä vastaan tehtävien rikosten ja joukkotuhonnan vakavuusrajan, sekä sotarikosten tasolle nouseviin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakavimpiin loukkauksiin puuttumista ja niihin syyllistyneiden vastuuseen saattamista;

2.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita käyttämään kaikkea poliittista vaikutusvaltaansa ehkäistäkseen julmuuksia tapahtumasta, vastatakseen tehokkaasti ja koordinoidusti tapauksiin, joissa tällaisia rikoksia on tapahtunut, ottaakseen käyttöön kaikki tarvittavat resurssit rikoksista vastuussa olevien saattamiseksi oikeuden eteen ja avustaakseen uhreja sekä tukeakseen vakauttamis- ja sovinnontekoprosesseja;

Keskittyminen julmuuksien ehkäisemiseen

3.  kehottaa joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi vuonna 1948 tehdyn YK:n yleissopimuksen, vuonna 1949 tehdyn neljän Geneven yleissopimuksen, vuonna 1984 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen ja muiden asiaa koskevien kansainvälisten sopimusten osapuolia, myös EU:n jäsenvaltioita, toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet julmuuksien ehkäisemiseksi niiden omalla alueella ja niiden lainkäyttövallan piirissä tai sen estämiseksi, että niiden kansalaiset tekevät julmuuksia, niiden antamien sitoumusten mukaisesti; kehottaa kaikkia valtioita, jotka eivät ole vielä ratifioineet edellä mainittuja yleissopimuksia, ratifioimaan ne;

4.  korostaa, että kansainvälisen yhteisön on kiireellisesti tarpeen tehostaa toimiaan, joilla se seuraa puhjenneita tai mahdollisesti puhkeamassa olevia konflikteja, jotka saattaisivat johtaa tekoihin, joita voitaisiin pitää julmuuksina, sekä tehostamaan myös toimiaan, joilla se vastaa niihin;

5.  kehottaa kansainvälistä yhteisöä luomaan välineitä, joilla voidaan minimoida varoituksen ja reagoinnin välinen aika väkivaltaisen konfliktin syntymisen, uudelleen puhkeamisen tai kärjistymisen estämiseksi, kuten EU:n varhaisvaroitusjärjestelmä;

6.  kehottaa EU:ta tehostamaan toimiaan sellaisen johdonmukaisen ja tehokkaan toimintamallin kehittämiseksi, jolla voidaan tunnistaa kriisi- tai konfliktitilanteet, jotka saattaisivat johtaa julmuuksiin, sekä vastata niihin ajoissa; korostaa erityisesti, että on tärkeää ja välttämätöntä vaihtaa tehokkaasti tietoja ennaltaehkäisevistä toimista ja koordinoida niitä EU:n toimielinten, myös EU:n edustustojen, yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) operaatioiden ja jäsenvaltioiden sekä niiden diplomaattiedustustojen välillä; pitää tässä yhteydessä myönteisenä komission valkoisessa kirjassa esittämää uutta aloitetta, joka johtaisi EU:n tehokkaampaan ulkoiseen toimintaan; korostaa, että konfliktien jälkeiset YTTP:n alan siviilioperaatiot ovat tärkeitä kolmansien maiden sovinnonteon tukemiseksi erityisesti niissä maissa, joissa on tapahtunut rikoksia ihmisyyttä vastaan;

7.  katsoo, että EU:n olisi sisällytettävä ulkoisia konflikteja ja kriisejä koskevaan kokonaisvaltaiseen lähestymistapaansa tarvittavat välineet, joilla julmuudet on mahdollista havaita ja ehkäistä varhaisessa vaiheessa; kehottaa tässä yhteydessä kiinnittämään huomiota joukkotuhonnan ehkäisemistä ja suojeluvastuuta käsittelevien YK:n erityisneuvonantajien YK-toimiston laatimaan julmuuksien analysointia koskevaan Yhdistyneiden kansakuntien kehykseen; katsoo, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi aina otettava voimakkaasti kantaa tapauksiin, joissa on välitön rikosten uhka, ja käytettävä kaikkia niiden käytettävissä olevia rauhanomaisia välineitä, kuten kahdenvälisiä suhteita, monenvälisiä foorumeita ja julkista diplomatiaa;

8.  pyytää komission varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa jatkamaan yhteistyötä EU:n edustustojen ja jäsenvaltioiden suurlähetystöjen sekä siviili- ja sotilasoperaatioiden työntekijöiden kanssa sekä heidän kouluttamistaan kansainvälisten ihmisoikeuksien, humanitaarisen oikeuden ja rikosoikeuden aloilla, niin että lisätään myös heidän valmiuksiaan havaita mahdollisia tilanteita, joihin liittyy sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan, joukkotuhontaa tai vakavia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisia, muun muassa säännöllisillä keskusteluilla paikallisen kansalaisyhteiskunnan kanssa ja varmistamaan, että EU:n erityisedustajat toteuttavat suojeluvastuuta aina kuin se on tarpeen, ja ulottamaan ihmisoikeuksista vastaavan EU:n erityisedustajan valtuudet koskemaan myös suojeluvastuuseen liittyviä kysymyksiä ja tukemaan Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) sisällä sen nykyisten rakenteiden ja voimavarojen puitteissa suojeluvastuun periaatteesta vastaavaa yhteyspistettä, jonka tehtävänä on esimerkiksi lisätä tietoisuutta suojeluvastuun vaikutuksista sekä varmistaa huolestuttavissa tilanteissa oikea-aikainen tiedonkulku kaikkien asianosaisten toimijoiden välillä, ja kannustamaan myös perustamaan jäsenvaltioihin suojeluvastuun periaatteesta vastaavia kansallisia yhteyspisteitä sekä tekemään ennalta ehkäisevästä diplomatiasta ja sovittelusta ammattimaisempaa ja vahvempaa;

9.  korostaa, että konfliktiriskille alttiit maat ja alueet tarvitsevat ammattitaitoiset ja luotettavat turvallisuusjoukot; vaatii EU:lta ja jäsenvaltioilta lisätoimia sellaisten turvallisuusalan valmiuksien kehittämisohjelmien sekä foorumien kehittämiseksi, jotka edistävät ihmisoikeuksia ja perustuslakia kunnioittavaa, lahjomattomuuden ja julkisen palvelun kulttuuria paikallisissa turvallisuus- ja asejoukoissa;

10.  korostaa, että väkivallan ja konfliktien perimmäisiin syihin puuttuminen, rauhanomaisten ja demokraattisten olosuhteiden luomisen edistäminen, ihmisoikeuksien kunnioittamisen varmistaminen naisten, nuorten ja alaikäisten, vähemmistöjen ja hlbti‑yhteisön suojelu mukaan luettuna, yhdistettyinä uskontojen välisen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämiseen ovat olennaisen tärkeitä seikkoja joukkotuhonnan ja rikosten ihmisyyttä vastaan ehkäisemisessä;

11.  kehottaa kehittämään kansainvälisellä, alueellisella ja kansallisella tasolla koulutus- ja kulttuuriohjelmia, joilla lisätään tietoutta julmuuksien syistä ja seurauksista ihmiskunnalle sekä tietoisuutta tarpeesta vaalia rauhaa, edistää ihmisoikeuksia ja uskontokuntien välistä suvaitsevaisuutta sekä asettaa näihin rikoksiin syyllistyneet syytteeseen ja tutkia näitä rikoksia ja lisätään tietoisuutta näiden toimien tärkeydestä; panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille ensimmäisen vuotuisen EU:n teemapäivän joukkotuhonnasta, ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista ja sotarikoksista rankaisemattomuutta vastaan;

Joukkotuhonnan, ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten ja sotarikosten tutkinnan ja syytteeseenpanon tukeminen

12.  toistaa antavansa täyden tukensa ICC:lle, Rooman perussäännölle, syyttäjän toimistolle, syyttäjän valtuuksille käynnistää tutkintoja omasta aloitteestaan ja uusien tutkintojen aloittamisessa saavutetulle edistykselle ja toteaa niiden olevan olennainen keino julmuuksista rankaisemattomuuden torjunnassa;

13.  on tyytyväinen EU:n ja ICC:n toisen pyöreän pöydän tapaamisen valmistelemiseksi Brysselissä 6. heinäkuuta 2016 pidettyyn EU:n ja ICC:n edustajien kokoukseen, jossa ICC:n ja EU:n toimielinten henkilöstöllä oli tilaisuus määritellä yhteisen edun mukaiset osa-alueet, vaihtaa tietoja asiaan liittyvistä toimista ja parantaa EU:n ja ICC:n välistä yhteistyötä;

14.  muistuttaa jälleen, että ICC:n riippumattomuus ei ole ratkaisevan tärkeää pelkästään rikostuomioistuimen täyden tehokkuuden varmistamisen takia vaan myös Rooman perussäännön universaaliuden edistämisen vuoksi;

15.  varoittaa, että oikeudenkäyttö ei voi perustua oikeuden ja poliittisten näkökohtien väliseen tasapainotteluun, koska tällainen tasapainottelu ei edistäisi ponnisteluja sovinnon tekemiseksi vaan heikentäisi niitä;

16.  muistuttaa, että yleismaailmallinen liittyminen ICC:n Rooman perussääntöön on äärimmäisen tärkeää; kehottaa valtioita, jotka eivät ole vielä ratifioineet Rooman perussääntöä, sopimusta Kansainvälisen rikostuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista sekä Rooman perussääntöön tehtyjä Kampalan tarkistuksia, ratifioimaan ne, jotta tuetaan vastuuvelvollisuutta ja sovinnontekoa, jotka ovat keskeisiä tekijöitä enempien julmuuksien ehkäisemisessä; muistuttaa niin ikään Rooman perussäännön loukkaamattomuuden ratkaisevasta merkityksestä;

17.  pitää äärimmäisen valitettavina joidenkin valtioiden äskettäisiä ilmoituksia Rooman perussäännöstä vetäytymisestä erityisesti siksi, että se vaikeuttaa uhrien oikeussuojan toteutumista, ja katsoo, että perussäännöstä vetäytyminen on syytä tuomita jyrkästi; pitää myönteisenä, että Gambia ja Etelä-Afrikka ovat peruneet vetäytymisilmoituksensa; kehottaa painokkaasti jäljellä olevaa maata harkitsemaan päätöstään uudelleen; kehottaa edelleen EU:ta toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, ettei mikään maa vetäydy Rooman perussäännöstä, myös tekemällä yhteistyötä Afrikan unionin kanssa; on tyytyväinen siihen, että ICC:n sopimusvaltioiden yleiskokous on suostunut harkitsemaan Rooman perussääntöön ehdotettuja tarkistuksia Afrikan unionin erityishuippukokouksessa esille tuotuihin huolenaiheisiin puuttumiseksi;

18.  kehottaa niitä neljää allekirjoittajavaltiota, jotka ovat ilmoittaneet YK:n pääsihteerille, että ne eivät enää aio tulla Rooman perussäännön sopimusvaltioiksi, harkitsemaan uudelleen päätöstään; panee lisäksi merkille, että kolme YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä ei ole Rooman perussäännön sopimusvaltioita;

19.  kehottaa lisäksi ICC:n sopimusvaltioita tehostamaan toimiaan, joilla edistetään yleismaailmallista liittymistä ICC:hen sekä sopimukseen Kansainvälisen rikostuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista; katsoo, että komission ja EUH:n olisi yhdessä jäsenvaltioiden kanssa edelleen kannustettava kolmansia maita ratifioimaan Rooman sopimus ja sopimus Kansainvälisen rikostuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista ja panemaan se täytäntöön ja että niiden olisi tehtävä arvio EU:n saavutuksista tässä asiassa;

20.  korostaa olevan tärkeää varmistaa riittävä taloudellinen tuki ICC:lle, jotta se voi toimia tehokkaasti, joko valtio-osapuolten rahoitusosuuksina tai EU:n rahoitusmetkanismien, kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevan eurooppalaisen rahoitusvälineen (EIDHR) tai Euroopan kehitysrahaston (EKR), kautta kiinnittäen erityistä huomiota kansainvälisen rikosoikeusjärjestelmän edistämisen ja ICC:hen liittyvien asioiden parissa työskentelevien kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rahoittamiseen;

21.  on tyytyväinen kansalaisyhteiskunnan järjestöjen tuomioistuimelle antamaan korvaamattomaan apuun; on huolissaan tiedoista, joiden mukaan joihinkin tuomioistuimen kanssa yhteistyötä tehneisiin kansalaisyhteiskunnan järjestöihin on kohdistettu uhkailua ja pelottelua; kehottaa toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet sellaisen turvallisen ympäristön varmistamiseksi, jossa kansalaisyhteiskunnan järjestöt voivat toimia ja tehdä yhteistyötä tuomioistuimen kanssa, sekä niihin tältä osin kohdistuvan uhkailun ja pelottelun torjumiseksi;

22.  panee merkille 21. maaliskuuta 2011 annetun, ICC:tä koskevan neuvoston päätöksen seurantaa koskevan, 12. heinäkuuta 2011 julkistetun toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa tapahtuneen edistyksen; kehottaa arvioimaan toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa, jotta voidaan määrittää mahdolliset alueet, joilla EU:n toimien vaikuttavuutta voitaisiin parantaa myös silloin, kun on kyse tuomioistuimen koskemattomuuden ja riippumattomuuden edistämisestä;

23.  kehottaa kaikkia Rooman perussäännön ratifioineita valtioita tekemään ICC:n kanssa kaikilta osin yhteistyötä sen vakavia kansainvälisiä rikoksia koskevissa tutkinnoissa ja niiden tekijöiden saattamisessa oikeuden eteen, kunnioittamaan ICC:n valtuuksia ja panemaan kaikki sen päätökset täysimääräisesti täytäntöön;

24.  kannustaa voimakkaasti EU:ta ja sen jäsenvaltioita hyödyntämään kaikkia niiden käytettävissä olevia poliittisia ja diplomatian keinoja tukeakseen toimivaa yhteistyötä ICC:n kanssa, erityisesti todistajansuojeluohjelmia koskevissa asioissa ja vireillä olevien pidätysmääräysten täytäntöönpanemiseksi ja ottaen erityisesti huomioon 13 epäiltyä, jotka pakoilevat oikeutta; kehottaa komissiota, ulkosuhdehallintoa ja neuvostoa sopimaan konkreettisista toimenpiteistä, joilla vastataan tilanteisiin, joissa joku kieltäytyy yhteistyöstä ICC:n kanssa, ja poliittisiin kannanottoihin;

25.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita käyttämään kaikkia keinoja suhteissaan kolmansiin maihin ja harkitsemaan myös seuraamuksia – erityisesti sellaisten maiden tapauksessa, joissa vallitsevia tilanteita on tutkittavina ICC:ssä, sekä sellaisten maiden tapauksessa, joita koskeva alustava tutkinta on käynnissä ICC:ssä – vahvistaakseen niiden poliittista tahtoa tehdä täysimääräistä yhteistyötä ja tukeakseen niiden valmiutta käynnistää julmuuksia koskevia kansallisia menettelyjä; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita myös tarjoamaan täyden tuen näille maille niiden auttamiseksi täyttämään ICC:n vaatimukset; kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan täysimääräisesti 8. joulukuuta 2008 vahvistettua neuvoston yhteistä kantaa 2008/944/YUTP;

26.  katsoo, että julmuuksien uhreille olisi tarjottava tehokkaat ja täytäntöönpanokelpoiset oikeussuojakeinot ja hyvitykset; korostaa, että uhreilla ja todistajilla on erityisrooli tuomioistuinten menettelyissä ja tarvitaan erityistoimia, joilla varmistetaan heidän turvallisuutensa ja tosiasiallinen osallistumisensa Rooman perussäännön mukaisesti; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita pitämään uhrien oikeudet kaikkien rankaisemattomuuden torjuntaa koskevien toimien keskiössä ja suorittamaan vapaehtoisesti maksuja ICC:n uhrien erityisrahastoon;

27.  kehottaa EUH:ta varmistamaan, että julmuuksista vastuuseen saattaminen ja tuki ICC:lle valtavirtaistetaan kaikissa EU:n ulkopolitiikan painopisteissä, myös laajentumisprosessin kautta, ottamalla järjestelmällisesti huomioon rankaisemattomuuden torjumisen; korostaa tässä yhteydessä parlamentin jäsenten tärkeää osuutta ICC:n ja rankaisemattomuuden torjumisen edistämisessä myös parlamentin sisäisen yhteistyön kautta;

28.  kehottaa EU:n jäsenvaltioita varmistamaan, että koordinointi ja yhteistyö ICC:n kanssa sisällytetään asianomaisten alueellisten EU:n erityisedustajien toimivaltuuksiin; kehottaa jälleen komission varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa nimittämään kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja kansainvälistä oikeutta käsittelevän EU:n erityisedustajan, jonka tehtävänä on edistää, valtavirtaistaa ja edustaa EU:n sitoutumista rankaisemattomuuden torjuntaan ja ICC:hen EU:n kaikessa ulkopolitiikassa;

29.  korostaa Euroopan parlamentin olennaista roolia EU:n toimien seuraamisessa tässä asiassa; on tyytyväinen rankaisemattomuuden torjuntaa ja ICC:tä koskevan osan lisäämiseen parlamentin vuosikertomukseen ihmisoikeuksista ja demokratiasta maailmassa ja ehdottaa lisäksi, että parlamentti omaksuisi ennakoivamman roolin edistämällä rankaisemattomuuden torjuntaa ja ICC:tä ja valtavirtaistamalla ne kaikissa EU:n politiikoissa ja toimielimissä ja erityisesti sen valiokunnissa, jotka vastaavat unionin ulkopolitiikasta, sekä sen suhteista kolmansiin maihin vastaavissa valtuuskunnissa;

30.  korostaa, että ICC:tä koskevaan täydentävyysperiaatteeseen sisältyy sen sopimusvaltioiden ensisijainen vastuu tutkia julmuuksia ja asettaa niihin syyllistyneet syytteeseen; ilmaisee huolensa siitä, että kaikilla EU:n jäsenvaltioilla ei ole lainsäädäntöä, jossa nämä rikokset määritellään kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja joiden osalta niiden tuomioistuimet voivat käyttää toimivaltaa; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita hyödyntämään täysimääräisesti täydentävyysperiaatteen edistämiseen liittyvää keinovalikoimaa;

31.  kehottaa jäsenvaltioita muuttamaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklaa niin, että ’julmuudet’ lisätään luetteloon rikoksista, jotka kuuluvat EU:n toimivaltaan;

32.  kannustaa voimakkaasti EU:ta valmistelemaan kansainvälisen oikeuden mukaisiin rikoksiin liittyvän rankaisemattomuuden torjumista Euroopassa koskevan toimintasuunnitelman laadintaa ja tarjoamaan siihen resursseja, ja katsoo, että siinä olisi asetettava EU:n toimielimille ja jäsenvaltioille selvät tavoitteet, joilla pyritään tehostamaan joukkotuhontaan, ihmisyyttä vastaan tehtyihin rikoksiin ja sotarikoksiin liittyviä kansainvälisiä tutkimuksia ja syytteeseenpanoa;

33.  muistuttaa, että valtiot, myös EU:n jäsenvaltiot, voivat kukin erikseen saattaa kansainvälisen tuomioistuimen eteen valtiot, jotka ovat rikkoneet kansainvälisten sopimusten mukaisia velvoitteita, kuten vuonna 1984 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen ja joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi vuonna 1948 tehdyn yleissopimuksen velvoitteita;

34.  muistuttaa tuomitsevansa jyrkästi Assadin hallinnon Syyriassa toteuttamat julmuudet, joiden voidaan katsoa olevan vakavia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, ja pitää valitettavana Syyrian ilmapiiriä, jossa tällaisten rikosten tekijöitä ei rangaista;

35.  pitää valitettavana, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioittamisen puute on laajalle levinnyttä, siviilejä on kuollut ja siviili-infrastruktuureja vastaan on hyökätty aseellisissa konflikteissa eri puolilla maailmaa hälyttävän paljon; kehottaa kansainvälistä yhteisöä järjestämään kansainvälisen konferenssin uuden kansainvälisen mekanismin luomiseksi aseellisten konfliktien aikana tehtyjä rikkomuksia koskevien tietojen jäljittämistä ja keräämistä sekä niistä raportoimista varten; pyytää jälleen komission varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa esittämään vuosittain julkisen luettelon kouluihin ja sairaaloihin kohdistuneiden iskujen epäillyistä tekijöistä, jotta voidaan määritellä asianmukaiset EU:n toimet tällaisten iskujen lopettamiseksi;

36.  kehottaa jäsenvaltioita ratifioimaan tärkeimmät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden välineet ja muut asiaankuuluvat oikeudelliset välineet; tiedostaa, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämistä koskevat EU:n suuntaviivat ovat tärkeitä, ja toistaa komission varapuheenjohtajalle / korkealle edustajalle ja Euroopan ulkosuhdehallinnolle esittämänsä vaatimuksen suuntaviivojen täytäntöönpanon vauhdittamisesta erityisesti Lähi-idän sotarikoksia koskevassa asiassa; kehottaa EU:ta tukemaan aloitteita, joilla pyritään levittämään tietoa kansainvälisestä humanitaarisesta oikeudesta ja sen soveltamiseen liittyviä hyviä käytäntöjä, ja kehottaa EU:ta käyttämään kaikkia käytettävissään olevia kahdenvälisiä välineitä, myös poliittista vuoropuhelua, edistääkseen tehokkaasti sitä, että sen kumppanit noudattaisivat kansainvälistä humanitaarista oikeutta;

37.  painottaa, että jäsenvaltioiden olisi kieltäydyttävä toimittamasta aseita, varusteita tai taloudellista tai poliittista tukea hallituksille tai valtiosta riippumattomille toimijoille, jotka rikkovat kansainvälistä humanitaarista oikeutta muun muassa raiskauksilla tai muulla naisiin ja lapsiin kohdistuvalla seksuaalisella väkivallalla;

38.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita lisäksi tukemaan uudistusprosesseja ja valmiuksien kehittämiseen tähtääviä kansallisia pyrkimyksiä, joilla vahvistetaan riippumatonta oikeuslaitosta, lainvalvontaa, vankeinhoitojärjestelmää sekä hyvitysohjelmia kolmansissa maissa, joihin väitetyt rikokset suoranaisesti vaikuttavat, ja toteaa, että tähän on sitouduttu ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa vuosiksi 2015–2019; panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille siirtymäkauden oikeusjärjestelyjen tukea koskevan EU:n kehyksen vuodelta 2015 ja odottaa, että se pannaan tehokkaasti täytäntöön;

Ei-valtiollisten toimijoiden rankaisemattomuuden torjunta

39.  panee merkille, että kansainvälisessä rikosoikeudessa ja erityisesti kansainvälisten rikostuomioistuinten toimivaltuuksissa ja oikeuskäytännössä on määritelty selvästi sellaisten henkilöiden vastuu, jotka ovat kansainvälisiin rikoksiin osallistuneiden ei-valtiollisten ryhmien jäseniä; painottaa, että tämä vastuu ei koske vain asianomaisia henkilöitä, vaan myös muita kansainvälisiin rikoksiin epäsuorasti osallistuvia tekijöitä; kannustaa kaikkia EU:n jäsenvaltioita saattamaan oikeuden eteen sotarikoksista, ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista ja joukkotuhonnasta vastuussa olevat valtiolliset toimijat, valtiosta riippumattomat toimijat ja yksittäiset henkilöt;

40.  korostaa, että asiaankuuluvat kansainväliset elimet ovat raportoineet laajasti Isisin/Da’eshin tai muiden ei-valtiollisten toimijoiden tekemistä naisiin ja tyttöihin kohdistuneista väkivaltarikoksista, ja panee merkille, että kansainvälinen oikeudellinen yhteisö on ponnistellut näiden rikosten sijoittamiseksi kansainväliseen rikosoikeudelliseen kehykseen;

41.  toistaa tässä yhteydessä tuomitsevansa jyrkästi ne hirvittävät rikokset ja ihmisoikeusloukkaukset, joihin syyllistyvät ei-valtiolliset toimijat, kuten Boko Haram Nigeriassa ja Isis/Da’esh Syyriassa ja Irakissa; on syvästi järkyttynyt tehtyjen rikosten laajasta joukosta, kuten surmista, kidutuksesta, raiskauksista, orjuuttamisesta ja seksiorjuudesta, lapsisotilaiden värväämisestä, uskonnollisesta pakkokäännytyksestä ja uskonnollisten vähemmistöjen (esimerkiksi kristityt ja jesidit) jäsenten järjestelmällisistä surmista; muistuttaa, että seksuaalinen väkivalta voi ICC:n mukaan olla sotarikos ja rikos ihmisyyttä vastaan; katsoo, että kansainvälisen yhteisön olisi pidettävä tekijöiden asettamista syytteeseen etusijalla;

42.  kannustaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita torjumaan rankaisemattomuutta ja tukemaan aktiivisesti kansainvälisiä pyrkimyksiä saada ei-valtiollisten ryhmien, kuten Boko Haramin ja Isisin/Da’eshin, jäsenet tai muut rikoksista ihmisyyttä vastaan vastuussa olevat toimijat oikeuden eteen; kehottaa laatimaan selvän toimintamallin Isisin/Da’eshin taistelijoiden ja heidän avunantajiensa syytteeseenpanoa varten ja käyttämään siinä esimerkiksi joukkotuhontarikosten, ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten ja sotarikosten tutkintaa ja syytteeseenpanoa käsittelevän EU:n verkoston asiantuntemusta;

43.  korostaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi tuettava ei-valtiollisten ryhmien, kuten Isisin/Da’eshin, jäsenten syytteeseenpanoa ICC:ssä pyrkimällä saamaan asiasta aikaan konsensuksen YK:n turvallisuusneuvostossa tuomiovallan antamiseksi ICC:lle, koska Syyria ja Irak eivät ole Rooman perussäännön sopimusvaltioita; korostaa, että EU:n olisi tarkasteltava ja tuettava kansainvälisellä tasolla ja kaikin keinoin vaihtoehtoja Syyrian konfliktin kaikkien osapuolten, myös Isisin/Da’eshin, tekemien rikosten tutkimiseksi ja niiden tekijöiden asettamiseksi syytteeseen esimerkiksi perustamalla Irakin ja Syyrian alueen kansainvälinen rikostuomioistuin;

44.  pitää valitettavana Venäjän ja Kiinan YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä käyttämää veto-oikeutta, jolla ne vastustivat Syyrian tilanteen saattamista ICC:n käsiteltäväksi YK:n peruskirjan luvun VII mukaisesti sekä toimenpiteen hyväksymistä Syyrian rankaisemiseksi kemiallisten aseiden käytöstä; kehottaa EU:ta tukemaan pikaisia toimia YK:n turvallisuusneuvoston toiminnan uudistamiseksi varsinkin veto‑oikeuden käytön osalta sekä Ranskan aloitetta, joka koskee veto-oikeuden käyttämisestä pidättäytymistä silloin, kun on olemassa todisteita joukkotuhonnasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastan;

45.  tukee mahdollista vaatimusta YK:n peruskirjan luvun VII periaatteiden soveltamisesta suojeluvastuun periaatteen noudattamiseksi aina kansainvälisen yhteisön alaisuudessa ja YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksella;

46.  panee tyytyväisenä merkille YK:n ihmisoikeusneuvoston perustaman Syyriaa käsittelevän tutkintakomission ja YK:n yleiskokouksen perustaman kansainvälisen, puolueettoman ja riippumattoman mekanismin (IIIM), jotka avustavat Syyriassa tapahtuneiden vakavien rikosten tutkinnassa; korostaa tarvetta perustaa vastaavanlainen riippumaton mekanismi Irakiin, ja kehottaa EU:n jäsenvaltioita, kaikkia Syyrian konfliktin osapuolia, kansalaisyhteiskuntaa ja koko YK-järjestelmää tekemään täysimääräisesti yhteistyötä IIIM:n kanssa ja antamaan sille kaikki tiedot ja asiakirjat, joita niillä mahdollisesti on ja joista voisi olla apua sen tehtävän toteuttamisessa; kiittää niitä EU:n jäsenvaltioita, jotka ovat osallistuneet taloudellisesti IIIM:ään, ja kehottaa niitä, jotka eivät ole sitä tehneet, tekemään sen;

47.  kehottaa EU:ta rahoittamaan riittävästi järjestöjä, jotka tekevät avointa tutkintaa ja keräävät digitaalisesti todisteita sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, vastuuvelvollisuuden varmistamiseksi ja tekijöiden saamiseksi oikeuteen;

48.  pitää myönteisinä EU:n toimia kansainvälistä oikeutta ja vastuuvelvollisuutta käsittelevän komission ja muiden, julmuuksista todisteita keräävien kansalaisjärjestöjen työn tukemiseksi; kehottaa EU:ta antamaan välitöntä tukea Irakin ja Syyrian kansalaisyhteiskunnalle kaikkien konfliktin osapuolten, myös Isisin/Da’eshin, Irakissa ja Syyriassa tekemiä rikoksia koskevien todisteiden keräämisessä, säilyttämisessä ja suojaamisessa; painottaa, että konfliktin kaikkien osapuolten tekemistä sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnasta saatujen sekä digitaalisten että muunlaisten todisteiden kerääminen ja säilyttäminen on olennaisen tärkeä askel rankaisemattomuuden torjunnassa ja yksi tärkeimmistä perusasioista; tukee Yhdistyneen kuningaskunnan, Belgian ja Irakin YK:ssa tekemää aloitetta (”liittoutuma Da’eshin saamiseksi oikeuden eteen”), jolla pyritään keräämään todisteita Isisin/Da’eshin Syyriassa ja Irakissa tekemistä rikoksista, jotta sen kansainvälinen syytteeseenpano helpottuisi, ja kehottaa EU:n jäsenvaltioita liittymään kyseiseen liittoumaan tai tukemaan sitä; tukee edelleen arkeologisen perinnön ja kulttuuriperinnön tuhoamiseen liittyviä kulttuuriperintöaloitteen toimia ja tiedonhankintatoimintaa Syyriassa ja Irakissa;

49.  kannustaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet, jotta voidaan katkaista tehokkaasti Isisille/Da’eshille saapuvat resurssivirrat, jotka ulottuvat aseista, kulkuneuvoista ja käteisestä rahasta monen muun tyyppiseen omaisuuteen;

50.  kehottaa EU:ta asettamaan seuraamuksia niille maille ja viranomaisille, jotka auttavat suoraan tai välillisesti resurssien virtaamista Isisille/Da’eshille ja edistävät siten niiden rikollisen terroritoiminnan kehittämistä;

51.  korostaa, että EU:n jäsenvaltioiden olisi tutkittava kaikki väitteet ja pantava syytteeseen omat kansalaisensa ja lainkäyttövaltansa alaiset henkilöt, jotka ovat syyllistyneet julmuuksiin tai yrittäneet toteuttaa julmuuksia tai olleet niissä osallisina Irakissa ja Syyriassa, tai antamaan heidän tapauksensa ICC:n käsiteltäväksi Rooman perussäännön mukaisesti; muistuttaa kuitenkin, että Isisin/Da’eshin jäsenten asettaminen syytteeseen jäsenvaltioissa voi olla vain kansainvälistä oikeutta täydentävä toimi;

52.  korostaa EU:n ja ICC:n välisen yhteistyö- ja avunantosopimuksen merkitystä; pyytää jäsenvaltioita noudattamaan yleismaailmallista tuomiovaltaa rankaisemattomuuden torjumisessa ja painottaa sen merkitystä kansainvälisen rikosoikeusjärjestelmän tehokkuudelle ja toimivuudelle; kehottaa EU:n jäsenvaltioita myös asettamaan kansallisilla lainkäyttöalueillaan syytteeseen sotarikoksiin ja ihmisyyttä vastaan tehtyihin rikoksiin syyllistyneet henkilöt silloinkin, kun rikokset on tehty kolmansissa maissa tai niiden tekijät ovat kolmannen valtion kansalaisia;

53.  kehottaa kaikkia kansainvälisen yhteisön maita, myös EU:n jäsenvaltioita, toimimaan aktiivisesti radikalisoitumisen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi ja parantamaan oikeus- ja tuomioistuinjärjestelmiään sen välttämiseksi, että niiden kansalaiset ja asukkaat liittyvät Isisiin/Da’eshiin;

Sukupuoliulottuvuus ihmisoikeusrikkomuksiin puuttumisessa sotarikosten yhteydessä

54.  korostaa, että seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta on ehdottomasti lopetettava puuttumalla sen laajaan ja järjestelmälliseen käyttöön aseena naisia ja tyttöjä vastaan sodissa; kehottaa kaikkia maita kehittämään kansallisia toimintaohjelmia YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman nro 1325 mukaisesti yhdessä naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisstrategioiden kanssa, ja kehottaa sitoutumaan laajasti sen varmistamiseen, että kyseinen päätöslauselma pannaan täytäntöön; vaatii maailmanlaajuista sitoutumista sen varmistamiseen kaikin käytettävissä olevin keinoin, että naiset ja tytöt ovat jokaisen hätätilan tai kriisin alusta saakka sekä konfliktitilanteiden jälkeen turvassa, esimerkiksi varmistamalla, että sotatilanteessa raiskauksen uhreiksi joutuneiden saatavilla on kaikki seksuaali- ja lisääntymisterveyden palvelut, myös laillinen ja turvallinen raskaudenkeskeytys; tähdentää lisäksi, että myös konfliktin päätyttyä naiset kärsivät usein edelleenkin väkivallan fyysisistä, henkisistä ja sosioekonomisista seurauksista;

55.  katsoo, että naisten roolia konfliktien ehkäisyssä, ihmisoikeuksien edistämisessä ja demokratian uudistamisessa olisi kasvatettava, ja korostaa naisten järjestelmällisen osallistumisen merkitystä rauhanprosessin ja konfliktin jälkeisen jälleenrakentamisen olennaisena tekijänä; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita edistämään naisten osallistamista rauhanprosesseihin ja kansallisiin sovinnontekoprosesseihin;

56.  vaatii komissiota ja jäsenvaltioita sekä toimivaltaisia kansainvälisiä viranomaisia toteuttamaan tarvittavia toimenpiteitä, kuten panemaan täytäntöön sotilaallisia kurinpitomenettelyjä, noudattamaan komentovastuuta ja kouluttamaan joukkoja sekä rauhanturva- ja humanitaaristen operaatioiden henkilöstöä, kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan estämiseksi;

o
o   o

57.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, neuvostolle, komissiolle, ihmisoikeuksista vastaavalle EU:n erityisedustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, YK:n pääsihteerille, YK:n yleiskokouksen puheenjohtajalle ja YK:n jäsenvaltioiden hallituksille.

(1)EYVL L 155, 12.6.2001, s. 19.
(2)EYVL L 167, 26.6.2002, s. 1.
(3)EUVL L 118, 14.5.2003, s. 12.
(4)EUVL L 150, 18.6.2003, s. 67.
(5)EUVL L 115, 28.4.2006, s. 49.
(6)EUVL L 76, 22.3.2011, s. 56.
(7)EUVL C 153 E, 31.5.2013, s. 115.
(8)EUVL C 224, 21.6.2016, s. 31.
(9)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0344.
(10)EUVL C 224, 21.6.2016, s. 10.
(11)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0459.
(12)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0449.
(13)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0422.
(14)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0051.
(15)EUVL C 407, 4.11.2016, s. 61.


Yksityiset turvallisuusalan yritykset
PDF 196kWORD 51k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 yksityisistä turvallisuusalan yrityksistä (2016/2238(INI))
P8_TA(2017)0289A8-0191/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Montreux’n asiakirjan yksityisten turvallisuus- ja puolustusalan yritysten toimintaan liittyvistä valtioiden kansainvälisoikeudellisista velvoitteista ja hyvistä käytännöistä aseellisen selkkauksen aikana,

–  ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusneuvoston antamat päätöslauselmat nro 15/26, 22/33, 28/7 ja 30/6,

–  ottaa huomioon heinäkuussa 2005 perustetun YK:n työryhmän, joka pohtii palkkasotilaiden käyttämistä keinona rikkoa ihmisoikeuksia ja estää kansoja käyttämästä itsemääräämisoikeuttaan,

–  ottaa huomioon avoimen hallitustenvälisen työryhmän kertomukset, joissa pohditaan mahdollisuutta kehittää kansainvälinen sääntelykehys yksityisten sotilas- ja turvallisuusalan yritysten sääntelyyn, seurantaan ja valvontaan,

–  ottaa huomioon YK:n suuntaviivat yksityisten turvallisuusalan yritysten tarjoamien aseistettujen turvallisuuspalvelujen käytöstä ja toteaa, että niitä on hiljattain laajennettu koskemaan myös aseistamattomia turvallisuuspalveluja,

–  ottaa huomioon YK:n lainvalvontaviranomaisten menettelytapasäännöstön,

–  ottaa huomioon ihmisoikeusneuvoston pohdittavaksi ja käsiteltäväksi annetun ehdotuksen mahdolliseksi yksityisten sotilas- ja turvallisuusalan yleissopimukseksi,

–  ottaa huomioon kansainvälisiä käytännesääntöjä koskevan järjestön laatimat yksityisten turvallisuusalan yritysten kansainväliset käytännesäännöt; toteaa, että kyseinen järjestö on alan itsesääntelymekanismi ja sen standardien noudattaminen on vapaaehtoista,

–  ottaa huomioon International Stability Operations Association -ammattiliiton käytännesäännöt, jotka muodostavat alan oman itsesääntelymekanismin,

–  ottaa huomioon Euroopan turvallisuuspalvelujen liiton ja UNI Europa -ammattiliiton yksityisen turvallisuusalan eettiset ja käytännesäännöt,

–  ottaa huomioon yksityisten turvallisuusoperaatioiden hallinnointijärjestelmää koskevan ISO 18788 -standardin, jossa asetetaan yksityisten turvallisuusalan yritysten hallinnointia koskevat vaatimukset,

–  ottaa huomioon neuvoston 13. kesäkuuta 2002 antaman suosituksen jäsenvaltioissa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten yhteistyöstä yksityisten turvallisuuspalvelujen alalla,

–  ottaa huomioon julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26. helmikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU(1),

–  ottaa huomioon 13. heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/81/EY hankintaviranomaisten ja hankintayksiköiden rakennusurakoita sekä tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta puolustus- ja turvallisuusalalla ja direktiivien 2004/17/EY ja 2004/18/EY muuttamisesta(2),

–  ottaa huomioon EU:n johtamiin sotilasoperaatioihin annettavaa logistiikkatukea koskevan EU:n toimintaperiaatteen ja EU:n johtamiin sotilasoperaatioihin annettavaa toimeksisaajien tukea koskevan EU:n toimintaperiaatteen,

–  ottaa huomioon yksityisiin sotilas- ja turvallisuusalan yrityksiin ja niiden palveluihin kohdistettavia EU:n sääntelytoimia koskevat Priv–War-suositukset,

–  ottaa huomioon 8. lokakuuta 2013 antamansa päätöslauselman korruptiosta julkisella ja yksityisellä sektorilla ja sen vaikutuksista ihmisoikeuksiin kolmansissa maissa(3) sekä 6. helmikuuta 2013 antamansa päätöslauselman yritysten yhteiskuntavastuusta: yhteiskunnan etujen sekä kestävän ja osallistavan elpymisen edistäminen(4),

–  ottaa huomioon monet erilaiset riskit, haasteet ja uhat Euroopan unionin rajojen sisä- ja ulkopuolella,

–  ottaa huomioon toukokuussa 2012 annetut aseistetun turvallisuushenkilöstön läsnäoloa laivoilla koskevat Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) väliaikaiset ohjeet,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön (A8-0191/2017),

A.  katsoo, että turvallisuus ja puolustus ovat viranomaisten tehokkuutta, vaikuttavuutta, tilivelvollisuutta ja oikeusvaltioperiaatetta koskevien kriteerien perusteella hallinnoimia julkisia hyödykkeitä, jotka eivät ole riippuvaisia ainoastaan riittävistä taloudellisista resursseista vaan myös tietämyksestä; ottaa huomioon, että joillakin aloilla viranomaisilla ei välttämättä ole tarvittavia valmiuksia ja voimavaroja;

B.  katsoo, että vastuu turvallisuudesta ja puolustuksesta olisi jätettävä ensisijaisesti viranomaisille;

C.  ottaa huomioon, että Eurobarometri-mielipidetutkimukset osoittavat, että EU:n kansalaiset haluavat EU:n olevan aktiivisempi turvallisuus- ja puolustusalalla;

D.  ottaa huomioon, että yli 1,5 miljoonaa yksityistä turvallisuusalan alihankkijaa työskenteli Euroopassa vuonna 2013 noin 40 000 yksityisessä turvallisuusalan yrityksessä; ottaa huomioon, että nämä luvut ovat jatkuvasti kasvussa; ottaa huomioon, että näiden yritysten liikevaihto nousi mainittuna vuotena noin 35 miljardiin euroon; ottaa huomioon, että yksityisen turvallisuusalan arvoksi maailmanlaajuisesti arvioitiin vuonna 2016 jopa 200 miljardia dollaria ja että alalla toimii noin 100 000 yksityistä yritystä, joilla on 3,5 miljoonaa työntekijää;

E.  ottaa huomioon, että kansalliset hallitukset, puolustusvoimat ja siviilialan virastot ovat viime vuosikymmenien aikana työllistäneet enenevässä määrin kotimaan palveluita varten ja ulkomaille lähetettävien joukkojen tueksi yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä, jotka terminä kattavat tässä päätöslauselmassa myös yksityiset sotilasalan yritykset;

F.  ottaa huomioon, että yksityisten turvallisuusalan yritysten tarjoamien palvelujen kirjo on erittäin laaja vaihdellen logistisista palveluista ja sotilasteknologian tarjoamisesta tosiasialliseen taistelujoukkojen tukemiseen ja osallistumiseen konfliktin jälkeiseen jälleenrakennukseen; ottaa huomioon, että yksityiset turvallisuusalan yritykset tarjoavat myös jäsenvaltioissa keskeisiä palveluja, kuten vankiloiden johtaminen ja infrastruktuurikohteiden vartioiminen; ottaa huomioon, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä on käytetty yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan operaatioissa sekä siviili- että sotilasalalla EU:n edustustojen vartiointiin, leirien rakentamiseen, koulutukseen, ilmakuljetuksiin ja humanitaarisen avun toimien tukena;

G.  ottaa huomioon, että EU:ssa yksityisten turvallisuusalan yritysten hyödyntämisen käytännöt ja tällaisia yrityksiä koskevat sopimusmenettelyt sekä sääntelyjärjestelmien erityispiirteet vaihtelevat jäsenvaltioiden välillä suuresti ja että monet käyttävät niitä omien yksiköidensä tukena monenkeskisissä operaatioissa;

H.  ottaa huomioon, että sotilastoimintaa, joka oli aiemmin olennainen osa asevoimien toimintaa, ulkoistetaan mm. palvelujen tarjoamiseksi kustannustehokkaammin; toteaa, että ulkoistamisella myös kompensoidaan sitä, että ulkomailla toteutettavien monenkeskisten operaatioiden määrän kasvaessa ja määrärahojen kutistuessa kutistuvilla asevoimilla on pulaa valmiuksista, mikä johtuu päättäjien haluttomuudesta sitoutua asianmukaisten resurssien käyttöönottoon; katsoo, että tämän olisi oltava vain poikkeus; toteaa, että valmiuksien puutteisiin on puututtava; ottaa huomioon, että yksityiset turvallisuusalan yritykset voivat myös tarjota usein lyhyellä varoitusajalla ja täydentävästi valmiuksia, jotka puuttuvat kansallisilta asevoimilta kokonaan; ottaa huomioon, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä on myös käytetty poliittisin tarkoitusperin joukkojen käytön rajoittamisen välttämiseksi esimerkiksi sen seikan kiertämiseen, että omien asevoimien käytölle ei mahdollisesti saada kansalaisten tukea; katsoo, että yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttöön ulkopolitiikan välineenä on kohdistettava tehokasta parlamentaarista valvontaa;

I.  ottaa huomioon, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä on syytetty osallisuudesta lukuisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja ihmishenkiä vaatineisiin vaaratilanteisiin; toteaa, että tällaiset tilanteet vaihtelevat eri aikoina ja eri maissa ja että niissä on joissakin tapauksissa kyse vakavista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista, myös sotarikoksista; toteaa, että joissakin näistä tapauksista on nostettu syytteitä; ottaa huomioon, että tämä yhdessä avoimuuden puutteen kanssa on vaikuttanut kansainvälisen yhteisön kyseisissä maissa tekemään työhön ja paljastanut tilivelvollisuusrakenteissa huomattavia puutteita, jotka johtuvat muun muassa tytäryhtiöiden ja alihankkijoiden lukuisten kerrosten muodostumisesta eri maissa, mikä pätee varsinkin paikallisiin tytäryhtiöihin ja alihankkijoihin ja mikä johtaa joissakin tapauksissa siihen, ettei isäntämaiden siviiliväestön perusturvallisuutta pystytä takaamaan;

J.  katsoo, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi pyrittävä välttämään tällaiset tilanteet tulevaisuudessa ja pidättäydyttävä ulkoistamasta sotilaallisia operaatioita, joihin liittyy oletettavasti voiman ja aseiden käyttöä, vihollisuuksiin osallistumista tai muunlaisia toimia taisteluissa tai taistelualueella, oikeutettu itsepuolustus pois lukien; katsoo, että yksityisille turvallisuusalan yrityksille konfliktialueilla ulkoistetut operaatiot ja toimet olisi rajoitettava logistisen tuen tarjoamiseen ja laitosten puolustamiseen ilman, että yritykset ovat tosiasiallisesti läsnä alueilla, joilla toteutetaan taistelutoimia; katsoo, ettei yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttö voi missään tilanteessa korvata kansallisten asevoimien henkilöstöä; katsoo, että puolustusalan toimintapolitiikkoja toteutettaessa olisi aina asetettava etusijalle sen varmistaminen, että jäsenvaltioiden asevoimilla on riittävästi resursseja, välineitä, koulutusta, tietämystä ja voimavaroja hoitaakseen tehtävänsä täysimääräisesti;

K.  katsoo, että yksityisten turvallisuusalan yritysten käytön sääntelemiseksi ja niiden toiminnan valvomiseksi riittävästi olisi vahvistettava kansainvälisellä tasolla sitovia sääntely- ja valvontamekanismeja sisältävä säädöskehys, jotta valtiot voisivat hyödyntää niiden tarjoamia etuja ja varmistaa, että niitä voidaan pitää tilivelvollisina; ottaa huomioon, että yksityiset turvallisuusalan yritykset ovat osa varsin ylikansallista alaa, jossa valtiolliset ja hallitustenväliset toimijat kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa, minkä vuoksi sääntelyn on oltava globaalia; katsoo, että tämän alan nykyinen sääntelykehys koostuu joukosta keskenään epäjohdonmukaisia sääntöjä, jotka vaihtelevat suuresti eri jäsenvaltioiden välillä; katsoo, että kirjavat kansalliset lainsäädännöt ja eräiden yksityisten turvallisuusalan yritysten hyväksymät itsesääntelymenetelmät tarjoavat heikon väärinkäytöksiä ehkäisevän pelotteen, koska seuraamukset puuttuvat, millä voi olla merkittävä vaikutus yksityisten turvallisuusalan yritysten toimintaan monenvälisissä tilanteissa ja konfliktialueilla;

L.  toteaa, että yksityisiä turvallisuusalan ja sotilasalan yrityksiä ja niiden palveluja koskevia määritelmiä ei ole hyväksytty riittävästi; ottaa huomioon, että yksityinen turvallisuusalan yritys voidaan määritellä palkkasotilaiden käyttöä koskevan YK:n työryhmän laatiman yleissopimusehdotuksen määritelmän mukaisesti muodoltaan yritykseksi, joka tarjoaa fyysisten henkilöiden ja/tai oikeushenkilöiden toteuttamia kompensoivia sotilasalan ja/tai turvallisuuspalveluja; ottaa huomioon, että sotilasalan palvelut voidaan tässä yhteydessä määritellä sotilaalliseen toimintaan liittyviksi erityispalveluiksi, joita ovat mm. strateginen suunnittelu, tiedustelu, tutkinta, maa-, meri- tai ilmatiedustelu, kaikenlainen lentotoiminta, joko miehitetyillä tai miehittämättömillä ilma-aluksilla, satelliittivalvonta ja -tiedustelu, kaikenlainen tiedonsiirto sotilaallisilla sovelluksilla, materiaali- ja tekninen tuki asevoimille ja muut oheispalvelut; ottaa huomioon, että turvallisuusalan palveluissa voi määritelmän mukaan olla kyse aseellisesta rakennusten, laitosten, omaisuuden ja ihmisten vartioinnista tai suojelusta, kaikenlaisesta tiedonsiirrosta turvallisuusalan- ja poliisivalvonnan sovelluksilla, tietoja koskevien turvatoimien kehittämisestä ja täytäntöönpanosta sekä muista oheistoimista;

M.  ottaa huomioon, että Montreux’n asiakirja on ensimmäinen tärkeä asiakirja, jossa määritellään, miten kansainvälistä oikeutta sovelletaan yksityisiin turvallisuusalan yrityksiin; ottaa huomioon, että yksityisten turvallisuusalan yritysten kansainvälisissä käytännesäännöissä määritellään alan standardit ja niitä käytetään entistä enemmän välineenä, jonka avulla varmistetaan koko alalle yleiset perusstandardit; ottaa huomioon, että yksityisten turvallisuusalan yritysten järjestön (ICoCA) kansainvälisillä käytännesäännöillä on tarkoitus edistää, hallita ja valvoa käytännesääntöjen täytäntöönpanoa ja kannustaa tarjoamaan vastuullisia turvallisuuspalveluja ja kunnioittamaan ihmisoikeuksia sekä noudattamaan kansallista lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta; toteaa, että ICoCA-järjestöön liittyminen on vapaaehtoinen toimenpide ja edellyttää maksun maksamista ja että korkeiden jäsenmaksujen vuoksi kaikki yksityiset turvallisuusalan yritykset eivät voi liittyä jäseniksi;

N.  ottaa huomioon, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä koskevaa sääntelytyötä tehdään parhaillaan monilla kansainvälisillä areenoilla, muun muassa Montreux’n asiakirjan osallistujien foorumissa, jossa EU valittiin puheenjohtajan tukiryhmään eli avoimeen hallitustenväliseen työryhmään, joka pohtii mahdollisuutta laatia kansainvälinen sääntelykehys yksityisten sotilasalan ja turvallisuusalan yritysten toiminnan sääntelylle, seurannalle ja valvonnalle, sekä kansainvälisiä käytännesääntöjä koskevassa järjestössä;

O.  ottaa huomioon, että EU ja 23 jäsenvaltiota ovat osallisina Montreux’n asiakirjassa ja että EU on kansainvälisiä käytännesääntöjä koskevan järjestön työryhmän jäsen; ottaa huomioon, että EU edistää ihmisoikeusneuvostossa kansainvälisen sääntelykehyksen mahdollista kehittämistä; katsoo, että EU on ratkaisevan tärkeässä osassa, kun pyritään edistämään erilaisten sotilas- ja turvallisuusalan palveluiden tarjoamista ja vientiä koskevaa kansallista ja alueellista valvontaa;

P.  ottaa huomioon, että Euroopan unionilla ei ole omaa sääntelykehystä, vaikka alunperin eurooppalaisten ja/tai YTPP:n tai EU:n edustustojen tehtäviin ja operaatioihin osallistuvien yksityisten turvallisuusalan yritysten määrä on suuri; toteaa, että olemassa olevat sääntelykehykset pohjautuvat melkein yksinomaan Irakin sodan aikana käyttöön otettuun Yhdysvaltojen malliin, joka palveli taistelutehtäviin osallistuneiden sotilasalan yritysten etuja; katsoo, että kyseinen viitekehys ei vastaa sen enempää eurooppalaisten yksityisten turvallisuusalan yritysten muotoa kuin niiden tehtäviäkään;

Q.  ottaa huomioon, että on olennaisen tärkeää asettaa etusijalle lainvalvonnan ja yksityisten turvallisuusalan yritysten välistä vuorovaikutusta, yhteistyötä ja tukea koskevien selkeiden sääntöjen laadinta;

R.  katsoo, että yksityisillä turvallisuusalan yrityksillä voisi olla merkittävämpi tehtävä merirosvouksen torjunnassa ja meriturvallisuuden parantamisessa, koiria käyttävissä operaatioissa, verkkopuolustuksessa, turvallisuusvälinealan tutkimuksessa ja kehitystyössä, sekalaisissa tiedustelukäynneissä ja koulutuksessa yhteistyössä julkisten viranomaisten kanssa sekä näiden valvonnassa; ottaa huomioon, että aseistettujen yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttö on luonut erityisiä haasteita merenkulkualalle ja johtanut lukuisiin vaaratilanteisiin, joissa on menetetty ihmishenkiä, sekä diplomaattisiin kiistoihin;

Yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttö asevoimien tukena ulkomailla

1.  panee merkille, että yksityisillä turvallisuusalan yrityksillä on tärkeä täydentävä rooli valtion sotilas- ja siviilialan virastojen auttamisessa täyttämällä valmiuspuutteet, jotka johtuvat joukkojen käyttöön ulkomailla kohdistuvan kysynnän kasvusta, ja että ne tarjoavat satunnaisesti olosuhteiden salliessa myös varalla olevaa kapasiteettia; korostaa, että poikkeustapauksissa yksityisten turvallisuusalan yritysten palvelut täyttävät olemassa olevia valmiusvajeita, jotka jäsenvaltioiden olisi kuitenkin ensin yritettävä täyttää kansallisilla asevoimilla tai poliisivoimilla; korostaa, että kyseisissä maissa yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä käytetään ulkopolitiikan täytäntöönpanovälineenä;

2.  korostaa, että toimiessaan isäntämaissa ja erityisesti sellaisissa isäntämaissa, joiden kulttuuri ja uskonto ovat hyvin erilaiset, yksityisten turvallisuusalan yritysten on otettava huomioon paikalliset tavat ja käytännöt, jotta ne eivät vaaranna tehtävänsä vaikuttavuutta ja vieraannuta paikallista väestöä;

3.  panee merkille, että kansallisiin joukkoihin verrattuna yksityiset turvallisuusalan yritykset ja erityisesti isäntämaissa sijaitsevat yksityiset turvallisuusalan yritykset voivat tarjota arvokasta paikallistietämystä ja että usein niiden avulla voidaan saada aikaan kustannussäästöjä, joskin on varmistettava, ettei laatua vaaranneta; korostaa kuitenkin, että paikallisten yksityisten turvallisuusalan yritysten palvelujen käyttö hauraissa maissa ja kriiseille alttiilla alueilla voi vaikuttaa kielteisesti EU:n ulkopolitiikan tavoitteisiin, jos niiden käyttäminen voimistaa tiettyjä paikallisia aseellisia toimijoita, joista voi tulla konfliktin osapuolia; katsoo olevan tärkeää tehdä selkeä oikeudellinen ero yksityisten turvallisuusalan yritysten operaatioiden ja suoraan sotilaalliseen toimintaan osallistuvien yksityisten toimijoiden toiminnan välille;

4.  korostaa, ettei yksityisille turvallisuusalan yrityksille tule ulkoistaa mitään toimintoja, joihin liittyy voimankäyttöä ja/tai aktiivista osallistumista vihollisuuksiin, itsepuolustusta lukuun ottamatta, eikä yksityisten turvallisuusalan yritysten saisi missään olosuhteissa sallia osallistua kuulusteluihin tai suorittaa kuulusteluja; korostaa, että EU:n turvallisuus- ja puolustusalalla ensisijaisena tavoitteena tulisi olla kansallisten asevoimien vahvistaminen ja että yksityiset turvallisuusalan yritykset voivat vain täydentää niitä eikä niillä voi olla strategisiin päätöksiin liittyvää valtaa; painottaa, että yksityiset turvallisuusalan yritykset voivat osallistua sotilaallisiin operaatioihin ainoastaan, jos osallistuminen on perusteltua ja sillä on selkeät tavoitteet, jotka voidaan todentaa konkreettisilla indikaattoreilla, jos osallistumisella on yksityiskohtainen budjetti sekä täsmälliset aloitus- ja päättymisajankohdat ja jos sitä hallinnoidaan tiukoilla eettisillä säännöillä; huomauttaa, että asevoimien ja turvallisuusjoukkojen ulkomailla tekemä työ on olennaisen tärkeää rauhan turvaamisen ja konfliktien ehkäisemisen alalla sekä konfliktien jälkeisessä sosiaalisessa uudelleenrakentamisessa ja kansallisen sovinnon edistämisessä;

5.  korostaa, että yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttöä koskeva kustannustehokkuuden periaate tuottaa etuja pääasiassa lyhyellä aikavälillä, erityisesti jos eräitä sosioekonomisia muuttujia ei oteta huomioon, ja että sitä ei näin ollen tulisi soveltaa pääasiallisena periaatteena turvallisuuskysymyksiä tarkasteltaessa; palauttaa mieliin, että vastuullisuutta ja valvontaa koskevat mekanismit ovat keskeisessä asemassa sen varmistamiseksi, että yksityisten turvallisuusalan yritysten käytön legitiimiys ja mahdolliset edut toteutuvat täysimääräisesti;

6.  pitää tärkeänä, että yksityisten turvallisuusalan yritysten valtiollista käyttöä jäsenvaltioissa valvotaan parlamentaarisesti;

Yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttö EU:ssa

7.  panee merkille, että EU käyttää yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä ulkomailla edustustojensa vartiointiin ja henkilöstönsä suojaamiseen sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan operaatioissa siviili- ja sotilasalalla; panee merkille, että niiden käyttö vaikuttaa näin ollen suoraan EU:n maineeseen ja imagoon kolmansien osapuolten keskuudessa, mikä tekee niistä tärkeitä EU:n läsnäolon merkkejä itse paikalla, jotka vaikuttavat siihen, minkä verran EU:ta kohtaan tunnetaan luottamusta; pyytää, että komissio ja neuvosto laativat yleiskatsauksen siitä, missä, milloin ja miksi yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä on palkattu EU:n operaatioiden tueksi; ei pitäisi epäloogisena, että Euroopan unionin edustustojen turvallisuutta koskevissa tarjouskilpailupyynnöissä suosittaisiin Euroopassa todellista kotipaikkaansa pitäviä yksityisiä turvallisuusyrityksiä, jotka noudattavat Euroopan unionin säädöksiä ja maksavat veronsa Euroopan unionissa;

8.  painottaa kuitenkin, että erityisesti konfliktialttiissa ympäristöissä yksityisen turvallisuusalan yrityksen käytöllä tiettyihin tehtäviin voi olla kielteisiä sivuvaikutuksia EU:lle ja erityisesti sen legitimiteetille, jos yritys vahingossa yhdistetään konfliktialueen aseistettuihin toimijoihin, mistä voi olla kielteisiä seurauksia aseellisissa selkkauksissa, tai se voi mahdollisesti vaarantaa aseistariisuntaan, demobilisaatioon ja yhteiskuntaan sopeuttamiseen (DDR-toimintaa) ja turvallisuusalan uudistukseen tähtääviä pyrkimyksiä vahvistamalla paikallisia toimijoita tahattomasti; panee merkille erityisesti valvonnan ulottumattomissa olevan alihankinnan, kuten yksityisten turvallisuusalan yritysten riskit;

9.  panee merkille, että nykyisin noudatetaan käytäntöä, että erityisesti kolmansissa maissa sotilas- ja turvallisuusalan palveluja hankitaan paikallisilta alihankkijoilta, mikä aiheuttaa erilaisia vakavia oikeudellisia ja poliittisia ongelmia; toteaa, että jäsenvaltioiden, EUH:n ja komission olisi sovittava Naton esimerkin noudattamisesta ja hyväksyttävä alihankkijoiksi ainoastaan EU:n jäsenvaltioissa sijaitsevia yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä;

10.  suosittaa täten, että komissio ehdottaa yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä koskevia yleisiä hankintasuuntaviivoja sotilas- ja turvallisuusalan toimeksisaajien palkkaamisesta, käyttämisestä ja hallinnoinnista, joissa yksityisille turvallisuusalan yrityksille esitetään selkeästi kelpoisuusvaatimukset EU:n sopimusten saamiseksi, kun tarkoituksena on päästä eroon eri lähestymistapojen nykyisestä pirstaleisuudesta; vaatii, että komissio ja EUH käyttävät samoja suuntaviivoja sotilas- ja turvallisuusalan toimeksisaajien palkkaamiseen, käyttämiseen ja hallinnointiin kaikissa ulkoisissa toimissa ja operaatioissa ja EU:n edustustoissa kaikissa maissa ja kaikilla alueilla sekä kaikkien Euroopan unionin tarkistetun yhteisen puolustustarvikeluettelon palvelujen osalta; katsoo, että suuntaviivojen olisi perustuttava yksityisten turvallisuusalan yritysten johtamista ja hallinnointia koskeviin kansainvälisiin parhaisiin käytäntöihin, kuten Montreux’n asiakirjaan ja kansainvälisiin käytännesääntöihin, ja niiden olisi kuvastettava tarvetta kiinnittää erityistä huomiota yksityisten turvallisuusalan yritysten valintaan monimutkaisissa kriisin jälkeisissä olosuhteissa; pyytää komissiota ja EUH:ta käyttämään ainoastaan kansainvälisten käytännesääntöjen mukaisesti sertifioituja palveluntarjoajia, kuten tehdään YK:ssa, jossa käytännesääntöjä jo edellytetään; panee merkille Yhdysvaltojen viranomaisten lähestymistavan, johon sisältyy yksityiskohtaiset standardit ja vaatimukset kaikille yksittäisille sopimuksille, ja kehottaa EU:ta seuraamaan tätä esimerkkiä; painottaa, että yksityisten turvallisuusalan yritysten kanssa tehtävien sopimusten olisi sisällettävä muun muassa lausekkeita lisenssien ja lupien hallussapidosta, henkilöstö- ja kiinteistörekistereistä, koulutuksesta, aseiden laillisesta hankkimisesta ja käyttämisestä sekä sisäisestä organisaatiosta;

11.  kehottaa EU:n turvallisuusyrityksen turvallisuuspäällikköä olemaan läsnä EU:n rahoittamilla paikoilla ja EU:n edustustoissa varmistamassa tarjottavien turvallisuuspalvelujen laatua, tutkimassa paikallisesti palkatun turvallisuushenkilöstön taustoja ja kouluttamassa heitä, luomassa hyviä suhteita paikallisiin turvallisuudesta vastaaviin tahoihin, toteuttamassa riskinarviointia ja olemalla edustuston ensimmäinen yhteyshenkilö turvallisuuteen liittyvissä asioissa;

12.  suosittelee, että komissio laatii avoimen luettelon toimeksisaajista, jotka noudattavat EU:n standardeja sellaisissa asioissa, kuin puhdas rikosrekisteri, taloudelliset valmiudet, voimassa olevat lisenssit ja luvat sekä henkilöstön taustojen tarkastus; toteaa, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä koskevat standardit vaihtelevat suuresti eri puolilla EU:ta, ja katsoo, että jäsenvaltioiden olisi pyrittävä saamaan aikaan samanlaiset standardit; toteaa, että tätä listaa olisi päivitettävä vähintään kahden vuoden välein;

13.  korostaa, että kun EU laskee toimintansa yksityisten turvallisuusalan yritysten varaan niissä kolmansissa maissa, joiden kanssa se on tehnyt joukkojen asemaa koskevan sopimuksen (SOFA), kyseisiin sopimuksiin on aina otettava mukaan käytettävät yksityiset turvallisuusalan yritykset ja niissä on nimenomaisesti täsmennettävä, että yritykset vastaavat toimistaan EU:n lainsäädännön mukaisesti;

14.  korostaa, että EU:n käsitettä toimeksisaajien tukemisesta olisi vahvistettava ja että se olisi tehtävä sitovaksi jäsenvaltioille ja EU:n toimielimille; katsoo, että siinä olisi erityisesti määriteltävä sopimuksiin sisällytettävät tiukemmat normit, jotka perustuvat esimerkiksi yhdysvaltalaisiin normeihin, ja että siinä olisi myös vaadittava, että kriisialueilla ei saisi palkata tai ottaa alihankkijoiksi paikallisia yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä; korostaa, että kansainvälisillä yksityisillä turvallisuusalan yrityksillä olisi oltava mahdollisuus palkata paikallista henkilökuntaa, mutta vain yksittäin ja suoraan, jotta voidaan varmistua tehokkaasta taustatietojen tutkinnasta ja estää paikallisen turvallisuusalan teollisuuden synty kriisialueille;

Yksityisten turvallisuusalan yritysten sääntely

15.  suosittaa, että komissio laatii vihreän kirjan, jonka tavoitteena on osallistaa kaikki julkisen ja yksityisen turvallisuusalan sidosryhmät laajaan kuulemiseen ja keskusteluun prosesseista, jotta suoran yhteistyön mahdollisuudet kartoitetaan tehokkaammin ja vahvistetaan toimeksiantoja ja hyviä käytäntöjä koskevat perussäännöt; suosittaa, että luodaan alakohtaiset EU:n laatustandardit; suosittelee siis, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä koskevaa määritelmää selkeytetään, ennen kuin niiden toimintaa aletaan toden teolla sääntelemään, koska tällaisen määritelmän puute voi luoda oikeudellisia porsaanreikiä;

16.  katsoo, että ensiksi EU:n olisi määriteltävä täsmällisesti sotilas- ja turvallisuusalan palvelut; vaatii tältä osin neuvostoa lisäämään yksityisten turvallisuusalan yritysten tuottamat sotilas- ja turvallisuusalan palvelut viipymättä Euroopan unionin yhteiseen puolustustarvikeluetteloon;

17.  pyytää komissiota kehittämään tehokkaan EU:n sääntelymallin; katsoo, että malli auttaisi

   poistamaan jäsenvaltioiden väliset oikeudelliset erot siten, että annetaan direktiivi
   arvioimaan uudelleen ja niin ollen määrittelemään uudelleen nykyiset julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstrategiat
   kartoittamaan yritykset, joilla on yksi ainoa tai useita käyttötarkoituksia
   asettamaan asiayhteyteensä yksityisten sotilas- ja turvallisuusalan yritysten täsmällisen luonteen ja tehtävät
   asettamaan EU:ssa tai sen ulkopuolella toimiville yksityisille turvallisuusalan yrityksille korkeatasoiset standardit, joihin olisi sisällyttävä myös henkilöstön asianmukaiset turvatarkastukset ja kohtuullinen palkka
   varmistamaan yksityisten turvallisuusalan yritysten väärinkäytöksistä ja laittomuuksista raportoinnin ja mahdollistamaan yksityisten turvallisuusalan yritysten asettamisen vastuuseen niiden ulkomailla toteuttamassa toiminnassa ilmenneistä väärinkäytöksistä, ihmisoikeusrikkomukset mukaan luettuna
   sisällyttämään erityisen merenkulkua koskevan näkökulman, jossa otetaan huomioon kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) johtava rooli;

18.  panee merkille, että kehittyvät globaalit sääntelykehykset, kuten Montreux’n asiakirja, kansainväliset käytännesäännöt ja muut YK:hon liittyvät sääntelyaloitteet, edustavat selkeää edistymistä verrattuna vain kymmenen vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen, jolloin merkityksellinen sääntely puuttui;

19.  antaa tunnustusta useille EU:n jäsenvaltioille siitä, että ne ovat ottaneet käyttöön yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä koskevaa vaikuttavaa kansallista sääntelyä Montreux’n asiakirjassa esitetyn hyvän käytännön mukaisesti;

20.  panee kuitenkin merkille, että yksityisten turvallisuusalan yritysten tuloksellisuuden arviointia haittaa se, että käytössä ei ole johdonmukaista raportointia siitä, miten sekä EU:n toimielimet että jäsenvaltioiden hallitukset käyttävät yrityksiä; kannustaa jäsenvaltioita ja EU:n toimielimiä toimittamaan tietoja johdonmukaisemmin ja avoimesti, jotta niiden budjettivallan käyttäjät ja riippumattomat tilintarkastajat voisivat kunnolla arvioida yksityisten turvallisuusalan yritysten käyttöä; suosittelee, että parlamentteja ja kansalaisjärjestöjä olisi aktiivisesti otettava mukaan välttämättömiin arviointiprosesseihin, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä tämän alan sääntelyn ja valvonnan kannalta;

21.  suosittelee, että komissio ja neuvosto perustavat oikeudellisen kehyksen, jossa edellytetään kansallisen lainsäädännön alaista valvontaa sotilas- ja turvallisuusalan palvelujen viennille ja jossa velvoitetaan ilmoittamaan EU:n vuosikertomuksessa aseviennistä jäsenvaltioiden myöntämien sotilas- ja turvallisuusalan palvelujen vientitodistusten perusteella julkisen avoimuuden ja tilivelvollisuuden lisäämiseksi;

22.  korostaa, että yksityisten turvallisuusalan yritysten ylikansallinen luonne ja erityisesti niiden toiminta maailman kriisialueilla voi toisinaan johtaa tuomiovallan aukkoihin varsinkin silloin, kun paikallinen oikeudellinen rakenne on heikko, ja että tuomiovallan aukkojen vuoksi voisi olla vaikea pitää yrityksiä tai niiden työntekijöitä tilivelvollisina toimistaan; panee merkille, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä koskevaa kansallista sääntelyä ei useinkaan voida soveltaa kyseisen maan ulkopuolella; painottaa, että yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä on aina hallinnoitava lainsäädännöllä ja että sekä isäntävaltion että sopimuksen tehneen valtion on aina kohdistettava niihin tehokasta valvontaa; panee merkille oikeudellisen tyhjiön, joka on useissa tapauksissa mahdollinen riskialttiilla alueilla tapahtuvien yksityisten turvallisuusalan yritysten ja Euroopan unionin toimijoiden välisten kiistojen ja tilanteiden tapauksissa; suosittelee näin ollen yhdenmukaisten ja selkeiden sääntöjen käyttöönottoa EU:n toimielimille, jotka käyttävät yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä suojelemaan EU:n henkilöstöä, määritellen selkeät vastuualueet suojeluvajeiden ja rankaisemattomuuden välttämiseksi ja ottaen huomioon isäntävaltion oikeudelliset puitteet; kehottaa myös EUH:ta, komissiota ja jäsenvaltioita tekemään sopimuksia ainoastaan EU:n alueelle sijoittautuneiden yksityisten turvallisuusalan yritysten kanssa siten, että yrityksillä on velvoite toimittaa palvelut suoraan ilman turvautumista usein hauraiden kolmansien maiden paikallisiin alihankkijoihin;

23.  kehottaa täten EU:ta ja sen jäsenvaltioita hyödyntämään asemaansa Montreux’n asiakirjan osallistujien foorumissa vaatiakseen, että tarkistetaan säännöllisesti, missä määrin osallistujat ovat panneet täytäntöön hyvää käytäntöä koskevat Montreux’n asiakirjaan sisältyvät suositukset; kehottaa jäsenvaltioita, jotka eivät vielä ole osallisina Montreux’n asiakirjassa, liittymään siihen mahdollisimman nopeasti; kannustaa jäsenvaltioita jakamaan parhaita käytäntöjään;

24.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita pyrkimään Montreux’n asiakirjaa pidemmälle menevään, kansainväliseen ja oikeudellisesti sitovaan välineeseen sääntelemällä yksityisten turvallisuusalan yritysten toimintaa ja luomalla tasavertaiset toimintaedellytykset, jotta varmistetaan, että isäntävaltioilla on yksityisten turvallisuusalan yritysten sääntelyyn tarvittava toimivalta ja että sopimuksen tehneet valtiot voivat käyttää valtaansa suojatakseen ihmisoikeuksia ja estääkseen korruptiota; korostaa, että kehykseen on sisällytettävä lupa- ja valvontajärjestelmä, jonka mukaisesti kaikkiin yksityisiin turvallisuusalan yrityksiin kohdistetaan riippumattomia tarkastuksia ja yritysten henkilöstön on osallistuttava pakolliseen ihmisoikeuskoulutukseen, ja lisäksi varoittavia seuraamuksia rikkomuksista, rikkomuksiin syyllistyneiden tilivelvollisuus sekä tehokkaat oikeussuojakeinot uhreja varten;

25.  pyytää komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasiain ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa, EUH:ta ja komissiota tukemaan voimakkaasti kansainvälistä yleissopimusta, jolla pyritään perustamaan kansainvälinen järjestely yksityisten turvallisuusalan yritysten tarjoamien palvelujen sääntelemiseksi;

26.  kiittää kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimia yksityisten aseellisten vartiointiryhmien käyttämistä koskevien sääntöjen laatimisessa; kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita jatkamaan yhteistyötä IMO:n kanssa näiden sääntöjen maailmanlaajuisen soveltamisen saavuttamiseksi;

27.  korostaa, että yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa yksityisiin turvallisuusalan yrityksiin ovat julkiset hankintapäätökset; painottaa siksi, että ehdoksi sopimuksenteossa yksityisten turvallisuusalan yritysten kanssa on asetettava, kuten tietyt jäsenvaltiot ovat jo tehneet, parhaiden käytäntöjen, kuten avoimuuden. hyväksyminen ja osallistuminen kansainvälisiin käytännesääntöihin; panee merkille, että kansainvälisten käytännesääntöjen noudattamista valvovaa mekanismia on vahvistettava ja sen täydellinen riippumattomuus on varmistettava, jotta se toimisi sääntöjen noudattamista uskottavasti edistävänä kannustimena; toteaa, että jäsenvaltioista ainoastaan Ruotsi ja Iso-Britannia ovat allekirjoittaneet kansainväliset käytännesäännöt, ja katsoo, että EU:n olisi keskityttävä varmistamaan, että muut jäsenvaltiot allekirjoittavat ne ensimmäisenä askeleena;

28.  toteaa, että yksityisillä turvallisuusalan yrityksillä olisi oltava vastuuvelvollisuusvakuutus, koska siten arvopaperimarkkinat tehtäisiin vakaammiksi ja luotettavammiksi siten, että mukaan tulisivat myös pienemmät ja keskisuuret yksityiset turvallisuusalan yritykset;

29.  korostaa, että yksityisten turvallisuusalan yritysten kanssa tehdyt sopimukset olisi otettava huomioon ja arvioitava sen perusteella, miten pitkä kokemus kyseisillä yrityksillä on työskentelystä vihamielisessä ympäristössä, eikä vastaavan sopimuksen liikevaihdon perusteella;

30.  kiinnittää huomiota siihen, että yksityiset turvallisuusalan yritykset harjoittavat turvallisuuspalvelun tarjoamisen lisäksi tiedustelutoimintaa ja että sen mahdolliset vaikutukset edellyttävät tehokasta sääntelyä ja valvontaa;

31.  panee merkille, miten suuri vaikutus EU:lla ja sen jäsenvaltioilla on globaaliin turvallisuusalaan, koska useilla alan merkittävillä toimijoilla on päätoimipaikka EU:ssa; korostaa täten erityisesti, että tuleva yhteisen puolustustarvikeluettelon tarkistus tarjoaa mahdollisuuden sisällyttää luetteloon tiettyjä yksityisten turvallisuusalan yritysten palveluja, mikä tekisi niistä vientiasetusten alaisia ja merkitsisi sitä, että yritysten toimintaan ulkomailla sovellettaisiin perusstandardeja;

o
o   o

32.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, komissiolle, komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle sekä jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille.

(1)EUVL L 94, 28.3.2014, s. 65.
(2)EUVL L 216, 20.8.2009, s. 76.
(3)EUVL C 181, 19.5.2016, s. 2.
(4)EUVL C 24, 22.1.2016, s. 33.


Työolot ja epävarmat työsuhteet
PDF 292kWORD 56k
Euroopan parlamentin päätöslauselma 4. heinäkuuta 2017 työoloista ja epävarmoista työsuhteista (2016/2221(INI))
P8_TA(2017)0290A8-0224/2017

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 151 ja 153 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklan,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen IV osaston (Yhteisvastuu),

–  ottaa huomioon nuorten työntekijöiden suojelusta 22. kesäkuuta 1994 annetun neuvoston direktiivin 94/33/EY(1),

–  ottaa huomioon miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY(2),

–  ottaa huomioon vuokratyöstä 19. marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/104/EY(3) (vuokratyödirektiivi),

–  ottaa huomioon palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16. joulukuuta 1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71/EY(4) (lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi) ja palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanosta 15. toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/67/EU(5) kohdennetun tarkistamisen,

–  ottaa huomioon sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17. kesäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008(6),

–  ottaa huomioon 19. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman epävarmassa asemassa olevista naistyöntekijöistä(7),

–  ottaa huomioon 10. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman ”Kilpailukykyisten unionin työmarkkinoiden luominen 2000-lukua varten: taitojen ja pätevyyksien sovittaminen kysyntään ja työmahdollisuuksiin keinona toipua kriisistä”(8),

–  ottaa huomioon 25. helmikuuta 2016 antamansa päätöslauselman ”Talouspolitiikan eurooppalainen ohjausjakso: vuotuisen kasvuselvityksen 2015 työllisyys- ja sosiaalinäkökohdat”(9),

–  ottaa huomioon 14. syyskuuta 2016 antamansa päätöslauselman sosiaalisesta polkumyynnistä Euroopan unionissa(10),

–  ottaa huomioon 15. syyskuuta 2016 antamansa päätöslauselman yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27. marraskuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY(11) (työsyrjintädirektiivi) soveltamisesta,

–  ottaa huomioon 19. tammikuuta 2017 antamansa päätöslauselman Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista(12),

–  ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon ”Työsuhteiden luonteen kehittyminen ja sen vaikutus toimeentuloon riittävän palkan säilyttämiseen ja teknisen kehityksen vaikutukset sosiaaliturvajärjestelmään ja työlainsäädäntöön”(13),

–  ottaa huomioon pimeän työn vastaista yhteistyötä edistävän eurooppalaisen foorumin,

–  ottaa huomioon parlamentin työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan pyynnöstä vuonna 2016 tehdyn epävarmoja työsuhteita käsittelevän tutkimuksen ”Precarious Employment in Europe: Patterns, trends and policy strategies”(14),

–  ottaa huomioon 14. joulukuuta 2011 julkaistun työharjoittelun ja oppisopimuskoulutuksen laatua koskevan eurooppalaisen peruskirjan,

–  ottaa huomioon työllisyyttä ja sosiaalialaa käsittelevän komission julkaisun ”Employment and Social Developments in Europe (ESDE) Quarterly Review for autumn 2016”,

–  ottaa huomioon komission strategisen toimintaohjelman sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi (2016–2020),

–  ottaa huomioon Eurofoundin vuonna 2010 julkaiseman raportin joustavista työmuodoista ja ”hyvin epätyypillisistä” sopimussuhteista (”Flexible forms of work: 'very atypical' contractual arrangements”),

–  ottaa huomioon Eurofoundin vuonna 2014 julkaiseman, kriisin vaikutuksia työmarkkinasuhteisiin ja työoloihin käsittelevän raportin ”Impact of the crisis on industrial relations and working conditions in Europe”(15),

–  ottaa huomioon Eurofoundin vuonna 2015 julkaiseman raportin Työn tekemisen uudet muodot(16),

–  ottaa huomioon Eurofoundin vuonna 2016 julkaiseman raportin Tutkimus väärinkäytöksistä työstä sopimisessa Euroopan unionin alueella(17),

–  ottaa huomioon Eurofoundin tekemän Euroopan työolotutkimuksen sekä sen raportin kuudennesta Euroopan työolotutkimuksesta(18),

–  ottaa huomioon Eurofondin työmarkkinasuhdesanakirjan European Industrial Relations Dictionary(19),

–  ottaa huomioon Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vahvistamat työelämän perusnormit sekä sen työoloja koskevat yleissopimukset ja suositukset,

–  ottaa huomioon ILOn vuonna 2006 antaman työsuhteita koskevan suosituksen R198(20) ja sen määräykset työsuhteen olemassaolon määrittelystä,

–  ottaa huomioon vuonna 2011 julkaistun ILOn raportin epävarmojen työsuhteiden torjunnasta(21),

–  ottaa huomioon vuonna 2016 julkaistun ILOn raportin epätyypillisistä työsuhteista eri puolilla maailmaa(22),

–  ottaa huomioon vuonna 2016 julkaistun ILOn raportin lähentymistä Euroopassa edistävästä sosiaalisesta pilarista(23),

–  ottaa huomioon vuonna 2010 annetun YK:n yleisen suosituksen nro 28 kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen 2 artiklan mukaisista sopimusvaltioiden perusvelvoitteista,

–  ottaa huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta vuonna 2011 tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Istanbulin sopimus),

–  ottaa huomioon Euroopan neuvoston julkaiseman sukupuolten tasa-arvostrategian 2014–2017,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

–  ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnot (A8-0224/2017),

A.  ottaa huomioon, että epätavanomaiset ja epätyypilliset työmuodot ovat yleistymässä ja määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevien työntekijöiden määrä on lisääntynyt huomattavasti EU:ssa viimeisten 15 vuoden aikana; katsoo, että tarvitaan tehokasta politiikkaa, jotta pystytään kattamaan erilaiset työsuhdemuodot ja varmistamaan työntekijöiden riittävä suojelu;

B.  toteaa, että tavanomaisten työsuhteiden osuus on kymmenen viime vuoden aikana pienentynyt 62 prosentista 59 prosenttiin(24); katsoo, että jos tämä suuntaus jatkuu, tilanne voi pian olla se, että tavanomaiset työsuhteet koskevat enää työntekijöiden vähemmistöä;

C.  toteaa, että suurin osa EU:n työsuhteista on edelleen kokoaikaisia ja vakinaisia ja että joillakin aloilla on tavanomaisten työsuhteiden ohella epätyypillisiä työsuhteita; katsoo, että epätyypillisellä työsuhteella voi myös olla kielteisiä vaikutuksia työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen palkkojen ja eläkemaksujen sekä työaikojen epäsäännöllisyyden vuoksi;

D.  toteaa, että ennen kaikkea digitalisaation ja uusien teknologioiden myötä yleistyvät työn uudet muodot hämärtävät rajaa työsuhteen ja itsenäisen ammatinharjoittamisen välillä(25), mikä voi johtaa työpaikkojen laadun huononemiseen;

E.  toteaa, että jotkin työn uudet muodot poikkeavat perinteisistä tavanomaisista työsuhteista useassa ei mielessä: ne voivat muuttaa työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta tai työaikoja ja työn organisointia tai molempia; toteaa, että tämä voi johtaa näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittamisen lisääntymiseen, työehtojen huonontumiseen ja sosiaaliturvan supistumiseen mutta voi myös tuoda etuja; katsoo, että nykyisen lainsäädännön täytäntöönpano on tämän vuoksi erittäin tärkeää;

F.  katsoo, että työllisyysasteen nousua EU:ssa talouskriisin jälkeen on pidettävä myönteisenä, mutta toteaa, että nousu johtuu osittain epätyypillisten työsuhteiden määrän lisääntymisestä ja että tällaiset työsuhteet voivat tietyissä tapauksissa olla epävarmempia kuin tavanomaiset työsuhteet; katsoo, että työpaikkojen luonnissa on painotettava entistä enemmän laatua;

G.  ottaa huomioon, että osa-aikatyö ei ole missään vaiheessa vähentynyt kriisin jälkeen ja kokoaikatyön osuus on unionissa yhä sen tason alapuolella, jolla se oli vuonna 2008 ennen kriisiä; toteaa, että viime vuosien noususta huolimatta työllisyysaste on edelleen Eurooppa 2020 -strategiassa asetetun 75 prosentin tavoitteen alapuolella ja tilanne vaihtelee suuresti jäsenvaltioiden kesken;

H.  toteaa, että on tärkeää erottaa toisistaan työn yleistyvät uudet muodot ja epävarmojen työsuhteiden olemassaolo;

I.  toteaa, että EU ja jäsenvaltiot jakavat toimivallan sosiaalipolitiikan alalla ja että EU voi ainoastaan täydentää ja tukea jäsenvaltioiden toimia tällä alalla;

J.  toteaa, että EU voi ainoastaan antaa säännöksiä työoloja koskevista vähimmäisvaatimuksista ilman jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista;

K.  toteaa, että pimeän työn torjuntaa varten on jo perustettu eurooppalainen foorumi, joka tarjoaa mahdollisuuden pimeän työn tulokselliseen ja tehokkaaseen torjuntaan tiiviimmän rajat ylittävän yhteistyön sekä EU:n jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteisten toimien avulla;

L.  toteaa, että epävarmat työsuhteet johtavat markkinoiden segmentoitumiseen ja lisäävät palkkaeroja;

M.  toteaa, että EU:sta puuttuu epätyypillisen työn yhteinen määritelmä ja että tämä määritelmä olisi laadittava tiiviissä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa; katsoo, että työsuhteen tyyppi ei sellaisenaan voi ennustaa työsuhteen epävarmuutta vaan epävarmuus perustuu suureen määrään eri tekijöitä;

N.  toteaa, että tavanomaisella työsuhteella voidaan tarkoittaa toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin perustuvaa säännöllistä kokopäiväistä ja omaan tahtoon perustuvaa osa‑aikaista työtä; ottaa huomioon, että kullakin jäsenvaltiolla on omat lakinsa ja käytäntönsä erityyppisiin työsopimuksiin ja harjoittelujaksoihin sovellettavien työolojen ja -ehtojen määrittämiseksi; toteaa, että tavanomaiselle työsuhteelle ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää;

O.  ottaa huomioon, että viimeisimmät edustukseen liittyvät ongelmat ovat johtuneet joko työmarkkinajärjestöjen heikkoudesta tietyillä aloilla tai joissakin Euroopan maissa toteutetuista uudistuksista, joissa työmarkkinaosapuolten asemaa on heikennetty, ja toteaa, että nämä ongelmat ovat vaikuttaneet kielteisesti kaikkiin työsuhteisiin;

P.  toteaa, että epävarmat työsuhteet koskevat suhteettoman laajasti tiettyjä aloja, kuten maataloutta, rakennusalaa ja taiteiden alaa, ja että ne ovat levinneet viime vuosina myös muille aloille, kuten ilmailu- ja hotellialalle(26);

Q.  toteaa, että viimeaikaisten tutkimusten mukaan keskitason osaamista edellyttävän ruumiillisen työn tekijät ja vähäistä ammattitaitoa edellyttävän työn tekijät sijoittuvat huonosti arvioitaessa ansioita, uranäkymiä ja työlle ominaista laatua, minkä lisäksi he ilmoittavat muita useammin altistuvansa ympäristön ja työasennon aiheuttamille riskeille ja heidän psyykkinen ja fyysinen hyvinvointinsa on muita huonompi(27);

R.  toteaa, että naisten osuus EU:n työvoimasta on 46 prosenttia ja he ovat erityisen alttiita työsuhteen epävarmuudelle, mikä johtuu syrjinnästä muun muassa palkkauksessa; ottaa huomioon, että EU:ssa naiset ansaitsevat noin 16 prosenttia vähemmän kuin miehet; toteaa, että naisilla on miehiä todennäköisemmin työsopimus, jonka perusteella työ on osa-aikaista, määräaikaista tai pienipalkkaista, ja työsuhteen epävarmuus on heille tämän vuoksi suurempi uhka kuin miehille; toteaa, että nämä työehdot johtavat elinikäisiin ansioiden menetyksiin ja vähemmän turvattuun asemaan, olipa kyse palkasta, eläkkeestä tai sosiaaliturvaetuuksista; toteaa, että miehet ovat naisia todennäköisemmin kokoaikaisessa vakinaisessa työssä ja että vastentahtoinen osa-aikatyö, näennäisesti itsenäinen ammatinharjoittaminen ja pimeä työ koskettavat erityisesti naisia(28);

S.  toteaa, että miesten työllisyysaste on EU:ssa korkeampi kuin naisten ja että naisten työmarkkinoilta poistumisen merkittävimmät syyt ovat tarve hoitaa lapsia tai vanhuksia, omat sairaudet tai toimintakyvyn puutteet ja muut henkilökohtaiset tai perhevelvoitteet; ottaa huomioon, että naiset kohtaavat usein syrjintää ja esteitä, jotka johtuvat heidän nykyisestä tai potentiaalisesta äitiydestään; toteaa, että yksinhuoltajaäidit ovat erityisen suuressa vaarassa joutua epävarmaan työsuhteeseen;

T.  toteaa, että miesten ja naisten tasa-arvo on perusoikeus, joka edellyttää yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun takaamista kaikilla elämänaloilla, ja katsoo, että tasa-arvon toteutumiseen tähtäävät käytännöt edistävät osaltaan älykästä ja kestävää kasvua;

U.  toteaa, että monilla epävarmassa työsuhteessa olevilla tai työttömillä ei ole oikeutta vanhempainvapaaseen;

V.  toteaa, että nuoret työntekijät ovat muita suuremmassa vaarassa joutua epävarmoihin työsuhteisiin; ottaa huomioon, että alle 25-vuotiaan työntekijän todennäköisyys joutua moninkertaisesti epäsuotuisaan asemaan on kaksinkertainen 50 vuotta täyttäneisiin nähden(29);

I.Säällisen ja ihmisarvoisen työn puolesta – työehdot ja epävarmat työsuhteet

1.  kehottaa jäsenvaltioita ottamaan huomioon seuraavat ILOn indikaattorit työsuhteen olemassaolon määrittämisessä:

   työ tehdään toisen osapuolen ohjeiden mukaisesti ja valvonnassa
   työntekijästä tulee työn myötä osa yrityksen organisaatiota
   työ suoritetaan yksinomaan tai pääasiassa toisen henkilön eduksi
   työntekijän on itse tehtävä työ
   työ tehdään tietyn työajan puitteissa tai työsuoritusta pyytävän osapuolen täsmentämässä tai hyväksymässä paikassa
   työllä on tietty kesto ja tietty jatkuvuus
   työ edellyttää työntekijän saatavillaoloa tai sille on ominaista, että työsuoritusta pyytävä osapuoli hankkii työkalut, työvälineet ja laitteet
   työntekijälle maksetaan säännöllinen korvaus, joka muodostaa tämän ainoan tai pääasiallisen tulonlähteen, ja luontoissuorituksia, kuten ruokailu, majoitus tai matkat
   työntekijällä on viikoittaisen vapaa-ajan ja vuosiloman kaltaiset etuudet;

2.  panee merkille Eurofoundin epätyypillisen työn määritelmän, jossa viitataan työsuhteisiin, jotka eivät ole tavanomaisia tai tyypillisiä kokoaikaisia, säännöllisiä, toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita yhden työnantajan palveluksessa pitkällä ajanjaksolla(30); korostaa, että käsitteitä epätyypillinen ja epävarma ei voida käyttää synonyymeina;

3.  ymmärtää epävarman työn tarkoittavan työsuhteita, joissa ei noudateta EU:n, kansainvälisen ja kansallisen tason vaatimuksia ja lainsäädäntöä ja/tai jotka eivät tarjoa riittävää, ihmisarvoisen elämän takaavaa toimeentuloa tai asianmukaista sosiaaliturvaa;

4.  toteaa, että joihinkin epätyypillisiin työsuhteisiin, kuten vastentahtoiseen osa-aikatyötön ja määräaikaiseen työhön sekä nollatuntisopimuksiin ja palkattomaan harjoitteluun, voi liittyä tavallista suurempi epävarmuuden ja turvattomuuden riski;

5.  uskoo vakaasti, että työmarkkinoiden joustossa ei ole kyse työntekijöiden oikeuksien murentamisesta tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisäämiseksi vaan siitä, että onnistutaan saattamaan tasapainoon työntekijöiden suojelu ja yksittäisten ihmisten ja työantajien mahdollisuus sopia molempien tarpeisiin soveltuvista työtavoista;

6.  toteaa, että epävarmuuden riski riippuu sekä sopimustyypistä että seuraavista tekijöistä:

   työsuhdeturva on vähäinen tai sitä ei ole ollenkaan, mikä johtuu työn tilapäisestä luonteesta, joka ilmenee esimerkiksi vastentahtoista ja usein marginaalista osa-aikatyötä koskevina sopimuksina tai joissakin jäsenvaltioissa epämääräisinä työaikoina ja muuttuvina työtehtävinä keikkatyötä tehtäessä
   vähäinen irtisanomissuoja ja riittämätön sosiaaliturva irtisanottaessa
   kunnolliseen toimeentuloon riittämätön palkka
   sosiaaliturvaoikeudet tai sosiaalietuudet ovat vähäiset tai niitä ei ole ollenkaan
   suojelu syrjintää vastaan on vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan
   etenemismahdollisuudet työmarkkinoilla tai urakehitys- ja koulutusmahdollisuudet ovat vähäiset tai niitä ei ole ollenkaan
   kollektiiviset oikeudet ovat vähäiset ja oikeutta työntekijöiden edustukseen rajoitetaan
   työympäristö ei täytä terveyttä ja turvallisuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia(31);

7.  muistuttaa, että ILOn määritelmän mukaan säällisellä ihmisarvoisella työllä tarkoitetaan tuottavaa työtä, joka tarjoaa kohtuullisen toimeentulon, turvallisen työympäristön, sosiaaliturvaa ja paremmat mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehitykseen ja sosiaaliseen integroitumiseen ja johon kuuluu ihmisten vapaus ilmaista huolensa, järjestäytyä ja osallistua päätöksentekoon, jotka vaikuttaa heidän elämäänsä, sekä kaikkien naisten ja miesten yhtäläiset mahdollisuudet ja yhtäläinen kohtelu(32); kehottaa ILOa lisäämään määritelmään elämiseen riittävän palkan; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita vahvistamaan tämän määritelmän työlainsäädäntöä tarkistaessaan tai valmistellessaan;

8.  muistuttaa, että epävarmojen työsuhteiden vastaisten hyvien käytäntöjen onnistuneen soveltamisen edellytyksiä ovat vankka oikeudellinen perusta, työmarkkinaosapuolten ja työpaikkaneuvostojen osallistuminen, yhteistyö sidosryhmien kanssa, jouston ja turvan tasapaino, toimien kohdentaminen alakohtaisesti, työnantajien hallinnollisen rasitteen vähäisyys, työsuojeluviranomaisten suorittama valvonta ja tiedotuskampanjat;

9.  toteaa, että ihmisarvoista työtä koskevan ILOn ohjelman tavoitteena oli erityisesti taata uusien työpaikkojen luominen, työntekijöiden oikeudet, sosiaaliturva ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu sekä sukupuolten tasa-arvo; korostaa, että säälliseen ihmisarvoiseen työhön olisi liityttävä

   elämiseen riittävä palkka sekä yhdistymisvapauden takaaminen
   työehtosopimukset jäsenvaltioiden käytäntöjen mukaisesti
   työntekijöiden osallistuminen yrityksen asioiden hoitoon jäsenvaltioiden käytäntöjen mukaisesti
   kollektiivisen neuvotteluoikeuden kunnioittaminen
   saman työpaikan työntekijöiden tasapuolinen kohtelu
   työterveys ja -turvallisuus
   työntekijöiden ja heidän huollettaviensa sosiaaliturva
   työ- ja lepoaikoja koskevat määräykset
   irtisanomissuoja
   mahdollisuus koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen
   kaikkien työntekijöiden tukeminen työ- ja yksityiselämän yhteensovittamisessa; painottaa, että näiden oikeuksien toteutumiseksi on myös tärkeää parantaa työ- ja sosiaalilainsäädännön täytäntöönpanoa;

10.  toteaa, että monet tekijät, kuten digitalisaatio ja automaatio, vaikuttavat osaltaan työn luonteen muuttumiseen ja työn uusien muotojen yleistymiseen; huomauttaa, että työn uusiin muotoihin saattaa olla tarpeen reagoida uudella oikeasuhteisella sääntelyllä, jotta voidaan varmistaa, että kaikki työmuodot tulevat katetuiksi;

11.  toteaa digitaalialan työstä, että verkkoalustojen työntekijöille ja muille välittäjille olisi taattava riittävä sosiaaliturva ja terveydenhuolto sekä suojelu;

12.  korostaa, että digitalisointia ei pidä nähdä ainoastaan työpaikkojen tuhoajana, vaan painottaa siihen liittyviä mahdollisuuksia kehittää ja laajentaa ihmisten taitoja;

13.  korostaa, että ennusteiden mukaan vuonna 2020 tieto- ja viestintätekniikan alalla on 756 000 avointa työpaikkaa, minkä vuoksi on tarpeen parantaa EU:n työntekijöiden digitaalisia valmiuksia;

14.  korostaa, että talouskriisi on johtanut EU:ssa muuttovirtoihin, jotka ovat tuoneet korostetusti esille jäsenvaltioiden välisiä esteitä henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle sekä kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, mikä altistaa EU:n kansalaiset epävarmoille työsuhteille;

15.  korostaa, että epävarmoilla työsuhteilla ja myös pimeällä työllä ja näennäisesti itsenäisellä ammatinharjoittamisella on pitkäaikainen vaikutus työntekijöiden mielenterveyteen ja fyysiseen hyvinvointiin ja ne saattavat tehdä heistä entistä alttiimpia köyhyydelle ja sosiaaliselle syrjäytymiselle ja heikentää heidän perusoikeuksiensa toteutumista;

16.  korostaa, että työntekijät, joilla on hyvin lyhyet sopimukset, ovat työssään kaikkein alttiimpia fyysisten työolojen puutteille; toteaa, että työn epävarmuus ja työaikaan vaikuttamisen mahdollisuuksien puuttuminen aiheuttavat usein yhdessä stressiperäisiä ammattivaaroja;

17.  korostaa, että tietyillä talouden aloilla epätyypillisten tai joustavien työsuhteiden käyttö täyttää jo väärinkäytön tunnusmerkit,

18.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään toimia, joilla lisätään työntekijöiden ja työharjoittelussa tai oppisopimuskoulutuksessa olevien vaikutusmahdollisuuksia siten, että vahvistetaan työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua ja edistetään kollektiivisten neuvottelumenettelyjen käyttöä varmistamalla, että kaikki työntekijät voivat asemastaan riippumatta käyttää ja käyttävät yhdistymisvapauttaan ja käydä kollektiivisia neuvotteluja vapaasti ja ilman pelkoa työnantajan välittömistä tai välillisistä sanktioista;

19.  painottaa, että työmarkkinaosapuolet ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä turvaamaan työntekijöiden oikeudet, määriteltäessä asianmukaiset työehdot ja -olot ja asianmukainen palkkaus jäsenvaltioiden lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti sekä annettaessa työnantajille neuvontaa ja ohjeistusta;

20.  kehottaa jäsenvaltioita tukemaan tiiviissä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa urapolkuja, jotta ihmisten on helpompi mukautua eri elämäntilanteisiin erityisesti elinikäisen ammatillisen koulutuksen, riittävien työttömyyskorvauksien, sosiaalisten oikeuksien siirrettävyyden sekä tehokkaan ja aktiivisen työmarkkinapolitiikan avulla;

21.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita turvaamaan työsuhteessa työskentelevien tehokkaan suojelun ja varmistamaan miesten ja naisten samapalkkaisuuden harjoittamalla sellaista kokonaisvaltaista politiikkaa, jossa pyrkimyksenä on puuttua työsuhteiden epävarmuuteen ja takaamaan urapolut ja asianmukaisen sosiaaliturva;

22.  korostaa jäsenvaltioiden työsuojeluviranomaisten tärkeää asemaa ja toteaa, että niiden pitäisi ennen kaikkea pyrkiä toteuttamaan seurantaa, varmistamaan työolojen sekä työterveyden ja -turvallisuuden vaatimustenmukaisuus ja parantaminen ja torjumaan laitonta tai pimeää työtä eikä niitä missään tilanteessa pitäisi käyttää väärin maahanmuuton valvontamekanismina; tuo esille kaikkein haavoittuvimpien työntekijöiden riskin joutua syrjityksi ja tuomitsee jyrkästi yritysten käytännön työllistää maahanmuuttajia huolehtimatta heidän oikeuksiensa ja etuuksiensa täysimääräisestä toteutumisesta ja kertomatta heille niistä; kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan, että työsuojeluviranomaisilla on riittävät resurssit tehokkaan seurannan suorittamiseen;

II.Ehdotukset

23.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita puuttumaan epätavallisten työsuhteiden ja myös pimeän työn ja näennäisesti itsenäisen ammatinharjoittamisen ongelmiin sen varmistamiseksi, että kaikenlaisissa työsopimuksissa tarjotaan asianmukaiset työolot ja ‑ehdot ja riittävä sosiaaliturva ihmisarvoista työtä koskevan ILOn ohjelman, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 9 artiklan, EU:n perusoikeuskirjan ja Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaisesti;

24.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toimimaan kaikkia sellaisia käytäntöjä vastaan, jotka saattaisivat johtaa epävarmojen työsuhteiden yleistymiseen ja vaikuttamaan näin osaltaan Eurooppa 2020 -strategiassa vahvistetun köyhyyden vähentämisen tavoitteen saavuttamiseen;

25.  kehottaa jäsenvaltioita lisäämään epätavanomaisten työsuhteiden laatua esittämällä vähintään minimivaatimukset sosiaaliturvasta, vähimmäispalkkatasoista sekä koulutus- ja kehitysmahdollisuuksista; korostaa, että tämä olisi tehtävä siten, että säilytetään mahdollisuudet päästä työhön;

26.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kansalliset sosiaaliturvajärjestelmät ovat tarkoituksenmukaisia työn uusien muotojen kannalta;

27.  kehottaa komissiota arvioimaan digitalisaation vaikutusta työn uusien muotojen yleistymiseen; kehottaa komissiota arvioimaan työmarkkinoilla toimivien välittäjien ja verkkoalustojen oikeudellista asemaa ja vastuuta; kehottaa komissiota tarkastelemaan uudelleen työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijöille työsopimuksessa tai työsuhteessa sovellettavista ehdoista 14. lokakuuta 1991 annettua neuvoston direktiiviä 91/533/ETY(33) (kirjallista ilmoitusta koskeva direktiivi), jotta voidaan ottaa huomioon työn uudet muodot;

28.  korostaa potentiaalia, jota yhteistyötalouteen liittyy erityisesti uusien työpaikkojen luomisen kannalta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan mahdollisia uusia työelämän sääntöjä, jotka ovat syntyneet yhteistyötalouden myötä; painottaa voimakkaasti, että on parannettava työntekijöiden suojelua tällä alalla tarkastelemalla avoimemmin heidän asemaansa, antamalla heille enemmän tietoa ja korostamalla syrjimättömyyttä;

29.  kehottaa komissiota viemään eteenpäin työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin kohdennettua uudelleentarkasteluaan ja tarkastelemaan uudelleen myös vuokratyöstä annettua direktiiviä, jotta turvataan kaikkien työntekijöiden sosiaaliset oikeudet ja varmistetaan myös saman palkan maksaminen samasta työstä samassa työpaikassa;

30.  korostaa, että tarvitaan julkisia ja yksityisiä investointeja, joilla edistetään niitä talouden aloja, jotka lupaavat mahdollisimman suuren kerrannaisvaikutuksen, jotta unionissa voidaan edistää ylöspäin suuntautuvaa sosiaalista lähentymistä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja kunnollisten työpaikkojen luomista; korostaa, että on tarpeen tukea pk-yrityksiä ja aloittelevia yrityksiä;

31.  painottaa tarvetta puuttua pimeään työhön, koska se vähentää valtion verotuloja ja sosiaaliturvamaksuista saatavia tuloja ja johtaa epävarmoihin ja huonoihin työehtoihin ja -oloihin sekä epäoikeudenmukaiseen kilpailuun työntekijöiden välillä; on tyytyväinen pimeän työn vastaista yhteistyötä edistävän eurooppalaisen foorumin perustamiseen;

32.  ottaa huomioon niiden työntekijöiden ja erityisesti nuorten suuren määrän, jotka nyt lähtevät alkuperävaltioistaan muihin jäsenvaltioihin työtä hakemaan, ja katsoo, että on kehitettävä kiireellisesti asianmukaisia toimia, jotta taataan, ettei yksikään työntekijä jää vaille sosiaaliturvaa ja työntekijöille kuuluvia oikeuksia; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan edelleen työvoiman liikkuvuutta EU:ssa ja samalla turvaamaan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, palkat ja sosiaaliset normit ja takaamaan sosiaalisten oikeuksien täysimääräisen siirrettävyyden; kehottaa kutakin jäsenvaltiota ottamaan käyttöön sosiaali- ja työllisyyspoliittisia toimia, jotka takaavat yhtäläiset oikeudet ja saman palkan samassa työpaikassa;

33.  panee huolestuneena merkille kollektiivisten neuvottelumenettelyjen merkityksen vähenemisen ja työehtosopimusten kattavuuden heikentymisen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään toimia, joilla pyritään työehtosopimusten yleiskattavuuteen siten, että samalla turvataan ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen asema ja vahvistetaan sitä;

34.  panee merkille työmarkkinaosapuolten tärkeän roolin, joka liittyy osa-aikatyötä, määräaikaisia työsopimuksia ja tilapäistä vuokratyötä koskeviin EU:n direktiiveihin, ja kehottaa komissiota yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa sääntelemään tarvittaessa työn uusia muotoja; kehottaa Eurofoundia tutkimaan, miten työmarkkinaosapuolet kehittävät strategioita varmistaakseen työpaikkojen laadun ja puuttuakseen epävarmojen työsuhteiden ongelmiin;

35.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan toimivaltansa mukaisesti, että yksittäisillä itsenäisillä ammatinharjoittajilla, jotka oikeudellisesti katsotaan yhden miehen yhtiöiksi, on oikeus kollektiivisiin neuvottelumenettelyihin ja yhdistymisvapaus;

36.  muistuttaa, että EU:n perusoikeuskirjan ja tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4. marraskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY(34) (työaikadirektiivi) mukaisesti kaikilla työntekijöillä on oikeus enimmäistyöajan rajoittamiseen, päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin ja palkalliseen vuosilomaan; painottaa, että on tarpeen varmistaa, että nämä oikeudet koskevat kaikkia työntekijöitä, myös keikkatyötä, marginaalista osa-aikatyötä ja joukkoistettua työtä tekeviä; muistuttaa, että työaikadirektiivissä on kyse terveydestä ja turvallisuudesta; kehottaa valvomaan niiden unionin tuomioistuimen päätösten täytäntöönpanoa, joissa vahvistetaan, että päivystysaika työpaikalla on työaikaa ja sitä seuraa korvaava lepoaika;

37.  muistuttaa, että marginaaliselle osa-aikatyölle on ominaista heikko työsuhdeturva, vähäisemmät etenemismahdollisuudet, työnantajan vähäisemmät koulutusinvestoinnit sekä matalapalkkaisuuden yleisyys; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota kannustamaan toimenpiteisiin, joilla tuetaan niiden työntekijöiden työajan pidentämistä, jotka haluavat tehdä enemmän työtä;

38.  muistuttaa, että EU:n perusoikeuskirjan mukaan kaikilla on oikeus ammatilliseen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että ammatillinen ja jatkokoulutus ovat myös niiden työntekijöiden saatavilla, joiden työsuhde on epätyypillinen; muistuttaa, että täydennyskoulutus on erityisen tärkeää nopeasti muuttuvassa digitaalisessa taloudessa; muistuttaa, että osaamisen kohtaanto-ongelmat ja osaamisvajeet ovat osasyitä laajaan työttömyyteen; on tyytyväinen hiljattain esitettyihin aloitteisiin osaamisvajeeseen puuttumiseksi;

39.  kannattaa taitotakuuta, joka turvaisi jokaiselle ihmiselle kaikissa elämänvaiheessa uuden oikeuden hankkia 2000-luvulla tarvittavat perustaidot, kuten luku- ja laskutaidon, digitaalisen ja medialukutaidon, kriittisen ajattelun taidon, sosiaaliset taidot ja ympäristöystävällisessä taloudessa ja kiertotaloudessa tarvittavat taidot; toteaa, että taitotakuussa on otettava huomioon kehittymässä olevat teollisuudenalat ja tärkeimmät kasvualat ja varmistettava, että tavoitetaan myös kaikki heikossa asemassa olevat, kuten vammaiset henkilöt, turvapaikanhakijat, pitkäaikaistyöttömät ja muut aliedustetut ryhmät; korostaa, että koulutusjärjestelmien olisi oltava osallistavia ja niissä olisi tarjottava laadukasta koulutusta koko väestölle, mahdollistettava ihmisille aktiivinen unionin kansalaisuus, annettava heille valmiudet elinikäiseen oppimiseen ja mukautumiseen sekä vastattava yhteiskunnan ja työmarkkinoiden tarpeisiin;

40.  painottaa, että jäsenvaltioiden olisi laadittava ja toteutettava politiikkatoimensa kansallisen lainsäädäntönsä ja käytäntöjensä mukaisesti kuullen työnantajia ja työntekijöitä ja tiiviissä yhteistyössä heidän kanssaan;

41.  muistuttaa, että epävarma työ ei ole haitallista vain yksilölle vaan se aiheuttaa myös suuria kustannuksia yhteiskunnalle, sillä se johtaa pitkällä aikavälillä verotulojen menetykseen ja julkisten menojen kasvuun sekä tarpeeseen tukea tulonmenetyksestä ja vaikeiden työolojen pitkäaikaisvaikutuksista kärsiviä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kannustamaan toistaiseksi voimassa olevien työsopimusten käyttöön sekä parhaiden käytäntöjen vaihtoon jäsenvaltioiden välillä, jotta voidaan puuttua epävarmojen työsuhteiden ongelmiin;

42.  toteaa, että epävirallisen talouden työntekijät ovat erittäin epävarmassa tilanteessa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kohdentamaan tähän ryhmään toimia, joilla heille annetaan suojaa puuttumalla heidän ongelmiinsa heidän kotipaikkatilanteestaan riippumatta;

43.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita torjumaan pimeää työtä, näennäisesti itsenäistä ammatinharjoittamista ja kaikkia laittomia työllistämiskäytäntöjä, jotka vaarantavat työntekijöiden oikeudet ja sosiaaliturvajärjestelmät; muistuttaa näkemyksestään, jonka mukaan kaikissa tulevissa työllisyysalan toimissa olisi käsiteltävä nollatuntisopimusten torjumista;

44.  painottaa, että epävarmaa työtä joutuvat tekemään pääasiassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat työntekijät, jotka ovat vaarassa tulla syrjityksi, vajota köyhyyteen ja syrjäytyä; muistuttaa, että erityisesti vammaisuus, erilainen etninen tausta, alkuperä, uskonto tai katsomus ja naissukupuoli lisäävät epävarmoihin työsuhteisiin joutumisen vaaraa; tuomitsee kaikenlaisen epävarmuuden työsuhteen tyypistä riippumatta;

45.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan haavoittuvien työntekijöiden tehokkaan suojelun; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan tehokkaita toimenpiteitä työmarkkinoilla naisiin kohdistuvan syrjinnän torjumiseksi kiinnittäen erityistä huomiota työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen sekä sukupuolten palkkaeron poistamiseen; kehottaa komissiota arvioimaan, soveltuuko miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa annettu direktiivi 2006/54/EY työn uusiin muotoihin;

46.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan kaikkea lainsäädäntöä kiinnittäen huomiota epävarmojen työsuhteiden sukupuolivaikutuksiin; katsoo, että lainsäädännölliset ja muut toimenpiteet on kohdennettava epävarmoissa työsuhteissa olevien naisten tarpeisiin, sillä muuten kielteiset vaikutukset kohdistuvat edelleen kohtuuttomasti näissä työsuhteissa jo nyt yliedustettuina oleviin naisiin;

47.  toteaa, että joustavuuden lisäämisen vaatimus työmarkkinoilla ei saa missään olosuhteissa johtaa siihen, että naiset ovat edelleen yliedustettuina epätyypillisissä työsuhteissa ja niiden keskuudessa, joilla on heikko työsuhdeturva;

48.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita seuraamaan työpaikkakiusaamista ja puuttumaan siihen, mukaan lukien raskaana olevien naistyöntekijöiden häirintä ja äitiyslomalta palaamisen jälkeen kohdatut ongelmat; kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan äitiyteen liittyviä oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä ja valvomaan sen täytäntöönpanoa, jotta naiset eivät ole eläkkeiden osalta epäedullisemmassa asemassa siitä syystä, että he ovat olleet äitiyslomalla työuransa aikana; korostaa, että äitiysloman lisäksi on oltava tehokkaita toimenpiteitä, joilla turvataan raskaana olevien, vastasynnyttäneiden ja imettävien naisten sekä yksinhuoltajaäitien oikeudet ILOn ja Maailman terveysjärjestön suositusten mukaisesti;

49.  toistaa aiemmin esittämänsä vaatimuksen, että kaikenlaisissa työsuhteissa oleville ja itsensä työllistäville olisi oltava mahdollista kerryttää tuloturvan takaavia oikeuksia työttömyyden, sairauden, vanhuuden, lastenkasvatuksen tai muiden hoitotehtävien aiheuttamien urakatkosten tai kouluttautumisen varalta,

50.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan asianmukaiset työolot kaikissa nuorten ensimmäisissä työkokeiluissa, kuten työharjoittelussa, oppisopimuskoulutuksessa ja nuorisotakuun mukaisissa mahdollisuuksissa; rohkaisee jäsenvaltioita ottamaan käyttöön ja panemaan täytäntöön laadukkaita kansallisia kehyksiä työharjoittelua ja oppisopimuskoulutusta varten, jotta varmistetaan työntekijöiden oikeudet ja nuorille tarjottavien työkokeilujen koulutuksellinen painotus;

51.  kehottaa erityisesti komissiota ja myös jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä, joilla torjutaan nuorten joutumista epävarmoihin työsuhteisiin; korostaa, että on tärkeää, että komissio panee nuorisotakuun tältä osin täytäntöön;

52.  suosittelee, että jäsenvaltiot takaavat kaikenikäisille nuorille pääsyn julkiseen, maksuttomaan ja laadukkaaseen koulutukseen erityisesti korkeimmilla koulutustasoilla, sillä on osoitettu, että opetuksen tason nostaminen vähentää miesten ja naisten eriarvoisuutta työelämässä;

53.  painottaa, että komission ja jäsenvaltioiden olisi käytettävä ILOn käyttämää työntekijän käsitettä (worker) suppeammin määritellyn työntekijän käsitteen (employee) sijaan, koska tämä voisi auttaa soveltamaan ja ymmärtämään paremmin työelämän perusperiaatteiden ja oikeuksien soveltamista;

54.  kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään yrittäjyyttä ja osuuskuntia multimediayritysten sekä kasvavan yhteistyötalouden ja verkkoalustojen alan työntekijöiden keskuudessa ja vähentämään siten liiketoimintamalleihin sisältyviä riskejä, jotka koskevat työntekijöiden oikeuksia ja työehtoja ja -oloja;

55.  huomauttaa, että maatalousalalla lyhyet työsopimukset ilmentävät maataloustoiminnan kausiluonteisuutta; kehottaa ottamaan huomioon nämä luonnon asettamat merkittävät rajoitteet ja ylläpitämään viljelijöiden mahdollisuutta rekrytoida työntekijöitä kausiluonteisesti ja olemaan asettamatta heille uusia hallinnollisilta rasitteita työvoiman rekrytoinnissa ja hallinnoinnissa;

56.  kehottaa komissiota edistämään kausityöntekijöiden oikeuksien suojelua ja lisäämään tietoisuutta siitä ja kehottaa jäsenvaltioita sääntelemään kausityöntekijöiden sosiaalista ja oikeudellista asemaa, huolehtimaan heidän työterveydestään ja -turvallisuudestaan sekä heidän työympäristönsä hygieenisyydestä sekä tarjoamaan heille kattavan sosiaaliturvan ja noudattamaan samalla 26. helmikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/36/EU(35), joka koskee kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksiä kausityöntekijänä työskentelyä varten, 23 artiklaa, jossa säädetään muun muassa yhdenvertaisesta palkasta ja sosiaaliturvasta; korostaa tarvetta antaa kaikille kausityöntekijöille kattavasti tietoa heidän työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvistä oikeuksistaan, myös eläkeoikeuksista, ottaen huomioon myös kausityön rajat ylittävän luonteen;

o
o   o

57.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1)EYVL L 216, 20.8.1994, s. 12.
(2)EUVL L 204, 26.7.2006, s. 23.
(3)EUVL L 327, 5.12.2008, s. 9.
(4)EYVL L 18, 21.1.1997, s. 1.
(5)EUVL L 159, 28.5.2014, s. 11.
(6)EUVL L 177, 4.7.2008, s. 6.
(7)EUVL C 70 E, 8.3.2012, s. 1.
(8)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0321.
(9)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0059.
(10)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0346.
(11)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0360.
(12)Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2017)0010.
(13)EUVL C 303, 19.8.2016, s. 54.
(14)http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2016/587285/IPOL_STU(2016)587285_EN.pdf
(15)http://www.eurofound.europa.eu/sites/default/files/ef_publication/field_ef_document/ef1398en.pdf
(16)https://www.eurofound.europa.eu/sites/default/files/ef_publication/field_ef_document/ef1461fi1.pdf
(17)https://www.eurofound.europa.eu/sites/default/files/ef_publication/field_ef_document/ef1639fi1.pdf
(18)http://www.eurofound.europa.eu/sites/default/files/ef_publication/field_ef_document/ef1634en.pdf
(19)https://www.eurofound.europa.eu/observatories/eurwork/industrial-relations-dictionary
(20)http://www.ilo.org/dyn/normlex/en/f?p=NORMLEXPUB:12100:0::NO::P12100_INSTRUMENT_ID:312535
(21)http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---ed_dialogue/---actrav/documents/meetingdocument/wcms_164286.pdf
(22)http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---dgreports/---dcomm/---publ/documents/publication/wcms_534496.pdf
(23)http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---dgreports/---dcomm/---publ/documents/publication/wcms_490959.pdf
(24)EU:ssa kaikista työsuhteessa olevista 59 prosenttia on kokoaikaisessa vakinaisessa työssä olevia, muita työllistäviä itsenäisiä ammatinharjoittajia 4 prosenttia, freelance-työntekijöitä 11 prosenttia, tilapäistä vuokratyötä tekeviä 1 prosentti, määräaikaisia työntekijöitä 7 prosenttia, oppisopimus- tai harjoittelupaikassa olevia 2 prosenttia, marginaalista osa-aikatyötä (alle 20 tuntia viikossa) tekeviä 9 prosenttia ja osa-aikaista vakinaista työtä tekeviä 7 prosenttia.
(25)Katso vuonna 2016 julkaistu ILOn raportti ”Building a social pillar for European convergence”.
(26)Katso vuonna 2016 julkaistu tutkimus ”Precarious Employment in Europe: Patterns, trends and policy strategies”.
(27)Eurofound (2014), Ammattiprofiilit ja työolot: monista haitoista kärsivien ryhmien tunnistaminen.
(28)Katso vuonna 2016 julkaistu tutkimus ”Precarious Employment in Europe: Patterns, trends and policy strategies”.
(29)Eurofound (2014), Ammattiprofiilit ja työolot: monista haitoista kärsivien ryhmien tunnistaminen.
(30)Katso https://www.eurofound.europa.eu/observatories/eurwork/industrial-relations-dictionary/atypical-work.
(31)Katso 19. lokakuuta 2010 annettu parlamentin päätöslauselma epävarmassa asemassa olevista naistyöntekijöistä.
(32)14. marraskuuta 2016 julkaistu ILOn raportti ”Non-standard employment around the world”.
(33)EYVL L 288, 18.10.1991, s. 32.
(34)EUVL L 299, 18.11.2003, s. 9.
(35)EUVL L 94, 28.3.2014, s. 375.

Oikeudellinen huomautus