Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Menettely : 2018/0106(COD)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari : A8-0398/2018

Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :

A8-0398/2018

Keskustelut :

PV 15/04/2019 - 14
CRE 15/04/2019 - 14

Äänestykset :

PV 16/04/2019 - 8.8
Äänestysselitykset

Hyväksytyt tekstit :

P8_TA(2019)0366

Hyväksytyt tekstit
PDF 363kWORD 125k
Tiistai 16. huhtikuuta 2019 - Strasbourg Väliaikainen painos
Unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelu ***I
P8_TA-PROV(2019)0366A8-0398/2018
Päätöslauselma
 Konsolidoitu teksti

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2019 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta (COM(2018)0218 – C8-0159/2018 – 2018/0106(COD))

(Tavallinen lainsäätämisjärjestys: ensimmäinen käsittely)

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2018)0218),

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 2 kohdan ja 16, 33, 43 ja 50 artiklan, 53 artiklan 1 kohdan, 62, 91, 100, 103, 109, 114, 168, 169, 192 ja 207 artiklan sekä 325 artiklan 4 kohdan ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksen 31 artiklan, joiden mukaisesti komissio on antanut ehdotuksen Euroopan parlamentille (C8-0159/2018),

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan lausunnot ehdotetusta oikeusperustasta,

–  ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 3 kohdan, 16 artiklan, 43 artiklan 2 kohdan, 50 artiklan, 53 artiklan 1 kohdan, 91 artiklan, 100 artiklan, 114 artiklan, 168 artiklan 4 kohdan, 169 artiklan, 192 artiklan 1 kohdan ja 325 artiklan 4 kohdan sekä Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 31 artiklan,

–  ottaa huomioon Ruotsin valtiopäivien toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan N:o 2 mukaisesti antaman perustellun lausunnon, jonka mukaan esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen,

–  ottaa huomioon 26. syyskuuta 2018 annetun tilintarkastustuomioistuimen lausunnon(1),

–  ottaa huomioon 18. lokakuuta 2018 annetun Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(2),

–  on kuullut alueiden komiteaa,

–  ottaa huomioon asiasta vastaavan valiokunnan työjärjestyksen 69 f artiklan 4 kohdan mukaisesti hyväksymän alustavan sopimuksen sekä neuvoston edustajan 15. maaliskuuta 2019 päivätyllä kirjeellä antaman sitoumuksen hyväksyä Euroopan parlamentin kanta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 4 kohdan mukaisesti,

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 59 ja 39 artiklan,

–  ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnan, kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan lausunnot (A8-0398/2018),

1.  vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan;

2.  panee merkille tämän päätöslauselman liitteenä olevan komission lausuman;

3.  pyytää komissiota antamaan asian uudelleen Euroopan parlamentin käsiteltäväksi, jos se korvaa ehdotuksensa, muuttaa sitä huomattavasti tai aikoo muuttaa sitä huomattavasti;

4.  kehottaa puhemiestä välittämään parlamentin kannan neuvostolle ja komissiolle sekä kansallisille parlamenteille.

(1) EUVL C 405, 9.11.2018, s. 1.
(2) EUVL C 62, 15.2.2019, s. 155.


Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 16. huhtikuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/… antamiseksi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta(1)
P8_TC1-COD(2018)0106

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä 'SEUT', ja erityisesti sen 16 artiklan, ▌ 43 artiklan 2 kohdan, 50 artiklan, 53 artiklan 1 kohdan, ▌ 91, 100, ▌ja 114 artiklan, 168 artiklan 4 kohdan, 169 artiklan, 192 artiklan 1 kohdan ▌ ja 325 artiklan 4 kohdan sekä Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 31 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(2),

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon(3),

ottavat huomioon tilintarkastustuomioistuimen lausunnon(4),

ottavat huomioon tieteellis-teknisen komitean jäsenvaltioiden tieteellisten asiantuntijoiden keskuudesta Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 31 artiklan mukaisesti nimeämän asiantuntijaryhmän lausunnon,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä(5),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)  Henkilöt, jotka työskentelevät julkisessa tai yksityisessä organisaatiossa tai ovat yhteydessä siihen työnsä vuoksi, tietävät yleensä ensimmäisinä siihen liittyvistä yleiseen etuun kohdistuvista uhkista tai haitoista. Paljastaessaan tällaisia väärinkäytöksiä he edistävät merkittävällä tavalla yleistä etua vahingoittavien lainsäädännön rikkomisten paljastamista ja ehkäisemistä ja osallistuvat siten yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamiseen. Usein väärinkäytöksiin liittyvistä huolenaiheista tai epäilyistä ei kuitenkaan uskalleta ilmoittaa vastatoimien pelossa. Tästä syystä väärinkäytösten paljastajien tasapuolisen ja tehokkaan suojelun merkitys tunnustetaan enenevässä määrin sekä unionissa että kansainvälisellä tasolla.

(2)  Unionin tasolla väärinkäytösten paljastajien tekemät ilmoitukset ja julkiset paljastukset ovat osa toimintaa, jossa unionin oikeuden ja politiikkojen täytäntöönpanoon liittyviä ongelmia pyritään ehkäisemään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sillä he antavat täytäntöönpanon valvonnasta vastaaville kansallisille ja unionin järjestelmille tietoja, joiden ansiosta voidaan tuloksellisesti paljastaa ja tutkia unionin oikeuteen kohdistuvia rikkomisia ja nostaa niiden perusteella syytteitä. Näin lisätään läpinäkyvyyttä ja vastuuvelvollisuutta.

(3)  Unionin oikeuden rikkominen – luokiteltiinpa se kansallisen lainsäädännön mukaisesti hallinto- tai rikosoikeudelliseksi tai muuntyyppiseksi rikkomiseksi – voi tietyillä aloilla aiheuttaa yleiseen etuun kohdistuvaa vakavaa haittaa, jos siitä seuraa huomattavia riskejä yhteiskunnan hyvinvoinnille. Kun tällaisilla aloilla havaitaan puutteita täytäntöönpanossa ja kun väärinkäytösten paljastajat ovat yleensä etulyöntiasemassa rikkomisten ilmi saattamisessa, täytäntöönpanoa on tarpeen tehostaa ottamalla käyttöön tehokkaita, luottamuksellisia ja turvallisia ilmoituskanavia ja varmistamalla, että väärinkäytösten paljastajia suojellaan tehokkaasti vastatoimilta ▌.

(4)  Väärinkäytösten paljastajien suojelu on nykyään Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa hajanaista ja eri politiikanaloilla epäyhtenäistä. Väärinkäytösten paljastajien havaitsemat unionin oikeuden rikkomistapaukset, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, ovat osoitus siitä, että suojelun riittämättömyys jossakin jäsenvaltiossa ei pelkästään häiritse EU:n politiikkojen toteuttamista kyseisessä jäsenvaltiossa, vaan saattaa myös aiheuttaa heijastusvaikutuksia muissa jäsenvaltioissa ja koko unionissa.

(5)  Tämän vuoksi yhteisiä vähimmäisvaatimuksia, joilla taataan väärinkäytösten paljastajien tehokas suojelu, olisi sovellettava tiettyihin säädöksiin ja tietyillä politiikanaloilla, joiden osalta

i)  on tarpeen lujittaa täytäntöönpanoa;

ii)  ilmoittamatta jäävät väärinkäytökset ovat keskeinen täytäntöönpanoa heikentävä tekijä; ja

iii)  unionin oikeuden rikkominen aiheuttaa yleiseen etuun kohdistuvaa vakavaa haittaa.

Jäsenvaltiot voivat ulottaa kansallisten säännösten soveltamisen myös muille aloille varmistaakseen kattavan ja johdonmukaisen kansallisen tason kehyksen.

(6)  Väärinkäytösten paljastajien suojelu on välttämätöntä, jotta voidaan parantaa julkisia hankintoja koskevan unionin oikeuden täytäntöönpanoa. Sen lisäksi, että on tarpeen ehkäistä ja paljastaa EU:n talousarvion täytäntöönpanoon muun muassa julkisten hankintojen yhteydessä liittyviä petoksia ja korruptiota, on puututtava siihen, että jäsenvaltioiden viranomaiset ja tietyt yleishyödyllisten palvelujen tarjoajat eivät riittävän tiukasti noudata julkisia hankintoja koskevia sääntöjä tavaroiden, urakoiden ja palvelujen hankinnan yhteydessä. Kyseisten sääntöjen rikkominen aiheuttaa kilpailun vääristymistä ja ylimääräisiä liiketoimintakustannuksia, loukkaa sijoittajien ja osakkeenomistajien etuja ja yleensäkin heikentää investointien houkuttelevuutta ja yritysten tasapuolisia toimintaedellytyksiä kaikkialla Euroopassa, mikä häiritsee sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa.

(7)  Unionin lainsäätäjä on jo tunnustanut väärinkäytösten paljastajien suojelusta saatavan lisäarvon rahoituspalvelujen alalla. Finanssikriisin jälkeen, kun rahoituspalveluja koskevien sääntöjen täytäntöönpanossa oli havaittu vakavia puutteita, monissa tämän alan säädöksissä otettiin käyttöön toimenpiteitä väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi, mukaan luettuina sisäiset ja ulkoiset ilmoituskanavat sekä vastatoimien nimenomainen kieltäminen.(6) Erityisesti luottolaitoksiin ja sijoituspalveluyrityksiin sovellettavien vakavaraisuusvaatimusten yhteydessä direktiivissä 2013/36/EU säädetään väärinkäytösten paljastajien suojelusta, joka koskee myös luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista annettua asetusta (EU) N:o 575/2013.

(8)  Sisämarkkinoilla kaupan pidettävien tuotteiden turvallisuuden osalta ensisijainen tietolähde ovat tuotanto- ja jakeluketjussa mukana olevat yritykset, minkä vuoksi väärinkäytösten paljastajien tekemillä ilmoituksilla on huomattava lisäarvo, koska he ovat paljon lähempänä vaarallisten tuotteiden mahdollisten epäreilujen ja laittomien tuotanto-, tuonti- tai jakelukäytäntöjen lähdettä. Tästä syystä on aiheellista ottaa käyttöön väärinkäytösten paljastajien suojelu sekä yhdenmukaistettuihin(7) että yhdenmukaistamattomiin(8) tuotteisiin sovellettavien turvallisuusvaatimusten yhteydessä. Väärinkäytösten paljastajien suojelu on olennaista myös, kun pyritään estämään ampuma-aseiden, niiden osien ja komponenttien sekä ampumatarvikkeiden, samoin kuin puolustusalan tuotteiden, päätyminen laittomille markkinoille kannustamalla ilmoittamaan rikkomisista, kuten asiakirjaväärennöksistä, muutetuista merkinnöistä ja petoksellisista unionin sisäisistä asehankinnoista, koska ne ovat usein osoitus yrityksistä siirtää aseita laillisilta markkinoilta laittomille. Väärinkäytösten paljastajien suojelu auttaa myös estämään kotitekoisten räjähteiden laitonta valmistusta, koska sillä tuetaan räjähteiden lähtöaineita koskevien rajoitusten ja valvonnan asianmukaista soveltamista.

(9)  Suojelemalla väärinkäytösten paljastajia voidaan myös ehkäistä sellaista unionin liikenneturvallisuussääntöjen rikkomista, joka voisi johtaa ihmishenkien vaarantumiseen. Tämä on jo tunnustettu lentoliikenteen(9) ja meriliikenteen(10) turvallisuutta koskevissa unionin säädöksissä, joissa otetaan käyttöön räätälöityjä toimenpiteitä väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi sekä erityisiä ilmoituskanavia. Kyseisissä säädöksissä säädetään myös niiden työntekijöiden suojelusta, jotka ilmoittavat omista vilpittömistä erehdyksistään (nk. oikeudenmukainen turvallisuuskulttuuri). Näillä kahdella alalla väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi käyttöön otettuja toimenpiteitä on täydennettävä ja laajennettava, minkä lisäksi on parannettava turvallisuusvaatimuksia myös muiden liikennemuotojen osalta säätämällä vastaavista toimenpiteistä sisävesi-, tie- ja rautatieliikenteen alalla.

(10)  Todisteiden kerääminen ympäristörikoksista, laittomasta toiminnasta ja laiminlyönneistä sekä ympäristönsuojeluvaatimusten mahdollisesta rikkomisesta sekä tällaisten toimien ehkäiseminen, paljastaminen ja niihin puuttuminen on edelleen haasteellista, minkä vuoksi sitä olisi pyrittävä tehostamaan, kuten todetaan 18 päivänä tammikuuta 2018 annetussa komission tiedonannossa "EU:n toimet ympäristövaatimusten noudattamisen ja ympäristöhallinnan parantamiseksi"(11). Väärinkäytösten paljastajien suojelusta säädetään toistaiseksi vain yhdessä ympäristönsuojelua koskevassa alakohtaisessa säädöksessä(12). Tällaisesta suojelusta on kuitenkin säädettävä laajemmin, jotta voidaan varmistaa unionin ympäristölainsäädännön tuloksellinen täytäntöönpano, koska sen rikkominen voi aiheuttaa yleiseen etuun kohdistuvaa ▌haittaa, jonka vaikutukset saattavat levitä yli jäsenvaltioiden rajojen. Tämä pätee myös tapauksiin, joissa vaaralliset tuotteet voivat aiheuttaa ympäristöhaittoja.

(11)  Parantamalla väärinkäytösten paljastajien suojelua voitaisiin osaltaan ehkäistä myös niiden Euratom-sopimukseen sisältyvien sääntöjen rikkomista, jotka koskevat ydinturvallisuutta ja säteilysuojelua sekä käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen turvallista huoltoa. Samalla voitaisiin lujittaa tehokasta ydinturvallisuuskulttuuria koskevan tarkistetun ydinturvallisuusdirektiivin(13) voimassa olevien säännösten täytäntöönpanoa. Direktiivin 8 b artiklan 2 kohdan a alakohdassa vaaditaan toimivaltaisia sääntelyviranomaisia varmistamaan erityisesti, että käytössä on johtamisjärjestelmät, joissa ydinturvallisuus on asianmukaisesti etusijalla ja joissa edistetään kaikilla tasoilla henkilöstön ja johdon kykyä kyseenalaistaa asiaankuuluvien turvallisuusperiaatteiden ja käytäntöjen tehokas toteutuminen sekä kykyä raportoida ajoissa turvallisuuskysymyksistä.

(12)  Vastaavista syistä on tarpeen ottaa käyttöön väärinkäytösten paljastajien suojelu myös elintarvikeketjun ja erityisesti elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuuden sekä eläinten terveyden, suojelun ja hyvinvoinnin alalla, jotta voidaan kehittää nykyisiä säännöksiä ja estää unionin sääntöjen rikkominen. Näillä aloilla annetut unionin säännöt ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Asetuksessa (EY) N:o 178/2002(14) esitetään yleiset periaatteet ja vaatimukset, joihin kaikki elintarvikkeita ja rehuja koskevat unionin ja jäsenvaltioiden toimenpiteet perustuvat. Niissä korostetaan erityisesti elintarvikkeiden turvallisuutta, jotta voidaan taata ihmisten terveyden ja kuluttajien etujen korkeatasoinen suojelu elintarvikkeiden suhteen sekä sisämarkkinoiden moitteeton toiminta. Asetuksessa säädetään muun muassa, että elintarvike- ja rehualan toimijat eivät saa estää työntekijöitään ja muita tekemästä yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa silloin, kun yhteistyöllä saatetaan ehkäistä tai vähentää elintarvikkeesta aiheutuvaa riskiä tai poistaa se. Unionin lainsäätäjä on noudattanut samaa menettelytapaa eläinten terveyden suhteen vahvistamalla asetuksessa (EU) 2016/429 säännöt, jotka koskevat eläimestä toiseen tai eläimestä ihmiseen tarttuvien eläintautien ehkäisemistä ja torjuntaa(15). Neuvoston direktiivissä 98/58/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2010/63/EU sekä neuvoston asetuksissa (EU) N:o 1/2005 ja (EY) N:o 1099/2009 vahvistetaan säännöt eläinten suojelulle ja hyvinvoinnille eläintuotannossa, kuljetuksen aikana ja lopetuksen yhteydessä.

(13)  Väärinkäytösten paljastajien suojelu voi edistää merkittävästi myös sellaisten unionin sääntöjen rikkomisesta johtuvien, kansanterveyteen ja kuluttajansuojaan kohdistuvien riskien havaitsemista, ehkäisemistä, vähentämistä ja poistamista, jotka muutoin saattaisivat jäädä huomaamatta. Erityisesti kuluttajansuojaan liittyy usein tapauksia, joissa vaaralliset tuotteet voivat aiheuttaa kuluttajille merkittävää vahinkoa.▌

(14)  Myös yksityisyyden ja henkilötietojen suojelu, joka on vahvistettu perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa, on ala, jolla väärinkäytösten paljastajat voivat auttaa sellaisten unionin oikeuteen kohdistuvien rikkomisten ilmi saattamisessa, jotka voivat aiheuttaa yleiseen etuun kohdistuvaa ▌haittaa. Sama koskee verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuudesta annettua direktiiviä(16), jossa säädetään (myös muiden kuin henkilötietojen turvallisuuteen vaikuttavien) poikkeamien ilmoittamisesta ja vahvistetaan turvallisuusvaatimukset, joita sovelletaan eri alojen (mm. energia-, terveydenhuolto-, liikenne- ja pankkialan) keskeisten palvelujen tarjoajiin sekä keskeisten digitaalisten palvelujen (mm. pilvipalvelujen) ja perushyödykkeiden (vesi, sähkö, kaasu yms.)tarjoajiin. Väärinkäytösten paljastajien ilmoitukset ovat tällä alalla erityisen arvokkaita, koska niiden avulla voidaan estää turvapoikkeamat, jotka voisivat vaikuttaa talouden ja yhteiskunnan keskeisiin toimintoihin ja yleisesti käytettäviin digitaalisiin palveluihin, sekä mahdollinen unionin tietosuojalainsäädännön noudattamatta jättäminen. Näin voidaan osaltaan varmistaa sisämarkkinoiden toiminnan ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta olennaisten palvelujen jatkuvuus.

(15)  Unionin taloudellisten etujen suojaamisella tarkoitetaan petosten, korruption ja muun sellaisen laittoman toiminnan torjuntaa, joka liittyy unionin menojen toteuttamiseen tai unionin tulojen ja varojen keräämiseen. Kyseessä on olennaisen tärkeä tehtävä, jonka osalta unionin oikeuden täytäntöönpanoa on lujitettava. Unionin taloudellisten etujen suojaamisen lujittaminen käsittää myös Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen perustuvia menoja koskevien unionin talousarvion määrärahojen täytäntöönpanon. Jos unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevia sääntöjä ei panna täytäntöön tuloksellisesti esimerkiksi kansallisella tasolla ilmenevien petosten ja korruption osalta, seurauksena on unionin tulojen supistuminen ja sen varojen väärinkäyttö, mikä voi vääristää julkisia investointeja ja kasvua ja murentaa kansalaisten luottamusta unionin toimintaan. SEUT 325 artiklassa edellytetään, että unioni ja jäsenvaltiot torjuvat tällaisia toimia. Tämän alan merkityksellisiä toimenpiteitä ovat erityisesti neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 2988/95, jota on täydennetty kaikkein vakavimpien tällä alalla esiintyvien petoksiin liittyvien toimintatapojen osalta direktiivillä (EU) 2017/1371 ja Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 26 päivänä heinäkuuta 1995 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehdyllä yleissopimuksella ja sen 27 päivänä syyskuuta 1996(17), 29 päivänä marraskuuta 1996(18) ja 19 päivänä kesäkuuta 1997 tehdyillä pöytäkirjoilla (yleissopimus ja sen pöytäkirjat ovat voimassa niiden jäsenvaltioiden osalta, joita direktiivi (EU) 2017/1372 ja asetus (EU, Euratom) N:o 883/2013 (OLAF) eivät sido).

(16)  Lisäksi olisi säädettävä yhteisistä vähimmäisvaatimuksista väärinkäytösten paljastajien suojelemiseksi tapauksissa, joissa on kyse SEUT 26 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin sisämarkkinoihin liittyvistä rikkomisista. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti unionin toimenpiteillä, joilla luodaan sisämarkkinat tai varmistetaan niiden toiminta, on tarkoitus osaltaan poistaa tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvia nykyisiä ja tulevia esteitä sekä kilpailun vääristymiä.

(17)  Väärinkäytösten paljastajien suojelu tehostaisi unionin kilpailuoikeuden ja muun muassa valtiontukien täytäntöönpanon valvontaa, ja sillä voitaisiin erityisesti edistää markkinoiden tehokasta toimintaa unionissa, luoda yrityksille tasapuoliset toimintaedellytykset ja tuoda etuja kuluttajille. Sisäpiiri-ilmoitusten merkitys kilpailuoikeuteen kohdistuvien rikkomisten paljastamisessa on jo tunnustettu yrityksiin sovellettavissa kilpailusäännöissä sisällyttämällä niihin sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevat säännöt. Lisäksi Euroopan komissio on äskettäin ottanut käyttöön välineen, jonka avulla kilpailusääntöihin liittyvistä väärinkäytöksistä on mahdollista ilmoittaa nimettömänä. Kilpailua ja valtiontukia koskevat rikkomiset liittyvät SEUT 101, 102, 106, 107 ja 108 artiklaan ja niiden soveltamiseksi annettuihin johdetun oikeuden sääntöihin.

(18)  Toimet, joilla rikotaan yhteisöverosääntöjä, ja järjestelyt, joiden avulla pyritään saamaan veroetuuksia ja kiertämään lakisääteisiä velvoitteita, ovat sovellettavien yhteisöverosääntöjen tarkoituksen ja tavoitteiden vastaisia ja heikentävät sisämarkkinoiden toimintaa. Ne voivat johtaa epäoikeudenmukaiseen verokilpailuun ja laajamittaiseen veronkiertoon, mikä vääristää yritysten tasapuolisia toimintamahdollisuuksia ja johtaa verotulojen menettämiseen sekä jäsenvaltioissa että koko unionin tasolla. Tässä direktiivissä säädetään niiden henkilöiden suojelusta vastatoimia vastaan, jotka ilmoittavat veronkiertoon ja/tai säännösten väärinkäyttöön tähtäävistä järjestelyistä, jotka muutoin saattaisivat jäädä huomaamatta. Sen tarkoituksena on parantaa toimivaltaisten viranomaisten kykyä varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja poistaa kaupan vääristymiä ja esteitä, jotka vaikuttavat yritysten kilpailukykyyn sisämarkkinoilla. Näillä seikoilla on suora yhteys vapaata liikkuvuutta koskeviin sääntöihin, ja ne ovat merkityksellisiä myös valtiontukisääntöjen soveltamisen kannalta. Väärinkäytösten paljastajien suojelu täydentää komission viimeaikaisia aloitteita, joiden tarkoituksena on parantaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa verotuksen alalla ja luoda unioniin oikeudenmukaisempi yhteisöveroympäristö , jotta jäsenvaltiot voisivat helpommin havaita veronkiertoon ja/tai säännösten väärinkäyttöön tähtääviä järjestelyjä, jotka muutoin saattaisivat jäädä huomaamatta, ja ehkäistä tällaisten järjestelyjen käyttöä, vaikka tällä direktiivillä ei yhdenmukaisteta aineellisia eikä menettelyllisiä verosäännöksiä.

(19)  Tämän direktiivin 1 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määritellään direktiivin aineellinen soveltamisala viittaamalla liitteessä esitettyyn luetteloon unionin säädöksistä (I ja II osa). Näissä unionin säädöksissä puolestaan määritellään niiden aineellinen soveltamisala viittaamalla kunkin säädöksen liitteissä esitettyihin luetteloihin unionin säädöksistä, mikä tarkoittaa, että myös viimeksi mainitut säädökset kuuluvat tämän direktiivin aineelliseen soveltamisalaan. Viittauksia liitteessä lueteltuihin säädöksiin olisi lisäksi tulkittava siten, että ne käsittävät kaikki kyseisten säädösten nojalla hyväksytyt kansalliset ja unionin täytäntöönpanosäädökset ja delegoidut säädökset. Viittauksia tämän direktiivin liitteessä lueteltuihin unionin säädöksiin olisi pidettävä dynaamisina viittauksina, mikä tarkoittaa, että jos liitteessä mainittua unionin säädöstä on muutettu tai muutetaan, viittauksella tarkoitetaan muutettua säädöstä, ja jos mainittu unionin säädös on korvattu tai korvataan, viittauksella tarkoitetaan uutta säädöstä.

(20)  Tietyt, erityisesti rahoituspalveluja koskevat unionin säädökset, kuten markkinoiden väärinkäytöstä annettu asetus (EU) N:o 596/2014(19) ja sen pohjalta annettu komission täytäntöönpanodirektiivi 2015/2392(20), sisältävät jo yksityiskohtaisia sääntöjä väärinkäytösten paljastajien suojelusta. Tämän voimassa olevan unionin lainsäädännön, joka mainitaan muun muassa liitteen II osassa olevassa luettelossa, olisi säilytettävä siinä vahvistetut kutakin alaa koskevat erityispiirteet. Tämä on erityisen tärkeää, jotta voidaan täsmentää, mitä oikeushenkilöitä rahoituspalvelujen alalla sekä rahanpesun ja terrorismin ehkäisemisen alalla velvollisuus ottaa käyttöön sisäiset ilmoituskanavat nykyään koskee. Jotta samalla varmistetaan johdonmukaisuus ja oikeusvarmuus kaikissa jäsenvaltioissa, tätä direktiiviä olisi voitava soveltaa kaikkiin asioihin, joita ei säännellä alakohtaisissa unionin säädöksissä, ja näitä säädöksiä olisi täydennettävä tällä direktiivillä siltä osin kuin näitä asioita ei säännellä niissä, jotta ne ovat täysin vähimmäisvaatimusten mukaisia. Tällä direktiivillä olisi erityisesti täsmennettävä sisäisten ja ulkoisten ilmoituskanavien ominaisuudet, toimivaltaisten viranomaisten velvoitteet ja vastatoimia vastaan kansallisella tasolla annettavan suojelun tarkka muoto. Tältä osin asetuksen (EU) N:o 1286/2014 28 artiklan 4 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta ottaa käyttöön sisäinen ilmoituskanava mainitun asetuksen soveltamisalalla. Tässä direktiivissä säädettyjen vähimmäisvaatimusten johdonmukaisen soveltamisen vuoksi tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädettyä sisäisten ilmoituskanavien käyttöönottoa koskevaa velvollisuutta olisi sovellettava myös asetuksen (EU) N:o 1286/2014 osalta.

(21)  Tällä direktiivillä ei pitäisi rajoittaa suojelua, joka on myönnetty unionin työlainsäädännön rikkomisesta ilmoittaville työntekijöille. Erityisesti työterveyden ja työturvallisuuden osalta jäsenvaltioilla on jo puitedirektiivin 89/391/ETY 11 artiklan nojalla velvollisuus varmistaa, että työntekijöille ja heidän edustajilleen ei saa koitua haittaa siitä, että he pyytävät työnantajalta asianmukaisia toimenpiteitä ja tekevät ehdotuksia työntekijöihin kohdistuvien vaarojen vähentämiseksi ja/tai vaarojen aiheuttajien poistamiseksi. Työntekijöillä ja heidän edustajillaan on oikeus saattaa asia toimivaltaisten kansallisten viranomaisten käsiteltäväksi, jos he katsovat, että työnantajan toteuttamat toimenpiteet ja käyttämät keinot eivät ole riittäviä työturvallisuuden ja -terveyden takaamiseksi.

(22)  Jäsenvaltiot voivat säätää, että yksinomaan ilmoittavaa henkilöä koskevat henkilösuhteisiin liittyvät asiat, kuten ilmoittavan henkilön ja toisen työntekijän väliset henkilökohtaiset konfliktit, voidaan käsitellä muissa saatavilla olevissa menettelyissä.

(23)  Tämä direktiivi ei rajoita suojelua, joka myönnetään menettelyissä, jotka koskevat ilmoittamista mahdollisesta unionin etuja vahingoittavasta laittomasta toiminnasta, kuten petoksesta tai korruptiosta, tai sellaisesta työtehtäviin liittyvästä menettelystä, joka voi merkitä, että on vakavasti laiminlyöty Euroopan unionin virkamiehille ja muille henkilöstön jäsenille kuuluvia velvollisuuksia, joista säädetään neuvoston asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/681(21) vahvistettujen Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja unionin muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen 22 a, 22 b ja 22 c artiklassa. Tätä direktiiviä sovelletaan, kun EU:n virkamiehet ilmoittavat työnsä yhteydessä saamistaan tiedoista, jotka eivät koske virkamiehen ja EU:n toimielimen välistä palvelussuhdetta.

(24)  Kansallinen turvallisuus säilyy yksinomaan kunkin jäsenvaltion vastuulla. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti tätä direktiiviä ei pitäisi soveltaa ilmoituksiin sellaisia hankintoja koskevista rikkomisista, joihin liittyy puolustus- tai turvallisuusnäkökohtia, jos nämä näkökohdat kuuluvat SEUT 346 artiklan soveltamisalaan. Jos jäsenvaltiot päättävät ulottaa direktiivissä säädetyn suojelun koskemaan muita aloja tai muita säädöksiä, jotka eivät kuulu sen soveltamisalaan, kyseiset jäsenvaltiot voivat antaa erityisiä säännöksiä suojatakseen keskeisiä kansallisia turvallisuusetujaan tältä osin.

(25)  Tällä direktiivillä ei myöskään pitäisi rajoittaa sellaisten turvallisuusluokiteltujen tietojen suojelua, joita on unionin lainsäädännön tai asianomaisten jäsenvaltioiden voimassa olevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten nojalla turvallisuussyistä suojattava luvattomalta pääsyltä. Tämän direktiivin säännösten ei pitäisi vaikuttaa ▌velvollisuuksiin, jotka perustuvat EU:n turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamista koskevista säännöistä 13 päivänä maaliskuuta 2015 annettuun komission päätökseen (EU, Euratom) 2015/444 tai turvallisuussäännöistä EU:n turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamiseksi 23 päivänä syyskuuta 2013 annettuun neuvoston päätökseen.

(26)  Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen viestinnän luottamuksellisuuden suojaan ('oikeudellinen ammattisalassapitovelvollisuus') sellaisena kuin siitä säädetään kansallisessa lainsäädännössä ja tapauksen mukaan unionin oikeudessa. Tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa myöskään velvollisuuteen säilyttää terveydenhuollon työntekijöiden, kuten terapeuttien, ja heidän potilaidensa välisen viestinnän ja potilastietojen luottamuksellisuus ('terveystietojen yksityisyys') sellaisena kuin siitä säädetään kansallisessa lainsäädännössä ja unionin oikeudessa.

(27)  Muiden ammattiryhmien jäseniin voidaan soveltaa tässä direktiivissä säädettyä suojelua heidän ilmoittaessaan sovellettavissa ammatillisissa säännöissä suojattuja tietoja edellyttäen, että kyseisten tietojen ilmoittaminen on tarpeen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvan rikkomisen paljastamiseksi.

(28)  Vaikka tässä direktiivissä säädetään luottamuksellisuuden suojan rikkomistapauksissa tietyin edellytyksin rajoitetusta vastuuvapaudesta, mukaan luettuna rikosoikeudellinen vastuu, se ei vaikuta rikosprosessia koskeviin kansallisiin sääntöihin eikä etenkään niihin sääntöihin, joiden tarkoituksena on turvata tutkintatoimien ja oikeusmenettelyjen luotettavuus tai asianosaisten puolustautumisoikeudet. Tämä ei rajoita suojelua koskevien toimenpiteiden käyttöönottoa muuntyyppisessä kansallisessa prosessioikeudessa etenkään hallinto-, siviili- tai työoikeudellisissa menettelyissä sovellettavan käänteisen todistustaakan osalta.

(29)  Tämän direktiivin ei pitäisi vaikuttaa kansallisiin sääntöihin, jotka koskevat työntekijöiden edustajien oikeutta saada tietoja, tulla kuulluiksi ja osallistua työehtosopimusneuvotteluihin sekä niiden tehtäviä työntekijöiden oikeuksien puolustajina. Tämän ei pitäisi vaikuttaa tämän direktiivin takaaman suojelun tasoon.

(30)  Tätä direktiiviä ei pitäisi soveltaa tapauksissa, joissa henkilöt, jotka ovat antaneet tietoon perustuvan suostumuksensa siihen, että heidät määritellään vihjeenantajiksi tai rekisteröidään sellaisiksi kansallisen tason nimettyjen viranomaisten, kuten tulliviranomaisten, ylläpitämissä tietokannoissa, ilmoittavat rikkomisista valvontaviranomaisille palkkiota tai korvausta vastaan. Tällaisten ilmoitusten tekemisessä noudatetaan erityisiä menettelyjä, joilla pyritään takaamaan vihjeenantajien nimettömyys heidän fyysisen koskemattomuutensa suojelemiseksi ja jotka ovat erillisiä tässä direktiivissä säädetyistä ilmoituskanavista.

(31)  Henkilöt, jotka ilmoittavat työnsä yhteydessä saamistaan tiedoista, jotka koskevat yleiseen etuun kohdistuvia uhkia tai haittoja, käyttävät oikeuttaan sananvapauteen. Oikeus sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä 'perusoikeuskirja', 11 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa. Siihen sisältyy myös oikeus vastaanottaa ja levittää tietoja sekä tiedotusvälineiden vapaus ja moniarvoisuus.

(32)  Sen vuoksi tämä direktiivi perustuu sananvapautta koskevaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja periaatteisiin, jotka Euroopan neuvosto on sen pohjalta esittänyt väärinkäytösten paljastajien suojelusta vuonna 2014 antamassaan suosituksessa(22).

(33)  Jotta ilmoittava henkilö voi saada suojelua, hänellä olisi oltava perusteltu syy uskoa asiaan liittyvien olosuhteiden ja hänen saatavillaan ilmoitusajankohtana olevien tietojen perusteella, että hänen ilmoittamansa asiat ovat paikkansapitäviä. Tämä on keskeinen tae ilkivaltaisia ja perusteettomia tai perättömiä ilmoituksia vastaan, sillä sen avulla varmistetaan, että ne, jotka ilmoitusajankohtana tahallaan ja tietoisesti ilmoittivat vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, eivät ole oikeutettuja suojeluun. Toisaalta sen avulla varmistetaan, että ilmoittava henkilö ei menetä suojelua siinä tapauksessa, että hän on tehnyt aiheettoman ilmoituksen vilpittömässä mielessä. Ilmoittavalla henkilöllä olisi vastaavasti oltava oikeus tämän direktiivin mukaiseen suojeluun, jos hänellä on perusteltu syy uskoa, että ilmoitetut tiedot kuuluvat direktiivin soveltamisalaan. Ilmoittavan henkilön ilmoituksen taustalla olevan motiivin ei pitäisi vaikuttaa siihen, myönnetäänkö hänelle suojelua vai ei.

(34)  Ilmoittavien henkilöiden on yleensä helpompi tehdä ilmoitus sisäisesti, jollei heillä ole syytä tehdä sitä ulkoisesti. Empiiriset tutkimukset osoittavat, että suurin osa väärinkäytösten paljastajista tekee ilmoituksen sisäisesti siinä organisaatiossa, jossa he ovat töissä. Sisäinen ilmoittaminen on myös paras tapa välittää tieto henkilöille, jotka voivat edistää yleiseen etuun kohdistuvien riskien ratkaisemista varhaisessa vaiheessa ja tuloksellisesti. Toisaalta ilmoittavan henkilön olisi voitava valita tapaukseen liittyvien olosuhteiden perusteella soveltuvin ilmoittamiskanava. Lisäksi on tarpeen suojata tietojen julkistamista ottaen huomioon sellaiset demokraattiset periaatteet kuin läpinäkyvyys ja vastuuvelvollisuus sekä perusoikeudet, kuten oikeus sananvapauteen ja tiedotusvälineiden vapauteen, samalla kun otetaan tasapuolisesti huomioon yhtäältä työnantajien tarve hallinnoida organisaatiotaan ja suojella siihen liittyviä etuja ja toisaalta suuren yleisön edut, jotka liittyvät vahingoilta suojeluun, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössään esittämien perusteiden mukaisesti.

(35)  Jäsenvaltiot voivat päättää, ottavatko yksityiset ja julkiset yhteisöt ja toimivaltaiset viranomaiset vastaan tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia nimettömiä ilmoituksia rikkomisista ja toteuttavatko ne jatkotoimia näiden ilmoitusten johdosta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin oikeuteen perustuvaa velvoitetta sallia nimetön ilmoittaminen. Henkilöille, jotka ilmoittavat tai julkistavat tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia tietoja nimettömästi ja direktiivin edellytykset täyttäen, olisi kuitenkin myönnettävä tämän direktiivin mukainen suojelu, jos heidät tunnistetaan myöhemmin ja jos heihin kohdistetaan vastatoimia.

(36)  Suojelu on myönnettävä tapauksissa, joissa henkilöt tekevät unionin lainsäädännön nojalla ilmoituksia unionin toimielimille, elimille, toimistoille tai virastoille esimerkiksi unionin talousarvioon kohdistuvista petoksista.

(37)  Väärinkäytösten paljastajat tarvitsevat erityistä oikeussuojaa, jos he ovat saaneet ilmoittamansa tiedot työnsä yhteydessä ja ovat sen vuoksi vaarassa joutua vastatoimien kohteeksi työnsä yhteydessä (esimerkiksi salassapitovelvollisuutta tai lojaliteettia koskevan velvollisuuden rikkomisen perusteella). Suojelun perusteena on se, että väärinkäytösten paljastaja on taloudellisesti haavoittuvassa asemassa suhteessa henkilöön, josta hänen työsuhteensa käytännössä riippuu. Jos tällaista työhön liittyvää voimasuhteiden epätasapainoa ei ole (esimerkiksi kun kyseessä on tavallinen tai sivullisen tekemä kantelu), erityistä suojelua vastatoimenpiteitä vastaan ei tarvita.

(38)  Unionin oikeuden tehokas täytäntöönpano edellyttää, että suojelua myönnetään mahdollisimman laajoille henkilöryhmille riippumatta siitä, ovatko nämä unionin vai kolmansien maiden kansalaisia, kun nämä henkilöt saavat työnsä yhteydessä (riippumatta tehtävien laadusta tai siitä, maksetaanko niistä palkkaa) erityisasemansa vuoksi tietoonsa sellaisia rikkomisiin liittyviä seikkoja, joista ilmoittaminen olisi yleisen edun mukaista, ja kun he voivat joutua tällaisen ilmoittamisen vuoksi vastatoimien kohteeksi. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että suojelun tarve määritellään kaikkien asiaa koskevien olosuhteiden perusteella eikä ainoastaan kyseisen suhteen luonteen perusteella, jotta suojelu kattaa kaikki mahdolliset henkilöt, joilla on laajassa merkityksessä yhteys siihen organisaatioon, jossa rikkominen on tapahtunut.

(39)  Suojelun tulisi kattaa ensinnäkin henkilöt, jotka ovat SEUT 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja 'työntekijöitä', siinä merkityksessä kuin Euroopan unionin tuomioistuin on tätä käsitettä tulkinnut, eli henkilöitä, jotka suorittavat määrätyn ajanjakson aikana toisen hyväksi ja tämän valvonnan alaisena tehtäviä, joista heille suoritetaan vastike. Tämä käsite sisältää myös virkamiehet. Suojelua olisi näin ollen myönnettävä myös työntekijöille, joilla on muu kuin tavanomainen työsuhde, eli muun muassa osa-aikaisille ja määräaikaisille työntekijöille sekä henkilöille, joilla on työsopimus tai työsuhde työvoiman vuokrausyrityksen kanssa tai epävarma työsuhde, jossa on usein vaikea soveltaa epäoikeudenmukaista kohtelua koskevaa tavanomaista suojelua.

(40)  Suojelun tulisi kattaa myös muut luonnollisten ▌henkilöiden ryhmät, joilla voi olla keskeinen asema lainsäädännön rikkomista koskevien tietojen paljastamisessa ja jotka voivat olla työnsä vuoksi taloudellisesti haavoittuvassa asemassa, vaikka eivät olekaan SEUT 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja työntekijöitä. Esimerkiksi tuoteturvallisuuden alalla tavarantoimittajilla voi olla hyvät edellytykset saada tietoa vaarallisten tuotteiden valmistusta, tuontia tai jakelua koskevista mahdollisista epäreiluista tai laittomista käytännöistä, ja vastaavasti unionin varojen täytäntöönpanoon liittyviä palveluja tarjoavilla konsulteilla on erityisasemansa vuoksi mahdollisuus tuoda ilmi havaitsemansa rikkomiset. Tällaiset henkilöryhmät, mukaan lukien palveluja tarjoavat itsenäiset ammatinharjoittajat, freelance-työntekijät, toimeksisaajat, alihankkijat ja tavarantoimittajat, joutuvat tyypillisesti kärsimään vastatoimista, joita voivat olla esimerkiksi palvelusopimuksen tai käyttöluvan tai muun luvan ennenaikainen irtisanominen tai peruuttaminen, liiketoimintamahdollisuuksien ja tulojen menettäminen, pakottaminen, pelottelu tai ahdistelu, mustalle listalle asettaminen / boikotointi tai maineen vahingoittaminen. Myös osakkeenomistajat ja hallintoelinten jäsenet voivat joutua kärsimään esimerkiksi taloudellisista vastatoimista tai pelottelusta tai ahdistelusta, mustalle listalle asettamisesta tai maineen vahingoittamisesta. Suojelun tulisi kattaa myös henkilöt, joiden työsuhde on päättynyt ja henkilöt, jotka hakevat työtä sellaisesta organisaatiosta tai neuvottelevat palvelujensa tarjoamisesta sellaiselle organisaatiolle, jonka toimintaan liittyvästä oikeuden rikkomisesta he saavat tietää palvelukseenottomenettelyn tai muiden sopimusta edeltävien neuvottelujen aikana, ja jotka voivat joutua kärsimään vastatoimista esimerkiksi kielteisen suosituksen tai mustalle listalle asettamisen / boikotoinnin muodossa.

(41)  Väärinkäytösten paljastajien tehokas suojelu edellyttää myös sellaisten muiden henkilöryhmien suojelua, jotka voivat joutua kärsimään rikkomisten paljastamisesta johtuvista vastatoimista, vaikka he eivät olisi työstään taloudellisesti riippuvaisia. Vapaaehtoistyöntekijöihin ja palkallisiin tai palkattomiin harjoittelijoihin voidaan kohdistaa vastatoimia esimerkiksi siten, että heidän palvelujaan ei enää käytetä, tai antamalla heille huono työtodistus seuraavaa työnhakua varten tai vahingoittamalla heidän mainettaan tai uranäkymiään muulla tavoin.

(42)  Yleiseen etuun kohdistuvan vakavan haitan tuloksellinen paljastaminen ja ehkäiseminen edellyttää, että rikkomisen käsite sisältää myös väärinkäytökset sellaisina kuin ne on määritelty unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli sellaiset teot tai laiminlyönnit, jotka eivät muodollisesti ole lainvastaisia, mutta jotka ovat lain tavoitteen tai tarkoituksen vastaisia.

(43)  Unionin oikeuden rikkomisen tehokas ehkäiseminen edellyttää, että suojelua myönnetään ▌henkilöille, jotka ilmoittavat tietoja, joiden perusteella voidaan havaita jo toteutuneet rikkomiset, rikkomiset, jotka eivät ole vielä toteutuneet mutta joiden toteutuminen on erittäin todennäköistä, teot ja laiminlyönnit, joita ilmoittava henkilö voi perustelluista syistä pitää unionin oikeuden rikkomisina, sekä yritykset salata rikkomisia. Samasta syystä suojelua olisi myönnettävä myös henkilöille, jotka ilmoittavat perustelluista huolenaiheista tai epäilyksistä, vaikka eivät voikaan toimittaa asiasta konkreettista näyttöä. Toisaalta suojelua ei pitäisi myöntää silloin kun ilmoitus koskee tietoja, jotka on jo kokonaisuudessaan julkistettu, tai perusteettomia huhuja ja kuulopuheita.

(44)  Vastatoimet ovat osoitus ilmoituksen ja ilmoittajaan kohdistetun suoran tai epäsuoran epäsuotuisan kohtelun välisestä tiiviistä syy–seuraussuhteesta, jonka perusteella hänellä on oikeus oikeussuojaan. Jotta väärinkäytöksistä ilmoittavien henkilöiden tehokas suojelu edistäisi unionin lainsäädännön täytäntöönpanoa, vastatoimet on määriteltävä laajasti niin, että ne kattavat kaikenlaiset työn yhteydessä ilmenevät teot ja laiminlyönnit, joista aiheutuu haittaa väärinkäytösten paljastajille. Tämä direktiivi ei estä työnantajia tekemästä työsuhteeseen liittyviä päätöksiä, jotka eivät perustu ilmoittamiseen tai tietojen julkistamiseen.

(45)  Jotta vastatoimia vastaan myönnettävä suojelu edistäisi myös sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden turvaamista, sitä olisi myönnettävä sekä henkilöille, jotka ilmoittavat teoista tai laiminlyönneistä organisaation sisällä (sisäinen ilmoittaminen) tai organisaation ulkopuoliselle viranomaiselle (ulkoinen ilmoittaminen), että henkilöille, jotka tuovat tällaisia tietoja julkisuuteen (esimerkiksi suoraan yleisölle verkkoalustojen tai sosiaalisen median välityksellä tai tiedotusvälineille, vaaleilla valituille luottamushenkilöille, kansalaisyhteiskunnan organisaatioille, ammattiliitoille tai elinkeinoelämän järjestöille).

(46)  Väärinkäytösten paljastajat ovat erityisen tärkeitä tietolähteitä tutkivien toimittajien kannalta. Väärinkäytösten paljastajien tehokas suojeleminen vastatoimilta parantaa oikeusvarmuutta niiden henkilöiden näkökulmasta, jotka vasta harkitsevat tietojensa paljastamista, mikä kannustaa heitä ilmoittamaan tietojaan myös tiedotusvälineille, ja tekee siitä helpompaa. Tältä osin on olennaisen tärkeää suojella väärinkäytösten paljastajia toimittajien tietolähteenä, jotta voidaan turvata tutkivan journalismin asema demokraattisten yhteiskuntien vartijana.

(47)  Jotta unionin oikeuteen kohdistuvia rikkomisia voitaisiin paljastaa ja ehkäistä tuloksellisesti, on olennaisen tärkeää, että niitä koskevat tiedot päätyvät nopeasti niille, jotka ovat lähimpänä ongelman lähdettä ja joilla on parhaat edellytykset tutkia niitä ja valtuudet toteuttaa korjaavia toimia mahdollisuuksien mukaan. Ilmoittavia henkilöitä olisi siis lähtökohtaisesti kannustettava käyttämään ensiksi sisäisiä ilmoituskanavia ja tekemään ilmoitus työnantajalleen, jos heillä on tällaisia kanavia käytössään ja jos niiden voidaan kohtuudella olettaa toimivan. Näin on etenkin silloin, kun ilmoittava henkilö katsoo, että rikkomiseen voidaan puuttua tehokkaasti kyseisessä organisaatiossa eikä vastatoimien riskiä ole. Tämä myös edellyttää, että yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöt ottavat käyttöön asianmukaiset sisäiset menettelyt ilmoitusten vastaanottamista ja jatkotoimien toteuttamista varten. Sisäiseen ilmoittamiseen on kannustettava myös silloin, kun sisäiset kanavat on otettu käyttöön ilman unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä säädettyä velvoitetta. Tämän periaatteen pitäisi vahvistaa toimivan viestinnän kulttuuria ja yritysvastuuta organisaatioissa, kun ilmoittavien henkilöiden katsotaan edistävän merkittävästi organisaation kykyä korjata omaa toimintaansa ja toimia korkeita tavoitteita vastaavalla tavalla.

(48)  Yksityisen sektorin oikeushenkilöiden osalta velvollisuus perustaa sisäinen ilmoituskanava määräytyy niiden koon ja sen mukaan, millainen yleiseen etuun kohdistuva riski niiden toiminnasta aiheutuu. Tätä velvollisuutta olisi sovellettava kaikkiin vähintään 50 työntekijän yrityksiin niiden toiminnan luonteesta riippumatta, niiden arvonlisäverovelvollisuuden perusteella. Jäsenvaltiot voivat tarvittavan riskinarvioinnin perusteella vaatia myös muita yrityksiä ottamaan käyttöön sisäiset ilmoituskanavat tietyissä tapauksissa (esimerkiksi kun niiden toiminnasta aiheutuva riski on merkittävä).

(49)  Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden mahdollisuutta kannustaa yksityisen sektorin oikeushenkilöitä, joissa on alle 50 työntekijää, ottamaan käyttöön sisäiset ilmoittamiskanavat ja jatkotoimet, myös säätämällä 5 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia löyhemmistä vaatimuksista näille kanaville edellyttäen, että näillä vaatimuksilla voidaan taata ilmoituksen luottamuksellisuus ja asianmukaiset jatkotoimet.

(50)  Pieniin yrityksiin ja mikroyrityksiin sovellettavaa vapautusta sisäisten ilmoituskanavien perustamista koskevasta velvollisuudesta ei pitäisi soveltaa yksityisiin yrityksiin, jotka ovat liitteen I osan B kohdassa ja II osassa tarkoitettujen unionin säädösten nojalla tällä hetkellä velvollisia perustamaan sisäiset ilmoituskanavat.

(51)  Olisi oltava selvää, että silloin kun yksityisillä oikeushenkilöillä ei ole sisäisiä ilmoituskanavia, ilmoittavien henkilöiden olisi voitava tehdä suoraan ulkoinen ilmoitus toimivaltaisille viranomaisille, ja tällaisilla henkilöillä olisi oltava tässä direktiivissä säädetty suojelu vastatoimia vastaan.

(52)  Jotta voitaisiin varmistaa erityisesti julkisten hankintasääntöjen noudattaminen julkisella sektorilla, sisäisten ilmoituskanavien perustamista koskevaa velvollisuutta olisi sovellettava kaikkiin julkisiin oikeushenkilöihin paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla, niiden koon mukaan.

(53)  Edellyttäen, että ilmoittavan henkilön henkilöllisyyden luottamuksellisuus on varmistettu, kukin yksityinen ja julkinen oikeushenkilö voi itse määrittää, millaiset ilmoituskanavat se ottaa käyttöön. Tarkemmin sanottuna niiden olisi sallittava kirjalliset ilmoitukset, jotka voidaan toimittaa postitse, erityiseen palautelaatikkoon tai verkossa (organisaation sisäisessä tietoverkossa tai internetissä), ja/tai suulliset ilmoitukset, jotka voidaan esittää puhelimitse tai muun ääniviestijärjestelmän kautta. Ilmoittavan henkilön pyynnöstä olisi oltava mahdollisuus myös henkilökohtaiseen tapaamiseen kohtuullisen ajan kuluessa.

(54)  Myös kolmannet osapuolet voidaan valtuuttaa ottamaan vastaan ilmoituksia yksityisten ja julkisten oikeushenkilöiden puolesta, edellyttäen että ne tarjoavat asianmukaiset riippumattomuutta, luottamuksellisuutta, tietosuojaa ja salassapitovelvollisuutta koskevat takeet. Tällaisia kolmansia osapuolia voivat olla ulkoisten ilmoitusalustojen tarjoajat, ulkopuoliset neuvonantajat, tilintarkastajat, ammattiliittojen edustajat tai työntekijöiden edustajat.

(55)  Rajoittamatta suojelua, jota ammattiliittojen edustajat ja työntekijöiden edustajat nauttivat asemansa perusteella muiden unionin tai kansallisten sääntöjen nojalla, heille olisi myönnettävä tässä direktiivissä säädetty suojelu sekä silloin, kun he tekevät ilmoituksen työntekijän roolissaan, että silloin, kun he ovat antaneet neuvoja ja tukea ilmoittavalle henkilölle.

(56)  Sisäisten ilmoitusmenettelyjen tulisi olla sellaisia, että yksityiset oikeushenkilöt voivat niiden avulla ottaa vastaan ja tutkia täysin luottamuksellisesti ilmoituksia, joiden tekijät ovat yrityksen ja sen tytäryhtiöiden tai sidosyritysten (konserni) työntekijöitä ja mahdollisesti myös konserniin edustussuhteessa olevia toimijoita ja sen tavarantoimittajia ja keitä tahansa henkilöitä, jotka ovat saaneet tietonsa yritykseen ja konserniin liittyvän työnsä yhteydessä.

(57)  Se, ketkä henkilöt tai mitkä yksiköt yksityisessä oikeushenkilössä soveltuvat parhaiten toimivaltaisiksi vastaanottamaan ilmoituksia ja toteuttamaan niiden perusteella jatkotoimia, riippuu näiden oikeushenkilöiden rakenteesta, mutta tätä tehtävää hoidettaessa olisi joka tapauksessa varmistettava riippumattomuus ja se, ettei eturistiriitoja synny. Pienemmissä oikeushenkilöissä tätä tehtävää voisi hoitaa muun toimensa ohella sellainen työntekijä, jolla on asemansa puolesta edellytykset raportoida suoraan organisaation johdolle, kuten vaatimustenmukaisuudesta, henkilöstöasioista, toiminnan lahjomattomuudesta, oikeusasioista, yksityisyydensuojasta tai sisäisestä tarkastuksesta vastaava johtaja, talousjohtaja tai hallituksen jäsen.

(58)  Sisäisen ilmoittamisen yhteydessä ilmoittavalle henkilölle on erittäin tärkeää tiedottaa mahdollisimman kattavasti ja siinä määrin kuin se on laissa sallittua ilmoituksen perusteella toteutetuista jatkotoimista, koska näin voidaan lujittaa luottamusta väärinkäytösten paljastajien suojelujärjestelmän toimivuuteen yleensä ja vähentää todennäköisyyttä, että samasta aiheesta tehdään useampia ilmoituksia tai julkisia paljastuksia. Ilmoittavalle henkilölle olisi kohtuullisen ajan kuluessa kerrottava, mitä toimia ilmoituksen perusteella on toteutettu tai tarkoitus toteuttaa ja mitkä ovat jatkotoimien perusteet (esimerkiksi ilmoittavan henkilön ohjaaminen käyttämään toisia kanavia tai menettelyjä, jos ilmoitus koskee yksinomaan hänen henkilökohtaisia oikeuksiaan, käsittelyn lopettaminen siksi, ettei asiasta löydy riittäviä todisteita tai muista syistä, sisäisen tutkinnan käynnistäminen ja mahdollisesti sen tulokset ja/tai toimenpiteet, joilla esiin tuotuun ongelmaan on puututtu, asian siirtäminen toimivaltaiselle viranomaiselle lisätutkimuksia varten), kunhan tästä ei aiheudu haittaa selvitys- ja tutkintatoimille tai ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksille. Ilmoittavalle henkilölle olisi aina kerrottava tutkinnan etenemisestä ja tuloksista. Häntä voidaan pyytää antamaan lisätietoja tutkinnan aikana, vaikkakaan hänellä ei ole velvollisuutta tähän.

(59)  Tämä kohtuullinen aika saisi olla enintään kolme kuukautta. Jos asianmukaisia jatkotoimia vasta suunnitellaan, ilmoittavalle henkilölle olisi kerrottava tästä ja annettava myös muuta palautetta, jota hän todennäköisesti odottaa.

(60)  Henkilöiden, jotka aikovat ilmoittaa unionin oikeuteen kohdistuvasta tosiasiallisesta tai mahdollisesta rikkomisesta, olisi voitava tehdä tietoon perustuva päätös siitä, tekevätkö he ilmoituksen ja miten ja milloin he sen tekevät. Jos yksityisissä ja julkisissa oikeushenkilöissä on käytössä sisäisiä ilmoitusmenettelyjä, niiden on tiedotettava näistä menettelyistä sekä menettelyistä, joiden mukaisesti voidaan tehdä ulkoinen ilmoitus toimivaltaisille viranomaisille. Tätä koskevat tiedot on esitettävä ymmärrettävässä ja helposti saatavilla olevassa muodossa ja mahdollisuuksien mukaan työntekijöiden lisäksi myös muille henkilöille, jotka työnsä vuoksi ovat yhteydessä kyseiseen oikeushenkilöön, eli esimerkiksi palveluntarjoajille, jakelijoille, tavarantoimittajille ja liikekumppaneille. Tiedot voidaan esimerkiksi kiinnittää näkyvään paikkaan, johon tällaisilla henkilöillä on pääsy, ja oikeushenkilön verkkosivulle. Tiedot voidaan myös ottaa osaksi ammattietiikkaa ja lahjomattomuutta koskevien koulutusten sisältöä.

(61)  Unionin oikeuteen kohdistuvien rikkomisten tuloksellinen paljastaminen ja ehkäiseminen edellyttää sen varmistamista, että väärinkäytösten paljastamista harkitsevat voivat toimittaa tietonsa helposti ja täysin luottamuksellisesti sellaisten toimivaltaisten viranomaisten tietoon, jotka pystyvät tutkimaan niitä ja mahdollisuuksien mukaan korjaamaan ongelman.

(62)  Sisäisiä kanavia ei välttämättä ole käytettävissä tai vaikka niitä olisi käytetty, ne eivät ehkä ole toimineet kunnolla (ilmoitusta ei esimerkiksi käsitelty asianmukaisesti tai kohtuullisessa ajassa tai rikkomisen korjaamiseksi ei toteutettu asianmukaisia toimenpiteitä, vaikka tutkinnan tulokset osoittivat sen tapahtuneen).

(63)  Lisäksi on muita tilanteita, joissa sisäisten ilmoituskanavien ei voida kohtuudella odottaa toimivan kunnolla. Näin on erityisesti silloin, jos ilmoittavilla henkilöillä on pätevä syy uskoa, että i) he joutuisivat ilmoittamisen vuoksi vastatoimien kohteeksi, esimerkiksi luottamuksellisuuden suojan rikkomisen johdosta, tai että ii) toimivaltaisilla viranomaisilla olisi paremmat edellytykset toteuttaa tehokkaita toimia rikkomiseen puuttumiseksi, koska esimerkiksi työhön liittyvässä tilanteessa viime kädessä vastuussa oleva henkilö on osallisena rikkomisessa tai vaarana on, että rikkominen tai todisteet siitä voitaisiin kätkeä tai hävittää, tai yleisemmin, koska toimivaltaisten viranomaisten tutkintatoimien tuloksellisuus saattaa muussa tapauksessa vaarantua (esimerkkeinä kartellit ja muut kilpailusääntöjen rikkomiset) tai koska rikkominen edellyttää kiireellisiä toimia, jotta voidaan turvata ihmisten henki, terveys tai turvallisuus taikka suojella ympäristöä. Joka tapauksessa henkilöillä, jotka tekevät ulkoisen ilmoituksen toimivaltaisille viranomaisille ja tarvittaessa unionin toimielimille, elimille, toimistoille tai virastoille, on aina oikeus suojeluun. Tässä direktiivissä myönnetään suojelu myös silloin, kun unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä edellytetään, että ilmoittava henkilö tekee ilmoituksen kansallisille toimivaltaisille viranomaisille esimerkiksi osana työtehtäviään ja vastuualueitaan tai siksi, että rikkominen täyttää rikoksen tunnusmerkit.

(64)  Yksi tärkeimmistä syistä jättää ilmoittamatta väärinkäytöksistä on se, ettei ilmoituksen uskota johtavan toivottuihin tuloksiin. Toimivaltaiset viranomaiset on sen vuoksi selkeästi velvoitettava ottamaan käyttöön asianmukaiset ilmoituskanavat, toteuttamaan saamiensa ilmoitusten perusteella jatkotoimia ja antamaan ilmoittaville henkilöille kohtuullisessa ajassa palautetta .

(65)  Jäsenvaltioiden on nimettävä viranomaiset, joilla on toimivalta ottaa vastaan tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvat ilmoitukset ja toteuttaa niiden perusteella tarvittavat jatkotoimet. Tällaisia toimivaltaisia viranomaisia voivat olla oikeusviranomaiset, asianomaisen erityisalan toimivaltaiset sääntely- tai valvontaviranomaiset, yleisemmän toimivallan omaavat valtioiden keskustason viranomaiset, lainvalvontaviranomaiset, korruptiontorjuntaviranomaiset tai oikeusasiamiehet.

(66)  Toimivaltaisiksi nimetyillä viranomaisilla olisi ilmoitusten vastaanottajina oltava tarvittavat valmiudet ja valtuudet varmistaa asianmukaisten jatkotoimien toteuttaminen. Näihin kuuluvat ilmoituksessa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyden arviointi ja puuttuminen ilmoitettuihin rikkomisiin ▌käynnistämällä sisäinen tutkinta, tutkinta- tai syytetoimet tai varojen takaisinperintä tai muut asianmukaiset korjaavat toimet toimivaltuuksiensa mukaisesti. Vaihtoehtoisesti kyseisillä viranomaisilla olisi oltava tarvittavat valtuudet siirtää ilmoituksen käsittely toiselle viranomaiselle, jonka olisi tutkittava ilmoitettu rikkominen, ja varmistaa, että tämä viranomainen toteuttaa asianmukaiset jatkotoimet. Jos jäsenvaltiot haluavat ottaa käyttöön ulkoisia ilmoituskanavia valtion keskustasolla esimerkiksi valtiontukiasioissa, niiden olisi otettava käyttöön riittävät takeet sen varmistamiseksi, että direktiivissä säädettyjä riippumattomuutta ja erillisyyttä koskevia vaatimuksia noudatetaan. Tällaisten ulkoisten ilmoituskanavien käyttöönotto ei vaikuta jäsenvaltioiden tai komission valtuuksiin valtiontukien valvonnan alalla, eikä tämä direktiivi rajoita komission yksinomaista toimivaltaa erityisesti SEUT 107 artiklan 3 kohdan mukaista valtiontukitoimenpiteiden sisämarkkinoille soveltuvuutta koskevien ilmoitusten alalla. SEUT 101 ja 102 artiklaa koskevissa rikkomistapauksissa jäsenvaltioiden olisi nimettävä toimivaltaisiksi viranomaisiksi asetuksen (EY) 1/2003 35 artiklassa tarkoitetut viranomaiset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta komission toimivaltaa tällä alalla.

(67)  Toimivaltaisten viranomaisten olisi myös annettava ilmoittaville henkilöille palautetta toimista, joita ilmoituksen perusteella on toteutettu tai tarkoitus toteuttaa (esimerkiksi ilmoituksen siirtäminen toiselle viranomaiselle, käsittelyn lopettaminen siksi, ettei asiasta löydy riittäviä todisteita tai muista syistä, sisäisen tutkinnan käynnistäminen ja mahdollisesti sen tulokset ja/tai toimenpiteet, joilla esiin tuotuun ongelmaan on puututtu), sekä jatkotoimien perusteista. Tutkinnan lopullisista tuloksista tiedottamisen ei pitäisi vaikuttaa sovellettaviin unionin sääntöihin, joihin kuuluvat varainhoitoasetuksen piiriin kuuluvien päätösten julkaisemisen mahdollinen rajoittaminen. Tätä olisi sovellettava soveltuvin osin yhtiöverotuksen alalla, jos sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään vastaavista rajoituksista.

(68)  Jatkotoimet olisi toteutettava ja palaute olisi annettava kohtuullisessa ajassa. Tämä on tarpeen, jotta ilmoituksen kohteena olevaan mahdolliseen ongelmaan voidaan puuttua viipymättä ja jotta voidaan välttää asian tarpeeton julkistaminen. Tämä kohtuullinen aika ei saisi olla enempää kuin kolme kuukautta, mutta sitä voitaisiin pidentää kuuteen kuukauteen, jos se on tarpeen tapaukseen liittyvien olosuhteiden vuoksi ja etenkin, jos ilmoituksen kohteena oleva asia voi luonteensa ja monimutkaisuutensa vuoksi edellyttää pitkällistä tutkintaa.

(69)  Sisäisten ja ulkoisten ilmoituskanavien käyttöönotosta säädetään jo tiettyjä aloja, kuten markkinoiden väärinkäyttöä(23), siviili-ilmailua(24) tai merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporauksen turvallisuutta(25) koskevassa unionin lainsäädännössä. Tässä direktiivissä vahvistettujen, tällaisten kanavien käyttöönottoa koskevien velvollisuuksien olisi mahdollisuuksien mukaan oltava yhdenmukaisia unionin säädöksillä jo perustettuja kanavia koskevien velvollisuuksien kanssa.

(70)  Euroopan komissiolla ja joillakin unionin elimillä, toimistoilla ja virastoilla, kuten Euroopan petostentorjuntavirastolla (OLAF), Euroopan meriturvallisuusvirastolla (EMSA), Euroopan lentoturvallisuusvirastolla (EASA), Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisella (EAMV) ja Euroopan lääkevirastolla (EMA), on käytössä ulkoisia ilmoituskanavia ja -menettelyjä, joiden kautta ne voivat ottaa vastaan tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia ilmoituksia ja jotka pääasiassa turvaavat ilmoittavien henkilöiden henkilöllisyyden luottamuksellisuuden. Tämä direktiivi ei vaikuta tällaisiin jo olemassa oleviin ulkoisiin ilmoituskanaviin ja -menettelyihin, vaan sen avulla varmistetaan, että henkilöt, jotka tekevät ilmoituksia kyseisille unionin toimielimille, elimille, toimistoille tai virastoille, voivat hyötyä suojelua koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista kaikkialla unionissa.

(71)  Jotta voidaan varmistaa ilmoitusten perusteella toteutettavien jatkotoimien tehokkuus ja puuttuminen kyseisiin unionin sääntöjen rikkomisiin, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus toteuttaa toimenpiteitä keventääkseen toimivaltaisille viranomaisille aiheutuvaa rasitetta siitä, että ilmoitetaan tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien säännösten vähäisistä rikkomisista, tehdään useita ilmoituksia samasta rikkomisesta tai ilmoitetaan liitännäissäännösten (esimerkiksi dokumentointi- tai ilmoitusvelvollisuutta koskevien säännösten) rikkomisista. Tällaisilla toimenpiteillä voidaan sallia, että tutkittuaan ilmoituksen asianmukaisesti toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää, että ilmoitettu rikkominen on selkeästi vähäinen eikä edellytä muita jatkotoimia tämän direktiivin nojalla. Jäsenvaltiot voivat myös sallia, että toimivaltaiset viranomaiset voivat lopettaa sellaisten toistuvien ilmoitusten käsittelyn, joiden asiasisällössä ei ole uutta merkityksellistä tietoa verrattuna aikaisempaan ilmoitukseen, jonka käsittely on jo lopetettu, paitsi jos eri jatkotoimet ovat perusteltuja uusien oikeudellisten tai tosiseikkoihin perustuvien olosuhteiden nojalla. Jos ilmoituksia on tehty suuri määrä, jäsenvaltiot voivat myös sallia, että toimivaltaiset viranomaiset käsittelevät ensisijaisina ne ilmoitukset, jotka koskevat vakavia rikkomisia tai tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien keskeisten säännösten rikkomisia.

(72)  Jos kansallisessa tai unionin oikeudessa niin säädetään, toimivaltaisten viranomaisten olisi siirrettävä tapaukset tai niitä koskevat tiedot asianomaisille unionin toimielimille, elimille, toimistoille tai virastoille, kuten tämän direktiivin soveltamista varten Euroopan petostentorjuntavirastolle (OLAF) ja Euroopan syyttäjänvirastolle (EPPO), tämän kuitenkaan estämättä sitä, että ilmoittava henkilö voi ilmoittaa tietonsa suoraan tällaisille unionin elimille, toimistoille tai virastoille.

(73)  Useilla tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla on käytössä yhteistyömekanismeja, joiden kautta kansalliset toimivaltaiset viranomaiset vaihtavat tietoja ja toteuttavat jatkotoimia niissä unionin oikeuden rikkomistapauksissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia. Esimerkkejä ovat hallinnollisen avun ja yhteistyön mekanismi elintarvikeketjua koskevan unionin lainsäädännön rajatylittävissä rikkomistapauksissa ja elintarvikealan petoksia käsittelevä Food Fraud Network, tuoteturvallisuutta koskeva EU:n nopea tiedonvaihtojärjestelmä, kuluttajansuoja-asioiden yhteistyöverkosto, ympäristöasioiden vaatimustenmukaisuutta käsittelevä verkosto, Euroopan kilpailuviranomaisten verkosto ja verotusalan hallinnollinen yhteistyö. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten olisi hyödynnettävä näitä olemassa olevia yhteistyömekanismeja aina, kun se on tarpeen, jotta ne voivat täyttää velvollisuutensa eli toteuttaa jatkotoimia tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikkomisista tehtyjen ilmoitusten johdosta. Jäsenvaltioiden viranomaiset voivat tehdä yhteistyötä myös nykyisten yhteistyömekanismien ulkopuolella sellaisissa vaikutuksiltaan rajatylittävissä rikkomistapauksissa, joita varten tällaisia mekanismeja ei vielä ole perustettu.

(74)  Jotta yhteydenpito ilmoitusten käsittelystä vastaavien henkilöstön jäsenten kanssa olisi tehokasta, toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava ja niiden on käytettävä käyttäjäystävällisiä viestintäkanavia, jotka ovat turvallisia ja joilla voidaan varmistaa, että ilmoittavan henkilön antamat tiedot otetaan vastaan ja käsitellään luottamuksellisina ja että tiedot tallennetaan pysyvällä välineellä jatkotutkimuksia varten. Tämä voi edellyttää, että viestintäkanavat ovat erillisiä niistä yleisistä kanavista, joita toimivaltaiset viranomaiset käyttävät viestintään yleisön kanssa, kuten yleisön käyttöön tarkoitetuista tavanomaisista valituskanavista tai kanavista, joiden kautta toimivaltainen viranomainen hoitaa sisäisen viestintänsä ja viestinnän kolmansien osapuolten kanssa tavanomaisessa toiminnassaan.

(75)  Ilmoitusten käsittelystä vastaavilla toimivaltaisten viranomaisten henkilöstön jäsenillä olisi oltava myös sovellettavat tietosuojasäännöt kattava asianmukainen ammatillinen koulutus, jotta viranomaiset voisivat käsitellä ilmoituksia, varmistaa yhteydenpidon ilmoituksen tehneeseen henkilöön ja toteuttaa soveltuvia jatkotoimia ilmoituksen perusteella.

(76)  Ilmoituksen tekemistä harkitsevien henkilöiden olisi voitava tehdä tietoon perustuva päätös siitä, tekevätkö he ilmoituksen ja miten ja milloin he sen tekevät. Toimivaltaisten viranomaisten olisi sen vuoksi julkistettava ja asetettava helposti saataville tietoa käytettävissä olevista ilmoituskanavistaan, sovellettavista menettelyistä sekä niistä henkilöstönsä jäsenistä, jotka vastaavat ilmoitusten käsittelystä. Kaikkien ilmoituksia koskevien tietojen olisi oltava läpinäkyviä, helposti ymmärrettäviä ja luotettavia, jotta ilmoittamista voitaisiin tukea ja jotta sitä ei ehkäistäisi.

(77)  Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään menettelyt, joilla rikkomista koskevien ilmoitusten ja niissä mainittujen henkilöiden henkilötietojen käsittelyä suojataan riittävällä tavalla. Tällaisten menettelyjen avulla olisi varmistettava, että kaikkien ilmoittavien henkilöiden, ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden ja ilmoituksessa mainittujen kolmansien henkilöiden (kuten todistajien tai työtovereiden) henkilöllisyys suojataan menettelyn kaikissa vaiheissa.▌

(78)  On tarpeellista, että ▌ilmoitusten käsittelystä vastaavat toimivaltaisen viranomaisen henkilöstön jäsenet sekä sellaiset sen henkilöstön jäsenet, joilla on oikeus tutustua ilmoittavan henkilön ▌antamiin tietoihin, noudattavat salassapitovelvollisuutta ja luottamuksellisuutta siirtäessään tietoja toimivaltaisen viranomaisen sisällä ja sen ulkopuolelle, myös tilanteissa, joissa toimivaltainen viranomainen aloittaa rikkomista koskevaan ilmoitukseen liittyvän tutkinnan tai siihen liittyvät selvittämistoimet tai osallistuu täytäntöönpanotoimiin.

(79)  Toimivaltaisten viranomaisten menettelyistä säännöllisesti tehtävän uudelleentarkastelun ja niiden keskinäisen hyvien käytäntöjen vaihdon avulla olisi taattava, että kyseiset menettelyt ovat riittäviä ja näin myös tarkoitukseensa soveltuvia.

(80)  Henkilöillä, jotka ilmaisevat tietonsa ▌ julkisesti, olisi oltava oikeus suojeluun ▌ tapauksissa, joissa rikkomiseen ei puututa siitä huolimatta, että siitä on ilmoitettu sisäisesti ja/tai ulkoisesti, ja joissa esimerkiksi kyseisillä henkilöillä on päteviä syitä uskoa, ettei rikkomiseen ole puututtu tai sitä ei ole tutkittu (asianmukaisesti) tai mitään asianmukaisia korjaavia toimia ei ole toteutettu. Jatkotoimien asianmukaisuutta olisi arvioitava objektiivisin perustein, jotka liittyvät toimivaltaisten viranomaisten velvollisuuteen arvioida väitteiden paikkansapitävyys ja lopettaa mahdolliset unionin oikeuden rikkomiset. Asianmukaisuus määräytyy siten kunkin tapauksen olosuhteiden perusteella ja sen mukaan, minkä luonteisia sääntöjä on rikottu. Viranomaisten päätös siitä, että rikkominen oli selvästi vähäinen eikä jatkotoimia tarvittu, voi olla tässä direktiivissä tarkoitettu asianmukainen jatkotoimi.

(81)  Henkilöillä, jotka ilmaisevat tietonsa suoraan julkisesti, olisi oltava oikeus suojeluun myös silloin, kun heillä on perusteltuja syitä uskoa, että yleiseen etuun kohdistuu välitön tai ilmeinen vaara tai on olemassa peruuttamattoman vahingon, kuten ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamisen, vaara.

(82)  Tällaisilla henkilöillä olisi oltava oikeus suojeluun myös silloin, kun heillä on perusteltuja syitä uskoa, että ulkoisen ilmoituksen tapauksessa on vaara joutua vastatoimien kohteeksi tai on epätodennäköistä, että rikkomiseen puututaan tehokkaasti asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden vuoksi, koska todisteita voitaisiin kätkeä tai hävittää tai viranomainen toimii yhteistyössä rikkomiseen syyllistyneen henkilön kanssa tai on osallisena rikkomisessa.

(83)  Ilmoittavan henkilön henkilöllisyyden luottamuksellisuuden suojelu ilmoittamisen sekä jatkotoimien ja tutkinnan aikana on olennainen toimenpide, jolla ehkäistään vastatoimet. Ilmoittavan henkilön henkilöllisyys voidaan julkistaa vain, jos tietojen julkistaminen on tarpeellinen ja oikeasuhteinen velvollisuus, joka on asetettu unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä silloin, kun on kyse viranomaisten toteuttamista tutkimuksista tai oikeudenkäynneistä, mukaan lukien tarve suojata ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden oikeus puolustukseen. Tällainen velvollisuus voi perustua erityisesti tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22 päivänä toukokuuta 2012 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2012/13. Luottamuksellisuuden suojaa ei pitäisi soveltaa silloin, kun ilmoittava henkilö on tarkoituksellisesti paljastanut henkilöllisyytensä tietojen julkisen ilmoittamisen yhteydessä.

(84)  Tämän direktiivin nojalla suoritettavassa henkilötietojen käsittelyssä, kuten toimivaltaisten viranomaisten välisessä henkilötietojen vaihdossa tai siirrossa, olisi noudatettava asetusta (EU) 2016/679 ja direktiiviä (EU) 2016/680(26), ja tietojenvaihto tai tietojensiirto unionin tason toimivaltaisten viranomaisten välillä olisi toteutettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001(27) mukaisesti. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä henkilötietojen käsittelyä koskeviin periaatteisiin, jotka on vahvistettu yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklassa, direktiivin (EU) 2016/680 4 artiklassa sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 4 artiklassa, ja sisäänrakennetun ja oletusarvoisen tietosuojan periaatteeseen, joka on vahvistettu yleisen tietosuoja-asetuksen 25 artiklassa, direktiivin (EU) 2016/680 20 artiklassa sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta annetun asetuksen (EU) 2018/XX XX artiklassa.

(85)  Tässä direktiivissä säädetyt tehokkaat menettelyt, jotka liittyvät unionin oikeuden rikkomisista tehtyjen ilmoitusten jatkotoimiin direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla, täyttävät yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetun unionin ja sen jäsenvaltioiden yleisen edun mukaisen tärkeän tavoitteen, koska niillä pyritään tehostamaan unionin oikeuden ja politiikkojen täytäntöönpanoa aloilla, joilla rikkomiset voivat vakavasti haitata yleistä etua. Ilmoittavien henkilöiden henkilöllisyyden luottamuksellisuuden tehokas suojelu on välttämätöntä, jotta voidaan suojella yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan i alakohdassa tarkoitettuja muille, erityisesti ilmoittaville henkilöille kuuluvia oikeuksia ja vapauksia. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava tämän direktiivin tehokkuus muun muassa rajoittamalla tarvittaessa lainsäädäntötoimenpitein ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden tiettyjen tietosuojaa koskevien oikeuksien käyttöä yleisen tietosuoja-asetuksen 23 artiklan 1 kohdan e ja i alakohdan ja 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti siinä määrin ja niin kauan kuin se on tarpeen, jotta voidaan estää yritykset haitata ilmoitusten tekemistä sekä estää, vaikeuttaa tai hidastaa jatkotoimia ja tutkintatoimia sekä yritykset saada tietoon ilmoittavien henkilöiden henkilöllisyys.

(86)  Ilmoittavien henkilöiden henkilöllisyyden luottamuksellisuuden tehokas suojelu on yhtä välttämätöntä, jotta voidaan suojata muille, erityisesti ilmoittaville henkilöille kuuluvia oikeuksia ja vapauksia, kun ilmoituksia käsittelevät direktiivin (EU) 2016/680 3 artiklan 7 alakohdassa määritellyt viranomaiset. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava tämän direktiivin tehokkuus muun muassa rajoittamalla tarvittaessa lainsäädäntötoimenpitein ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden tiettyjen tietosuojaa koskevien oikeuksien käyttöä direktiivin (EU) 2016/680 13 artiklan 3 kohdan a ja e alakohdan, 15 artiklan 1 kohdan a ja e alakohdan, 16 artiklan 4 kohdan a ja e alakohdan ja 31 artiklan 5 kohdan mukaisesti siinä määrin ja niin kauan kuin se on tarpeen, jotta voidaan estää yritykset haitata ilmoitusten tekemistä sekä estää, vaikeuttaa tai hidastaa jatkotoimia ja tutkintatoimia sekä yritykset saada tietoon ilmoittavien henkilöiden henkilöllisyys.

(87)  Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kaikki rikkomisia koskevat ilmoitukset säilytetään asianmukaisesti, että jokainen ilmoitus on noudettavissa järjestelmistä ja että ilmoitettuja tietoja voidaan tarvittaessa käyttää todisteina täytäntöönpanotoimien yhteydessä.

(88)  Ilmoittavia henkilöitä olisi suojeltava kaikenlaisilta sekä suorilta että välillisiltä vastatoimilta, joita voivat toteuttaa, suosittaa tai sallia heidän työnantajansa tai sen palveluja käyttävä asiakas/vastaanottaja tai näiden lukuun työskentelevät tai näiden puolesta toimivat henkilöt, mukaan lukien kollegat ja johtajat, jotka työskentelevät samassa organisaatiossa tai toisissa organisaatioissa, joihin ilmoittava henkilö on yhteydessä työnsä vuoksi ▌. Suojelun tulisi kattaa vastatoimet paitsi silloin kun ne kohdistuvat ilmoittavaan henkilöön itseensä, myös silloin kun ne kohdistuvat oikeushenkilöön, jonka ilmoittava henkilö omistaa, jonka palveluksessa hän työskentelee tai johon hän on muulla tavoin yhteydessä työnsä vuoksi, esimerkiksi siten, että sille kieltäydytään toimittamasta palveluja tai se asetetaan mustalle listalle tai boikottiin. Välillisiin vastatoimiin kuuluvat myös toimet, jotka kohdistuvat ilmoittavan henkilön kollegoihin tai häntä avustaviin henkilöihin tai sukulaisiin, jotka ovat niin ikään työnsä vuoksi yhteydessä viimeksi mainitun työnantajaan tai tämän palvelujen asiakkaita/vastaanottajia ▌.

(89)  Jos vastatoimia toteutetaan pidäkkeettä ja ilman seuraamuksia, niillä on lamaannuttava vaikutus potentiaalisiin väärinkäytösten paljastajiin. Vastatoimien selkeällä kieltämisellä lainsäädännössä on merkittävä varoittava vaikutus, jota vahvistetaan säännöksillä vastatoimiin syyllistyvien henkilökohtaisesta vastuusta ja heille määrättävistä seuraamuksista.

(90)  Yhteinen riippumaton viranomainen tai tietopalvelukeskus voi antaa yksilöllistä neuvontaa ja tarkkaa tietoa.

(91)  Potentiaaliset väärinkäytösten paljastajat saattavat jättää ilmoituksen tekemättä, jos he eivät ole varmoja siitä, miten ilmoitus pitäisi tehdä, tai siitä, saavatko he lopulta suojelua. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tästä annetaan tietoa helposti ymmärrettävällä tavalla ja että tieto on helposti suuren yleisön saatavilla. Saatavilla olisi oltava maksutonta opastusta eli yksilöllistä, puolueetonta ja luottamuksellista neuvontaa esimerkiksi siitä, kuuluvatko kyseiset tiedot väärinkäytösten paljastajien suojelua koskevien sääntöjen soveltamisalaan, mitä ilmoituskanavaa olisi paras käyttää ja mitä muita vaihtoehtoisia menettelyjä on tarjolla, jos tiedot eivät kuulu sovellettavien sääntöjen soveltamisalaan. Tällaisen neuvonnan avulla voidaan edistää sitä, että ilmoitukset tehdään asianmukaisten kanavien kautta vastuullisesti ja että rikkomiset ja väärinkäytökset paljastetaan hyvissä ajoin tai voidaan jopa estää. Jäsenvaltiot voivat päättää sisällyttää tällaiseen neuvontaan myös oikeudellisen neuvonnan. Jos ilmoittavat henkilöt saavat tällaista neuvontaa kansalaisjärjestöiltä, joita sitoo saatujen tietojen salassapitovelvollisuus, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, ettei näihin järjestöihin kohdisteta vastatoimia, esimerkiksi aiheuttamalla taloudellista vahinkoa siten, että rajoitetaan niiden mahdollisuuksia saada rahoitusta tai asetetaan ne mustalle listalle, mikä voi haitata järjestön toimintaa.

(92)  Toimivaltaisten viranomaisten olisi annettava ilmoittaville henkilöille tukea, jota he tarvitsevat tosiasiallisen suojelun saamiseksi. Niiden olisi erityisesti annettava heille todistus tai muu asiakirja, jolla muille viranomaisille tai tuomioistuimille voidaan osoittaa, että ulkoinen ilmoitus on tehty. Joidenkin kansallisten oikeuskehysten mukaan ▌ilmoittavat henkilöt voivat tietyissä tapauksissa saada todistuksen siitä, että he täyttävät sovellettavien sääntöjen mukaiset edellytykset suojelun saamiseksi. Vaikka tällainen mahdollisuus olisi olemassa, heillä olisi oltava tosiasiallinen mahdollisuus tuomioistuinvalvontaan, jossa tuomioistuin päättää kaikkien asiaan liittyvien yksilöllisten olosuhteiden perusteella, täyttävätkö he sovellettavien sääntöjen mukaiset edellytykset.

(93)  ▌Henkilöitä ei voida estää tekemästä ilmoituksia, heiltä ei voida evätä suojelua eikä heitä voida rangaista ilmoituksen tekemisestä vetoamalla yksilöiden oikeudellisiin tai sopimukseen perustuviin velvoitteisiin, kuten sopimuksiin sisältyviin lojaliteettilausekkeisiin tai luottamuksellisuutta/salassapitoa koskeviin sopimuksiin, jos näiden lausekkeiden ja sopimusten soveltamisalaan kuuluvien tietojen ilmoittaminen on välttämätöntä rikkomisen paljastamiseksi. Jos nämä edellytykset täyttyvät, ilmoittavia henkilöitä ei pitäisi asettaa minkäänlaiseen vastuuseen, olipa se siviili- tai rikosoikeudellinen, hallinnollinen tai työsuhteeseen liittyvä vastuu. Tämän direktiivin mukainen suojelu ilmoituksen tekemiseen tai tietojen julkistamiseen liittyvältä vastuulta on myönnettävä sellaisten tietojen osalta, joista ilmoittavalla henkilöllä oli perusteltuja syitä olettaa, että niiden ilmoittaminen tai julkistaminen oli välttämätöntä rikkomisen paljastamiseksi tämän direktiivin mukaisesti. Tätä suojelua ei pitäisi myöntää sellaisten toissijaisten tietojen osalta, jotka henkilö on ilmoittanut ilman tällaisia kohtuullisia perusteita.

(94)  Ilmoittava henkilö olisi vapautettava vastuusta tapauksissa, joissa hän on saanut laillisesti haltuunsa ilmoitetut tiedot tai tietoja sisältävät asiakirjat tai saanut laillisen oikeuden tutustua niihin. Tämä pätee sekä tapauksiin, joissa ilmoittava henkilö ilmaisee niiden asiakirjojen sisällön, joihin hän on saanut laillisen oikeuden tutustua, että tapauksiin, joissa hän tekee jäljennöksiä näistä asiakirjoista tai vie ne pois sen organisaation tiloista, jonka palveluksessa hän on, vastoin sopimuslausekkeita tai muita lausekkeita, joiden mukaan kyseiset asiakirjat ovat tämän organisaation omaisuutta. Ilmoittavat henkilöt olisi vapautettava vastuusta myös silloin, kun kyseisten tietojen tai asiakirjojen hankkiminen tai niihin tutustuminen nostaa esiin kysymyksen siviilioikeudellisen, hallinnollisen tai työsuhteeseen liittyvän vastuun syntymisestä. Esimerkkitapauksia voisivat olla tilanteet, joissa ilmoittava henkilö sai tiedot hankkimalla pääsyn kollegansa sähköpostiviesteihin tai tiedostoihin, joita hän ei tavanomaisesti käytä työssään, ottamalla kuvia organisaation tiloista tai hankkimalla pääsyn tiloihin, jonne hänellä ei tavanomaisesti ole pääsyä. Jos ilmoittava henkilö sai tai hankki pääsyn kyseisiin tietoihin tai asiakirjoihin tekemällä rikoksen, kuten tunkeutumalla yksityisalueelle tai tekemällä tietomurron, henkilön rikosoikeudelliseen vastuuseen olisi sovellettava asianmukaista kansallista lainsäädäntöä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 15 artiklan 7 kohdan soveltamista. Ilmoittavien henkilöiden muuhun mahdolliseen vastuuseen sellaisten tekojen tai laiminlyöntien vuoksi, jotka eivät liity ilmoitukseen tai jotka eivät ole tarpeen rikkomisen paljastamiseksi tämän direktiivin nojalla, olisi myös sovellettava asianmukaista unionin lainsäädäntöä tai kansallista lainsäädäntöä. Tällaisissa tapauksissa kansallisten tuomioistuinten olisi arvioitava ilmoittavien henkilöiden vastuu ottaen huomioon kaikki merkitykselliset tosiseikat ja yksittäistapauksen olosuhteet, myös teon tai tekemättä jättämisen välttämättömyyden ja oikeasuhteisuuden suhteessa ilmoittamiseen tai tietojen julkistamiseen.

(95)  Vastatoimien väitetään todennäköisesti perustuvan muihin syihin kuin ilmoituksen tekemiseen, ja ilmoittavan henkilön saattaa olla vaikea todistaa näiden välistä yhteyttä, sillä vastatoimiin syyllistyvillä voi olla enemmän valtaa ja resursseja dokumentoida toteutetut toimet ja niiden perustelut. Sen jälkeen kun ilmoittava henkilö osoittaa prima facie, että hän on tehnyt tässä direktiivissä tarkoitetun ilmoituksen tai ilmaissut tietoja julkisesti ja että hänelle on sen jälkeen aiheutunut haittaa, todistustaakan olisi tästä syystä siirryttävä haitallisen toimen toteuttaneelle henkilölle, jonka olisi osoitettava, että toteutettu toimenpide ei liittynyt millään tavalla ilmoitukseen tai tietojen ilmaisemiseen julkisesti.

(96)  Sen lisäksi, että vastatoimet on nimenomaisesti kiellettävä lainsäädännössä, on ratkaisevan tärkeää, että vastatoimien kohteeksi joutuneilla ilmoittavilla henkilöillä on käytössään oikeussuoja- ja vahingonkorvauskeinot. Kussakin tapauksessa asianmukaiset oikeussuojakeinot määräytyvät sen mukaan, millaisista vastatoimista on kyse, ja vahinko olisi korvattava kokonaisuudessaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Näitä voivat olla esimerkiksi tilanteen palauttaminen ennalleen (jos henkilö on irtisanottu tai siirretty muualle tai alempiin työtehtäviin tai jos häneltä on evätty pääsy koulutukseen tai ylennys) tai peruutetun käyttöluvan, muun luvan tai sopimuksen palauttaminen; korvaus toteutuneista ja tulevista taloudellisista menetyksistä (aiempien tai tulevien palkkatulojen menetys tai työpaikan vaihdosta aiheutuvat kustannukset); korvaus muista taloudellisista vahingoista, kuten oikeuskuluista ja lääketieteellisestä hoidosta aiheutuvista kustannuksista sekä aineettomista vahingoista (kipu ja kärsimys).

(97)  Oikeudellisten toimien tyyppi voi vaihdella eri oikeusjärjestelmissä, mutta niillä olisi varmistettava todellinen ja tehokas korvaus tai hyvitys, joka on varoittava ja oikeassa suhteessa kärsittyyn haittaan. Tässä yhteydessä merkityksellisiä ovat Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteet ja erityisesti periaate nro 7, jonka mukaan "työntekijöillä on ennen irtisanomista oikeus saada tietää irtisanomisen syyt, ja heihin on sovellettava kohtuullista irtisanomisaikaa. Heillä on oikeus tehokkaaseen ja puolueettomaan riitojenratkaisuun ja, jos kyseessä on perusteeton irtisanominen, oikeus hakea muutosta, mukaan lukien oikeus saada riittävä korvaus." Kansallisella tasolla käyttöön otettujen oikeussuojakeinojen ei pitäisi johtaa siihen, että potentiaaliset väärinkäytösten paljastajat luopuvat ilmoituksen tekemisestä. Jos esimerkiksi sallittaisiin se, että irtisanotulle työntekijälle voidaan maksaa korvaus sen sijaan, että hänet otetaan takaisin yrityksen palvelukseen, erityisesti suuremmat organisaatiot saattaisivat turvautua järjestelmällisesti korvauksen maksamiseen, millä olisi varoittava vaikutus tuleviin väärinkäytösten paljastajiin.

(98)  Erityisen tärkeitä ilmoittavien henkilöiden kannalta ovat välitoimet odotettaessa mahdollisesti pitkittyvien oikeudenkäyntimenettelyjen tulosta. Ilmoittavien henkilöiden käytössä olisi erityisesti oltava kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä välitoimia, jotta voidaan lopettaa vastatoimia koskevat uhkaukset tai niiden yritykset tai jatkuvat vastatoimet, kuten häirintä ▌, tai estää tietynlaiset vastatoimet, kuten irtisanominen, joita voi olla vaikea peruuttaa enää pitkän ajan kuluttua ja jotka voivat aiheuttaa ilmoittavalle henkilölle taloudellisen romahduksen, mikä on omiaan vakavasti lannistamaan tulevia väärinkäytösten paljastajia.

(99)  Vakavan pelotteen väärinkäytösten paljastamiselle voivat muodostaa myös toimet, joita toteutetaan ilmoittavia henkilöitä vastaan muutoin kuin työn yhteydessä ja jotka voivat koskea esimerkiksi kunnianloukkausta, tekijänoikeuksien loukkaamista, liikesalaisuuksien paljastamista tai luottamuksellisuuden ja henkilötietojen suojan loukkaamista. Ilmoittavien henkilöiden olisi voitava tällaisissa menettelyissä vedota puolustuksessaan siihen, että he ovat tehneet ilmoituksen tai paljastuksen tämän direktiivin mukaisesti edellyttäen, että ilmoitetut tai julkistetut tiedot olivat välttämättömiä rikkomisen paljastumisen kannalta. Tällaisissa tapauksissa olisi menettelyn aloittavan henkilön tehtävä näyttää toteen, että ilmoittava henkilö ei ole täyttänyt direktiivissä asetettuja edellytyksiä.

(100)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/943 vahvistetaan säännöt, joilla varmistetaan riittävät ja yhtenäiset yksityisoikeudelliset oikeussuojakeinot liikesalaisuuden laittoman hankinnan, käytön tai ilmaisemisen varalta. Siinä säädetään kuitenkin myös, että liikesalaisuuden hankintaa, käyttöä tai ilmaisemista on pidettävä laillisena siltä osin kuin se sallitaan unionin oikeudessa. Henkilöille, jotka ilmaisevat työnsä yhteydessä hankittuja liikesalaisuuksia, olisi myönnettävä tässä direktiivissä taattu suojelu (myös vapauttamalla heidät siviilioikeudellisesta vastuusta) ainoastaan, jos he täyttävät tässä direktiivissä asetetut edellytykset, myös edellytyksen siitä, että tietojen julkistaminen oli välttämätöntä tämän direktiivin aineelliseen soveltamisalaan kuuluvan rikkomisen paljastamiseksi. Jos nämä edellytykset täyttyvät, on katsottava, että liikesalaisuuksien ilmaiseminen "sallitaan" unionin oikeudessa direktiivin (EU) 2016/943 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Lisäksi näitä direktiivejä olisi pidettävä toisiaan täydentävinä, ja direktiivissä (EU) 2016/943 säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sekä poikkeuksia olisi voitava soveltaa kaikkeen sellaiseen liikesalaisuuksien ilmaisemiseen, joka ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Ilmoituksia ja liikesalaisuuksia vastaanottavien toimivaltaisten viranomaisten olisi varmistettava, ettei niitä käytetä tai julkisteta muissa tarkoituksissa kuin ilmoitusten asianmukaisten jatkotoimien kannalta on tarpeen.

(101)  Ilmoittaville henkilöille voi aiheutua huomattavat kustannukset oikeudenkäyntimaksuista, kun he kiistävät heitä vastaan toteutetut vastatoimet oikeudenkäyntimenettelyssä. Vaikka nämä kustannukset korvattaisiin heille menettelyn päättyessä, he eivät välttämättä pysty maksamaan niitä heti, varsinkaan jos he ovat menettäneet työpaikkansa ja joutuneet mustalle listalle. Oikeusapu rikosoikeudellisissa menettelyissä erityisesti silloin, kun ilmoittava henkilö täyttää Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/1919(28) asetetut edellytykset, ja yleensä tuki vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa oleville henkilöille voisi tietyissä tapauksissa olla tällaisilla henkilöillä olevan suojelua koskevan oikeuden tehokkaan täytäntöönpanon kannalta olennaisen tärkeää.

(102)  Ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksia olisi suojattava maineelle aiheutuvien vahinkojen tai muiden kielteisten seurausten ehkäisemiseksi. Lisäksi ilmoituksen perusteella aloitetun menettelyn kaikissa vaiheissa olisi noudatettava täysimääräisesti ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeutta puolustukseen ja oikeussuojakeinoihin Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan mukaisesti. Jäsenvaltioiden olisi suojeltava ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilöllisyyden luottamuksellisuutta ja varmistettava, että hänellä on tutkinnan ja sitä seuraavan oikeudenkäynnin yhteydessä oikeus puolustukseen, mukaan lukien oikeus tutustua asiakirjoihin, oikeus tulla kuulluksi ja oikeus hakea muutosta itseään koskevaan päätökseen kansallisen lainsäädännön mukaisia menettelyjä noudattaen.

(103)  Kaikilla henkilöillä, joille aiheutuu suoraa tai välillistä vahinkoa perättömän tai harhaanjohtavan tiedon ilmoittamisesta tai ilmaisemisesta julkisesti, olisi oltava oikeus yleislain sääntöjen mukaiseen suojeluun ja oikeussuojakeinoihin. Jos tällainen perätön tai harhaanjohtava ilmoitus tai tietojen ilmaiseminen julkisesti on tehty tahallisesti ja tietoisesti, sen kohteena olevalla henkilöllä olisi oltava oikeus korvaukseen kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

(104)  Rikos- tai siviilioikeudelliset tai hallinnolliset seuraamukset ovat tarpeen, jotta voidaan varmistaa väärinkäytösten paljastajien suojelua koskevien sääntöjen tuloksellisuus. Seuraamusten määrääminen niille, jotka toteuttavat ilmoittavia henkilöitä vastaan vastatoimia tai muita epäsuotuisia toimia, voi ehkäistä tällaisten toimien toteuttamista. On tarpeen määrätä seuraamuksia myös henkilöille, joiden tekemien ilmoitusten tai tietojen julkisen ilmaisemisen osoitetaan olevan tahallisen vääriä, jotta voidaan ehkäistä ilkivaltaisten ilmoitusten tekemistä ja pitää yllä järjestelmän uskottavuutta. Tällaisten seuraamusten oikeasuhteisuuden avulla olisi varmistettava, että niillä ei ole varoittavaa vaikutusta potentiaalisiin väärinkäytösten paljastajiin.

(105)  Viranomaisten päätökset, jotka vaikuttavat kielteisesti tässä direktiivissä taattuihin oikeuksiin, ja erityisesti 6 artiklan nojalla tehdyt päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti.

(106)  Tällä direktiivillä otetaan käyttöön vähimmäisvaatimukset, ja jäsenvaltioilla olisi oltava valtuudet ottaa käyttöön tai pitää voimassa ilmoittavan henkilön kannalta suotuisampia säännöksiä edellyttäen, että kyseiset säännökset eivät haittaa ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden suojelua koskevia toimenpiteitä. Tämän direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ei ole missään olosuhteissa pätevä peruste alentaa ilmoittaville henkilöille kansallisen lainsäädännön mukaisesti jo myönnettyä suojan tasoa direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla.

(107)  SEUT 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla taataan tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus. Sisämarkkinoiden olisi tuotava unionin kansalaisille lisäarvoa parantamalla tavaroiden ja palvelujen laatua ja turvallisuutta ja varmistamalla kansanterveyden ja ympäristön korkeatasoinen suojelu sekä henkilötietojen vapaa liikkuvuus. SEUT 114 artikla on näin ollen asianmukainen oikeusperusta sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan kannalta tarvittavien toimenpiteiden hyväksymistä varten. SEUT 114 artiklan lisäksi tällä direktiivillä olisi oltava muita erityisiä oikeusperustoja, jotta voidaan kattaa alat, joilla unioni voi hyväksyä toimenpiteitä SEUT 16 artiklan, ▌ 43 artiklan 2 kohdan, 50 artiklan, 53 artiklan 1 kohdan, ▌ 91 ja 100 artiklan, ▌ 168 artiklan 4 kohdan, 169 artiklan, 192 artiklan 1 kohdan ja 325 artiklan 4 kohdan sekä Euratomin perustamissopimuksen 31 artiklan nojalla.

(108)  Tämän direktiivin aineellinen soveltamisala perustuu sellaisten alojen määrittämiseen, joilla väärinkäytösten paljastajien suojelun käyttöönotto vaikuttaa olevan tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon perusteella perusteltua ja tarpeellista. Tätä aineellista soveltamisalaa voidaan laajentaa kattamaan muita aloja tai muita unionin säädöksiä, jos se osoittautuu myöhemmin esiin tulevan näytön tai tämän direktiivin toimintaa koskevan arvion perusteella tarpeelliseksi kyseisiin aloihin tai säädöksiin liittyvän täytäntöönpanon lujittamista varten.

(109)  Kun tämän direktiivin kannalta merkityksellistä myöhempää lainsäädäntöä hyväksytään, siinä olisi aina tarpeen mukaan tarkennettava, että tätä direktiiviä sovelletaan. Tämän direktiivin 1 artiklaa ja liitettä olisi tarvittaessa tarkistettava.

(110)  Jäsenvaltiot eivät voi yksin tai ilman koordinointia riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, joka on täytäntöönpanon lujittaminen tietyillä politiikanaloilla ja tiettyjen säädösten osalta, joihin kohdistuva unionin oikeuden rikkominen voi aiheuttaa yleiseen etuun kohdistuvaa vakavaa haittaa, ottamalla käyttöön väärinkäytösten paljastajien tehokas suojelu, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla vahvistamalla väärinkäytösten paljastajien suojelun yhdenmukaistamista koskevat vähimmäisvaatimukset. Vain unionin toimilla voidaan luoda yhdenmukaisuutta ja varmistaa, että väärinkäytösten paljastajien suojelua koskevat voimassa olevat unionin säännöt ovat keskenään yhdenmukaisia. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(111)  Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet ja erityisesti perusoikeuskirjan 11 artikla. Sen vuoksi tämä direktiivi on pantava täytäntöön näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti varmistamalla, että muun muassa sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta, oikeutta henkilötietojen suojaan, elinkeinovapautta, oikeutta korkeatasoiseen kuluttajansuojaan, oikeutta ihmisten terveyden korkeatasoiseen suojeluun, oikeutta korkeatasoiseen ympäristönsuojeluun, oikeutta hyvään hallintoon, oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeutta puolustukseen noudatetaan täysimääräisesti.

(112)  Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu asetuksen (EY) N:o 45/2001 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti ▌,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I LUKU

SOVELTAMISALA, SUOJELUN EDELLYTYKSET JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Tarkoitus

Tämän direktiivin tarkoituksena on tehostaa unionin oikeuden ja politiikkojen täytäntöönpanoa tietyillä aloilla vahvistamalla yhteiset vähimmäisvaatimukset korkean suojelun tason tarjoamiseksi henkilöille, jotka ilmoittavat rikkomisista.

2 artikla

Aineellinen soveltamisala

1.  ▌Tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset vähimmäisvaatimukset sellaisten henkilöiden suojelemiseksi, jotka ilmoittavat seuraavista unionin oikeuden rikkomisista:

a)  rikkomiset, jotka kuuluvat tämän direktiivin liitteessä (I ja II osa) mainittujen unionin säädösten soveltamisalaan seuraavilla aloilla:

i)  julkiset hankinnat;

ii)  rahoituspalvelut, -tuotteet ja -markkinat sekä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäiseminen:

iii)  tuoteturvallisuus;

iv)  liikenneturvallisuus;

v)  ympäristönsuojelu;

vi)  säteilysuojelu ja ydinturvallisuus;

vii)  elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuus, eläinten terveys ja hyvinvointi;

viii)  kansanterveys;

ix)  kuluttajansuoja;

x)  yksityisyyden ja henkilötietojen suoja sekä verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuus.

b)  rikkomiset, jotka vaikuttavat unionin taloudellisiin etuihin sellaisina kuin ne määritellään SEUT 325 artiklassa ja täsmennetään asiaankuuluvissa unionin toimenpiteissä;

c)  rikkomiset, jotka liittyvät SEUT 26 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin sisämarkkinoihin, mukaan lukien kilpailu- ja valtiontukisääntöjen rikkomiset, ja joissa on kyse teoista, joilla rikotaan yhteisöverosääntöjä, tai järjestelyistä, joiden tarkoituksena on saada sovellettavan yhteisöverolainsäädännön tavoitteen tai tarkoituksen vastaista veroetua.

2.  Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden mahdollisuutta ulottaa kansallisen lainsäädännön mukainen suojelu koskemaan muita kuin 1 kohdan kattamia aloja tai säädöksiä.

3 artikla

Suhde muihin unionin säädöksiin ja kansallisiin säännöksiin

1.  Silloin kun liitteen II osassa mainituissa alakohtaisissa unionin säädöksissä on vahvistettu rikkomisista ilmoittamista varten erityiset säännöt, sovelletaan kyseisiä sääntöjä. Tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan ▌niiltä osin kuin asiaa ei säännellä pakottavasti kyseisissä alakohtaisissa unionin säädöksissä.

2.  Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuteen varmistaa kansallinen turvallisuus eikä niiden toimivaltaan suojella keskeisiä turvallisuusetujaan. Erityisesti direktiiviä ei sovelleta ilmoituksiin sellaisista julkisten hankintasääntöjen rikkomisista, joihin liittyy puolustus- tai turvallisuusnäkökohtia, jos nämä näkökohdat kuuluvat asiaankuuluvien unionin välineiden soveltamisalaan.

3.  Tämä direktiivi ei vaikuta unionin lainsäädännön tai kansallisen lainsäädännön soveltamiseen seuraavilla aloilla:

a)  turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaaminen;

b)  oikeudellisen ammattisalassapitovelvollisuuden ja terveydenhuoltohenkilöstön salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden suojaaminen;

c)  tuomioistuimen päätöksenteon luottamuksellisuus; ja

d)  rikosprosessia koskevat säännöt.

4.  Tämä direktiivi ei vaikuta kansallisiin sääntöihin, jotka koskevat työntekijöiden oikeutta kuulla edustajiaan ja ammattiyhdistyksiä ja suojelua tästä kuulemisesta johtuvilta aiheettomilta haitallisilta toimenpiteiltä sekä työmarkkinaosapuolten riippumattomuutta ja oikeutta tehdä työehtosopimuksia. Tämä ei vaikuta tällä direktiivillä taatun suojelun tasoon.

4 artikla

Henkilöllinen soveltamisala

1.  Tätä direktiiviä sovelletaan yksityisellä tai julkisella sektorilla työskenteleviin ilmoittaviin henkilöihin, jotka ovat saaneet tietoa rikkomisista työn yhteydessä ja joita ovat ainakin seuraavat:

a)  henkilöt, jotka ovat SEUT 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja työntekijöitä, virkamiehet mukaan lukien;

b)  henkilöt, jotka ovat SEUT 49 artiklassa tarkoitettuja itsenäisiä ammatinharjoittajia;

c)  osakkeenomistajat ja henkilöt, jotka kuuluvat yrityksen hallinto-, johto- tai valvontaelimeen, mukaan lukien muut kuin liikkeenjohtoon osallistuvat henkilöt, sekä vapaaehtoistyöntekijät ja palkatut tai palkattomat harjoittelijat;

d)  henkilöt, jotka työskentelevät toimeksisaajien, alihankkijoiden ja tavarantoimittajien valvonnassa ja niiden johdolla.

2.  Tätä direktiiviä sovelletaan ilmoittaviin henkilöihin myös silloin, jos he tekevät ilmoituksen tai julkistavat tietoja, jotka on saatu sittemmin päättyneessä työsuhteessa.

3.  Tätä direktiiviä sovelletaan myös sellaisiin ilmoittaviin henkilöihin, joiden työsuhde ei ole vielä alkanut, silloin kun rikkomista koskeva tieto on saatu palvelukseenottomenettelyn tai muun sopimusta edeltävän neuvottelun aikana.

4.  IV luvussa vahvistettuja toimenpiteitä ilmoittavien henkilöiden suojelemiseksi sovelletaan soveltuvin osin myös seuraaviin:

a)  avustavat henkilöt;

b)  kolmannet henkilöt, joilla on yhteyksiä ilmoittaviin henkilöihin ja jotka saattavat kärsiä vastatoimista työn yhteydessä, kuten ilmoittavan henkilön kollegat tai sukulaiset sekä

c)  oikeushenkilöt, jotka ovat ilmoittavien henkilöiden omistuksessa, joissa he työskentelevät tai joihin ilmoittavilla henkilöillä on muita yhteyksiä työn yhteydessä.

5 artikla

Edellytykset ilmoittavien henkilöiden suojelemiseksi

1.  Henkilöt, jotka tekevät ilmoituksen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla tapahtuneista rikkomisista, voivat saada suojelua, jos:

a)  heillä oli perusteltu syy uskoa, että ilmoitettu tieto piti paikkansa ilmoittamishetkellä ja että tieto kuului tämän direktiivin soveltamisalaan;

b)  he ovat tehneet tämän direktiivin 7 artiklan mukaisen sisäisen ilmoituksen ja 10 artiklan mukaisen ulkoisen ilmoituksen taikka suoraan ulkoisen ilmoituksen tai julkistaneet tietoja 15 artiklan mukaisesti.

2.  Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan päättää, hyväksyvätkö yksityiset tai julkiset yksiköt ja toimivaltaiset viranomaiset nimettömiä ilmoituksia rikkomisista ja toteuttavatko ne jatkotoimia niiden johdosta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta voimassa olevia velvoitteita säätää ilmoitusten tekemisestä nimettömästi unionin oikeuden nojalla.

3.  Henkilöt, jotka tekivät ilmoituksen tai julkistivat tietoja nimettömästi, mutta jotka tunnistettiin myöhemmin, voivat kuitenkin saada suojelua, jos he joutuvat vastatoimien kohteeksi edellyttäen, että he täyttävät 1 kohdassa vahvistetut edellytykset.

4.  Henkilöllä, joka ilmoittaa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikkomisista asianomaisille unionin toimielimille, elimille, toimistoille tai virastoille, on oikeus saada tämän direktiivin mukaista suojelua samoin edellytyksin kuin henkilöllä, joka on tehnyt ulkoisen ilmoituksen.

6 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

1.  'rikkomisella' tekoja tai laiminlyöntejä, jotka

i)  ovat laittomia ja liittyvät 2 artiklassa ja liitteessä tarkoitettuun soveltamisalaan kuuluviin unionin säädöksiin ja aloihin tai

ii)  ovat näiden unionin säädösten ja alueiden sääntöjen tavoitteen tai tarkoituksen vastaisia.

2.  'rikkomista koskevalla tiedolla' tietoa tai perusteltua epäilyä tosiasiallisesta tai mahdollisesta rikkomisesta ja yrityksestä salata rikkominen, ▌joka on tapahtunut tai hyvin todennäköisesti tapahtuu organisaatiossa, jossa ilmoittava henkilö työskentelee tai jossa hän on työskennellyt, tai toisessa organisaatiossa, johon hän on tai on ollut yhteydessä työnsä kautta;

3.  'ilmoittamisella' rikkomista koskevan tiedon toimittamista;

4.  'sisäisellä ilmoittamisella' rikkomista koskevan tiedon toimittamista julkisen tai yksityisen oikeushenkilön sisällä;

5.  'ulkoisella ilmoittamisella' rikkomista koskevan tiedon toimittamista toimivaltaisille viranomaisille;

6.  'tiedon julkistamisella' ▌ rikkomista koskevan tiedon saattamista julkisuuteen;

7.  'ilmoittavalla henkilöllä' luonnollista ▌ henkilöä, joka ilmoittaa tai julkistaa työnsä yhteydessä saamiaan rikkomista koskevia tietoja;

8.  'avustavalla henkilöllä' luonnollista henkilöä, joka avustaa tai auttaa ilmoittavaa henkilöä ilmoittamisessa työnsä yhteydessä ja jonka avustamisen olisi oltava luottamuksellista;

9.  ilmaisulla 'työn yhteydessä' tilannetta, jossa henkilö on nykyisten tai aiempien julkisen tai yksityisen sektorin työtehtäviensä yhteydessä niiden luonteesta riippumatta voinut saada tietoa rikkomisista ja jossa hän voi joutua kärsimään vastatoimista, jos hän ilmoittaa rikkomisista;

10.  'ilmoituksen kohteena olevalla henkilöllä' luonnollista tai oikeushenkilöä, joka mainitaan ilmoittamisen tai julkistamisen yhteydessä henkilönä, joka on toteuttanut rikkomisen tai johon se liittyy;

11.  'vastatoimilla' mitä tahansa työn yhteydessä uhkauksena esitettyä tai tosiasiallista suoraa tai epäsuoraa tekoa tai laiminlyöntiä, joka johtuu sisäisestä tai ulkoisesta ilmoittamisesta tai tiedon julkistamisesta ja joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa ilmoittavalle henkilölle perusteetonta haittaa;

12.  'jatkotoimilla' mitä tahansa toimenpidettä, jonka▌ ilmoituksen vastaanottaja tai toimivaltainen viranomainen toteuttaa arvioidakseen ilmoituksessa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyttä ja tarvittaessa puuttuakseen ilmoitettuun rikkomiseen, mukaan lukien sisäinen tutkinta, tutkimus, syytteeseenpano, varojen takaisinperintä ja asian käsittelyn lopettaminen;

13.  'palautteella' tiedon toimittamista ilmoittavalle henkilölle hänen ilmoituksensa johdosta suunnitelluista tai toteutetuista jatkotoimista sekä jatkotoimien perusteluista;

14.  'toimivaltaisella viranomaisella' mitä tahansa kansallista viranomaista, jolla on valtuudet ottaa vastaan ilmoituksia III luvun mukaisesti ja antaa palautetta ilmoittavalle henkilölle ja/tai joiden tehtävänä on hoitaa niille tässä direktiivissä asetetut tehtävät ja erityisesti toteuttaa ilmoituksiin perustuvat jatkotoimet.

II LUKU

SISÄINEN ILMOITTAMINEN JA ILMOITUSTEN JATKOTOIMET

7 artikla

Ilmoittaminen sisäisten ilmoituskanavien kautta

1.  Yleisenä periaatteena ja rajoittamatta 10 ja 15 artiklan soveltamista tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikkomisista voidaan ilmoittaa tämän luvun mukaisten sisäisten kanavien kautta ja menettelyjen mukaisesti.

2.  Jäsenvaltioiden on kannustettava käyttämään sisäisiä kanavia ennen ulkoisten ilmoitusten tekemistä, kun rikkomiseen voidaan tosiasiallisesti puuttua sisäisesti ja kun ilmoittava henkilö katsoo, ettei vastatoimien vaaraa ole.

3.  Sisäisten kanavien käyttämisestä on annettava asianmukaiset tiedot niiden tietojen yhteydessä, jotka yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöt antavat 9 artiklan kohdan c alakohdan mukaisesti ja toimivaltaiset viranomaiset 12 artiklan 4 kohdan a alakohdan ja 13 artiklan mukaisesti.

8 artikla

Velvollisuus ottaa käyttöön sisäinen ilmoituskanava

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöt ottavat käyttöön sisäiset ilmoituskanavat ja menettelyt ilmoittamista ja ilmoitusten jatkotoimia varten, tarvittaessa työmarkkinaosapuolten kuulemisen jälkeen ja yhteisymmärryksessä niiden kanssa, jos tämä on kansallisen lainsäädännön mukaan mahdollista.

2.  Tällaisten kanavien ja menettelyjen tarkoituksena on antaa oikeushenkilön työntekijöille mahdollisuus tehdä ilmoituksia. Niiden avulla voivat tehdä ilmoituksia myös muut henkilöt, jotka ovat yhteydessä oikeushenkilöön työnsä vuoksi 4 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitetulla tavalla ▌.

3.  Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja yksityisen sektorin oikeushenkilöitä ovat ne, joissa on vähintään 50 työntekijää.

4.  Edellä 3 kohdan mukaista raja-arvoa ei sovelleta niihin oikeushenkilöihin, jotka kuuluvat liitteen I osan B kohdassa ja II osassa tarkoitettujen unionin säädösten soveltamisalaan.

5.  Ilmoituskanavien toiminnasta vastaa joko sisäisesti tätä varten nimetty henkilö tai yksikkö tai ulkoinen kolmas osapuoli. Yksityisen yksikön ilmoituskanavien toiminnasta vastaavien kolmansien osapuolten on noudatettava yhtäläisesti 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja takeita ja vaatimuksia.

6.  Yksityisen sektorin oikeushenkilöt, joilla on 50-249 työntekijää, voivat jakaa ilmoitusten vastaanottamiseen ja mahdollisesti myös tutkimuksiin osoitettuja resursseja. Tämä ei vaikuta niiden velvollisuuteen säilyttää luottamuksellisuus ja antaa palautetta sekä puuttua ilmoitettuun rikkomiseen.

7.  Tehtyään asianmukaisen riskiarvion, jossa otetaan huomioon oikeushenkilöiden toiminnan luonne ja siitä johtuva riskitaso erityisesti ympäristön ja kansanterveyden kannalta, jäsenvaltiot voivat vaatia, että ▌yksityiset oikeushenkilöt, joissa on alle 50 työntekijää, ottavat käyttöön sisäiset ilmoituskanavat ja menettelyt.

8.  Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle 7 kohdan nojalla tekemästään päätöksestä vaatia yksityisiä oikeushenkilöitä perustamaan sisäiset ilmoituskanavat ja liitettävä päätökseen perustelut ja riskiarviossa käytetyt arviointikriteerit. Komissio ilmoittaa kyseisestä päätöksestä muille jäsenvaltioille.

9.  Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja julkisen sektorin oikeushenkilöitä ovat kaikki julkiset oikeushenkilöt, mukaan lukien kaikki julkisen oikeushenkilön omistuksessa tai määräysvallassa olevat yksiköt.

Jäsenvaltiot voivat vapauttaa alle 10 000 asukkaan tai alle 50 työntekijän kunnat tai muut yksiköt, joissa on alle 50 työntekijää, 1 kohdassa tarkoitetusta velvoitteesta.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että kunnat jakavat sisäiset ilmoituskanavat tai vastaavat niiden toiminnasta yhdessä kansallisen lainsäädännön mukaisesti edellyttäen, että jaetut sisäiset kanavat ovat erilliset ja riippumattomat ulkoisista kanavista.

9 artikla

Sisäistä ilmoittamista ja ilmoitusten jatkotoimia koskevat menettelyt

1.  Edellä 8 artiklassa tarkoitettujen ilmoittamista ja ilmoitusten jatkotoimia koskevien menettelyjen tulee käsittää seuraavat:

a)  ilmoitusten vastaanottamiseen tarkoitetut kanavat, jotka on suunniteltu ja toteutettu turvallisesti ja joita käytetään siten, että voidaan varmistaa ilmoittavan henkilön ja ilmoituksessa mainittujen kolmansien osapuolten henkilöllisyyden luottamuksellisuus ja estää muiden kuin valtuutettujen henkilöstön jäsenten pääsy tietoihin;

b)  ilmoituksen vastaanottoilmoitus ilmoituksen tehneelle henkilölle seitsemän päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta;

c)  ilmoitusten jatkotoimista vastaavan puolueettoman henkilön tai riippumattoman yksikön nimeäminen, joka voi olla sama henkilö tai yksikkö, joka vastaanottaa ilmoitukset ja on yhteydessä ilmoittavaan henkilöön sekä pyytää tarvittaessa lisätietoa ja antaa palautetta;

d)  jatkotoimet, jotka nimetty henkilö tai yksikkö toteuttaa huolellisesti ilmoituksen perusteella;

e)  nimettömän ilmoituksen perusteella huolellisesti toteutettavat kansallisen lainsäädännön mukaiset jatkotoimet;

f)  kohtuullinen aika,▌ joka saa olla enintään kolme kuukautta ilmoituksen vastaanottoilmoituksesta tai jos vastaanottoilmoitusta ei lähetetty, ilmoituksen tekemistä seuraavien seitsemän päivän määräajan päättymisestä, ja jonka kuluessa ilmoittavalle henkilölle annetaan palautetta ilmoituksen perusteella toteutetuista jatkotoimista;

g)  selkeät ja helposti saatavilla olevat tiedot ▌ edellytyksistä ja menettelyistä ulkoisen ilmoituksen tekemiseksi toimivaltaisille viranomaisille 10 artiklan nojalla ja tarvittaessa unionin toimielimille, elimille, toimistoille ja virastoille.

2.  Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen kanavien kautta on voitava tehdä ilmoitus kirjallisesti ja/tai suullisesti puhelimitse tai muulla ääniviestijärjestelmällä, ja ilmoittavan henkilön pyynnöstä kohtuullisessa ajassa järjestettävässä fyysisessä tapaamisessa,

III LUKU

ULKOINEN ILMOITTAMINEN JA ILMOITUSTEN JATKOTOIMET

10 artikla

Ilmoittaminen ulkoisten ilmoituskanavien kautta

Ilmoittavien henkilöiden on toimitettava tietoa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikkomisista käyttäen 11 ja 12 artiklassa tarkoitettuja kanavia ja menettelyjä sisäistä kanavaa käytettyään tai tekemällä ilmoituksen suoraan toimivaltaisille viranomaisille, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 15 artiklan soveltamista.

11 artikla

Velvollisuus ottaa käyttöön ulkoinen ilmoituskanava ja toteuttaa ilmoitusten perusteella jatkotoimia

1.  Jäsenvaltioiden on nimettävä viranomaiset, joilla on valtuudet ottaa vastaan ilmoituksia, antaa palautetta tai toteuttaa jatkotoimia, sekä huolehdittava, että niillä on tarvittavat resurssit.

2.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset

a)  ottavat ilmoittavan henkilön toimittamien tietojen vastaanottamista ja käsittelyä varten käyttöön riippumattomat ja erilliset ulkoiset ilmoituskanavat ▌;

b)  ilmoittavat seitsemän päivän kuluessa ilmoitusten vastaanottamisesta, ellei ilmoittava henkilö ole nimenomaisesti pyytänyt toisin tai ellei toimivaltainen viranomainen perustellusti usko, että ilmoitusta koskevan vastaanottoilmoituksen antaminen vaarantaisi ilmoittavan henkilön henkilöllisyyden suojan;

c)  toteuttavat ilmoitusten perusteella jatkotoimia;

d)  antavat ilmoittavalle henkilölle palautetta ilmoituksen perusteella toteutetuista jatkotoimista kohtuullisen ajan kuluessa, joka saa olla enintään kolme kuukautta tai asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa kuusi kuukautta. Toimivaltaisten viranomaisten on tiedotettava ilmoittavalle henkilölle tutkimusten lopullinen tulos kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti;

e)  välittävät hyvissä ajoin ilmoituksen sisältämät tiedot tarvittaessa toimivaltaisille unionin toimielimille, elimille, toimistoille ja virastoille lisätutkimuksia varten, jos kansallisessa tai unionin lainsäädännössä niin säädetään.

3.  Jäsenvaltiot voivat säätää, että tutkittuaan ilmoituksen asianmukaisesti toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää, että ilmoitettu rikkominen on selkeästi vähäinen eikä edellytä muita jatkotoimia tämän direktiivin nojalla. Tämä ei vaikuta muihin velvoitteisiin tai muihin sovellettaviin menettelyihin ilmoitettuun rikkomiseen puuttumiseksi taikka tämän direktiivin mukaiseen sisäisten ja/tai ulkoisten kanavien kautta tapahtuvaan ilmoittamiseen sovellettavaan suojeluun. Tässä tapauksessa toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava päätöksensä ja sen perustelut ilmoittavalle henkilölle.

4.  Jäsenvaltiot voivat säätää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää, että toistuvat ilmoitukset, joiden asiasisällössä ei ole uutta merkityksellistä tietoa verrattuna aikaisempaan ilmoitukseen, jonka käsittely on jo lopetettu, eivät edellytä jatkotoimia, paitsi jos eri jatkotoimet ovat perusteltuja uusien oikeudellisten tai tosiseikkoihin perustuvien olosuhteiden nojalla. Tässä tapauksessa niiden on ilmoitettava päätöksensä perustelut ilmoittavalle henkilölle.

5.  Jäsenvaltiot voivat säätä, että jos ilmoituksia tehdään paljon, toimivaltaiset viranomaiset voivat asettaa etusijalle tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia vakavia rikkomisia tai keskeisten säännösten vastaisia rikkomisia koskevien ilmoitusten käsittelyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistetun määräajan soveltamista.

6.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että mikä tahansa viranomainen, joka on saanut ilmoituksen mutta jolla ei ole valtuuksia puuttua ilmoitettuun rikkomiseen, toimittaa ilmoituksen edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle kohtuullisessa ajassa ja turvallisesti ja että toimittamisesta tiedotetaan viipymättä ilmoittavalle henkilölle.

12 artikla

Ulkoisia ilmoituskanavia koskevat vaatimukset

1.  ▌Ulkoisia ilmoituskanavia on pidettävä riippumattomina ja erillisinä, jos ne täyttävät kaikki seuraavat kriteerit:

a)  ne on suunniteltu ja toteutettu ja niitä käytetään siten, että varmistetaan tietojen täydellisyys, eheys ja luottamuksellisuus sekä estetään muiden kuin toimivaltaisen viranomaisen valtuutettujen henkilöstön jäsenten pääsy tietoihin;

b)  ne mahdollistavat tiedon tallentamisen pysyvällä välineellä jatkotutkimuksia varten 18 artiklan mukaisesti.

2.  Ulkoisten ilmoituskanavien kautta on voitava tehdä ilmoitus kirjallisesti ja suullisesti puhelimitse tai muulla ääniviestijärjestelmällä ja ilmoittavan henkilön pyynnöstä kohtuullisessa ajassa järjestettävässä fyysisessä tapaamisessa.

3.  Toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava siitä, että jos ilmoitus vastaanotetaan muiden kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen ilmoituskanavien kautta tai jos sen vastaanottavat muut kuin ilmoitusten käsittelystä vastaavat henkilöstön jäsenet, näitä kielletään paljastamasta tietoja, jotka saattaisivat paljastaa joko ilmoittavan henkilön tai ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilöllisyyden, ja että nämä toimittavat ilmoituksen viipymättä alkuperäisessä muodossaan ilmoitusten käsittelystä vastaaville henkilöstön jäsenille ▌.

4.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on henkilöstöä, jotka vastaavat ilmoitusten käsittelystä ja jotka erityisesti:

a)  antavat kaikille asianomaisille henkilöille tietoja ilmoitusten tekemisessä noudatettavista menettelyistä;

b)  vastaanottavat ilmoituksia ja toteuttavat niihin liittyviä jatkotoimia;

c)  huolehtivat yhteydenpidosta ilmoittavaan henkilöön antaakseen hänelle palautetta ja pyytääkseen tarvittaessa lisätietoja.

5.  Nämä henkilöstön jäsenet on koulutettava käsittelemään ilmoituksia.

13 artikla

Ilmoitusten vastaanottamista ja jatkotoimia koskevat tiedot

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat verkkosivustoillaan erillisessä, helposti tunnistettavassa ja käytettävissä olevassa osiossa ainakin seuraavat tiedot:

a)  edellytykset, joiden täyttyessä ilmoittavat henkilöt voivat saada tämän direktiivin mukaista suojelua;

b)  yhteistiedot 12 artiklan mukaisten ulkoisten ilmoituskanavien käyttämistä varten, erityisesti sähköposti- ja postiosoitteet ja puhelinnumerot sekä ilmoitus siitä, tallennetaanko puhelinkeskustelut ▌;

c)  rikkomisia koskeviin ilmoituksiin sovellettavat menettelyt, mukaan lukien tavat, joilla toimivaltainen viranomainen voi pyytää ilmoittavaa henkilöä selventämään ilmoittamiaan tietoja tai antamaan lisätietoja, ilmoittavalle henkilölle annettavaan palautteeseen sovellettavat määräajat sekä tämän palautteen tyyppi ja sisältö;

d)  ilmoituksiin sovellettavat luottamuksellisuutta koskevat järjestelyt, mukaan lukien tiedot henkilötietojen käsittelystä tilanteen mukaan tämän direktiivin 17 artiklan, asetuksen (EU) 2016/679 5 ja 13 artiklan, direktiivin (EU) 2016/680 13 artiklan ja asetuksen (EU) N:o 2018/1725 11 artiklan mukaisesti.

e)  ilmoitusten perusteella toteutettavien jatkotoimien luonne;

f)  ilmoittavien henkilöiden saatavilla olevat oikeussuojakeinot ja menettelyt, joilla heitä suojataan vastatoimilta, ja ilmoituksen tekemistä harkitsevien henkilöiden mahdollisuudet saada luottamuksellista neuvontaa;

g)  selkeä selvitys edellytyksistä, joiden nojalla toimivaltaiselle viranomaiselle ilmoittavia henkilöitä ei aseteta vastuuseen liikesalaisuuksien paljastamisesta 21 artiklan 4 kohdassa säädetyn mukaisesti;

h)  tarvittaessa 20 artiklan 2 kohdassa säädetyn yhteisen riippumattoman hallintoviranomaisen yhteystiedot.

14 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten toteuttama menettelyjen uudelleentarkastelu

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset tarkastelevat ilmoitusten vastaanottamiseen ja jatkotoimiin soveltamiaan menettelyjä uudelleen säännöllisesti vähintään kolmen vuoden välein. Tarkastellessaan uudelleen tällaisia menettelyjä toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon kokemuksensa ja muiden toimivaltaisten viranomaisten kokemukset ja mukautettava menettelyjään niiden mukaan.

IV LUKU

TIETOJEN JULKISTAMINEN

15 artikla

Tietojen julkistaminen

1.  Henkilöllä, joka julkistaa tietoja tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikkomisista, on oikeus saada tämän direktiivin mukaista suojelua, jos yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a)  hän on tehnyt ensin sisäisen ja ulkoisen ilmoituksen tai heti ulkoisen ilmoituksen II ja III luvun mukaisesti, mutta sen perusteella ei ole toteutettu asianmukaisia toimia 9 artiklan 1 kohdan f alakohdassa ja11 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun ajan kuluessa; tai

b)  hänellä oli perusteltu syy uskoa, että

i)  rikkominen voi aiheuttaa yleiseen etuun kohdistuvan välittömän ja ilmeisen vaaran esimerkiksi hätätilanteessa tai peruuttamattoman vahingon riskin vuoksi, taikka

ii)  ulkoisen ilmoituksen kohdalla on vaara joutua vastatoimien kohteeksi tai on epätodennäköistä, että rikkomiseen puututaan tehokkaasti asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden vuoksi, koska todisteita voitaisiin kätkeä tai hävittää tai viranomainen toimii yhteistyössä rikkomiseen syyllistyneen henkilön kanssa tai on osallisena rikkomisessa.

2.  Tätä artiklaa ei sovelleta, jos henkilö paljastaa tietoja suoraan tiedotusvälineille erityisten kansallisten säännösten nojalla, joilla luodaan sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen liittyvä suojelujärjestelmä.

V LUKU

SISÄISIIN JA ULKOISIIN ILMOITUKSIIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT

16 artikla

Salassapitovelvollisuus

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ilmoittavan henkilön henkilöllisyyttä ei paljasteta ilman kyseisen henkilön nimenomaista suostumusta kenellekään muulle kuin ilmoitusten vastaanottamisen ja/tai jatkotoimien osalta toimivaltaisille valtuutetuille henkilöstön jäsenille. Tämä koskee myös kaikkea muuta tietoa, josta ilmoittavan henkilön henkilöllisyys voidaan suoraan tai epäsuoraan päätellä.

2.  Edellä olevasta 1 kohdasta poiketen ilmoittavan henkilön henkilöllisyys ja kaikki muut 1 kohdassa tarkoitetut tiedot voidaan julkistaa vain, jos tietojen julkistaminen on tarpeellinen ja oikeasuhteinen velvollisuus, joka on asetettu unionin oikeudessa tai kansallisessa lainsäädännössä silloin, kun on kyse kansallisten viranomaisten toteuttamista tutkimuksista tai oikeudenkäynneistä, mukaan lukien tarve suojata ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeus puolustukseen.

3.  Näihin paljastuksiin on sovellettava sovellettavien sääntöjen mukaisia asianmukaisia takeita. Ilmoittavalle henkilölle on ilmoitettava etukäteen hänen henkilöllisyytensä paljastamisesta, ellei tämä tieto vaaranna tutkimuksia tai oikeudenkäyntejä. Tiedottaessaan asiasta ilmoittavalle henkilölle toimivaltaisen viranomaisen on lähetettävä tälle kirjallisessa muodossa perustelu siitä, miksi luottamukselliset tiedot olisi julkistettava.

4.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset, jotka vastaanottavat liikesalaisuuksia sisältäviä ilmoituksia, eivät käytä tai julkista niitä muissa tarkoituksissa, kuin ilmoitusten asianmukaisten jatkotoimien kannalta on tarpeen.

17 artikla

Henkilötietojen käsittely

Tämän direktiivin nojalla suoritettava henkilötietojen käsittely, kuten toimivaltaisten viranomaisten välinen henkilötietojen vaihto tai siirto, on toteutettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 ja direktiivin (EU) 2016/680 mukaisesti. Unionin toimielinten, elinten, toimistojen ja virastojen välinen tietojenvaihto on toteutettava asetuksen (EU) N:o 2018/1725 mukaisesti.

Henkilötietoja, joilla ei selvästi ole merkitystä tietyn tapauksen käsittelyn kannalta, ei kerätä, tai jos niitä kerätään vahingossa, ne on poistettava ilman aiheetonta viivytystä.

18 artikla

Ilmoitusten säilyttäminen

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöt säilyttävät kaikki vastaanottamansa ilmoitukset noudattamalla tämän direktiivin 16 artiklassa säädettyjä luottamuksellisuutta koskevia vaatimuksia. Ilmoituksia säilytetään ainoastaan toimivaltaisille viranomaisille ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöille tässä direktiivissä asetetun vaatimuksen kannalta tarpeelliseksi ja oikeasuhteiseksi katsotun ajan.

2.  Jos ilmoittamiseen käytetään nauhoittavaa puhelinlinjaa tai muuta ääniviestijärjestelmää, toimivaltaisilla viranomaisilla ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöillä on ilmoittavan henkilön suostumuksella oikeus dokumentoida suullinen ilmoitus seuraavissa muodoissa:

a)  tallenne keskustelusta pysyvällä välineellä uudelleen kuunneltavassa muodossa;

b)  ilmoitusten käsittelystä vastaavien toimivaltaisen viranomaisen henkilöstön jäsenten laatima täydellinen ja tarkka selostus keskustelusta.

Toimivaltaisten viranomaisten ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöiden on annettava ilmoittavalle henkilölle mahdollisuus tarkistaa, korjata ja hyväksyä allekirjoituksellaan puhelinkeskustelusta laadittu selostus.

3.  Jos ilmoittamiseen käytetään puhelinlinjaa tai muuta ääniviestijärjestelmää, joka ei nauhoita keskustelua, toimivaltaisilla viranomaisilla ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöillä on oikeus dokumentoida suullinen ilmoitus käyttäen ilmoituksen käsittelystä vastaavien henkilöstön jäsentensä keskustelusta laatimaa tarkkaa pöytäkirjaa. Toimivaltaisten viranomaisten ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöiden on annettava ilmoittavalle henkilölle mahdollisuus tarkistaa, korjata ja hyväksyä allekirjoituksellaan puhelinkeskustelusta laadittu ▌pöytäkirja.

4.  Kun henkilö pyytää tapaamista ▌toimivaltaisten viranomaisten tai yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöiden henkilöstön jäsenten kanssa tehdäkseen ilmoituksen 9 artiklan 2 kohdan ja 12 artiklan 2 kohdan ▌mukaisesti, toimivaltaisten viranomaisten ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöiden on ilmoittavan henkilön suostumuksella varmistettava, että tapaamisesta laaditaan täydellinen ja tarkka pöytäkirja, joka on pysyvällä välineellä uudelleen luettavassa muodossa.

Toimivaltaisilla viranomaisilla ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöillä on oikeus laatia tapaamisesta pöytäkirja jollakin seuraavista tavoista:

a)  tallenne keskustelusta pysyvällä välineellä uudelleen kuunneltavassa muodossa;

b)  ilmoituksen käsittelystä vastaavien ▌henkilöstön jäsenten laatima tarkka pöytäkirja.

Toimivaltaisten viranomaisten ja yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöiden on annettava ilmoittavalle henkilölle mahdollisuus tarkistaa, korjata ja hyväksyä allekirjoituksellaan tapaamisesta laadittu pöytäkirja.

VI LUKU

SUOJELUTOIMENPITEET

19 artikla

▌Vastatoimien kielto

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta voidaan estää kaikenlaiset suorat tai epäsuorat vastatoimet,▌ mukaan lukien vastatoimia koskevat uhkaukset tai niiden yritykset, ja joita voivat olla erityisesti seuraavat:

a)  erottaminen virasta määräajaksi, pakkolomautus, irtisanominen tai muut vastaavat toimenpiteet;

b)  siirtäminen alempiin tehtäviin tai ylennyksen lykkääminen;

c)  työtehtävien vaihtaminen, työpaikan siirtäminen, palkanalennus, työajan muuttaminen;

d)  koulutukseen pääsyn estäminen;

e)  kielteinen työsuorituksen arviointi tai työtodistus;

f)  minkä tahansa kurinpitotoimen, varoituksen tai muun seuraamuksen, kuten taloudellisen seuraamuksen, määrääminen tai toteuttaminen;

g)  pakottaminen, pelottelu, ahdistelu tai hyljeksintä ▌;

h)  syrjintä tai epäedullinen tai epäoikeudenmukainen kohtelu;

i)  kieltäytyminen tilapäisen työsuhteen vakinaistamisesta, kun työntekijä oletti oikeutetusti, että hänelle tarjottaisiin vakinaista työsuhdetta;

j)  kieltäytyminen tilapäisen työsuhteen uudistamisesta tai sen ennenaikainen päättäminen;

k)  vahingon aiheuttaminen esimerkiksi henkilön maineelle, erityisesti sosiaalisessa mediassa, tai taloudellisen vahingon, kuten liiketoimintamahdollisuuksien ja tulojen menettämisen, aiheuttaminen;

l)  mustalle listalle asettaminen sektorin tai toimialan kattavan epävirallisen tai virallisen sopimuksen perusteella niin, että henkilö ei myöhemmin enää saa työtä kyseiseltä sektorilta tai toimialalta;

m)  tavaroiden tai palveluiden toimittamista koskevien sopimusten ennenaikainen irtisanominen tai peruuttaminen;

n)  käyttöluvan tai muun luvan peruuttaminen;

o)  psykiatrinen tai lääketieteellinen hoitoonohjaus.

20 artikla

Tukitoimenpiteet

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 4 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden saatavilla on tarvittaessa tukitoimenpiteitä, erityisesti seuraavia:

i)  helposti ja maksutta saatavilla olevaa kattavaa ja riippumatonta tietoa ja neuvontaa tarjolla olevista oikeussuojakeinoista ja menettelyistä, joilla heitä suojataan vastatoimilta, ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksista.

ii)  ▌toimivaltaisten viranomaisten tarjoamaa tehokasta apua, jota nämä antavat ilmoittavien henkilöiden vastatoimilta suojaamiseen osallistuvan viranomaisen suorittaman käsittelyn yhteydessä, muun muassa todistamalla, että ilmoittavalla henkilöllä on oikeus saada direktiivin mukaista suojelua, jos tämä on kansallisen lainsäädännön mukaan mahdollista.

iii)  maksutonta oikeusapua rikosoikeudellisissa menettelyissä ja rajatylittävissä riita-asioissa direktiivin (EU) 2016/1919 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/52/EY mukaisesti sekä maksutonta oikeusapua muissa menettelyissä ja oikeudellista neuvontaa tai muuta oikeusapua kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

2.  Jäsenvaltiot voivat säätää ilmoittavien henkilöiden taloudellisesta avusta ja tuesta, psykologinen tuki mukaan lukien, oikeudellisissa menettelyissä.

3.  Tarvittaessa tässä artiklassa tarkoitettujen tukitoimenpiteiden antaja voi olla tietopalvelukeskus tai yhteinen riippumaton ja selkeästi yksilöity hallintoviranomainen.

21 artikla

Toimenpiteet ▌vastatoimilta suojaamiseksi

1.  Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 5 artiklassa vahvistetut edellytykset täyttäviä ilmoittavia henkilöitä suojellaan vastatoimilta. Tällaisten toimenpiteiden tulee sisältää erityisesti 2–8 kohdassa esitetyt toimenpiteet.

2.  Kun henkilö tekee ilmoituksen tai julkistaa tietoja tämän direktiivin mukaisesti, hänen ei katsota rikkovan mitään tietojen ilmaisemista koskevaa rajoitusta eikä häntä aseteta minkäänlaiseen vastuuseen tällaisen ilmoituksen tai ilmaisemisen vuoksi, jos hänellä on perusteltu syy uskoa, että ilmoituksen tekeminen tai tiedon julkistaminen oli tarpeen rikkomisen paljastamiseksi tämän direktiivin nojalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamista.

3.  Ilmoittavia henkilöitä ei aseteta vastuuseen asianomaisen tiedon hankkimisen tai sen saamisen vuoksi edellyttäen, että hankkiminen tai saaminen ei itsessään ole rikos. Siinä tapauksessa rikosoikeudelliseen vastuuseen sovelletaan asianmukaista kansallista lainsäädäntöä.

4.  Ilmoittavien henkilöiden muuhun mahdolliseen vastuuseen tekojen tai laiminlyöntien vuoksi, jotka eivät liity ilmoitukseen tai jotka eivät ole tarpeen rikkomisen paljastamiseksi tämän direktiivin nojalla, sovelletaan edelleen asianmukaista unionin lainsäädäntöä tai kansallista lainsäädäntöä.

5.  Tuomioistuimen tai muun viranomaisen ▌menettelyssä, joka koskee ilmoittavan henkilön kärsimää haittaa ja jossa tämä on▌ osoittanut tehneensä ilmoituksen tai ilmaisseensa tietoja ja kärsineensä haittaa, on oletettava, että haitta johtui ilmoituksen tai tietojen ilmaisemisen vuoksi toteutetusta vastatoimesta. Näissä tapauksissa on haitallisen toimen toteuttajan velvollisuus todistaa, että toimi▌ perustui yksinomaan asianmukaisesti perusteltuun syyhyn.

6.  Ilmoittavien henkilöiden ja avustavien henkilöiden saatavilla on oltava tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä vastatoimia vastaan, mukaan lukien välitoimet oikeudellisen menettelyn tulosta odotettaessa, kansallisen kehyksen mukaisesti.

7.  ▌Oikeudenkäynnissä, myös silloin kun se koskee kunnianloukkausta, tekijänoikeuden rikkomista, salassapitovelvollisuuden rikkomista, tietosuojasääntöjen rikkomista, liikesalaisuuksien paljastamista tai yksityis- tai julkisoikeudellista tai työehtosopimusoikeuteen liittyvää korvausvaatimusta, ilmoittavia henkilöitä ei aseteta minkäänlaiseen vastuuseen ilmoituksen tekemisestä tai tietojen julkistamisesta tämän direktiivin mukaisesti ja heillä on oikeus vedota tähän ilmoituksen tekemiseen tai tietojen julkistamiseen vaatiakseen asian hylkäämistä edellyttäen, että heillä on perusteltu syy uskoa, että ilmoituksen tekeminen tai tiedon julkistaminen oli tarpeen rikkomisen paljastamiseksi tämän direktiivin nojalla. Kun henkilö tekee ilmoituksen tai julkistaa tietoja tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikkomisista, jotka sisältävät liikesalaisuuksia ja täyttävät tämän direktiivin mukaiset edellytykset, ilmoituksen tekemistä tai tiedon julkistamista on pidettävä laillisena direktiivin (EU) 2016/943 3 artiklan 2 kohdan mukaisin edellytyksin.

8.  Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 5 artiklassa vahvistetut edellytykset täyttäville ilmoittaville henkilöille taataan täysimääräiset oikeussuojakeinot ja korvaukset heille aiheutuneiden vahinkojen johdosta kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

22 artikla

Toimenpiteet ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden suojaamiseksi

1.  Jäsenvaltioiden on varmistettava Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaisesti, että ilmoituksen kohteena olevat henkilöt voivat käyttää täysimääräisesti ▌oikeuksia, jotka koskevat tehokkaita oikeussuojakeinoja ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä sekä syyttömyysolettamaa ja oikeutta puolustukseen, mukaan lukien oikeus tulla kuulluksi ja oikeus tutustua heitä koskeviin tietoihin.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilöllisyys suojataan kansallisen lainsäädännön mukaisesti niin kauan kuin tutkinta on kesken.

3.  Edellä 12, 17 ja 18 artiklassa säädettyjä menettelyjä sovelletaan myös ilmoituksen kohteena olevien henkilöiden henkilöllisyyden suojaamiseen.

23 artikla

Seuraamukset

1.  Jäsenvaltioiden on säädettävä tehokkaista, oikeasuhteisista ja varoittavista seuraamuksista, joita sovelletaan luonnollisiin ja oikeushenkilöihin, jotka

a)  estävät tai yrittävät estää ilmoittamisen;

b)  toteuttavat vastatoimia ▌ 4 artiklassa tarkoitettuja henkilöitä vastaan;

c)  aloittavat ▌ 4 artiklassa tarkoitettuja henkilöitä vastaan menettelyjä haitantekotarkoituksessa;

d)  rikkovat 16 artiklassa tarkoitettua velvollisuutta pitää ilmoittavan henkilön henkilöllisyys luottamuksellisena.

2.  Jäsenvaltioiden on säädettävä tehokkaista, oikeasuhteisista ja varoittavista seuraamuksista, joita sovelletaan henkilöihin, joiden osoitetaan tehneen tietoisesti vääriä ilmoituksia tai vääriä tietojen julkistamisia. Jäsenvaltioiden on myös säädettävä toimenpiteistä näistä ilmoituksista tai julkistamisista aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

24 artikla

Luovuttamattomat oikeudet ja oikeussuojakeinot

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä direktiivissä säädetyistä oikeuksista ja oikeussuojakeinoista ei voida luopua eikä niitä voida rajoittaa millään sopimuksilla, politiikalla tai työsuhteen muodoilla tai ehdoilla eikä myöskään välimiesmenettelyllä tehdyllä sopimuksella.

VII LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

25 artikla

Suotuisampi kohtelu ja heikentämiskieltoa koskeva lauseke

1.  Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat ilmoittavien henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi suotuisampia kuin tämän direktiivin säännökset, 22 artiklan ja 23 artiklan 2 kohdan soveltamista kuitenkaan rajoittamatta.

2.  Tämän direktiivin täytäntöönpano ei ole missään tapauksessa peruste alentaa jäsenvaltioissa jo saavutettua suojan tasoa direktiivin soveltamisalaan kuuluvissa asioissa.

26 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja siirtymäkausi

1.  Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään ... [2 vuotta direktiivin antamisesta].

2.  Edellä olevasta 1 kohdasta poiketen jäsenvaltioiden on saatettava voimaan ne lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset, jotka ovat tarpeen 8 artiklan 3 kohdassa asetetun sisäisen kanavan perustamista koskevan velvoitteen noudattamisen kannalta niiden oikeushenkilöiden osalta, joissa on yli 50 ja alle 250 työntekijää, viimeistään ... [2 vuotta sen jälkeen, kun direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä].

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.

27 artikla

Kertomus, arvioinnit ja uudelleentarkastelu

1.  Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kaikki asiaankuuluvat tiedot tämän direktiivin täytäntöönpanosta ja soveltamisesta. Komissio antaa toimitettujen tietojen perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta ja soveltamisesta viimeistään ... [2 vuotta sen jälkeen, kun direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä].

2.  Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle vuosittain seuraavat III luvussa tarkoitettuja ilmoituksia koskevat tilastot, mieluiten kootusti, jos ne ovat saatavilla keskustasolla asianomaisessa jäsenvaltiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muissa unionin säädöksissä säädettyjen raportointivelvoitteiden soveltamista:

a)  toimivaltaisten viranomaisten vastaanottamien ilmoitusten lukumäärä;

b)  näiden ilmoitusten perusteella aloitettujen tutkintatoimien ja menettelyjen lukumäärä ja niiden ▌ tulokset;

c)  arvio taloudellisten vahinkojen määrästä, jos se on varmistettu, ja ilmoitettuja rikkomisia koskevien tutkintatoimien ja menettelyjen perusteella takaisin perityt määrät.

3.  Komissio antaa viimeistään ... [4 vuotta sen jälkeen, kun direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä] Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, jossa arvioidaan tämän direktiivin kansallisen täytäntöönpanolainsäädännön vaikutuksia ja jossa otetaan huomioon 1 kohdan nojalla annettu komission kertomus ja 2 kohdan nojalla toimitetut jäsenvaltioiden tilastot. Kertomuksessa arvioidaan tämän direktiivin toimintaa ja pohditaan, onko tarpeen toteuttaa lisätoimenpiteitä, kuten esimerkiksi muutoksia, joilla tämän direktiivin soveltamisalaa laajennetaan kattamaan uusia unionin säädöksiä tai aloja, erityisesti työympäristön parantaminen työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi sekä työolot.

Tämän lisäksi kertomuksessa arvioidaan, miten jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet nykyisiä yhteistyömekanismeja osana velvoitteitaan toteuttaa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien rikkomisia koskevien ilmoitusten jatkotoimia ja yleisemmin miten ne tekevät yhteistyötä vaikutuksiltaan rajatylittävissä rikkomistapauksissa.

4.  Komission on julkistettava 1 ja 3 kohdassa mainitut kertomukset, ja niiden on oltava helposti saatavilla.

28 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

29 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

LIITE

I osa

A.  2 artiklan a alakohdan i alakohta – Julkiset hankinnat:

1.  Julkisia hankintoja ja käyttösopimusten tekemistä, sopimusten tekemistä puolustus- ▌ja turvallisuusaloilla sekä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen aloilla toimivien yksiköiden tekemiä sopimuksia ja muita sopimuksia ja palveluja koskevat menettelytapasäännöt, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/23/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, käyttöoikeussopimusten tekemisestä (EUVL L 94, 28.3.2014, s. 1);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/24/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta (EUVL L 94, 28.3.2014, s. 65);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/25/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja direktiivin 2004/17/EY kumoamisesta (EUVL L 94, 28.3.2014, s. 243);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/81/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, hankintaviranomaisten ja hankintayksiköiden tekemien rakennusurakoita sekä tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta puolustus- ja turvallisuusalalla ja direktiivien 2004/17/EY ja 2004/18/EY muuttamisesta (EUVL L 216, 20.8.2009, s. 76).

2.  Muutoksenhakumenettelyt, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Neuvoston direktiivi 92/13/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta 1992, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EYVL L 76, 23.3.1992, s. 14);

ii)  Neuvoston direktiivi 89/665/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta 1989, julkisia tavaranhankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EYVL L 395, 30.12.1989, s. 33).

B.  2 artiklan a alakohdan ii alakohta – Rahoituspalvelut, -tuotteet ja -markkinat sekä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäiseminen:

Säännöt sääntely- ja valvontakehyksen sekä kuluttajan- ja sijoittajansuojan vahvistamisesta seuraavia palveluja varten: unionin rahoituspalvelut ja pääomamarkkinat, pankki-, luotto-, sijoitus-, vakuutus- ja jälleenvakuutuspalvelut, ammatilliset lisäeläketuotteet ja yksilölliset eläketuotteet, arvopaperi-, sijoitusrahasto- ja maksupalvelut ▌, sekä seuraavan direktiivin liitteessä I luetellut toiminnat: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338), sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/110/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitosten liiketoiminnan aloittamisesta, harjoittamisesta ja toiminnan vakauden valvonnasta, direktiivien 2005/60/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta sekä direktiivin 2000/46/EY kumoamisesta (EYVL L 267, 10.10.2009, s. 7);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 1);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 236/2012, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2012, lyhyeksimyynnistä ja tietyistä luottoriskinvaihtosopimuksiin liittyvistä kysymyksistä (EUVL L 86, 24.3.2012, s. 1);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 345/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, eurooppalaisista riskipääomarahastoista (EUVL L 115, 25.4.2013, s. 1);

v)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 346/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista (EUVL L 115, 25.4.2013, s. 18);

vi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/ЕU, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 537/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen lakisääteistä tilintarkastusta koskevista erityisvaatimuksista ja komission päätöksen 2005/909/EY kumoamisesta (EUVL L 158, 27.5.2014, s. 77);

viii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 84);

ix)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2366, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, maksupalveluista sisämarkkinoilla, direktiivien 2002/65/EY, 2009/110/EY ja 2013/36/EU ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta sekä direktiivin 2007/64/EY kumoamisesta (EUVL L 337, 23.12.2015, s. 35);

x)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/25/EY, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, julkisista ostotarjouksista (EUVL L 142, 30.4.2004, s. 12);

xi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/36/EY, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, osakkeenomistajien eräiden oikeuksien käyttämisestä julkisesti noteeratuissa yhtiöissä (EUVL L 184, 14.7.2007, s. 17);

xii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/109/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 2004, säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta (EUVL L 390, 31.12.2004, s. 38);

xiii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (EUVL L 201, 27.7.2012, s. 1);

xiv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1011, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä ja direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU sekä asetuksen (EU) N:o 596/2014 muuttamisesta (EUVL L 171, 29.6.2016, s. 1);

xv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) (EUVL L 335, 17.12.2009, s. 1);

xvi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 190);

xvii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/87/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta sekä neuvoston direktiivien 73/239/ETY, 79/267/ETY, 92/49/ETY, 92/96/ETY, 93/6/ETY ja 93/22/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 98/78/EY ja 2000/12/EY muuttamisesta (EUVL L 35, 11.2.2003, s. 1);

xviii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/49/EU, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, talletusten vakuusjärjestelmistä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 149);

xix)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/9/EY, annettu 3 päivänä maaliskuuta 1997, sijoittajien korvausjärjestelmistä (EYVL L 84, 26.3.1997, s. 22);

xx)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1).

C.  2 artiklan a alakohdan iii alakohta – Tuoteturvallisuus ja vaatimustenmukaisuus:

1.  Unionin markkinoille saatettavia tuotteita koskevat yleiset turvallisuus- ja vaatimustenmukaisuusvaatimukset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/95/EY, annettu 3 päivänä joulukuuta 2001, yleisestä tuoteturvallisuudesta (EYVL L 11, 15.1.2002, s. 4);

ii)  Unionin yhdenmukaistamislainsäädäntö, merkintävaatimukset mukaan lukien, joka koskee muita teollisuustuotteita kuin elintarvikkeita, rehuja, ihmisille ja eläimille tarkoitettuja lääkkeitä, eläviä kasveja ja eläimiä, ihmisperäisiä tuotteita sekä kasvi- ja eläinperäisiä tuotteita, jotka liittyvät suoraan niiden tulevaan lisääntymiseen, sellaisena kuin se luetellaan markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun asetuksen XX(29) liitteissä;

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/46/EY, annettu 5 päivänä syyskuuta 2007, puitteiden luomisesta moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen sekä tällaisiin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden hyväksymiselle (puitedirektiivi) (EUVL L 263, 9.10.2007, s. 1).

2.  Arkaluonteisten ja vaarallisten tuotteiden markkinointi ja käyttö, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/43/EY, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, yhteisön sisällä tapahtuvia puolustukseen liittyvien tuotteiden siirtoja koskevien ehtojen yksinkertaistamisesta (EUVL L 146, 10.6.2009, s. 1);

ii)  Neuvoston direktiivi 91/477/ETY, annettu 18 päivänä kesäkuuta 1991, aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta (EYVL L 256, 13.9.1991, s. 51);

iii)  Asetus (EU) N:o 98/2013, annettu 15 päivänä tammikuuta 2013, räjähteiden lähtöaineiden markkinoille saattamisesta ja käytöstä (EUVL L 39, 9.2.2013, s. 1).

D.  2 artiklan a alakohdan iv alakohta – Liikenneturvallisuus:

1.  Rautatiealan turvallisuusvaatimukset, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/798, annettu 11 päivänä toukokuuta 2016, rautateiden turvallisuudesta (uudelleenlaadittu) (EUVL L 138, 26.5.2016, s. 102).

2.  Siviili-ilmailualan turvallisuusvaatimukset, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 996/2010, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta ja ehkäisemisestä ja direktiivin 94/56/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 35).

3.  Tieliikennealan turvallisuusvaatimukset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/96/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, tieinfrastruktuurin turvallisuuden hallinnasta (EUVL L 319, 29.11.2008, s. 59);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/54/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan laajuisen tieverkon tunnelien turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista (EUVL L 167, 30.4.2004, s. 39);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1071/2009, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamisen edellytyksiä koskevista yhteisistä säännöistä ja neuvoston direktiivin 96/26/EY kumoamisesta (EUVL L 300, 14.11.2009, s. 51).

4.  Meriliikennealan turvallisuusvaatimukset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 391/2009, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, alusten tarkastamis- ja katsastamislaitoksia koskevista yhteisistä säännöistä ja standardeista (EUVL L 131, 28.5.2009, s. 11);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 392/2009, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, merten matkustajaliikenteen harjoittajan vastuusta onnettomuustapauksessa (EUVL L 131, 28.5.2009, s. 24);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/90/EU, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, laivavarusteista ja neuvoston direktiivin 96/98/EY kumoamisesta (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 146);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/18/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja neuvoston direktiivin 1999/35/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/59/EY muuttamisesta (EUVL L 131, 28.5.2009, s. 114);

v)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/106/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta (EUVL L 323, 3.12.2008, s. 33);

vi)  Neuvoston direktiivi 98/41/EY, annettu 18 päivänä kesäkuuta 1998, yhteisön jäsenvaltioiden satamiin tai satamista liikennöivillä matkustaja-aluksilla olevien henkilöiden rekisteröinnistä (EYVL L 188, 2.7.1998, s. 35);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/96/EY, annettu 4 päivänä joulukuuta 2001, irtolastialusten turvallisen lastaamisen ja lastinpurkamisen yhdenmukaistetuista edellytyksistä ja menettelyistä (EYVL L 13, 16.1.2002, s. 9).

5.  Turvallisuusvaatimukset, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2008/68/EY, annettu 24 päivänä syyskuuta 2008, vaarallisten aineiden sisämaankuljetuksista (EUVL L 260, 30.9.2008, s. 13).

E.  2 artiklan a alakohdan v alakohta – Ympäristönsuojelu:

1.   Ympäristörikokset, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2008/99/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin (EUVL L 328, 6.12.2008, s. 28), ja direktiivin 2008/99/EY liitteissä mainittuun lainsäädäntöön kohdistuva laiton toiminta.

2.  Ympäristöön ja ilmastoon liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Direktiivi 2003/87/EY kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta (EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/28/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16);iii) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 1);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 525/2013, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, järjestelmästä kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja niistä raportoimiseksi sekä muista ilmastonmuutosta koskevista tiedoista raportoimiseksi kansallisella ja unionin tasolla sekä päätöksen N:o 280/2004/EY kumoamisesta (EUVL L 165, 18.6.2013, s. 13);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/2018/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2018, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (EUVL L 328, 5.6.2009, s. 82).

3.  Kestävään kehitykseen ja jätehuoltoon liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/98/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta (EUVL L 312, 22.11.2008, s. 3);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1257/2013, annettu 20 päivänä marraskuuta 2013, aluskierrätyksestä sekä asetuksen (EY) N:o 1013/2006 ja direktiivin 2009/16/EY muuttamisesta EUVL L 330, 10.12.2013, s. 1;

iii)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 649/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista (EUVL L 201, 27.7.2012, s. 60).

4.  Meren ja ilman saastumiseen ja meluhaittoihin liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Direktiivi 1999/94/EY kuluttajien mahdollisuudesta saada uusien henkilöautojen markkinoinnin yhteydessä polttoainetaloutta ja hiilidioksidipäästöjä koskevia tietoja (EYVL L 12, 18.1.2000, s. 16);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/81/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2001, tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista (EYVL L 309, 27.11.2001, s. 22);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/49/EY, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, ympäristömelun arvioinnista ja hallinnasta (EYVL L 189, 18.7.2002, s. 12);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 782/2003, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2003, orgaanisten tinayhdisteiden kieltämisestä aluksissa (EUVL L 115, 9.5.2003, s. 1);

v)   Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/35/EY, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta (EUVL L 143, 30.4.2004, s. 56);

vi)  Direktiivi 2005/35/EY alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta ja säännösten rikkomisista määrättävistä seuraamuksista (EUVL L 255, 30.9.2005, s. 11);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 166/2006, annettu 18 päivänä tammikuuta 2006, epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevan eurooppalaisen rekisterin perustamisesta ja neuvoston direktiivien 91/689/ETY ja 96/61/EY muuttamisesta (EUVL L 33, 4.2.2006, s. 1);

viii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/33/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistämisestä (EUVL L 120, 15.5.2009, s. 12);

ix)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 443/2009, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, päästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille osana yhteisön kokonaisvaltaista lähestymistapaa kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 1);

x)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1005/2009, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, otsonikerrosta heikentävistä aineista (EUVL L 286, 31.10.2009, s. 1);

xi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/126/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, bensiinihöyryn talteenotto-ohjelman toisesta vaiheesta, joka koskee moottoriajoneuvojen polttoainetäydennyksen yhteydessä huoltoasemilla tapahtuvaa talteenottoa (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 36);

xii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 510/2011, annettu 11 päivänä toukokuuta 2011, päästönormien asettamisesta uusille kevyille kuljetusajoneuvoille osana unionin kokonaisvaltaista lähestymistapaa kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (EUVL L 145, 31.5.2011, s. 1);

xiii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/94/EU, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta (EUVL L 307, 28.10.2014, s. 1);

xiv)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/757, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2015, meriliikenteen hiilidioksidipäästöjen tarkkailusta, raportoinnista ja todentamisesta sekä direktiivin 2009/16/EY muuttamisesta (EUVL L 123, 19.5.2015, s. 55);

xv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/2193, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta (EUVL L 313, 28.11.2015, s. 1).

5.  Veden ja maaperän suojeluun ja vesihuoltoon ja maaperän hoitoon liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2007, tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (EUVL L 288, 6.11.2007, s. 27);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/105/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, ympäristönlaatunormeista vesipolitiikan alalla, neuvoston direktiivien 82/176/ETY, 83/513/ETY, 84/156/ETY, 84/491/ETY ja 86/280/ETY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY muuttamisesta (EUVL L 348, 24.11.2008, s. 84);

iii)  Direktiivi 2011/92/EU tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (EUVL L 26, 18.1.2012, s. 1).

6.  Luonnonsuojeluun ja biologiseen monimuotoisuuden suojeluun liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1936/2001, annettu 27 päivänä syyskuuta 2001, eräiden laajasti vaeltavien kalakantojen pyyntiin sovellettavien valvontatoimenpiteiden vahvistamisesta (EYVL L 263, 3.10.2001, s. 1);

ii)  Neuvoston asetus (EY) N:o 812/2004, annettu 26 päivänä huhtikuuta 2004, kalastuksen tahattomia valassaaliita koskevista toimenpiteistä sekä asetuksen (EY) N:o 88/98 muuttamisesta (EUVL L 150, 30.4.2004, s. 12);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1007/2009, annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, hyljetuotteiden kaupasta (EUVL L 286, 31.10.2009, s. 36);

iv)  Neuvoston asetus (EY) N:o 734/2008, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2008, aavan meren haavoittuvien meriekosysteemien suojelusta pohjakalastuksessa käytettävien pyydysten haittavaikutuksilta (EUVL L 201, 30.7.2008, s. 8);

v)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, luonnonvaraisten lintujen suojelusta (EUVL L 20, 26.1.2010, s. 7);

vi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 995/2010, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, puutavaraa ja puutuotteita markkinoille saattavien toimijoiden velvollisuuksien vahvistamisesta (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 23);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1143/2014, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennalta ehkäisemisestä ja hallinnasta (EUVL L 317, 4.11.2014, s. 35).

7.  Kemikaaleihin liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1907/2006, annettu 18 päivänä joulukuuta 2006, kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta (EUVL L 396, 30.12.2006, s. 1).

8.  Luonnonmukaisesti tuotettuihin tuotteisiin liittyvät säännökset, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/848, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 834/2007 kumoamisesta (EUVL L 150, 14.6.2018, s. 1).

F.  2 artiklan a alakohdan vi alakohta – Säteilysuojelu ja ydinturvallisuus:

Ydinturvallisuutta koskevat säännöt, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Neuvoston direktiivi 2009/71/Euratom, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2009, ydinlaitosten ydinturvallisuutta koskevan yhteisön kehyksen perustamisesta (EUVL L 172, 2.7.2009, s. 18);

ii)  Neuvoston direktiivi 2013/51/Euratom, annettu 22 päivänä lokakuuta 2013, väestön terveyden suojelemista ihmisten käyttöön tarkoitetussa vedessä olevilta radioaktiivisilta aineilta koskevista vaatimuksista (EUVL L 296, 7.11.2013, s. 12);

iii)  Neuvoston direktiivi 2013/59/Euratom, annettu 5 päivänä joulukuuta 2013, turvallisuutta koskevien perusnormien vahvistamisesta ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta suojelemiseksi ja direktiivien 89/618/Euratom, 90/641/Euratom, 96/29/Euratom, 97/43/Euratom ja 2003/122/Euratom kumoamisesta (EUVL L 13, 17.1.2014, s. 1);

iv)  Neuvoston direktiivi 2011/70/Euratom, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2011, yhteisön kehyksen perustamisesta käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen vastuullista ja turvallista huoltoa varten (EUVL L 199, 2.8.2011, s. 48);

v)  Neuvoston direktiivi 2006/117/Euratom, annettu 20 päivänä marraskuuta 2006, radioaktiivisen jätteen ja käytetyn ydinpolttoaineen siirtojen valvonnasta ja tarkkailusta (EUVL L 337, 5.12.2006, s. 21);

vi)  Neuvoston asetus (Euratom) 2016/52, annettu 15 päivänä tammikuuta 2016, elintarvikkeiden ja rehujen radioaktiivisen saastumisen sallituista enimmäistasoista ydinonnettomuuden tai muun säteilyhätätilanteen jälkeen ja neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 3954/87 sekä komission asetusten (Euratom) N:o 944/89 ja (Euratom) N:o 770/90 kumoamisesta (EUVL L 13, 20.1.2016, s. 2);

vii)  Neuvoston asetus (Euratom) N:o 1493/93, annettu 8 päivänä kesäkuuta 1993, radioaktiivisten aineiden siirroista jäsenvaltioiden välillä.

G.  2 artiklan a alakohdan vii alakohta – Elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuus, eläinten terveys ja hyvinvointi:

1.  Unionin elintarvike- ja rehulainsäädäntöön sovellettavat yleiset periaatteet ja vaatimukset määritellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 178/2002, annettu 28 päivänä tammikuuta 2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä (EYVL L 31, 1.2.2002, s. 1).

2.  Eläinten terveys, sellaisena kuin siitä säädetään seuraavissa:

i)   Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/429, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2016, tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta ("eläinterveyssäännöstö") (EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä (EUVL L 300, 14.11.2009, s. 1).

3.  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/625, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2017, virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista, jotka suoritetaan elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamiseksi, sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 999/2001, (EY) N:o 396/2005, (EY) N:o 1069/2009, (EY) N:o 1107/2009, (EU) N:o 1151/2012, (EU) N:o 652/2014, (EU) 2016/429 ja (EU) 2016/2031, neuvoston asetusten (EY) N:o 1/2005 ja (EY) N:o 1099/2009 ja neuvoston direktiivien 98/58/EY, 1999/74/EY, 2007/43/EY, 2008/119/EY ja 2008/120/EY muuttamisesta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 854/2004 ja (EY) N:o 882/2004, neuvoston direktiivien 89/608/ETY, 89/662/ETY, 90/425/ETY, 91/496/ETY, 96/23/EY, 96/93/EY ja 97/78/EY ja neuvoston päätöksen 92/438/ETY kumoamisesta (virallista valvontaa koskeva asetus) (EUVL L 95, 7.4.2017, s. 1).

4.   Eläinten suojelua ja hyvinvointia koskevat säännökset ja normit, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Neuvoston direktiivi 98/58/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, tuotantoeläinten suojelusta (EYVL L 221, 8.8.1998, s. 23);

ii)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2005, annettu 22 päivänä joulukuuta 2004, eläinten suojelusta kuljetuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden aikana sekä direktiivien 64/432/ETY ja 93/119/EY ja asetuksen (EY) N:o 1255/97 muuttamisesta (EUVL L 3, 5.1.2005, s. 1);

iii)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009, annettu 24 päivänä syyskuuta 2009, eläinten suojelusta lopetuksen yhteydessä (EUVL L 303, 18.11.2009, s. 1);

iv)  Neuvoston direktiivi 1999/22/EY, annettu 29 päivänä maaliskuuta 1999, luonnonvaraisten eläinten pitämisestä eläintarhassa (EYVL L 94, 9.4.1999, s. 24).

H.  2 artiklan a alakohdan viii alakohta – Kansanterveys:

1.  Toimenpiteet, joilla asetetaan korkeat laatu- ja turvallisuusvaatimukset ihmisestä peräisin oleville elimille ja aineille, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/98/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta ihmisveren ja veren komponenttien keräämistä, tutkimista, käsittelyä, säilytystä ja jakelua varten sekä direktiivin 2001/83/EY muuttamisesta (EUVL L 33, 8.2.2003, s. 30);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/23/EY, annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, ihmiskudosten ja -solujen luovuttamista, hankintaa, testausta, käsittelyä, säilömistä, säilytystä ja jakelua koskevien laatu- ja turvallisuusvaatimusten vahvistamisesta (EUVL L 102, 7.4.2004, s. 48);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/53/EU, annettu 7 päivänä heinäkuuta 2010, elinsiirtoa varten tarkoitettujen ihmiselinten laatu- ja turvallisuusvaatimuksista (EUVL L 207, 6.8.2010, s. 14).

2.  Toimenpiteet, joilla asetetaan korkeat laatu- ja turvallisuusvaatimukset lääkkeille ja lääkinnällisille laitteille, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 141/2000, annettu 16 päivänä joulukuuta 1999, harvinaislääkkeistä (EYVL L 18, 22.1.2000, s. 1);

ii)  Direktiivi 2001/83/EY, annettu 6 päivänä marraskuuta 2001, eläinlääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä (EYVL L 311, 28.11.2001, s. 67);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 2019/6, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, eläinlääkkeistä ja direktiivin 2001/82/EY kumoamisesta (EUVL L 4, 7.1.2019, s. 43).

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 726/2004, annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, ihmisille ja eläimille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön lupa- ja valvontamenettelyistä ja Euroopan lääkeviraston perustamisesta (EUVL L 136, 30.4.2004, s. 1);

v)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1901/2006, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, lastenlääkkeistä sekä asetuksen (ETY) N:o 1768/92, direktiivin 2001/20/EY, direktiivin 2001/83/EY ja asetuksen (EY) N:o 726/2004 muuttamisesta (EUVL L 378, 27.12.2006, s. 1);

vi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1394/2007, annettu 13 päivänä marraskuuta 2007, pitkälle kehitetyssä terapiassa käytettävistä lääkkeistä sekä direktiivin 2001/83/EY ja asetuksen (EY) N:o 726/2004 muuttamisesta (EUVL L 324, 10.12.2007, s. 121);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 536/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden kliinisistä lääketutkimuksista ja direktiivin 2001/20/EY kumoamisesta (EUVL L 158, 27.5.2014, s. 1).

3.  Potilaiden oikeudet, sellaisina kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/24/EU, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2011, potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa (EUVL L 88, 4.4.2011, s. 45).

4.  Tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistaminen, esittämistapa ja myynti, sellaisena kuin niistä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/40/EU, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta (EUVL L 127, 29.4.2014, s. 1).

I 2 artiklan a alakohdan ix alakohta – Kuluttajansuoja:

Kuluttajan oikeudet ja kuluttajansuoja, sellaisina kuin niistä säädetään seuraavissa:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY, annettu 16 päivänä helmikuuta 1998, kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (EYVL L 80, 18.3.1998, s. 27);

ii)  Kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25 päivänä toukokuuta 1999 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/44/EY (EYVL L 171, 7.7.1999, s. 12);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/65/EY, annettu 23 päivänä syyskuuta 2002, kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY sekä direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta (EYVL L 271, 9.10.2002, s. 16);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY, annettu 11 päivänä toukokuuta 2005, sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) (EUVL L 149, 11.6.2005, s. 22);

v)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (EUVL L 133, 22.5.2008, s. 66);

vi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011, kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta (EUVL L 304, 22.11.2011, s. 64);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/92/EU, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, maksutileihin liittyvien maksujen vertailukelpoisuudesta, maksutilien siirtämisestä ja mahdollisuudesta käyttää perusmaksutilejä (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 214).

J.  2 artiklan a alakohdan x alakohta – Yksityisyyden ja henkilötietojen suoja sekä verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuus:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2002, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL L 201, 31.7.2002, s. 37);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/1148, annettu 6 päivänä heinäkuuta 2016, toimenpiteistä yhteisen korkeatasoisen verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuuden varmistamiseksi koko unionissa (EUVL L 194, 19.7.2016, s. 1).

II osa

Direktiivin 3 artiklan 1 kohta liittyy seuraavaan unionin lainsäädäntöön:

A.  2 artiklan a alakohdan ii alakohta – Rahoituspalvelut, -tuotteet ja -markkinat sekä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäiseminen:

1.  Rahoituspalvelut:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EUVL L 302, 17.11.2009, s. 32);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2341, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta (EUVL L 354, 23.12.2016, s. 37);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/43/EY, annettu 17 päivänä toukokuuta 2006, tilinpäätösten ja konsolidoitujen tilinpäätösten lakisääteisestä tilintarkastuksesta, direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 84/253/ETY kumoamisesta (EUVL L 157, 9.6.2006, s. 87);

iv)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 596/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, markkinoiden väärinkäytöstä (markkinoiden väärinkäyttöasetus) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY ja komission direktiivien 2003/124/EY, 2003/125/EY ja 2004/72/EY kumoamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 1);

v)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338);

vi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349);

vii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 909/2014, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, arvopaperitoimituksen parantamisesta Euroopan unionissa sekä arvopaperikeskuksista ja direktiivien 98/26/EY ja 2014/65/EU sekä asetuksen (EU) N:o 236/2012 muuttamisesta (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 1);

viii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1286/2014, annettu 26 päivänä marraskuuta 2014, vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita (PRIIP-tuotteita) koskevista avaintietoasiakirjoista (EUVL L 352, 9.12.2014, s. 1);

ix)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2365, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ja uudelleenkäytön raportoinnista ja läpinäkyvyydestä sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 337, 23.12.2015, s. 1);

x)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/97, annettu 20 päivänä tammikuuta 2016, vakuutusten tarjoamisesta (uudelleenlaadittu) (EUVL L 26, 2.2.2016, s. 19);

xi)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1129, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2017, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä julkaistavasta esitteestä (EUVL L 168, 30.6.2017, s. 12).

2.  Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäiseminen:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/847, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, varainsiirtojen mukana toimitettavista tiedoista ja asetuksen (EY) N:o 1781/2006 kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 1).

B.  2 artiklan a alakohdan iv alakohta – Liikenneturvallisuus:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 376/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, poikkeamien ilmoittamisesta, analysoinnista ja seurannasta siviili-ilmailun alalla, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 996/2010 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/42/EY, komission asetusten (EY) N:o 1321/2007 ja (EY) N:o 1330/2007 kumoamisesta (EUVL L 122, 24.4.2014, s. 18);

ii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/54/EU, annettu 20 päivänä marraskuuta 2013, merityötä koskevan vuoden 2006 yleissopimuksen noudattamiseen ja täytäntöönpanon valvontaan liittyvistä tietyistä lippuvaltion velvollisuuksista (EUVL L 329, 10.12.2013, s. 1);

iii)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/16/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta (EUVL L 131, 28.5.2009, s. 57).

C.  2 artiklan a alakohdan v alakohta – Ympäristönsuojelu:

i)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/30/EU, annettu 12 päivänä kesäkuuta 2013, merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta ETA:n kannalta merkityksellinen teksti (EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66).

LAINSÄÄDÄNTÖPÄÄTÖSLAUSELMAN LIITE

Komission lausuma unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelua koskevasta direktiivistä

Direktiivin 27 artiklan mukaisen tarkistamisen yhteydessä komissio harkitsee mahdollisuutta ehdottaa direktiivin soveltamisalan laajentamista tiettyihin SEUT-sopimuksen 153 ja 157 artiklaan perustuviin säädöksiin kuultuaan tarvittaessa työmarkkinaosapuolia SEUT‑sopimuksen 154 artiklan mukaisesti.

(1)*TEKSTIÄ EI OLE VIELÄ VIIMEISTELTY OIKEUDELLISESTI JA KIELELLISESTI.
(2)EUVL C […], […], s. […].
(3)EUVL C […], […], s. […].
(4)EUVL C […], […], s. […].
(5)Euroopan parlamentin kanta 16. huhtikuuta 2019.
(6)Komission tiedonanto "Seuraamusjärjestelmien lujittaminen finanssipalvelujen alalla", 8.12.2010.
(7)Asianomaiseen unionin yhdenmukaistamislainsäädäntöön kuuluvat säädökset rajataan ja luetellaan sääntöjen ja menettelyjen vahvistamisesta unionin yhdenmukaistamislainsäädännön noudattamista ja täytäntöönpanon valvontaa varten annetussa asetuksessa [XXX], 2017/0353 (COD).
(8)Tästä säädetään yleisestä tuoteturvallisuudesta 3 päivänä joulukuuta 2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/95/EY (EYVL L 11, s. 4).
(9)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 376/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, poikkeamien ilmoittamisesta, analysoinnista ja seurannasta siviili-ilmailun alalla (EUVL L 122, s. 18).
(10)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/54/EU, annettu 20 päivänä marraskuuta 2013, merityötä koskevan vuoden 2006 yleissopimuksen noudattamiseen ja täytäntöönpanon valvontaan liittyvistä tietyistä lippuvaltion velvollisuuksista (EUVL L329, s. 1), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/16/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta (EUVL L 131, s. 57).
(11)COM(2018) 10 final.
(12)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/30/EU, annettu 12 päivänä kesäkuuta 2013, merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta (EUVL L 178, s. 66).
(13)Neuvoston direktiivi 2014/87/Euratom, annettu 8 päivänä heinäkuuta 2014, ydinlaitosten ydinturvallisuutta koskevan yhteisön kehyksen perustamisesta annetun direktiivin 2009/71/Euratom muuttamisesta (EUVL L 219, 25.7.2014, s. 42).
(14)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002, annettu 28 päivänä tammikuuta 2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä (EYVL L 31, s. 1).
(15)EUVL L 84, s. 1.
(16)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/1148, annettu 6 päivänä heinäkuuta 2016, toimenpiteistä yhteisen korkeatasoisen verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuuden varmistamiseksi koko unionissa.
(17)EYVL L 313, 23.10.1996, s. 1.
(18)EYVL L 151, 20.5.1997, s. 1.
(19)EUVL L 173, s. 1.
(20)Komission täytäntöönpanodirektiivi (EU) 2015/2392, annettu 17 päivänä joulukuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 596/2014 täytäntöönpanemisesta siltä osin kuin on kyse toimivaltaisille viranomaisille mainitun asetuksen tosiasiallisesta tai mahdollisesta rikkomisesta tehtävistä ilmoituksista (EUVL L 332, s. 126).
(21)EYVL L 56, 4.3.1968, s. 1.
(22)CM/Rec (2014)7.
(23)Ks. edellä.
(24)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 376/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, poikkeamien ilmoittamisesta, analysoinnista ja seurannasta siviili-ilmailun alalla (EUVL L 122, s. 18).
(25)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/30/EU, annettu 12 päivänä kesäkuuta 2013, merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta (EUVL L 178, 28.6.2013, s. 66).
(26)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/680, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä rikosten ennalta estämistä, tutkimista, paljastamista tai rikoksiin liittyviä syytetoimia tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja neuvoston puitepäätöksen 2008/977/YOS kumoamisesta (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 89).
(27)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).
(28)Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/1919, annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, oikeusavusta rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyille ja syytetyille henkilöille ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä etsityille henkilöille (EUVL L 297, 4.11.2016, s. 1).
(29)2017/0353 (COD) – Tämä on tällä hetkellä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (EU) 2019/... markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä direktiivin 2004/42/EY ja asetusten (EU) N:o 765/2008 ja (EU) N:o 305/2011 muuttamisesta, jonka liitteessä luetellaan kaikki yhdenmukaistamislainsäädäntö, joka sisältää tuotesuunnittelua ja merkintöjä koskevia vaatimuksia.

Päivitetty viimeksi: 29. huhtikuuta 2019Oikeudellinen huomautus