JOHDANTO

Kesäkuussa 1999 vietetään Euroopan parlamentin suorien vaalien 20-vuotisjuhlaa. Nyt päättyvältä viisivuotiskaudelta kerättyjen esimerkkien avulla voidaan tarkastella, kuinka parlamentti on käyttänyt toimivaltuuksiaan 375 miljoonan unionin kansalaisen hyväksi.

Euroopan parlamentin (EP) vaikutusvalta on lisääntynyt tasaisesti sen lähes viisikymmenvuotisen historian aikana. Parlamentista on tullut vakavasti otettava EU:n toimielin. Se on saanut lähes kaikki oikeudet, jotka suoraan valitulle kansanedustuslaitokselle parlamentaarisessa demokratiassa kuuluvat. Niiden saavuttaminen kesti kuitenkin kauan ja oli varsin hankalaa.

Neuvoa-antavasta elimestä päätöksentekijäksi

Euroopan hiili- ja teräsyhteisön syntyessä vuonna 1952 oli olemassa vain "parlamentaarinen yhteiskokous", joka koostui kuuden perustajavaltion kansallisten parlamenttien valtuuttamista edustajista. Se oli pelkästään neuvoa-antava elin. Vuonna 1970 tilanne muuttui: yhteisön talousarvio alettiin rahoittaa omin varoin ja Euroopan parlamentti alkoi osallistua sen laatimiseen ja hyväksymiseen. Vuonna 1975 laajennettiin parlamentin toimivaltuuksia ratkaisevasti varainhoidossa. Siitä lähtien parlamentti on voinut tehdä muutoksia neuvoston talousarvioesitykseen tai hylätä sen kokonaan. Se on neuvoston kanssa tasavertainen budjettivallankäyttäjä.

Vuonna 1986 hyväksytty yhtenäisasiakirja merkitsi parlamentille ensimmäistä askelta kehityksessä, jonka myötä siitä on tullut neuvoston ja komission kumppani lainsäädäntötyössä. Yhtenäisasiakirja antoi parlamentille oikeuden osallistua yleiseen lainsäädäntötyöhön yhteistoimintamenettelyssä, ennen kaikkea sisämarkkinoiden valmistelua koskevissa asioissa. Yhteistoimintamenettelyyn kuuluu kaksi käsittelyä parlamentissa. Sen ansiosta parlamentti pystyi vaikuttamaan yhä enemmän myös lainsäädännön sisältöön.

Yhtenäisasiakirjan hyväksymisen jälkeen myös liittymis- ja assosiointisopimuksille on pitänyt saada parlamentin hyväksyntä. Uusien toimivaltuuksien perusteella parlamentti hyväksyi vuonna 1994 Suomen, Ruotsin ja Itävallan EU-jäsenyyden.

Parlamentin toimivaltuuksia laajennettiin merkittävästi Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella, joka allekirjoitettiin vuonna 1992 Maastrichtissa. Sopimus astui voimaan 1. marraskuuta 1993. Sen myötä otettiin käyttöön yhteispäätösmenettely, jossa parlamentti ja neuvosto osallistuvat lainsäädäntötyöhön tasavertaisesti. Yhteispäätösmenettelyä käytetään tärkeillä politiikan aloilla, kuten sisämarkkinoita, kulttuuria, opetusta ja koulutusta, kansanterveyttä, tutkimusta ja ympäristöä koskevassa päätöksenteossa.

Yhteispäätösmenettelyn tavoitteena on saada aikaan sekä parlamenttia että neuvostoa tyydyttäviä ratkaisuja. Tämän mahdollistaa parlamentin toisen käsittelyn jälkeen seuraava sovittelumenettely, jossa molemmilla osapuolilla on yhtä vahva edustus. Sovittelukomitean tehtävänä on sovittaa yhteen neuvoston ja parlamentin eriävät kannat. Käytäntö on osoittanut, että useimmissa tapauksissa tämä myös onnistuu. Mikäli se ei onnistu, lainsäädäntöhanke raukeaa. Yhteispäätösmenettelyn piiriin kuuluvaa lainsäädäntöä ei siis voida hyväksyä vastoin parlamentin tahtoa.

Päättyvän lainsäädäntökauden aikana unionin lainsäädännölle on ollut leimaa-antavaa yhteispäätös- ja yhteistoimintamenettelyn käyttö. Näitä menettelyjä sovelletaan suureen osaan talous- ja sosiaalipolitiikkaa koskevaa primäärilainsäädäntöä. Ympäristölainsäädännön osalta luku on yli 60 prosenttia. Tämä osoittaa, että

-    Euroopan unioni on nykyään enemmän kuin vain Euroopan puhetorvi kansainvälisillä foorumeilla. Unioni vaikuttaa suoraan ja välittömästi jäsenvaltioiden talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Unionin lainsäädännöllä, joka nykyisin vaikuttaa laajasti kansalliseen lainsäädäntöön tai korvaa sen, on välittömiä vaikutuksia kansalaisiin.
-    Euroopan parlamenttia ei voida enää ohittaa lainsäädännössä. Unionin kansalainen voi siten olla vakuuttunut siitä, että "ne siellä Brysselissä" eivät voi tehdä mitä tahansa.

Vaikka parlamentti nyt osallistuukin aktiivisesti unionin kehittämiseen, sen asemaa voidaan vieläkin vahvistaa. Euroopan parlamentilla ei nimittäin ole parlamenttien perinteistä oikeutta omien lainsäädäntöehdotusten tekemiseen. Se voi vain kehottaa komissiota, jolla on yksinoikeus tehdä lainsäädäntöaloitteita, laatimaan niitä aloja koskevia lainsäädäntöehdotuksia, joilla parlamentin mielestä tarvitaan unionin tason toimia. Yksi esimerkki tästä on toisessa EU:n jäsenvaltiossa tapahtuneiden liikenneonnettomuuksien korvauksia koskevien sääntöjen tarkistaminen. Komissio tarttui Euroopan parlamentin aloitteeseen ja käynnisti sitä koskevan lainsäädäntömenettelyyn. Neuvosto hyväksyi lain joulukuussa 1998.

Parlamentin valvontatehtävä

Parlamentilla on tärkeä tehtävä unionin varainhoidon valvojana. Tilintarkastustuomioistuin tarkastaa yhteisön kirjanpidon ja sen, onko komissio käyttänyt yhteisiä varoja oikein. Sen antamien kertomusten perusteella parlamentti joko myöntää komissiolle poliittisen vastuuvapauden tai epää sen.

Euroopan parlamentilla on oikeus asettaa väliaikaisia tutkintavaliokuntia yhteisön oikeuden vastaisten rikkomusten tutkimiseksi. Tätä oikeutta parlamentti on nyt päättyvän toimikauden aikana käyttänyt menestyksekkäästi kaksi kertaa (BSE ja yhteisön passitusmenettely).

Maastrichtin sopimuksen perusteella komission nimittämiseen tarvitaan parlamentin hyväksyntä. Parlamentti järjesti tammikuussa 1995 jäsenvaltioiden hallitusten nimittämien komission jäsenten ja komission puheenjohtajan julkiset kuulemiset valiokunnissa ja antoi sen jälkeen täysistunnossa hyväksyntänsä koko komissiolle ja sen puheenjohtajalle Jacques Santerille. Samaa menettelyä parlamentti sovelsi Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenten nimittämiseen toukokuussa 1998.

Euroopan parlamentin valvontaoikeuksiin kuuluu myös oikeus antaa komissiolle epäluottamuslause. Parlamentti järjesti epäluottamuslauseäänestyksen kaksi kertaa nyt päättyvän neljännen toimikautensa aikana. Epäluottamuslause-esitykset eivät kuitenkaan saaneet tarvittavaa 314 äänen ja kahden kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä. Ensimmäinen epäluottamuslauseäänestys järjestettiin BSE-kriisin yhteydessä helmikuussa 1997 ja toinen tammikuussa 1999, kun parlamentti kieltäytyi myöntämästä komissiolle vastuuvapautta varainhoitovuodelta 1996.

Parlamentin päätöksellä olla myöntämättä vastuuvapautta oli kuitenkin merkittäviä poliittisia seurauksia. Sen jälkeen kun parlamentin tammikuussa 1999 asettama riippumaton asiantuntijaryhmä julkisti kertomuksensa, koko komissio päätti erota. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran yhteisön historiassa. Aika näyttää, vaikuttaako tapaus unionin toimielinten väliseen tasapainoon.

Parlamentin ja neuvoston tasavertaisuus näköpiirissä

Lokakuun 2. päivänä 1997 allekirjoitetulla Amsterdamin sopimuksella, jonka viimeinenkin jäsenvaltio ratifioi maaliskuussa ja joka astuu voimaan 1. toukokuuta 1999, Euroopan parlamentin lainsäädäntöoikeuksia laajennetaan ratkaisevasti. Tähän asti parlamentti on osallistunut lainsäädäntötyöhön tasavertaisesti neuvoston kanssa 15 alalla, mutta sopimuksen voimaantulon jälkeen näitä aloja on kaikkiaan 38. Niihin kuuluvat mm. työllisyys-, sosiaali-, terveys-, liikenne- ja kuluttajapolitiikka sekä sisämarkkinoiden kehittäminen, kuten työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisoikeus, sekä koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen edistäminen.

Toimivaltuuksien laajentaminen ei koske kuitenkaan vain lainsäädäntöä: vastedes myös komission puheenjohtajan nimittämiseen, joka tapahtuu jäsenvaltioiden yhteisestä sopimuksesta, tarvitaan parlamentin hyväksyntä. Jäsenvaltiot pyrkivät siis jo etukäteen valitsemaan henkilön, jolla on parlamentin laaja tuki. Vain siten voidaan taata, että seuraava komissio, joka kollegiona tarvitsee parlamentin hyväksynnän, nauttii parlamentin luottamusta.

Euroopan parlamentin toiminta vaikuttaa suoraan kansalaisiin

Parlamentin toimivaltuuksien laajennus merkitsee samalla myös entistä suurempaa vastuuta. Parlamentin on varmistettava, että kansalaisten asiat ja huolenaiheet otetaan vakavasti, että ihmisten välistä solidaarisuutta vaalitaan edelleen sekä unionin sisällä että sen ulkopuolella ja että demokratia säilyy globaalistumisesta, maailmanlaajuisista rahoituskriiseistä, nopeasta bioteknologian kehittymisestä ja tietoyhteiskunnan aiheuttamista riskeistä huolimatta.

Tähän esitteeseen kootut esimerkit parlamentin nyt päättyvältä toimikaudelta osoittavat, että Euroopan parlamentti on puolustanut menestyksekkäästi unionin kansalaisten etuja monillä tärkeillä aloilla. Parlamentti pystyy vaikuttamaan meidän kaikkien jokapäiväiseen elämäämme.