| Euroopan parlamentti: Faktatietoja |
3.4.5. ArvonlisäveroOIKEUSPERUSTA EY:n perustamissopimuksen 93 (99) artiklan mukaan neuvosto antaa säännökset liikevaihtoveroja, valmisteveroja ja muita välillisiä veroja koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamisesta, kun se on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi. TAVOITTEET 1. Jäsenvaltiot korvasivat 11. huhtikuuta 1967 annetun ensimmäisen arvonlisäverodirektiivin mukaisesti yleiset välilliset veronsa yhteisellä arvonlisäverojärjestelmällä. Tarkoituksena oli avoimuuden saavuttaminen tekemällä vienti verottomaksi ja maahantuonti verolliseksi Euroopan talousyhteisön sisäisessä kaupassa (katso jäljempänä). Kaikki jäsenvaltiot olivat ottaneet arvonlisäveron käyttöön 1970-luvun alkupuolella. 2. Huhtikuussa 1970 tehtiin päätös ETY:n talousarvion rahoittamisesta yhteisön omista varoista. Näihin oli määrä kuulua arvonlisäveroon perustuvat suhteelliset maksuosuudet, jotka saadaan soveltamalla yhteistä verokantaa yhtenäisesti määrätyn arviointiperusteen mukaan ja yhteisön säännösten mukaisesti. Kuudentena arvonlisäverodirektiivinä yleisesti tunnetun 17. toukokuuta 1977 annetun direktiivin 77/388/ETY tärkeimpänä tavoitteena oli tämän vuoksi varmistaa, että jokaisella jäsenvaltiolla on laajalti yhtenäinen arvonlisäveron määräytymisperuste eli että ne keräävät arvonlisäveroa samoista liiketoimista. Säännönvastaisuuksia on yritetty poistaa useilla muuttavilla direktiiveillä. 3. Vuonna 1985 komissio julkaisi Valkoisen kirjan yhtenäismarkkinoista, jonka III osassa käsiteltiin verotuksen esteiden poistamista. Vuosina 1987-1990 tehtiin huomattava määrä ehdotuksia asiaa koskevaksi lainsäädännöksi. Tarpeen arvonlisäveroa koskeviin toimenpiteisiin aiheutti jäsenvaltioiden välisiin liiketoimiin sovellettava määräpaikkaperiaate. Arvonlisäveroon ja valmisteveroon sovelletaan sen valtion verokantoja, jossa loppukulutus tapahtuu, ja kerätyt varat päätyvät kyseisen valtion kassaan. Tämän järjestelmän silloinen hallintotapa edellytti fyysisiä rajatarkastuksia. Kauppatavaroita yhdestä maasta vietäessä niiltä poistettiin vero (eli alv:on sovellettava verokanta oli nolla prosenttia) ja toiseen maahan tuotaessa niitä verotettiin uudelleen. Jäsenvaltioiden kautta viedyt tavarat edellyttivät monimutkaisia asiakirjoja. Cecchinin mietinnössä todettiin, että järjestelmä maksoi yhteisön sisällä kauppaa käyville noin kahdeksan miljardia ecua eli kaksi prosenttia niiden liikevaihdosta. TOTEUTUS 1. Alv-järjestelmä a. Ensimmäiset ehdotukset Komission ensiksi (1987) esittämä ratkaisu (KOM(87)0322) edellytti niin kutsutun "alkuperäperiaatteen" muuttamista. Sen sijaan, että jäsenvaltioiden välisiin arvonlisäverollisiin liiketoimiin sovellettava verokanta olisi nolla prosenttia, niistä perittäisiin jo alkuperämaassa vero, jonka kauppiaat sitten vähentäisivät tuotantopanoksen verona tavalliseen tapaan. Teoriassa tämä olisi johtanut siihen, että esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan tai Ranskan ja Saksan välillä liikkuvia tavaroita kohdeltaisiin samalla tavalla kuin Englannin ja Skotlannin tai Baijerin ja Baden-Württembergin välillä liikkuvia tavaroita. Näiden tavaroiden kohtelun välille olisi kuitenkin jäänyt yksi suuri ero: Englannissa ja Skotlannissa maksettu alv siirretään samaan valtionkassaan toisin kuin Englannissa ja Ranskassa maksettu. Arvioiden mukaan tämä olisi johtanut huomattaviin verotulojen siirtoihin erityisesti Saksaan ja Benelux-maihin muista jäsenvaltioista. Tämän vuoksi komissio ehdotti clearing-järjestelmän perustamista (KOM(87)0323) alkuperämaissa kerätyn alv:n uudelleen jakamiseksi niissä maissa, joissa kulutus tapahtuu. Järjestelmä olisi voinut perustua alv-kertymään, makrotalouden tilastoihin tai otantamenetelmiin. b. Siirtymäjärjestely Jäsenvaltioiden hallitukset eivät kuitenkaan voineet hyväksyä komission ehdotuksia. Vuoden 1989 loppupuolella neuvoston asettama korkean tason työryhmä esitti määräpaikkaperiaatetta soveltavan alv-rekisteröityjen kauppiaiden liiketoimia koskevan vaihtoehtoisen järjestelmän. Tähän perustui komission seuraavana vuonna ehdottama siirtymäjärjestely, joka tuli voimaan vuoden 1993 alussa (16. joulukuuta 1991 annettu direktiivi 91/680/ETY ja 14. joulukuuta 1992 annettu direktiivi 92/111/ETY). Alkuperäperiaatetta sovelletaan kuitenkin yleisesti kaikkeen myyntiin loppukuluttajille. Toisin sanoen, kun tavaroista on maksettu alv yhdessä jäsenvaltiossa, ne voidaan siirtää yhteisön sisällä ilman lisätarkastuksia tai verovelvollisuutta. Tämän vuoksi vuoden 1993 alussa matkustajien verohelpotukset lakkautettiin, tai pikemminkin niille ei asetettu ylärajaa. Tätä periaatetta ei sovelleta kolmeen erityisjärjestelmään:
c. Kohti lopullista järjestelmää Alkuperäisen tarkoituksen mukaan tätä siirtymäjärjestelyä sovellettaisiin vuoden 1996 loppuun saakka. Kuudennen muutetun arvonlisäverodirektiivin 35 artiklan a kohdan mukaisesti komission oli tehtävä ennen vuoden 1994 loppua ehdotus lopullisesta järjestelmästä, ja neuvoston oli tarkoitus päättää asiasta ennen vuoden 1995 loppua. Muodollisia lainsäädäntöehdotuksia ei kuitenkaan tehty. Sen sijaan komissio julkaisi kaksi keskusteluasiakirjaa:
Lähde: komission tiedonanto KOM(2000)348 2. Alv:on sovellettava verokanta Komission alkuperäisten alv:on sovellettavia verokantoja koskevien ehdotusten (KOM(87)0321) tarkoituksena oli verokantojen lähentäminen kahden vaihteluvälin sisällä: yleinen verokannan vaihteluväli olisi 14-20 prosenttia ja alennetun verokannan 5-9 prosenttia. Tästä asiasta 19 päivänä lokakuuta 1992 annetun direktiivin 92/77/ETY tärkeimmät säännökset olivat kuitenkin:
Tiettyjen tuotteiden ja palveluiden arvonlisäverosta vapauttamisen jatkamisesta on kiistelty runsaasti, erityisesti Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa. Kuudennen direktiivin 28 artiklassa oleva erityinen poikkeus viittaa 11 päivänä huhtikuuta 1967 annetun toisen alv-direktiivin 17 artiklaan. 31. joulukuuta 1975 jo voimassa olleita vapautuksia voidaan edelleen soveltaa, mikäli
EUROOPAN PARLAMENTIN ROOLI 1. Alv-järjestelmä Parlamentti on korostanut, että verotarkastusten lopettaminen rajoilla ei ole sama asia kuin verorajojen poistaminen. Jotta tämä voisi tapahtua, on jäsenvaltioiden välillä kaupattavia tavaroita ja palveluita kohdeltava samalla tavalla kuin jäsenvaltioiden sisällä kaupattuja tavaroita ja palveluita. Parlamentti hyväksyi siirtymäjärjestelyt 15. heinäkuuta 1991 antamassaan päätöslauselmassa edellyttäen, että komissio ja neuvosto sitoutuvat verorajojen poistamiseen kokonaan niin pian kuin mahdollista. Yhteistä alv-järjestelmää koskevan komission ohjelman julkaisemisen jälkeen parlamentti on kannattanut siirtymistä aikanaan komission ehdottamaan malliin, mutta on asettanut etusijalle nykyisin voimassa olevan järjestelmän välittömän kehittämisen. Parlamentti on useiden komission ja tilintarkastustuomioistuimen julkaisemien hälyttävien kertomusten johdosta äskettäin vaatinut pikaisia toimia alv-järjestelmään kohdistuvien petosten torjumiseksi. 2. Alv:on sovellettavat verokannat Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioita sekä teollisuuspolitiikkaa käsittelevä valiokunta antoi laajan tukensa komission alkuperäisille vuonna 1987 tehdyille ehdotuksille alv:on sovellettaviksi verokannoiksi. Sen jälkeen tehtyjen tarkistusten vuoksi parlamentti pystyi antamaan lopullisen lausuntonsa alv:on sovellettavista verokannoista vasta kesäkuussa 1991. Se kannatti yleisen verokannan vähimmäismääräksi 15 prosenttia, mutta ehdotti myös, että alennetun verokannan soveltaminen tiettyihin välttämättömyyshyödykkeisiin ja -palveluihin olisi pakollista eikä vapaaehtoista. Parlamentti ehdotti myös alennetun verokannan enimmäismääräksi yhdeksää prosenttia, eli että nolla prosenttia voisi olla laillinen alennettu veroaste. Parlamentti äänesti vuonna 1997 alv:on sovellettavaan yleiseen verokantaan ehdotettua 25 prosentin enimmäismäärää vastaan, mutta hyväksyi vuonna 1998 yleisen verokannan vaihteluväliksi 15 - 25 prosenttia tietyin edellytyksin. Parlamentti on myös vaatinut, että jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus soveltaa alennettua verokantaa tiettyihin työvoimavaltaisiin tai ympäristöystävällisiin toimintoihin. Vaatimukset ovat lopulta tuottaneet tulosta. Parlamentti vaati vuoden 1998 toukokuussa myös toimia, joilla varmistetaan alennetun alv-kannan yhtenäinen soveltaminen.
|