| Euroopan parlamentti: Faktatietoja |
3.4.6. Alkoholin ja tupakan valmisteveroOIKEUSPERUSTA EY:n perustamissopimuksen 93 (99) artiklan nojalla neuvosto antaa säännökset liikevaihtoveroja, valmisteveroja ja muita välillisiä veroja koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamisesta siltä osin kuin yhdenmukaistaminen on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi. TAVOITTEET Valmisteverojen kannat ja rakenteet vaihtelevat jäsenvaltioittain, mikä vaikuttaa kilpailuun.
Sekä verojen rakenteita että kantoja on pyritty tämän vuoksi yhdenmukaistamaan 1970-luvun alusta alkaen, mutta saavutettu kehitys on ollut vähäistä osittain muiden kuin puhtaasti verotuksellisten näkökohtien vuoksi. Eräissä jäsenvaltioissa on asetettu korkeita veroja esimerkiksi osana politiikkaa, jonka tavoitteena on vähentää alkoholin kulutusta ja tupakointia. Toisaalta viini ja tupakka ovat joissakin jäsenvaltioissa tärkeitä maataloustuotteita. TOTEUTUS 1. Alkoholijuomat Lisävaikeutta alkoholin verotukseen on tuonut erimielisyys siitä, missä määrin eri tuotteet ovat keskenään kilpailevia. Vuonna 1983 yhteisöjen tuomioistuin teki päätöksen Yhdistyneessä kuningaskunnassa viiniin ja olueen sovellettavista veroista (Asia 170/78, Kok. (1985)). Tuomioistuimen tuomio oli, että tuotteet voitaisiin katsoa toisensa korvaaviksi, sillä "molemmilla juomilla voidaan täyttää samat tarpeet". Komissio on puolestaan yleensä katsonut, että "kaikki alkoholijuomat kilpailevat enemmän tai vähemmän keskenään" (KOM(79)0261). a. Rakenteet Komissio esitti alustavat ehdotuksensa olutta, viiniä ja väkeviä alkoholijuomia koskevien valmisteverojen yhdenmukaistamiseksi vuonna 1972 (KOM(72)0225). Neuvosto keskeytti asiaa koskevan työnsä vuoden 1974 lopulla, ja tilanne on jatkunut samana huolimatta tiedonannoista, jotka annettiin vuonna 1977 (KOM(77)0338) ja 1979 (KOM(79)0261). Myös uusi lainsäädäntöluonnos (KOM(85)0015) jäädytettiin. Vuoden 1985 yhtenäismarkkinaohjelma antoi kuitenkin uuden sysäyksen. Kaikki rakenteita koskevat tekstit korvattiin vähitellen uudella ehdotuksella (KOM(90)0432), josta tuli direktiivi 92/83/ETY lokakuussa 1992. Siinä määritellään tuotteet, joista on perittävä valmisteveroa, ja veron määräytymismenetelmä (esim. oluen tapauksessa Plato-asteen tai hehtolitran alkoholipitoisuuden perusteella). b. Verokannat Komission yhtenäismarkkinaohjelman yhteydessä esittämien alustavien ehdotusten (KOM(87)0328) mukaisesti kuhunkin tuotteeseen sovelletaan yhtä yhteisön verokantaa, joka vahvistetaan olemassa olevien kansallisten verokantojen keskiarvon perusteella. Viinin ja oluen osalta se olisi ollut 0,17 ecua/litra ja väkevien alkoholijuomien osalta 3,81 ecua/0,75 litran pullo. Toisin kuin arvonlisävero, harvat kansalliset alkoholiin sovellettavat valmisteverot ovat kuitenkaan lähellä keskimääräistä kantaa. Yksikään jäsenvaltio ei pitänyt ehdotuksia hyväksyttävinä. Komissio ehdotti tämän jälkeen joustavampaa menettelyä (KOM(89)0527). Yksittäisten yhdenmukaistettujen verokantojen sijasta sovellettaisiin vähimmäiskantoja ja tavoitekantoja, joiden osalta olisi tavoiteltava pitkän aikavälin lähentymistä. Lopulta direktiiviin 92/84/ETY sisällytettiin ainoastaan vähimmäiskannat. Sovitut tasot olivat seuraavat:
2. Tupakkatuotteet a. Rakenteet Tupakan valmisteveron perusrakenne yhteisössä luotiin vuonna 1972 direktiivillä 72/464/ETY. Vuoteen 1978 mennessä kyseistä direktiiviä oli muutettu 13 kertaa. Toinen direktiivi 79/32/ETY annettiin vuoden 1978 lopulla. Lopulta molempia direktiivejä muutettiin yhtenäismarkkinaohjelman perusteella direktiivillä 92/78/ETY. Kaikki nämä direktiivit on nyt katettu yhdellä konsolidoidulla asiakirjalla (KOM(94)0355, 3.10.1994). Veronalaiset valmistetun tupakan luokat määritellään seuraavasti: savukkeet, sikarit ja pikkusikarit, piippu- ja savuketupakka (hienoksi leikattu tupakka savukkeiden käärimistä varten) sekä muu piippu- ja savuketupakka. Savukkeiden tapauksessa veron on koostuttava suhteellisesta ("arvonlisä") valmisteverosta, joka lasketaan prosenttiosuutena suurimmasta mahdollisesta vähittäismyyntihinnasta, yhdistettynä erityisvalmisteveroon, joka lasketaan tuoteyksikön perusteella. Suhteellisten ja erityisverokantojen on oltava samat kaikille savukkeille, ja erityisverokanta on vahvistettava suosituimpaan hintaluokkaan kuuluvien savukkeiden perusteella.Selkeiden perusteiden vahvistaminen on osoittautunut kuitenkin vaikeaksi ongelmaksi. Direktiivissä säädetään, että rakenteiden yhdenmukaistamisen viimeisessä vaiheessa erityisen ja suhteellisen verokannan välisen suhteen (mukaan lukien valmisteveron lisäksi perittävä alv) olisi oltava sama kaikissa jäsenvaltioissa. Suhteen olisi lisäksi heijastettava oikeudenmukaisesti valmistajien luovutushintojen eroja. Suurin saavutus on tähän mennessä kuitenkin se, että erityinen verokanta ei voi olla alempi kuin 5 prosenttia eikä korkeampi kuin 75 prosenttia suhteellisen valmisteveron ja erityisen valmisteveron yhteismäärästä eikä suurempi kuin 55 prosenttia kokonaisverotaakasta (eli sen jälkeen kun alv on lisätty). Kiinteän verokannan vahvistamisen vaikeus johtuu yhteisön tupakkateollisuuden rakenteesta. Erityisvero - tietty määrä ecuja tuhatta savuketta kohden - hyödyttää yksityisten yhtiöiden kalliimpia tuotteita kaventamalla hintaeroja. Suhteellisen veron, erityisesti kun se on yhdistetty alv:hen, vaikutus on päinvastainen eli se lisää hintaeroja. Tähän mennessä sovellettujen erilaisten verokantojen puitteissa toiset jäsenvaltiot ovat valinneet pienimmän ja toiset suurimman mahdollisen erityisveron, edistäen näin vähittäishintojen vaihtelua. b. Verokannat Komission yhtenäismarkkinaohjelman yhteydessä esittämissä alkuperäisissä valmisteveroja koskevissa ehdotuksissa (KOM(87)0325 ja KOM(87)0326) kannatettiin verokantojen täydellistä yhdenmukaistamista. Tupakkatuotteiden osalta ehdotettu verokanta oli laskennallinen keskiarvo - savukkeiden tapauksessa keskimääräisen erityisveron kannan (19,5 ecua tuhatta savuketta kohden) ja keskimääräisen suhteellisen veron kannan (53 prosenttia alv mukaan lukien) yhteismäärä. Loppujen lopuksi savukkeita koskevassa direktiivissä 92/79/ETY ja muita tupakkatuotteita koskevassa direktiivissä 92/80/ETY säädetään ainoastaan pienimmistä mahdollisista kannoista:
Toukokuussa 1998 julkaistussa kertomuksessa kannatettiin "57 prosentin ongelman" ratkaisemista tavalla, jossa jäsenvaltioille annetaan teknisen mukautuksen avulla enemmän joustovaraa vähimmäisverokantojen soveltamisessa. Kertomuksessa ehdotettiin myös erityisten vähimmäismäärien korottamista, jotta voitaisiin ottaa huomioon inflaatio, joka oli +18,5 prosenttia vuosina 1992-1998 ja +4,5 prosenttia vuosina 1999 ja 2000 (vaikka yksikään jäsenvaltio ei sovella tästä johtuvaa tasoa alhaisempaa verokantaa). Lisäksi kertomuksessa ehdotettiin, että järjestelmää olisi tulevaisuudessa tarkistettava joka viides vuosi joka toisen vuoden sijaan.
EUROOPAN PARLAMENTIN ROOLI 1. 1987-1992 Parlamentti vaati myös, että vuoden 1994 tarkistuksen yhteydessä kullekin alkoholijuomien luokalle vahvistetaan valmisteveron kanta, joka on oikeassa suhteessa alkoholipitoisuuteen, minkä lopullisena tavoitteena on saada aikaan kaksi verokantaa alkoholiyksikköä kohden: toinen juomille, joiden alkoholipitoisuus on vähemmän kuin 15 prosenttia, ja toinen väkevämmille alkoholijuomille. Tupakkatuotteiden osalta parlamentin antamassa lausunnossa hyväksyttiin ainoastaan vähimmäiskantojen vahvistaminen mutta todettiin, että eri verot olisi asteittain saatava toisiaan lähemmäksi tavoitteena saada aikaan yksittäiset tavoitekannat. Parlamentti veti pois savukkeita koskevan 57 prosentin suuruisen yleisen vähimmäiskannan mutta ehdotti, että olisi sovellettava vaihtoehtoista yleistä vähimmäiskantaa, joka on 35 ecua tuhatta savuketta kohden, kuten muidenkin tupakkatuotteiden tapauksessa. 2. Viime aikoina esitettyjä näkökantoja Alkoholijuomien osalta parlamentti vahvisti syyskuussa 1997 uudelleen, että eri juomien välillä ei saisi esiintyä kilpailun vääristymistä, ja ehdotti suuntaviivoja tulevaisuuden toimintaa varten:
|