4.9.3.     Vesien saastuminen

OIKEUSPERUSTA JA TAVOITTEET
* 4.9.1

TOTEUTUS

1. Pinta- ja pohjavedet
Euroopan komissio esitti 26. helmikuuta 1997 ehdotuksen puitedirektiiviksi vesipolitiikkasta (KOM(97)0049, KOM(97)0614 ja KOM(98)0076). Euroopan parlamentin ensimmäinen käsittely oli 11. helmikuuta 1999, ja yhteinen kanta hyväksyttiin 22. lokakuuta 1999. Euroopan parlamentin toinen käsittely pidetään keväällä 2000. Näillä ehdotetuilla direktiiveillä pyritään saavuttamaan kolme tavoitetta vuoteen 2010 mennessä: pintavesien hyvä laatu, pohjavesien hyvä laatu sekä erityisiin suoja-alueisiin sovellettavien tavoitteiden saavuttaminen.

a. Vaarallisimpia aineita koskevat erityistoimenpiteet
Teollisuuslaitosten vesistöihin päästämien vaarallisten aineiden osalta yhteisön lainsäädännössä on päädytty sitovampiin raja-arvoihin; jäsenmaat voivat valita laatutavoitteet, mutta toisaalta niiden on osoitettava, että näitä tavoitteita noudatetaan. Vuonna 1976 annettu perusdirektiivi (76/464) sisältää "mustan listan" 129 aineesta, jotka ovat vaarallisia myrkyllisyytensä ja luontoon keräytymisen vuoksi. Tätä direktiiviä täydennettiin joulukuussa 1979 direktiivillä 80/68, joka koskee pohjavesien suojelemista tiettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta. Tämän lainsäädännön täytäntöönpanoa varten annettiin erityisdirektiivejä raja-arvoista ja laatutavoitteista, jotka koskevat kadmium-, heksakloorisykloheksaani- (HCH) ja elohopeapäästöjä. Kesäkuussa 1989 annettiin direktiivi menettelytavoista titaanidioksiditeollisuuden jätteiden aiheuttaman pilaantumisen vähentämistä ja mahdollista kokonaan poistamista koskevien ohjelmien yhdenmukaistamiseksi (direktiivi 89/428). Tämän direktiivin mukaan kielletään 31. joulukuuta 1989 lähtien vaarallisimpien jätteiden, etenkin vanhoista teollisuuslaitoksista tulevien kiinteiden ja hyvin happopitoisten jätteiden laskeminen vesistöihin.

b. Pintavesiä koskevat toimenpiteet

• Direktiivi 91/271 edellyttää, että kaikissa yli 15 000 asukkaan kaupungeissa on vuoteen 2000 mennessä ja kaikissa muissa taajamissa vuoteen 2005 mennessä oltava jätevedenpuhdistamo.
  
• Teollisuuslaitosten vesiä saastuttavia tavanomaisia päästöjä sääntelevien yhteisön toimenpiteiden ansiosta raskasmetallien aiheuttama saastuminen on vähentynyt monissa suurissa joissa. Esimerkiksi Reinissä lyijykuormitus väheni puoleen vuosina 1975 - 1985.
  
• Kansainvälinen yhteistyö on myös vaikuttanut kehitykseen myönteisesti. Esimerkkeinä voidaan mainita Tonavan, Elben ja Oderin suojelemisesta tehdyt sopimukset. Valitettavasti vieläkään ei ole tehty sopimuksia Maas- ja Schelde-jokien suojelemisesta. Nämä joet virtaavat usean maan kautta ja ovat hyvin saastuneita.

c. Pohjavesiä koskevat toimenpiteet
Euroopan unionissa 75 prosenttia juomavedestä tulee pohjavedestä. Pohjavesien saastuminen johtuu suureksi osaksi teollisuuslaitosten ja kaatopaikkojen vesistöihin päästämistä saasteista sekä tehokarjatalouden nitraattipäästöistä. Nämä muodostavat suuren riskin ihmisten terveydelle. Arviolta 800 000 ihmistä Ranskassa, 850 000 Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja 2,5 miljoonaa Saksassa juo vettä, jonka nitraattipitoisuus ylittää yhteisössä sallitun raja-arvon (direktiivi 75/440 jäsenvaltioissa juomaveden valmistamiseen tarkoitetun pintaveden määritysvaatimuksista, muutettu viimeksi direktiivillä 91/692). Komissio oli esittänyt ehdotukset, jotka koskivat ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laatua koskevan lainsäädännön laajamittaista muuttamista (KOM(94)0612, KOM(97)0228), neuvosto hyväksyi 3. marraskuuta 1998 direktiivin 98/83 direktiivin 80/778 mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen. Varsinkin ehdotetulla lyijyn raja-arvon alentamisella 50 mikrogrammasta litraa kohden 10 mikrogrammaan litraa kohden olisi vesijohtojen uusimistarpeen vuoksi suuria taloudellisia vaikutuksia.

Koska suuri osa viime vuosikymmenen aikana maaperästä huuhtoutuneista saasteista ei ole vielä saavuttanut pohjavesikerrostumaa, Hollannin, Belgian, Tanskan ja Saksan matalien vedenottoaltaiden pohjaveden nitraattipitoisuuden aleneminen yhteisön juomavesidirektiivin mukaiselle hyväksytylle tasolle kestää 25 ? 50 vuotta, vaikka lannoitteiden käyttöä on vähennetty viime aikoina muutamissa jäsenvaltioissa.

Tiedonannossaan neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan yhteisön vesipolitiikasta (KOM(96)0059, annettu 21. helmikuuta 1996) komissio ehdottaa vesivaroja koskevan direktiivin korvaamista uudella vesivarojen hallintaa koskevalla puitedirektiivillä.

Komissio antoi myös 10. heinäkuuta 1996 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi pohjaveden yhdennettyä suojelua ja käyttöä koskevasta toimintaohjelmasta (KOM(96)0315). Tässä asiakirjassa pyritään makean veden vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun ja hallintaan. Siinä ehdotetaan myös vedenoton sääntelyä sekä keskitettyä toimintaa hajakuormituksen torjumiseksi erityisesti maataloudessa sekä jätevesien käsittelyssä. Lisäksi ehdotuksessa tuodaan esiin pistekuormituksen riskitekijät. Komissio puoltaa sellaista toimintaohjelmaa, jonka toteutus perustuu yhtäältä vesivarojen hallintaa koskevaan puitedirektiiviin ja toisaalta kansallisiin toimintaohjelmiin.

2. Meret

a. Yleiset toimenpiteet

• Direktiivi 76/160 uimaveden laadusta (muutettu viimeksi direktiivillä 91/692) keskittyi pääasiassa infektiotautien leviämisen ehkäisemiseksi. Komissio on tehnyt asiasta uuden ehdotuksen (KOM(94)0036 ja KOM(97)0585).
  
• Toukokuussa 1999 julkaistussa uimavesiä koskevassa komission 16. kertomuksessa tutkittiin 13 218 meren äärellä olevaa uimarantaa ja 6 004 sisävesiuimarantaa. Tulokset osoittivat, että vuonna 1998 lähes 95 prosenttia meren äärellä olevista uimarannoista (90 prosenttia vuonna 1997) täytti vähimmäislaatuvaatimukset. Lisäksi kävi ilmi, että 85 prosenttia sisävesiuimarannoista täytti direktiivissä asetetut veden laatua koskevat vaatimukset. Vuonna 1997 vastaava luku oli noin 80 prosenttia.
  
• Yhteisön toiminta on ylittänyt unionin rajat. Euroopan ympäristökasvatuksen säätiön koordinoimassa ja komission tukemassa "sininen lippu" -operaatiossa, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 Euroopan ympäristön teemavuoden yhteydessä, 1 558 uimarantaa (567 vuonna 1989) ja 475 satamaa (126 vuonna 1989), jotka sijaitsevat 16 eri maassa (mukana muun muassa Bulgaria, Slovenia, Turkki ja Kypros), saivat yhteisön merkin vuonna 1996. Tämä tunnustusmerkki myönnetään uimarannoille ja satamille, jotka täyttävät tietyt kriteerit, joita ovat esimerkiksi siisteys, pelastusvälineet ja saniteettitilat sekä tiedotus.

b. Alueelliset toimenpiteet
Pilaantumisen (säiliöiden tyhjennys, jätteiden polttaminen ja mereen laskeminen, öljyvuodot jne.) hillitsemiseksi pahimmin saastuneilla alueilla tehtiin 1970-luvulla erilaisia kansainvälisiä sopimuksia.

• Pohjanmeren suojelu sisältyy Bonnin sopimukseen, jossa yhteisö on sopijapuolena ja joka koskee yhteistyötä öljyn ja muiden vahingollisten aineiden aiheuttaman saastumisen torjunnassa Pohjanmerellä. Neljännessä kansainvälisessä Pohjanmeren suojelua käsittelevässä konferenssissa, joka pidettiin 8. - 9. kesäkuuta 1995 Kööpenhaminassa, tärkeimmät aiheet olivat Pohjanmeren lajien ja luonnollisten elinympäristöjen suojelu, kalastuksen kestävä kehitys, etenkin laivojen, porauslauttojen ja vaarallisten aineiden päästöjen aiheuttaman saastumisen ehkäiseminen sekä radioaktiivisten jätteiden käsittely. Konferenssi hyväksyi loppupäätelmät, joissa määriteltiin uudet tavoitteet.
  
• Itämeren suojelusta on sovittu Itämeren ja Belttien kalastusta ja elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevassa sopimuksessa (Varsovan yleissopimus).
  
• Välimeri on kohteena muutamissa yhteisön allekirjoittamissa sopimuksissa, esimerkiksi sopimuksessa, joka koskee aluksista ja lentokoneista tapahtuvan jätteen mereen laskemisen aiheuttaman Välimeren pilaantumisen ehkäisemistä (Barcelonan sopimus, 16. helmikuuta 1976) sekä Välimeren erityisesti suojeltavia alueita. Barcelonassa 6. - 10. päivänä kesäkuuta 1995 pidetyssä Välimeri-konferenssissa sopimusosapuolet sopivat Barcelonan sopimukseen tehtävistä muutoksista. Konferenssissa annettiin myös päätöslauselma Välimeren alueen ympäristönsuojelusta ja kestävästä kehityksestä, jossa asetettiin tavoitteet myrkyllisten aineiden päästöjen vähentämiseksi vuoteen 2005 mennessä sekä sovittiin Välimerta koskevan toimintasuunnitelman toisesta vaiheesta. Tässä toimintasuunnitelmassa on kyse erityisesti rannikkoseutujen suojelemisesta, luonnonvarojen käyttämisestä kestävällä pohjalla sekä ympäristönäkökohtien ottamisesta huomioon taloudellisessa kehityksessä ja aluesuunnittelussa. Komissio teki vuonna 1999 kolme Barcelonan sopimuksen muuttamista koskevaa ehdotusta (KOM(99)0028, KOM(99)0029 ja KOM(99)0030.

EUROOPAN PARLAMENTIN ROOLI
Euroopan parlamentti on ollut usein aloitteentekijänä vesiensuojelun alalla. Yleisen vesistöjen tilan ohella se on huolestunut ympäristövahingoista, jotka aiheutuvat aluksista veteen pääsevästä öljystä.

Erika-öljysäiliöaluksen haaksirikon tammikuussa 2000 aiheuttaman öljyonnettomuuden jälkeen Euroopan parlamentti vaati, että kestävästä pitkän aikavälin kuljetuspolitiikasta sovitaan yhteisön tasolla, jotta tällaiset öljyonnettomuudet voidaan vastedes ehkäistä. Parlamentti piti tervetulleena aloitetta perustaa satunnaispäästöistä aiheutuvaan meren pilaantumiseen liittyvä yhteisön yhteistyöjärjestelmä (KOM(98)0769), mutta korosti, että päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti, jotta pystyttäisiin luomaan parhaat mahdolliset olosuhteet Erika-onnettomuuden kaltaisten onnettomuuksien hallitsemiseksi.

Ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojavaliokunnan järjestämässä kuulemistilaisuudessa keskityttiin muun muassa vesistöjen ekologista laatua, juomavettä sekä uimavesiä koskeviin komission ehdotuksiin. Valiokunnan kritiikki kohdistui erityisesti näiden kolmen ehdotuksen epäyhtenäisyyteen. Vastauksena tähän Euroopan komissio esitti yleisstrategian (KOM(96)0059), jonka on määrä lisätä unionin vesipolitiikan johdonmukaisuutta, avoimuutta ja tehokkuutta.

Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa vesipolitiikkaa koskevasta puitedirektiivistä toisessa käsittelyssä 16. helmikuuta 2000 ja ilmoitti kannattavansa yhteisön yhdennettyä vesipolitiikkaa, joka olisi tehokasta ja johdonmukaista ja ottaisi huomioon rannikko- ja suistoalueiden vesiekosysteemien haavoittuvuuden. Euroopan parlamentti keskittyy seuraaviin neljään tavoitteeseen: jäsenvaltioiden toimien yhdenmukaistaminen, veden käyttömaksujen määrittäminen, jäsenvaltioiden toimenpideohjelmat sekä myönnettävät poikkeukset.

10/03/2000