Turvapaikkapolitiikka

Unionin turvapaikkapolitiikan tavoitteena on tarjota asianmukainen asema kolmansien maiden kansalaisille, jotka tarvitsevat kansainvälistä suojelua jossakin jäsenvaltiossa, ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. Tämän vuoksi unioni pyrkii luomaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän.

Oikeusperusta

  • Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 67 artiklan 2 kohta, 78 artikla ja 80 artikla
  • Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artikla

Tavoitteet

EU:n tavoitteena on kehittää turvapaikka-asioita sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskeva yhteinen toimintapolitiikka, jonka avulla annetaan asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille, ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. Tämän toimintapolitiikan on oltava yhdenmukainen pakolaisten oikeusasemasta 28. heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja siihen 31. tammikuuta 1967 liitetyn pöytäkirjan kanssa. SEUT:ssa tai perusoikeuskirjassa ei määritellä käsitteitä ”turvapaikka” ja ”pakolainen”, vaan niissä viitataan Geneven yleissopimukseen ja sen pöytäkirjaan.

Saavutukset

A. Amsterdamin ja Nizzan sopimusten vaikutukset

Vuonna 1993 tehdyssä Maastrichtin sopimuksessa aikaisempi hallitusten välinen yhteistyö turvapaikka-asioissa saatettiin osaksi EU:n institutionaalista kehystä. Keskeinen toimija oli neuvosto, ja sen piti ottaa komissio mukaan työhönsä ja tiedottaa parlamentille turvapaikka-asioita koskevista aloitteistaan. Euroopan unionin tuomioistuimella ei ollut toimivaltaa turvapaikka-asioissa.

Amsterdamin sopimuksessa vuonna 1999 unionin toimielimille annettiin uusia valtuuksia turvapaikkalainsäädännön alalla erityistä toimielinjärjestelyä noudattaen: komissiolle ja jäsenvaltioille annettiin jaettu aloiteoikeus viiden vuoden siirtymäajaksi, ja neuvosto saattoi tehdä yksimielisen päätöksen parlamentin kuulemisen jälkeen. Tuomioistuimelle myönnettiin myös toimivaltuudet tietyissä tapauksissa. Amsterdamin sopimuksessa määrättiin lisäksi, että neuvosto saattoi tämän ensimmäisen viisivuotiskauden lopuksi päättää siirtyä soveltamaan tavallista yhteispäätösmenettelyä, jossa se tekee päätöksensä määräenemmistöllä. Näin neuvosto päättikin vuoden 2004 lopussa, ja yhteispäätösmenettelyä (josta nykyään käytetään nimitystä ’tavallinen lainsäätämisjärjestys’) on sovellettu vuodesta 2005 alkaen.

Lokakuussa 1999 hyväksytyssä Tampereen ohjelmassa Eurooppa-neuvosto päätti, että yhteinen eurooppalainen järjestelmä toteutetaan kahdessa vaiheessa. Lyhyellä aikavälillä hyväksyttiin yhteiset vähimmäisvaatimukset, joiden piti pitkällä aikavälillä johtaa yhteiseen menettelyyn ja yhdenmukaiseen asemaan koko unionissa voimassa olevan turvapaikan saaneille.

Tuloksena oli Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ensimmäinen vaihe vuosina 1999–2004, jolloin vahvistettiin perusteet ja menettelyt, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio (samalla korvattiin vuonna 1990 tehty kansainvälinen / hallitusten välinen Dublinin yleissopimus), ja perustettiin Eurodac-tietokanta sormenjälkitietojen tallentamista ja vertailua varten. Lisäksi määritettiin yhteiset vähimmäisvaatimukset, joita jäsenvaltioiden piti noudattaa turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen yhteydessä, edellytykset kansainvälisen suojelun saamiseksi, myönnetyn suojelun luonne sekä pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevat menettelyt. Täydentävällä lainsäädännöllä katettiin tilapäisen suojelun antaminen laajamittaisten muuttovirtojen yhteydessä.

Haagin ohjelmassa marraskuussa 2004 kehotettiin hyväksymään toisen vaiheen välineet ja toimenpiteet vuoden 2010 loppuun mennessä ja korostettiin, että EU:n pyrkimyksenä oli ylittää vähimmäisvaatimukset ja kehittää yhteiset takeet sisältävä yhteinen turvapaikkamenettely ja yhdenmukainen asema suojelua saaville henkilöille. Vuoden 2008 Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksessa tätä määräaikaa lykättiin vuoteen 2012.

B. Lissabonin sopimus

Joulukuussa 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus muutti tilanteen siten, että turvapaikka-alan toimenpiteet muutettiin vähimmäisvaatimusten vahvistamisesta yhdenmukaisen aseman ja yhdenmukaiset menettelyt sisältäväksi yhteiseksi järjestelmäksi.

Yhteiseen turvapaikkajärjestelmään on sisällyttävä seuraavat:

  • yhdenmukainen turvapaikka-asema
  • yhdenmukainen toissijaisen suojelun asema
  • yhteinen järjestelmä tilapäisen suojelun antamiseksi
  • yhteiset menettelyt turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan yhdenmukaisen aseman myöntämisessä ja peruuttamisessa
  • perusteet ja menettelyt, joiden mukaan määritetään hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio
  • vastaanotto-olosuhteita koskevat vaatimukset
  • kumppanuus ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa.

Lissabonin sopimuksesta lähtien SEUT:n 80 artiklassa nimenomaisesti määrätään myös yhteisvastuun periaatteesta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta jäsenvaltioiden välillä, myös taloudellisen rasitteen osalta. EU:n turvapaikka-asioita koskeviin toimiin olisi tarvittaessa sisällytettävä asianmukaiset toimenpiteet, joilla varmistetaan tämän periaatteen toteutuminen. Perussopimuksella muutettiin myös merkittävästi turvapaikka-asioita koskevaa päätöksentekomenettelyä ottamalla yhteispäätösmenettely käyttöön vakiomenettelynä. Lisäksi unionin tuomioistuimen mahdollisuuksia harjoittaa oikeudellista valvontaa parannettiin huomattavasti. Ennakkoratkaisupyynnön voivat nykyään esittää kaikki jäsenvaltion tuomioistuimet eivätkä enää vain ne, joiden päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan voi hakea muutosta. Tämä on mahdollistanut unionin tuomioistuimen turvapaikka-alan oikeuskäytännön kehittymisen aiempaa merkittävämmäksi.

Eurooppa-neuvoston 10. joulukuuta 2009 vuosiksi 2010–2014 hyväksymässä Tukholman ohjelmassa vahvistetaan, että ”Eurooppa-neuvosto pyrkii edelleen päättäväisesti saamaan aikaan yhteisen suojelun ja solidaarisuuden alueen, joka perustuu yhteiseen turvapaikkamenettelyyn ja kansainvälistä suojelua nauttivien henkilöiden yhdenmukaiseen asemaan”. Tukholman ohjelmassa korostetaan erityisesti, että on edistettävä todellista solidaarisuutta sellaisia jäsenvaltioita kohtaan, joihin kohdistuu erityisiä paineita. Lisäksi siinä korostetaan uuden Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) merkittävää asemaa.

Vaikka komissio oli tehnyt ehdotuksia Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toisesta vaiheesta jo vuosina 2008 ja 2009, neuvottelut edistyivät hitaasti. Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toinen vaihe hyväksyttiin Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen, ja vähimmäisvaatimusten painottamisesta siirryttiin yhdenmukaiseen suojeluasemaan perustuvaan yhteiseen turvapaikkamenettelyyn.

C. Tärkeimmät säädökset ja nykyiset uudistuspyrkimykset

Lukuun ottamatta uudelleenlaadittua aseman määrittelyä koskevaa direktiiviä, joka tuli voimaan tammikuussa 2012, muut uudelleenlaaditut säädökset tulivat voimaan vasta heinäkuussa 2013 (Eurodac-asetus, Dublin III -asetus, vastaanotto-olosuhteista annettu direktiivi ja turvapaikkamenettelydirektiivi). Niinpä ne saatettiin viivästyneinä osaksi kansallista lainsäädäntöä heinäkuun puolivälissä 2015, kun muuttoliikekriisi oli pahimmillaan. Eurooppa-neuvosto määritteli kesäkuussa 2014 lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan eteenpäin viennin strategiset suuntaviivat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella (ks. SEUT:n 68 artikla) seuraaviksi vuosiksi. Ne perustuvat maaliskuussa 2014 annettuun komission tiedonantoon ja rakentuvat Tukholman ohjelmalla saavutetun edistyksen pohjalle. Suuntaviivoissa korostetaan, että ensisijaisena tavoitteena on ehdottomasti saattaa Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja panna se tehokkaasti täytäntöön.

Vuonna 2014 alkaneen muuttoliikepaineen vuoksi komissio julkisti toukokuussa 2015 Euroopan muuttoliikeagendan (4.2.3), jossa ehdotettiin useita toimenpiteitä vastaukseksi tähän paineeseen. Käyttöön otettiin muun muassa hotspot-lähestymistapa, jossa EASO, Euroopan raja- ja merivartiovirasto (entinen Frontex) ja Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto (Europol) toimivat paikan päällä yhdessä etulinjan jäsenvaltioiden kanssa, jotta maahantulijat voidaan nopeasti tunnistaa ja rekisteröidä sekä tallentaa heidän sormenjälkensä. Hotspot-lähestymistavan tarkoituksena oli myös edistää hätätilanteessa sovellettavan sisäisten siirtojen järjestelmän täytäntöönpanoa yhteensä 160 000:n kansainvälistä suojelua tarvitsevan henkilön osalta. Komissio oli ehdottanut järjestelmän käyttöönottoa Italian ja Kreikan avustamiseksi, ja neuvosto hyväksyi sen 14. syyskuuta ja 22. syyskuuta 2015 parlamenttia kuultuaan. Neuvoston päätös pysytettiin myöhemmin voimassa 6. syyskuuta 2017 annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa. Siirtojärjestelmä on tarkoitettu mekanismiksi, jolla pannaan käytännössä täytäntöön SEUT:n 80 artiklassa vahvistettu yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaate. Siirtoaste on kuitenkin ollut odotettua alhaisempi, ja siirtoja on pantu hitaasti täytäntöön.

Euroopan muuttoliikeagendassa vahvistettiin myös yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistuksen seuraavat vaiheet, jotka esitettiin kahdessa säädöspaketissa touko- ja heinäkuussa 2016 ja joista käydään tällä hetkellä keskustelua parlamentin ja neuvoston välillä. Lainsäädäntöaloitteiden tarkoituksena on parantaa yhteistä turvapaikkajärjestelmää muun muassa siten, että direktiivien sijaan ehdotetaan sellaisenaan sovellettavia asetuksia (lukuun ottamatta vastaanotto-olosuhteita, joista säädettäisiin edelleen direktiivillä, jolloin ne on pantava täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä). Aloitteet kattavat

  • toimenpiteet, joilla yksinkertaistetaan, selvennetään ja lyhennetään turvapaikkamenettelyjä, varmistetaan turvapaikanhakijoille yhteiset menettelylliset takeet ja torjutaan väärinkäytöksiä tiukentamalla sääntöjä ja laatimalla muun muassa turvallisia alkuperämaita koskeva yhteinen luettelo, jota ehdotettiin alun perin erillisenä asetuksena; parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE) hyväksyi 25. huhtikuuta 2018 mietintönsä, joka toimii neuvotteluvaltuutuksena
  • sen, kenelle voidaan myöntää kansainvälistä suojelua (ks. aseman määrittelyä koskeva direktiivi), jotta voidaan yhdenmukaistaa entisestään turvapaikkahakemusten hyväksymisastetta ja eri suojelumuotoja, mukaan luettuina hakijoiden edelleen liikkumisesta annettavia seuraamuksia koskevat tiukemmat säännökset sekä pakolliset suojeluaseman uudelleentarkastelut myös pakolaisaseman saaneille henkilöille; LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 15. kesäkuuta 2017, ja parlamentti ja neuvosto pääsivät alustavaan sopimukseen vuoden 2018 puolivälissä, mutta sopimus ei saanut riittävästi tukea jäsenvaltioilta[1]
  • vastaanotto-olosuhteet, joiden kiistanalaisimpia kohtia ovat kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden työmarkkinoille pääsyä koskeva odotusaika ja komission rangaistukseen perustuva toimintatapa, jolla estetään hakijoita siirtymästä toiseen jäsenvaltioon, jolla ei ole toimivaltaa käsitellä heidän turvapaikkahakemustaan; LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 25. huhtikuuta 2017, ja täysistunnossa vahvistettiin sen olevan neuvotteluvaltuutus toimielinten välisiä neuvotteluja varten; parlamentti ja neuvosto pääsivät alustavaan sopimukseen vuoden 2018 puolivälissä, mutta neuvotteluja niiden välillä jatketaan edelleen
  • Dublin-asetuksen uudistuksen, jossa vahvistetaan kriteerit, joiden perusteella määritellään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio (periaatteessa ensimmäinen tulomaa); ehdotuksessa säilytetään nykyisen Dublin-järjestelmän perusteet, mutta niitä täydennetään korjaavalla jakomekanismilla kohtuuttoman paineen alaisten jäsenvaltioiden tilanteen helpottamiseksi; Dublin-järjestelmän mukaisesta pysyvästä kriisitilanteen siirtomekanismista syyskuussa 2015 tehty komission ehdotus asetukseksi odottaa tällä hetkellä käsittelyä neuvostossa, kun taas aikaisempi Dublin-asetuksen muuttamisesta tehty ehdotus, joka koski sitä, mikä jäsenvaltio on vastuussa sellaisen ilman huoltajaa olevan alaikäisen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, jolla ei ole sukulaisia jäsenvaltioiden alueella, on peruttu ja sen sisältö on sisällytetty nykyiseen Dublin III -ehdotukseen; LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 19. lokakuuta 2017, ja täysistunnossa vahvistettiin sen olevan neuvotteluvaltuutus toimielinten välisiä neuvotteluja varten
  • turvapaikanhakijoiden sormenjälkitietokannan (Eurodac) oikeusperustan tarkistamisen, jonka perusteella laajennetaan se koskemaan sellaisten kolmannen maan kansalaisten henkilötietoja, jotka eivät ole hakeneet kansainvälistä suojelua ja joiden on havaittu oleskelevan laittomasti EU:ssa, annetaan lainvalvontaviranomaisille mahdollisuus päästä tietokantaan ja otetaan sormenjäljet vähintään kuusivuotiailta lapsilta jäljittämisen ja perheenyhdistämisen helpottamiseksi; LIBE-valiokunta sai täysistunnolta neuvotteluvaltuutuksen toimielinten välisten neuvottelujen aloittamiseen 30. toukokuuta 2017 käsiteltäväksi jättämänsä mietinnön pohjalta, minkä jälkeen neuvottelut neuvoston kanssa aloitettiin syyskuussa 2017 ja alustavaan sopimukseen päästiin kesäkuussa 2018
  • EASOn muuttamisen EU:n tukivirastosta täysipainoiseksi EU:n turvapaikkavirastoksi, joka olisi vastuussa yhteisen turvapaikkajärjestelmän toiminnan helpottamisesta, varmistaisi yhdenmukaisuuden turvapaikkahakemusten arvioinnissa kaikkialla EU:ssa ja seuraisi unionin oikeuden toiminnallista ja teknistä soveltamista sekä avustaisi jäsenvaltioita kansallisten asiantuntijoiden kouluttamisessa; parlamentti hyväksyi ehdotusta koskevan mietintönsä 8. joulukuuta 2016, ja vuoden 2017 kesäkuun puolivälissä saatiin aikaan kattava väliaikainen sopimus neuvoston kanssa; syyskuussa 2018 komissio esitteli muutetun ehdotuksen EU:n turvapaikkaviraston vahvistamisesta lisäämällä sen henkilöstöä, välineitä ja taloudellisia resursseja, jotta varmistetaan, että jäsenvaltiot voivat luottaa EU:n kattavaan operatiiviseen tukeen kaikkina aikoina
  • unionin uudelleensijoittamiskehyksen, johon sisältyisivät kolmansien maiden kansalaisten unioniin pääsyä koskevat EU:n yhteiset säännöt ja jäsenvaltioiden uudelleensijoittamistoimille annettava taloudellinen tuki ja jolla täydennettäisiin nykyisiä tilapäisiä monenkeskisiä ja kansallisia uudelleensijoittamisohjelmia; LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä ehdotuksesta 12. lokakuuta 2017, ja sille annettiin valtuutus neuvoston kanssa käytäviä neuvotteluja varten.

Vuonna 2001 annettu direktiivi vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa on edelleen voimassa, mutta sitä ei ole tähän mennessä sovellettu kertaakaan edes muuttoliikekriisin ollessa pahimmillaan, todennäköisesti sen epämääräisten ehtojen ja neuvostossa jäsenvaltioiden välillä vallitsevien taakanjakoa koskevien jännitteiden vuoksi.

D. Ulkoinen ulottuvuus

Vuonna 2011 hyväksytty komission maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskeva EU:n kokonaisvaltainen lähestymistapa on EU:n ulkoisen muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikan kattava kehys. Siinä määritellään, miten EU käy politiikkavuoropuhelua ja tekee yhteistyötä kolmansien maiden kanssa selkeästi määriteltyjen painopisteiden mukaisesti. Se on osa unionin ulkoisten toimien kokonaisuutta, ja siihen sisältyy myös kehitysyhteistyötä. Sen keskeisiä tavoitteita ovat entistä parempi laillisen maahanmuuton organisointi, laittoman maahanmuuton ennaltaehkäisy ja torjunta, maahanmuuton ja liikkuvuuden kehitysvaikutuksen maksimointi ja kansainvälisen suojelun edistäminen.

Eurooppa-neuvosto ja Turkki pääsivät maaliskuussa 2016 sopimukseen Turkin kautta Eurooppaan suuntautuvan laittoman maahanmuuttovirran vähentämiseksi. EU:n ja Turkin julkilausuman mukaisesti kaikki uudet laittomat maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat, jotka saapuvat Turkista Kreikan saarille ja joiden turvapaikkahakemuksia ei voida ottaa käsiteltäviksi, olisi palautettava Turkkiin. Jokaisen Turkkiin palautetun syyrialaisen sijaan olisi EU:hun sijoitettava toinen syyrialainen. Tämän vastineena sovittiin, että Turkin kansalaisten viisumivapautta laajennetaan ja Turkin-pakolaisavun koordinointivälineestä maksetaan Turkille 6 miljardia euroa vuoden 2018 loppuun mennessä. Komission toukokuussa 2018 laatiman Euroopan muuttoliikeagendaa koskevan edistymiskertomuksen mukaan julkilausumalla on edelleen keskeinen rooli sen varmistamisessa, että muuttoliikkeen itäisellä Välimerellä aiheuttamiin haasteisiin vastataan tehokkaasti. Kertomuksessa korostetaan kuitenkin, että puutteita on vieläkin. Etenkin turvapaikkahakemusten hidas käsittely Kreikassa haittaa edelleen palautuksia Turkkiin.

Maailmanlaajuisella tasolla Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi syyskuussa 2016 yksimielisesti New Yorkin julkilausuman pakolaisista ja muuttajista. Kyseessä on merkittävä poliittinen julkilausuma, jonka tarkoituksena on parantaa tapaa, jolla kansainvälinen yhteisö reagoi laajoihin pakolais- ja muuttoliikevirtoihin sekä pitkittyneisiin pakolaistilanteisiin. Sen seurauksena vuonna 2018 on tarkoitus hyväksyä kaksi Global Compact -aloitetta, joista toinen koskee pakolaisia ja toinen muita maahanmuuttajia. New Yorkin julkilausumassa vahvistetaan pakolaisten tilanteeseen reagointia koskeva kokonaisvaltainen kehys ja erityisiä toimenpiteitä vastaanottaviin maihin kohdistuvan paineen helpottamiseksi, pakolaisten omaehtoisen selviytymisen parantamiseksi, kolmansia maita koskevien ratkaisujen lisäämiseksi ja lähtömaiden olojen parantamisen tukemiseksi, jotta pakolaisten turvallinen ja ihmisarvoinen paluu olisi mahdollinen. Osana vuonna 2016 hyväksytyn New Yorkin julkilausuman seurantaa pakolaisasiain päävaltuutettu ehdotti yleiskokoukselle vuonna 2018 laatimassaan vuotuisessa raportissa pakolaisia koskevan Global Compact -aloitteen.

Euroopan parlamentti katsoi täysistunnossa huhtikuussa 2018, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden on otettava johtava rooli maailmanlaajuisella tasolla käytävissä neuvotteluissa, joissa on tarkoitus sopia kahdesta Global Compact -aloitteesta, erityisesti ottaen huomioon Yhdysvaltojen päätöksen vetäytyä neuvotteluista.

E. Turvapaikkapolitiikkaa varten saatavilla oleva rahoitus

Turvapaikka-alalla tärkein rahoitusväline EU:n talousarviossa on turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF-rahasto). Rahaston määrärahoja kaudeksi 2014–2020 on kasvatettu 3,31 miljardista eurosta 6,6 miljardiin euroon. Seuraavassa EU:n pitkän ajan talousarviossa vuosiksi 2021–2027 komissio ehdottaa, että rahoitusta uuden turvapaikka- ja maahanmuuttorahaston kautta lisätään edelleen 51 prosentilla 10,4 miljardiin euroon. Näin pyritään muun muassa vahvistamaan ja kehittämään Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän kaikkia ulottuvuuksia, myös ulkoista ulottuvuutta. Muista EU:n rahoitusvälineistä, kuten Euroopan sosiaalirahasto (ESF) (2.3.2), vähävaraisimmille suunnattu eurooppalaisen avun rahasto (FEAD) (2.3.9) ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) (3.1.2), myönnetään myös varoja enimmäkseen pakolaisten ja maahanmuuttajien kotouttamisen tukemiseen, vaikka näihin tarkoituksiin osoitettujen varojen osuutta ei oteta erikseen huomioon budjettikohdissa eikä osuus ole siksi selkeä.

Samoin kaudeksi 2014–2020 EASOlle (tulevalle EU:n turvapaikkavirastolle) myönnettyjä määrärahoja on lisätty alun perin 109 miljoonasta eurosta 456 miljoonaan euroon. Jotta tulevaisuudessa kyetään antamaan täysi operatiivinen tuki turvapaikkamenettelyille, komissio on ehdottanut 1,25 miljardin euron määrärahoja kaudelle 2021–2027.

Monivuotisen rahoituskehyksen ulkopuolella mutta EU:n talousarvion sisällä on olemassa ulkoisten toimien erityisrahastoja, kuten EU:n Afrikka-hätärahasto (1,8 miljardia euroa), josta avustetaan Afrikan maita muuttoliikkeen hallinnassa ja rajavalvonnassa, Syyrian kriisin seurauksena perustettu EU:n Syyria-erityisrahasto (500 miljoonaa euroa) ja Turkin-pakolaisavun koordinointiväline (3 miljardia euroa vuosina 2016–2017 ja 3 miljardia euroa vuosina 2018–2019).

Lisäksi EU:n talousarvion ulkopuolella on Euroopan kehitysrahasto (EKR) (30,5 miljardia euroa, joista 2,2 miljardin euron osuus on mennyt EU:n Afrikka-hätärahastolle). Siinä keskitytään köyhyyden poistamiseen ja kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiseen, mutta sitä on viime vuosina käytetty entistä enemmän muuttoliikettä koskevien toimien rahoittamiseen.

Euroopan parlamentin rooli

Parlamentti on aina puhunut voimakkaasti yhteisen turvapaikkajärjestelmän puolesta unionin oikeudellisten sitoumusten mukaisesti. Se on myös pitänyt tärkeänä laittoman muuttoliikkeen vähentämistä ja haavoittuvien ryhmien suojelua.

Parlamentin 12. huhtikuuta 2016 antamassa päätöslauselmassa Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen esitetään katsaus parlamentin keskeisistä kannoista ja huolenaiheista turvapaikka-alalla.

Parlamentti on vaatinut luotettavia ja oikeudenmukaisia menettelyjä, jotka pannaan tehokkaasti täytäntöön ja jotka perustuvat palauttamiskiellon periaatteeseen. Se on korostanut, että on vältettävä suojelun tason ja vastaanottojärjestelyjen laadun heikentyminen ja osallistuttava entistä paremmin unionin ulkorajoilla sijaitsevien jäsenvaltioiden taakan jakamiseen. Se on kehottanut jäsenvaltioita hyödyntämään olemassa olevia mahdollisuuksia myöntää humanitaarisia viisumeja, ja se katsoo, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden olisi voitava anoa eurooppalaisia humanitaarisia viisumeja kaikista konsulaateista ja suurlähetystöistä, ja kehottaa siksi muuttamaan unionin viisumisäännöstöä.

Parlamentti katsoo, että tarvitaan täydentäviä toimia sen varmistamiseksi, että yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulee todella yhdenmukainen, joten sen täytäntöönpanoa koskeva kattava arviointi on tarpeen. Parlamentti on todennut, että jäsenvaltioiden vastavuoroinen tunnustaminen on tärkeää paitsi kielteisten myös myönteisten turvapaikkapäätösten tapauksessa.

Parlamentti on korostanut, että säilöönoton pitäisi olla mahdollista ainoastaan hyvin selvästi määritellyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa ja että säilöön otetulla on oltava oikeus hakea päätökseen muutosta tuomioistuimessa. Se tuki Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston perustamista.

EU:n ja kolmansien maiden välisten suhteiden osalta parlamentti kehotti maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan EU:n kokonaisvaltaisen lähestymistavan puitteissa tehostamaan valmiuksien parantamiseen ja uudelleensijoittamiseen liittyviä toimia, joita olisi toteutettava yhdessä niiden kolmansien maiden kanssa, joissa on huomattava määrä pakolaisväestöä. Se katsoi, että kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä on keskityttävä Eurooppaan suuntautuvien laittomien muuttovirtojen perimmäisten syiden torjuntaan.

Parlamentilla on myös oikeus nostaa unionin tuomioistuimessa kumoamiskanne. Tätä välinettä on hyödynnetty menestyksekkäästi (ks. unionin tuomioistuimen 6. toukokuuta 2008 antama tuomio), kun sen ansiosta saatiin kumottua säännökset, jotka liittyvät neuvoston direktiivissä 2005/85/EY tarkoitetun turvallisina alkuperämaina pidettyjen kolmansien maiden ja eurooppalaisten turvallisten kolmansien maiden yhteisen luettelon hyväksymiseen.

Lisää aiheesta:

 

Ina Sokolska