Turvapaikkapolitiikka  

Unionin turvapaikkapolitiikan tavoitteena on tarjota asianmukainen asema kolmansien maiden kansalaisille, jotka tarvitsevat kansainvälistä suojelua jossakin jäsenvaltiossa, ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. Tämän vuoksi unioni pyrkii luomaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän.

Oikeusperusta  

  • Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 67 artiklan 2 kohta, 78 artikla ja 80 artikla
  • Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artikla

Tavoitteet  

Tavoitteena on kehittää turvapaikka-asioita sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskeva yhteinen toimintapolitiikka, jonka avulla annetaan asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille, ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. Tämän toimintapolitiikan on oltava yhdenmukainen pakolaisten oikeusasemasta 28. heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja siihen 31. tammikuuta 1967 liitetyn pöytäkirjan kanssa. Perussopimuksessa tai perusoikeuskirjassa ei määritellä käsitteitä ”turvapaikka” ja ”pakolainen”, vaan niissä viitataan vuoden 1951 Geneven yleissopimukseen ja vuoden 1967 pöytäkirjaan.

Saavutukset  

A. Amsterdamin ja Nizzan sopimusten vaikutukset

Vuonna 1993 tehdyssä Maastrichtin sopimuksessa aikaisempi hallitusten välinen yhteistyö turvapaikka-asioissa saatettiin osaksi EU:n institutionaalista kehystä. Neuvoston tehtävänä oli keskeisimpänä toimijana ottaa komissio mukaan työhönsä ja tiedottaa parlamentille turvapaikka-asioita koskevista aloitteistaan. Euroopan unionin tuomioistuimella ei ollut toimivaltaa turvapaikka-asioissa.

Amsterdamin sopimuksessa vuonna 1999 unionin toimielimille annettiin uusia valtuuksia turvapaikkalainsäädännön alalla erityistä toimielinjärjestelyä noudattaen: komission ja jäsenvaltioiden jaettua aloiteoikeutta koskeva viiden vuoden siirtymäaika ja yksimielinen päätöksenteko neuvostossa parlamentin kuulemisen jälkeen. Euroopan unionin tuomioistuimelle myönnettiin myös toimivaltuudet tietyissä tapauksissa. Amsterdamin sopimuksessa myös määrättiin, että neuvosto saattoi tämän ensimmäisen vaiheen lopuksi päättää, että sovelletaan tavallista yhteispäätösmenettelyä, jossa neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä. Näin neuvosto päättikin vuoden 2004 lopussa, ja yhteispäätösmenettelyä on sovellettu vuodesta 2005 alkaen.

Lokakuussa 1999 hyväksytyssä Tampereen ohjelmassa Eurooppa-neuvosto päätti, että yhteinen eurooppalainen järjestelmä toteutetaan kahdessa vaiheessa. Lyhyellä aikavälillä hyväksyttiin yhteiset vähimmäisvaatimukset, joiden piti pitkällä aikavälillä johtaa yhteiseen menettelyyn ja yhdenmukaiseen asemaan koko unionissa voimassa olevan turvapaikan saaneille.

Tuloksena oli niin sanottu Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän ensimmäinen vaihe vuosina 1999–2004, jolloin vahvistettiin perusteet ja menettelyt, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio (ja joilla korvattiin vuonna 1990 tehty kansainvälinen / hallitusten välinen Dublinin yleissopimus), ja perustettiin Eurodac-tietokanta sormenjälkitietojen tallentamista ja vertailua varten, määritettiin vähimmäisvaatimukset, joita jäsenvaltioiden piti noudattaa turvapaikanhakijoiden hakemusten vastaanottamisen yhteydessä, määriteltiin myönnetyn kansainvälisen suojelun laatu ja luonne sekä pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevat menettelyt. Täydentävällä lainsäädännöllä katettiin tilapäisen suojelun antaminen laajamittaisten muuttovirtojen yhteydessä.

Haagin ohjelmassa vuonna 2004 kehotettiin hyväksymään toisen vaiheen välineet ja toimenpiteet vuoden 2010 loppuun mennessä ja korostettiin, että EU:n pyrkimyksenä oli ylittää vähimmäisvaatimukset ja kehittää yhteiset takeet sisältävä yhteinen turvapaikkamenettely ja yhdenmukainen asema suojelua saaville henkilöille. Vuonna 2008 tätä määräaikaa lykättiin Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksessa vuoteen 2012.

B. Lissabonin sopimus

Joulukuussa 2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus muutti tilanteen siten, että turvapaikka-alan toimenpiteet muutettiin vähimmäisvaatimusten vahvistamisesta yhdenmukaisen aseman ja yhdenmukaiset menettelyt sisältäväksi yhteiseksi järjestelmäksi.

Yhteiseen turvapaikkajärjestelmään on sisällyttävä seuraavat:

  • yhdenmukainen turvapaikka-asema
  • yhdenmukainen toissijaisen suojelun asema
  • yhteinen järjestelmä tilapäisen suojelun antamiseksi
  • yhteiset menettelyt turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan yhdenmukaisen aseman myöntämisessä ja peruuttamisessa
  • perusteet ja menettelyt, joiden mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään
  • vastaanotto-olosuhteita koskevat vaatimukset
  • kumppanuus ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa.

Lissabonin sopimuksesta lähtien SEUT-sopimuksen 80 artiklassa nimenomaisesti määrätään myös yhteisvastuun periaatteesta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta jäsenvaltioiden välillä ja sen taloudellisista seurauksista. EU:n turvapaikkatoimiin olisi tarvittaessa sisällytettävä asianmukaiset toimenpiteet tämän periaatteen soveltamiseksi. Perussopimuksella muutettiin myös merkittävästi turvapaikka-asioita koskevaa päätöksentekomenettelyä ottamalla yhteispäätösmenettely käyttöön vakiomenettelynä. Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen harjoittamaa oikeudellista valvontaa parannettiin huomattavasti. Ennakkoratkaisupyynnön voivat nykyään esittää kaikki jäsenvaltion tuomioistuimet eivätkä enää vain ne, joiden päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan voi hakea muutosta. Tämä on mahdollistanut unionin tuomioistuimen turvapaikka-alan oikeuskäytännön kehittymisen aiempaa merkittävämmäksi.

Eurooppa-neuvoston 10. joulukuuta 2009 vuosiksi 2010–2014 hyväksymässä Tukholman ohjelmassa vahvistetaan, että ”Eurooppa-neuvosto pyrkii edelleen päättäväisesti saamaan aikaan yhteisen suojelun ja solidaarisuuden alueen, joka perustuu yhteiseen turvapaikkamenettelyyn ja kansainvälistä suojelua nauttivien henkilöiden yhdenmukaiseen asemaan”. Tukholman ohjelmassa korostetaan erityisesti, että on edistettävä todellista solidaarisuutta sellaisia jäsenvaltioita kohtaan, joihin kohdistuu erityisiä paineita. Lisäksi siinä korostetaan uuden Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) merkittävää asemaa.

Vaikka komissio oli tehnyt ehdotuksia yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toisesta vaiheesta jo vuosina 2008 ja 2009, neuvottelut edistyivät hitaasti. Eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän ”toinen” vaihe hyväksyttiin Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen ja vähimmäisvaatimusten painottamisesta siirryttiin yhdenmukaiseen suojeluasemaan perustuvaan yhteiseen turvapaikkamenettelyyn.

C. Tärkeimmät säädökset ja nykyiset uudistuspyrkimykset

Lukuun ottamatta uudelleenlaadittua aseman määrittelyä koskevaa direktiiviä, joka tuli voimaan tammikuussa 2012, muut uudelleenlaaditut säädökset tulivat voimaan vasta heinäkuussa 2013 (Eurodac-asetus, Dublin III -asetus, vastaanotto-olosuhteista annettu direktiivi ja turvapaikkamenettelydirektiivi), mikä merkitsi sitä, että ne saatettiin viivästyneinä osaksi kansallista lainsäädäntöä heinäkuun puolivälissä 2015, kun muuttoliikekriisi oli pahimmillaan. Eurooppa-neuvosto määritteli kesäkuussa 2014 lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan eteenpäin viennin strategiset suuntaviivat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella (SEUT:n 68 artikla) seuraaviksi vuosiksi maaliskuussa 2014 annetun komission tiedonannon perusteella. Ne perustuvat Tukholman ohjelmalla saavutettuun edistymiseen. Suuntaviivoissa korostetaan, että aivan ensisijaista on saattaa Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä ja panna se tehokkaasti täytäntöön.

Vuonna 2014 alkaneet muuttoliikepaineet huomioon ottaen komissio julkisti toukokuussa 2015 Euroopan muuttoliikeagendan (4.2.3), jossa ehdotettiin useita toimenpiteitä tähän paineeseen puuttumiseksi, mukaan luettuina Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO), Euroopan raja- ja merivartioviraston (entinen Frontex) sekä paikan päällä etulinjassa olevien jäsenvaltioiden kanssa saapuvien maahanmuuttajien nopean tunnistamisen, rekisteröinnin ja sormenjälkien tallentamisen parissa työskentelevän Europolin välinen hotspot-lähestymistapa. Hotspot-lähestymistavan tarkoituksena oli myös edistää yhteensä 160 000:n kansainvälistä suojelua tarvitseman henkilön hätätilanteessa sovellettavien siirtojärjestelmien täytäntöönpanoa. Komissio oli ehdottanut niitä Italian ja Kreikan avustamiseksi, ja neuvosto hyväksyi ne 14. syyskuuta ja 22. syyskuuta 2015 parlamenttia kuultuaan. Neuvoston päätös jätettiin myöhemmin voimaan 6. syyskuuta 2017 annetussa Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa. Siirtojärjestelmä on tarkoitettu mekanismiksi, jolla pannaan käytännössä täytäntöön SEUT:n 80 artiklassa vahvistettu yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaate. Siirtoaste on kuitenkin ollut odotettua alhaisempi ja siirtoja on pantu hitaasti täytäntöön.

Euroopan muuttoliikeagendassa vahvistettiin myös Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistuksen seuraavat vaiheet, jotka esitettiin kahdessa säädöspaketissa touko- ja heinäkuussa 2016 ja joista käydään tällä hetkellä keskustelua parlamentin ja neuvoston välillä. Lainsäädäntöaloitteiden tarkoituksena on parantaa yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää muun muassa siten, että ehdotetaan suoraan sovellettavia asetuksia direktiivien sijaan (lukuun ottamatta vastaanotto-olosuhteita, jotka säilytettäisiin direktiivinä ja jotka on edelleen pantava täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä). Aloitteet kattavat

  • toimenpiteet, joilla yksinkertaistetaan, selvennetään ja lyhennetään turvapaikkamenettelyjä, varmistetaan turvapaikanhakijoille yhteiset menettelylliset takeet ja torjutaan väärinkäytöksiä sääntöjä tiukentamalla ja laatimalla muun muassa turvallisia alkuperämaita koskeva yhteinen luettelo, jota ehdotettiin alun perin erillisenä asetuksena; parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE) hyväksyi 25. huhtikuuta 2018 mietintönsä, joka toimii neuvotteluvaltuutuksena
  • sen, kenelle voidaan myöntää kansainvälistä suojelua (niin sanottu aseman määrittelyä koskeva direktiivi), jotta voidaan yhdenmukaistaa entisestään turvapaikkahakemusten hyväksymisastetta ja eri suojelumuotoja, mukaan luettuina hakijoiden edelleen liikkumisesta annettavia seuraamuksia koskevat tiukemmat määräykset sekä pakolliset suojeluaseman uudelleentarkastelut myös pakolaisaseman saaneille henkilöille parlamentin LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 15. kesäkuuta 2017; parlamentti ja neuvosto pääsivät vuoden 2018 puolivälissä alustavaan sopimukseen, josta ei ole vielä äänestetty
  • vastaanotto-olosuhteet, joiden kiistanalaisimpia kohtia ovat kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden työmarkkinoille pääsyä koskeva odotusaika ja komission rangaistukseen perustuva toimintatapa, jolla estetään hakijoita siirtymästä toiseen jäsenvaltioon, jolla ei ole toimivaltaa käsitellä heidän turvapaikkahakemusta; parlamentin LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 25. huhtikuuta 2017, ja täysistunto vahvisti sen olevan neuvotteluvaltuutus toimielinten välisiä neuvotteluja varten; parlamentti ja neuvosto pääsivät vuoden 2018 puolivälissä alustavaan sopimukseen, josta ei ole vielä äänestetty
  • Dublin-asetuksen uudistuksen, jossa vahvistetaan kriteerit, joiden perusteella määritellään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio (periaatteessa ensimmäinen tulomaa); ehdotuksessa säilytetään nykyisen Dublin-järjestelmän perusteet, mutta samalla niitä täydennetään korjaavalla jakomekanismilla kohtuuttoman paineen alaisten jäsenvaltioiden tilanteen helpottamiseksi; niinpä Dublin-järjestelmän mukaisesta pysyvästä kriisitilanteen siirtomekanismista syyskuussa 2015 tehty komission ehdotus asetukseksi odottaa tällä hetkellä käsittelyä neuvostossa; vastaavasti aikaisempi Dublin-asetuksen muuttamisesta tehty ehdotus säännöksestä, joka koskee sitä, mikä jäsenvaltio on vastuussa sellaisen ilman huoltajaa olevan alaikäisen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, jolla ei ole sukulaisia jäsenvaltioiden alueella, on peruttu ja sen sisältö on sisällytetty nykyiseen Dublin III -ehdotukseen; parlamentin LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 19. lokakuuta 2017 ja täysistunto vahvisti sen olevan neuvotteluvaltuutus toimielinten välisiä neuvotteluja varten
  • Eurodacin turvapaikanhakijoiden sormenjälkitietokannan tarkistamisen, jonka perusteella sitä laajennetaan koskemaan sellaisten kolmannen maan kansalaisten henkilötietoja, jotka eivät hae kansainvälistä suojelua vaan joiden on havaittu oleskelevan laittomasti EU:ssa, mikä antaa lainvalvontaviranomaisille mahdollisuuden päästä tietokantaan ja ottaa sormenjäljet vähintään kuusivuotiailta lapsilta jäljittämisen ja perheenyhdistämisen helpottamiseksi; parlamentin LIBE-valiokunta sai täysistunnolta neuvotteluvaltuutuksen 30. toukokuuta 2017 käsiteltäväksi jättämälleen mietinnölleen
  • EASO:n muuttamisen EU:n tukivirastosta täysipainoiseksi EU:n turvapaikkavirastoksi (EUAA), joka olisi vastuussa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toiminnan helpottamisesta, varmistaisi yhdenmukaisuuden turvapaikkahakemusten arvioinnissa kaikkialla EU:ssa ja seuraisi unionin lainsäädännön toiminnallista ja teknistä soveltamista sekä avustaisi jäsenvaltioita kansallisten asiantuntijoiden kouluttamisessa; parlamentti hyväksyi mietintönsä 8. joulukuuta 2016, ja vuoden 2017 kesäkuun puolivälissä saatiin aikaan kattava väliaikainen sopimus neuvoston kanssa; syyskuussa 2018 komissio esitteli muutetun ehdotuksen EU:n turvapaikkaviraston vahvistamisesta lisäämällä sen henkilöstöä, välineitä ja taloudellisia resursseja; näin varmistetaan, että jäsenvaltiot voivat luottaa EU:n kattavaan operatiiviseen tukeen kaikkina aikoina
  • unionin uudelleensijoittamiskehyksen, johon sisältyisivät kolmansien maiden kansalaisten unioniin pääsyä koskevat EU:n yhteiset säännöt, jäsenvaltioiden uudelleensijoittamistoimille annettava taloudellinen tuki mukaan luettuna, ja täydennettäisiin näin ollen nykyisiä tilapäisiä monenkeskisiä ja kansallisia uudelleensijoittamisohjelmia; parlamentin LIBE-valiokunta hyväksyi mietintönsä 12. lokakuuta 2017 ja sille annettiin valtuutus neuvoston kanssa käytäviä neuvotteluja varten.

Vuonna 2001 annettu direktiivi vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa on edelleen voimassa, mutta sitä ei ole tähän mennessä sovellettu milloinkaan edes muuttoliikekriisin ollessa huipussaan todennäköisesti sen epämääräisten ehtojen ja taakanjakoa koskevien jäsenvaltioiden välisten neuvostossa vallitsevien jännitteiden vuoksi.

D. Ulkoinen ulottuvuus

Vuonna 2011 hyväksytty komission maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskeva EU:n kokonaisvaltainen lähestymistapa on EU:n ulkoisen muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikan kattava kehys, jossa määritellään, miten EU käy poliittista vuoropuhelua ja tekee yhteistyötä kolmansien maiden kanssa unionin ulkoisten toimien kokonaisuuteen kuuluvien selkeästi määriteltyjen painopisteiden mukaisesti. Sen keskeisiä tavoitteita ovat entistä parempi laillisen maahanmuuton organisointi, laittoman maahanmuuton ennaltaehkäisy ja torjunta, maahanmuuton ja liikkuvuuden kehitysvaikutuksen maksimointi ja kansainvälisen suojelun edistäminen.

Eurooppa-neuvosto ja Turkki pääsivät marraskuussa 2016 sopimukseen Turkin kautta Eurooppaan suuntautuvan laittoman maahanmuuttovirran vähentämiseksi. EU:n ja Turkin julkilausuman mukaisesti kaikki uudet laittomat maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat, jotka saapuvat Turkista Kreikan saarille ja joiden turvapaikkahakemukset on hylätty, olisi palautettava Turkkiin. Jokaisen Turkkiin palautetun syyrialaisen sijaan olisi EU:hun sijoitettava toinen syyrialainen vastineena Turkin kansalaisten viisumivapauden laajentamisesta, ja Turkin-pakolaisavun koordinointivälineestä maksetaan Turkille 6 miljardia euroa vuoden 2018 loppuun mennessä. Komission toukokuussa 2018 laatiman Euroopan muuttoliikeagendaa koskevan edistymiskertomuksen mukaan julkilausumalla on edelleen keskeinen rooli sen varmistamisessa, että muuttoliikkeeseen itäisellä Välimerellä liittyviin haasteisiin vastataan tehokkaasti. Kertomuksessa korostetaan kuitenkin, että puutteita on vieläkin. Etenkin turvapaikkahakemusten hidas käsittely Kreikassa haittaa edelleen palautuksia Turkkiin.

Maailmanlaajuisella tasolla Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi syyskuussa 2016 yksimielisesti New Yorkin julkilausuman pakolaisista ja muuttajista. Kyseessä on merkittävä poliittinen julkilausuma, jonka tarkoituksena on parantaa tapaa, jolla kansainvälinen yhteisö reagoi laajoihin pakolais- ja muuttoliikevirtoihin sekä pitkittyneisiin pakolaistilanteisiin. Sen seurauksena vuonna 2018 on tarkoitus hyväksyä kaksi Global Compact -aloitetta, joista toinen koskee pakolaisia ja toinen maahanmuuttajia. New Yorkin julkilausumassa vahvistetaan pakolaisten tilanteeseen reagointia koskeva kokonaisvaltainen kehys ja erityisiä toimenpiteitä vastaanottaviin maihin kohdistuvan paineen helpottamiseksi, pakolaisten omaehtoisen selviytymisen parantamiseksi, kolmansia maita koskevien ratkaisujen lisäämiseksi ja lähtömaiden olojen parantamisen tukemiseksi, jotta turvallinen ja ihmisarvoinen paluu olisi mahdollinen. Osana vuonna 2016 hyväksytyn New Yorkin julkilausuman seurantaa pakolaisasiain päävaltuutettu ehdottaa yleiskokoukselle vuonna 2018 laatimassaan vuotuisessa raportissa pakolaisia koskevaa Global Compact -aloitetta.

Euroopan parlamentti katsoi täysistunnossa huhtikuussa 2018, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden on otettava johtava rooli globaalilla tasolla käytävissä neuvotteluissa, joissa on tarkoitus sopia kahdesta Global Compact -aloitteesta erityisesti ottaen huomioon Yhdysvaltojen päätöksen vetäytyä neuvotteluista.

E. Turvapaikkapolitiikkaa varten saatavilla oleva rahoitus

Turvapaikka-alalla tärkein rahoitusväline EU:n talousarviossa on turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF-rahasto), jonka määrärahoja kaudeksi 2014–2020 lisättiin äskettäin 3,31 miljardista eurosta 6,6 miljardiin euroon. Seuraavassa EU:n pitkän ajan talousarviossa vuosiksi 2021–2027 komissio ehdottaa, että uudistetun turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMF) rahoitusta lisätään 51 prosentilla 10,4 miljardiin euroon. Näin pyritään muun muassa vahvistamaan ja kehittämään Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän kaikkia ulottuvuuksia, myös ulkoista ulottuvuutta. Muista EU:n rahoitusvälineistä, kuten Euroopan sosiaalirahasto (ESF, 2.3.2), vähävaraisimmille suunnattu eurooppalaisen avun rahasto (2.3.9) ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR, 3.1.2), myönnetään myös varoja enimmäkseen pakolaisten ja maahanmuuttajien kotouttamisen tukemiseen, vaikka niille osoitettujen varojen osuutta ei oteta erikseen huomion budjettikohdissa eikä se ole siksi selkeä.

Samoin kaudeksi 2014–2020 EASOlle, tulevalle EU:n turvapaikkavirastolle (EUAA), myönnettyjä määrärahoja on lisätty alun perin 109 miljoonasta eurosta 456 miljoonaan euroon. Jotta tulevaisuudessa kyetään antamaan täysi operatiivinen tuki turvapaikkamenettelyissä, komissio ehdottaa 1,25 miljardin määrärahoja kaudelle 2021–2027.

Monivuotisen rahoituskehyksen ulkopuolella mutta EU:n talousarvion sisällä on olemassa ulkoisten toimien erityisrahastoja, kuten EU:n Afrikka-hätärahasto (1,8 miljardia euroa), josta avustetaan Afrikan maita muuttoliikkeen hallinnassa ja rajavalvonnassa, EU:n Syyria-erityisrahasto (500 miljoonaa euroa) ja Turkin-pakolaisavun koordinointiväline (katso edellä, tähän mennessä 3 miljardia euroa).

Lopuksi EU:n talousarvion ulkopuolella on Euroopan kehitysrahasto (EKR, 30,5 miljardia euroa, joista 2,2 miljardin euron osuus on mennyt EU:n Afrikka-hätärahastolle), jossa keskitytään köyhyyden poistamiseen ja vuoden 2030 kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen mutta jota on entistä enemmän käytetty muuttoliikettä koskeviin toimiin viime vuosina.

Euroopan parlamentin rooli  

Parlamentin 12. huhtikuuta 2016 Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen antamassa päätöslauselmassa esitetään katsaus parlamentin keskeisistä kannoista ja huolenaiheista turvapaikka-alalla.

Parlamentti on vaatinut luotettavia ja oikeudenmukaisia menettelyjä, jotka pannaan tehokkaasti täytäntöön ja jotka perustuvat palauttamiskiellon periaatteeseen. Se on korostanut, että on vältettävä suojelun tason ja vastaanottojärjestelyjen laadun heikentyminen ja osallistuttava entistä paremmin unionin ulkorajoilla sijaitsevien jäsenvaltioiden taakan jakamiseen. Parlamentti on kehottanut jäsenvaltioita hyödyntämään olemassa olevia mahdollisuuksia myöntää humanitaarisia viisumeja, ja se katsoo, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden olisi voitava anoa kaikista konsulaateista ja suurlähetystöistä eurooppalaisia humanitaarisia viisumeja, ja kehottaa siksi muuttamaan unionin viisumisäännöstöä.

Parlamentti katsoo, että tarvitaan täydentäviä toimia sen varmistamiseksi, että Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulee todella yhdenmukainen, joten sen täytäntöönpanoa koskeva kattava arviointi on tarpeen. Parlamentti on todennut, että jäsenvaltioiden vastavuoroinen tunnustaminen on tärkeää paitsi kielteisten myös myönteisten turvapaikkapäätösten tapauksessa.

Parlamentti korostaa, että säilöönoton pitäisi olla mahdollista ainoastaan hyvin selvästi määritellyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa ja että säilöön otetulla on oltava oikeus oikeussuojakeinoihin. Se tuki Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston perustamista.

maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan EU:n kokonaisvaltaisen lähestymistavan mukaisten kolmansia maita koskevien suhteiden osalta parlamentti kehotti tehostamaan valmiuksien parantamiseen ja uudelleensijoittamiseen liittyviä toimia, joita olisi toteutettava yhdessä niiden kolmansien maiden kanssa, joissa on huomattava määrä pakolaisväestöä. Parlamentti katsoi, että kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä on keskityttävä Eurooppaan suuntautuvien laittomien muuttovirtojen perimmäisten syiden torjuntaan.

Parlamentilla on myös oikeus nostaa unionin tuomioistuimessa kumoamiskanne. Tätä välinettä hyödynnettiin menestyksekkäästi 6. toukokuuta 2008 annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa, ja sen ansioista saatiin kumottua säännökset, jotka liittyvät neuvoston direktiivissä 2005/85/EY tarkoitetun turvallisina alkuperämaina pidettyjen kolmansien maiden ja eurooppalaisten turvallisten kolmansien maiden yhteisen luettelon hyväksymiseen.

Lisää aiheesta:

 

Marion Schmid-Drüner