| Yli puolet eurooppalaisista äänestäjistä on naisia, mutta he ovat vielä aliedustettuina päätöksenteossa kaikkialla Euroopan unionissa. Euroopan parlamentti on jo monen vaalikauden ajan aktiivisesti ajanut naisten laajempaa osallistumista politiikkaan ja päätöksentekoon. Kesällä 2004 pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja ajatellen nykyiset parlamentaarikot ovat kehottaneet puolueita ottamaan enemmän naisia ehdokaslistoilleen. Lisäksi he tukevat yhteisön pyrkimyksiä tasapainottaa naisten ja miesten edustusta talous- ja kulttuurielämässä ja koko yhteiskunnassa.
Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten ja kansanedustuslaitosten jäsenistä keskimäärin 25 prosenttia on naisia. Naisten osuus on suurin Pohjoismaissa, joissa tasa-arvopolitiikkaa on sovellettu kauemmin ja aktiivisemmin kuin muissa jäsenvaltioissa: parlamentaarikoista on naisia Ruotsissa 43,5 prosenttia, Tanskassa 38 prosenttia ja Suomessa 37,5 prosenttia. Toista ääripäätä edustavat Italia, jonka parlamentissa naisia on 11,5 prosenttia, ja Kreikka, jonka parlamentissa naisia on vain 8,7 prosenttia. Mitä tulee hallitusten kokoonpanoon, eniten naisia on jälleen Ruotsissa (52,6 %) ja Suomessa (44,4 %). EU:n jäsenvaltioiden ministereistä naisia on keskimäärin 23 prosenttia.
Enemmän naisia ehdolle
Euroopan parlamentissa naisten osuus on suurempi kuin jäsenvaltioiden parlamenteissa keskimäärin. EP:n ensimmäisissä yleisissä ja välittömissä vaaleissa vuonna 1979 naiset saivat 69 paikkaa 410:stä eli 16,8 prosenttia. Prosenttiosuus nousi 29,8:aan vuonna 1999 ja jopa 31:een vuonna 2003, mikä johtui lukuisista edustajavaihdoksista vaalikauden aikana. Mutta tämäkin on vielä liian vähän. Vuonna 2001 Euroopan parlamentti ehdotti, että kummankin sukupuolen edustuksen olisi oltava vähintään 40 prosenttia niin jäsenvaltioiden, Euroopan unionin kuin kansainvälisenkin politiikan eri aloilla ja eri elimissä.
Tätä tavoitetta tuskin kuitenkaan saavutetaan unionin laajentumisen jälkeen, sillä naisten osallistuminen politiikkaan on vielä vähäisempää kymmenessä uudessa jäsenvaltiossa. Uusista jäsenmaista on kutsuttu Euroopan parlamenttiin tarkkailijoita toukokuusta 2003 alkaen, mutta tulijoista vain 14 prosenttia on ollut naisia. Tämäkin esimerkki kertoo tilanteen hälyttävyydestä, ja se voi merkitä sitä, että 25 valtion unionissa Euroopan parlamentin jäsenistä naisia tulee olemaan aiempaa vähemmän. Marraskuussa 2003 hyväksymässään päätöslauselmassa parlamentti kannusti poliittisia puolueita ottamaan käyttöön kiintiöjärjestelmiä, kuten "vetoketjujärjestelmän", jonka mukaan listoilla olisi vuorotellen naisia ja miehiä, ja/tai ryhtymään muihin toimiin tasapuolisemman osallistumisen edistämiseksi.
Parlamentti katsoo, että EP:n vaaleissa naisehdokkaiden määrän olisi oltava vähintään 30 prosenttia kaikissa 25 jäsenvaltiossa. Poliittisia puolueita kehotetaan lisäksi korjaamaan sisäisiä rakenteitaan, jotka ovat usein esteenä naisten tasa-arvoiselle osallistumiselle, ja jäsenvaltioita kehotetaan järjestämään asiasta tiedotuskampanjoita. Vuonna 2001 hyväksymässään päätöslauselmassa, joka koski miesten ja naisten tasa-arvoista osallistumista päätöksentekoprosessiin, parlamentti painotti tarvetta edistää tasa-arvon periaatetta politiikan ja talouselämän lisäksi myös opetuksen ja koulutuksen alalla, niin että naisille ja miehille voitaisiin tarjota tasaveroiset mahdollisuudet. Samaten se korosti, että on ehdottomasti parannettava mahdollisuuksia järjestää lasten ja muiden huollettavana olevien henkilöiden hoito, jotta perheestä huolehtiminen ei järjestelmällisesti olisi esteenä naisten uralle työelämässä.
Vuonna 2002 antamassaan päätöslauselmassa parlamentti oli huolissaan naisten aliedustuksesta työmarkkinaosapuolten johtavissa elimissä. Vaikka naisia on työväestöstä 42 prosenttia ja ammattiyhdistysten jäsenistä 40 prosenttia, he ovat niiden johdossa vielä huonommin edustettuina kuin poliittisissa elimissä. Tämän vuoksi parlamentti kehottaakin työmarkkinaosapuolia tukemaan aktiivisesti naisten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja talouselämään.
Perusarvona tasa-arvoisuus
Euroopan tulevaisuutta käsitelleen valmistelukunnan eli ns. konventin 105 jäsenestä vain 17 oli naisia. Miesten määrällisestä ylivoimasta huolimatta naisten ja miesten tasa-arvo saatiin niiden tärkeiden tavoitteiden joukkoon, jotka perustuslakiluonnoksessa määrätään unionin toteutettaviksi. Monille EP:n jäsenille tämä oli kuitenkin liian vähän. Näin ollen he jatkoivat työtä hallitustenvälisessä konferenssissa tarkoituksenaan nostaa tasa-arvo "unionin perustana olevaksi arvoksi" (perustuslakiluonnoksen 2 artikla) eikä pelkästään "tavoitteeksi" (3 artikla). Tähän päästiinkin Italian puheenjohtajakaudella, sillä perustuslakiluonnoksen viimeisimmän version 2 artiklassa todetaan, että unionin perustana olevien arvojen joukossa ovat "moniarvoisuus, syrjinnänvastaisuus, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuullisuus sekä miesten ja naisten tasa-arvon periaate".
Yhteisön strategia
Euroopan unioni hyväksyi vuonna 2000 viisivuotisen toimintaohjelman (2001–2005), jolla edistetään konkreettisesti tasa-arvoa miesten ja naisten välillä. Euroopan komissio ehdotti tätä ohjelmaa parlamentin nimenomaisesta pyynnöstä, ja määrärahoja siihen varattiin 50 miljoonaa euroa viiden vuoden ajaksi. Myös uudet jäsenvaltiot ovat voineet osallistua ohjelmaan alusta alkaen. Ohjelmalla pyritään edistämään ja levittämään niitä arvoja ja käytäntöjä, joille miesten ja naisten tasa-arvo perustuu, auttamaan eri tahoja ymmärtämään paremmin suoran ja epäsuoran syrjinnän syitä ja torjumaan syrjintää, ei pelkästään politiikassa, yhteiskunnallisessa toiminnassa ja talouselämässä vaan myös tiedotusvälineissä, koulutuksessa, terveydenhuollossa ja urheilussa. Toimintaohjelman yhteydessä rahoitetaan tiedotuskampanjoita, kansainvälistä toimintaa ja kokemustenvaihtoa.
Parlamentti hoiti "vahtikoiran" tehtävänsä vaatimalla, että sille on vuosittain ilmoitettava toimintaohjelman etenemisestä ja tuloksista. Vaikka se ilahtuikin jo saavutetuista tuloksista (yhtäläinen palkka vuonna 2001, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen vuonna 2002, naisten osallistuminen päätöksentekoon vuonna 2003), se pyysi komissiota ehdottamaan täydentäviä lainsäädäntätoimia etenkin palkkaerojen pienentämiseksi, tarkempien tilastotietojen keräämiseksi sekä miesten ja naisten tasa-arvon ja naisen ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen sisällyttämiseksi unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaan kolmansien maiden kanssa.
|
