| Kaikki digitaalisessa muodossa: uudet viestintävälineet ovat mahdollistaneet sen, että tekstit, musiikki ja elokuvat ovat joka paikassa ja jatkuvasti saatavilla ja niitä voi kopioida vaivattomasti. Tietoyhteiskunnassa tieto on kuluttajan käytettävissä aina ja kaikkialla, jolloin tapahtumat nopeutuvat. Kuluttajat voivat valita lukuisista tiedonlähteistä. Tieteellisiin teksteihin tutustuakseen ei enää tarvitse mennä kirjastoon, ne voi lukea Internetistä. Musiikkia voi polttaa itse CD-levyille. Ja nämä ovat vain muutamia esimerkkejä.
Uusi tekniikka tuo mukanaan uusia haasteita. On kuitenkin pidettävä mielessä, että vaikka tekniikan suomat mahdollisuudet nauttia toisten luovuudesta olisivat rajattomat, tämä ei saa estää asianmukaisen korvauksen maksamista tekijöille, tuottajille ja näyttelijöille. Sama pätee taideteosten kauppaan: Euroopan unionin lainsäätäjät pitävät ainoastaan oikeudenmukaisena, että taiteilija hyötyy paitsi myydessään teoksen ensimmäisen kerran myös silloin, kun teos myydään eteenpäin. EU:n kaksi uutta puitelakia varmistavat, että teoksen tekijä hyötyy teoksestaan varmasti ja pitkään. Näin halutaan varmistaa, että luovuus kannattaa jatkossakin.
Tekijät eivät saa jäädä soittamaan toista viulua
Euroopan unionin tavoitteena on edistää tietoyhteiskuntaa. Tekijänoikeuden yhdenmukaistamista koskevalla direktiivillä pyritään tukemaan innovatiivisia tuotteita ja palveluja sekä varmistamaan oikeudenmukaisten korvausten maksaminen. Lisäksi EU pyrkii suojaamaan tekijöitä laittomalta valmistukselta, esimerkiksi piratismilta. Tämän vuoksi Euroopan unionin jäsenvaltioille on säädetty yhteiset teosten kopiointia, esittämistä ja levittämistä koskevat säännöt. Direktiivillä EU:n tekijänoikeuslainsäädäntö mukautetaan teknisen kehityksen vaatimuksia vastaavaksi. Lisäksi sillä pannaan täytäntöön kahdesta Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) kanssa tehdystä sopimuksesta johtuvat kansainväliset sitoumukset.
Tekijänoikeusdirektiivi suojaa säveltäjiä ja kirjojen tai elokuvien tekijöitä sekä teoksen tallennukseen liittyen myös muusikoita ja näyttelijöitä sekä äänitallenteiden, elokuvien tai yleisradioyhtiöiden tuottajia. Jäsenvaltioiden kansallisten lainsäädäntöjen on täytynyt vastata Euroopan unionin säädöksiä 22. joulukuuta 2002 lähtien.
Direktiivissä säädetään, että henkisen omaisuuden luojan on voitava valvoa teoksen kopiointia. Lukuisat poikkeukset kuitenkin takaavat myös yleisön oikeudet. Euroopan unionin jäsenvaltiot voivat itse päättää, soveltavatko ne näitä tiukkoja poikkeuksia; ne voivat esimerkiksi sallia kappaleiden valmistamisen yksityiseen käyttöön. Poikkeuksia voidaan tehdä myös tieteen, opetuksen, kirjastojen ja arkistojen takia sekä raportointia tai tiettyjä ihmisryhmiä – esimerkiksi vammaisia – varten.
Euroopan parlamentin jäsenet halusivat yleisen edun nimissä samalla varmistaa, etteivät poikkeussäännöt heikennä tekijöiden suojaa. Parlamentti sai läpi vaatimuksensa, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tekijälle on maksettava asianmukainen korvaus teoksen käytöstä. Parlamentti sai neuvoston muuttamaan mieltään toisessakin asiassa vaatiessaan, että tekijän nimi on mainittava teokseen viitattaessa, "jollei tämä osoittaudu mahdottomaksi". Neuvosto oli esittänyt lievempää muotoilua. Lisäksi parlamentin jäsenet saivat läpi vaatimuksensa, että jäsenvaltioilla on puolitoista vuotta aikaa panna direktiivi täytäntöön – neuvoston esittämän kahden vuoden sijaan.
Kuvataiteilijoiden elanto turvattava
Euroopan unionin lainsäätäjät totesivat, että puutteellinen tekijänoikeuksien suoja ja kilpailun vääristyminen haittaa myös kuvataidetta: joissakin EU:n jäsenvaltioissa kuvataiteilijat ovat tähän saakka olleet muita taiteilijoita heikommassa asemassa. Säveltäjät saavat korvauksen teoksensa jokaisesta esityskerrasta radiossa, mutta taidemaalareille käy usein niin, että teoksensa kerran myytyään he eivät enää saa siitä mitään korvauksia. Bernin yleissopimuksessa kyllä määrätään, että taideteoksen tekijä saa osansa teoksen myynnistä eteenpäin, mutta ongelmana on, ettei tämä yleissopimus ole sitova. Joissakin EU:n jäsenvaltioissa tätä alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen ei sen vuoksi noudateta – ja joissakin sitä noudatetaan, mutta vaihtelevin edellytyksin.
Tulevaisuudessa kuvataiteilijoiden on yhdenmukaisten Euroopan unionin säädösten mukaisesti määrä saada osansa myös teostensa jälleenmyynnistä. Alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen koskeva direktiivi on pantava täytäntöön 1. tammikuuta 2006 mennessä. Sen soveltamisala rajoittuu pääasiassa nykytaiteeseen, sillä oikeus korvaukseen lakkaa 70 vuoden kuluttua tekijän kuolemasta. Lisäksi alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen sovelletaan ainoastaan, jos teoksen myyjä on ammattilainen, esimerkiksi taidekauppias. Korvaussumma on porrastettu siten, että se laskee myyntisumman noustessa neljästä 0,25 prosenttiin. Jäsenvaltiot voivat sallia poikkeuksia siihen, missä tapauksissa oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen ei tarvitse soveltaa.
Vaikka parlamentti oli neuvoston kanssa samaa mieltä tavoitteista, kahdesta aiheesta ei päästy yhteisymmärrykseen: Toinen näistä oli alin myyntihinta, jonka ylityttyä alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen aletaan soveltaa. Neuvosto oli asettanut myyntihinnan alarajaksi 4000 euroa ja halusi siis rajoittaa direktiivin soveltamisalan pienemmäksi kuin parlamentti, joka ehdotti alarajaksi 1000:ta euroa. Toinen kiistakysymys koski täytäntöönpanolle ja siirtymäajoille asetettavia aikarajoja. Neuvosto halusi antaa jäsenvaltioille enemmän aikaa kuin parlamentti. Lopulta päädyttiin kompromissiin: alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen sovelletaan nyt kaikkiin teoksiin, joiden hinta on vähintään 3000 euroa, ja jäsenvaltiot voivat vahvistaa myös tätä alhaisemman hintarajan. Neuvosto sai läpi vaatimuksensa, jonka mukaan taiteilija voi saada jokaisesta eteenpäin myynnistä korkeintaan 12500 euroa. Täytäntöönpanon aikarajaksi vahvistettiin neljä vuotta – parlamentti oli vaatinut kahta, neuvosto viittä vuotta.
Avainsana
Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO): WIPO on Yhdistyneiden Kansakuntien erityisjärjestö, jonka tarkoituksena on tukea immateriaalioikeutta ja tekijänoikeuksien suojaa. Järjestö perustettiin vuonna 1967, ja siihen kuuluu noin 180 jäsenvaltiota. Toimipaikka on Genevessä. WIPO:n alkuperä juontaa 1880-luvulle teollisoikeuden suojelemista koskevaan Pariisin sopimukseen (1883) ja Bernin yleissopimukseen kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta (1886). Bernin yleissopimuksen 14 artiklassa, jota muutettiin viimeksi Pariisissa vuonna 1971, säädetään erityisesti alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen.
|
