Euroopan parlamentin
toiminta
Kohokohdat 1999-2004

 
Euroopan parlamentti
EU:n uudistaminen
Laajentuminen
Kansalaisoikeudet
Oikeus- ja sisäasiat
Ulkosuhteet
Ympäristö / Kuluttajansuoja
Ympäristövastuu
Imansaasteet
Kasvihuonekaasut
Auto Oil II
Elektroniikkaromu
Pakkausjäte
Elintarviketurvallisuus
GMO:t
Tupakka
Melusaaste
Kosmetiikka
Ihmisalkiot ja solut
Liikenne / Aluepolitiikka
Maatalous / Kalastus
Talous- ja rahapolitiikka
Työllisyys- ja sosiaali-
politiikka / Naisten oikeudet
Sisämarkkinat / Teollisuus / Energia / Tutkimus
 

EPP-ED PSE Group ELDR GUE/NGL The Greens| European Free Alliance UEN EDD/PDE


Saastuttajien kannettava vastuu ympäristön pilaantumisesta

Euroopan komission mukaan Euroopassa on noin 300 000 saastunutta tai saastuneeksi epäiltyä maa-aluetta ja vesistöä. Yksikin näistä on liikaa. Monet eläin- ja kasvilajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Näistäkin joka ikinen on liikaa. Tämän vuoksi Euroopan unionin lainsäätäjä haluaa varmistaa, että saastuttajat joutuvat vastuuseen teoistaan ja korjaamaan aiheuttamansa vahingot. Toisaalta vahingot pyritään ehkäisemään jo ennalta ja lannistamaan mahdolliset saastuttajat tiukoilla säännöksillä.

Euroopan unionin uuden lainsäädännön tavoitteena on saada esimerkiksi kemianteollisuus panostamaan tuotantolaitosten ja varastojen turvallisuuteen jo ennalta, jotta vahinkoja ja kustannuksia ei pääsisi edes syntymään. Ennaltaehkäisy kannattaisi, sillä EU:n ympäristöviraston vuonna 2000 tekemässä arvioinnissa pahiten pilaantuneiden vesistöjen ja maa-alueiden puhdistamiseen tarvittavaksi summaksi arvioitiin yhteensä 106 miljardia euroa. Yksin Isossa-Britanniassa on 100 000 hehtaaria saastuneita maa-alueita, joiden puhdistamiseen tarvittaisiin 39 miljardia euroa. Tähän saakka Euroopan unionilla ei ole ollut ympäristövastuuta koskevaa yhtenäistä lainsäädäntöä, minkä vuoksi saastuttajien on ollut helppo livetä vastuustaan. Yhteinen lainsäädäntö tuli siis tarpeeseen. Sen hyväksyminen ei kuitenkaan ollut pelkkä muodollisuus, vaan direktiivin yksityiskohdista väiteltiin tiukasti puolesta ja vastaan. Lisäksi teollisuuden edustajat ja ympäristönsuojelijat arvostelivat käytettyä lainsäädäntömenettelyä.

Uudessa lainsäädännössä ympäristövastuu on jaettu kahteen alaan, jotka eroavat toisistaan vastuuta koskevien säännösten tiukkuudessa. Tietyillä riskialttiilla aloilla, kuten kemianteollisuudessa tai tiettyjen kasvinsuojeluaineiden tuotannossa ja käsittelyssä, vastuu on pääsääntöisesti yrittäjällä. Muilla aloilla syntyneet vahingot, joista aiheutuu vaaraa eläimille tai kasveille, kuuluvat nekin yrittäjän vastuulle – mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että yrittäjä on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai toiminut huolimattomasti.

Tavoitteena saastuttajien lannistaminen tiukoilla säännöksillä

Uudessa laissa on säädetty, että jos yrittäjä ei suostu huolehtimaan laitoksensa turvallisuudesta tai korjaamaan syntyneitä vahinkoja, kansalliset viranomaiset voivat puuttua asiaan – joko määräämällä yrittäjän toimiin tai toteuttamalla ne itse. Laskun maksaa yrittäjä. Jos yrittäjä ei pysty korjaamaan vahinkoa tai sen aiheuttajaa ei saada selville, jäsenvaltiot ovat kuitenkin velvollisia korjaamaan vahingot. Yksittäiset jäsenvaltiot ovat vapaita harkitsemaan, miten tästä aiheutuvat kustannukset katetaan. Tähän tarkoitukseen on ehdotettu esimerkiksi erityisten rahastojen perustamista.

Koska osapuolet olivat erimielisiä lainsäädäntöehdotuksen keskeisistä kohdista, yhteisymmärryksen löytämiseksi kutsuttiin koolle sovittelukomitea. Lopulta sopuun päästiin muun muassa ympäristövahinkojen rahallisista korvauksista. Uuden lainsäädännön mukaan komission on kuuden vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta tutkittava, onko jäsenvaltioissa tarjolla riittävästi kohtuuhintaisia mahdollisuuksia, esimerkiksi vakuutuksia, mahdollisten korjaustoimien rahoittamiseksi. Jos käy ilmi, että näin ei ole, komission on esitettävä lainsäädäntöehdotuksia pakollisista vakuutuksista ympäristövahinkojen varalta. Parlamentti oli vaatinut tätä tiukasti.

Neuvosto oli maltillisemman direktiivin kannalla. Se esimerkiksi vastusti pakollista vakuutussuojaa ja kehotti ensi alkuun ainoastaan edistämään sitä. Neuvosto hylkäsi myös parlamentin vaatimuksen, että muutaman vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta ympäristövastuu laajennettaisiin koskemaan kaikenlaista toimintaa eikä siis ainoastaan riskialttiiksi luokiteltuja ja direktiivissä erikseen mainittuja toimia.

Elinympäristöjen ja lajien monimuotoisuuden suojelemiseksi ei kuitenkaan riitä, että Euroopan unionissa annetaan tiukkoja säädöksiä, joilla mahdolliset saastuttajat pyritään lannistamaan. Koska asia koskee koko maailmaa eikä pelkästään Eurooppaa, parlamentti hyväksyi kestävää kehitystä koskevan päätöslauselman ennen Johannesburgissa vuonna 2002 pidettyä huippukokousta. Parlamentin päätöslauselmassa todetaan, että Rion huippukokouksessa sovittuja kansainvälisiä ympäristönsuojelutavoitteita ei ole saavutettu. Parlamentin jäsenet vaativat nyt, että ympäristönsuojelua koskevat sopimukset on vihdoin pantava täytäntöön, kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu otettava huomioon kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa ja ennalta varautumisen periaate sisällytettävä kaikkiin maailmanlaajuisiin sopimuksiin.



  
Esittelijät:
  
Ympäristövastuu: Toine Manders (ELDR, NL)
Kestävän kehityksen huippukokous Johannesburgissa vuonna 2002, 10 vuotta Rion konferenssin jälkeen: Mihail Papayannakis (GUE/NGL, GR)
Euroopan ympäristövirasto: Saastuneiden alueiden hallintoa koskeva kertomus
  
Euroopan unionin virallinen lehti – päätösasiakirjat:
  
Ympäristövastuu – menettely vielä kesken
Kestävän kehityksen huippukokous Johannesburgissa vuonna 2002, 10 vuotta Rion konferenssin jälkeen

 

 

 
  Publishing deadline: 2 April 2004