Täysistuntokatsaus 
 

EU:n vuoden 2020 jälkeisen budjetin on oltava unionin tavoitteiden mukainen 

EU:n on tuettava tutkimusohjelmia, nuoria ja pieniä yrityksiä, todetaan parlamentin päätöslauselmaluonnoksessa, jossa parlamentti ottaa kantaa EU:n pitkän aikavälin budjettiin edessä olevia neuvotteluja silmällä pitäen. Parlamentti keskustelee aiheesta tiistaina 13.3. ja äänestää keskiviikkona 14.3.

Seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen (MFF) on tuettava maataloutta ja aluepolitiikkaa, mutta siinä on huomioitava myös uudet prioriteettialat, kuten turvallisuus, puolustus ja muuttoliike, parlamentin päätöslauselmaluonnoksessa todetaan. Rahoituskehyksessä on paikattava Britannian EU-erosta aiheutuva vaje.


Uuden budjetin voimaantulo edellyttää parlamentin hyväksyntää. Parlamentin jäsenet varoittavat, että yhteisymmärrystä monivuotisesta rahoituskehyksestä ei synny, ellei omien varojen, eli EU-budjetin tulojen, osalta tehdä vastaavaa edistystä. Menoja ja tuloja pitäisi näin ollen käsitellä yhtenä kokonaisuutena.


Tulot


Monivuotista rahoituskehystä koskevan tekstin lisäksi parlamentti keskustelee ja äänestää omia varoja koskevasta päätöslauselmasta. Luonnostekstissä parlamentti tukee olemassa olevien omien varojen lähteiden säilyttämistä ja uusien asteittaista käyttöönottoa. Uusiin omiin varoihin voisivat kuulua esimerkiksi rahoituspalveluvero, osuus digitaalisen alan yritysten veroista, tai erilaiset ympäristöverot. EU-maiden BKTL-perusteisia maksuosuuksia voitaisiin vastaavasti leikata.


Lisätietoa päätöslauselmaluonnoksista löytyy aiemmasta parlamentin tiedotteesta.


Taustatietoa


  • Yli 94 % EU:n talousarviosta käytetään kansalaisia, alueita, kaupunkeja, viljelijöitä ja yrityksiä palveleviin toimiin. EU:n hallinnollisten kulujen osuus on alle 6 % kokonaissummasta. (lähde: Euroopan komissio)
  • Eurobarometri-selvityksen mukaan eurooppalaiset odottavat EU-yhteistyöltä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Useimmat vastaajista kokivat, että EU:n pitäisi tehdä enemmän esimerkiksi turvallisuuden, muuttoliikkeen ja työttömyyden osalta.

Seuraavaksi


Näillä kahdella päätöslauselmalla parlamentti antaa oman panoksensa varsinaisiin lainsäädännöllisiin esityksiin, jotka komission on määrä julkaista toukokuussa 2018.


Parlamentti kehottaa käynnistämään neuvottelut parlamentin, EU-komission ja neuvoston välillä ilman turhia viiveitä, jotta yhteisymmärrys voitaisiin saavuttaa ennen kevään 2019 EU-vaaleja.


Keskustelu: Tiistaina 13.3.

Äänetys: Keskiviikkona 14.3.

Menettely: Ei-lakiasäätävät päätöslauselmat

Lehdistötilaisuus: Keskiviikkona 14.3. klo 14:00 (tbc)

#EUBudget #MFF