Päänavigointiin (paina Enter-näppäintä)
Suoraan sivun sisältöihin (paina Enter)
Muiden verkkosivustojen luetteloon (paina Enter-näppäintä)

ACTA pähkinänkuoressa

Tietoyhteiskunta 04-07-2012 - 15:38 Päivitys
 
 
ACTA intro   ACTA intro

Parlamentilla oli keskeinen rooli ACTA-sopimuksen suhteen, sillä se äänesti 4. heinäkuuta sitä vastaan äänin 478 vastaan, 39 puolesta ja 165 tyhjää. Parlamentin hylättyä ACTA-sopimuksen se ei voi tulla voimaan EU:n alueella.


ACTA:n tarkoituksena oli valvoa teollis- ja tekijänoikeuksia tehokkaammin kansainvälisellä tasolla. Monet kehittyneet maat ovat huolissaan, että niiden talous kärsii tuotteiden väärentämisen ja piratismin vuoksi. Kuitenkin monet sopimuksen vastustajat olivat sitä mieltä, että sopimus olisi suosinut suurten yritysten etuja kansalaisoikeuksien kustannuksella.


Euroopan komissio pyysi EU:n tuomioistuimelta lausuntoa ACTA:sta toukokuussa, ja he pyysivät myös parlamenttia odottamaan tuomioistuimen päätöstä. Parlamentti päätti kuitenkin jatkaa omaa prosessiaan. Viisi asiaa käsitellyttä valiokuntaa äänesti ACTA:a vastaan, ja vetoomusvaliokunta sai ACTA:a vastustavan vetoomuksen, jonka oli allekirjoittanut lähes kolme miljoonaa ihmistä.


Tässä teema-artikkelissa tietoa parlamentin päätösprosessin vaiheista ja linkit olennaisiin dokumentteihin.

Viite : 20120220FCS38611