Päänavigointiin (paina Enter-näppäintä)
Suoraan sivun sisältöihin (paina Enter)
Muiden verkkosivustojen luetteloon (paina Enter-näppäintä)

10 asiaa tammikuun Strasbourgin täysistunnosta

Toimielimet 18-01-2013 - 07:10
 
 

Vuoden ensimmäisen täysistunnon aikana hyväksyttiin tiukemmat säännöt luottoluokituslaitoksille ja tuettiin EU:n suunnitelmia puuttua nuorisotyöttömyyteen. Kyproksen päättyneen puheenjohtajuuskauden saavutukset olivat esillä, ja istunnon aikana käytiin myös läpi Irlannin alkaneen kauden tavoitteita. Ulkopolitiikka oli myös vahvasti agendalla - mepit keskustelivat Syyrian ja Malin tilanteista sekä tukivat yhteistyösopimuksen tekemistä Irakin kanssa.


Työpaikkojen luominen ja kriisin selättäminen ovat Irlannin EU-neuvoston puheenjohtajuuden päätavoitteet, kertoi Irlannin pääministeri Enda Kenny.


Kaikkien poliittisten ryhmien johtajat onnittelivat Kyprosta päättyneen puheenjohtajuuskauden saavutuksista, mutta osa oli myös huolissaan maan taloudesta ja saaren kahtiajaosta.


Itävallan liittokansleri Werner Faymann painotti solidaarisuuden merkitystä kriisiaikoina keskustelussa Euroopan tulevaisuudesta. "Voimme jatkaa rauhanomaista kehitystä vain sosiaalisen koheesion avulla", hän painotti.


Parlamentti hyväksyi tiukemmat säännöt luottoluokituslaitoksille. Tarkoituksena on lisätä niiden vastuuta päätöksistään. Uudet säännöt rajoittavat luottoluokitusten julkaisemisen ajankohtia, vähentävät eturistiriitoja ja antavat yksityisille sijoittajille mahdollisuuden hakea vahingonkorvauksia laitoksilta, jotka tekevät luokituksia virheellisiin tietoihin perustuen.


Mepit kehottivat komissiota selvittämään kaikki vaihtoehdot valtionvelkojen yhdistämiseksi. Lisäksi he haluavat, että komissio edistää lunastusrahaston perustamista euroalueen vakauden säilyttämiseksi.


Nuorisotakuun tarkoituksena on varmistaa, että työttömäksi joutunut nuori saisi työ- tai opiskelupaikan tai koulutusta neljän kuukauden sisällä, totesivat mepit päätöslauselmassaan. Nuorisotyöttömyys on 23,7 prosenttia koko EU:ssa ja joissain alueen maissa jopa 50%.


Mepit painottivat, että Mali ei saa joutua terroristien käsiin ja tukivat Ranskan sotilaallista toimintaa. Syyrian osalta mepit puolestaan totesivat, että nykyiset EU:n ja kansainvälisen yhteisön strategiat eivät toimi ja että he eivät hyväksy mitään sellaista ratkaisua, jossa Bashar al-Assad jää valtaan.


Parlamentti antoi tukensa historialliselle EU:n ja Irakin väliselle sopimukselle, jonka tarkoituksena on auttaa Irakin taloutta ja edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista maassa.


EU:n täytyy taistella biopiratismia vastaan ja estää monikansallisia yrityksiä hyödyntämästä lääkekasveja ilman, että ne jakavat tuotot alkuperäiskansojen kanssa, mepit totesivat päätöslauselmassa.


Mepit vastustivat komission suunnitelmia vetää pois lainsäädäntö koskien kolmansista maista tulevien tuotteiden alkuperämerkintöjä. Säännöt, joita parlamentti kannatti voimakkaasti, antaisivat kolmansille maille mahdollisuuden myydä tuotteitaan EU:ssa vain, jos tuotteiden alkuperä olisi selkeästi merkitty.

Viite : 20130111STO05288