Artikkelit 

Israel -Palestine illustartion        

Kestävän rauhan saavuttaminen Lähi-idässä on Euroopan unionin ensisijainen tavoite. Syyskuussa 2015 mepit painostivat unionia uusiin rauhantoimenpiteisiin ja painottivat kahden valtion ratkaisun edistämisen tärkeyttä. Joulukuussa 2014 parlamentin selkeä enemmistö hyväksyi päätöslauselman, jossa se ilmoitti tukevansa Palestiinan valtiollisen aseman tunnistamista.

Palestinian President, Mahmoud Abbas, puts his state’s case to MEPs        
Lehdistötiedote 

Lehdistötiedote 

Kansamme on aika elää vapaudessa, ilman muureja ja tarkastuspisteitä, sanoi palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbas puhuessaan parlamentin täysistunnossa torstaina. Hän välitti palestiinalaisten kiitokset Euroopan parlamentille Palestiinan tunnustamisesta ja kritisoi Israelia palestiinalaisalueiden miehityksestä.

YK:n palestiinalaispakolaisten apujärjestön UNRWAn pääjohtaja Pierre Krähenbühl        

Viime viikolla YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWAn pääjohtaja Pierre Krähenbühl kertoi ulkoasioista ja kehityksestä vastaavien valiokuntien mepeille Syyrian sisällissodan ja jo yhdeksän vuotta jatkuneen Gazan kauppasaarron vaikutuksista. Syyrian palestiinalaispakolaisista 95 prosenttia on riippuvaisia humanitaarisesta avusta ja 65% nuorista gazalaisista vailla työtä. Krähenbühl vetosi kansainväliseen yhteisöön kestävän poliittisen ratkaisun löytämiseksi Lähi-idän ongelmiin.

Parlamentti muistuttaa tukevansa vakaasti kahden valtion ratkaisua, joka perustuu vuoden 1967 rajoihin ja Jerusalemin asemaan molempien valtioiden pääkaupunkina ja joka käsittää turvallisen Israelin valtion ja itsenäisen, demokraattisen, alueellisesti yhtenäisen ja elinkelpoisen Palestiinan valtion, jotka elävät rinnakkain rauhan ja turvallisuuden vallitessa itsemääräämisoikeuden ja kansainvälisen oikeuden täysimääräisen kunnioittamisen pohjalta.

Euroopan parlamentin päätöslauselma 17. joulukuuta 2014 Palestiinan valtion tunnustamisesta 
Jaa sitaatti: 

Artikkelit 

Israeli President, Reuven Rivlin, calls on MEPs to help build trust in the Middle East        
Lehdistötiedote 

Lehdistötiedote 

“Israelin johto on tukenut ja tukee kahden kansan ja kahden maan ratkaisua”, Israelin presidentti Reuven Rivlin kertoi parlamentin jäsenille keskiviikkona. Hän kuitenkin lisäsi, että tällä hetkellä pysyvä rauhansopimus israelilaisten ja palestiinalaisten välillä ei ole mahdollinen, ja pyysi EU:ta apuun luottamuksen rakentamiseksi osapuolten välille.

Haastateltavana Pierre Krähenbühl (UNRWA)        

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n johtaja Pierre Krähenbühl puhui parlamentin ulkoasianvaliokunnassa 2. maaliskuuta. Hän kertoi tilaisuudessa Gazan ja Syyrian tilanteesta.

A view of the Dome of the Rock in Jerusalem, past the Israeli separation wall in Abu Dis in the West Bank, September 29, 2014.  ©BELGA_EYEVINE        
Lehdistötiedote 

Lehdistötiedote 

Euroopan parlamentti "tukee periaatteessa Palestiinan valtiollisen aseman tunnustamista ja kahden valtion ratkaisua sekä katsoo, että niiden rinnalla olisi edistettävä rauhanneuvotteluja", todetaan parlamentin keskiviikkona hyväksymässä päätöslauselmassa. Parlamentti päätti käynnistää ”Parlamentaarikot rauhan puolesta” -aloitteen, jonka tavoitteena on tuoda yhteen Euroopan parlamentin sekä Israelin ja Palestiinan parlamenttien jäseniä.

Artikkelit 

Arabiliiton pääsihteeri vieraili ulkoasianvaliokunnan kokouksessa        

Arabiliiton pääsihteeri Nabil El Araby haluaa tiivistää EU:n kanssa tehtävää yhteistyötä terrorismin torjumiseksi. Parlamentin ulkoasianvaliokunnassa puhunut EL Araby totesi, että "haasteet ovat universaaleja, eivätkö sidottuja yhteen tiettyyn paikkaan". Hän kertoi siitä, miten arabimaailma näkee Euroopan ja sanoi, että "Euroopan unionin täytyy olla etunenässä puolustamassa kaikkia hyviä tarkoitusperiä".

Artikkelit 

Artikkelit 

Fulvio Martusciello, EPP, ja Martina Anderson, GUE/NGL ©EuropeanParliament_Pietro_Naj-Oleari        

Ruotsi on viimeisin EU-maa, joka on tunnustanut Palestiinan valtiona. Asiasta keskustellaan tänään keskiviikkona 26.11.2014 parlamentin täysistunnossa. Palestiinasta vastaavan valtuuskunnan puheenjohtaja Martina Anderson (GUE/NGL, Yhdistynyt kuningaskunta) ja Israelista vastaavan valtuuskunnan puheenjohtaja Fulvio Martusciello (EPP, Italia) kertoivat lisää aiheesta.