Vihreitä leikkisotilaita ©www.flickr.com/nicoletbnn        
Puolustus vai hyökkäys? turvallisuuspalveluiden toiminta-alue voi olla harmaa ©www.flickr.com/nicoletbnn 

Tapaus Blackwater: amerikkalainen turva-alan yritys sai lähtöpassit Irakista siviilejä tapettuaan. Kuinka pitkälle sodankäynnin yksityistäminen voi mennä? Miten varmistetaan turvallisuusurakoitsijoiden valvonta? Yksityiset turvallisuuspalvelut ovat jo arkea kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa Irakissa ja Afganistanissa, jossa ne suojelevat EU:n omaisuutta ja väkeä – ja kenties Libyassa huomenna. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunta kuuli 15. maaliskuuta asiantuntijoita.

"On ollut erittäin kiistanalaisia tapauksia, koska kansainvälisellä tasolla on puuttunut selkeä oikeudellinen kehys, joka määrittelisi näiden yritysten aseman ja tavan, jolla ne suorittavat tehtäviään", totesi valiokunnan puheenjohtaja, keskustaoikeiston kansanpuolueryhmän Arnaud Danjean kuulemisen avauksessa.


Ranskalainen muistutti, että EU on turvautunut yksityisiin turvallisuuspalveluihin "varsin rajallisesti, suojellakseen henkilöstöä kentällä". Koska puolustusbudjetit ovat tiukoilla, käyttö saattaa laajentua, maansa tiedustelupalvelun entinen virkamies arvioi ja antoi puheenvuoron tutkijoille sekä teollisuuden ja ulkosuhdehallinnon edustajille.


Miten taataan tehokas valvonta?


Kansainvälinen oikeus ei ole suoraan sovellettavissa, sillä yksityiset turvallisuuspalvelut eivät ole valtiotoimijoita, taustoitti tutkija Anne-Marie Buzatu (Geneva Centre for the Democratic Control of Armed Forces). Konfliktialueilla oikeusvaltio on usein pettänyt. Rajatylittävää tutkintaa vaikeuttavat useat lainkäyttöalueet ja kansallisilla oikeusjärjestelmillä on huonot valmiudet pitää turvallisuustoimijoita tilivelvollisina.


"Yksityiset turvallisuuspalvelut eivät ole vain amerikkalainen ongelma; 43 % kansainväliset käytännesäännöt allekirjoittaneista yrityksistä on Euroopasta, 21 % Yhdysvalloista", Buzatu kertoi. Jäsenmaiden tietoisuutta on syytä lisätä: "Valtiot voivat toimeksiantajina asettaa ehtoja ja auttaa luomaan kansainvälistä valvontajärjestelmää".


"43 % on suuri osuus markkinoista. Jos EU voisi valvoa puolta, se kannattaisi tehdä", evästi vihreiden Franziska Brantner. Saksalainen muistutti, että ongelmat vastuullisuudessa koskevat yleensä yksilöitä.


"Kansainvälinen oikeus ei ole kristallinkirkas siitä, mikä on taistelija", totesi kansainvälisen oikeuden professori Natalino Ronzitti Rooman LUISS-yliopistosta. "54 % työvoimasta Irakissa ja Afganistanissa on urakoitsijoita – kyse ei ole palkkasotureista – mutta miten heidät erottaa?" "Tarvitsemme EU-lainsäädäntöä, sillä turvallisuuspalvelut eivät kuulu palveludirektiivin piiriin". Italialainen näki vaihtoehtona EU:n omat käytännesäännöt (vrt. käytännesäännöt aseviennistä).


Asiakas asettaa pelisäännöt


Yksityiset turvallisuuspalvelut herättävät paljon kysymyksiä, sanoi vasemmiston GUE/NGL-ryhmän Sabine Lösing. Kuka tekee sopimuksia kenen kanssa? Toimittavatko ne aseita sota-alueille? Meidän täytyy varmistaa, että oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia sovelletaan. Mitä mahdollisuuksia on luoda sitovat säännöt? Millainen vaikutus ulkoistamisella on oikeusvaltioperiaatteen kehittämiseen romahtaneissa valtioissa? – saksalainen kyseli.


"Yksityisellä sektorilla on teoriassa mahdollisuus tarjota, mitä hallitus haluaa", muistutti Željko Branović Berliinin vapaasta yliopistosta. "Asiakas päättää mitä tehdään" ja on siksi "velvollinen paikkaamaan oikeudellista tyhjiötä". "Negatiivisia ulkoisvaikutuksia" (laiton liiketoiminta, kuten ihmiskauppa ja prostituutio) voidaan rajoittaa rajoittamalla palvelujen kestoa.


Samalla entisten taistelijoiden osallistuminen (Angola, Afganistan) turvallisuuden kaupallistamiseen voi vaarantaa sovintopyrkimykset. Perimmäinen tavoite on sitovat kansainväliset säännöt. Käytännesäännöt ovat askel kohti vastuullisuutta, lisäsi Buzatu.


Yksityisiä turvallisuuspalveluja: kyllä, mutta miten?


Pääjohtaja Andy Bearpark (British Association of Private Security Companies) kertoi, että Euroopassa palvelujen "kysyntä kasvaa". "Kylmän sodan päättyminen vähensi valtioiden välisiä konflikteja, mutta valtionsisäiset konfliktit lisääntyivät". Samalla valtioiden rahakirstut ovat tiukoilla. Olennainen kysymys kuuluu, kuinka yksityisiä turvallisuuspalveluja käytetään.


Bearpark asettaisi ehdoiksi selkeän toimenkuvan: yritykset puolustavat omaisuutta, ne eivät osallistu hyökkäyksiin. Sääntely-ympäristön tulee olla selkeä ja kattava: käytännesäännöt ovat tärkeä ensimmäinen askel. Kolmansissa maissa on myös syytä herkistyä kulttuurisille tekijöille. Bearparkin mukaan on parempi välttää palkkaamasta henkilöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa ongelmia. Useimmat työntekijöistä ovat entisiä sotilaita, mutta riittääkö mahdollisen traumaperäisen stressihäiriön testaaminen?


Johtaja Michael Clarke brittiyhtiö G4S:sta vakuutti: "Me suojelemme ihmisiä. Yksityisten turvallisuuspalvelujen ei pidä sekaantua politiikkaan, valtion asioihin tai palveluihin, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia". Tärkeimmät asiakkaat ovat hallituksia ja kansalaisjärjestöjä, jotka ostavat suojelua vaikeilla alueilla. Usein kyse on myös lisäkapasiteetista (kuten miinanraivauksessa).


Ulkosuhdehallinto: "yksityiset yritykset ovat paljon halvempia"


Euroopan ulkosuhdehallinnon edustajat kertoivat mepeille, että vaikeilla alueilla, kuten Irakissa tai Afganistanissa, EU:n operaatioiden ensisijainen tavoite on huolehtia henkilöstöstä. Paikallinen poliisi ei tähän kykene, joten vaihtoehdot ovat rajallisia. Lisäksi: "kustannus-hyöty-analyysit osoittavat, että yksityiset yritykset ovat paljon halvempia".


"Teettekö sopimuksia vain niiden yritysten kanssa, jotka ovat allekirjoittaneet käytännesäännöt?", Brantner kysyi.


Seula on tiukka, ulkosuhdehallinnon edustaja vakuutti: "Hankimme markkinoiden parhaat" maailmanlaajuisesti, puitesopimuksilla. Koska sääntelykehys puuttuu, EU rakentaa sääntelyn, kuten viittaukset ihmisoikeuksiin, sopimuksiin, ja komissio ylläpitää tsekkauslistaa yrityksistä. Kokemus on, että "yksityiset turvallisuuspalvelut ovat ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto", sillä jäsenmaat eivät ole erityisen kiinnostuneita suojelutehtävistä, kalusto maksaa, eikä EU korvaa sen kuin osin.