Palestiinalaiset pakolaiset: "Lapset ovat nähneet jo kolme konfliktia lyhyen elämänsä aikana"  

 
 
YK:n palestiinalaispakolaisten apujärjestön UNRWAn pääjohtaja Pierre Krähenbühl 

Viime viikolla YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWAn pääjohtaja Pierre Krähenbühl kertoi ulkoasioista ja kehityksestä vastaavien valiokuntien mepeille Syyrian sisällissodan ja jo yhdeksän vuotta jatkuneen Gazan kauppasaarron vaikutuksista. Syyrian palestiinalaispakolaisista 95 prosenttia on riippuvaisia humanitaarisesta avusta ja 65% nuorista gazalaisista vailla työtä. Krähenbühl vetosi kansainväliseen yhteisöön kestävän poliittisen ratkaisun löytämiseksi Lähi-idän ongelmiin.

Haastattelimme Pierre Krähenbühlia meppien kanssa järjestetyn tapaamisen jälkeen.

Miten sota on vaikuttanut Syyriassa oleviin palestiinalaispakolaisiin?


Syyria on yksi niistä paikoista, jotka tällä alueella ottivat vastaan pakolaisia Palestiinasta. Heille oli saatavilla työtä ja he olivatkin pitkälti omavaraisia. Tällä hetkellä 95 prosenttia näistä pakolaista on täysin riippuvaisia UNRWA:n avusta, 60% on joutunut siirtymään ja 120 000 on lähtenyt maasta. Kyseessä on kansa, johon vuosien 1948 ja 1967 pakkosiirrot ovat jättäneet jälkensä. Nyt jälleen yksi sukupolvi traumatisoituu kotien, perheenjäsenien ja toimeentulon menettämisestä.


Gazan tuoreimman konfliktin alusta tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta. Voitko kuvailla alueen tilannetta tällä hetkellä?


Joitakin alueista on jälleenrakennettu, toisia ei lainkaan. Mutta se, mitä on mahdotonta arvioida, on henkiset arvet, joita 50-vuotinen miehitys ja vuosikymmenen kestänyt saarto ovat aiheuttaneet.


Vuonna 2000 avustusjärjestömme tarjosi ruoka-apua 80 000:lle gazalaiselle, ja tällä hetkellä luku on 900 000. Kyseessä on korkeasti koulutettu yhteisö, joka oli aiemmin pitkälti omavarainen ja elää nyt ruoka-avun varassa. Kollektiivisena rankaisumuotona kauppasaarto rikkoo kansainvälistä lakia.


65 prosenttia Gazan alueella elävistä nuorista on työttöminä ja 90% UNRWA:n koululaisista ei ole koskaan elämässään poistunut alueelta. Heidän kotiseutunsa ovat puoliksi tuhottuja, puoliksi uudelleen rakennettuja ja he ovat nähneet kolme peräkkäistä sotaa nuoren ikänsä aikana. Itsemurhaluvut nousevat, kun pakolaiset ovat vailla todellisia työllistymismahdollisuuksia tai liikkumisen vapautta. En oikein ymmärrä, miten nämä tekijät voisivat liittyä turvallisuusongelmiin, olivat ne sitten perusteltuja tai eivät.


Onko vaarana, että ääriliikkeet käyttävät hyväkseen palestiinalaisten toivottomuutta?

Kun tulevaisuudennäkymät ovat noin rajatut, siihen on houkutus. Mutta huolimatta epäilyksistä ja skeptisyydestä, valtaosin palestiinalaiset eivät tässä kohtaa suhtaudu ääriajatuksiin vastaanottavaisesti, vaan toivovat edelleen, että tilanne saa kansainvälisen yhteisön liikkeelle.


Euroopassa meidän tulee ymmärtää, että kun emme panosta konfliktien ratkaisemiseen, lopputuloksena on usein pitkittyneitä humanitaarisia kriisejä, jotka pakottavat ihmiset lähtemään alueilta.


Ensimmäiseksi täytyy rakentaa uudelleen alueen poliittinen tulevaisuus. Myös koulutukseen ja inhimilliseen kehitykseen sijoittaminen tuottaa toivoa tulevaisuudesta. Yli puolet UNRWA:n budjetista tulee EU:lta ja sen jäsenvaltioilta, joten unionin tarjoama taloudellinen ja diplomaattinen tuki on ensiarvoisen tärkeää.


YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö vastaa tuen ja suojelun tarjoamisesta noin 5 miljoonalle rekisteröidylle palestiinalaispakolaiselle. Lue lisää UNRWA:n yhteistyöstä EU:n kanssa täällä.