Parlamentti hyväksyi kovemmat rangaistukset verkkohyökkäyksistä 

Lehdistötiedote 
 
 
©BELGA/ABO/SCIENCE  

Verkkohyökkäyksiin syyllistyneet rikolliset saavat entistä ankarampia rangaistuksia parlamentin torstaina hyväksymien sääntöjen mukaan. Lakitekstin, josta parlamentin ja neuvoston neuvottelijat ovat päässeet alustavasti sopuun, tavoitteena on estää verkkohyökkäyksiä ja edistää poliisi- ja oikeudellista yhteistyötä. Verkkohyökkäyksen sattuessa jäsenvaltioiden on vastattava kiireellisiin avunpyyntöihin enintään kahdeksassa tunnissa.



Direktiiviluonnoksessa vaaditaan, että laittomasta tunkeutumista tietojärjestelmään, järjestelmän häirinnästä tai datan vahingoittamisesta, viestintäsalaisuuden loukkauksesta tai rikosten tekemiseen käytettävien välineiden tuottamisesta ja myynnistä annetaan vankeusrangaistus, jonka enimmäiskesto on vähintään kaksi vuotta. Rangaistusvaatimus ei koske vähäisiä tapauksia, ja direktiiviluonnoksen mukaan vähäisen tapauksen määritelmä jää jäsenvaltioiden vastuulle.


"Bottiverkot"


Direktiivi määrittää myös vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistuksen ns. bottiverkkojen käytöstä tai luomisesta. Tällä tarkoitetaan etähallinnan perustamista joukolle tietokoneita tartuttamalla ne haittaohjelmilla verkkohyökkäysten kautta.


Hyökkäykset elintärkeisiin infrastruktuureihin


Ehdotuksen mukaan hyökkäyksistä elintärkeään tietoinfrastruktuuriin, kuten voimaloihin, liikenneverkkoihin ja julkisiin verkkoihin, voi saada viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Sama rangaistus seuraa myös, mikäli hyökkäyksen tekijänä on rikollisjärjestö tai se on aiheuttanut huomattavaa vahinkoa.


Vastaus avunpyyntöön 8 tunnin kuluessa


Verkkohyökkäyksen sattuessa jäsenvaltioiden kansallisten yhteyspisteiden tulee vastata avunpyyntöön 8 tunnin kuluessa sen vastaanotosta. Tietojenvaihdon on tarkoitus edistää poliisiyhteistyötä.


Oikeushenkilöiden vastuu


Oikeushenkilöt, kuten yritykset, voidaan saattaa vastuuseen rikoksista, jotka on tehty niiden hyväksi (esim. yritys palkkaa hakkerin murtautumaan kilpailijan tietoverkkoon). Rangaistuksena voi olla myös julkisista varoista myönnettävien tukien menettäminen, väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa, tai rikoksen tekemiseen käytettyjen tilojen sulkeminen.


Seuraavaksi


Parlamentti hyväksyi lakitekstin äänin 541 puolesta, 91 vastaan ja 9 tyhjää. Neuvoston odotetaan hyväksyvän tekstin virallisesti lähiaikoina. Tämä uusi direktiivi rakentuu säännöille, jotka ovat olleet voimassa vuodesta 2005 asti. Kun direktiivi on virallisesti hyväksytty, jäsenvaltioilla on kaksi vuotta aikaa saattaa se osaksi kansallista lainsäädäntöä.


Menettely: Tavallinen lainsäädäntömenettely (yhteispäätös), 1. käsittelyn sopu