Jaa tämä sivu: 

“Valitse tulevaisuutesi” -lyhytelokuva on katsottu yli 75 miljoonaa kertaa viikon sisällä julkaisusta. Elokuva on osa parlamentin tiedotuskampanjaa, joka lisää tietoisuutta EU-vaaleista

Elokuva julkistettiin 25. huhtikuuta. Se on katsottu yli 75 miljoonaa kertaa, joka on poikkeuksellisen korkea määrä institutionaaliselle kampanjalle.

Elokuva on tekstitetty kaikilla 24 virallisella EU-kielellä, muilla paikallisilla kielillä ja viidellä suurella maailmanlaajuisesti puhutulla kielellä (arabia, kiina, venäjä, hindi ja turkki). Elokuva on myös katsottavissa 31 viittomakielellä sekä kansainvälisellä viittomakielellä. Viittomakielellä tuotetut versiot on tehty yhteistyössä Kuurojen Euroopan Unionin (EUD) kanssa.

Elokuvassa kuvataan vastasyntyneiden lasten voimakkaita, kauniita ja herkkiä ensihetkiä ympäri Eurooppaa. Elokuva herättää pohtimaan äänestämisen merkitystä. Kaikki kuvatut synnytystilanteet ovat aitoja.

Elokuva on yksi Euroopan parlamentin keskeisistä kevään 2019 vaaleihin keskittyvistä tiedotussisällöistä. Tarkoitus on saada katsoja pohtimaan eurooppalaisten yhteisiä arvoja, tunteita ja vastuita. Kertojana oleva nuori tyttö lausuu: “jokainen meistä voi jättää jälkensä maailmaan, mutta vain yhdessä voimme oikeasti vaikuttaa”.

Elokuvan on ohjannut palkittu elokuvaohjaaja Frédéric Planchon, ja tuotannosta ovat vastanneet European Broadcaster Partners ja Co./NoA.

Euroopan parlamentin tiedotuskampanjaan kuuluu myös tälläkertaaäänestän.eu -sivusto, joka kannustaa ihmisiä äänestämään EU-vaaleissa. Tähän mennessä yli 270 000 ihmistä on kirjautunut sivustolle.

EU-vaalit pidetään kaikissa jäsenmaissa 23.-26. toukokuuta.