Päänavigointiin (paina Enter-näppäintä)
Suoraan sivun sisältöihin (paina Enter) (paina Enter-näppäintä)
NOT FOUND ! (paina Enter-näppäintä)

Kansalliset näkökulmat - kaikki

 

Europe on the Ground, kreikkalaisten nuorten mediahanke palkittiin parhaana ehdokkaana Kaarle Suuri -nuorisopalkinto 2012 palkintojenjakotilaisuudessa Aachenissa 15. toukokuuta. Toisen palkinnon sai tšekkiläinen vaihto-ohjelma Europe Meets School ja kolmantena palkittiin unkarilainen dokumenttielokuva Cycle Me Home. Kaarle Suuri -palkinnot myönnetään vuosittain nuorisohankkeille, jotka edistävät eurooppalaista identiteettiä ja yhtenäisyyttä.

 
 

Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon kilpailuhakemusten jättöaikaa on jatkettu 13. päivään helmikuuta asti. Näin entistä useammat ehdokkaat saavat mahdollisuuden osallistua nyt viidettä kertaa järjestettävään kilpailuun. Hakemusmenettely on helppo ja mutkaton.

 
 
Mepit Hassi, Haglund, Pietikäinen, Manner ja Jaakonsaari osallistuivat vuoden ensimmäisille pressikahveille Helsingissä  

Pressikahveilla keskusteltiin vuoden 2012 haasteista EU:ssa ja sivuttiin tulevan parlamentin täysistunnon aiheita. Kantava teema oli EU:n talouspolitiikka: sen koordinaatio, talouskuri sekä transaktiovero. Unkarin tilannettakin sivuttiin.

 
 

Arabikevään aktivistit vastaanottivat Saharov-palkinnon

Toimielimet − Suomi - 20-12-2011 - 17:36
Palkinnonjakotilaisuutta Strasbourgissa seurattiin etäyhteydellä Helsingistä.  

Euroopan parlamentin jokavuotisen mielipiteenvapauden puolesta jaettavan Saharov-palkinnon saivat tänä vuonna arabikevään aktivistit. Palkitut olivat egyptiläinen Asmaa Mahfouz, libyalainen Ahmed al-Zubair Ahmed al-Sanusi, syyrialaiset Razan Zaitouneh ja Ali Farzat sekä edesmennyt tunisialainen Mohamed Bouazizi.

 
 

Pressikahvien ytimessä oli jälleen Euroopan kriisi

Toimielimet − Suomi - 16-12-2011 - 12:22
Mepit Korhola, Haglund, Pietikäinen, Terho ja Repo Helsingissä, Hassi osallistui etäyhteydellä Durbanista  

Tämän vuoden viimeisillä pressikahveilla puhuttivat ilmasto ja talous. YK:n ilmastokokous ja EU:n huippukokous herättivät kummatkin antinsa puolesta ristiriitaisia tunteita mepeissä.

 
 

EU-toimistoilla uudet tilat ja palvelut Kampissa

Toimielimet − Suomi - 05-12-2011 - 17:08
Eurooppasalin sisäänkäynti, Malminkatu 16, Helsinki  

Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimistolla ja Euroopan komission Suomen-edustustolla on nyt upouudet tilat Helsingin Voimatalossa Malminkatu 16:ssa. Voimatalo sijaitsee Kampintorin laidalla Helsingin ydinkeskustassa.

 
 

Miten vaikuttaa Euroopan parlamentissa?

Toimielimet − Suomi - 05-12-2011 - 15:52
Seminaarissa alusti EP:n jäsen Sari Essayah.  

EU-vaikuttamisessa tarvitaan pitkäjänteistä yhteydenpitoa, tarkkaavaista seurantaa, huolellista ja ytimekästä viestintää sekä konkreettisia ehdotuksia.

 
 

Budjetista kaksi tietä eteenpäin

Toimielimet − Suomi - 17-11-2011 - 13:03
Mepit Haglund, Jäätteenmäki ja Repo pressikahveilla Helsingissä 11.11.11  

Marraskuun pressikahveilla kuultiin kaksi hyvin erilaista kantaa EU-budjetista ja siitä, mikä on EU:n tulevaisuuden suunta. Keskustelemassa olivat mepit Anneli Jäätteenmäki (Kesk, ALDE), Carl Haglund (rkp/sfp, ALDE) ja Mitro Repo (SDP/sit., S&D).

 
 

Talouskeskustelu avasi syksyn pressikahvit

Toimielimet − Suomi - 13-10-2011 - 17:20
Meppialustajat Repo, Hassi, Manner, Essayah ja Jaakonsaari  

Syksyn ensimmäisillä pressikahveilla viisi meppiä keskusteli kiivaasti taloudesta. Esiin nousivat erityisesti finanssitransaktiovero, eurobondit ja pankkijärjestelmän tervehdyttäminen. Puheenvuoroissaan mepit ottivat kantaa myös EU:n koheesiopolitiikkaan sekä ihmisoikeuksiin.

 
 
Liikenneseminaarin alustajia: Lasse Männistö, Ville Lehmuskoski, Anneli Jäätteenmäki ja Satu Hassi  

Liikenne ja ilmasto kiinnostivat yleisöä autottomana päivänä. Suomen maakuntia kiertävä EU arjessa -tapahtuma saapui Uudellemaalle 22. syyskuuta. EU arjessa – EU liikenteessä -teemapäivää vietettiin Helsingin lisäksi Keravalla, Vihdissä ja Porvoossa.