Artikkeli
Hyviä uutisia tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle
Tavaroiden vapaa liikkuvuus - 13-06-2007 - 19:11
Kiitos EU:n kaupan hyllyillämme notkuu italialaista pestoa, tšekkiläistä olutta, belgialaista suklaata ja puolalaisia makkaroita rinta rinnan. Tavaroiden vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan yhdentymisen perusperiaatteita ja tärkeimpiä saavutuksia. Se on lisännyt valinnanvaraamme ja antanut Euroopalle voimia kansainväliseen kilpailuun. Mikään ei ole kuitenkaan täydellistä ja liikkuvuuttakin haittaavat edelleen erilaiset tekniset kaupan esteet. EP pohti viime viikolla, kuinka päästä niistä eroon.
Tuotteen markkinointi oman maan ulkopuolella ei aina ole helppoa hommaa. Tämä pätee myös EU:ssa. Parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan jäsenet kuulivat viime viikon tiistaina yritysten ja kuluttajansuojajärjestöjen näkemyksiä komission lakipaketista teknisten kaupan esteiden poistamiseksi EU-maiden väliltä. Esteitä on tavattu raivata kahdella tapaa: joko yhdenmukaistamalla jäsenmaiden teknisiä vaatimuksia tai soveltamalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta.
Tiukassa pysyvät kaupan esteet?
Monenlaiset kansalliset ja paikalliset tekniset vaatimukset esimerkiksi tuotteiden koosta, muodosta, painosta, koostumuksesta, merkinnöistä ja pakkauksesta rasittavat edelleen jäsenmaiden välistä tavarakauppaa. Tuotteiden muokkaamisesta toisen maan markkinoille aiheutuu lisää testausta, hallinnollista taakkaa ja kustannuksia. Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten vaihtoehdot ovat usein vähissä. Ne joko alistuvat kohdemaan vaatimuksiin tai jättävät kaupan sikseen.
"300 tapausta on jo kulkenut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen kautta. Tapaukset ovat koskeneet esimerkiksi leipää ja leipomoita Belgiassa ja Espanjan kasviperäisille tuotteille asettamaa myyntikieltoa. Yhdellä jäsenmaalla saattaa olla yhdenlaisia turvallisuusvaatimuksia pyöriä koskien ja toinen voi edellyttää vaikkapa dynamolla toimivaa valoa ja kahta käsijarrua", Alexander Stubb (keskustaoikeiston EPP-ED-ryhmä, Kokoomus), parlamentin esittelijä komission asetusehdotuksesta kuvaili kuulemisessa.
Teollisuusjärjestö BusinessEuropen Jean-Paul Mingasson arvioi, että "28 % jäsenmaiden välillä kauppaa käyvistä yrityksistä kokee kaupan esteitä". "Kuluttajat kärsivät puutteellisesta kilpailusta", Tanskan elinkeino- ja rakennushallituksen johtaja Finn Lauritzen jatkoi. Hän kertoi, että Tanskan kokemus markkinoiden avaamisesta on osoittanut, että "avoimuuden lisääntyminen pitää kansallisen teollisuuden varpaillaan, parantaa siten kilpailukykyä ja hyödyttää sekä yrityksiä että kuluttajia".
Vastavuoroinen tunnustaminen
EU-sopimuksiin kirjattu vastavuoroisen tunnustamisen periaate on yksi tavaroiden vapaan liikkuvuuden kulmakiviä. Jäsenmaa ei sen nojalla voi periaatteessa kieltää tai rajoittaa toisessa jäsenmaassa laillisesti valmistettujen ja kaupattujen tuotteiden myyntiä alueellaan – paitsi kansanterveyden tai turvallisuuden perusteella. EU:n tuomioistuimen kuuluisa Cassis de Dijon -mustaherukkalikööriratkaisu vuodelta 1979 selvensi periaatteen soveltamista.
Vastavuoroista tunnustamista sovelletaan noin 25 %:iin kaikista EU:n alueella valmistetuista tavaroista. Niiden vuotuisen kaupan arvo on 430 miljardin euron luokkaa. Periaatetta ei kuitenkaan sovelleta niin kuin pitäisi ja sen sivuuttamisesta aiheutuu arviolta 150 miljardin euron kustannukset. Ongelmia aiheutuu etenkin teknisesti monimutkaisista tuotteista ja tuotteista, joihin liittyy terveys- ja turvallisuuskysymyksiä.
Periaatteen noudattaminen takkuaa, koska yritykset ja kansalliset viranomaiset eivät tunne sitä tarpeeksi hyvin ja sen soveltamisalasta on epäselvyyttä. Tästä ja viranomaisten puutteellisesta vuoropuhelusta johtuu, että uusille markkinoille halajava yritys ottaa edelleen riskin siitä, että tuotetta ei päästetäkään myyntiin kohdemaassa.
Komission "tavarapaketti"
EU on tehnyt jo paljon jäsenmaidensa markkinoiden avaamiseksi kilpailulle. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle on kuitenkin kaipailtu lisää hampaita.
Komission helmikuussa esittämä asetus kirjaisi säännöt ja menettelyt, joita jäsenmaiden viranomaisten tulee noudattaa, mikäli ne aikovat kansallisten teknisten sääntöjen perusteella kieltää toisessa jäsenmaassa laillisesti kaupatun tuotteen pääsyn markkinoilleen. Komissio haluaa perustaa jäsenmaihin "tuoteyhteyspisteitä", joista yritykset voivat pyytää lisätietoa teknisistä vaatimuksista. Se haluaa myös lisätä eri jäsenmaiden viranomaisten vuoropuhelua.
Tavoitteena on lisätä oikeusvarmuutta ja pienentää uusia markkinoita etsivien yritysten riskejä. Tähän tähtää myös se komission ehdotus, että todistustaakka siirtyisi tuotteen valmistajalta kohdemaan viranomaisille. "Ehdotus pyrkii helpottamaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja samalla säilyttämään joitakin turvatakeita", Stubb tiivisti.
Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta jatkaa parlamentin kannan valmistelua kesän ja syksyn mittaan. EP:n täysistunto ottaa kantaa komission ehdotukseen näillä näkymin marraskuussa.
Viite: 20070611STO07714

