Artikkeli
 

Irakin pääministeri: EU:n kokemus ja tekninen apu tarpeen

Ulkosuhteet - 17-04-2008 - 13:12
Jaa / tallenna
Irakin pääministeri al-Maliki EP:ssä

Irakin pääministeri al-Maliki EP:ssä

Irak haluaa "luoda parhaat suhteet EU-maihin" ja ammentaa niiden kokemuksesta, kertoi pääministeri Nouri al-Maliki ensivierailullaan Euroopan parlamenttiin torstaina 16. huhtikuuta. Pääministeri tapasi puhemies Hans-Gert Pötteringin ja keskusteli maansa tilanteesta sekä ulkoasiainvaliokunnan että EP:n Irak-valtuuskunnan kanssa. Edistystä on tapahtunut, mutta maa tarvitsee teknistä apua ja pakolaisten tietotaidon paluuta, hän korosti.

Pääministeri vieraili parlamentissa kriittisenä ajankohtana, väkivallan leimahdettua äskettäin jälleen Basran alueella Etelä-Irakissa, mutta myös Bagdadissa ja sen "vihreällä vyöhykkeellä", pääkaupungin tehokkaimmin vartioidulla alueella.
 
"En voi väittää, että Irak olisi vakaa maa. Olemme kuitenkin nähneet huomattavaa edistystä puolentoista vuoden takaiseen aikaan verrattuna", pääministeri al-Maliki kertoi. "Irakilaiset ovat palanneet yliopistoihin ja työhön", hän jatkoi.
 
Espanjan José Ignacio Salafranca (keskustaoikeiston EPP-ED-ryhmä) kysyi, mitä liittoutuman joukkojen äkkinäinen poisvetäminen merkitsisi maalle. Pääministeri arvioi, että tästä "seuraisi sekasorto". Sen sijaan joukkojen "hallittua vetäytymistä on kaavailtu". "Irakilaiset ovat saaneet tarpeekseen sisseistä ja terrorista", hän jatkoi ja kertoi, että kaikki puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että aseellisten ryhmittymien osallistumista tuleviin maakuntavaaleihin ei sallita.
 
Tekninen apu tarpeen
 
Brittityövänpuolueen Richard Howitt ja liberaalidemokraattien kyprolainen jäsen Marios Matsakis esittivät huolensa EU-varojen käytöstä. "Olemme rikas maa, emmekä tarvitse rahoitusta vaan teknistä tukea", pääministeri al-Maliki vastasi. Hän kiitti kansainvälisiä ponnisteluita ja toivotti elinkeinoelämän asiantuntijat ja ammattilaiset tervetulleiksi maahansa.
 
EP peräsi maaliskuun täysistunnossaan Euroopan unionille uutta strategiaa, jolla vahvistettaisiin sen tukea YK:n toimille jälleenrakentaa vakaa, yhtenäinen, liittovaltiomuotoinen ja demokraattinen Irak, joka kunnioittaa ihmis- ja vähemmistöjen oikeuksia sekä edistää suvaitsevaisuutta ja alueellista vakautta. Parlamentti suositteli, että EU keskittää tukensa Irakissa "yleisesti olennaiseen tekniseen tukeen ja voimavarojen kehittämiseen (capacity building)".
 
Parlamentin suosituksen esittelijä, sosialistiryhmän portugalilaisjäsen Ana Gomes korosti tuolloin tarvetta kehittää irakilaisten valmiuksia. "Tässä ei ole kyse siitä, että antaisimme lisää rahaa, vaan siitä, että autamme heitä käyttämään rahan asianmukaisesti", hän sanoi. Irakissa vieraillut Gomes kertoi, että irakilaiset näkevät mielellään eurooppalaiset osallistumassa maansa jälleenrakentamiseen.
 
Pakolaisten paluu
 
Sota ja väkivalta ovat ajaneet kodeistaan arviolta reilut neljä miljoonaa irakilaista, joista puolet lähialueille Jordaniaan ja etenkin Syyriaan. Maan sisäisiä pakolaisia on toiset parisen miljoonaa. "Irakin hallitus ponnistelee kovasti varmistaakseen kaikkien pakolaisten paluun koteihinsa. Heidän taitojensa paluu maahamme on tarpeen", pääministeri vastasi.
 
Parlamentti perusti marraskuussa 2007 suhteista Irakin parlamenttiin vastaavan väliaikaisen valtuuskunnan. Valtuuskunta perustettiin puhemies Pötteringin ehdotuksesta, jotta Euroopan parlamentti voisi "keskustella ja päättää konkreettisista toimista" sen kanssa, puhemies kertoi.
 
Viite: 20080415STO26627