Lehdistötiedote
 

Liittymisneuvottelujen ajankohta entiselle Jugoslavian tasavalta Makedonialle

Ulkosuhteet - 23-04-2008 - 12:52
Täysistunto
Jaa / tallenna

Parlamentti kehottaa neuvostoa päättämään mahdollisuuksien mukaan seuraavassa huippukokouksessa entisen Jugoslavian tasavalta Makedonian EU:hun liittymisneuvottelujen aloitusajankohdasta. Maalle myönnettiin ehdokasvaltion asema vuonna 2005, mutta se on kolmesta ehdokasvaltiosta ainoa, jonka kanssa ei vielä ole käyty liittymisneuvotteluja. Parlamentti kehottaa maata saamaan aikaan kompromissiratkaisun Kreikan kanssa nimikiistassa.

Parlamentin äänin 601 puolesta, 52 vastaan ja 30 tyhjää hyväksymä mietintö koskee entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian edistymiskertomusta. Parlamentti kehottaa maata säilyttämään uudistusvireensä. Se pitää myönteisenä, että Ohridin puitesopimuksen mukaisesti julkishallintoon otetaan töihin enemmän etnisten vähemmistöjen edustajia. Maan tulisi kuitenkin puuttua romanien jatkuvaan syrjintään.
 
Parlamentti kehottaa hallitusta jatkamaan korruptionvastaisen lainsäädännön täytäntöönpanoa sekä oikeusjärjestelmän uudistamista ja pitää valitettavana maan työttömyystasoa. Lisäksi maan julkishallinnon uudistamista tulisi jatkaa.
 
Kehotus päättää liittymisneuvottelujen aloituksesta
 
Parlamentti viittaa komission laatimaan uuden liittymiskumppanuuden tärkeimpiin painopisteisiin perustuvaan listaan ja toivoo, että näiden tavoitteiden saavuttamisen jälkeen käynnistetään liittymisneuvottelut. Se pyytää neuvostoa arvioimaan seuraavassa huippukokouksessa, kuinka pitkälle siihen mennessä on edistytty, ja mahdollisuuksien mukaan päättämään liittymisneuvottelujen aloitusajankohdasta.
 
Kompromissiratkaisu nimikiistaan
 
Parlamentti kehottaa Kreikkaa ja entistä Jugoslavian tasavalta Makedoniaa hyödyntämään tilaisuuden ja jatkamaan neuvotteluja välittömästi viimeaikaisen merkittävän edistymisen pohjalta ja saamaan aikaan kompromissiratkaisun, jotta nimikysymys ei estä entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian jäsenyyttä kansainvälisissä järjestöissä.
 
23/04/2008
Esittelijä : Erik MEIJER (GUE/NGL, NL)
Viite: 20080422IPR27267