Lehdistötiedote
20. toukokuuta Euroopan meripäiväksi
Liikenne - 20-05-2008 - 14:04
Täysistunto
Täysistunto
Parlamentissa vietetään tänään tiistaina ensimmäistä kertaa vuosittaista Euroopan meripäivää. Parlamentti hyväksyi samanaikaisesti myös EU:n yhdennettyä meripolitiikkaa koskevan mietinnön, jossa se antaa suosituksensa tulevaa lainsäädäntöä varten. Parlamentti korostaa ilmastonmuutokseen liittyviin haasteisiin vastaamista, merenkulun sisällyttämistä päästökauppaan ja kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota merten saastumiseen maalta käsin.
Meriteollisuus ja -palvelut sekä rannikkoalueet tuottavat yhteensä 40 prosenttia EU:n BKT:sta.
Euroopan meripäivä 20. toukokuuta
Euroopan meripäivää vietetään ensimmäistä kertaa tänään Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. Tästä lähtien teemapäivää vietetään vuosittain 20. toukokuuta meripolitiikan merkityksen korostamiseksi.
Virallisessa avajaisseremonissa Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering, komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja neuvoston puheenjohtaja Janez Janša allekirjoittavat yhteisen kolmikantajulistuksen. Euroopan meripäivä korostaa merien elintärkeää roolia rannikkoalueiden sekä kaikkien EU:n kansalaisten jokapäiväisessä elämässä Euroopan kestävän kasvun ja työllisyyden näkökulmasta.
Ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet
Komission tiedonannolla ja toimintasuunnitelmalla käynnistettiin pyrkimykset konkreettisten politiikkojen ja toimien määrittelemiseksi EU:n tulevaa yhteistä meripolitiikkaa varten. Parlamentti antoi äänin 587 puolesta, 20 vastaan ja 38 tyhjää hyväksymässään oma-aloitemietinnössä suosituksensa tulevaa lainsäädäntöä silmällä pitäen.
Parlamentin mukaan komission toimintasuunnitelma ei sisällä riittävästi konkreettisia toimia. Se kehottaa komissiota käyttämään jatkossa kunnianhimoisemmin välineitä, joihin sillä on oikeus perussopimusten nojalla.
Parlamentti pitää valitettavana, että toimintasuunnitelmassa käsitellään ilmastonmuutokseen liittyviä haasteita sitoumuksetta. Jäätiköiden sulaminen aiheuttaa paitsi merenpinnan kohoamista myös korvaamatonta vahinkoa ihmisten, eläinten ja kasvien elinympäristöille. Tämän vuoksi parlamentti suhtautuu myönteisesti komission aikomukseen esittää Pohjoista jäämerta koskeva aloite.
Merenkulku mukaan päästökauppaan
Euroopan edelläkävijän asema ilmastonmuutoksen torjunnassa voisi edistää ja laajentaa Euroopan johtavaa asemaa ympäristöteknologiassa ja tutkimuksessa. Parlamentti tukee asetettuja tavoitteita kuten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä puolella vuoteen 2050 mennessä. Meripolitiikalla voidaan vähentää huomattavasti kyseisiä päästöjä muun muassa sisällyttämällä merenkulku päästökauppaan sekä lisäämällä tutkimusta merten käytöstä uusiutuvana energialähteenä.
Aaltoenergia on merkittävä vaihtoehtoinen puhdas energianlähde ja parlamentti kehottaa komissiota ottamaan tämän energiamuodon huomioon tulevissa toimintasuunnitelmissaan.
Parlamentti kehottaa painokkaasti komissiota torjumaan entistä kunnianhimoisemmin rikkidioksidipäästöjä ja typen oksidien päästöjä sekä alusten kiinteitä jätteitä.
Merten saastuminen maalta käsin
Merten saastuminen maalta käsin muodostaa merkittävän osuuden merten kaikista saasteista, mutta komissio ei ole tähän mennessä käsitellyt tätä asiaa. Parlamentti pyytää komissiota antamaan toimintasuunnitelman kyseisen saastumisen vähentämisestä ja korostaa jäsenvaltioille suuntaamaansa vaatimusta panna viipymättä täytäntöön asiaa koskevat säädökset kuten vesipuitedirektiivin.
Vesipuitedirektiivin täytäntöönpanoon kuuluu myös toimintasuunnitelma viime sotien ammusjätteiden määrittämisestä ja poistamisesta Pohjanmerestä ja Itämerestä.
Viite: 20080516IPR29017
Lisätietoa :
- Hyväksytty teksti Euroopan parlamentin päätöslauselmaksi Euroopan unionin yhdennetystä meripolitiikasta löytyy piakkoin mm. A6-numerolla A6-0163/2008 tarkennettu haku -sivuston kautta
- Euroopan meripäivä 2008
- Audio, 04:06, 20/05/08
- Audio, 20/05/08
- Audio, 05:02, 20/05/08
- Audio, 15:06, 20/05/08
- Audio, 15:06, 20/05/08

