Lehdistötiedote
 

Telemarkkinapaketti: Parempia langattomia palveluita

Teollisuus - 24-09-2008 - 14:58
Täysistunto
Jaa / tallenna

Parlamentti äänesti täysistunnossa kolmesta mietinnöstä, jotka koskevat telemarkkinoiden taloudellista säätelykehystä. Parlamentin jäsenet kannattavat uutta yhteistä eurooppalaista elintä, jossa kansalliset telemarkkinasäätelijät huolehtisivat yhdessä sääntöjen yhdenmukaisesta noudattamisesta EU:ssa.

Parlamentin jäsenet haluavat taata, että analogisesta televisiosta luovuttaessa vapautuvat radiotaajuudet käytetään langattomiin palveluihin, kuten langattomiin laajakaistayhteyksiin ja mobiili-TV:hen, ja että palvelut ovat yhteensopivia ja toimivat koko EU:ssa.
 
Parlamentti hyväksyi kaksi lainsäädäntömietintöä, jotka käsittelevät telemarkkina-alan toiminnalle tärkeitä kysymyksiä kuten sähköisten viestintäverkkojen ja -palveluiden yleisiä sääntöjä (esittelijä Catherine TRAUTMANN (PSE, FR)) ja Euroopan sähköisen viestinnän markkinaviranomaisen perustamista (esittelijä Pilar DEL CASTILLO VERA (PPE-DE, ES)). Kyseessä on yhteispäätösmenettelyn ensimmäinen käsittely.
 
Parlamentti äänesti myös oma-aloitemietinnöstä (esittelijä Patrizia TOIA (ALDE, IT)), joka koskee eurooppalaisen taajuusylijäämän täysimääräistä hyödyntämistä eli yhteistä lähestymistapaa digitalisoinnin yhteydessä vapautuvien lähetystaajuuksien käyttöön.
 
Markkinoiden sääntely
 
Parlamentti ehdottaa kansallisille telemarkkinaviranomaisille uutta yhteistä eurooppalaista elintä, joka takaisi reilun kilpailun ja korkeatasoiset palvelut Euroopassa. Kansallisten sääntelyviranomaisten tulisi toimia samalla tavalla vastaavissa markkinatilanteissa. Riippumattomana asiantuntijana Euroopan sähköisen viestinnän yhteistyöelin (BERT) hyödyntää kansallisten sääntelyviranomaisten asiantuntemusta, mutta on rakenteeltaan komission ehdottamaa markkinaviranomaista kevyempi. Parlamentti ei halua tälle yhteistyöelimelle verkko- ja tietoturvallisuutteen liittyviä tehtäviä, kuten komissio ehdotti.
 
Parlamentti pitää tärkeänä, että sääntöjä noudatetaan samalla tavalla kaikissa jäsenmaissa. Parlamentin jäsenet kannattivat yhteissääntelyä, jossa kansalliset viranomaiset konsultoivat komissiota ja BERT-yhteistyöelintä ennen kansallisia sääntelypäätöksiä.
 
Parlamentin kannan mukaan kansallinen valvontaviranomainen voi tietyissä tilanteissa poikkeuksellinena toimena vaatia operaattoria erottamaan verkkoinfrastruktuurin niistä yksiköistä, jotka tarjoavat infrastruktuuria käyttäviä palveluita (toiminnallinen erottaminen).
 
Radiotaajuuksien käyttö
 
Parlamentin mielestä on tärkeää, että eri tekniikoita tai palveluita kohdellaan tasavertaisesti, ja että digitaaliseen televisioon siirtymisen myötä vapautuvat taajuudet jaetaan tehokkaasti moneen eri tarkoitukseen. Julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden tulee edelleen voida käyttää toimintaan tarvitsemiansa taajuuksia. Komission tulisi tehdä lainsäädäntöehdotus radiotaajuuksia koskevasta toimintaohjelmasta.
 
Viite: 20080923IPR37898