Artikkeli
Meppien oikeudet ja velvollisuudet pähkinänkuoressa
Vaalit 2009 - Jäsenten asema ja koskemattomuus - 13-05-2009 - 12:29
Eurooppavaaleihin on aikaa alle kuukausi. Kesäkuun alussa EU:n 27 jäsenmaan kansalaiset valitsevat 736 edustajaansa Euroopan parlamenttiin. Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia valitsemillasi mepeillä tulee olemaan? Kuinka europarlamentaarikkojen riippumattomuus varmistetaan – ja millaista palkkaa he saavat työstään? Tiedä, älä luule: tässä perusasiat edustajiesi "työsuhteen ehdoista".
Euroopan parlamentin jäsenet valitaan suoralla kansanvaalilla viiden vuoden toimikaudeksi. Seuraavat vaalit järjestetään kaikissa 27 EU-maassa 4.–7. kesäkuuta ajalla, kunkin maan kansallisen vaalilainsäädännön mukaisesti. Edustajantoimi voi päättyä kesken vaalikauden vain mepin eroon, kuolemaan tai rikoksesta johtuvaan edustajantoimen menetykseen.
Euroedustajan velvollisuudet
Kuten kansanedustajia, myös Euroopan parlamentin jäseniä koskee ns. imperatiivisen mandaatin kielto. He ovat toisin sanoen edustajantoimessaan riippumattomia. Meppejä eivät sido mitkään ohjeet, eivätkä he saa ottaa vastaan sitovia toiminta- tai äänestysohjeita – ei jäsenmailta, kuten ei yksityishenkilöiltäkään. Viime kädessä edustajat ovat vastuussa vain valitsijoilleen.
Kaksoismandaatin kielto: EP:n jäsen ei voi toimia samanaikaisesti kansallisen parlamentin jäsenenä. Edustajantoimi ei sovi yhteen myöskään esimerkiksi ministerin, komissaarin tai EU-tuomioistuimen tuomarin tehtävän kanssa. Jäsenmaat voivat säätää yhteensopimattomuudesta tarkemmin kansallisella tasolla.
Kunkin edustajan tulee tehdä vaalikauden alussa ilmoitus taloudellisista eduistaan. Parlamentti pitää kotisivuillaan julkista luetteloa meppien ammatillisista tai muista palkallisista luottamustehtävistä. Edustajan tulee myös suullisesti ilmoittaa, mikäli hänellä on suoria taloudellisia etuja jonkin parlamentin käsittelemän asian suhteen.
Entä jos meppi...?
- tulee valituksi toiseen tehtävään? Edustajantoimi lakkaa ja tilalle nousee puolueen/listan seuraavaksi eniten ääniä saanut ehdokas tai varajäsen.
- sairastuu? tai jää äitiyslomalle? Hän ei menetä edustajantointaan.
- ei osallistu parlamentin istuntoihin? EP voi puolittaa osan mepin korvauksista, mikäli tämä jättää syyttä osallistumatta puoleen parlamenttivuoden täysistunnoista.
- häiritsee järjestystä? Seurauksena voi olla huomautus, päivärahan pidätys tai määräaikainen kielto osallistua EP-työhön.
Edustajien viranhoitoon liittyvä parlamentaarinen koskemattomuus on kansanvaltaisen järjestelmän kulmakiviä. Koskemattomuuden tarkoituksena on turvata edustajien riippumattomuus ja toimintavapaus. Meppejä ei siten voida alistaa tutkittavaksi, pidättää tai haastaa oikeuteen edustajantoimen hoidossa ilmaistujen mielipiteiden tai äänestysten perusteella.
Parlamentaarinen immuniteetti ei kuitenkaan suojaa edustajaa lain kouralta, kun hänet "tavataan itse teosta". Parlamentti voi päättää mepin koskemattomuuden pidättämisestä, mikäli jäsenmaan toimivaltainen viranomainen esittää EP:n puhemiehelle sitä koskevan pyynnön.
Palkkaus
Europarlamentaarikot ovat tähän saakka saaneet työstään saman palkan kuin heidän kotimaiset kansanedustajakollegansa. Järjestelmä on merkinnyt jopa kymmenkertaisia palkkaeroja eri maiden meppien välillä. Tällä hetkellä palkkaskaala vaihtelee alle 1000 eurosta lähemmäs 12 000 euroon kuussa.
Palkkausjärjestelmä uudistuu kesäkuun Eurooppavaalien myötä. Meppien palkkaus yhdenmukaistetaan ja esimerkiksi matkakulut korvataan jatkossa todellisten, ei enää laskennallisten kulujen mukaan.
Jäsenet saavat peruspalkan ja matkakulukorvausten lisäksi päivärahaa elinkustannusten kattamiseen, sekä yleistä kulukorvausta toimisto-, puhelin- ja postikuluihin. Ja tarvitsee työteliäs meppi toki avustajiakin; oli sitten kyse sihteereistä, poliittisista neuvonantajista ja tutkimustyöstä, kukin jäsen saa parlamentilta kuukausittaisen könttäsumman apujoukon palkkaamiseen.
…Niin, ja se kuukausipalkka tulee olemaan noin 7600 euroa. Siitä peritään vähintään EU-vero ja suomalaisten jäsenten tapauksessa myös kansallinen vero.
Viite: 20090302STO50535
Lisätietoa :
- Euroopan parlamentin vaalit: vaalilait ja -menettelyt EU-maissa
- Euroopan parlamentin työjärjestys
- Totta ja tarua parlamentaarisesta koskemattomuudesta
- Euroopan parlamentin jäsenille maksettavat korvaukset
- EP:n jäsenten uusi ohjesääntö ja palkkausjärjestelmä
- Meppien palkkaus: faktat selviksi (englanniksi)
- EP:n jäsenet maittain
- Avustajat: parlamentin jäsenten silmät, korvat ja kädet

