Artikkeli
EP palkittiin romanien oikeuksien puolustamisesta
Ihmisoikeudet - 02-04-2009 - 17:30
Puhemies Hans-Gert Pöttering vastaanotti tänään torstaina Euroopan parlamentille myönnetyn palkinnon Euroopan romanien oikeuksien puolustamisesta. Eurooppalaiset romanijärjestöt halusivat palkita EP:n sen työstä romanien hyväksi kuluvalla vaalikaudella 2004–2009. Romanijärjestöjen edustajat luovuttivat palkinnon Euroopan romanien nimissä kansainvälisen romanipäivän 8. huhtikuuta edellä.
"Euroopan romanien hyväksi riittää vielä paljon tehtävää. Niin romanien kuin muiden pitää yhdessä edistää tätä tavoitetta", Hans-Gert Pöttering sanoi palkintoa vastaanottaessaan. Puhemies painotti, että Euroopan parlamentti jatkaa syrjinnän vastaista politiikkaansa.
Mepit ovat hyväksyneet kesäkuun Eurooppavaaleihin päättyvän kautensa aikana useita romanien oikeuksia käsitteleviä päätöslauselmia, niin Euroopan romanien asemasta työmarkkinoilla kuin romaninaisten tilanteesta. EU:n jäsenmaissa elää noin 10 miljoonaa romania; suurimmasta osasta tuli EU:n kansalaisia vuosien 2004 ja 2007 laajentumisten myötä.
Viite: 20090326STO52728

