Artikkeli
Uusi parlamentti, uusia ja uudelleenvalittuja jäseniä
Vaalit 2009 - Toimielimet - 29-06-2009 - 15:37
Kesäkuun Eurooppavaaleilla valittu parlamentti kokoontuu täysistuntoon ensimmäistä kertaa Strasbourgissa 14.–16. heinäkuuta. Se valitsee tuolloin muun muassa uuden puhemiehen. Hiukan alle puolet, 350, viiden vuoden toimikaudelle valituista mepeistä on uusia kasvoja. Joukossa on niin entisiä ministereitä, pääministereitä kuin komissaarejakin. Kokosimme faktaa ja lukuja uuden parlamentin uusista edustajista sekä heidän ikä- ja sukupuolijakaumastaan.
Noin puolet (50,14 %) edellisen kauden mepeistä tuli uudelleen valituiksi kesäkuun Eurooppavaaleissa. Maltan edustajista jopa 80 % jatkaa. Lähes puolet (49,86 %) valituista mepeistä on siten ensikertalaisia. Uusien meppien osuus on suurin Liettualla: 75 %. Suomen euroedustajista seitsemän on uusia.
Ikäjakauma
Vastavalitun parlamentin nuorin jäsen on uusi kasvo Emilie Turunen (s. 13.5.1984). Sosialistista kansanpuoluetta edustava 25-vuotias tanskalainen liittyy parlamentissa Vihreät/EVA-ryhmään. Emilien äiti on Suomesta mutta Tanskassa varttunut tytär ei puhu suomea.
Vanhin Euroopan parlamentin jäsen on Italian 81-vuotias Ciriaco De Mita (s. 2.2.1928).
Naisia / miehiä
Työnsä päättävässä parlamentissa oli vaalikauden lopulla hiukan alle kolmasosa (31,21 %) naisjäseniä. Naisten edustus paranee hieman uudessa parlamentissa, kun naismeppien määrä nousee alustavien lukujen perusteella 35,33 prosenttiin.
Suomella on suhteessa eniten naismeppejä (61,54 %) uudessa parlamentissa. Kahdeksan sen 13 europarlamentaarikosta on naisia. EU:n pienimmällä jäsenmaalla Maltalla taas ei ole yhtään naispuolista edustajaa.
Eniten henkilökohtaisia ääniä
Ylivoimaisesti suurimman henkilökohtaisen äänimäärän sai Italian pääministeri Silvio Berlusconi: 2,7 miljoonaa ääntä. Berlusconi ei kuitenkaan siirry Euroopan parlamenttiin.
Viron Indrek Tarand sai 25,81 % äänistä (102 520). Sitoutumaton ehdokas sai ääniä lähes yhtä paljon kuin Eurooppavaalit voittanut oppositiopuolue keskusta. Internetin sosiaalisia verkostoja kampanjassaan hyödyntänyt tulokas on paitsi tunnettu mediapersoona, myös Viron entisen pääministerin ja mepin (2004–2009) Andres Tarandin poika.
Entisiä valtiomiehiä ja -naisia
Kesäkuussa valittujen meppien joukossa on yksi entinen presidentti, Liettuan Rolandas Paksas.
Valittujen joukossa on lukuisia entisiä ministereitä ja pääministerejäkin kahdeksan kappaletta. He ovat: Jerzy Buzek (Puola), Jean-Luc Dehaene (Belgia), Ciriaco De Mita (Italia), Ivars Godmanis (Latvia), Anneli Jäätteenmäki (Suomi), Lojze Peterle (Slovenia), Theodor Stolojan (Romania), Guy Verhofstadt (Belgia). Myös viisi komissaaria vaihtaa taloa ja siirtyy Euroopan parlamentin jäseneksi.
Uusien ja uudelleen valittujen meppien joukossa on myös kirkonmiehiä ja -naisia. Ortodoksipappi Mitro Revon lisäksi myös muun muassa Tanskan Hanne Dahl ja Margrete Auken toimivat pappeina ennen siirtymistään politiikkaan. Romanian unkarilaisvähemmistöä edustavat protestanttinen piispa Laszlo Tokés ja pappi Sogor Csaba.
Mepit ottavat edustajantoimensa virallisesti vastaan 14. heinäkuuta, kun parlamentti kokoontuu järjestäytymisistuntoonsa Strasbourgissa. Vaalikauden 2009–2014 avajaisistunnon asialistalla on muun muassa uuden puhemiehen valinta.
Viite: 20090629STO57513

