Lehdistötiedote
Jerzy Buzekista Euroopan parlamentin puhemies
Toimielimet - 14-07-2009 - 13:24
Täysistunto
Täysistunto
Europarlamentti tänään: parlamentin johtoon Jerzy Buzek Puolasta
Euroopan parlamentti valitsi tiistaina 14. heinäkuuta puhemiehekseen puolalaisen Jerzy Buzekin järjestäytymisistunnossaan Strasbourgissa. Buzek voitti vastaehdokkaansa, ruotsalaisen Eva-Britt Svenssonin äänin 555–89. Buzekin toimikausi puhemiehenä kestää kaksi ja puoli vuotta.
Ääniä annettiin kaikkiaan 713, joista hyväksyttyjä oli 644 ja mitättömiä tai tyhjiä 69. Näin ollen valintaan tarvittava annettujen äänten ehdoton enemmistö oli 323 ääntä. Parlamentissa on yhteensä 736 jäsentä.
Jerzy Buzek edustaa parlamentissa keskustaoikeistolaista EPP-ryhmää. Häntä tukivat parlamentin kaikki suurimmat ryhmät. Ainoa vastaehdokas Eva-Britt Svensson edusti parlamentin vasemmistoryhmä GUE/NGL:ää.
Vuonna 1940 syntynyt Jerzy Buzek on toiminut Puolan pääministerinä vuosina 1997–2001. Hän oli kansanedustaja vuodesta 1997 lähtien ja toimi Puolan Solidaarisuus-liikkeessä 1980- ja -90-luvuilla. Buzek on ollut Euroopan parlamentin jäsen vuodesta 2004. Hän on parlamentin ensimmäinen Keski- ja Itä-Euroopasta valittu puhemies.
Puhemies ohjaa kaikkia parlamentin ja sen elinten toimintoja. Hänellä on ehdoton toimivalta parlamenttikäsittelyn johtamiseksi ja sen asianmukaisen kulun varmistamiseksi.
Vastavalitun puhemiehen puheenvuoro
Jerzy Buzek piti puheenvuoron tultuaan valituksi. Hän kiitti parlamenttia ja totesi, että tehtävä on valtava haaste ja samalla suuri kunnia. Hän piti päivää symbolisesti suurena, koska hän on ensimmäinen Keski- ja Itä-Euroopan maiden edustaja puhemiehenä. Buzek sanoi pitävänsä valintaansa kunnianosoituksena näiden maiden miljoonille kansalaisille, jotka eivät taipuneet vihamieliseen järjestelmään. Hän korosti lisäksi vastuutaan kansalaisille.
Poliittisten ryhmien puheenvuorot
Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ryhmän (EPP, 265 jäsentä) puheenjohtaja, ranskalainen Joseph Daul totesi, että ensimmäistä kertaa ei ole olemassa länttä ja itää vaan yksi Eurooppa, jota uusi puhemies symbolisoi.
Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmän (S&D, 184 jäsentä) puheenjohtaja, saksalainen Martin Schulz piti Buzekin valintaa historiallisena hetkenä ja katsoi, että demokratian unelma voi toteutua, jos sen puolesta toimii aktiivisesti.
Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmän (ALDE, 84 jäsentä) puheenjohtaja, belgialainen Guy Verhofstadt toivoi, että Buzek käyttää parlamentin laajaa pro-eurooppalaista enemmistöä työssään ja vie sen viestiä eteenpäin myös neuvostoon.
Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän (Greens/EFA, 55 jäsentä) toinen puheenjohtaja, saksalainen Rebecca Harms piti Buzekin valintaa kunniana parlamentille ja kiitti tätä kansalaisläheisyyden esille nostamisesta.
Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmän (ECR, 55 jäsentä) puheenjohtaja, britti Timothy Kirkhope totesi, että Buzek vaikuttaa henkilöltä, joka arvostaa niitä vapauksia, joita parlamentissa halutaan, myös muutosvapautta.
Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto -ryhmän (GUE/NGL, 35 jäsentä) puheenjohtaja, saksalainen Lothar Bisky oli tyytyväinen, että puhemieheksi valittiin naapuri Puolasta ja korosti puolalaisen kulttuurin merkitystä.
Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmän (EFD, 32 jäsentä) toinen puheenjohtaja, britti Nigel Farage piti häpeällisenä, että parlamentti valitsi puhemiehen, joka ei saanut kuin isojen ryhmien tuen ja kritisoi istunnon alussa soitettua hymniä.
Ryhmiin kuulumattomien (26 edustajaa) edustajana puhunut ranskalainen Bruno Gollnisch kritisoi sitä, että kaksi suurinta ryhmää olivat sopineet puhemiesvalinnasta etukäteen ja toivoi, ettei Buzek ole näiden kahden suuren orjana, vaan katsoo myös vähemmistön puolta.
Komission puheenjohtajan puheenvuoro
Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso totesi, että Buzek on erinomainen valinta erityisesti, kun otetaan huomioon Berliinin muurin murtumisen 20-vuotispäivä sekä EU:n suuren laajentumisen 5-vuotispäivä.
Viite: 20090713IPR58063
Lisätietoa :
- Euroopan parlamentin jäsen Jerzy Buzek
- Työjärjestyksen 14 artikla: puhemiehen vaali – avauspuhe
- Työjärjestyksen 20 artikla: puhemiehen tehtävät
- EP:n järjestäytymisistunto - 14/07/2009 - opening by H.-G. Pötteringin avaussanat, puhemiesehdokkaiden J. Buzekin ja E.-B. Svenssonin puheenvuorot - OR - audio, 20:00
- EP:n järjestäytymisistunto - 14/07/2009 - opening by H.-G. Pötteringin avaussanat, puhemiesehdokkaiden J. Buzekin ja E.-B. Svenssonin puheenvuorot - EN - audio, 20:00
- Puhemies Jerzy Buzekin virkaanastujaispuhe - 14/07/2009 - OR - audio, 09:37
- Puhemies Jerzy Buzekin virkaanastujaispuhe - 14/07/2009 - EN - audio, 09:37
