Artikkeli
 

Paolo De Castro maitokriisistä: "Meidän pitää edistää kulutusta"

Maatalous - 09-09-2009 - 16:14
Jaa / tallenna

Europarltv: EU-maat ja mepit vetävät rintamalinjoja maitokiistassa

Vuosikymmenien pahin "maitokriisi" vaivaa Eurooppaa, jonka tuottajat taistelevat elinkeinonsa puolesta. Kiintiöiden purkaminen, alentunut kysyntä ja maailmalta EU:hun virrannut ylijäämämaito on ajanut tuottajahinnan pohjamutiin. Mepit ottavat tulevalla viikolla kantaa maitotuotteiden tukiostojen jatkamiseen. Kysyimme Strasbourgin täysistunnon edellä maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Paolo De Castrolta kriisin syistä ja mahdollisista ratkaisuista.

Euroopan parlamentin on määrä äänestää tulevalla viikolla, syyskauden ensimmäisessä täysistunnossaan, komission ehdotuksesta pidentää rasvattoman maidon ja voin yksityistä varastointitukea. EP:n maatalousvaliokunnan jäsenet, puheenjohtaja Paolo De Castro (sosialistien ja demokraattien ryhmä, Italia) mukaan lukien haluavat, että jatkoaika interventio-ostojen tuelle koskee myös juustoa.
 
Helmikuuhun 2010 ulottuvalla jatkoajalla on tarkoitus avittaa maitotilallisia vaikeassa markkinatilanteessa. Tuet interventio-ostoille olisivat muutoin päättyneet elokuun lopulla. EU ylläpitää tukiostoilla maitotuotteiden kysyntää.
 
Miksi tuottajan maidosta saama hinta on niin alhainen?
 
"Kriisin taustalla ovat kysynnän ongelmat, jotka johtuvat kansainvälisen talouden tilasta ja finanssikriisistä. Kiinan kaltaiset suuret toimijat ovat lisäksi vähentäneet merkittävästi tuontia.

Meillä oli syksyllä 2007, samalla lehmämäärällä ja samalla politiikalla, täysin päinvastainen ongelma – erittäin korkeat hinnat. Olin tuolloin Italian maatalousministeri ja kokoustimme Brysselissä usein [maatalouskomissaari] Mariann Fischer Boelin kanssa hintojen hallinnasta."

Mitä EU:n pitäisi tehdä maidon tukiostojen lisäksi?
 
"Meidän pitää edistää kulutusta ja ehkäpä saamme tämän vuoden lopulla tai keväällä 2010 myönteisiä merkkejä markkinoilta. Maitojauheen hinta nousi jo 20 %. Joitakin toimenpiteitä, kuten koulumaito-ohjelma on jo toteutettu. Kaikki kysyntää ja kulutusta lisäävät päätökset ovat tärkeitä.

EU:n tulisi hintavaihteluiden minimoimiseksi ottaa käyttöön vakuutusjärjestelmä, turvaverkko tuottajille, jonka EU, jäsenmaat ja tuottajat kustantaisivat yhdessä."
 
Onko tuontiruoka uhka?
 
"Emme voi olla protektionistisia. Mitä vahvempaa Euroopan maatalous on, sitä suurempi on sen kyky viedä maataloustuotteita ympäri maailmaa. Meidän on kuitenkin varmistettava, että EU:n ulkopuolelta tulevat tuotteet noudattavat samoja sääntöjä, joita Euroopan maanviljelijät noudattavat ympäristöä, eläinten hyvinvointia, ilmastonmuutosta jne. koskien."
 
Muun muassa Uusi-Seelanti harkitsee kysynnän vauhdittamista käyttämällä maitoa biopolttoaineiden tuotantoon...

"En henkilökohtaisesti kannata ruoan vaihtamista energiaan. Euroopan pitää tuottaa elintarvikkeita, koska kysyntä maailmalla on niin suuri. Haasteena ei ole vähentää tuotantoa, vaan tuottaa enemmän maailman ruokkimiseksi.

Tulevaisuuden elintarviketuotanto huolettaa monia Afrikan maita. Uusimman [YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö] FAO:n raportin mukaan Japanin, Etelä-Korean ja Kiinan kaltaiset toimijat ovat ostaneet Afrikasta 45 miljoonaa hehtaaria maata energiakasvien viljelyyn."
 
Miksi alhaiset tuottajahinnat eivät näy markettimaidon hinnassa?

"Ongelmana on, että maataloustuottajilla ei ole markkinavoimaa ja toisessa päässä on suuren jakelujärjestelmän, supermarkettien, valta. Tarvitsemme uuden keinon, jolla voimme auttaa tuottajia järjestäytymään paremmin verrattuna nykyisiin osuuskuntiin ja tuottajajärjestöihin. Meidän on myös lisättävä valvontaa vähentääksemme spekulointia, vaikka tämä ei olekaan suurin ongelma."
 
Parlamentti käsittelee de Castron mietintöä yksityisen varastointituen jatkamisesta näillä näkymin maanantaina 14.9. Strasbourgissa.
 
Viite: 20090904STO60247