Artikkeli
Saharov-palkinto 2009: kymmenen ehdokasta
Ihmisoikeudet - 25-09-2009 - 11:38
Europarltv: Mepit esittelivät Saharov-ehdokkaansa
Euroopan parlamentti on antanut Saharov-palkinnollaan kahden vuosikymmenen ajan tunnustusta ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajille. Vuoden 2009 Saharov-ehdokkaat nimettiin äskettäin. Parlamentin poliittiset ryhmät valitsevat näiden joukosta palkinnonsaajan 22. lokakuuta. Saharov-palkinto luovutetaan parlamentin täysistunnossa joulukuussa. Esittelemme kuluvan vuoden kymmenen ehdokasta parlamentin mielipiteenvapauspalkinnon saajaksi.
Euroopan parlamentti on myöntänyt vuodesta 1988 lukien vuosittain venäläisen ydinfyysikon, toisinajattelijan ja Nobelin rauhanpalkinnon saajan Andrei Saharovin (1921–1989) mukaan nimetyn mielipiteenvapauspalkinnon. Se on antanut palkinnollaan tunnustusta yksilöille ja järjestöille näiden kamppailusta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien puolesta, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Viimeisin ja samalla 20. Saharov-palkinto myönnettiin joulukuussa 2008 kiinalaiselle, yhä edelleen vangitulle toisinajattelijalle Hu Jialle.
Vuoden 2009 Saharov-ehdokkaat
Saharov-ehdokkuus edellyttää Euroopan parlamentin poliittisen ryhmän tai vähintään 40 jäsenen tukea. Nämä esittivät kuluvalle vuodelle kymmenen Saharov-ehdokasta. Vuoden 2009 ehdokkaat ovat aakkosjärjestyksessä:
Izzeldin Abuelaish: Palestiinalainen gynekologi Jabaliasta, Gazan kaistan suurimmasta pakolaisleiristä. Sillanrakentaja harjoittaa ammattiaan sekä Israelin että Palestiinan puolella. Ehdokkuuden takana: Véronique de Keyser, Hans Gert Pöttering, Caroline Lucas ja 52 muuta jäsentä.
Vicente Ferrer -säätiö: Säätiö puolustaa ja edistää vähemmistöjen oikeuksia ja torjuu köyhyyttä Intiassa. Nimeäjät: Andrés Perelló ja 39 muuta jäsentä.
Dawit Isaak: Ruotsalais-eritrealainen toimittaja, kirjailija ja näytelmäkirjailija, poliittinen vanki vuodesta 2001. Ehdokkuuden taustalla: Eva-Britt Svensson vasemmiston GUE/NGL-ryhmän puolesta, Olle Schmidt ja 31 muuta meppiä.
Mariam Lamizana: Burkina Fason sosiaaliministeri toimii aktiivisesti naisten ympärileikkauksia vastaan. Nimeäjät: Francesco Speroni Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmän puolesta.
Ljudmila Aleksejeva, Oleg Orlov ja Sergei Kovalev Memorial-ihmisoikeusjärjestöstä ja kaikki venäläiset ihmisoikeuksien puolustajat: Memorial-järjestö edistää ihmisoikeuksia entisen Neuvostoliiton alueella. Ehdokkuutta esittivät: Rebecca Harms ja Daniel Cohn-Bendit Vihreät/Euroopan vapaa allianssi -ryhmän nimissä.
Memorial: Ihmisoikeuksia entisen Neuvostoliiton alueella edistävä järjestö. Jacek Saryusz-Wolski ja 59 muuta meppiä.
Denis Mukwege: Lääkäri, Bukavun sairaalan perustaja ja johtaja on keskittynyt auttamaan raiskauksen ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita naisia ja tyttöjä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Ehdokkuuden takana: Guy Verhofstadt liberaalidemokraattien ALDE-ryhmän nimissä.
Isä Thaddeus, Nguyen Van Ly: Vangittu roomalaiskatolinen pappi ja merkittävä vietnamilainen toisinajattelija. Viettänyt vankeudessa kaikkiaan noin 15 vuotta demokratia-aktivisminsa vuoksi. Nimeäjät: Michael Gahler ja 44 muuta jäsentä.
Shadi Sadr Nedan ja ihmisoikeuksia ajavien iranilaisten puolesta: Iranilainen ihmisoikeusjuristi, feministi, aktivisti ja toimittaja ajaa luopumista kuolemantuomioista ja kivityksistä sekä naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Nimeäjät: Marietje Schaake, Barbara Lochbihler ja 38 muuta meppiä.
Roberto Saviano: Italialainen toimittaja ja kirjailija sai mafian tappouhkaukset niskaansa julkaistuaan sisäpiirikuvauksen järjestäytyneen rikollisuuden raadollisuudesta. Savianon ehdokkuuden taustalla ovat Sonia Alfano ja 39 muuta meppiä.
Saharov-palkintokalenteri 2009
10 Saharov-ehdokasta esitellään ulkoasiain-, kehitysyhteistyö- ja ihmisoikeuksien alivaliokunnan yhteiskokouksessa 30. syyskuuta. Ulkoasiainvaliokunta ja kehitysyhteistyövaliokunta valitsevat 6. lokakuuta näiden joukosta kolme kärkiehdokasta, joista parlamentin puheenjohtajakokous valitsee voittajan 22. lokakuuta.
50 000 euron suuruinen Saharov-palkinto luovutetaan 16. joulukuuta pidettävässä täysistunnossa Strasbourgissa. Parlamentin Saharov-seremonia osuu tavallisesti 10. joulukuuta tienoille, jolloin YK:n ihmisoikeuksien julistus allekirjoitettiin vuonna 1948.
Lue ehdokkaista lisää alla olevan linkin kautta. Voit seurata näillä sivuilla vuoden 2009 Saharov-palkinnon myöntämistä. Esittelemme tulevalla viikolla Andrei Saharovin työtä ihmisoikeuksien puolesta. Voit myös seurata kuluvan vuoden 10 ehdokkaan esittelyn suorana lähetyksenä 30.9. EP Livella.
Viite: 20090921STO60934
