Lehdistötiedote
 

Euroopan parlamentin LUX-elokuvapalkinnon filmien esittely alkaa

Kulttuuri - 04-11-2009 - 09:43
Yleistä
Jaa / tallenna

Kolme filmiä kisaa Euroopan parlamentin tämänvuotisesta LUX-elokuvapalkinnosta. Niiden esittely aloitetaan tiistaina 3. marraskuuta parlamentissa Brysselissä. Filmit ovat: Eastern Plays (Bulgaria, Ruotsi), Sturm (Saksa, Tanska ja Hollanti) sekä Welcome (Ranska). Voittaja julkistetaan 25. marraskuuta Strasbourgissa.

LUX-palkinnosta voivat kisata fiktiiviset tai animaatioelokuvat, jotka kuvaavat tai kyseenalaistavat eurooppalaisen identiteetin perusarvoja, jotka esittelevät Euroopan kulttuurista monimuotoisuutta tai jotka tuovat näkökulmia EU:n yhdentymiseen. Niiden tulee olla tuotettuja tai osittain tuotettuja EU:ssa tai ETA-maissa ja niiden keston tulee olla vähintään 60 minuuttia. Lisäksi tämän vuoden ehdokkaiden ensi-illan on täytynyt olla välillä 1. kesäkuuta 2008 – 31. toukokuuta 2009.
 
Tämän vuoden kolme filmiehdokasta julkistettiin 9. syyskuuta Venetsian kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Ne valittiin 10 esikarsitun elokuvan joukosta. Esikarsinnan teki 17 elokuva-ammattilaisen paneeli, jonka Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta nimesi. Paneelin kuului viime vuoden palkinnon voittajan edustaja.
 
Tämän vuoden ehdokkaat
 
Eastern Plays: Kamen Kalev (Bulgaria, Ruotsi) esittelee kaksi veljestä – toinen on tekemisissä uusnatsiliikkeen kanssa ja toinen pelastaa turkkilaista perhettä – jotka päätyvät takaisin yhteen ja keskustelevat siitä, mitä he haluavat elämältä.
 
Sturm: Hans-Christian Schmid (Saksa, Tanska, Hollanti) kertoo Haagin tuomioistuimen syyttäjän tarinaa. Tämä osallistuu bosnialaisen sotarikoksista syytetyn henkilön oikeudenkäyntiin ja havahtuu siihen, että vastustajia on myös omissa joukoissa.
 
Welcome: Philippe Lioret (Ranska) esittelee uimaopettajan, joka haluaa tehdä vaikutuksen vaimoonsa ja voittaa tämän takaisin. Mies päättää auttaa salaa nuorta kurdipakolaista, joka haluaa uida Englannin kanaalin yli.
 
Voittajan etsintä ja valinta
 
Elokuvia näytetään 3.–20. marraskuuta Euroopan parlamentin tiloissa Brysselissä erikseen rakennetussa LUX-teatterissa, jossa on 90 paikkaa ja joka on lähellä Altiero Spinelli -rakennuksen VoxBoxia kolmannessa kerroksessa. Parlamentin jäseniä on kutsuttu katsomaan elokuvia ja äänestämään niistä. He voivat äänestää parlamentin intranetissä tai internetissä 24. marraskuuta asti. Jäsenillä on saman verran ääniä kuin katsottuja elokuvia (enintään 3).
 
Kuka tahansa, jolla on pääsy parlamenttiin, voi myös tulla katsomaan elokuvia.
 
Palkinto
 
Parlamentin puhemies Jerzy Buzek julkistaa voittajan virallisesti 25. marraskuuta Strasbourgissa ja jakaa noin 87 000 euron arvoisen palkinnon. Rahalla maksetaan elokuvan tekstitys EU:n 23 viralliselle kielelle sekä alkuperäisversion sovittaminen näkö- ja kuulovammaisille. Lisäksi jokainen EU-maa saa 35-mm:n kopion sekä tukea DVD:n julkaisuun. Näin parlamentti murtaa kielimuureja, jotka usein estävät elokuvien kierrätyksen koko Euroopan alueella.
 
Muita tapahtumia
 
10. marraskuuta: Brysselissä pidetään tilaisuus, jossa julkaistaan vuoden 2007 LUX-palkinnon voittajan (Auf der anderen Seite, Saksa, Turkki) 30-kielinen DVD. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun tällainen monikielinen DVD julkistetaan. Tilaisuuteen osallistuvat elokuvan ohjaaja Fatih Akin sekä nyt ehdolla olevien kolmen elokuvan ohjaajat. Myös Goethe-instituutin sekä parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan edustajia osallistuu tapahtumaan.
 
24. marraskuuta: palkinnon jakamisen aattona Strasbourgissa pidetään tiedotustilaisuus, johon osallistuu kaikkien kolmen elokuvan edustajia. Tilaisuutta seuraa vastaanotto. Toimittajilla on mahdollisuus haastatella elokuvien edustajia.
 
Viite: 20091103IPR63558