Lehdistötiedote
 

"Kaksikymmentä vuotta rautaesiripun murtumisen jälkeen" - Euroopan parlamentti järjestää juhlaistunnon

Toimielimet - 10-11-2009 - 17:08
Yleistä
Jaa / tallenna

Václav Havel osallistuu europarlamentaarikoiden kanssa parlamentin juhlaistuntoon, jossa juhlistetaan Keski- ja Itä-Euroopan demokraattisen läpimurron 20. vuosipäivää. Brysseliin saapuu myös 89 Berliinin muurin kaatumisen aikoihin marraskuussa vuonna 1989 syntynyttä nuorta viettämään uuden Euroopan juhlapäivää.

Euroopan jakanut häpeällinen muuri murtui 9. marraskuuta vuonna 1989. Parlamentti juhlistaa tätä yhdentymisen ja vapauden symboliksi noussutta tapahtumaa unohtamatta niin Saksaa, Tšekkoslovakiaa, Unkaria, Puolaa ja Romaniaa kuin myös Baltian maita kohdannutta pitkää traagisten tapahtumien sarjaa, joka muutti Euroopan olemusta.
 
"Euroopalta kului vuosikymmeniä toisesta maailmansodasta toipumiseen. Lännessä maat päätyivät samalle puolelle, rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, vaikka ne olivat kokeneet sodan hyvin eri tavoin" parlamentin puhemies Jerzy Buzek totesi. "Tavallaan edustan niitä maita, jotka jäivät toiselle puolelle. Näin minusta osaltaan tuntuu, siksi minut valittiin ja sitä kuulen jatkuvasti myös muilta. Mutta edustan ehdottomasti koko EU:ta, ja tämä on merkki siitä, että olemme yhdenvertaisia ja yhtä lailla vastuussa EU:sta. Olen tietoinen tästä suuresta vastuusta. Tulemme kirjoittamaan Euroopan historiaa yhdessä".
 
Keskiviikkona 11. marraskuuta Tšekkoslovakian entinen presidentti Václav Havel ja Puolan entinen pääministeri, nykyinen EP:n puhemies Jerzy Buzek, joilla molemmilla oli merkittävä osa 20 vuoden takaisissa demokraattisissa murroksissa, osallistuvat parlamentin muodolliseen istuntoon Brysselissä.
 
Juhlallisuuksia edeltää keskustelu puhemies Buzekin ja 89:n kaikista EU-maista saapuneen 20-vuotiaan nuoren välillä. Mielipiteenvaihdon aiheena on "mitä Eurooppa merkitsee minulle".
 
Puhemies avaa lisäksi tätä Euroopan historiallisten muutosten aikaa kuvaavan valokuvanäyttelyn.
 
Keski- ja Itä-Euroopan demokraattisen muutoksen 20. vuosipäivän juhlatilaisuus
 
Bryssel, keskiviikko 11.11.2009
 
Ohjelma
 
10.00–11.30
"Mitä Eurooppa merkitsee minulle?" Keskustelu, johon osallistuvat puhemies Buzek ja parlamentin varapuhemiehet sekä 89 marraskuussa 1989 syntynyttä nuorta. (Huone A5G-3 / kuunteluhuone A5G-2)
14.30
Puhemies Buzek avaa "1989–2009: Eurooppa, kokonainen ja vapaa" -näyttelyn, Tšekkoslovakian entisen presidentin Václav Havelin läsnäollessa (Passarelle Karamanlis)
15.00–16.30
Puhemies Buzekin alkusanat
Parlamentin audiovisuaalisten palveluiden tuottama aiheeseen liittyviä historiallisia tapahtumia käsittelevä lyhytelokuva
Václav Havelin puheenvuoro
Puhemies Buzekin kiitossanat
Eurooppa-hymni
 
Tiedotustilaisuus
 
Parlamentin puhemies Jerzy Buzek ja Václav Havel pitävät tiedotustilaisuuden välittömästi juhlaistunnon jälkeen Anna Politkovskaja -tiedotussalissa.
 
Viite: 20091104IPR63697