Lehdistötiedote
 

EU:n hakijamaat: Parlamentti määritteli kriteereitä

Laajentuminen - 26-11-2009 - 14:06
Täysistunto
Jaa / tallenna

Nykyisten ja mahdollisten hakijamaiden tulee jatkaa uudistuksia pysyäkseen EU-jäsenyyden tiellä. Keskeisiä kysymyksiä ovat oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen, mielipiteenvapaus, hyvät naapuruussuhteet, etnisten vähemmistöjen kohtelu sekä taistelu korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Parlamentti hyväksyi 26. marraskuuta päätöslauselman laajentumisstrategiasta.

Parlamentin päätöslauselma Länsi-Balkanin maita, Islantia ja Turkkia koskevasta komission vuoden 2009 laajentumisstrategia-asiakirjasta hyväksyttiin torstaina täysistunnossa käsiäänestyksellä. Päätöslauselmaluonnoksen valmisteli Gabriele Albertini (EPP, IT).
 
Parlamentti vahvistaa olevansa edelleen lujasti sitoutunut laajentumispolitiikkaan, joka on osoittautunut yhdeksi EU:n menestyksekkäimmistä politiikoista, mutta katsoo, että Kööpenhaminan kriteereitä on noudatettava sekä kaikissa hakijamaissa että EU:ssa. Eurooppalaisten huolet ja kysymykset laajentumisesta tulisi huomioida.
 
Parlamentti panee tyytyväisenä merkille oikeusvaltion periaatteiden toteuttamiseksi tehdyt ponnistelut, mutta toteaa, että tietyillä mailla on yhä edessään suuria haasteita erityisesti korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan alalla. Se pitää ensisijaisen tärkeänä, että Länsi-Balkanin maat ja Turkki varmistavat, että tiedotusvälineiden toimintaan ei poliittisesti puututa, ja että maat takaavat sääntelyelinten riippumattomuuden.
 
Parlamentti kehottaa Bosnia ja Hertsegovinan sekä Albanian viranomaisia aikaistamaan valmisteluja, jotta viisumivapaata matkustamista koskevat kriteerit täyttyisivät ja viisumivapausjärjestelyä voitaisiin soveltaa näiden maiden kansalaisiin heinäkuusta 2010 alkaen. Komission olisi aloitettava mahdollisimman pian viisumivuoropuhelu Kosovon kanssa. Mepit kannattavat viisumihelpotuksia ja viisumivapautta koskevan etenemissuunnitelman laatimista Kosovolle, joka on samantyyppinen kuin muiden Länsi-Balkanin maiden suunnitelmat.
 
Kahdenväliset kiistat pitäisi ratkaista osapuolten kesken, päätöslauselma toteaa. Tällaisten kiistojen ei pitäisi muodostaa estettä maiden tulevalle liittymiselle: mikäli asianomaiset osapuolet eivät onnistu ratkaisemaan tällaisia kiistoja, Euroopan unionin olisi pyrittävä auttamaan ratkaisun löytymisessä ennen liittymistä.
 
Yhteisiä perusedellytyksiä kaikille Länsi-Balkanin maille ovat täysimääräinen yhteistyö entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa ja lisäponnistelut etnisten vähemmistöjen ja etenkin romanien tilanteen parantamiseksi.
 
Maakohtaiset kommentit
 
Kroatia
 
Parlamentti katsoo, että liittymisneuvottelut voidaan saada päätökseen vuoden 2010 puoleenväliin mennessä, jos Kroatia täyttää kaikki tarvittavat kriteerit ja vertailuarvot, mukaan lukien täysimääräinen yhteistyö entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa. Parlamentti panee tyytyväisenä merkille kahdenvälisen sopimuksen Slovenian kanssa rajakiistan ratkaisemiseksi. Tämä sopimus on antanut vauhtia uusien neuvottelulukujen avaamiselle liittymisprosessissa.  
 
Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia (FYROM)
 
Komissio on tunnustanut Makedonian edistymisen laajentumisvalmisteluissa ja suositellut liittymisneuvottelujen aloittamista. Parlamentti pyytää neuvostoa toimimaan komission suosituksen mukaisesti ja vahvistamaan joulukuussa 2009 pidettävässä huippukokouksessa aloituspäivän liittymisneuvotteluille. Parlamentti kehottaa entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian viranomaisia jatkamaan uudistamisponnistelujaan etenkin julkishallinnon ja oikeuslaitoksen uudistamiseksi, korruption torjumiseksi sekä naisten oikeuksien ja etnisten ryhmien välisten suhteiden edistämiseksi.
 
Koskien maan nimeä, parlamentti vetoaa entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Kreikan hallituksiin, jotta ne tehostaisivat toimiaan ratkaisun löytämiseksi. Parlamentti korostaa hyvien naapuruussuhteiden merkitystä ja kehottaa entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian hallitusta ottamaan naapurimaidensa kannat huomioon niitä koskevissa asioissa.
 
Turkki
 
Parlamentin jäsenet toteavat, että oikeusjärjestelmän uudistusta koskevan strategian nopea täytäntöönpano on ratkaisevan tärkeä. Parlamentti pahoittelee, että uskonnonvapauden alalla on saatu aikaan vain rajallista edistystä. Se kehottaa Turkin hallitusta luomaan Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvan oikeudellisen kehyksen, jotta kaikki ei-islamilaiset uskonnolliset yhteisöt ja aleviitti-yhteisö voivat toimia ilman aiheettomia rajoituksia. Parlamentti on huolestunut ilmaisunvapauden ja lehdistönvapauden tilasta, etenkin kun otetaan huomioon eräälle mediaryhmälle määrätty ennätyksellinen sakko. Mepit pahoittelevat, että EY:n ja Turkin assosiaatiosopimuksen lisäpöytäkirjan sitoumuksia ei ole vieläkään täytetty. He kehottavat Turkkia panemaan sen täysimääräisesti ja syrjimättömästi täytäntöön.
 
Parlamentti panee tyytyväisenä merkille, että Turkki on allekirjoittanut hallitusten välisen sopimuksen Nabucco-kaasuputkesta ja kehottaa aloittamaan energiaa koskevan luvun liittymisneuvotteluissa. Mepit katsovat, että suhteet Armenian kanssa tulisi normalisoida.
 
Länsi-Balkan
 
Mepit panevat tyytyväisinä merkille Serbian edistymisen ja etenkin väliaikaisen sopimuksen yksipuolisen täytäntöönpanon. Parlamentti kehottaa näin ollen neuvostoa päättämään Serbian kanssa tehdyn väliaikaisen sopimuksen ratifioimisesta viipymättä. Sopimus voitaisiin allekirjoittaa joulukuun huippukokouksessa.
 
Parlamentti katsoo, että Serbia on edistynyt yhteistyössään kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa. Se pitää valitettavana, että Serbian viranomaiset kehottivat Kosovon serbejä boikotoimaan 15. marraskuuta 2009 pidettyjä kunnallisvaaleja.
 
Parlamentti tunnustaa, että Bosnia ja Hertsegovina on saavuttanut tiettyä edistymistä turvallisuuden ja rajahallinnon alalla, mutta se on kuitenkin tyytymätön maan vähäiseen edistymiseen mahdollisena ehdokasvaltiona matkalla kohti unionin jäsenyyttä. Mepit ovat huolestuneita maan epävakaasta poliittisesta ilmapiiristä ja osapuolten yhteisen näkemyksen puutteesta. He kannustavat neuvostoa jatkamaan kansainvälisen yhteisön tuella ponnistelujaan vuoropuhelun jatkamiseksi Bosnia ja Hertsegovinan poliittisten johtajien kanssa, jotta maata ja sen kansaa voidaan auttaa jatkamaan Euroopan yhdentymisen tiellä.
 
Parlamentti panee tyytyväisenä merkille, että komissio aikoo lujittaa suhteita Kosovoon ja tarkastella edellytyksiä sille, että Kosovo osallistuu yhteisön ohjelmiin. Hajauttamisprosessi saataneen päätökseen ennen vuoden loppua, jotta voidaan täyttää Ahtisaaren suunnitelman perusvaatimukset, ja taata kaikille Kosovon asukkaille, ja etenkin serbivähemmistölle, poliittinen edustus. Parlamentti toteaa tyytyväisenä, että Kosovon serbit osallistuivat marraskuun 2009 paikallisvaaleihin ennätyksellisen hyvin. Mepit pitävät tätä rohkaisevana merkkinä siitä, että Kosovon serbiyhteisö on halukas kantamaan vastuunsa Kosovon instituutioista.
 
Parlamentti tunnustaa Albanian ja Montenegron edistyneen viimeisimmän edistymisraportin antamisen jälkeen ja kehottaa molempia maita jatkamaan uudistuksia. Parlamentti on tyytyväinen, että neuvosto on viime viikolla päättänyt pyytää komissiota valmistelemaan lausunnon maiden jäsenhakemuksista.
 
Islanti
 
Euroopan parlamentin jäsenet toivottavat tervetulleeksi Islannin päätöksen hakea EU-jäsenyyttä heinäkuussa 2009. Parlamentti odottaa, että Islanti saa ehdokasvaltion aseman lähitulevaisuudessa, koska maan lainsäädäntö on jo suuressa määrin linjassa yhteisön säännöstön kanssa. Islannin ansioiden ETA-sopimuksen velvoitteiden täyttämisessä pitäisi olla keskeinen osa komission arviota.
 
 
Viite: 20091124IPR65211