Artikkeli
Tiistaina tapetilla: sisämarkkinat ja kuluttajansuoja
Kuluttajat - 08-03-2010 - 19:18
Mepit paneutuvat tiistaiaamuna EU:n sisämarkkinoihin ja kuluttajansuojaan. SOLVIT-verkon kaltaiset välineet auttavat yrityksiä ja EU-kansalaisia selviämään sisämarkkinoiden sääntelyviidakossa ja peräämään oikeuksiaan muun muassa tutkintotodistusten tunnustamiseen liittyvissä ongelmissa. Ongelmanratkaisutapoja on kuitenkin syytä tehostaa ja lisätä kansalaisten ja yritysten tietoisuutta keinoista, mepit toteavat.
EU-maiden tulisi komission tuella parantaa sisämarkkinoita koskevia ongelmanratkaisutapoja, jotta kansalaiset voisivat paremmin puolustaa oikeuksiaan, toteaa liberaalidemokraattien Cristian Silviu Buşoi SOLVIT-verkostoa koskevassa mietinnössään.
SOLVIT – sovitteluratkaisuja yli rajojen
Vuonna 2002 perustettu SOLVIT on online-pohjainen ongelmanratkaisuverkosto, jossa EU-maat (sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein) pyrkivät yhdessä ratkaisemaan ongelmia, joita syntyy viranomaisten soveltaessa virheellisesti sisämarkkinalainsäädäntöä. SOLVITin käsittelemien asioiden kärjessä ovat ammattitutkintojen vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyvät ongelmat.
SOLVITin kapasiteettia tulee romanialaismepin mukaan lisätä. Monet kansalaiset eivät ole tietoisia verkosta ja kääntyvät Euroopan oikeusasiamiehen puoleen ongelmineen. EU-maiden tulisikin lisätä tietoisuutta SOLVITista. Meppi perää myös EU-toimielinten yhteistä verkkosivua kansalaisten avuksi ja ohjaamaan heidät oikean toimielimen luo valituksensa kera.
Turvallisia leluja – valvontaa kolmansien maiden kanssa
Kuluttajansuojakysymyksiä pohtinut sosialistien ja demokraattien Anna Hedh kehottaa vahvistamaan EU-maiden valvontarakenteita, jotta niiden markkinoilla liikkuvat tuotteet täyttävät tiukat turvallisuusvaatimukset.
Ruotsalaismeppi kehottaa komissiota seuraamaan ja säännöllisesti tarkistamaan mahdollisesti vaarallisten kulutustuotteiden (kuten lelut tai jouluvalot) RAPEX-tietojenvaihtojärjestelmää koskevia suuntaviivoja, jotta sen toimintaa voidaan tehostaa. Hedh tukee komission aloitetta tiivistää kansainvälistä yhteistyötä ja jatkaa valvontasopimuksia kolmansien maiden ja erityisesti Kiinan, Yhdysvaltain ja Japanin viranomaisten kanssa.
Sisämarkkinoiden tulostaulu syynissä
Keskustaoikeiston kansanpuolueryhmä EPP:n Roza Thun suosittelee, että komissio järjestäisi vuosittain sisämarkkina-foorumin jäsenmaiden edustajien (ja muiden sidosryhmien) kera, jotta ne sitoutettaisiin selkeämmin sisämarkkinalainsäädännön soveltamiseen ja täytäntöönpanoon. EU-maiden tulisi lisäksi tiedottaa kansalaisille ja yrityksille paremmin näiden oikeuksista sisämarkkinoilla. Myös komission tulisi tehostaa tieto-, neuvonta- ja ongelmanratkaisutukeaan. Puolalaismeppi kannustaa jäsenmaita perustamaan kansallisen kuluttajaoikeusasiamiehen postit.
Viite: 20100305STO70014

