Takaisin Europarl-portaaliin

Choisissez la langue de votre document :

 Hakemisto 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Keskiviikko 5. marraskuuta 2003 - Bryssel EUVL-painos

Esityslista
MPphoto
 
 

  Gill (PSE). (EN) Arvoisa puhemies, haluaisin palata epämiellyttäviin, valheellisiin ja henkilökohtaisiin huomautuksiin, joita jäsen� Balfe esitti Strasbourgissa viime kuussa pidetyn budjettiäänestyksen jälkeen. Jäsen� Balfe ehdotti, että sairausvakuutusjärjestelmää laajennettaisiin siten, että se koskisi parlamentin entisiä jäseniä. Budjettivaliokunta torjui ehdotuksen.

Vuoden� 2004 talousarvion yhtenä esittelijänä pidän itseäni parlamentin palvelijana, jonka tärkeimpänä tehtävänä on puolustaa parlamentin tekemiä päätöksiä ja tässä tapauksessa myös budjettivaliokunnan päätöksiä. Olen pyrkinyt ensisijaisesti varmistamaan, että eurooppalaiset veronmaksajat saavat vastinetta rahoilleen, ja säilyttämään parlamentin maineen ja kunnian yleisön silmissä.

Ensinnäkin: kun jäsen� Balfe syytti minua siitä, että olen tehnyt tyhjäksi puhemiehistön tekemän päätöksen, hän syytti samalla koko budjettivaliokuntaa, koska kaikista hänen ehdotuksistaan äänestettiin.

Toiseksi, jäsen� Balfe viittasi, ja lainaan tässä hänen sanojaan, suhteellisen edulliseen järjestelmään. Lausunto on ällistyttävä, ottaen huomioon, että alustavat arviot ylittävät selvästi miljoona euroa ja että pelkästään todellisten lukujen arvioiminen maksaa 60� 000� euroa. Kyse ei ole mistään pikkusummasta.

Kolmanneksi, kun on kyse siitä, että nykyiset jäsenet käyttäisivät olemassa olevia järjestelmiä, on sanottava, että olen aivan hämmentynyt. Suositteleeko jäsen Balfe avoimuutta kaikille budjettivaliokunnan jäsenille, vai haluaako hän laatia kaikille rekisterin? Ehdottaako hän olemassa olevan järjestelmän tarkistamista? Kustannukset eivät ainakaan huoleta häntä! Ehdotan, että hän tekee ehdotuksia ensi vuoden talousarviosta, jotta voimme tehdä tarvittavat muutokset.

Totean lopuksi kaikkien budjettivaliokunnan kollegojeni puolesta – jotka suhtautuvat mielestäni hyvin vakavasti tehtäviinsä – että syytökset eivät sovi parlamentissa korkeassa asemassa, muun muassa kvestorina, toimivan henkilön arvolle. Hän heikentää mielestäni parlamentin ja kvestorin aseman arvostusta.

(Suosionosoituksia vasemmistolta)

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö