Garaud (NI). – (FR) Arvoisa puhemies, arvoisa komission varapuheenjohtaja, arvoisa komission jäsen, hyvät kuulijat, sitoutumattomat jäsenet ovat niin erimielisiä, että voin puhua vain omasta puolestani, paitsi tietenkin, kun toivotan uudet kollegamme lämpimästi tervetulleiksi. He ovat oppineet paljon pitemmän ajan kuluessa ja paljon kovemmin kuin monet meistä, mitä itsenäisyys ja vapaus tarkoittavat. He ovat tunteneet sen nahoissaan, ja uskon, että tässä parlamentissa heillä on mahdollisuus säilyttää näiden sanojen todellinen merkitys eikä niin, että tämä olisi vain retorisen rituaalin läpikäymistä.

Tänään Eurooppa hengittää molemmilla keuhkoillaan, kuten Paavi on todennut. Se tekee niin ensimmäistä kertaa sitten 1500-luvun lopun, jolloin roomalaiskatolisen kirkon Euroopalla oli täysin samat rajat kuin Euroopalla vuonna 2004, Kreikkaa lukuun ottamatta. Historia ei kehity sattumalta. Euroopan hengitys jatkuu, ja se on hyvä asia. Sallinette minun kuitenkin korostavan, että hengitys ei suju huoletta. Eurooppa pohtii, mikä sen luonto on ja millainen tulevaisuus sillä on. Se pohtii tätä kysymystä, ja rajojen ongelma, joka nousee parhaillaan esiin, tuo tämän asian hyvin selvästi esiin.

Uskon, että tämä huoli juontaa juurensa oleellisesta päätöksestä. Eurooppa haluaisi olla poliittinen. Euroopan unionin loivat miehet, perustajaisät, jotka eivät halunneet sen olevan poliittinen: he halusivat luoda rauhan alueen lain ja talouden avulla. Mutta pitääkö minun muistuttaa, että vaikka rauha on varmistettu mantereellamme lain ja talouden keinoin, se syntyi vallan ja luottamuksen tasapainon ansiosta?

Vallan tasapaino sodan lopussa toi rauhan tai ainakin lopetti sodan. Vallan tasapaino kaatoi Berliinin muurin vuonna 1989. Luottamuksen osoituksia on ollut lukuisia, kuten de Gaullen ja Adenauerin, Walesan, Prahan, Itä-Euroopan maiden, liittokansleri Kohlin, kun hän yhdisti Saksan neuvostoliittolaisten nenän alla. Nämä ovat poliittisia luottamuksen osoituksia.

Jos Eurooppa tahtoo olla mahti, todellinen mahti, jos se haluaa kartoittaa oman kohtalonsa ja tulevaisuutensa, ja jos se tahtoo olla valmis puolustamaan ja ylläpitämään arvojaan sekä välittämään niitä, uskon, että meidän olisi palattava todellisuuteen, ja todellisuus on, että Eurooppaa ei rakenneta ilman valtioita. Mitkä ovat todellisuuden oikeat kannatuspilarit? Ne ovat valtiot: ne voivat vakuuttaa ja johtaa kansansa sopimukseen niin pinnallisista kuin syvällisistäkin asioista – ei ainoastaan hyvistä asioista, mutta myös vaikeista asioista, kriiseistä, vaikeista ajoista, niistä, joita väistämättä tulee eteen, sillä historiaa mustaavat aina kriisit ja sudenkuopat.

Jos Eurooppaa ei rakenneta valtioiden avulla, siitä tulee heikko, siitä tulee eräänlainen kuluttajan varaan rakennettu kerho – on mielenkiintoista huomata, että puhumme tässä parlamentissa useammin kuluttajista kuin kansalaisista – se voi olla mukava tai sitten ei, se voi olla rauhallinen tai sitten ei, se voi olla rikas tai sitten ei, mutta joka tapauksessa siitä tulee heikko. Jos unioni ei voi välittää puolustamiaan arvoja, kun se muuttuu pelkäksi markkinapaikaksi, tulevaisuus on saalistajien varassa. Etujen puolustajat ovat usein myös saalistajia, ja luulen, että meidän olisi muistettava tämä aina silloin tällöin.