Hakemisto 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Keskiviikko 22. huhtikuuta 2009 - Strasbourg EUVL-painos

Tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloaika (keskustelu)
MPphoto
 

  Neena Gill , PSE-ryhmän puolesta.(EN) Arvoisa puhemies, tämän mietinnön tie parlamentissa on ollut pitkä ja välillä myös monimutkainen. Siihen on kohdistunut voimakasta edunvalvontaa kaikilta tahoilta ja ohjelmassa on ollut myyttejä ja vastavaatimuksia. Koska oli tärkeää saada tämä mietintö hyväksytyksi parlamentin tällä toimikaudella, esittelijä ja varjoesittelijä ovat tehneet ahkerasti töitä, jotta neuvoston kannan avainkysymyksistä on päästy yhteisymmärrykseen. Onnittelenkin siksi kaikkia niitä, jotka ovat osallistuneet tämän hauraan, oikeudenmukaisen ja kestävän konsensuksen syntymiseen. Olen kuitenkin pettynyt siihen, että neuvosto on hukannut paljon aikaa vastaavaan sopimukseen pääsemisessä.

Olen silti ilahtunut siitä, että tämä mietintö vastaa PSE-ryhmässä asettamiani pääasiallisia päämääriä ja tavoitteita, että nyt tekijänoikeuden suoja-aika pitenee ja että lisätulojen on hyödytettävä ensiksi ja enimmäkseen esittäjiä. Tästä syystä voin hyväksyä esittelijän esittämät kompromissitarkistukset, joihin sisältyy esittäjiä koskevia lisätoimenpiteitä.

Haluaisin eritellä joitakin tärkeitä tarkistuksia: Tarkistus 58, johon sisältyy pysyvä käytä tai menetä -lauseke; tarkistukset 59–61 taustamuusikoita koskevasta pysyvästä vaatimuksesta, jonka mukaan levy-yhtiöiden on pantava sivuun 20 prosentin osuus myyntituloista; tarkistus 62 nimeltä mainittuja pääesiintyjiä koskevasta nollauksesta; tarkistus 71 nimeltä mainittujen pääesiintyjien mahdollisuudesta neuvotella uudelleen parempia sopimuksia; ja lopuksi tarkistus 75 vaikutusten arvioinnista audiovisuaalialan esittäjiin.

Haluaisinkin siksi kysyä kollegoiltani, onko kenelläkään varaumia, joita haluaisi käsiteltävän, ja pyytää äänestämään tämän mietinnön puolesta. Myönnän, että se ei ole täydellinen ja että siinä on puutteita. Eri tilanteessa olisin halunnut, että sen käytä tai menetä -lausekkeessa säädetty levy-yhtiöille myönnetty aika, joka käynnistyy vuoden eikä muutaman kuukauden kuluttua, mikä olisi ollut suositeltavampaa, olisi käsitelty erityisesti nimeltä mainituille esittäjien kannalta.

Lopuksi haluaisin pyytää neuvostoa kiireellisesti ratkaisemaan tämän asian. Kaikki muut avainpelaajat ovat jo päässeet sopimukseen ja esittäjille on tärkeää saada asia selväksi pian eikä myöhemmin.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö