Hakemisto 
 Edellinen 
 Seuraava 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Torstai 25. maaliskuuta 2010 - Bryssel EUVL-painos

4. Toinen romaniväestöä käsittelevä eurooppalainen huippukokous (käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset): ks. pöytäkirja
PV
  

Puhetta johti
varapuhemies Alejo VIDAL-QUADRAS

* * *

 
  
MPphoto
 

  Bruno Gollnisch (NI).(FR) Arvoisa puhemies, 19. maaliskuuta antamassaan ratkaisussa Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että Euroopan parlamentin enemmistö on rikkonut selkeää oikeussääntöä kieltäytyessään puolustamasta koskemattomuuttani kansainvälisen pöytäkirjan 10 artiklan perusteella, kuten ulkomaiset kollegani ovat pyytäneet jäsen Romagnolin johdolla.

Pyyntö esitettiin jouduttuani väkivaltaisen poliittisen, ammatillisen ja oikeudellisen vainon kohteeksi rikoksesta, jonka mukaan kerroin "minua revisionismista ja toisen maailmansodan historiasta haastatelleille toimittajille, että nämä kysymykset kuuluivat historioitsijoiden keskusteluun". Näin todetaan tuomion 108 kohdassa.

Tuomioistuin totesi seuraavaa: Koska pöytäkirjalla pyritään antamaan Euroopan parlamentin jäsenille oikeuksia, tästä seuraa, että kieltäytyessään esittämästä kantaansa 10 artiklan perusteella parlamentti on rikkonut oikeussääntöä riittävän selvällä tavalla.

On totta, ettei tuomioistuin hyväksynyt vahingonkorvauskannettani, koska se katsoi, että Ranskan vetoomustuomioistuin ja sen 11 jäsentä ovat todenneet minut lopullisesti täysin syyttömäksi. Tämän vuoksi se katsoo, etten voi enää vedota ennakkoluuloihin. Tosiseikka on kuitenkin, että tuomioistuin määräsi parlamentin korvaamaan kaksi kolmasosaa oikeudenkäyntikuluista. Päätöksellä tuomitaan siis murskaavasti se puolueellinen taktiikka, jolla minulta kiellettiin parlamentaarinen koskemattomuus.

Painostuksen alla esittelijä turvautui karkeaan menettelytavoilla kikkailuun. Päätös on ennakkotapaus, jota Euroopan parlamentin kansallisen oikeiston jäsenet, joiden ilmaisunvapauteen kohdistuu jatkuvasti hyökkäyksiä, voivat hyödyntää tulevaisuudessa.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö