Parlamentin kysymys - O-000145/2013Parlamentin kysymys
O-000145/2013

  EU:n kansalaisuus myytävänä

6.12.2013

Suullisesti vastattava kysymys O-000145/2013
komissiolle
työjärjestyksen 115 artikla
Judith Sargentini, Raül Romeva i Rueda, Jan Philipp Albrecht, Hélène Flautre, Franziska Keller, Ulrike Lunacek, Jean Lambert
Verts/ALE-ryhmän puolesta

Maltan parlamentti hyväksyi 12. marraskuuta 2013 lakiesityksen, joka antaa kolmansien maiden kansalaisille mahdollisuuden ostaa Maltan kansalaisuuden 650 000 eurolla ja siten liikkua vapaasti EU:n alueella sekä päästä Schengen-alueelle.

Vaikka yksittäiset jäsenvaltiot tekevät itse kansallisuutta ja kansalaisuutta koskevat päätökset, Maltan päätös on siinä mielessä ongelmallinen, että se antaa uusille kansalaisille oikeuden matkustaa EU:n alueella ja päästä muulle Schengen-alueelle ilman muiden jäsenvaltioiden ja Schengen-valtioiden mielipiteen kuulemista. Näin ollen voidaan katsoa, että päätös rikkoo oikeuksia, jotka kyseessä oleva maa on saanut EU:n tai Schengen-alueen jäsenyyden myötä, eikä kunnioita asianomaisia valtioita.

Maltan päätös myös nostaa esille mahdolliseen syrjintään liittyviä suuria huolenaiheita, sillä vain rikkaimmilla kolmansien maiden kansalaisilla on mahdollisuus ostaa kansalaisuus.

Lisäksi on epäselvää, hyötyvätkö Maltan kansalaiset tästä menettelytavasta esimerkiksi verojen keräämisen kautta. Kansalaisuus ei ainoastaan merkitse oikeuksia, vaan myös velvoitteita, vaikka ulkomaisia sijoittajia tämä ei välttämättä koske.

Päätös herättää lopuksi kysymyksen, heikentääkö Maltan kansalaisuuden ostamista koskeva menettely itse käsitettä unionin kansalaisuudesta.

Pyydämme komissiota selventämään, onko Maltan parlamentin päätös perussopimusten kirjaimen ja Schengenin rajasäännöstön sekä niissä säädettyjen syrjimättömyysperiaatteiden mukainen.

Ainakin viisi muuta jäsenvaltiota (Espanja, Kypros, Portugali, Latvia ja Kreikka) on myös valmis myymään oleskeluoikeuksia yritysinvestointien, kiinteän omaisuuden tai valtion joukkovelkakirjojen vastineeksi. Voiko komissio kommentoida tilannetta?

Jätetty: 6.12.2013

Välitetty: 10.12.2013

Määräaika: 17.12.2013