Parlamentin kysymys - O-000151/2015Parlamentin kysymys
O-000151/2015

Euroopan unioni ja Italian merivoimien sotilaiden puolustaminen

27.11.2015

Suullisesti vastattava kysymys O-000151/2015
komissiolle
työjärjestyksen 128 artikla
Lara Comi, PPE-ryhmän puolesta

Italia on pyytänyt Kansainvälistä merioikeustuomioistuinta aloittamaan välimiesmenettelyn, jotta saadaan ratkaistua kahta Italian merivoimien sotilasta koskeva Intian kanssa syntynyt kiista. Kyseisestä menettelystä määrätään YK:n merioikeusyleissopimuksessa, jonka ovat allekirjoittaneet lukuisat maat sekä EU. Asiasta esitettiin unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle 30. kesäkuuta 2015 kirjallinen kysymys, jossa pyydettiin vahvistamaan EU:n toimivalta asiassa ja sen tahto puolustaa kyseisiä merivoimien sotilaita sekä tukea Italian kantaa. Kysymykseen ei ole vastattu. Sillä välin merioikeustuomioistuin on tehnyt joitakin päätöksiä, muun muassa päättänyt saattaa kiistan hiljattain perustetun välitystuomioistuimen käsiteltäväksi. Euroopan parlamentti päätti 15. tammikuuta 2015 antamassaan päätöslauselmassa rohkaista unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa ”ryhtymään kaikkiin aiheellisiin toimiin kahden italialaisen merisotilaan suojelemiseksi”. Edellä esitettyjen seikkojen perusteella komissiota pyydetään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

– Onko EU:lla toimivalta tukea omasta aloitteestaan menettelyä, jonka Italia on pannut vireille kahden Italian merivoimien sotilaan puolustamiseksi merioikeustuomioistuimessa ja tämän perustamassa välitystuomioistuimessa?

– Jos on, onko sillä tahtoa toimia tällä tavalla?